Uutisvideot

Taliban julkisti videon yhdysvaltalaisen panttivangin vapauttamisesta

  • 2 min
  • toistaiseksi

Afganistanin Taliban-kapinalliset ovat julkistaneet videon viisi vuotta vankina pitämänsä yhdysvaltalaisen kersantin Bowe Bergdahlin vapauttamisesta.
- Älä tule uudelleen Afganistaniin. Ensi kerralla kukaan ei vapauta sinua, sanoo yksi talibaaneista viime lauantaina vapautetulle Bergdahlille.

Videossa nähdään, kuinka yhdysvaltalainen helikopteri laskeutuu lähelle huolestuneen näköistä Bergdahlia. Talibaanien ja yhdysvaltalaissotilaiden nopean kättelyn jälkeen Bergdahl siirtyy kohti helikopteria.

Taliban on antanut videolle nimeksi "Amerikkalaissotilaan vaihtoseremonia". Sen taustalla puhuvan miesäänen mukaan vaihto tapahtui Khostin maakunnassa Itä-Afganistanissa.

Miesäänen mukaan amerikkalaiset olivat ottaneet yhteyttä ja tiedustelleet hyvää tapaamispaikkaa. Talibaanit olivat neuvotelleet asiasta heimojohtajien kanssa ja pyytäneet heitä mukaan operaatioon.

- Onnittelen mujahideeneja tästä voitosta, sanoo miesääni videolla, jonka aitoutta ei ole todistettu.

Yhdysvaltain mukaan vanginvaihtoon osallistui kymmeniä sotilaita helikoptereiden tukemana. Puolustusministeri Chuck Hagelin mukaan operaatio sujui juuri niin hyvin kuin oli odotettu.

Bergdahl on hoidettavana Yhdysvaltain armeijan laitoksessa Saksassa. Video: EBU/Social Media

Ohjelman tiedot

Kuva 16:9

Katsottavissa ulkomailla

Lähetykset

Näytä lisätiedotPiilota lisätiedot

Jaksot

Ei katsottavissa olevia jaksoja tällä hetkellä.

Ei tulossa olevia jaksoja

Klipit

Uutisvideot

Katso myös

    Muualla Yle.fi:ssä