Radio Suomesta poimittuja

Sananen – Kesälomaan joku roti

  • 4 min
  • toistaiseksi

Kesälomaa tulee odotettua. Kauhulla. Onko mitään tehtävissä, että lomasta saisi siedettävän?

Kesäloma pelottaa vuosi vuodelta enemmän. Siksi en ole pariin vuoteen kesälomaillut. Mutta nyt on todellinen hätä, koska loma lähestyy! Ahdistus on uusi masennus. Siihen eivät siis tepsi vanhat masennuslääkkeet. Nyt on rakennettava identiteetti uusiksi. Tai sitten pitää tehdä lomasta työn kaltainen temppurata.

Ymmärrän niitä kansakuntia, jotka lomailevat viikon. Se tuntuu sopivalta ajalta. Siinä ei vielä irtaannu rutiineista. Pikkasen vain nostetaan jalkaa kaasulta ja hengitetään itsetarkoituksellisen syvään. Jäädään nurmikolle retkottamaan epäortodoksiseen asentoon, ihan koiranpaskan viereen, ja tuijotellaan cumuluspilviä niin pitkään että horisontti alkaa notkua. Se riittää.

Olenko ainut ihminen, joka ei osaa lomailla? Ainut, jolla aivot vipeltävät merkityksiä seuloen ja energia etsii alati paikkaa mihin lahjoittaa antimensa.

Voi tietenkin olla niinkin, että tämä vitsaus on tehdastyyppistä työtä tekevän luovan alan ihmisen ongelma. Aina on lähetys tai esitys tai molemmat. Aina pääsee tekemään sitä mitä rakastaa. Joutuu tekemään - ja huomaa nauttivansa liikaa. Tuntee itsensä rakastetuksi, vaikka se on hyvinkin valhetta. Kerjää kaikkea ja rakentaa itsensä joka päivä uudestaan, kuin legopalikoista.

Paitsi lomalla. Silloin ei ole rakentavia elementtejä. Ei aikataulua milloin pitää olla tikissä, parhaimmillaan. H-hetkeä – Herkkuhetkeä. Pitää vain olla. Ja se on tietyn tyyppiselle hyvin vaikeaa. Melkein mahdotonta.

Rakentavista elementeistä puheen ollen. Olen miettinyt puolitosissani, että jos viettäisi kesäloman rakentamalla jotain. Siinä se kohoaisi, se mitä rakentaa, ja ehkä mielialakin. Sinä ehdotat tietenkin legoja, niin kuin suurin osa ystävistäni ja sukulaisistani varmasti myös, mutta ei se ole huono ehdotus. Lapsenakin tuli aina jotenkin myyttisen ehyt olo kun sai jonkun legorakennuksen valmiiksi.

Keski-ikäisenä voisi tietenkin rakentaa muutakin. Ostaisi homeisen rintamamiestalon ja aloittaisi taistelun. Taistelun oman mielenrauhan ja reviirin puolesta. Valmista ei varmuudella tulisi koskaan, mutta ruhjeita sitäkin enemmän. Antaisi sorkkaraudan puhua. Mitä synkeämpi ulvahdus ja narahdus, sen sumeammin jatkaisi. Suvun naiset kävisivät vartin käyskentelemässä rossipohjassa ja sanoisivat ”ai kauhee” ja ”jospa me tästä”, kunnes antaisivat lomailijalle Työrauhan.

Maalaisi itsensä ja osan talosta ja testaisi miltä se mahtaa tuntua.

Toinenkin vaihtoehto voisi olla.

Lomassa ahdistaa eniten se päämäärättömyys ja aikatauluttomuus. Jos mennään mökille, niin katotaan sitten ollaanko kaksi päivää vai oltasko kolme eli neljä. Mitä elämää se semmonen on? Syödään silloin kun on nälkä ja noin. Just. Peruutanko järveen vai en? Ihan sama, nyt on loma.

Kehikko. Sen voisi lomalle rakentaa ja sitä on sitten noudatettava. Asiantuntijat (ketähän nekin) sanovat, että älä tee lomalle tarkkoja aikatauluja. Mutta jos ihmiset ovat sittenkin erilaisia ja joku tarvitsee.

Tekisi viileästi (onneksi Suomen kesä on viileä) minuuttiaikataulun koko kesälomalle. Herätys 7.05. Jos mennään Savonlinnaan jostain tuntemattomasta syystä, lähtöaika 8.40. Kohteessa saa lukea vielä päivän sanomalehteä klo 13.30-14.45. Siitä välittömästi tasarytmistä kaupunkikävelyä 55 minuuttia, jonka aikana kaksi viiden minuutin pysähdystä sallittu. Ei ostoksia. Ja sitä rataa.

Tietäisi mihin energiaa säästää ja suunnata. Se toisi jo tasapainoa ja mieltä.

Tiedän tuttuja, jotka kilpaurheilevat lomalla toistensa kanssa kolme kertaa päivässä. Ilman joustoja ja selityksiä. He vaikuttavat olevan balanssissa, heissä on outoa raukeutta ja mureutta.

Kyse on taas energian suunnasta ja onnistumisen tunteista. Myös vireystason säätelystä.

Nämä meinaa lomalla unohtua, nämä.

Maallikkosaarnaaja Maasola

Lähetykset

  • ti 7.6.2016 18.03 • Yle Radio Suomi

Jaksot

  • Jotkut onnistuvat valokuvassa niin, että tuntuu kuin kaikki valo olisi jäänyt jonnekin syvälle sisälle kohteen kammioihin. Ulos on päässyt vain säikähtänyt jänis ja lupsahtanut suupieli.
    Maallikkosaarnaaja Maasola purkaa traumaa viikkosaarnassaan Sananen.

  • Kuluneen sanonnan mukaan Lahti on Suomen Chicago. Lempinimellä viitataan yleensä kaupungin sangen värikkääseen ja lainvastaiseen menneisyyteen - etenkin 60- ja 70 -luvuilla kaupungissa sattui ja tapahtui enemmän kuin muualla. Vaikka ajat ovat muuttuneet, istuu maine tiukassa ja osin siksi, että lahtelaiset itse pitävät siitä yllä ja jotkut ovat siitä jopa ylpeitä. Ja miksi eivät olisi, historiaa se on rikollinenkin historia. Me pääseme nyt mukaan kiertoajelulle Lahden synkeille ja syntisille kaduille. Oppaina ovat Mato Valtonen ja Riku Routo. Toimittajana Sanna Pirkkalainen.

    Kuvassa Chicago-tourin käytössä oleva alkuperäiseen asuunsa entisöity linja-auto. Se on ainoana lajissaan säilynyt 35-paikkainen Büssing TU 4500 Emmelmann. Se on valmistettu Saksassa 1960 ja tuotu Suomeen 1963. Se palveli tilausajossa ja reittiliikenteessä. Vieressä bussin ainoa kuljettaja, Yrjö Iskala.

  • Jos tulevaisuuden mopoautosta löytyy rajoitin, niin tuttu se on kapistuksena keski-ikäiselle miehellekin.
    Rajoitin varmistaa, ettei vaan satu mitään. Rajoitin estää myös ostamasta värikkään paidan.
    Maallikkosaarnaaja Maasola ja sapekas arkisaarna, Sananen.

  • Näyttelijä Anna-Maija Tuokko esittää päähenkilö Annia kesän radiomusikaalissa Mä halusin olla suffragetti. Sen on käsikirjoittanut ja säveltänyt Maija Vilkkumaa.

    Tuokko osallistui keväällä Tanssii tähtien kanssa -tv-ohjelmaan yhtaikaa radionauhoitusten kanssa. Musikaalikomedian Anni on 24-vuotias lavarunoilija ja Suffragetti-ryhmän perustajajäsen.

    Olga Ketonen tapasi Tuokon kahvilassa.

  • Hikeä, verta ja kyyneleitä? Vai litroittain kahvia, pari kuumailmapuhallinta ja paljon naurua?
    Radio Suomen kesää ilahduttaa Maija Vilkkumaan kirjoittama ja säveltämä radiomusikaali "Mä halusin olla suffragetti".
    Musikaalin ohjaa Mika Kurvinen, pääosan esittäjä on näyttelijä Anna-Maija Tuokko. Ennen kuin homma on niin sanotusti paketissa vaatii se paljon ihan raadollista työtä.

    Helmikuun alussa musikaalilla ei ollut vielä edes nimeä, kun näyttelijät, ohjaaja, käsikirjoittaja, tuottaja ja äänisuunnittelija kokoontuivat lukuharjoituksiin Pasilaan. Viileää kuunnelmastudiota lämmitettiin kuumailmapuhaltimilla ja puolet väestä köhi talviflunssan jälkitiloissa. Paula Jokimies sujahti lukuharjoituksiin seuraamaan, miten tekstiä puhalletaan eläväksi.

    "Mä halusin olla suffragetti" -radiomusikaalin ensimmäinen jakso Radio Suomessa maanantaina 3.7.2017 klo 17.35.
    20-osainen musikaali kuullaan joka arkipäivä samaan aikaan neljän viikon ajan.

  • Kirjailija Paula Noronen sekoaa laskuissa miettiessään, montako Supermarsu -kirjaa on kirjoittanut. Kymmenen kappaletta niitä on ja parhaillaan kuvataan ensimmäistä elokuvaa. Se tulee ensi-iltaan tammikuun lopussa. Supermarsu -elokuva kertoo alakouluikäisestä Emiliasta, joka huomaa omaavansa lemmikkimarsunsa pureman jälkeen salaisia supervoimia.

    Marko Miettinen pakkasi mankan ja pari lasta autoonsa ja lähti seuraamaan elokuvan kuvauksia vesipuisto Serenaan Pohjois-Espooseen.
    Taisipa juttutuokiossa käsikirjoittaja Paula Norosen kanssa olla sisäänkirjoitettuna Markon salainen toive avustajan pestistäkin.

  • Suomen ainoalla sonniasemalla Hollollassa seurataan tällä kertaa vasikansiementen matkaa laboratoriosta maailmalle.

    Ennen vanhaan homma hoitui niin, että sonni astui lehmät ja tuloksena oli vasikka. Nykyään lähes kaikki karja siemennetään eikä ihan millä tahansa litkulla. Laboratoriopäällikkö Anne Olonen kertoo, että sonnin sperma käy läpi todella tarkan syynin sen jälkeen, kun se on otettu talteen. Sanna Pirkkalaisen tapaa vierailulla myös Hollolan sonniaseman tuotantojohtajan Harri Mäkivuokon.

    Kuvateksti: Sonnin siemenneste laimennetaan ja pakataan "olkiin". Yhdessä oljessa on yksi siemenannos eli noin 15 miljoonaa siittiötä. Kuva: Viking Genetics

  • Kaukana ovat ne ajat, kun kylään hankittiin yksi komia sonni, jonka luo kaikki lähiseutujen lehmät kulkivat miehelään. Perinteistä "sonni ja lehmä ne yhteen soppii" -menetelmää ei maataloudessa enää juurikaan käytetä, etenkin lypsykarja lisääntyy maassamme lähes yksinomaan keinosiemennyksen avulla. Ja sama pätee pitkälti myös hevosiin, luonnollinen astutus on hevostalleillakin harvinainen tapahtuma.

    Jos olet koskaan päässyt näkemään, kun sonni ja lehmä, tai ori ja tamma, kohtaavat lapsenteko mielessä, ymmärrät myös syyn siihen, miksi tähän on tultu. Harva tilallinen kun haluaa menettää hyvää lypsylehmää tai kelpo ravuria vain siksi, että jalka katkeaa lemmentöissä. Siinä nimittäin aitaa kaatuu ja tanner tömisee, kun sonni oikein lemmekkääksi ryhtyy...

    Sanna Pirkkalainen pääsi harvinaiselle vierailulle maamme ainoalle sonniasemalle Hollolaan. Oppaina ovat eläintenhoitajien esimies Tuula Nyström ja eläinlääkäri Henri Simonen.

  • Liftarit televisio-sarjaa varten ohjaaja Pia Asikainen ja kuvaaja Joona Pettersson tekivät kesällä 2016 neljä eri liftireissua. He reissasivat ympäri Suomea ja tutustuivat ennakkoluulottomasti matkalla tapaamiinsa ihmisiin.

    Maija Salmisen haastattelussa Pia Asikainen antaa vinkkejä liftausreissuun varustautumisessa.
    - Tärkein varuste on iloinen mieli. Aikarajoja ei matkalle kannataa liikaa suunnitella. Ota mukaan myös kynä ja pari pahvia määränpään kirjoittamiseen. Hyvä liftauspaikka kannattaa tsekata kaupungin laitamilta. Värikkäät vaatteet lisäävät havaittavuutta ja älä unohda sadevarustusta. Perinteinen paperikartta on liftarin kenties paras kaveri. Kartasta saa hätätapauksessa vaikka sateensuojaa, kun sen taittaa harjanteeksi pään ylle. Ilman pientä evästä ei reissuun kannata lähteä.

    Autoilijan ja liftarin ensikatse on tärkein hetki, korostaa Asikainen.
    -Sen pienen hetken ajan katseet kohtaavat ja silloin autoilija tekee valinnan, ottaako kyytiin vai ei. Liftarin ei kannata pitää aurinkolaseja silmillä, jotta saa paremman katsekontaktin.

    Liftarit -kesäsarja TV1:llä tiistaisin alkaen 13.6. klo 20.00.

  • Näyttelijä, käsikirjoittaja Sanna Stellan on kantajäsen televisio-sarjassa Siskonpeti. Parhaillaan kuvataan kolmatta tuotantokautta ja se nähdään televisiossa ensi syksynä. Kuvaustauon lomaan järjestyi yhteinen juttutuokio toimittaja Maija Salmisen kanssa.

    Stellan kuvailee Siskonpetin kuvausrupeamaa leirikouluksi.
    - Meillä on tosi hauskaa kuvauksissa ja teemme työtämme suurella kunnianhimolla. Mitenkään varman päälle tekemisen tuntua ei ole, vaan yritämme kehitellä myös uusia jutttuja. Työryhmämme on ihmeellinen ja hirveän taitava.

    Lokerointi naisviihteen tekemisestä ärsyttää Stellania, mutta toisaalta hän pitää hyvänä sitä, että asiasta keskustellaan.
    - En usko, että miehiltä koskaan kysytään, teettekö miesviihdettä tai mikä teidän agendanne on.
    Kun naisille esitetään nämä kysymykset, taustalla on usein se, että saako nainen olla hauska vai ei, ja miksi naisia on vähemmän hauskan tekijöinä.

    "Kaikki äitini, kaikki tyttäreni" teatteriesityksen tekstin Sanna Stellan työsti yhdessä Pirjo Heikkilän ja Miitta Sorvalin kanssa Kodin Kuvalehden lukijatekstien pohjalta. Keväällä meni esityksessä 60 000 katsojan raja rikki, mikä on iso määrä näinä päivinä, kun yhtenäiskulttuurin aika on mennyt.

  • Meditaatio on itsetutkiskelun ja rentoutumisen keino, jolla voi jopa avata ovia uusien tietoisuuksien tiloihin.
    Tyypillisesti suomalainen voi löytää sielunrauhaa vain lähtemällä kaupungin melusta kesämökille saunomaan.
    Ville Syrjälä kävi sen sijaan etsimässä oikoreittiä syvään rentoutumiseen kelluntatankissa Tuusulan Rusutjärvellä.

  • Täysi nolla, yhenlainen, kaksimielinen. Siinä esimerkkejä numeroilla arvioinnista. Vaan kumpi on lopulta pahempi - numeroarvostelu vai sanallinen arviointi? Maallikkosaarnaaja Maasola purkaa traumaa Sanasessa, sappinestesaarnassaan.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä