Teemana terveys

Miltä näyttää Alzheimerin taudin ennaltaehkäisyn resepti?

  • 9 min
  • toistaiseksi

Etenevät muistisairaudet ovat jo nyt ja etenkin tulevaisuudessa valtava kansanterveydellinen ja – taloudellinen haaste. Lohdullista on, että tuoreet tutkimushavainnot osoittavat muistihäiriöiden ennaltaehkäisyn olevan mahdollista. Miltä näyttää Alzheimerin taudin ennaltaehkäisyn resepti? Anne Heikkisen haastateltavana on kliinisen geriatrian epidemiologian professori Miia Kivipelto.

Lähetykset

  • to 9.7.2015 20.17 • Yle Areena

Jaksot

  • Kivun lääkkeettömiä hoitomuotoja on tutkittu paljon ja tulokset ovat vakuuttavia, silti lääkkeetöntä hoitoa ei aina tarjota kipupotilaalle. Miksi lääkkeetön kivunhoito etenee niin hitaasti suomalaisessa terveydenhuollossa? Anne Heikkisen haastateltavana Käypä hoito- suosituksen työryhmän puheen johtaja professori Pekka Mäntyselkä.

  • "Kasvu ilmentää hyvin lapsen terveyttä. Monet sairaudet voivat hyvin aikaisessa vaiheessa vaikuttaa kasvuun, esimerkiksi suolistosairauksien osalta lapsen kasvussa voidaan nähdä taantumaa paljon ennen kuin ne antavat muita oireita itsestään", kertoo Martti Hämäläinen tunnustuspalkinnolla palkittu LT, erikoislääkäri Antti Saari. Toimittajana Anne Heikkinen.

  • Suomalaiset suhtautuvat kuolemaan neutraalisti ja eutanasiaan hyväksyvästi, todetaan tuoreessa väitöstutkimuksessa. TtM Anja Terkamo-Moisio selvitti kuolemaan ja eutanasiaan kohdistuvien asenteiden monitahoisuutta. Toimittajana Anne Heikkinen.

  • Kielteiset elämänkokemukset voivat näkyä elimistön tulehdusjärjestelmässä vielä jopa vuosikymmenten päästä. Näin toteaa immuunipuolustusjärjestelmän muutoksia Itä-Suomen yliopistossa tutkinut LL Antti-Pekka Elomaa. Toimittajana Anne Heikkinen.

  • Mustikalle sen viehkon sinisen sävyn tai kahville tutun ja turvallisen maun antavilla kemiallisilla yhdisteillä eli fytokemikaalilla on kosolti vaikutuksia elimistössämme. Ne muun muassa vahvistavat suoliston toimintaa ja puolustusta, vaikuttavat insuliini- ja sokeriaineenvaihduntaan sekä vaikuttavat veren rasva-arvoihin. Yksi parhaista fytokemikaalien lähteistä on ruis ja etenkin sen uloin kerros eli lese. kun Anne Heikkisen haastateltavana on aiheesta Itä-Suomen yliopistossa väitellyt FM, farmaseutti Jenna Pekkinen.

  • Viime vuosina käyttöön on tullut entistä enemmän myös sähkölaitteita, jotka lisäävät altistumista välitaajuisille magneettikentille. Mitä tästä voi seurata? Filosofian maisteri Tuomo Eskelinen on selvittänyt tuoreessa väitöstutkimuksessaan pienitaajuisille magneettikentille altistumisen lisääntymisterveydellisiä riskejä. Anne Heikkinen haastattelee.

  • Mitäpä jos aivojen toimintaa vaikkapa työmuistin tai kognition osalta voisi tehostaa eli buustata. Sähköpiuhat kiinni päänahkaan ja uutta virtaa aivoihin! Aivan tuulesta temmattu tämä ajatus ei ole, sillä heikkoon sähkövirtaan perustuvalla stimulaatiolla on tutkimusten mukaan pystytty vaikuttamaan esimerkiksi kognitioon ja tunteiden säätelyyn. Toimittaja Anne Heikkisen haastateltavana aiheen tiimoilta dosentti Soili Lehto.

  • Liikunta tuo kaikille meille terveyshyötyjä, mutta totta on myös se, että aivan samanlaisella harjoitteluohjelmalla treenaavan kaverin lihakset ja voima voivat kasvaa täysin eri tahtia kuin toisen.
    "Joillakin lihakset ja voimat kasvavat paljonkin, joillakin ei juuri laisinkaan", toteaa ylipistotutkija Juha Ahtiainen. Miksi lihakset ja voima eivät kasva kaikilla? Toimittajana Anne Heikkinen.

  • Miksi toinen jää koukkuun kuningas alkoholiin helpommin kuin joku toinen? Entä miksi alkoholin pitkäkestoinen käyttö vaikuttaa eri ihmisten aivoihin eri tavoin? Tätä selvitti proviisori Olli Kärkkäinen väitöstutkimuksessaan. Toimittajana Anne Heikkinen.

  • Terveyteen ja hyvinvointiin liittyvien laitteiden ja sovellusten suosio on räjähtänyt käsiin viime vuosina. Yhä useampi meistä seuraa omaa terveydentilaansa ja aktiivisuuttansa mobiiliteknologian keinoin. Mobiilisovellusten povataan tulevaisuudessa parantavan terveydenhuollon palvelujen saatavuutta ja mahdollistavan myös täysin uusia palveluja. Anne Heikkisen haastateltavana on Kuopion Innovation Oy:n asiantuntija, Suomen telelääketieteen- ja eHealth seuran puheenjohtaja Arto Holopainen:

  • Biologiset lääkkeet ovat tehneet läpimurron lääkemarkkinoilla. Professori Hannu Raunio Itä-Suomen yliopistosta kertoo, että biologisten lääkkeiden mahdollisuudet etenkin syövänhoidossa ovat lähes rajattomat. Miten biolääkkeet eroavat tavallisista lääkkeistä, ja miksi biolääkkeet ovat niin kalliita? Toimittajana Anne Heikkinen.

  • "Immunologinen kehittyminen tapahtuu pääsääntöisesti jo raskausaikana ja varhaislapsuudessa, joten raskausajan ja varhaislapsuuden altisteet ovat keskeisessä asemassa kun selvitetään astmaan sairastumisen riskitekijöitä", kertoo aiheesta Itä-Suomen yliopistossa väitellyt LL Maijakaisa Harju. Toimittajana Anne Heikkinen.

Ei tulossa olevia jaksoja

Klipit

  • Suomessa kaikille raskaana oleville äideille tarjotaan mahdollisuus sikiön kromosomipoikkeavuuksien ja vaikeiden rakennepoikkeavuuksien seulontaan raskauden alkuvaiheessa. Tähän seulontaan osallistuu arviolta 90 prosenttia raskaana olevista naisista. LL Jenni Kuljun väitöstutkimuksessa todettiin, että Downin oireyhtymän seerumiseulonta yli 35-vuotiailla on tarkempi kuin nuoremmilla äideillä. - Verikokeen merkkiaineet toimivat yli 35-vuotiailla naisilla merkittävästi paremmin kuin nuoremmilla, tämä tulisi ottaa huomioon seulonnan luottavuuden kannalta, Ranta-Ylikulju toteaa. Toimittajana Anne Heikkinen.

  • Tuoreen väitöstutkimuksen tulokset osoittavat, että potilaille sattuneiden haittatapahtumien määrä lisääntyy samanaikaisesti kun sairaanhoitajan hoitamien potilaiden määrä kasvaa. Sairaanhoitajamäärän lisääminen ei kuitenkaan ole ainoa autuaaksi tekevä asia, vaan kyse on myös sairaanhoitajien työskentelyolosuhteista. - Sairaanhoitajia ja heidän huoliaan pitää kuunnella ja sairaanhoitajien ääni pitää saada kuuluviin sairaalan eri tasoilla, myös johdon tuki on tärkeää, korostaa TtM Saima Hinno. Toimittajana Anne Heikkinen.

  • Harva elintarvike on saavuttanut niin vankkumattoman suosion kuin perinteinen ruisleipä. Täysjyväruisleipä on paitsi hyvää myös terveellistä; saamme jatkuvasti uutta tutkimustietoa ruisleivän terveysvaikutuksista. Ruis laskee kolesterolitasoja, tasoittaa verensokerin heilahteluja ja ehkäisee syöpää. Aivan viimeisimpien tutkimusten mukaan sillä on suotuisia vaikutuksia myös elimistön matala-asteiseen tulehdustilaan. Haastateltavina tutkija Kati Hanhineva ja professori Hannu Mykkänen Itä-Suomen yliopistosta. Toimittajana Anne Heikkinen.

  • Peruspalveluista pihtaaminen voi tuoda kunnille jättilaskun myöhemmin. Näin on käynyt esimerkiksi kouluterveydenhuollon suhteen. Tutkimuksen mukaan kouluterveydenhuollosta säästäminen näkyy lasten ja nuorten psykiatrisen laitoshoidon tarpeen reippaana kasvuna. - Se tietysti hämmentää aina, että miksi lapsen ja nuoren täytyy kärsiä näin vakavasti. Tätä kautta heräsi oma kiinnostukseni aiheeseen ja ajattelin, että tutkimuksella on myös yhteiskunnallista merkitystä, toteaa lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujärjestelmää vaikeahoitoisuuden näkökulmasta tutkinut terveystieteiden maisteri Tarja Paakkonen. Toimittajana Anne Heikkinen.

  • Yhä useampi suomalainen mies on tumpannut tupakkansa lopullisesti, mutta sama hyvä kehitys ei näy naisten, eikä etenkään nuorten tyttöjen tupakointitilastoissa. Mikä ihme saa tytöt tarttumaan savukkeeseen? – Ammattikoulussa opiskelevista tytöistä 30, jopa 40 prosenttia tupakoi, kertoo 30 vuotta tupakoinnin vastaista työtä tehnyt erikoislääkäri Hannu Vierola. Toimittajana Anne Heikkinen.

  • Alati niukkenevat resurssit ja kasvava hoidontarve pakottavat terveydenhuollon toimijat miettimään uusia malleja toteuttaa tehokasta, mutta ehdottoman hyvää hoitoa. Yksi jo hyväksi havaituista, tuoreista keinoista on niin sanottu LEIKO-toimintamalli, jossa potilas saapuu leikkaukseen toimenpidepäivän aamuna suoraan kotoa. LEIKO-toiminta sopii monenlaisiin toimenpiteisiin. - Edellytyksenä on että potilas on sen kuntoinen, että voi valmistautua leikkaukseen kotona ja valmistautumiseen ei liity monimutkaisia tutkimuksia tai interventioita, jotka vaativat sairaalaolosuhteita, kertoo apulaisylilääkäri, kirurgian palveluyksikön johtaja Leena Setälä. Toimittajana Anne Heikkinen.

  • Vanhemmuus on kestävyysurheilulaji, jossa ei oikeastaan voi muuta kuin epäonnistua; aina voisi tehdä paremmin, sinnikkäämmin tai perusteellisemmin. Toisaalta vanhemmuus on kysymys, joka herättää harvinaisen paljon intohimoja mielipiteiden äärilaidasta toiseen. Miten suomalaiset määrittelevät tervettä lasta ja hyvää tai huonoa vanhemmuutta? Entä miten lasten alati yleistyvä ylipaino-ongelma näkyy vanhemmuuden laatuun liittyvässä keskustelussa? Tätä selvitti väitöstutkimuksessaan psykologian maisteri Riina Kokkonen. Toimittajana Anne Heikkinen.

  • Itse kukin meistä on kokenut, miten hyvää musiikki, teatteri tai taide - ylipäätään kulttuuri voi tehdä. Entä jos kulttuuria viedäänkin osaksi hoito- ja hoivayhteisöjen arkea, osaksi perushoitoa? Nyt puhutaan kulttuurihoidosta! Keskustelemassa ovat Kuopion kaupungin yhteisötaiteilijat, musiikin, teatterin ja kuvataiteen ammattilaiset, yhteisötaitelija Mari Lindfors, teatteriohjaaja, käsikirjoittaja Johanna Sorjonen ja kulttuurihoitajana työskentelevä Markus Petsalo. Toimittajana Anne Heikkinen.

  • Matkailijaa varoitetaan superbakteereista, joille voi altistua ulkomaanmatkoillaan. Tartuntaa ei aina huomaa millään lailla. Siksi lääkärin pakeilla tai sairaalaympäristöön joutuessaan tulisikin aina kertoa, mikäli on ulkomailla viimeisen vuoden aikana käynyt, sillä bakteeritartunta voi vaikuttaa hoitoon tai levitä sairaalaympäristössä. – On erittäin tärkeää, että ihmiset kertovat missä ovat matkustaneet, jotta voidaan tehdä tutkimuksia ja selvittää, onko henkilö moniresistentin mikrobin kantaja, toteaa KYSin infektiolääkäri Irma Koivula. Toimittajana Kimmo Salvén.

  • Viime vuonna julkaistussa tutkimuksessa arvioidaan, että jopa 40 000 - 60 000 suomalaista olisi jossain vaiheessa kasvattanut kannabista, aktiivikasvattajien määrän arveltiin jäävän alle 10 000. Joka kymmenes suomalainen kertoi tuntevansa henkilökohtaisesti jonkun kannabiksen kasvattajan. Kotikasvattajat kasvattavat kannabista lähinnä omaan ja lähipiirin käyttöön, mutta ei niinkään myyntiin. – Myyntiä ja rahallista intressiä oli hyvin vähän, rahasummat oli ihan muutaman sataa euroa. Lähes puolet ei ollut koskaan myynyt omasta sadostaan yhtään mitään, toteaa dosentti, osastonjohtaja Pekka Hakkarainen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta. Toimittajana Kimmo Salvén.

  • Tanssimisesta on tullut yhä suositumpi harrastus. Matti Meikäläiselläkin on nyt lupa heittäytyä samban rytmeihin tai harrastaa puolison kanssa vakiotansseja. Fyysinen kunto kohenee, tanssiminen tuo sosiaalisia kontakteja ja dementiakin pysyy loitolla miettiessä, minne seuraava askelsarja tanssijaa kuljettaa, vastaavat tanssinharrastajat. Anne Heikkinen lähti kuulostelemaan tämän harrastuksen saloja, tanssikavereina ovat tanssinharrastaja ja -opettaja Petri Röytiö Iisalmesta sekä klassisen baletin lehtori Virve Varjos Savonia-ammattikorkeakoulusta.

  • Kotona asuvat ikäihmiset käyttävät runsaasti psyykenlääkkeitä. Erityisen ongelmallista tilanteessa on se, että lyhytaikaiseen hoitoon tarkoitettuja uni- ja rauhoittavia lääkkeitä käytetään jopa vuosien ajan. Proviisori Maria Rikalan väitöstutkimuksessa kävi ilmi, että psyykenlääkkeitä eli psykoosi-, masennus- tai uni- ja rauhoittavia lääkkeitä käytti 38 prosenttia kotona asuvista ikäihmisistä. Heistä 60 prosenttia jatkoi näiden lääkkeiden käyttöä jopa yli kolmen vuoden ajan. – Usein ollaan huolissaan siitä, määrätäänkö psyykenlääkkeitä ikäihmisille liikaa tai suositusten vastaisesti, mutta yhtä lailla huolta herättää myös se, jäävätkö iäkkäiden mielenterveyden sairaudet huomaamatta, toteaa proviisori Maria Rikala. Toimittajana Anne Heikkinen.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä