Uutisvideot

Rajuja tulvia Norjassa - satoja evakuoitu

  • 1 min
  • toistaiseksi

Norjan keski- ja eteläosia riivaavat rajut tulvat. Monet kylät ovat veden vallassa. Silminnäkijät arvelevat tilanteen olevan pahin miesmuistiin.

Vaikein tilanne on Opplandin läänissä, missä ainakin sata tieyhteyttä on joko kokonaan tai osittain poikki. Monin paikoin jokien virtaamat ovat nousseet hallitsemattomiksi.

Junaliikenne Oslosta Trondheimiin ja Dombåsiin on katkaistu, eikä korvaavaa liikennettä todennäköisesti kyetä järjestämään. Valtatiet ovat paikoin ajokelvottomassa kunnossa vesimassojen tuhottua sillat tai vietyä teiden perustat. Oheisesta Norjan yleisradioyhtiö NRK:n videosta näkyy tuhojen laajuus.

Kvamin pikkukaupungin keskusta jäi keskiviikkona useita metrejä nousseiden Stoåa- ja Vesleå-jokien valtaan. Vedet ovat nyt jakaneet keskustan kahtia ja pelastusmiehistöillä on vaikeuksia päästä kuohuvan veden yli.

Godbrandsdalenissa kehotettiin väestöä pysymään kotonaan. Monet olivat jumissa autoissa, kun tulva oli katkaissut tien. Poliisi neuvoi ihmisiä nukkumaan yön autossa, koska nopeasti nousevat tulva-aallot olivat vaarallisia teillä liikkuville.

Sääennusteen mukaan sade jatkuu vielä tänään torstaina, mutta perjantai olisi jo poutapäivä.

Ohjelman tiedot

Tuotantoyhtiö NRK

Kuva 16:9

Katsottavissa vain Suomessa

Lähetykset

Näytä lisätiedotPiilota lisätiedot

Jaksot

Ei katsottavissa olevia jaksoja tällä hetkellä.

Ei tulossa olevia jaksoja

Klipit

Uutisvideot

Katso myös

    Muualla Yle.fi:ssä