Mikko "Peltsi" Peltola

Janni Hussi: Ihmiset arvuuttelivat, mistä minun pienirintaisuus johtuu?

  • 30 min
  • toistaiseksi

Tällä kertaa Peltsin vieraana on fitnessurheilija ja hyvinvoinnin lähettiläs Janni Hussi.

Koko ikänsä urheillut Hussi on huolestunut siitä, että nykylapset urheilevat vähemmän ja vähemmän. Hän muistelee, että hänelle lyötiin pesäpallomaila käteen isän toimesta heti kun hän oppi kävelemään.

- Olen urheillut koko elämäni.

Itä-Suomesta kotoisin oleva Hussi asuu tällä hetkellä Arizonassa. Talvet hän voi siellä mieluusti viettää, mutta kesällä lämpötilat ovat rapakon takana liian tuskaisia.

- Kun lähdin Arizonasta, siellä oli noin +35c. Kesäksi tulen mielellään takaisin Suomeen.

Janni Hussi on ollut viime aikoina näkyvillä somessa, kun hän otti kantaa mediassa velloneeseen keskusteluun naisvartaloihanteista. Hänestä tuntuu, että mediassa puhutaan aina tisseistä.

- Pitäisi olla hoikka ja omata hirmuiset muodot.

Lähetykset

  • to 16.4.2015 17.30 • Yle Puhe

Jaksot

  • Tunnin aikana perehdyttiin kansanparannukseen, kun aiheesta kirjan kirjoittaneet kansanparantaja Hannes Karppinen, sekä maalaislääkäri Tapani Kiminkinen saapuivat vieraaksi.

  • Peltsi virittäytyy tapanintansseihin ja kutsuu vieraakseen kokeneita ja ansioituneita tiskijukkia. Kuulemme muistoja monelta vuosikymmeneltä sekä näkemyksiä nykypäivän DJ-kulttuurista. Pöydän ääreen istuvat Juza Erti, Klasu Lindholm ja Salsa Sinisalo.

  • Joulupäivän ohjelmassa Peltsi kohtaa entisen radiokollegansa Juha Lahden. Nostalginen tarinointi vie meidät 80- ja 90-lukujen populaarikulttuurin ja tietotekniikan äärelle. Miten määrittyi nuoren pojan elämänpiiri pitkälle kun pukinkontista löytyi vuonna 1984 Commodore 64.

  • Mikko "Peltsi" Peltola kohtaa jouluaaton ohjelmassaan Viikate-yhtyeen keulamiehen Kaarle Viikatteen. Keskiössä mm. Kaarlelle tutut joulukiertueet, joululevyt ja jouluruoat.

  • Asiaa kuntourheilusta ja liikunnallisen elämäntavan piiristä. Ohjelma liputtaa liikkumisen puolesta, mutta ilmeisimmät käsitykset ja totuudet tarvittaessa haastaen. Aleksi Litovaaran kanssa puhutaan miten mindfulness voisi auttaa ihmisiä kohti parempaa elämää. Miten päästää irti mielessä vellovista ongelmista keskittymiskykyä parantaen.

  • Asiaa kuntourheilusta ja liikunnallisen elämäntavan piiristä. Ohjelma liputtaa liikkumisen puolesta, mutta ilmeisimmät käsitykset ja totuudet tarvittaessa haastaen.

    Puhetta kävelystä liikuntana. Vieraina Tiina Arrankoski ja Jarmo Ahonen.

  • Asiaa kuntourheilusta ja liikunnallisen elämäntavan piiristä. Ohjelma liputtaa liikkumisen puolesta, mutta ilmeisimmät käsitykset ja totuudet tarvittaessa haastaen. Vieraana seikkailija Jenni Antinaho, joka aikoo ensi kesänä kerätä rahaa ilmastonmuutoksen torjumiseksi sekä Itämeren hyväksi vaeltamalla 2000 km kymmenessä viikossa Norjassa ja Suomessa.

  • Asiaa kuntourheilusta ja liikunnallisen elämäntavan piiristä. Ohjelma liputtaa liikkumisen puolesta, mutta ilmeisimmät käsitykset ja totuudet tarvittaessa haastaen.

  • Asiaa kuntourheilusta ja liikunnallisen elämäntavan piiristä. Ohjelma liputtaa liikkumisen puolesta, mutta ilmeisimmät käsitykset ja totuudet tarvittaessa haastaen.

  • Asiaa kuntourheilusta ja liikunnallisen elämäntavan piiristä. Ohjelma liputtaa liikkumisen puolesta, mutta ilmeisimmät käsitykset ja totuudet tarvittaessa haastaen.

    Vieraana polkujuoksun MM-kisoissa kisanneet Eetu Nordman ja Noora Pinola.

  • Asiaa kuntourheilusta ja liikunnallisen elämäntavan piiristä. Ohjelma liputtaa liikkumisen puolesta, mutta ilmeisimmät käsitykset ja totuudet tarvittaessa haastaen. Vieraina fitness-urheilija Sofia Ruusila-Nousiainen sekä urheilukirjoja julkaiseva Kalle Kotiranta.

  • Asiaa kuntourheilusta ja liikunnallisen elämäntavan piiristä. Ohjelma liputtaa liikkumisen puolesta, mutta ilmeisimmät käsitykset ja totuudet tarvittaessa haastaen.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä