Ykkösaamu

"Kukaan ei ryhdy tahallaan alkoholistiksi"

  • 44 min
  • toistaiseksi

Yhteiskunnan rakenteet, syrjäytyminen ja valtion rooli ovat nousseet viime aikoina esiin. Yhteiskunnan vastuuta pohtivat Helsingin yliopiston sosiologian professori Pekka Sulkunen ja Tampereen yliopiston taloustieteen professori Jukka Pirttilä. Japanin ja Kiinan kiista Diaoyu-Senkaku-saariryhmän omistuksesta on kiihtynyt mellakoinniksi. Ketä kiista hyödyttää puntaroivat Japanin parlamentin ylähuoneen jäsen Marutei Tsurunen ja Turun yliopiston politiikan tutkimuksen yliopistonlehtori Juha Vuori. Politiikantutkija Ville Pernaa arvioi, millaiset kuntavaalit on tulossa. Juontajana Olli Seuri.

Lähetykset

  • ti 18.9.2012 8.15 • Yle Areena

Jaksot

  • Mitä kaikkea kansanedustaja saa sanoa- mitä ei? Keskustelemassa europarlamentaarikko Jussi Halla-aho (PS), kansed Erkki Tuomioja (SDP) ja tutkija Mari K. Niemi.
    Turkki-Syyria-Nato. Perusteilla oleva uusi palkansaajien keskusjärjestö,haastateltavana hankkeen projektipäällikkö Juha Heikkala. Risto Uimosen kolumni

  • Presidentti Obama vieraili isiensä maassa. Pääekonomistit Jukka Palokangas Teknologiateollisuudesta ja Ralf Sund STTK:sta odottavat esityksiä yhteiskuntasopimuksesta. Ovatko kehityskeskustelut ajanhukkaa? Erikoistutkija Eveliina Saari ja dosentti Marja-Liisa Manka pohtivat työhyvinvointia. Päivystävä meteorologi kertoo, kuinka paikallissäätiedotus tehdään. Juontajana Sakari Kilpelä.

  • Talouskasvua odotetaan kuin kuuta nousevaa ja orastavia merkkejä on siitä jo saatu. Ovatko edellytykset talouskasvulle kunnossa. Vieraana Danske-pankin neuvonantaja Lauri Uotola ja SAK:n pääekonomisti Olli Koski.
    Miltä matkailualalla tämä kesä näyttää? Huono sää, heikko taloustilanne ja venäläismatkailijoiden vähyys - synkkä kolmikko, joka ei varmasti ole tietänyt hyvää matkailulle. Mutta onko joukossa jotain valopilkkuja? Ja kuinka heikko tilanne todella on?
    Sari Taussin kolumni: kirjeenvaihtajan Kiina-yhteenveto.
    Juontajana Jakke Holvas

  • Fennovoiman uskottavuus koetuksella. Pankin lainaehdot yrittäjälle. EU:n GMO-linja, päättävätkö jäsenvaltiot vai komissio? Pakolaisleiri Rooman liepeillä. Toimittajana Sakari Kilpelä.

  • Keskustelussa esitys markka €uron rinnalle ja kansanäänestys euroalueeseen kuulumisesta. Mukana mm Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen ja RKP:n puhjoht,kansanedustaja Carl Haglund.
    Ilmastonmuutos muuttaa maailman jäätyneitä osia. Jäätiköt ympäri maailmaa, paitsi Länsi-Etelämantereella myöskin Grönlannissa säännönmukaisesti sulavat,
    Ulkomaanlehtikatsaus.
    Juontajana Olli Seuri

  • Tarvitaanko kansalliseen energiastrategiaan jo nyt uusi päivitys - edellinen vasta kaksi vuotta vanha. Espanjassa on tullut voimaan laki, jonka tarkoituksena on lisätä kansalaisten turvallisuutta, raportti Madridista.Mitä olisivat työttömyyden vähentämisen vaihtoehtoiset keinot? Työllistämisrahat ovat tältä vuodeltä lähes käytetty, eikä lisäbudjettiin löytynyt kesäkuussa lisää.
    Alf Rehnin kolumni. Juontajana Sakari Kilpelä

  • Miksi Kreikan rahoittajat kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja Euroopan Keskuspankki EKP katsovat Kreikan tukemista eri kulmista? Digitalisaatiolta odotetaan kustannussäästöjä -turhaanko? Viikon luontoaääni on kapustarinta.Juontajana Olli Seuri

  • Kreikkakierros: Ateena,Berliini Pariisi. Metsähallituksen tulevaisuus, haastateltavana toimitusjohtaja Esa Härmälä. Kolumni Risto Makkonen. Juontaja Jakke Holvas

  • Kreikka, parlamentti äänesti, Susanna Turunen, Ateena. SuV päättämässä Suomen Kreikka-neuvottelukannan, pj Anne-Mari Virolainen (kok), varapj Tytti Tuppurainen (sd.), jäsenet Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) ja Simon Elo (ps.). Oppisopimuskoulutus - oppia Saksasta? haastateltavana Saksan suurlähetystön lehdistövirkamies Joachim Bussian, kansanedustaja Lauri Ihalainen ja Lidlin toimitusjohtaja Lauri Sipponen (nauhajuttu Porista) Kolumni, Utriainen. Juontajana Jakke Holvas.

  • Kreikkalaista elämää; Pauli Mäkelä, Evangelos Patouchas ja Sara Saure kuvailevat. Asuntokauppa hidastunut. Syitä ja seurauksia pohtivat Juhana Brotherus ja Erkki Heikkinen. Jari Niemelä juontaa.

  • Kreikan ratkaisun vaikutusta EU:n yhtenäisyyteen pohtivat yliopistonlehtorit Emilia Palonen ja Louis Clerc. Syrizan historiallista taustaa selvittää Hannu Reime. Neuvotteluja Iranin ydinohjelmasta on seurannut erityisasiantuntija Tarja Cronberg. Onko homoavioliitto Yhdysvalloissa merkki kulttuurisesta muutoksesta? Mitä arvoihin vaikuttaa muutos väestön taustassa? Keskustelijoina mm toimitusjohtaja Kristiina Helenius. Olli Seuri juontaa.

  • Kreikka: studiossa poliittisen taloustieteen tutkija Lauri Holappa, HY ja ohjelmajohtaja Juha Jokela, UPI. Suomen Kreikan-lähettiläs Pauli Mäkelä, suomalaisia kommentteja. Kolumni, Aleksis Salusjärvi. Juontajana Marja Ala-Kokko.

Näytä lisää

Klipit

  • Martti Ahtisaari vieraili TV1:n Ykkösaamussa lauantaina.

  • Nokian kolme vuosikymmentä, Ranskan presidentinvaalit sekä sammakoiden suojelua Virossa.

  • Onko Nokialla keinoja saada luisunsa pysähtymään? Vastaamassa Nokian liiketoiminnan historiaa tutkinut professori Juha-Antti Lamberg sekä Tieken tutkimus- ja kehittämisjohtaja Jyrki Kasvi. Politiikan viikko pohtii eduskunnan puhemiehistön kärsivällisyyttä. Venäjän ja Itä-Euroopan instituutin johtokunnan puheenjohtaja Henrik Lax epäilee, että Vladimir Putinin toinen tuleminen epävakauttaa Venäjää. Jarmo Mäkelä paneutuu Venäjän verkkomediaan. Juontajana Sakari Kilpelä.

  • Työeläkeyhtiö Varman sijoitusjohtaja Risto Murto arvioi, jatkaako EU Kreikan tukemista, vaikka Kreikka ei yllä tukiehtoihin.
    Laajaa työmarkkinaratkaisua etsitään kuumeisesti. Ykkösaamun vieraina SAK:n edunvalvontajohtaja Nikolas Elomaa ja varatoimitusjohtaja Risto Alanko Teknologiateollisuus ry:stä.
    Britanniassa uudistetaan julkisia palveluita siirtämällä päätösvaltaa paikallisyhteisöihin. Pitäisikö Suomen ottaa oppia Britanniasta? Elinkeinoelämän valtuuskunnan tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto vastaa.
    Ykkösaamun toimittaa Sakari Kilpelä.

  • Ovatko hallituksen ajaman kuntauudistuksen tavoite pakkoliitokset? Kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.), keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen ja SDP:n ryhmän puheenjohtaja Jouni Backman keskustelevat. Syödäänkö lääkkeitä turhaan lääketeollisuuden ajamana? Dosentti Teppo Järvinen Tampereen yliopistosta ja lääkepoliittinen johtaja Sirpa Rinta Lääketeollisuus ry:stä keskustelevat. Ulkomaanlehtikatsauksessa pohditaan Venäjän presidentin ja pääministerin paikanvaihtoaikeita. Katsauksen toimittaa Minna Pye ja Heikki Heiskanen. Ykkösaamun toimittaa Sakari Kilpelä.

  • Valtiosihteeri Raimo Sailas arvioi talouden nykytilaa ja työmarkkinasyksyä. Julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunnan varapuheenjohtaja Kari Nenonen valottaa julkishallinnon tietotekniikkaongelmia. Patsy Nakell kolumnoi köyhistä jemeniläisistä. Juontajana Sakari Kilpelä.

  • Kriisirahastosta keskustelivat Mika Lintilä ja Mia-Petra Kumpula-Natri. Muslimien työpaikkarukoilua valotti Abdi- Hakim Yasin Ararse Suomen muslimineuvostosta. Väinö Tannerin päiväkirjat päivänvaloon, Lasse Lehtinen, ja Jouko Marttilan kolumnissa käsiteltiin julkishallinnon atk-järjestelmien ongelmia.
    Juontajana Petri Kejonen.

  • Palestiinalaiset pyrkivät YK:n jäseneksi. Ulkopoliittisen instituutin Globaali turvallisuus -tutkimusohjelman vieraileva tutkija Eija Rotinen kommentoi. Timo Soinin presidenttiehdokkuudesta ja perussuomalaisten kohtelusta keskustelevat perusuomalainen vaalityömies Matti Putkonen, vastaava päätoimitaja Juha Peltonen Uutispäivä Demarista ja julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja, tietokirjailija Risto Uimonen. Venäjän valtapolitiikkaa taas arvioi yliopistonlehtori Arto Luukkanen Helsingin yliopiston Renvall-instituutista.
    Juontajana Petri Kejonen.

  • Europarlamentaarikko Ville Itälä kommentoi päätöstä sulkea Bulgaria ja Romania pois Schengen-alueesta. Taantuman tilaa avaa Pellervon taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Markus Lahtinen. Naispäättäjien määrän kasvattamista kiintiöiden avulla pohtivat europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen sekä kansanedustajat Tarja Filatov ja Elsi Katainen.

  • Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola arvioi presidentti Tarja Halosen YK-puhetta. Asikkalan kunnanjohtaja Juri Nieminen valottaa kuntakapinaa. Hirvikannan säätelystä keskustelevat Suomen riistakeskuksen viestintäpäällikkö Klaus Ekman ja MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola. Ulkomaanlehtikatsauksessa esillä palestiinalaishallinto. Juontajana Petri Kejonen.

  • Anni Sinnemäki ja oikeustieteen tohtori, professori Erkki Havansi ruotivat vihapuheita. YK:n yleiskokouksen antia avaa professori Hannu Juusola Helsingin yliopiston maailmankulttuurien laitokselta sekä ulkoministerin erityisedustaja Risto Veltheim. Kolumnistina Harri Närhi.

  • Kreikka päätynee velkasaneeraukseen ja Suomi pääsee vakuusvaatimuksistaan kuin koira veräjästä - ilman poliittisia seuraamuksia. Näin arvioi Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E.J. Penttilä.
    Suomalaiset ovat tutkitusti onnellisia, vaikka aina ei siltä tunnu.
    Elämän etsintä avaruudesta jatkuu, mutta taidamme silti olla yksin. Vieraana Suomen avaruustutkimusseuran puheenjohtaja Sampo Niskanen.
    Myös Hannu Reime miettii millaista olisi kohdata ET.
    Juontajana Marja Ala-Kokko.

Näytä lisää

Vanhan Areenan löydät vielä

Muualla Yle.fi:ssä