Kalle Haatanen

Keskiajan heinäkuu: Lapsuus antiikissa ja keskiajalla

  • 52 min
  • ei kuunneltavissa

Sari Katajala-Peltomaa sanoo, että menneiden aikojen lapset olivat paremmassa asemassa kuin mitä usein on väitetty. Jo antiikissa ja keskiajalla lapsia rakastettiin ja heistä pyrittiin useimmiten pitämään huolta. Lapsia ei nähty vain sieluttomina olentoina, joiden tehtävä olisi taata vanhempien vanhuudenturva.  On paljon kirjallisia todisteita siitä miten lapsia hoivattiin tai kuolleita lapsia surtiin.

Keskiajalla lapsuus oli toki nykyistä lyhempi. Antiikista periytyi keskiajalle näkemys, että tytöt olivat naimaikäisiä jo 12-vuotiaina ja pojat 14-vuotiaina. Todellisuudessa harva lapsi joutui naimisiin aivan näin nuorena. Varhaiset avioliitot olivat yleisempiä yhteiskunnan yläluokissa.  Välimerenmaissa avioiduttiin nuorempina kuin Keski- ja Pohjois-Euroopassa, missä yleinen naimaikä oli 20 ikävuoden paikkeilla. 

Lapsuus oli lyhyt vaikka ei olisi joutunut naimisiinkaan.  Keskiajan kisällislaitos oli antiikin perintöä. Vaikka mestari saattoi kohdella oppipoikaansa joskus  julmastikin, säätelivät monet säännöt myös mestarin velvollisuuksia.

Kalle Haatasen vieraana on keskiajan tutkija Sari Katajala-Peltomaa. Ohjelma on uusinta vuodelta 2013.

 

Lähetykset

  • la 23.7.2016 10.00 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Melko nopeasti vallankumouksen jälkeen Neuvostoliiton johto huomasi, että myös uusi valtio tarvitsi jonkinlaista muotia. Jo NEP-kaudella 1920-luvulla alettiin perustaa pieniä yksityisiä muotiateljeita, joissa ommeltiin mittatilauspukuja ja juhlaleninkejä. Vallankumouksen ja kansalaissodan aikana koko Venäjän vaatetuotanto oli tuhoutunut.

    Alun perin neuvostokulttuurin perustajat ajattelivat, että tulevaisuuden tasa-arvoisessa yhteiskunnassa muotia ei tarvita vaan kaikilla on samanlaiset vaatteet. Suunnittelijat suunnittelivat eri ammattien edustajille omat uniformut ja ajateltiin, että näillä samoilla vaateparsilla tullaan toimeen vuodesta toiseen.

    Vaikka 1930-luvun Neuvostoliitossa oli ankaria nälänhätiä ja julma puhdistuskausi, Stalin arvasi, että joitakin porkkanoita on kansalle annettava. Tällöin alettiin kaupunkien uudelle eliitille tarjota uusia luksustuotteita, mm. juhla-vaatteita ja samppanjaa.

    Neuvostoliiton paradokseja on myös se, että ensimmäinen neuvostomuotitalo avattiin Moskovassa toisen maailmansodan aikana, jälleen pahimman kurjuuden keskellä.

    Kuitenkin muodin tarpeellisuudesta käytiin keskustelua aivan 1970-luvulle asti. Osa taloustieteilijöistä oli edelleen sitä mieltä että muoti on turhaa eikä se kuulu sosialistiseen talousjärjestelmään.

    Tärkeä neuvostomuodin suunnannäyttäjä oli 1950-luvulla avattu Moskovan GUM-tavaratalo, jossa oli oma muotitalo, joka järjesti myös muotinäytöksiä hyvin usein.

    Kalle Haatasen vieraana on Uppsalan yliopiston sosiologian emeritusprofessori Jukka Gronow.

  • Filosofista keskustelua totuudesta, kauneudesta, hyvästä ja pahasta.

  • Menneisyyttä kuvatessaan niin tiedotusvälineet kuin historiantutkimuskin pyrkivät totuudellisuuteen mutta niiden kuvauskeinot ja traditiot poikkeavat toisistaan, sanoo historiantutkimusta ja journalismia väitöskirjassaan vertaillut toimittaja Olli Seuri.

    Vaikka historiantutkimus pyrkii kuvaamaan menneisyyttä tarkasti ja lähdekriittisesti, pitää historia silti kirjolittaa aina uudelleen. Aina tulee esille uusia lähteitä ja uusia näkökulmia, jotka vaativat menneisyyden uudelleen arviointia.

    Uutissakin historia on jatkuvati läsnä. Vaikka uutiset kertovat enimmäkseen juuri tapahtuneesta ja ennakoivat tulevaa, viittavat ne monin eri tavoin jatkuvasti myös historiaan.

    Tiedotusvälineet käyttävät usein menneisyyteen viitatessaan ”myyttisiä avaimia”, joilla pyritään selittämään sitä, miten menneisyys vaikuttaa tämän päivän tapahtumiin. Tällainen "myyttiinen avain ” on esimerkiksi Israelin Kuuden päivän sota, johon uutistoimittajat usein viittaavat tämän päivän Lähi-Idän tapahtumia kuvatessaan.

    Olli Seurin mukaan ei kuitenkaan ole ollenkaan varmaa, onko uutistenlukijoilla selkeä käsitys Kuuden päivän sodan tapahtumista tai yhteistä näkemystä sen merkityksestä myöhempään kehitykseen.

    Helsingin Sanomia tutkinut Seuri sanoo että Helsingin Sanomien uustoiminnassa näkyy selvästi sen historiallinen aatteellinen perinne. Helsingin Sanomat on trans-atlanttinen länsimainen lehti, joka kannattaa liberaaleja arvoja, demokratiaa ja sanavapautta.

  • Suomen ja Ruotsin liittoutumattomuuspolitiikan päämääränä oli vakauttaa turvallisuustilanne koko Itämeren alueella, sanoo Alpo Rusi
    -Nyt liittoutumattomuus ei enää takaa turvallisuutta.
    Alpo Rusin mukaan tilanne Euroopassa on nyt aivan erilainen kuin kylmän sodan aikana. Silloin Neuvostoliiton ja Naton välillä vallitsi voimatasapaino, joka takasi myös Suomen turvallisuutta paljon enemmän kuin Suomen omat poliittiset toimet.
    Muutokset ovat nyt entistä nopeampia. Vielä 2014 tammikuussa Ruotsin puolustusministeri sanoi että sodan syttyminen ei ole enää mahdollista Euroopassa. Heti tämän lausunnon jälkeen sota kuitenkin syttyi Ukrainassa.
    Venäjä rikkoi Krimin anastuksessa kansainvälistä oikeutta ja ETYJin pelisääntöjä. Kylmän sodan aikanakaan Euroopan rajoja ei muuteltu mutta nyt näin on jo tehty.
    -Tässä on iso muutos. Tästä kehityksestä seuraa se kysymys, että ovatko mitkään muutkaan kansainväliset sopimukset enää voimassa. Nykytilanteessa on omia erityisen vaarallisia piirteitä.

    Putin sanoi v. 2015 YK:ssa pitämässään puheessa että Venäjä haluaa tehdä uuden kansalaisvälisen turvallisuusjärjestelmän, jossa USA:lla ei ole enää johtava asema.

  • Filosofista keskustelua totuudesta, kauneudesta, hyvästä ja pahasta.

  • On lyhytnäköistä ymmärtää nationalismi itsestään selvästi hyväksi tai huonoksi asiaksi. Kyse on aina myös siitä, kuka sitä käyttää ja mihin päämäärään, sanoo toimittaja Heikki Aittokoski.

    Nationalismin juuret ovat syvällä Euroopan historiassa, mutta ei ehkä niin syvällä kuin voisi kuvitella. Erityisesti 1800-luku on eurooppalaisen nationalismin kannalta tärkeä.

    Juuri nyt Euroopassa on monia nationalismin muotoja, joista osa vaikuttaa uhkaavalta. Heikki Aittokoski suhteuttaa näitä liikkeitä Euroopan historiaan, jossa nationalismi on usein esiintynyt tuhoavana voimana.

  • ”Paikka on sinussa aivan yhtä paljon kuin sinä olet paikassa”. Näin sanoo kirjailija Jukka Laajarinne

    Laajarinne on pohtinut tilojen ja paikkojen filosofisia rajoja ja ulottuvuuksia. Häntä kiinnostaa muun muassa tilan ja vallan suhde. Usein tilaan liittyvä valta on selvästi olemassa mutta vaikeasti määriteltävissä. Esimerkiksi kahvilassa istuskelija tietää, että hänen tulisi ostaa jotakin mutta hän ei voi tarkasti tietää, kuinka kauan on sopivaa istua yhden kahvikupillisen kanssa. Julkisisssa tiloissa valta on aina läsnä. Kauppakeskukset pyrkivät huokuttelemaan hyviä asiakkaita ja häätämään pois pultsareita ja nuoria. Turvakamerat viestivät aina sitä, että jos olet epätoivottu vierailija, sinut voidaan poistaa.

  • Filosofista keskustelua totuudesta, kauneudesta, hyvästä ja pahasta.

  • 1990-luku oli monella tavalla suuren edistyksen aikaa, sanoo kirjailija Jarkko Tontti. Berliinin muurin murtumista ja sosialismin romahdusta seurasi toivorikas vapauden aika.

    -Silloin ei kukaan olisi uskonut nykyistä kehitystä, että suuri maa eroaa EU:sta ja äärioikeisto- ja vasemmisto nousee eri puolilla Eurooppaa.

    Tontin mielestä 1960-luku ja ja 1990-luku muistuttavat toisiaan. Molempia vuosikymmeniä leimaa voimakas talouskasvu, liberalisoitumien ja optimismi. Ja molempia seurasi synkkä jakso. 1970-luku toi talouslaman, terrorismin ja suurvaltasuhteiden kärjistymisen.

    Tontin mukaan yhteiskunnallinen kehitys on kuitenkin aina aaltoliikettä. Vapauden ja avoimuuden aikoja seuraa yleensä aina ihmisen nujertamisen ja ahdasmielisyyden aika. Näin kävi esimerkiksi Ranskan vallankumouksen jälkeen.

  • Filosofista keskustelua totuudesta, kauneudesta, hyvästä ja pahasta.

  • Renessanssi ei alkanut yhtäkkiä 1400-luvulla, sanoo tietokirjailija Pekka Matilainen.

    Jo pimeäksi väitetyn keskiajan aikana esiintyi eräänlaisia pienrenessansseja, tieteen ja taiteen elpymisiä. Kirkon rooli niiden tukahduttamisessa oli suuri.

    Firenze 1400-luvulla oli kuitenkin tiivis ja kokeileva yhteisö, jonka kulttuurin merkitystä länsimaille ei voi vähätellä. Ajanjakson nimeäminen "uudelleensyntymiseksi" on tietenkin mahtipontista, mutta renessanssin kautta voimme edelleen käydä dialogia antiikin kanssa.

  • Filosofista keskustelua totuudesta, kauneudesta, hyvästä ja pahasta.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä