Syödään ensin!

Pitäisikö olla vain hiljaa ja syödä oma lautanen tyhjäksi?

  • 18 min
  • ei kuunneltavissa

Toimittaja Kaisa Pulakka on syntynyt 1970-luvun loppupuolella ja muistaa hyvin mantrat Afrikan nälkää näkevistä lapsista. Siksi nälästä puhuminen tuntuu edelleen vaivaannuttavalta. Onko ihmisellä, joka ei ole kokenut nälkää, oikeus puhua siitä?

Nälkä on ollut arkipäivää Euroopassakin. Suomalaisia nälkävuosia käsittelevässä kansanperinteessä ja kaunokirjallisuudessa korostuvat kolme seikkaa: korvikeleipä, kerjäläiset ja köyhäinhuoneet.

Toisaalta nälällä on myös symbolinen luonne. Nälkä on nuorten taiteilijoiden ensimmäinen huume.

Toimittaja Kaisa Pulakka. Lukijana Pietari Kylmälä.

Lähetykset

  • ma 30.3.2015 17.40 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Ruoka tulee vaikuttamaan tulevaisuuden poliittisiin päätöksiin merkittävästi. Paikat, joissa puhdasta vettä ja ruokaa riittää, tulevat suosituiksi - Tänne tulee ruuhkaa. Vältytäänkö sodilta ja muilta mittavilta katastrofeilta, jää nähtäväksi.

    Jo nyt ruoka on äärimmäisen poliittista. Paikallisella tasolla kiistellään kasvisruokapäivistä ja ruokakauppojen halpuuttamiskampanjoista. Yhdysvalloissa se, mitä puoluetta äänestät, vaikuttaa siihen mitä ketsuppimerkkiä ostat. Globaalimmalla tasolla keskustellaan maatalouden tukemisesta, suojatulleista ja geenimanipulaatiosta.

    Toimittaja Kaisa Pulakka tutkailee maailmanhistoriaa ruoan näkökulmasta. Miten peruna, suola, sipuli, sokeri ja mausteet ovat vaikuttaneet historian kulkuun?

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä