Julkinen sana

Maailmankehityksen suuri käänne Ele Aleniuksen näkemänä

  • 44 min
  • toistaiseksi

Valtiotieteen tohtori Ele Alenius on tehnyt mittavan poliittisen uran kansanedustajana ja ministerinä sekä SKDL:n pääsihteerinä ja puheenjohtajana. Työuransa lopuksi hän toimi viitisentoista vuotta Suomen pankin johtokunnan jäsenenä. Eläkkeellä ollessa Alenius on kirjoittanut useita kirjoja, joista viimeisin `Maailman kehityksen suuri käänne´, ilmestyi vuonna 2015 hänen täyttäessään 90 vuotta. Juha Kulmanen on toiminut Ylessä nyt 40 vuotta ja politiikan toimituksessa hän teki ensimmäisen pitkän haastattelunsa silloin juuri uudelleen SKDL:n johtoon valitun Ele Aleniuksen kanssa loppukeväästä 1976. Nyt Kulmanen kävi tapaamassa kohta 91-vuotiasta Aleniusta tämän kotona Helsingissä.

Lähetykset

  • ke 27.7.2016 12.10 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Työtään tekeviin journalisteihin kohdistuva väkivalta ja uhkailu lisääntyy Euroopassa huimaa vauhtia.
    Uutta ilmiössä on, että nyt toimittajien kimppuun ei käydä ainoastaan poliittisesti ja sosiaalisesti epävakaissa maissa. Journalisteja lyödään, potkitaan, kivitetään ja runnotaan katuun myös vanhoissa ja vakaissa EU-demokratioissa, kuten Saksassa ja Ranskassa.
    Turkissa yltää maan hallituksen harjoittama lehdistön vaino jo uudelle tasolle: Presidentti Erdoganin hallinto sulkee telkien taakse journalistien lisäksi myös heidän perheenjäseniään.
    Telkien takana panttivankina viruu muun muassa toimittajien iäkkäitä toimittajien vanhempia, kertoo maanpaossa elävä turkkilainen palkittu journalisti Can Dündar.
    Julkinen Sana – ohjelman toimittaa Jorma Mattila.

  • Toimittaja Pirkko Kolbe tuli tunnetuksi Helsingin Sanomien Piinä, jonka räväkkä tyyli ei jättänyt yleisöä kylmäksi. Pitkän uran toimittajana tehnyt Kolbe oli muun muassa Suomen Kuvalehden toimittaja ja Helsingin Sanomien perhetoimituksen päällikkö. Pirkko Kolbe otti kantaa reippaalla otteella naisen asemaan, perhepolitiikkaan ja tasa-arvoon. Historiantutkija Laura Kolbe teki äidistään elämäkerran ja kävi läpi hänen lehtijuttunsa viiden vuosikymmenen ajalta. Syntyi muotokuva äidistä ja journalistista, joka oli paljon muutakin kuin ronskin huumorin omaava Pii.
    Laura Kolbe tavataan Anna-Liisa Haavikon toimittamassa Julkisessa sanassa.

  • Hannu Himanen jäi syksyn alussa pois Moskovan suurlähettilään näkyvältä paikalta Ulkoministeriön erityistehtäviin. Mitkä ovat olleet hänen uransa kiinnostavimmat käänteet ja kuinka hän arvioi nykytilannetta? Toimittajana on Juha Kulmanen.

  • Julkisessa sanassa puhutaan poliitikkojen virheistä, joista kehittyy skandaaleja. Pienetkin virheet voivat saada suuren huomion ja poliitikko joutuu mediavyörytykseen, joka on vaikeasti hallittavissa. Mutta millaiset erheet päätyvät mediaan ja miten niistä kerrotaan?

    Toimittaja Anne Moilanen on selvittänyt suomalaisen ja englantilaisen poliittiisen skandaalin eroja. Ohjelman toimittaa Anna-Liisa Haavikko.

  • Television katsominen muuttuu nopeasti. Nuoremmat ikäpolvet seuraavat myös näitä sisältöjä ensi sijaisesti kännykän kautta, siksi tarjonta on suunniteltava eri tavoin kuin ennen. Kansainvälinen kilpailu sisällöistä kiristyy ja myös operaattorit ovat tulleet sisältömarkkinoille. Kuinka tämä kehitys muuttaa perinteisiä toimijoita kuten julkisen palvelun Yleä ja Suomen suurinta kaupallista tv-toimijaa? Keskustelemassa ovat sisältöjohtajat Marko Karvo MTV Oystä ja Ville Vilen Ylestä. Toimittajana on Juha Kulmanen.

  • Tiedeuutiset kertovat, että maito tappaa tai asteroidi tulee uhkaavan lähelle maata. Tiede kiinnostaa ihmisiä ja erityisesti terveyteen ja avaruuteen liittyvät uutiset, mutta niiden uutisoinnissa tulee virheitä, jotka voivat olla jopa vaarallisia.

    Julkisessa sanassa puhutaan tiedeuutisten ylilyönneistä ja keskustelemassa ovat tohtorit Ulla Järvi, Tiina Raevaara ja Tuukka Tammi. Toimittajana Anna-Liisa Haavikko.

  • Julkinen sana goes 1980. Juuri esitettiin Ari Lehikoisen hieno dokumentti haurastuvasta presidentti Urho Kekkosesta ja elokuvateatterihin on tullut Anja Snellmanin, aiemmin Kauranen, kirjan pohjalta tehty elokuva Syysprinssi, joka kertoo kahden kirjailijan rakkaustarinan. Se alkoi Eino Leino Seuran kokouksessa 1980.

    Juha Kulmanen on siivonnut arkistojaan ja löytänyt sieltä äänityksiään tuosta kiihkeästä kokouksesta (tässä katkelmassa äänessä ovat kirjailijat Erno Paasilinna ja Arto Melleri ja professori Kai Laitinen) sekä haastattelunsa Harri Sirolan esikoiskirjasta Abiturientti myös samaiselta syksyltä 1980. Harri Sirola teki itsemurhan vuonna 2001.

    Toimittajana Juha Kulmanen.

  • Monenko valvontakameran ohi kuljit tänään? Mihin kuvat tallentuvat ja kuka niitä saa katsella. Valvontakamerat luovat turvaa, mutta mikä on yksityisyyden suoja?

    Yksityisyyden suoja kuuluu perusoikeuksiin, mutta digitaalisuus on venyttänyt suojan rajoja ja muuttanut käytäntöjä.

    Julkisessa sanassa yksityisyyden suojasta keskustelevat tietokirjailija Petteri Järvinen ja viestintäoikeuden tutkija Riku Neuvonen.

    Toimittajana Anna-Liisa Haavikko.

  • Muuttuvasta mediasta keskustelemassa Viestinnän keskusliiton uusi toimitusjohtaja, liittojohtaja Jukka Holmberg Sanomalehtien Liitosta ja johtaja, vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen Ylestä.

    Toimittajana on Juha Kulmanen.

  • FT Carl-Gustav Lindèn on seurannut vuosia Nokian vaiheita toimittajana ja journalismin tutkijana. Parhaimmillaan maailman viiden suurimman yrityksen joukkoon kuuluneesta Nokiasta on kirjoitettu paljon ja yhtiön nopea nousu ja kriisiytyminen on kiinnostanut tutkijoita eri puolilla maailmaa.
    Lindèn kirjoitti kolme vuotta Nokian valtakunta - Raportti hulluilta vuosilta -kirjaansa ja kokosi aineistoa yhtiöstä. Julkisessa sanassa kuullaan millainen oli Nokialandian suhde mediaan. Toimittajana Anna-Liisa Haavikko.

  • Broadcastingin tulevaisuus. Kuinka kauan AntenniTV ja FM-radio vielä jaksavat? Ohjelma on uusinta toukokuulta 2013, jolloin keskustelemassa olivat VTT:n erikoistutkija Ville Ollikainen, Digitan tv-päällikkö Teppo Ahonen ja Viestintäviraston erityisasiantuntija Kari Kangas. Ylessäkin mietitään parhaillaan mitkä broadcast-jakelun tv-kanavat jatkavat vuoden 2017 alusta kun julkaisun painopiste siirtyy yhä enemmän nettiin eli Yle Areenaan. Toimittajana on Juha Kulmanen.

  • Kirjailija-journalisti Yrsa Stenius on vuosikymmeniä seurannut näköalapaikalta ruotsalaista ja suomalaista mediaa. Hän aloitti ylioppilaslehdestä ja päätyi nuorena Arbetarbladetin päätoimittajaksi, josta siirtyi kulttuuriosaston päälliköksi Aftonbladetiin ja siitä politiikan päätoimittajaksi samaan lehteen.

    Lehdistön sanomisen rajoja Yrsa Stenius pohti päätoimisesti Ruotsin lehdistöasiamiehenä neljä vuotta (2007-11).

    Stenius on nähnyt Kekkosen Suomen ja Palmen Ruotsin sekä sosiaalisen median nousun vaikutuksen. Median roolista ja sen muutoksesta puhutaan Julkisessa sanassa Yrsa Steniuksen kanssa.

    Toimittajana Anna-Liisa Haavikko.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä