Sami Tenkanen

Kiss FM:n aamutiimi – ohjelma joka muutti kaupallisen radion

  • 56 min
  • toistaiseksi

Ensimmäinen puolivaltakunnallinen formaattiradio ja ensimmäinen kanava, joka tiedosti suositun aamushown merkityksen radiokanavan menestyksessä, oli Kiss FM. Kanava aloitti lähetystoimintana vuonna 1995.

Henkka Hyppönen oli aamujuontajana alusta saakka ja myöhemmissä vaiheissa sai rinnalleen Jenni Pääskysaaren ja Tuomas Enbusken. Kolmikko teki aikansa suosituinta aamushowta. Ohjelmaa jonka sisällöt ja tekotapa muutti koko kaupallisen radion toimintaympäristöä.

Ohjelmasarjan kolmannessa jaksossa 15 vuoden tauon jälkeen kaikki kolme yhdessä ja samassa studiossa; Henkka, Jenni ja Tuomas.

Lähetykset

  • ke 28.10.2015 16.03 • Yle Puhe

Jaksot

  • Kaupallista radiotoimintaa on tehty Suomessa 30 vuotta. Moni asia on sinä aikana muuttunut ja jos vuonna 1985 joku olisi ennustanut sen millaista radiota tänään tehdään ja miten sitä kuunnellaan, olisi ennustukselle todennäköisesti naurettu. Ennustamisen vaikeudesta huolimatta yritämme tässä ohjelmasarjan viimeisessä jaksossa katsoa hiukan eteenpäin ja käydä läpi mahdollisia tulevaisuuden radiotoimintaan vaikuttavia muutoksia.

    Ninja Huhtamäki on MTV radioiden sisältöjohtaja, Johannes Saukko Nelonen mediana radioiden digital manager ja Jani Halme puolestaan Luova Johtaja yrityksessä ToinenPHD, Kaikilla kolmella keskustelijalla on oma tulokulmansa keskusteluun kaupallisen radion tulevaisuudesta.

    Sarja päättyy

  • Suomalainen kaupallinen radio on koko historiansa ajan ollut aktiivinen toimija joka on nähnyt mahdollisuuksia myös lineaarisen FM –lähetyksen ulkopuolella. Radio on aina ollut mukana suurissa tapahtumissa tai järjestänyt niitä itse. Radio ei oikeastaan koskaan ole ollut vain radio.

    Sosiaalisen median ja internetin myötä radion ulottuvuudet ovat moninkertaistuneet. Radiokanavan ympärille voi kehittyä kokonainen alakulttuuri tai ainakin radio voi monikanavaisuutta hyödyntäen olla uskottava ja kaupunkikulttuuria kehittävä kokonaisvaltainen toimija.

    Radion monikanavatekemisen mahdollisuuksista keskustelemassa Bassoradion ohjelmapäällikkö Roberto Rodriquez ja Loopin ohjelmapäällikkö Kristiina Komulainen.

  • Kaupallisen radiotoiminnan onnistumisen edellytys on hyvän ja kiinnostavan sisällön lisäksi myös kuuntelijoiden kaupallistaminen.
    Millaista on hyvä radiomainonta, miten sitä tehdään, miten sitä myydään ja miten se vaikuttaa kuulijaan? Tässä jaksossa vain taivas on rajana kun tarinoissa on mukana lentokoneet, helikopterit, kuumailmapallot, valtavat konsertit ja suuret persoonat.
    Izmo Heikkilä on yksi Suomen menestyneimmistä radiomainonnan tekijöistä. Wille Niinistö aloitti uransa 14osaavimaksi -vuotiaana juontajana ja kehittyi uransa aikana maamme osaavimmaksi luovien radioratkaisujen tekijäksi. Stefan Möller aloitti kaupallisessa radiossa 1985 ja toimii tällä hetkellä Radiomedian toimitusjohtajana.

  • Radio Helsinki on kummallinen kaupallinen radio. Palkittu, arvostettu, rakastettu ja vihattu Radio Helsinki sai alkunsa puolivahingossa ja sen jälkeen matkan varrelle on mahtunut suuria muutoksia, omistajanvaihdoksia, kansalaisadresseja, konkurssiuhkaa, joukkorahoitusta ja vaikka mitä. Radio Helsingin tarina voisi olla elokuvan tarina, paitsi että totuudenmukainen tarina tuskin olisi uskottava.

    Paula Salovaara ja Maria Veitola ovat kulkeneet Radio Helsingin kyydissä ja olleet mukana tekemässä kanavaa jo silloin kun se ei vielä edes ollut Radio Helsinki. Omaehtoinen kanava ja omaehtoiset tekijät ovat olleet innoittajina ja inspiraation lähteenä monille nykyisille radion tekijöille. Kaupallisten radioiden tarinassa Radio Helsinki ansaitsee ehdottomasti kokonaisen oman jaksonsa.

  • Radio City aloitti toimintansa vappuna 1985 ja saman vuoden syksynä pääkaupunkiseudun kuuntelijakilpailu käynnistyi Radio Ykkösen aloittaessa omat lähetyksensä. Christian Moustgaard oli alusta saakka Radio Cityn toiminnassa mukana ja aloitti yhtiön toimitusjohtajana muutaman kuukauden toiminnan jälkeen. Markku Veijalainen puolestaan sai kunnian aloittaa Radio Ykkösen päätoimittajana ja toimitusjohtajana jonka ensimmäinen työtehtävä oli kasata henkilökunta uudelle kaupalliselle kanavalle.

    Moustgaard ja Veijalainen muistelevat kymmenen vuoden ajanjaksoa jolloin kisa kuuntelijoista oli kovimmillaan. Radiokanavat kilpailivat kuuntelijoista ja mainosmarkoista intensiteetillä joka pudotti vauhdista muut pääkaupunkiseudulla yrittäneet toimijat. Kilpailutilanne oli myös omiaan kehittämään kanavien sisältöjä ja toimintoja ja sen myötä koko kaupallisen radion toimintakenttää.

  • Kaupallisen radiotoiminnan kentässä formaatit määrittelevät kanavan musiikkisisältöä tavoitellun kohderyhmän mieltymysten mukaisesti. Kokonaisuus on monimutkainen matemaattinen palapeli jonka tarkoituksena on saada kuuntelija pysymään kanavalla ja palaamaan kanavalle mahdollisimman usein. Ari Ojala on ollut alusta saakka rakentamassa ja tekemässä Iskelmä –radion formaattia ja toimii kanavan musiikistakin vastaavana ohjelmapäällikkönä. Mikko Koivusipilä on Nelonen Median musiikkipäällikkö ja työssään vastaa kuuden radiokanavan musiikillisista ratkaisuista. Jussi Mäntysaari on toiminut musiikkitoimittajana lehdissä, tv:ssä ja radiossa ja sen jälkeen radion musiikkipäällikkönä. Nyt Mäntysaari tekee soittolistoja Spotifyn käyttäjille. ”Jokainen kappale joka radiossa soi, on juuri sillä hetkellä se kappale joka sillä kyseisellä kanavalla pitääkin soida, ei se ole sattumaa, se on matematiikkaa ja taidetta”

  • Paikallisradiotoiminta aloitettiin Suomessa vuonna 1985. Ensimmäisen kymmenen vuoden ajan toiminta oli täysin paikallista. Kiss FM aloitti 1995 osavaltakunnallisena ja pari vuotta myöhemmin Suomen Uutisradio –nimellä toimiluvan saanut yhtiö aloitti ensimmäiset koko valtakunnassa kuultavat lähetykset.

    Radio Nova oli Suomen ensimmäinen valtakunnallinen kaupallinen radioasema. Lähetysverkon lisäksi kaikki muukin oli suurempaa ja kauniimpaa. Parhaimmillaan Radio Nova oli suosiossaan täysin ylivoimainen ja suurimmillaan joka kolmas Suomalainen kuunteli kanavaa viikoittain.

    Ile Jokinen aloitti kanavan ensimmäisenä aamujuontajana ja kanavalla tuottajana aloittanut Hermanni Seppälä oli useita vuosia Radio Novan ohjelmajohtajana.

  • Ensimmäinen puolivaltakunnallinen formaattiradio ja ensimmäinen kanava joka tiedosti suositun aamushown merkityksen radiokanavan menestyksessä oli Kiss FM, joka aloitti lähetystoimintana vuonna 1995.

    Henkka Hyppönen oli kanavalla aamujuontajana alusta saakka ja myöhemmissä vaiheissa sai rinnalleen Jenni Pääskysaaren ja Tuomas Enbusken. Kolmikko teki aikansa suosituinta aamushowta. Ohjelmaa jonka sisällöt ja tekotapa muutti koko kaupallisen radion toimintaympäristöä.

    Ohjelmasarjan kolmannessa jaksossa 15 vuoden tauon jälkeen kaikki kolme yhdessä ja samassa studiossa; Henkka, Jenni ja Tuomas.

  • Kaupallinen radiotoiminta alkoi Suomessa vuonna 1985. Alkuvaiheessa toimintaa leimasivat idealismi ja innostuneisuus enemmän kuin ammattitaito tai osaaminen. Luvalla sanoen kaupallisen radion alkutaival oli melkoista puuhastelua
    .
    Puuhastelu kehittyi bisnekseksi vuosikymmenen vaihteen tienoilla alkaneen kehityksen myötä. Yksi liiketoimintaa edistäneen kehityksen merkittävimpiä vetureita oli Turussa Radio Sadan perustanut Pro Radio -niminen radioyhtiö.

    Leena Puntila ja Markku Heikkilä ovat vieraina ohjelmasarjan kakkosjaksossa jossa käydään läpi vuodet jolloin paikallinen radiotoiminta kehittyi kaupalliseksi radiotoiminnaksi

  • Sami Tenkasen vieraana Juha Tynkkynen ja Pentti Kemppainen.

    Kaupallinen radiotoiminta alkoi Suomessa huhtikuussa 1985 kun Radio Lakeus aloitti lähetyksensä ensimmäisenä paikallisradiona. Vappuaattona 1985 Juha Tynkkynen ja Outi Popp avasivat mikrofonit ja aloittivat Radio Cityn lähetykset Helsingin Lepakosta.

    Pentti Kemppaisen toimittama ja kirjoittama Radio Kuuluu Kaikille -kirja julkaistiin 30-vuotisjuhlien kunniaksi ja herrojen Tynkkynen & Kemppainen kanssa palataan ajassa reilusti taaksepäin.

    Kaupallisen radion 30-vuotisen historian tarinoihin perehtyvässä ohjelmasarjassa aloitetaan alusta ja palataan aikaan jolloin maahamme luotiin täysin uusi radiokulttuuri.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä