Kuusi kuvaa

Kuusi kuvaa Tommi Hoikkalan elämästä

  • 42 min
  • toistaiseksi

Millaiset lapsuusvuodet ja nuoruuskokemukset sytyttävät innon tutkia nuoruutta? Nuorisotutkimuksen professori Tommi Hoikkala vaihtoi itse suuntaa monta kertaa. Hän kaasutti Vespallaan Munkkiniemen snobien rinnalla ja hurmaantui lukioluokan ihanista anarko-marxistimimmeistä. Mitä hän ajattelee biletysvuosistaan ja maailmantuskavuosistaan nyt, 62-vuotiaana?

Huhtikuussa 1953 herra ja rouva Hoikkala lähtivät synnyttämään Helsingin Bulevardille, yksityissairaalaan, mutta poika ei suostunut vielä maailmaan. Sairaalamaksut olivat kalliita ja muutaman päivän odottelun jälkeen perhe palasi kotiin, jossa Laila-täti oli hoitamassa pientä isosiskoa. Heti seuraavana yönä synnytys käynnistyi kotona ja faija Hoikkala meni paniikkiin. Täti ja tuleva isä säntäsivät etsimään naapurustosta apua. Hakureissu kesti kauan. Äiti synnytti lopulta poikansa aivan yksin, omassa keittiössään.

— Minulle on kerrottu, että me oltiin äidin kanssa kahdestaan ainakin pari pitkää tuntia. Olimme henkitoreissa kumpikin. Naapurista löytyi lopulta puolalaissyntyinen mies, joka oli kotimaassaan avustanut lampaiden poikimisessa. Tämä lammaskätilö, Sapo nimeltään, leikkasi minun napanuorani.

Isä oli evakko Koivistolta, äiti taas ummikko ruotsinkielinen Länsi-Suomesta, Tenholasta. Perheen kotiseutua oli Repoahon alue Espoon Mankkaalla.

Entisen kettutilan maille rakennettiin sotien jälkeen 22 suurin piirtein samanlaista rintamamiestaloa ja yksi kunnianhimoinen tiilipytinki. Se oli Tommi Hoikkalan faijan “alvaraaltoilu”-projekti, jonka rakennustyö kesti 15 vuotta.

— Faija oli rakennusmestari, jolla oli jonkinlainen “köyhän miehen Alvar Aalto -syndrooma”. Hän suunnitteli ja piirsi talon, huonekaluja myöten. Huonekalut valmistutettiin puusepän liikkeessä, mutta talon hän rakensi omin käsin. Se oli valtava työ, sillä talolla oli kokoa yli 200 neliötä. Rakennustyö alkoi vuonna -56 ja me muutettiin siihen keskeneräiseen taloon jouluna -61, mutta kokonaan talo valmistui vasta -71 siskon lakkiaisiin.

Perhe asui siis tavallaan isän työmaalla kymmenen vuotta.

— Faija rakensi 15 vuotta perheelle taloa, aina työpäivien jälkeen iltaisin. Hän tuli duunista viideksi syömään, otti pienet ruokalevot ja lähti “naputtelemaan”. Kyllä mä ihailen hänen taitojaan. Harmikseni hän ei ottanut minua mukaan eikä kasvattanut minusta kätevä-Erkkiä.

Tommi Hoikkalan nuoruus oli kiihkeää ja uteliasta. Hän kokeili Kokoomusta, mutta hurahti kunnolla taistolaisuuteen. Hän oli kuumeinen käännynnäinen.

— Se oli jotenkin niin vahvaa, se konteksti imi. Pärähdin taistolaisuuteen ja minusta tuli täydellinen käännynnäinen. Se oli uskonnolliseen kokemukseen verrattava kääntyminen, pikkuporvarillisesta taustasta Komsomol-kouluun Moskovaan. Taistolaisuus oli niin vahva kokemus minulle, että olen varmasti lopun elämääni taistolaismuistelija. Käyn tätä omaa totuuskomissiotani loppuun saakka. Eläkkeellä tämä pohdinta varmasti vain kiihtyy.

Omia käänteitään Hoikkala ei häpeä eikä piilottele, mutta isän nuoruuden ajatteleminen tekee surulliseksi.

— Isä ei ollut tyypillinen iloinen ja hauska karjalainen, vaan hiljainen, pidättyväinen, kunnollisuuteen pyrkivä. Hän syntyi vuonna 1923 ja oli vasta 16-vuotias kun talvisota alkoi. Hän halusi mennä vapaaehtoisena sotaan, mutta vanhemmat eivät päästäneet. Niinpä isäni kävi intin ja RUKin ja pääsi tai joutui sitten suoraan kapteeniksi rintamalle siihen vuoden 1943 asemasotavaiheeseen. Hän soti loppuun saakka, oli ajamassa saksalaisia Lapista. Sota on ollut isälle rankka kokemus ja minua surettaa, että en omien nuoruuden käänteideni vuoksi koskaan päässyt puhumaan sotakokemuksen tästä inhimillisestä ulottuvuudesta isän kanssa. On hurjaa ajatella: sellainen oli isäni nuoruus! Samanikäisenä minä ajelin Vespalla.

Millainen nuoruus tekee nuorisotutkijan? Kuuntele ohjelma ja katso kuvat!

Lähetykset

  • la 6.6.2015 8.05 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Luontokuvaaja Hannu Hautala on tehnyt elämäntyönsä metsässä. Hänen suosikkikuvauskohteita ovat kuukkeli, joutsen, palokärki, kotka ja uivelo. Hannu Hautala rakastaa kuvaamista talven valossa ja kesän valoisissa öisissä metsissä. Hannu Hautala lienee eniten valokuvakirjoja julkaissut suomalainen luonnonvalokuvaaja. Hänen kirjojaan on julkaistu yli 50, ja niitä on käännetty useille kielille ja myyty ympäri maailmaa. Luontokuvaus vaatii ennakkovalmisteluja, sillä hyvä luontokuva ei useinkaan synny sattumalta. Hyvän kuvan saaminen voi Hautalalla kestää jopa vuosia. Hautalan kuusi kuvaa on nauhoitettu Hannun jäljet –valokuvakeskuksessa Kuusamon keskustassa. Toimittajana on Rita Trötschkes.

  • Iro Haarla on poikkeuksellinen muusikko suomalaisittain, sillä hän on saanut levyttää jo kolme levyä suurelle kansainväliselle ECM-levymekille. Musiikin tekeminen alkoi hänellä jo pienenä tyttönä, kun hän haki lohtua yksinäisyyteensä improvisoimalla pianolla lauluja. Ison osan urastaan hän teki yhteistyössä edesmenneen miehensä Edward Wesalan kanssa. Pianon rinnalla harppu on hänen soittimensa. Musiikki on hänelle ollut kuin ratsuhevonen, jonka selässä hän on ratsastanut läpi elämän myrskyjen. Iro Haarlan tapasi toimittaja Sari Valto.

  • Pepi Reinikainen on kirjailija, toimittaja, psykoterapeutti ja elämänkaarikirjoitusmallin kehittäjä. Jo ainakin tuhat ihmistä on vuosien varrella osallistunut hänen vetämilleen elämänkaarikirjoituskursseille. Elämäkaarikirjoittamisessa kirjoitetaan omasta elämästä tarina, jossa selvitellään tapahtumien syy- ja seuraussuhteita. Omassa elämässään Pepi Reinikainen on oppinut hyväksymään, että kaikki unelmat eivät toteudu Hän on oppinut näkemään kurjatkin elämänvaiheet arvokkaina, koska niiden ansiosta osaa arvostaa pieniäkin hyviä asioita. Ohjelman on toimittanut Sari Valto.

  • Kurinalainen, älykäs, rohkea, huumorintajuinen, menestynyt - siinä vain muutama adjektiivi, jotka kuvaavat Lenita Airistoa. Virtaa ja työtä on riittänyt siitä lähtien kun hänet kruunattiin 17-vuotiaana Suomen Neidoksi vuonna 1954. Hän kertoo rakastavansa myrskyjä ja saavansa niistä virtaa. Jos hän jotain vihaa, se on keskinkertaisuus. Vanhemmiltaan perinnöksi hän on saanut luottamuksen siihen, että pärjää ja voi tehdä mitä haluaa.
    Ohjelman on toimittanut Rita Trötschkes.

  • Näyttelijä, ohjaaja, laulaja ja teatterinjohtaja Kari Arffman sai suuren haasteen astuessaan vuodenvaihteessa Helsingin Kaupunginteatterin johtajaksi Asko Sarkolan jälkeen. Arffman on 'Kotkan poikii' ja opiskellut näyttelijäksi Tampereella. Johtajakokemusta hänellä on aikaisemmin kotikaupungistaan Kotkasta ja Jyväskylästä. Helsingissä hänet tunnetaan mm. kaupunginteatterin musikaalin Schreck ohjaajana ja näyttelijänä. Johtajana hän haluaa olla mutkaton ja helposti lähestyttävä ja näyttelijänä hän ainakin tietää sen, millaista on olla näyttämöllä kun juttu ei kiinnosta yleisöä. Ohjaustyönsä kautta hän on päässyt tutustumaan jo alaisiinsa ja Kaupunginteatterin toimintaan. Erityisen lähellä Kari Arffmanin sydäntä ovat musikaalit ja niiden suosio on kovassa kasvussa.

    Ohjelman on toimittanut Ari Meriläinen

  • Huolettoman lapsuuden Tesomalla Tampereella viettänyt Ari Hjelm pelaili kouluaikana kaikkia pallopelejä. Muistoissa on yhteinen menestys Timo Jutilan kanssa koulun joukkueessa. Omien sanojensa mukaan herkkä ja kiltti pikkupoika ei silloin osannut haaveillakaan kansainvälisestä jalkapallourasta. Uran yksi huippuhetki lempinimen "Zico" saaneella pelimiehellä oli maajoukkueessa maali Brasilian verkkoon. Jalkapallovalmentajana hän saavutti Tampereella useita mestaruuksia, mutta nyt pelaaminen on enää harrastus ja hän soveltaa taitojaan yrityselämässä.
    Ohjelman Ari "Zico" Hjelmin kuudesta kuvasta on toimittanut Tiia-Kaisa Hasa.

  • Psykologi Aku Kopakkala sanoo eläneensä uneliaita ja vikkeliä kausia. Unelias kausi oli perhekeskeinen elämä Karjalohjalla, missä Kopakkala muun muassa oli perustamassa yksityistä Steiner-koulua. Vikkelä kausi puolestaan tarkoittaa 14 vuoden aikaa, jolloin Kopakkala toimi Mehiläisen työpsykologina ja psykoterapian palvelujohtajana, kunnes hänet irtisanottiin MOT-ohjelmassa esittämiensä kommenttiensa vuoksi. Ultrapitkien matkojen juoksemista harrastava Aku Kopakkala on nyt tyytyväinen potkuihin. Ne ravistelevat arvioimaan elämänsuuntaa uusiksi.
    Ohjelman on toimittanut Rita Trötschkes.

  • Paras tapa parantaa maailmaa on kehittää koulua. Näin ajattelee idealistiksi tunnustautuva Saku Tuominen, joka haluaa kertoa onnistumisista maailman kouluissa. Hän vetää HundrED-projektia, jonka tarkoitus on etsiä ja tunnistaa parhaat kouluihin liittyvät innovaatiot ja levittää niistä tietoa muiden käyttöön. Suuri rakkaus hänelle on myös jääkiekko, jota hän pelaa aktiivisesti edelleen. TV-tuottajana uransa aloittanut Saku Tuominen tunnetaan myös luovuuskonsulttina ja italialaisen ruoan ystävänä. Kokkaaminen on hänelle tärkeää joka päivä.
    Kuuteen kuvaan Saku Tuomisen elämästä johdattelee Ari Meriläinen.

  • Kuvataiteilija Anita Jensen on pyrkinyt taiteensa kautta selvittämään omaa elämäntarinaansa ja vaikeata äitisuhdettaan. Jensenin äiti sairastui skitsofreniaan heti hänen syntymänsä jälkeen. Äidin sairaus varjosti koko perhettä. Ilmapiiriä kiristi myös äidin katkeruus isän menestyvää suomenruotsalaista liikemiessukua kohtaan. Äiti oli kotoisin köyhistä maalaisoloista ja he menivät naimisiisn sodan aikana. Kuudessa kuvassa Anita Jensen käy läpi lapsuutensa perhekuviota, tietään taiteilijaksi ja japanilaisen kulttuurin yllättävää vaikutusta taiteeseensa. Hän kutsuu töitään surrealistisiksi fotomontaaseiksi.
    Kuvataiteilija Anita Jensenin tapasi Sari Valto.

  • Frantsilan luomuyrttitilan perustaja Virpi Raipala-Cormier on panostanut jo 35 vuotta sitten asioihin, jotka ovat tänä päivänä pinnalla. hänelle tärkeitä asioita ovat villiyrttien keräily, kasvisruoka, luomu- ja lähiruoka, meditaatio, jooga ja hyvä olo. Frantsilassa on osattu kotikonsteihin liittyviä hoitoniksejä jo sukupolvien ajan. Virpi Raipala-Cormier kertoo elämänsä tärkeistä hetkistä ohjelmassa Kuusi kuvaa. Sen on toimittanut Rita Trötschkes.

  • Käsikirjoittaja-elokuvaohjaaja Auli Mantila ei itse ota juurikaan valokuvia. Kuusi kuvaa-ohjelmassa hän kertoo, miksi ei halunnut itsestään julkaistavan valokuvia mediassa uran kymmenen ensimmäisen vuoden aikana. Mantila puhuu myös maalle muuttamisesta, sisarusten välisistä riidoista ja siitä, miten hänen ajatuksensa elokuvan tekemisestä ovat muuttuneet kahdessakymmenessä vuodessa sitten esikoiselokuva Neitoperhon.

    Ohjelman on toimittanut Laura Satimus.

  • Marco Bjurström viettää hektisen työnsä vastapainoksi paljon aikaa omalla saarellaan. Silloin on aikaa tavata ystäviä ja sukulaisia. StepUp-tanssikoulu on edelleen tärkeä paikka ja opetustyötä hän tekee säännöllisesti. Sieltä on jäänyt elämään myös monet tärkeät ystävyyssuhteet. Marco Bjurström sanoo olevansa ammatiltaan innostaja, mutta hän on myös tanssija, tanssinopettaja, kouluttaja, musikaalinäyttelijä, dramaturgi, tv-juontaja sekä yrittäjä.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä