Sakari Sirkkanen

Kun Suomi putosi puusta – kulttuuri-Suomen eväspussilla

  • 54 min
  • toistaiseksi

Punavihreät hipit, jotkut toimittajat ja muut aikalaisajattelijat olivat kauhuissaan. Sitten kulttuurin määrärahoja ei suoraan leikattukaan hallitusohjelmassa. Köyhän taiteilijan myytti silti jää. Syntyykö hyvä taide millaisella rahoituksella? Suomessa on tyypillisesti jaettu melkoinen osa kulttuurin määrärahoista isoille instituutioille. Joten miten on, olisiko järkevämpää satsata enemmän ruohonjuuritasoon vai pikemmin kohdentaa panoksia kulttuurin huippuyksiköihin? Mihin muuten tarvitsemme kulttuuriministeriä, turha instituutio? Jos unohdetaan ikiaikainen määrärahakitinä, millaisissa sfääreissä suomalaisessa kulttuurikuvioissa kaikkineen mennään?

Onko olennaisin unohtunut: mikä on taiteen tehtävä yhteiskunnassa eli minkä takia meillä on ylipäätään on taidetta ja miksi sitä kulutetaan? Kulttuuriviennistä on puhuttu iät ja ajat. Kaipaavatko kulttuurin vientikuviot remonttia?

Suomalaisuuden enemmän tai vähemmän kollektiivissa kulttuuri-sfääreissä ovat Sakari Sirkkasen kanssa entinen Taideyliopiston rehtori, Tukholman yliopiston teatteritaiteen professoriksi palannut Tiina Rosenberg ja toiminnanjohtaja Tuuli Kaskinen Demos Helsingistä.

Lähetykset

  • ti 21.7.2015 13.02 • Yle Puhe

Jaksot

  • Mennäänkö näillä mitä käsissä on, vai onko luvassa visiota Suomen tulevaisuudesta? Millaisia trendejä tulevaisuudessa on odotettavissa, ja kuinka politiikka linkittyy tähän kaikkeen? Jos olemme arvokriisissä ja sekaannuksen vallassa, mitä pitäisi tehdä?

    Meidän suuri ongelma on siinä, ettemme näe edes niitä pieniä muutoksia, joita ympäristössä tapahtuu. Maailma pitäisi olla paremmin hallussa. Samalla teknologia synnyttää ennakoimattomia innovaatioita ja luo lukemattomia mahdollisuuksia.

    Visio tarvitaan, mutta kannattaako sitä odottaa politiikoilta? Vai syntyykö se markkinavetoisesti yrittäjyydestä? Onko nykytrendi "tehkää enemmän työtä" väärä? Suomen tulevaisuuden enemmän tai vähemmän kollektiivisissa sfääreissä ovat vihreiden ex-kansanedustaja Osmo Soininvaara ja tulevaisuudentutkija Olli Hietala.

  • Mistä Suomeen saataisiin uusia Jusseja ja kuokkia, jotka pureutuvat innovatiivisuuden ja yrittäjyyden sfääreihin? Vai löytyykö vastaus Impivaarasta. Suomalaiset syyttelevät ajoittain toisiaan impivaaralaisuudesta, mutta se voi olla myös mahdollisuus. Jos Suomi on nyt Impivaarassa, paluu voi olla uuden Suomen paluu Arnold Schwarzeneggerin ja Sigourney Weaverin hahmoissa. Suomessa puhutaan työajan pidentämisestä ja sisäisestä yrittäjyydestä. Pitäisikö satsata veronkierron kitkemiseksi? Mitä pointti on normienpurulla? Jos Jussi on kuokka kädessä suolla, onko nyky-Suomessa suo normijäässä? Tarvitaanko jos millaiset normien sulatustalkoot? Suom-talouden enemmän tai vähemmän kollektiivisissa sfääreissä ovat Sakari Sirkkasen kanssa Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Leena Mörttinen ja kirjailija-lakimies Jarkko Tontti.

  • Punavihreät hipit, jotkut toimittajat ja muut aikalaisajattelijat olivat kauhuissaan. Sitten kulttuurin määrärahoja ei suoraan leikattukaan hallitusohjelmassa. Köyhän taiteilijan myytti silti jää. Syntyykö hyvä taide millaisella rahoituksella? Suomessa on tyypillisesti jaettu melkoinen osa kulttuurin määrärahoista isoille instituutioille. Joten miten on, olisiko järkevämpää satsata enemmän ruohonjuuritasoon vai pikemmin kohdentuu panoksia kulttuurin huippuyksiköihin? Mihin muuten tarvitsemme kulttuuriministeriä, turha instituutio? Jos unohdetaan ikiaikainen määrärahakitinä, millaisissa sfääreissä suomalaisessa kulttuurikuvioissa kaikkineen mennään? Onko olennaisin unohtunut: mikä on taiteen tehtävä yhteiskunnassa eli minkä takia meillä on ylipäätään on taidetta ja miksi sitä kulutetaan? Kulttuuriviennistä on puhuttu iät ja ajat. Kaipaavatko kulttuurin vientikuviot remonttia? Suomalaisuuden enemmän tai vähemmän kollektiivissa kulttuuri-sfääreissä ovat Sakari Sirkkasen kanssa entinen Taideyliopiston rehtori, Tukholman yliopiston teatteritaiteen professoriksi palannut Tiina Rosenberg ja toiminnanjohtaja Tuuli Kaskinen Demos Helsingistä.

  • Toimiva ratkaisukeskeinen yhteiskunta! Puhdas luonto! Korkea koulutustaso! Suomi on brändätty ja brändätään. Mutta mitä sitten? Onko maabrändin määrittelemisessä ylipäätään mitään järkeä? Onko maabrändääminen enemmänkin kansallista itsetutkiskelua? Suomalaisuuden vahvuuksina heitetään usein pöytään luotettavuus, oikeudenmukaisuus ja vastuullisuus. Löytyykö Suomi-brändin voima sittenkin anti-hötkyilystä, lesoamisesta, trossaamisesta tai presidentissä, joka valokuvataan lumitöissä valintansa jälkeisenä aamuna? Pessimisti ei pety. Jos pessimismi on suomalaisuuden voimavara, eikö Suomea voisi brändätä maailman pessimistisimpänä maana? Vai mikä menisi läpi? Suomalaisuuden enemmän tai vähemmän kollektiivissa brändi-sfääreissä ovat Sakari Sirkkasen kanssa toimittajat Maria Pettersson ja Tuomas Enbuske.

  • Onko suomalaisen yhteiskunnan betonipohja yhteinen, pitääkö sen ylipäätään olla ja missä mennään suomalaisuuden yhteiskunnallisissa sfääreissä? Laskeeko vai nouseeko hyvinvointivaltion aurinko Matti Apusen kesämökin taa? Jokaisen suomalaisen pitää olla oman elämänsä business controller, meidän pitäisi saada takaisin 1980-luvun vapautumisen ilmapiiri, hallitusohjelmassa ollaan luomassa myönteistä matalan kynnyksen kokeilukulttuuria ja se avaa valinnanvapautta sosiaali- ja terveyspalveluihin. Maakunnallinen liittovaltiokehitys on mitä mainioin asia! Hallitusohjelma on anarkistinen paperi, se ehdollistaa kansalaisia turvaavia lakeja, vie Suomea kohti liittovaltiota ja mahdollista mielivaltaa. Suomalaisuuden enemmän tai vähemmän kollektiivissa yhteiskunnallisissa sfääreissä ovat Sakari Sirkkasen kanssa teatteriohjaaja Susanna Kuparinen ja EVAn johtaja Matti Apunen.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä