Uutisvideot

Britanniassa juhlitaan 60 vuotta sitten kruunattua kuningatarta

  • 2 min
  • toistaiseksi

Britanniaa vuodesta 1952 lähtien hallinnut kuningatar Elisabet II on juhlistanut kruunajaistensa 60-vuotisjuhlaa jumalanpalveluksella Westminster Abbeyn katedraalissa Lontoossa. Varsinainen juhlapäivä oli jo viime sunnuntaina.

Paikalla Westminster Abbeyssa oli pari tuhatta vierasta, joista osa oli mukana myös 60 vuotta sitten pidetyissä kruunajaisissa. Kuninkaallisesta perheestä mukana oli yli 20 jäsentä, muun muassa Walesin prinssi Charles, joka oli äitinsä kruunajaisten aikaan neljävuotias. Myös kuningattaren 91-vuotias puoliso, terveyshuolista viime aikoina kärsinyt prinssi Philip oli paikalla.

Kuningatar asteli kirkkoon saman musiikin kaikuessa kuin kruunajaisissaan 2. kesäkuuta 1953.

Canterburyn arkkipiispa Justin Welby kiitti puheessaan kuningatarta tämän 60 vuoden aikana osoittamasta omistautumisesta.

Elisabet nousi hallitsijaksi isänsä kuningas Yrjö VI:n kuoltua vuonna 1952. Kun 27-vuotias kuningatar Elisabet vuotta myöhemmin kruunattiin Westminster Abbeyssa, oli paikalla 8 200 ihmistä, mutta televisiosta tapahtumia seurasi arviolta 27 miljoonaa brittiä.

Ohjelman tiedot

Tuotantoyhtiö BBC, Reuters

Kuva 16:9

Katsottavissa ulkomailla

Lähetykset

Näytä lisätiedotPiilota lisätiedot

Jaksot

Ei katsottavissa olevia jaksoja tällä hetkellä.

Ei tulossa olevia jaksoja

Klipit

Uutisvideot

Katso myös

    Muualla Yle.fi:ssä