Islamin perusteos Koraani 60-osaisena luentana. Jokaista luentajaksoa edeltää keskustelu, jossa kulloinkin kuultava Koraanin katkelma asetetaan uskonnolliseen ja yhteiskunnalliseen asiayhteyteensä.

Koraanin lukijana on Pekka Savolainen. Luennassa käytetään professori Jaakko Hämeen-Anttilan vuonna 2013 valmistunutta suomennosta.

Jokaisen jakson yhteydessä kuultavassa taustoittavassa keskustelussa ovat äänessä Suomen Islamilaisen Yhdyskunnan imaami ja Suomen islamilaisen neuvoston puheenjohtaja Anas Hajjar ja professori Jaakko Hämeen-Anttila. Keskustelut toimittaa Juha-Pekka Hotinen. Koraani-sarjan tuottaa Erja Manto.

Jaksojen alta löytyvät pelkät suurat. Suuria on kaikkiaan 144, lukijana Pekka Savolainen.

Koraani-sarja lähetettiin Yle Radio 1:ssä vuonna 2015.

Jaksot

  • Koraanin luentaan johdatteleva keskustelu ja Koraanin luenta. Keskustelijoina ovat Suomen Islamilaisen Yhdyskunnan imaami ja Suomen islamilaisen neuvoston puheenjohtaja Anas Hajjar ja professori Jaakko Hämeen-Anttila. Toimittajana Juha-Pekka Hotinen. Koraania lukee Pekka Savolainen; luennassa käytetään professori Jaakko Hämeen-Anttilan vuonna 2013 valmistunutta suomennosta.

    Koraani koostuu 114 suurasta. Luenta jakautuu 60 jaksoon islamilaisen rukouskäytännön mukaisesti. Käytäntöön kuuluu se, että suurat saattavat katketa kesken ja jatkua seuraavassa jaksossa. Areenassa luenta julkaistaan sekä ohjelmittain/jaksoittain että suurittain.

Ei tulossa olevia jaksoja

Klipit

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä