Aristoteleen kantapää

Sano se selkokielellä

  • 24 min
  • toistaiseksi

Kuten me kaikki suomalaiset hyvin tiedämme, suomi on maailman helpoin kieli. Suomea lausutaan niin kuin kirjoitetaan ja kirjoitetaan niin kuin lausutaan, eikä meillä ole vaikkapa kymmeniä ässiä niin kuin venäläisillä. Suomen kielessä on myös oma sanansa joka asialle. Meidän ei tarvitse arvailla merkityksiä asiayhteydestä niin kuin vaikka englantilaisten, joille present on joko lahja tai olla läsnä.

Niinpä on vain itsestään selvää, että Suomi on lukutaidon osalta maailman johtavia maita. Meillä luetaan sanomalehtiä ja käydään kirjastossa enemmän kuin muualla. Myös koululaisten tietoja ja taitoja mittaavissa Pisa-mittauksissa suomalaiset ovat lukutaitojensa suhteen maailman huippua.

Miksi siis tarvitaan selkokieltä? Tiedättehän ne isoilla kirjaimilla präntätyt kirjat, lehdet ja esitteet, joissa on lähinnä päälauseita. Eikö näin hyvän lukutaidon maassa riitä tavallinen yleiskieli?

Antero Malin purkaa nämä maamme lukutaitoennätykset ja tilastot viime vuonna ilmestyneessä Toisin sanoen -kirjasessa, joka valottaa selkokielen olemusta monelta taholta.

Jos kaksi kolmasosaa kansasta osaakin lukea erinomaisesti, kolmasosan kohdalla lukutaito on niin heikkoa, että selviytyminen tietoyhteiskunnassa on hankalaa. Kaikkein huonoimmalla tasolla on peräti kymmenesosa suomalaisista.

Koululaisten lukutaitotutkimuksessa vuonna 2000 taas puolet nuorista menestyi erinomaisesti. Mutta kahdelle huonoimmalle tasolle jäi nuoristamme yhteensä parikymmentä prosenttia ja näiden alle noin kaksi prosenttia. Vaikkapa 15-vuotiaiden ikäluokasta tämä tarkoittaa 4000 nuorta, joiden lukutaito on niin huono, että he ovat vaarassa syrjäytyä yhteiskunnasta.

Erinomaisesti lukevassa maassamme on siis satojatuhansia  ihmisiä, joille selkeä yleiskieli on liian vaikeaa ymmärrettäväksi. Heidän lisäkseen on laskettava selkokielen alkuperäinen kohderyhmä, noin 30 000 kehitysvammaista ja saman verran alati kasvavasta dementikkojen ryhmästä.

Koko ajan kasvava selkokielen tarvitsijoiden joukko on tällä hetkellä noin satatuhantinen uussuomalaisten ryhmä, joille Yle on suunnannut omat selkokieliset uutislähetyksensä. Nämä lähetykset alkoivat vuonna 1992 ulkosuomalaisille, mutta nyt niille on enemmän tarvetta kotimaassa.

Tässä malliksi pätkä selkokielistä uutistekstiä:

Kolme tutkijaa saa yhdessä lääketieteen Nobelin palkinnon. Tiedemiehet saavat Nobelin palkinnon, koska he ovat löytäneet uutta tietoa geeneistä ja kantasoluista. Palkitut tiedemiehet ovat Mario Capecchi, Oliver Smithies ja Martin Evans. Tiedemiehet tutkivat kantasoluja. Kantasolut pystyvät korjaamaan vaikeita sairauksia, jos lääkärit osaavat käyttää niitä oikein. Jokaisessa ihmisessä on omia kantasoluja.

Kun selkokielen tarvitsijoita on näin paljon, on oikeastaan ihme, että sitä on maassamme kehitetty vasta 26 vuotta. Yksi kielen kehittäjistä on Pertti Rajala, erityispedagogi, josta on tullut yksi maamme ahkerimmista selkokirjailijoista. Lehtien ja opaskirjasten lisäksi nimittäin suomenkielistä kirjallisuutta on mukautettu selkokielelle. Rajala on tässäkin työssä ennättänyt pitkälle ja hänen tunnetuimpia mukautuksiaan ovat Kalevala ja Seitsemän veljestä.

Millaista selkokielen pitää olla? Meneekö kirjallisuus pilalle, kun se mukautetaan selkokielelle? Eikö voitaisi vaan kirjoittaa ymmärrettävämmin? Selkokirjailija ja Satakunnan maakuntajohtaja Pertti Rajala on paras mies vastaamaan.

Pasi Heikura

aristoteles@yle.fi

Ohjelma on uusinta vuodelta 2007.

Lähetykset

  • ke 23.4.2014 17.20 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Sata vuotta sitten Pispalassa syntyi runoilija ja kirjailija Lauri Arvi Viita. Viisikymmentäyksi vuotta sitten televisiossa esitettiin Arvo Ahlroosin dokumentti Nousu Pispalaan, jossa lähes viisikymppinen Viita palaa kotikulmilleen ja muistelee tuttujensa kanssa menneitä. Elokuvassa Viita on reipas aikamies, joka kohtaa niin miehet, mummot kuin lapsetkin tervehtien reippaasti.

    Pari kuukautta dokumentin esittämisen jälkeen joulukuussa Viita matkusti taksilla kohti Mäntsälää kuvanveistäjäystävänsä Heikki Varjaa tapaamaan, kun juopunut kuorma-autonkuljettaja ajoi kolarin taksin kanssa. Viita kuoli vammoihinsa seuraavana päivänä vain 49 vuoden iässä.

    Pispala liitetään Viitaan ja Viita Pispalaan niin kiinteästi, että joskus side tuntuu olevan esteenä niille, jotka eivät ole kiinnostuneita Pispalasta vaan Viidasta. Viidan tuotanto on kuitenkin yleismaailmallista ja yleisinhimillistä niin kuin suurten kirjailijoiden työt aina.

    Esikoisteoksensa Betonimylläri Viita julkaisi 31-vuotiaana vuonna 1947. Hän oli kirjoittanut sitä seitsemän vuoden ajan työn ja sotimisen sivussa. Runokokoelma oli niin suuri menestys, että Viita saattoi toteuttaa pitkäaikaisen unelmansa, jättää muut työt ja ryhtyä päätoimiseksi kirjoittajaksi. Aika hyvin esikoisrunokokoelmalle!

    Viidan toinen pääteos, romaani nimeltään Moreeni, sijoittuu myös Pispalaan ja työläisväestön elämään. Sitäkin Viita oli laatinut kauan ja ehti erään version käsikirjoituksen polttaakin vaimonsa Aila Meriluodon seuratessa tuhotyötä kauhistuneena.

    Näistä suomalaisen työläisepiikan tienraivaajateoksista Lauri Viita muistetaan ja kirjojen välissä ilmestynyt runoelma Kukunor jätetään kohteliaasti oman onnensa nojaan hiukan höperehtivänä kielileikkinä. Kirjallisuuden tutkija ja Suomalaisen kirjallisuuden seuran tutkimusosaston toimituspäällikkö Sakari Katajamäki ei jätä Kukunoria vaan on tehnyt siitä perinpohjaisen tutkimuksen. Niinpä hän on hyvä vastaamaan kysymykseen, miksi arvostettu työläisrunoilija haksahti Kukunorin kaltaiseen höpsöttelyyn.

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Äkkiä ajatellen tuntuisi siltä, että perhe on pelkästään kotoisa perheasia. Tiedotusvälineiden seuraaja tietää kuitenkin, miten suuria intohimoja aihe herättää ja miten mittavia poliittisia taisteluja sen ympärillä käydään.

    Verkkosanakirjan suomenkielisen selityksen mukaan perheeseen kuuluu ainakin kaksi aikuista ja mahdollisesti myös näiden tai jommankumman lapsia. Sanakirja valittaa kuitenkin, että perheen määrittely on ongelmallista ja että se on yksi vallankäytön muoto.

    Perheen historiaa tutkinut ranskalainen historioitsija Jean Louis Flandrin tutki englantilaisia ja ranskalaisia sana- ja tietosanakirjoja 1500-luvulta 1800-luvulle ja huomasi, että sana perhe on saanut nykyaikaista ydinperhettä tarkoittavan merkityksensä vasta hyvin myöhään. Flandrinin mukaan perhe on aiemmin tarkoittanut joko saman katon alla asuvia henkilöitä riippumatta siitä, oliko heillä keskenään sukulaisuussuhdetta tai saman suvun jäseniä riippumatta siitä, asuivatko he yhdessä vaiko erillään toisistaan. Melko vapaamuotoinen lopputulos!

    Perheen määrittelyn ympärillä tapahtuva politiikka ja keskustelu ei siis ole outoa vaan tavallista ja kuuluu asiaan. Se kuka väittelijöistä on oikeassa, on yhteiskunnallisen keskustelun asia, mutta ainakin tiede kertoo meille sen, että yhtä ainoaa oikeaa perhe-käsitystä ja perheen muotoa ei ole, vaan kunkin ajan on se itse päätettävä.

    Viikko sitten professori Kaisa Häkkinen kertoi meille perheenjäsenten nimitysten etymologioita äidistä bonuspappaan. Nyt jatketaan sanojen taustojen selvittelyä tädistä eteenpäin.

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Kevät ja kesä ovat liputuspäivien juhlaa. Helmikuusta alkaen virallisia ja vakiintuneita liputuspäiviä ovat Runebergin päivä, tasa-arvon päivä, suomen kielen päivä, kansallinen veteraanipäivä, suomalaisen työn päivä, äitienpäivä, Eurooppa-päivä, suomalaisuuden päivä, kaatuneiden muistopäivä, puolustusvoimain lippujuhlan päivä, Suomen lipun päivä ja runon ja suven päivä 6. heinäkuuta. Kaksitoista liputuspäivää noin viiden kuukauden aikana. Ei ihme, että taannoisen lehtijutun mukaan nykysuomalaisten liputusinto ei ole yhtä korkealla kuin ennen vanhaan.

    Mistä päästä niitä liputusjuhlia sitten karsisi? Ei ainakaan pian sata vuotta täyttävästä äitienpäivästämme. Yhdysvaltalainen Anna Jarvis sai idean äitien juhlimisesta vuonna 1905 ja Suomessa äitienpäivää vietettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1918. Vuodesta 1947 se on ollut virallinen liputuspäivä.

    Mutta mistä lähtien äitejä on Suomessa sanottu äideiksi? Entä mistä tulevat sanat isä, tytär ja poika? Tätä täytyy kysyä professori Kaisa Häkkiseltä.

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Keväällä luonto herää, ruoho tunkee maasta ja yhtäkkiä lehtipuut tupsahtavat hiirenkorville. Hiirenkorva, hassu ilmaus. Onko sitä muissa kielissä? Ruotsia puhuva ystäväni Kjell vastaa myöntävästi: ”Sama sana, mössöron. Esimerkiksi björkarna har fått mössöron. Toimii ainakin suomenruotsiksi!”

    Ja ainakin verkkotietosanakirjan artikkeli suomenruotsista kertoo, että mössöronin vastine riikinruotsissa on nyutsprungna björklöv eli vasta puhjenneet koivunlehdet. Lehtipuiden ja hiirten kuuloelinten rinnastus vaikuttaa siis vahvasti suomalaiselta innovaatiolta.

    Suomessa lehdet paitsi kasvavat puissa, niitä myös luetaan aamiaispöydissä. Ruotsissakin puiden lehdet ovat bladeja ja uutisväline voi olla vaikkapa Dagblad. Myös saksalaisten blatt voi olla puussa tai tagblatt lehtikioskilla. Kolmas germaaninen kieli englanti taas erottaa puun lehden (a leaf) ja luettavan lehden (a newspaper), mutta toisaalta meidän paperiarkkimme on briteille taas se a leaf.

    Venäjässä, ranskassa, italiassa ja monessa muussa kielessä lehti on lehti ja sanomalehti jokin sanaan gazette pohjautuva mukaelma. Se ei tule c-kasetista vaan alun perin gazzetta oli venetsialainen kolikon nimi. Venetsialaisten ensimmäiset lehtien irtonumerot 1500-luvulla maksoivat tuo kolikon verran, joten niitä alettiin nimittää gazzettoiksi. Nimitys on sittemmin levinnyt moniin kieliin.

    Kaisa Häkkisen etymologinen sanakirja kertoo, että suomensukuisten kielten ja germaanikielten lehdillä on samat juuret indoeurooppalaisessa kantakielessä. Mutta millaisia juuria on suomen lehtipuiden nimillä? Mistä tulevat koivu, leppä ja haapa? Sanaston asiantuntija Kirsti Aapala Kotuksesta kertoo.

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Monty Pythonin sketsi Unkarilainen fraasisanakirja pilailee sillä ikiaikaisella idealla, että jospa kääntäisi sanakirjan väärin. Sketsissä unkarilaista turistia näyttelevä John Cleese saapuu tupakkakauppiasta näyttelevän Terry Jonesin pakeille ja koettaa ostaa savukkeita fraasisanakirjan avulla.

    Turisti yrittää sanoa haluaisin ostaa savukkeita, mutta se on sanakirjassa käännetty englanniksi muotoon en osta tätä levyä, siinä on naarmuja. Tupakkakauppias ei tietenkään ymmärrä mistä on kysymys. Turisti yrittää uudella tavalla ilmaista savukkeiden tarvettaan ja löytää sanakirjasta uuden fraasin: ilmatyynyalukseni on täynnä ankeriaita. Tällä saadaan ostettua jo tulitikkuja. Keskustelu jatkuu kysymyksellä: tulisitko minun luokseni, jotta voisimme bumsy-bumsy? Ja niin edelleen. Sketsi loppuu oikeussalissa, jossa kirjan tekijä joutuu vastuuseen tomppelista fraasisanakirjastaan. Hän yrittää päästä pälkähästä vetoamalla taitamattomuuteensa.

    Terve! Dearvva! Kiva nähdä! Somá oaidnalit! Mitä kuuluu? Mii gullo? Näin alkaa puolestaan fraasisanakirja suomi–pohjoissaame. Kuulostaa ihan normaalilta fraasisanakirjalta, mutta siitä ei nyt ole kysymys. Kyse on internetiin rakentuvasta fraasisanakirjasta ja internetdokumentista nimeltään Sano se saameksi.

    ’Rakentuva’ tarkoittaa sitä, että tekijöiden lisäksi hankkeeseen voi antaa panoksensa kuka tahansa, joka haluaa suosikkifraasinsa kääntyvän hankkeessa pohjoissaameksi. Tällä fraasisanakirjalla on oma hashtaginsa, #sanosesaameksi, Twitter-tilinsä, Facebook-sivunsa, fraasien lausumisnäytteet ja mitä vielä.

    Sano se saameksi –hanke juhli männäviikolla tuhannetta ehdotettua fraasia. Onkin sopiva aika kysyä: mistä kaikki alkoi? Mihin kaikki tähtää? Dokumentaristi Katri Koivula kertokoon.

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

    Sano se saameksi Facebookissa: https://goo.gl/5eabEk

  • Näinä päivinä vietetään Rauman kaupungin syntymäpäivää. Huhtikuun 15. päivänä 1442 Rauman porvarit saivat samat oikeudet harjoittaa kauppaa, mitä Turun porvareilla jo oli. Silloin viimeistään alkoi Rauman kansainvälistyminen, jonka yksi seuraus oli Suomen oloissa vallan persoonallinen murre, jota raumalaiset mielellään kutsuvat kieleksi.

    Ilmaisu kieli saattaa kuulostaa yhden kaupungin puhetavalle ylimieliseltä, mutta tavallaan se on hyvin perusteltavissa. Sana murre viittaa murtamiseen, jonkin ehjän särkemiseen. Mutta aikoinaan kun suomen murteita alettiin puhua, ei ollut mitä murtaa, koska meidänkin kirjakielemme on vasta myöhempien aikojen tekemällä tehty rakennelma.

    Kun kaikkien suomalaisten tasapuolisesti ymmärtämä kirjakieli saatiin kehitettyä, sitä haluttiin suojella eri alueiden puheenparsilta ja siksi murteet olivat lehdissä tiukasti kielletty. Muutos asiaan koitti vasta vuonna 1898, kun raumalaisen Purjehdusseura Ahdin lehdessä ilmestyi 38-vuotiaan kaupunginlääkäri Frans Hjalmar Nordlingin rauman murteella ja nimimerkillä Hj. Nortamo kirjoittama ”jaaritus” nimeltään Pikkukaupungin tapahtumia: Antonin päivä.

    Juttu oli ilmeisen pidetty, koska Nortamo kirjoitti lisää jaarituksia. Hilpeät jutut rohkaisivat muidenkin murteiden taitajia kirjoittamaan lehtiin murrepakinoita, joista tuli lehtien vakiotavaraa.

    Saattaisikin luulla, että viime vuosien murreinnostus olisi muistumaa näiltä ajoilta, mutta viimeisin murrejulkaisujen idea tulikin meille Saksasta. Vuonna 1997 Aku Ankan toimituspäällikkö Paula Antila kävi Ranskassa Angoulêmen sarjakuvafestivaaleilla ja ihastui siellä saksan eri murteille käännettyihin Asterix-sarjakuva-albumeihin. Jo samana vuonna ilmestyikin savoksi käännetty Opeliksin orjalaeva, joka myi huimat yli 100 000 kappaletta. Siitä lähtien eri murteille on käännetty Asterixin lisäksi Aku Ankkaa, maailman rakkausrunoutta, katekismusta ja ties mitä.

    Mutta mistä Rauman giäl on meille Länsi-Suomeen tupsahtanut? Mitkä ovat giälen tyypillisimmät tunnuspiirteet? Miksi raumalaisia pidetään niin hauskoina? Nortamo-Seoran gapteen Markku Toivonen vastaa.

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula

  • Viime kesänä suomen kielen professori Kaisa Häkkinen kertoi Ylen jutussa, miten hän oli joutunut Åbo Akademissa työskennellessään ruotsinkielisessä keskustelussa tilanteeseen, jossa sanat olivat loppuneet. Suomen kielessäkään ilmiö ei ole vieras, mutta silloin meillä on aina mahdollisuus kehittää uusi sana kielen puhujien päähän juurtuneiden monipuolisten johtamissääntöjen mukaan.

    Tätä yritti professori Häkkinenkin ruotsin kielellä, kun hänen sanansa loppuivat. Mutta vastaanotto oli tyly. Niin kuin Häkkinen haastattelussa kertoi: ”(…) vaikka sanat oli oikein muodostettu, niin vastaus oli, että kun tällaista sanaa ei vain ole. Että ei sitä voi tehdä.
    Suomessa ei ole koskaan tapahtunut näin. Jos muodostaa uuden sanan ja se on käyttötilanteessa ymmärrettävä, niin se hyväksytään”.

    Jutussa Häkkinen selitti ilmiötä niin, että suomen kielen historia sivistyskielenä ei ole niin pitkä kuin ruotsilla. ”Meillä on tavallaan totuttu hyväksymään se, että on pakko muodostaa uusia sanoja aina, kun tarvitaan uusia ilmaisukeinoja. Meillä on sellainen perinne kielenkäytössä”.

    Tällainen tekee elämän kiinnostavaksi suomen kielen sanakirjojen tekijöille. Erilaisia uusia ymmärrettäviä sanoja voi keksiä mennen tullen, mutta missä vaiheessa sana on niin yleinen, että se on suomen kielen sana? Ja mikä on vastaus suosittuun kysymykseen: paljonko suomen kielessä on sanoja, kun ymmärrettäviä sanoja voi keksiä ja unohtaa tuosta vaan?

    Kielemme on rikas uusien sanojen kehittelyssä, mutta putoaako kielestämme vanhoja sanoja pois? Kun netissä kaksi vuotta toimineeseen Kielitoimiston sanakirjaan otetaan aika ajoin uusia sanoja, jätetäänkö sieltä saman verran pois? Kysytään Kielitoimiston sanakirjan päätoimittajalta Eija-Riitta Grönrosilta.

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Maaliskuun alussa hallituspuolueet pitivät tiedotustilaisuuden kilpailukykypaketin syntymisestä. Kyseessä oli viides kerta, kun hallitus oli koettanut saada sopimusta aikaan joten ei ihme, että pääministeri, valtiovarainministeri ja työministeri puhkuivat kameroiden edessä lähes pikkupoikamaista intoa. Tilaisuus päättyikin riemukkaisiin tunnelmiin ja kättelyiden sijasta ns. nyrkkitervehdyksiin, joissa tervehtijä painaa toisen kätensä rystyset toisen tervehtijän rystysiin. Nyrkkitervehdykset ovat yleistyneet etenkin tämän vuoden ärhäkän influenssa-aallon aikana, ennenhän vain bakteerikammoisimmat harrastivat sitä.

    Letkeitä tunnelmia seurasikin melkoinen äläkkä. Ammattiyhdistysväki tulkitsi tiedotustilaisuuden ilon ja nyrkkitervehdykset niin, että porvariministerit siinä iloitsivat siitä, että olivat juuri laittaneet työväenliikkeen polvilleen.

    Tämä ei ole suinkaan ainoa kerta, kun julkisuuteen nousee se, että jokin taho on ottanut niin sanotusti herneen nenäänsä asiasta, jonka voisi tulkita aivan arkipäiväisestikin. Miksi nykyään tuntuu siltä, että jos ihmiset eivät loukkaa toisiaan tahallisesti, he pyrkivät loukkaantumaan tahallisesti? Kysytään filosofian ja retoriikan tutkija Markus Neuvoselta.

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Musta ja valkoinen. Yö ja päivä. Länsi ja itä. Mämmi ja pasha. Syömme nykyään pääsiäisenä iloisesti mämmiä ja pashaa koko maassa, vaikka aikoinaan ruoat eksyivät samaan pöytään hyvin harvoin.

    1700-luvun lopulla Turun Akatemian professori H.G. Porthan määritteli mämmin levinneisyysaluetta. Silloin mämmin kotiseutua olivat Häme ja osittain Etelä- ja Lounais-Suomi. Karjalassa, Savossa ja Pohjanmaalla mämmiä ei tunnettu.

    Kun mämmi tehdään ruisjauhoista ja ruismaltaista, karjalaisten ortodoksien pasha valmistetaan rahkasta, kermasta, voista, kananmunista ja sokerista.

    Näin eri uskontojen ja maiden ruokaperinteet sekoittuvat meillä yleiseksi pääsiäisperinteeksi. Millaisista aineksista on syntynyt pääsiäisen kuvastoon meillä kiinteästi kuuluva pääsiäisnoita? Tiedättehän sen luudalla lentävän vanhan akan, jolla on mukanaan kahvipannu ja kissa. Turun yliopiston folkloristiikan lehtori Pasi Enges kertoo.

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Suomen kuuluisin slangi on stadin slangi, joka syntyi Helsingin kansainvälisessä ilmapiirissä 1900-luvun alussa suomea, ruotsia, venäjää, englantia ja eestiä yhdistelevänä nuorisokielenä. Nykyään stadin slangi on vakiintunut perinnekieli, jonka aineksia kuulee yhä, mutta jota puhtaana ymmärtävät lähinnä aikuiset. Emmä tiä, mut me ainaski skulattii pitskulla skrubua ja heitettii krundea ja klandea, ja sit lähettii braahikselle skulaa peffistä eli "pelasimme pihalla kolikoilla ja heitimme kruunaa ja klaavaa, jonka jälkeen lähdimme Brahenkadun kentälle pelaamaan istualtaan pelattavaa pallopeliä" on siis vahvasti entisen helsinkiläisen nuorison kieltä.

    Nykyään lapset eivät leiki kerrostalojen pihoissa, eikä kortteleilla ole enää omaa puhetyyliään, saati sitten kaupunginosilla. Maantieteellinen paikallisuus on menettänyt merkitystään nuorten puheenparren muodostumisessa sellaisena kuin miksi se on tuhansien vuosien aikana muodostunut.

    Mutta slangit eivät ole kadonneet mihinkään. Ne vain eivät leviä nykyään korttelista toiseen vaan internetissä erilaisissa sosiaalisissa sovelluksissa. Niinpä on pelkästään sopivaa, että internetissä toimii myös modernien slangisanojen sanakirja nimeltään Urbaani sanakirja.

    Urbaani sanakirja on Mats Söderlundin ja Niklas Wahrmanin ylläpitämä palvelu, josta voi etsiä vaikka Anna Abreaun uuden kappaleen "Grindaa ja flowaa" sanomaa. Tai mitä merkitsee kun joku kirjoittaa sinulle, että sis on niin swagi että tekee mieli ragee.

    Tai mikä oli takavuosien muotisana pissis. Kun Söderlund ja Wahrman aikoinaan laittoivat palvelua pystyyn, he kirjoittivat alkuun itse muutaman slangisanan selityksen. Ensimmäinen oli itseoikeutetusti: pissis. "Pissiksestä tulee useimmiten mieleen tyttö, mutta nykyään pissis voi yhtä hyvin olla poika. Pissis on yleensä kännissä, mutta myös selvin päin hyvin äänekäs ja käyttää mahdollisimman paljon kirosanoja".

    Tätä sanakirjaa eivät täydennä ja tarkista kymmenet kielitieteen maisterit vaan kielen ja sivuston käyttäjät itse. Sukupuoliasioihin, alkoholinkäyttöön ja vaikkapa huumeisiin liittyvät sanat selityksineen ovat siellä esillä ujostelematta.

    Miten Urbaani sanakirja toimii? Toimiiko Urbaani sanakirja? Ketkä puhuvat urbaania suomea? Kysytään Mats Söderlundilta.

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Noin 190 vuotta sitten syyskuussa 1827 Turun lähes kokonaan polttanut Turun palo vaikutti rajusti koko maamme kirjalliseen elämään. Yksi välittömistä kärsijöistä oli 25-vuotias opiskelija, joka oli saanut juuri helmikuussa maisterintutkintonsa valmiiksi. Opiskelijan nimi oli Elias Lönnrot ja hänen loppututkielmansa ”Väinämöinen, muinaissuomalaisten jumala”.

    Lönnrot suunnitteli alkavansa väitöskirjan tekemisen syksyllä. Mutta syyskuun 4. ja 5. päivä Turku paloi ja samalla kärähti Lönnrotin opinahjo, joka sitten seuraavana vuonna siirrettiinkin uuteen pääkaupunkiin, Helsinkiin. Näin Lönnrotin jatko-opiskelut lykkääntyivät. Nuorukainen toimi kotiopettajana Laukon kartanossa. Kun opiskeluista ei tullut vuoden 1828 alussakaan mitään, Lönnrot pakkasi huhtikuun lopussa reppunsa ja lähti ensimmäiselle runonkeruuretkelleen Savoon ja Karjalaan. Ilman Turun paloa Lönnrot olisi siis alkanut Kalevalan syntyyn johtavien runojen keruun myöhemmin.

    Parikymmentä vuotta kului noista päivistä ennen kuin Lönnrotin täydennetty painos Kalevalasta oli valmis. Tästä taas kului noin 150 vuotta ennen kuin helsinkiläinen heviyhtye Amorphis julkaisi toisen levynsä nimeltään Tales From The Thousand Lakes, jonka tekstit perustuivat Kalevalaan. Levy teki yhtyeestä aikansa kansainvälisesti menestyneimmän suomalaisen heavy-yhtyeen.

    Viime vuonna ilmestyi Amorphiksen kahdestoista levy nimeltään Under The Red Cloud. Levy on viides, johon sanat on tehnyt taiteilija Pekka Kainulainen. Mikä yhdistää Kalevalaa, death metal -yhtyettä ja kuvataiteilijaa? Miten ikivanha suullinen kansanperinne istuu moderniin mörinämusiikkiin? Taiteilija Pekka Kainulainen kertoo. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Voima on jälleen tänä talvena ollut kanssamme, kun kaiken kaikkiaan seitsemäs Star Wars –elokuva on ilahduttanut elämäämme. Ja tällä kertaa tuon alun perin George Lucasin luoman elokuvan maailma on yhä kattavammin kaikkialla. Kun viihdeteollisuusyhtiö Walt Disney Company vuonna 2012 hankki oikeudet uusiin Tähtien sota –elokuviin, tämä merkitsi sitä, että mitään elokuviin liittyvää liiketoimintamallia ei jätetä käyttämättä.

    Niinpä tuo tarkasti toteutettu tähtitaru on mukana jo pikkulasten legoleikeissä. Pojat leikkivät Darth Vaderilla ja tytöille on prinsessa Leia, Padmé Amidala sekä Rey. Kovia kilpailijoita Lumikille, Tuhkimolle ja prinsessa Ruususelle; Disneyn tuotteistamia satuja nekin.

    Eikä tavallaan mikään ihme. Monet Disneyn vanhat hitit perustuvat Grimmin veljesten keräämiin kansansatuihin ja vanhojen myyttien perusrakenteita George Lucaskin tutki huolella ennen kuin alkoi filmata Star Wars –saagaansa.

    Näinä päivinä tulee kuluneeksi 230 vuotta nuoremman Grimmin veljeksen, Wilhelmin syntymästä. Niinpä on sopiva aika selvittää, miten hän ja isoveljensä Jacob päätyivät maailman suosituimmiksi satusediksi. Olivatko he satusetiä ollenkaan? Miten Grimmin veljekset liittyvät saksan kielen sanakirjaan? Suomentaja Oili Suominen kertoo.

    Ylen ja Kotimaisten kielten keskuksen yhteistuotantona laadittu sarja Kielineuvonnan vuosikymmenet esittelee Kielitoimiston puhelinneuvonnassa eri vuosikymmenillä käsiteltyjä kysymyksiä 1940-luvulta 2000-luvulle. Sarjan toinen osa vie meidät 1950-luvulle ihmettelemään Olympialaisten salaisuutta.

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

Klipit

  • Eliölajien sukupuutto on vakava asia. Eikä aiheesta kirjoittavan kirjoittajan huolellisuus olisi haitaksi kevyemmissäkään aiheissa. Kuulijamme Leena lähetti meille otteen siitä, miten Ylen Luonto ja Ympäristö –uutisissa kerrottiin viime vuonna aiheesta huolestuttavalla otsikolla: Tutkimus: Maapallolla käynnissä uusi sukupuuttoaalto – Tilanne hämmästyttävän paha.

    Jutussa lainattiin BBC:n haastattelemaa asiantuntijaa, Stanfordin yliopiston professori Paul Ehrlichiä. Hänen suuhunsa oli laitettu seuraava hälyttävä ilmaus sukupuuton nykytilasta:

    "Sahaamme sitä raajaa, jolla istumme."

    Leena päivittelee: ”Aika pahaksi on mennyt, ilmaus saa aikaan aika hauskoja mielikuvia, kenties jo sukupuuttoon kuolleiden nisäkkäiden anatomiasta.”

    Ne, joiden mielikuvitus ei lähde lentoon, muistavat, että englanninkielen raajaa tarkoittava sana limb merkitsee myös puun oksaa. Niinpä professori on käyttänyt ihmiskunnan tyhmyydestä ihan perinteistä ilmausta sahaamme oksaa jolla istumme, eikä suinkaan keksinyt uutta ilmausta tyhmyydelle. Tämä ei silti poista sitä tosiasiaa, että ihmiskunnan tyhmyys on raajatonta.

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Viime vuosien yliopistouudistukset ja hallitusten leikkaamiset koulutuksesta alkavat näkyä sivistystasomme vääjäämättömänä laskuna. Ystävämme Heikki kirjoitti meille seuraavasti: ”Kaupan radio soitti kaupallista kanavaa, enkä kiinnittänyt huomiota mainokseen, ennen kuin lopussa kehuttiin palvelun helppoutta näillä sanoilla:”

    "Ei tämä mitään tähtitiedettä ole."

    Heikki kommentoi ilmausta: ”Mainosten tekeminen näköjään on toisinaan rakettitiedettä, jollaiseksi vaikeita asioita ennen on kuvattu.”

    Aristoteleen kantapään rakettifraasien yli-Apollo on samaa mieltä. Raketit lentävät avaruuteen, jonka asiat kuuluvat tähtitieteen tutkimusalueeseen, mutta tässä 1980-luvun amerikkalaisen jalkapallovalmennuksen maailmaan juontuvassa sanonnassa rakettitiede on korvaamattomassa roolissa.

    Niinpä julistamme syyllisen syylliseksi tähtitieteelliseen fraasirikokseen ja tuomitsemme hänet osallistumaan Suomen Avaruustutkimusseuran seuraavalle rakettikurssille, niin oppii, mitä rakettitiede on!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Länsimaiseen yltäkylläisyyteen kuuluu paitsi se, että meillä Suomessakin on nykyään enemmän ruokaa kuin saamme kulutettua myös se, että erilaisten ruokavalioiden noudattajia on enemmän kuin koskaan. Enää ei pärjää sekaruokavaliolla ja kasvisdieetin noudattajilla, kun yksi karppaa, toinen noudattaa paleodieettiä ja kolmas vannoo ketogeenisen ruoan nimeen.

    Yleensä ruoka-asiat saavat modernin ihmisen takajaloilleen ja otsan kurttuun, mutta kaikki eivät ota aihepiiriä vakavasti, vaikka eivät mitä tahansa suuhunsa laittaisikaan. Kainuun Sanomat uutisoi toukokuussa aivan uudenlaisesta vegaaniuden alalajista. Tiedättehän nuo ihmiset, jotka pyrkivät välttämään kaikessa elämässään asioita, jotka aiheuttaisivat eläimille kärsimystä.

    Vegaaneja pidetään usein varsin vakavana sakkina, mutta heidän uusi alaryhmänsä pyrkii eroon ryppyotsaisuudesta. Kainuun Sanomien jutun otsikko julisti, että:

    "Sipsikaljaveganismi valloittaa."

    Sipsit ja kalja sopivat vegaaneille, jotka eivät halua tuijottaa liikaa omaan napaansa ja aineenvaihduntaansa, vaan liittävät eläintuotteiden välttämisen rennompaan elämänasenteeseen. Ei hassumpi päätös, koska eivät eläimetkään tuijota ruoka-ainetaulukoita ihan orjallisesti – kasviksista puhumattakaan!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Aristoteleen kantapään kuulokuvasarja käy läpi 70-vuotisjuhliaan viettävän Kielitoimiston puhelinneuvonnan vuosikymmeniä. Sarjassa koetaan pikakelauksella joukko vuosikymmenten aikana esiinnousseita oleellisia kielellisiä ihmetyksen aiheita.

    Yle on tehnyt sarjan yhteistyössä Kotimaisten kielten keskuksen kanssa, ja sitä lähetään Aristoteleen kantapää -ohjelmassa kerran kuukaudessa heinäkuuhun asti.

    Viides jakso 'Laitteiden vallankumous!' sijoittuu 1980-luvulle.

  • Tekijä, tekeminen ja tekemisen kohde. Näistä kolmesta osasta lähtee oikeastaan kaikkien maailman kielten lauseiden perusasetelma. Mutta aina ei näiden kolmen hahmottaminen ole itsestään selvää koulutetullekaan sanan säilän käyttäjälle.

    Nimimerkki Sentteri löysi Helsingin Sanomista maaliskuussa hämmentävän lauseen, jonka hän lähetti meille. Jutun otsikossa kerrottiin, että Poliisit pitävät turvapaikanhakijoita uhkana turvallisuudelle. Vähän myöhemmin juttu kertoi näin:

    "Seuraavaksi useiten turvapaikanhakijat kokivat uhkaksi keskustaa äänestäneet poliisit."

    Sentteri ällistelee: ”Toki keskustaa äänestäneet poliisit saattavat joitakin huolestuttaakin, mutta kun lehtijuttu lähtee siitä, miten poliisit kokivat turvapaikanhakijat uhkana, en ollut saada mitään tolkkua lauseesta yhdellä lukemalla.”

    Hän on aivan oikeassa, lauseen voi tulkita kummalla tavalla tahansa. Lukijalle jää käteen vain arvailuja: onko kyseessä keskustalaisia poliiseja pelkäävän kirjoittajan freudilainen lipsahdus vai se, että lehden oikolukuosasto ei ole testannut kyseistä virkettä väärinymmärrysten varalta?

    Ei voi siis muuta todeta kuin että ”seuraavaksi useiten vähentyneet oikolukijat kokivat uhkaksi lehteä lukiessa hämmentyneet lukijat”!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Maataloudessa ei ole ollut helppoa viime aikoina. Venäjän pakotteet, viime vuoden katovuosi ja Maatalousviraston ongelmat tukien maksuissa ovat ajaneet monet tilat ahdinkoon. Hätätilaan eläytyi myös Yle.fi:n uutistoimittaja, joka raportoi maaliskuisen traktorimarssin aikoihin maaseudun ongelmista. Nimimerkkikuulijamme Puolipisteen viilaaja heavymetal-verstaalta toimitti meille seuraavan otteen mainitusta jutusta:

    ”…viljelijöiden kamelinkaulan katkaisi Maaseutuviraston päätös…”

    Sanan kamelinkaula käyttämisestä tulee mieleen retoriikantutkija Markus Neuvosen pari vuotta sitten ilmestyneen kirjan Päätä viisaasti rivit: ”…tutkimuksien mukaan … uhkareaktion iskiessä ihminen menettää … älykkyysosamäärästään välittömästi keskimäärin 13 pistettä — riittävästi tekemään tavallisesta, aikuisesta keskivertoihmisestä noin kahdeksanvuotiaan lapsen veroisen ongelmanratkaisukyvyiltään.”

    Aristoteleen kantapään kamelifraasien ylikyttyrän laskelmien mukaan 13 pistettä on juuri tarpeeksi, jotta terve aikuinen hätääntyy ja yhdistää kamelin selän katkeamisen Ranskan vallankumouksen aikaiseen kaulojen katkomiseen. Lopputuloksena on kuitenkin pelkästään hämäävä ilmaus, joten huomaamme että 1 + 1 voi joskus olla nolla.

    Niinpä julistamme kirjoittajan syylliseksi harkintakyvyn pettämiseen jutun aiheen aiheuttaman tunnekuohun äärellä ja määräämme hänet lähimmän yliopiston matematiikan alkeet –kurssille, että oppii laskemaan kymmeneen silloin kun pitää rauhoittua!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Erilaiset tietovuodot ovat nykyään tiedonvälityksessä mitä suurinta muotia – oli kyse sitten jonkin valtion suurlähettiläiden tai jonkin väliamerikkalaisen asianajotoimiston sähköposteista. Nyt Aristoteleen kantapääkin on saanut omia reittejään pitkin tietovuodon eräästä muistiosta. Kyseessä on Suomen Akatemian BioFuture2025 –hankkeen ohjelmamuistio, joka käsittelee yleisesti BioFuture2025 -akatemiaohjelman keskeisiä tutkimuspainotuksia.

    Luvusta ”Älykkäät biomassat ja korkean jalostusarvon tuotteet, tuotantoteknologiat ja palvelut osana kiertotaloutta” löytyy seuraava muistamisen arvoinen virke:

    "Biotalouden uudet arvoverkot sekä näihin liittyvät uudet tuotantoteknologiat, tuotteet ja palvelut avaavat mahdollisuuden uudenlaisiin toimintatapoihin siirryttäessä biopohjaisiin ratkaisuihin perustuvaan talouteen osana kiertotaloutta."

    Aivan, eihän tuota asiaa muista pirukaan, kun ei sitä moneen kertaan tavattuaan edes ymmärrä. Näin sitä Akatemian paperit muistuttavat, että vaikka sitä luulisi itseään ihan älykkääksi biomassaksi, uutta opittavaa löytyy aina, kun tulevaisuutta suunnitellaan!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Tietojenkäsittely hallitsee maailmaa ja sen uudet keksinnöt ravistelevat olemassa olevia rakenteita. Ei siis ihme, että it-lehtien tekijät ja lukijat voivat tuntea olevansa tapahtumien keskipisteessä. Mutta tapahtumisen huumasta huolimatta ihminen voi ajatella, mitä sanoo ja kirjoittaa.

    Ettei käy niin kuin Digitoday-uutisvälineen verkkosivuilla, kun siellä julkaistiin huhtikuussa juttu siitä, miten EU on laittanut hakukoneyhtiö Googlen erityiseen tarkkailuun. Jo otsikko kohotti ilmiantajamme Pasin kulmakarvoja, mutta huippuunsa ällistys nousi, kun juttu pääsi hiukan myöhemmin huippukohtaansa näin:

    "Mutteri Googlen ympärillä kiristyy."

    Aristoteleen kantapään kierrefraasien kuningasmutteri ihmettelee kirjoittajan ajatuksenjuoksua. Jos mutteri on jonkin ympärillä, niin se jokin on ruuvi. Rivi herättääkin kysymyksen: miksi Google on ruuvi? Onko Googlella ollut ruuvi löysällä? Kirjoittaja lienee ajatellut jonkinlaista kiristysruuvia, muttei ole osannut päättää, kiristyykö ruuvi vai mutteri. Turvallisinta olisikin ehkä ollut käyttää vanhaa trilleri-ilmausta köysi Googlen ympärillä kiristyy.

    Julistammekin kirjoittajan syylliseksi löysäruuviseen kuvailmaukseen ja määräämme hänet kesäksi lähimpään teknilliseen kesäyliopistoon opiskelemaan ruuvitieteen approbatur, jotta oppii, miten EU informaatioteknologian monopoleja kohtelee!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Nimimerkki Espoosta suin päin lähestyi meitä aika ajoin toistuvassa aiheessa: Sana käsin vilahtaa vähän väliä ärsyttävästi mediassa. Minusta sanan voi reilusti pudottaa pois ja ilmaisu siitä vain paranee. Joskus sanan kanssa tulee tahatonta huumoria kuten seuraavassa puolustusministerin lausunnossa:

    "Suomea ei puolusteta varuskunnista käsin.”

    Onko kyseessä tuomittava käyttö? Ilmauksellahan myös leikitellään mielellään ja tästä tulee hiukan epävarma olo: voiko enää mitään tehdä jostain käsin. On pakko tarttua Kielikello-lehteen. Jo vuonna 1965 Nykysuomen sanakirjan päätoimittaja Matti Sadeniemi ruoti asiaa lehden artikkelissa Hallitaanko Suomea Helsingistä käsin näin:

    ”Aina silloin tällöin kuulee tai näkee jonkun paheksuvan sellaisia käsin-sanan käyttötapoja kuin katselin tapausta sivusta käsin; työtä johdetaan Helsingistä käsin. Eihän näet muka katsella käsin, vaan silmillä, eikä työtäkään käsin johdeta.

    Tämmöiset ajatukset ovat erheellisiä. Näissä yhteyksissä käsin merkitsee suuntaa, eikä sen pitäisi aiheuttaa mitään ajatusliittymiä siihen merkitykseen, joka esiintyy ilmauksissa käsin kosketeltava, käsin maalattu. Paheksutko myös ilmausta tuuli kääntyy etelään päin sillä perusteella, ettei tuulella ole päätä – onhan päin sanan pää instruktiivi? Entä järven selkä, niemen nokka ja ihmisen (suku)juuret? Niistä voi toki kehittää hauskoja piirroksia ja miksei videoitakin, mutta sellaista ei pidä luulla vakavaksi kannanotoksi kieleen.”

    Johan helpotti! Annetaan siis käsin-tekemisen kukoistaa! Käsin onneen!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Kun julkisuuden henkilö tai poliitikko lipsauttaa kiireessä jotain mitä ei ollut aikonut sanoa, kuulijat ovat riemuissaan. Osa tuntee silkkaa vahingoniloa virheestä, osa taas jää miettimään lipsautuksen sisältöä ja koettaa tulkita sitä Sigmund Freudin teorioiden pohjalta. Tämä psykoanalyysin isähahmohan oli sitä mieltä, että lipsautuksemme kertovat, mitä me oikeasti asiasta ajattelemme.

    Kuulijamme ja Aristoteleen kantapään Facebook-ryhmän jäsen Anna-Kaisa sovelsi freudilaisten lipsautusten teoriaa huhtikuussa, kun hän löysi kansanedustaja Krista Kiurun lipsahduksen Ylen Vallattomasti valtiopäivillä –lähetyksestä. Kiuru jyrisi näin:

    "...hallituksen omat virkamiehetkin epäilevät hallituksen työllisyyspolitiikkaa kosmiseksi."

    Anna-Kaisa tulkitsee Kiurun lipsahdusta näin: ”Kyllä nyt pääsi tulppa irti”.

    Aristoteleen kantapään mielestä tapaukseen voisi soveltaa myös kognitiivisen psykologian näkökulmaa, jonka mukaan kielelliset lipsahdukset saattavat johtua myös tarkkaavaisuuskatkosta, riittämättömästä tiedosta, siitä, että sanoissa on jotain samaa – tai jostain muusta.

    Kiuru lienee tarkoittanut, että työllisyyspolitiikkaa pidetään kosmeettisena – pelkkänä kaunisteluna, mutta sana on lyhentynyt kosmiseksi – ylimaalliseksi. Hiukan noloa – mutta etupäässä tähtitieteellisen hauskaa ihan sanallisesti, ilman vahingonilon häivääkään!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Joskus lakeja vartioiva poliisikin voi syyllistyä kielen lakien rikkomiseen. Kuulijamme Henrik löysi tästä ikävän esimerkin huhtikuisesta Iltasanomista. Jutun otsikossa tapahtui seuraavaa:

    Poliisilta vakava varoitus: ”Se on kerrasta laaki”

    Henrik pähkäilee: ”Olen tässä jonkin aikaa miettinyt, mitä tarkoittaa se on kerrasta laaki. Ihan ite päättelin, että kysymys on kahden fraasin onnistumattomasta yhdistämisestä.”

    Henkka on oikeassa. Kun yhdistää se on kerrasta poikki ja laakista poikki voi saada tulokseksi sekasikiön se on kerrasta laaki, joka ei tavallaan tarkoita yhtään mitään. Niinpä Aristoteleen kantapään laakiasioihin keskittyvän fraasirikollisuuden torjuntayksikön Viranomaiskielen Heikentymisentorjuntaprojekti VIRHEen yleinen syyttäjä julistaa ilmauksen kehittäjän syylliseksi tyhjää täynnä olevan ilmauksen levittämiseen ja määrää hänet lukemaan uudelleen kirjat Suomen Laaki I ja II niin oppii, mitä mieltä pykälät ovat!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Nimimerkki ”Lingvisti, vaikken suomen kielessä” lähetti meille postia, joka kertoo hyvin omaksutusta opetuksesta: ”Olen oppinut suomen kielestä, että kellonajat ilmaistaan nominatiivilla, kun on yli täyden tunnin ja partitiivilla kun on vaille. Esimerkiksi: viisi yli yhdeksän ja viittä vaille yhdeksän. Nykyisin kuitenkin 99,99 % tv- ja radiokuuluttajista käyttää yksinomaan partitiivia. Hyi kun koskee korvaan! Ymmärrän kielen luontaisen kehittymisen, mitä sanoo kielenhuolto?”

    Riitta Eronen Kotuksesta vastaa näin: ”Tämä on vanha kiistakysymys. Kielenhuollon ohje kuuluu tiivistettynä näin: oikein on sanoa: viisi minuuttia yli viiden ja viittä minuuttia yli viisi. Oikein on myös: Kello on viisi minuuttia vaille viisi ja viittä minuuttia vaille viisi.”

    Anneli Räikkälä perusteli molemman tavan oikeellisuutta Kielikello-lehdessä vuonna 1989 sillä, että yli ja vaille tai vailla ovat paitsi prepositioita ja postpositioita myös adverbeja. Räikkälän yksityiskohtaisten perusteluiden mukaan näiden yhteydessä kellonajoista voi haluttaessa käyttää siis sekä perusmuotoa että partitiivia.

    Tasan on näin!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

Muualla Yle.fi:ssä