Kolmannen maailman puheenvuoroja

Oliko arabikevät tuulen viemää?

  • 14 min
  • toistaiseksi

Olen tarkastellut ”arabikevään” taustoja ja siihen liittyneitä tapahtumakulkuja aiemmin vuodesta 2011 lähtien seitsemässä ” Kolmannen maailman puheenvuorossa”. Tässä kahdeksannessa puheenvuorossa on aiheena tilanne viisi vuotta ”arabikevään” puhkeamisen jälkeen. Viittaan siinä myös joihinkin näihin aiempiin puheenvuoroihini.

Jussi Raumolin esittelee näkökulmia Marokosta, Tunisiasta, Egyptistä ja Syyriasta. Näytteet lukee Sasu Moilanen.

”Arabikevään” vaikutukset ovat ulottuneet myös arabimaiden ulkopuolelle. Libyan ajautuminen kaaokseen on synnyttänyt levottomuuksia Sahelin alueen maissa kuten Tsadissa, Nigerissä ja Malissa. Libyasta on tullut Afrikasta tulevien pakolaisten välietappi matkalla Italiaan.

Kirjoitin 3.3.2011 esitetyn puheenvuoroni ”Tunisian vallankumous ja arabimaat. Keskustelua ja näkökulmia” lopussa muutamasta keskeisestä haasteesta. Ensinnäkin mainitsin koulutetun, mutta työttömän laajan nuorison työllistämisen vaikeudesta ja turhautumisesta. Toiseksi mainitsin esiinnousseen ideologisen, poliittisen ja uskonnollisen keskustelun unohtavan alueen merkittävät ympäristö- ja luonnonvaraongelmat, erityisesti niukkenevan makean veden ongelmat.

Marokkolainen näkökulma

”Arabikevät” ei levinnyt Välimeren länsiosiin, Algeriaan ja Marokkoon, mutta sikäläiset tutkijat ovat olleet kiinnostuneita ”arabikeväästä.” Marokkolainen prinssi Hicham Alaoui on suuntautunut rauhan- ja konfliktin tutkimukseen ja perustanutMoulay Hicham –säätiön. Hän tarkasteli ”arabikevään ” kohtaloa viime vuoden lopulla julkaisemassaan artikkelissa.

Hän pohtii nykytilannetta:

”Arabikevään jälkeen sunnien ja shiiojen välinen konflikti on tullut voimakkaammaksi. On tekijöitä, jotka ovat vaikuttaneet tähän kehityskulkuun kuten öljyn hinnan lasku ja Iranin ydinasevarustelusta aikaansaatu kansainvälinen sopimus. Toisaalta idea poliittisesta monimuotoisuudesta on kärsinyt haaksirikon, sillä monet vallassaolijat pitävät sitä uhkana kansalliselle turvallisuudelle. Esimerkiksi Egyptissä uusi sotilasvalta on syyttänyt muslimiveljeskuntaa terrorismista. Vallanpitäjien terrorismin vastainen strategia on kuin itsensä toteuttava profetia, sillä väkivaltainen repressio luo väkivaltaisia vastavaikutuksia, jolloin repressiota täytyy koventaa entisestään”.

Vallankumouksellinen perspektiivi ei ole kuitenkaan kadonnut:

”Kun tällä hetkellä kaduilla näkyy vähän vallankumouksellista liikehdintää, tämä ei merkitse vallankumouksellisten kehityskulkujen katoamista näyttämöltä. Ne ongelmat, jotka olivat vuoden 2010 ensimmäisen liikehdinnän taustalla, eivät ole kadonneet mihinkään. Työttömyysluvut ovat yhtä suuret kuin 5 vuotta sitten ja taloudellinen kehitys on jatkuvasti huonoa. Julkinen hallinto on tehoton ja yksityisen sektorin kehitys on henkitoreissaan. Koulutusjärjestelmissä korostuu rahan rooli ansioiden sijasta, eikä pystytä luomaan kansainvälisessä kilpailussa tarvittavia taitoja”.

Kun yleensä oppositio samaistetaan uhrin rooliin, Hicham Alaouin mukaan oppositiota pitää tarkastella kriittisesti kuten muitakin toimijoita:

”Ehkä tärkein opetus ”arabikeväästä” on, että poliittinen ja yhteiskunnallinen mobilisaatio vaatii paljon enemmän kuin paikalliset ja tapauskohtaiset mobilisaatiot. Sen jälkeen kun inhotun tyrannin valta on kumoutunut, oppositiovoimien pitää kehittää organisaatiokapasiteetteja, poliittista pätevyyttä sekä institutionaalinen visio, joka on vahvalla perustalla. On ilmeistä, että lähes kaikissa maissa oppositiojohtajat ovat tehneet pahoja virheitä”.

Tunisialaisia näkökulmia

Kun Tunisia on pieni ja hyvin homogeeninen maa, jossa ei ole etnisiä ja uskonnollisia vastakkainasetteluja, ja siellä on ollut arabimaista pitkälle kehittynyt koulujärjestelmä ja vahva naisten asema, ei liene ihme, että maa on ollut ainoa, joka on siirtynyt kohti demokratiaa ”arabikevään ” seurauksena.

Tunisia on kuitenkin toisaalta taloudelliselta kehitykseltään hyvin jakautunut maa. Koko ”arabikevät” lähti itse asiassa liikkeelle Tunisian syrjäseudulta Kasserinesta, jossa oli vain vähän työmahdollisuuksia nuorille.

Nykyäänkin Tunisiasta on kaksi tarinaa. Toisaalta on myös Nobelin rauhanpalkinnolla palkittu menestystarina, jossa alun perin varsin erilaisista lähtökohdista liikkeelle lähteneet poliittiset ja yhteiskunnalliset toimijat kykenivät kompromissiin uuden perustuslain laadinnassa ja hallituspolitiikassa.

Toinen tarina kertoo työttömistä ja turhautuneista nuorista syrjäisillä seuduilla kuten Kasserinessa ja Gafsan fosfaattikaivoksen läheisyydessä. Lisäksi terroristihyökkäykset ovat vahingoittaneet maalle tärkeitä turistikeskuksia. Voiko demokratia säilyä, jollei turhautuneille nuorille pystytä luomaan työpaikkoja?

Hosni Kaliya yritti Mohamed Bouazizin tavoin polttaa itsensä Kasserinessä 2011, mutta säilyi hengissä. Hän on hyvin pessimistinen ja sanoo toivovansa nyt itsensä kuolleen silloin. Kasserinessä ei ole mikään muuttunut, eikä Lähi-idästä ole iloista kerrottavaa:

”Ei ole tapahtunut mitään ”arabikevättä”. Libyassa eri fraktiot taistelevat keskenään ja ISIS on tunkeutunut sinne. Egyptissä hallitsee entinen kenraali Abdel Fattah al-Sisi kuten ennen Mubarak. Saudi-Arabia pommittaa Jemeniä, jossa sunnalaiset ja shiialaiset miliisit taistelevat keskenään. Ja Syyrian sisällissodassa on kuollut jo 250 000 ihmistä. Nämä eivät ole kehuttavia saavutuksia.”

Rached Ghannouchi kuuluu sen sijaan Tunisian vallankumouksen voittajiin. Hän palasi maanpaosta ja hänen muslimiveljien ideologiaan nojaava puolueensa Ennahda voitti vaalit ja on ollut Tunisian suurimpana puolueena hallituksissa. Nyt hän aikoo tehdä pesäeron poliittiseen islamismiin seuraavassa puoluekokouksessa:

”Tämän kokouksen keskeisiä aiheita on keskustelu puolueen poliittisesta ja uskonnollisesta roolista. Korostamme, että Ennahda on poliittinen, demokraattinen ja yhteiskunnallinen puolue. Sen viitekehyksenä ovat sekä islamilaisen että uudenaikaisen sivilisaation arvot. Nämä löytyvät vuoden 2014 uudesta perustuslaista, jossa ilmenee tämä kahdenlainen perspektiivi, sekä identiteetti että uudenaikaisuus. Tässä mielessä meistä tulee oletettavasti puolue, jonka keskeiseen areenaan kuuluvat poliittiset kysymykset”.

Egyptiläinen näkökulma

Wael Ghonim on se Egyptin Googlen työntekijä, jonka nimetön Facebook-sivu myötävaikutti Tahrir-aukion mielenosoitusten laajenemiseen ja presidentti Mubarakin vallan kumoutumiseen 2011. Tämä aiheutti valtavan hypen syntymisen. Monet uskoivat Lännessä, että sosiaalisen median avulla tehdään vallankumouksia eri puolilla maailmaa. Ghonim siirtyi sittemmin Silicon Valleyhin Kaliforniaan ja on tullut hyvin kriittiseksi internetin suhteen:

”Sanoin kerran, jos haluat vapauttaa yhteiskunnan, tarvitset vain internetin. Mutta olin väärässä. ”Arabikevät” paljasti sosiaalisen median suuren potentiaalin, mutta samalla se toi esiin sen suurimpia puutteita. Sama väline, joka yhdisti meidät kumoamaan diktatuuria, repi meidät myöhemmin erilleen”.

Hän toteaa:

”Emme kykene ensiksi käsittelemään huhuja. Huhut saattavat vahvistaa ihmismielen harhoja ja levitä miljoonien ihmisten keskuuteen. Toiseksi keskustelemme vain samanmielisten kanssa ja voimme sulkea kaiken muun ulkopuolelle. Kolmanneksi internetin keskustelut ja vihapuhe voivat luoda kiukkuisia joukkoja. Neljänneksi on vaikea muuttaa mieleen juuttuneita mielipiteitä. Saatamme luulla, että on mahdollista tarkastella suppeilla jutuilla monimutkaisia maailman asioita. Viidenneksi sosiaalisen mediassa suositaan onttoja kommentteja syvällisten keskustelujen sijasta”.

Ghonimin mukaan käsitys internetin vapaudesta täytyy ajatella uudestaan:

”Viisi vuotta sitten sanoin: Jos haluat vapauttaa yhteiskunnan, kaikki mitä tarvitset, on internet. Tänään uskon, että vapauttaaksemme yhteiskunnan, ensin tarvitsee vapauttaa internet”

Näkökulmia Syyriasta

Yassin Al-Haj Saleh on Syyrian kommunistipuolueen jäsen, joka asetti toiveensa ”arabikevääseen”:

”Vuoden 2011 loppuun asti ajattelin samalla tavoin kuin militantit ja opposition intellektuellit, että Assadin hallinto kumoutuisi ennen pitkää. Ben Ali ei kestänyt kuin kuukauden ja Mubarak vain kolme kuukautta. Ali Abdallah SalehJemenissä kesti vähän pitempään ja NATO:n interventio päätti Gaddafin valtakauden Libyassa. Vain pienen Bahrainin kuningas pysyi vallassa Saudi-Arabian ja Yhdysvaltojen tuella. Kukaan ei voinut kuvitella, ettei laajaa tukea saanut Syyrian vallankumous onnistuisi kumoamaan nopeasti Assadin hallintoa. Minulla oli tapana sanoa, että ehkä tarvittaisiin yhdeksän kuukautta kauniin vauvan synnyttämiseen, mutta tämän ajan kuluttua aloin huolestua sekä äidin että lapsen terveydestä. Samalla kävi selväksi, ettemme saisi ulkomaista apua pyrkimyksillemme”.

Nämä naiivit käsitykset painuivat taka-alalle 2012, kun Syyrian sisällissodan kansainväliset kuviot tulivat yhä selvemmin näkymiin. Esittelin tällöin algerialaissyntyisen politiikan tutkijan Naufel Brahimi El Milin teosta siirtymisestä ”arabikeväästä” ”arabitalveen”. Hänen mukaansa Iranista Irakin kautta Syyriaan ja Libanoniin ulottuva ”shiialainen akseli”, jota Venäjä tuki, kävi sotaa Syyriassa sunnalaisten maiden kuten Turkin ja Saudi-Arabian sekä Lännen muodostamaa ”Syyrian ystävät”- koalitiota vastaan. Tämä koalitio on ollut kummajainen, sillä kuka uskoo Turkin ja Saudi-Arabian ajavan demokraattista sekä etnisten ja uskonnollisten vähemmistöjen oikeuksia kunnioittavaa uutta Syyriaa.

Syyrian oppositio on ollut hajaantunut monin erilaisiin ryhmiin, jotka jopa taistelevat keskenään, eikä se ole kyennyt 5 vuoden aikana muodostamaan yhteistä rintamaa. Se ei ole myöskään kyennyt laatimaan uskottavaa tulevaisuuden kuvaa Syyrialle. Nämä epävarmuudet tulevaisuudesta ja väkivallan teot ovat ajaneet maan etnisiä ja uskonnollisia vähemmistöjä Assadin leiriin.

Lopuksi

”Arabikevään” vaikutukset ovat ulottuneet myös arabimaiden ulkopuolelle. Libyan ajautuminen kaaokseen on synnyttänyt levottomuuksia Sahelin alueen maissa kuten Tshadissa, Nigerissä ja Malissa. Libyasta on tullut Afrikasta tulevien pakolaisten välietappi matkalla Italiaan.

Turkki esiintyi mallimaana, kun ”arabikevät” puhkesi, mutta se on kulkenut yhä yksinvaltaisempaan suuntaan. Se tukiISIS:n alkuvaihetta Syyriassa ja on torpedoidut Syyrian rauhanneuvotteluja estämällä Syyrian kurdien osallistumista niihin. Turkin epäjohdonmukainen ja itsekäs toiminta on ajanut sitä paitsioon. Se käy nyt sotaa kurdeja vastaan ja on joutunut kokemaan terrorihyökkäyksiä.

Syyriasta on paennut miljoonia sotapakolaisia naapurimaihin Jordaniaan, Libanoniin ja Turkkiin. Nyt näitä pakolaisia on pyrkinyt yhä enemmän EU:hun Turkin ja Kreikan kautta, mikä on synnyttänyt pakolaiskriisin ja pyrkimyksiä rajoittaa pakolaisten määrää.

Välimeren turismi on kokenut muutoksia ”arabikevään” jälkeen, kun Egypti, Tunisia ja Turkki ovat muuttuneet riskialttiiksi kohteiksi. Sellaiset kohteet kuten Marokko ja Espanja ovat kokeneet uuden nousun.

Al Qaidan jälkeen noussut uusi jihadistinen ISIS pyrki aluksi rakentamaan ”islamilaista valtiota” Syyrian ja Irakin sunnalaisille alueille, mutta se on joutunut Yhdysvaltojen johtaman liittoutuman rajujen ilmaiskujen kohteeksi Syyriassa ja Irakissa ja on menettämässä asemiaan siellä. Se on sittemmin laajentanut toimintaansa Libyaan ja ryhtynyt organisoimaan terrori-iskuja Euroopassa.

On silmiinpistävää, etteivät vesiongelmat ole tulleet julkisiksi, vaikka joissakin tutkimuksissa väitetään Syyrian pitkäaikaisen kuivuuden olleen eräs kansannousun keskeisistä aiheuttajista. Iranissa, Libanonissa ja Jordaniassa on myös kärsitty kuivuudesta. Kun Irakissa on podettu kuivuutta, siellä on osoitettu syyttävä sormi Turkin suuntaan. Tämä maa on rakentanut suuria patoja ja kastelujärjestelmiä Anatoliaan Tigrisin ja Eufratin latvajuoksuille konsultoimatta lainkaan alajuoksun maita. Lähi-idässä kaivataan kipeästi alueellista vesisopimusta.

Jussi Raumolin

Kolmannen maailman puheenvuoroja 26.5.2016

Lähetykset

  • la 28.5.2016 12.35 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Libanonilaissyntyisen tutkija ja kirjoittaja Gilbert Achcar on tehnyt ajatuksistaan terrorismista, uskonnollisesta fundamentalismista ja geopolitiikan tuottamasta kaaoksesta Lähi-idässä ja muualla merkittävän kirjan.
    Hannu Reime esittelee Lontoossa nyt työskentelevän, professori Gilbert Achcarin jo 15 vuotta sitten kirjoittamaa teosta `Choc des barbaries´, josta on juuri ilmestynyt kolmas uusittu painos. Näytteet lukee Juha Kulmanen.

  • Somalian presidentiksi helmikuussa valittu Mohamed Abdullahi Farmajo oli presidentinvaalin yllätysvoittaja. Lähes koko aikuisikänsä Yhdysvalloissa asunut Farmajo oli vielä viime kuussa New Yorkin osavaltion liikennelaitoksen palkkalistoilla vähemmistöjen oikeuksista vastaavana virkamiehenä Buffalon haarakonttorissa.
    Uusi presidentti valittiin parlamentin jäsenten kesken. Peik Johansson esittelee Somalian presidentin Mohamed Abdullahi Farmajon ajatuksia. Näytteet lukee Sasu Moilanen.

  • ”Kiinan presidentti Xi Jinping puhui syyskuussa 2013 Kazakstanissa ensimmäisen kerran julkisesti uuden silkkitien rakentamisesta. Kuukausi myöhemmin Indonesiassa hän mainitsi, että merireitit Kiinasta Afrikkaan ja Eurooppaan ovat myös osa uutta silkkitietä.

    Hanketta kutsutaan Kiinassa myös nimellä ”yksi vyöhyke, yksi tie”, sillä se yhdistää valmistuessaan noin 60 maata yhdeksi talousvyöhykkeeksi. Näissä maissa asuu yli puolet maailman väestöstä. Hanke tulee voimaannuttamaan nousevaa Kiinaa.”

    Näin kirjoittaa Minghao Zhao tutkimusraportissaan China's New Silk Road Initiative. Zhao toimii tutkijana Pekingissä sijaitsevassa Renminin yliopistossa, joka on erikoistunut yhteiskuntatieteisiin.

    Tapio Tamminen esittelee tutkija Minghao Zhaon ajatuksia. Näytteet lukee Sasu Moilanen.

  • Palestiinalainen filosofian professori Sari Nusseibeh hyvin ajankohtaisessa teoksessaan ´What is a Palestinian state worth?` eli Minkä arvoinen on oma palestiinalainen valtio. Itä-Jerusalemissa sijaitsevan Al-Qudsin yliopiston rehtorinakin työskennellyt Nusseibeh oli pitkään keskeinen vaikuttaja Palestiinan itsenäisyysliikkeessä toimien muun muassa palestiinalaishallinnon edustajana Jerusalemissa.
    Peik Johansson esittelee palestiinalaisen filosofian professorin Sari Nusseibehin ajatuksia ja näytteet lukee Sasu Moilanen.

  • "Jopa miljoonia afgaanipakolaisia uhkaa karkotus entiseen kotimaahansa Pakistanista, Iranista ja Euroopasta. Uusi suuri peli näyttää alkaneen Afganistanissa."
    Näin Dawood Azami toteaa BBC:n julkaisemassa tuoreessa artikkelissa entisen kotimaansa tilanteesta. Tapio Tamminen esittelee Afganistanissa syntyneen tutkija Dawood Azamin ajatuksia. Näytteet lukee Sasu Moilanen.

  • Arabikeväät alkoivat Tunisiasta, mutta tämä maa on myös ainoa, jossa muutos on tapahtunut. Se perustuu kaikkien poliittisten voimien kompromissiin, kertoo nuori tunisialainen kansalaisaktivisti Riha Mejri. Toimittajana on Liisa Liimatainen ja näytteet lukee Juha Kulmanen.

  • Syyrian sotaa on käyty jo kuutisen vuotta. Hannu Reime esittelee Robin Yassin-Kassabin ja Leila al-Shamin kirjan Maa liekeissä – Syyrialaiset vallankumouksessa ja sodassa (Burning Country). Näytteet lukee Sasu Moilanen.

  • Kun vielä vähän aikaa sitten siirryttiin uuteen informaatioyhteiskuntaan, nykyään monet tahot ajavat innolla digitalisaatiota ja on keksitty myyttisiä käsitteitä kuten ”digitaaliloikat”. Nämä tahot eivät juuri puhu digitalisaation aiheuttamista kuiluista ja riskeistä.
    Saksalainen kehityspoliittinen aikakauslehti ”Entwicklung und Zusammenarbeit” on tarkastellut digitalisaation vaikutuksia Etelässä teemanumerossaan. Tapansa mukaan ongelmakenttää käsitellään monipuolisesti ja monista eri näkökulmista. Tällä kertaa korostuvat afrikkalaiset näkökulmat.
    Aasialaisia ja afrikkalaisia näkökulmia digitalisaatioon. Toimittajana on Jussi Raumolin. Näytteet lukee Sasu Moilanen.

  • ”Intian ja Pakistanin ydinasevarustelu muistuttaa Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton varustelukierrettä
    kylmän sodan aikana. Etelä-Aasian tilanne eroaa kuitenkin suurvaltojen välisestä tilanteesta siinä,
    että Intian ja Pakistanin välillä eivät toimi tavanomaiset varajärjestelmät mahdollisten väärien
    ydinhälytysten sattuessa."
    Näin totesi intialainen fyysikko ja aktivisti M.V. Ramana puhuessaan Mumbaissa elokuun lopussa
    ydinaseiden vaaroista Etelä-Aasialle. Ramana on väitellyt Bostonin yliopistossa. Nykyisin hän
    työskentelee Princetonin yliopistossa Yhdysvalloissa - laitoksella, joka on erikoistunut ydinvoiman
    tulevaisuuden ja globaalin turvallisuuden tutkimukseen.
    Tapio Tamminen esittelee fyysikko M.V.Ramanan ajatuksia. Näytteet lukee Sasu Moilanen.

  • ”Väkivaltaisuuksien viimeisimmän vaiheen raivotessa Irakissa kukaan ei näytä kyseenalaistavan vallitsevaa näkemystä tämänhetkisestä konfliktista", sanoo irakilainen bloggaaja, arkkitehti Raed Jarrar, jonka näkemyksiä esittelee Peik Johansson. Näytteet lukee Juha Kulmanen.

  • Muslimien on vapautettava itsensä oman kulttuurinsa äärinäkemyksistä. Näin sanoo libanonilainen sunnioppinut Mohammad Sammak mutta sama sanoma välittyy myös libanonilaisen Amine Issan kirjoittamasta kirjasta Kaksi Imaamia – Koraani islamin pimeitä tulkintoja vastaan. Liisa Liimataisen toimittamassa Kolmannen maailman puheenvuorossa esitellään vastakkaisia, myös Euroopan muslimien näkemyksiä. Näytteet lukee Juha Kulmanen.

  • Mielikuvat länsiafrikkalaisesta Nigeriasta eivät heti vastaa käsitystä ydinvoimavaltiosta. 180 miljoonan asukkaan jättivaltio tunnetaan uutisotsikoissa pikemminkin mittavan luokan korruptiosta, terroristiliike Boko Haramin itsemurhaiskuista sekä Shellin ja muiden ulkomaisten öljy-yhtiöiden aiheuttamista ympäristötuhoista Nigerjoen suiston öljyntuotantoalueella.
    Kielteisistä ja kaoottisista mielikuvista huolimatta ydinvoiman käyttöönotto saattaa hyvinkin olla todellisuutta lähitulevaisuudessa myös Nigeriassa, sillä maan hallitus on allekirjoittanut venäläisen Rosatomin kanssa sopimuksen neljän 1 200 megawatin ydinvoimalan rakentamisesta. Kyse olisi samankokoisista voimaloista kuin Pyhäjoelle suunnitteilla oleva Fennovoiman ydinvoimala. Jos aikataulussa pysytään, Nigerian ensimmäisen ydinvoimalan olisi määrä valmistua vuonna 2025.
    Peik Johansson esittelee nigerialaisen energiatutkijan Imoh Obiohin ajatuksia ja näytteet lukee Juha Kulmanen.

Ei tulossa olevia jaksoja

Klipit

  • Chile on aloittanut uudet tutkimukset sotilasvallankaappauksessa kuolleen presidentti Salvador Allenden kuolemasta. Allende menehtyi syyskuussa 1973, kun sotilaat kaappasivat vallan ja hyökkäsivät presidentinpalatsiin. Kolmannen maailman puheenvuoroja on toimittanut Auli Leskinen.

  • Kolmannen maailman puheenvuoroja. Tapio Tamminen esittelee filosofi Ruiping Fanin uutta teosta.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä