Ykkösaamun kolumni

Elina Yrjölä: Kun palveluiden merkitys kasvaa, johtamisen on pakko parantua

  • 5 min
  • toistaiseksi

Suomesta ei kannata viedä maailmalle mitään hevosta pienempää.

Emmekä me täällä toistemme paitoja pesemällä vaurastu.

Veikkaan, ettei tämä ole ensimmäinen kerta, kun luet nämä lentävät lauseet. Se, joka arveli, että meidän kannattaa kaupata ulkomaille vain suuria tavaroita, oli teollisuusmies ja vuorineuvos Tauno Matomäki. Ja se, joka sanoi, ettei paitoja pesemällä ainakaan kovin leveästi elä, oli kokoomuslainen valtiovarainministeri Iiro Viinanen, insinööri kuten Matomäkikin.

Matomäen ja Viinasen heitoissa kuuluu suomalainen talousperinne. Me olemme insinöörikansaa. Osaamme tehdä paperikoneita ja paperia, matkapuhelimia ja matkapuhelinverkkoja.

Pidämme itsestäänselvänä sitä, että tavarasta kannattaakin maksaa. Tavaraa voi koskea käsin, joten se on varmasti olemassa ja hintansa väärti. Tavaran tekijä on muokannut maailmaa kouriintuntuvasti, joten hän on palkkansa ansainnut.

Sitä meidän on vähän vaikeampi hahmottaa, että niinkin höttöisestä asiasta kuin palvelusta voisi joku maksaa. Palvelu. Wihän sitä edes voi koskettaa. Saahan sen paidan itsekin pestyä. Ei siitä ainakaan kukaan ulkomaalainen maksa.

Mutta kun maksaa.

Tilastokeskus kertoi toissa viikolla, että palveluvienti kasvoi viime vuonna reippaasti. Toisin sanoen myimme viime vuonna palveluita ulkomaille enemmän kuin toissa vuonna. Mikä parasta, lisäsimme palveluiden ostamista ulkomailta vain vähän, eli palveluviennin ylijäämä kasvoi. Ylijäämää tavataan taloudessa pitää hyvänä asiana: se merkitsee, että tienaamme enemmän kuin syömme. Meille syntyy ylimääräistä hyvää.

Miten tämä on sopivinaan yhteen sen kanssa, että Suomella menee todella huonosti, vienti ei vedä, työpaikat vain vähenevät, joka päivä on raadettava kuusi minuuttia enemmän kuin ennen ja mitä kaikkea?

Kenties se ei sovikaan. Palveluviennin kasvu kertoo ehkä uudenlaisesta maailmasta. Sellaisesta, jossa Suomen todellakin kannattaa myydä ulkomaille paljonkin hevosta pienempää ja jossa paitojen peseminen on itse asiassa aika hyväkin leipäpuu. Siinä maailmassa teollisuusmiehillä on kyllä edelleen paikkansa, mutta se paikka on vähän syrjemmällä kuin ennen.

Palvelualojen työnantajaliitto huomautti toissa viikolla, että palvelualoille on tällä vuosituhannella syntynyt 230 000 uutta työpaikka. Samaan aikaan Suomesta on kadonnut kymmeniä tuhansia teollisuustyöpaikkoja.

Palvelualojen yritykset ovat kasvaneet reippaasti tällä vuosikymmenellä, vaikka teollisuus on synkistellyt ja riutunut taantumassa. Jo seitsemän kymmenestä suomalaisesta työskentelee palvelualoilla.

Uudet työpaikat ovat pahuksen hieno asia sekä yksilöiden että kansantalouden kannalta. Palveluala vaikuttaa aika fiksulta hommalta. Saadaan myytyä suomalaista työtä ulkomaille eli saadaan rahaa Suomeen, ja saadaan lisää työpaikkoja.

Eikä tässä vielä kaikki. Kun Suomi muuttuu teollisuusyhteiskunnasta palveluyhteiskunnaksi, johtamisen on pakko muuttua. Ja sen on pakko muuttua parempaan suuntaan.

Teollisuudessa on viime aikoina totuttu hakemaan tuottavuuden kasvua vähentämällä ihmistyötä. Tehdään tehokkaammin ja pannaan robotit hommiin ihmisten sijasta, niin saadaan pienemmällä panoksella enemmän tulosta aikaan.

Tietysti palvelualoillakin voidaan ottaa ja pitää ottaa käyttöön uutta teknologiaa ja parantaa prosesseja. Mutta palvelualat ovat ainakin toistaiseksi ikään kuin luonnostaan sellaisia, että ihmisen ajattelutyön ja muunkin työn merkitys on suuri.

Palveluahan ei nimittäin ole vain se paitojen peseminen. Sitä on myös vaikkapa mobiilipelien suunnitteleminen ja ylläpito. Kyllä, teknologialla on iso merkitys mobiilipeleissä. Silti näyttää, ettei ole ihmisen voittanutta, kun pitää keksiä hauska peli, jota on kiva pelata. Eikä teknologia korvaa ihmistä silloinkaan, kun pitää miettiä, miten käyttäjät saadaan maksamaan peleistä ja oheistuotteista niin, että pelien tekijät saavat palkkansa.

Vielä ihmislähtöisempiä esimerkkejä palveluista ovat vaikkapa lakipalvelut tai matkailupalvelut. Niissä nimenomaan ihmisen toiselle ihmiselle tarjoama palvelu on se, mistä asiakas maksaa.

Palveluyrityksissä ihmisillä ja näiden kyvyllä ja halulla tehdä hyvää työtä on siis valtavan iso merkitys. Palvelutaloudessa ei riitä, että juristin työpäivä on kuusi minuuttia pitempi kuin ennen. Juristin – tai pelintekijän, tai hotellin vastaanottovirkailijan – on oltava ainakin melko kiinnostunut työstään ja asiakkaastaan. Hänen on haluttava ja osattava tuottaa asiakkaalle ylimääräistä hyvää.

Siksi palveluyrityksen johtajalle ei riitä, että hän osaa ottaa käyttöön uutta teknologiaa ja tehostaa prosesseja. Hänen pitää olla kiinnostunut ihmisistä ja ymmärtää näitä. Muuten hän ei millään pysty johtamaan ihmisiä niin, että nämä haluavat ja osaavat keksiä ja tuottaa aina uusia palveluita, joista aina uudet asiakkaat ovat valmiita maksamaan.

Nyt on ehkä se hetki, jolloin suomalaisten kannattaisi päästää irti vanhasta teollisuusmaailmasta ja lähteä rakentamaan uudenlaista palveluiden maailmaa. Vientituloja, työpaikkoja, parempaa johtamista.

Elina Yrjölä, Ykkösaamun kolumnisti

LINKKEJÄ:

http://yle.fi/uutiset/valoa_ankeuteen_palveluiden_vienti_vetaa_ja_luo_jopa_tyopaikkoja/8918560

http://www.uusisuomi.fi/raha/194770-palta-230-000-uutta-tyopaikkaa-syntyi-jo-herataanko-suomessa-viimein

http://tilastokeskus.fi/til/pul/2015/pul_2015_2016-05-27_tie_001_fi.html

Lähetykset

  • to 9.6.2016 8.52 • Yle Areena

Jaksot

  • Olemme erinomaisia eristäytymään, väittää kolumnistimme, poliisi ja perheenisä Marko Kilpi. 100 vuotta on lyhyt aika. Kilven mielestä nyt olisi hyvä pohtia kyyhötämmekö jatkossakin omissa oloissamme vai näytämmekö maailmalle, että mekin olemme olemassa?

  • Hitsaus on suorastaan taikuutta, ylistää kieltenopettaja Paula Takio ja toivoo, että ammattikoulutus saisi ansaitsemansa arvostuksen. Paula Takion mielestä eri koulutusmuotoja ei pitäisi asettaa vastakkain, koska kaikkia tarvitaan.

  • Halpamaiselle kansankosiskelulle löytyy vastalääke, vakuuttaa kolumnistimme, filosofi ja kirjailija Jari Ehrnrooth. Hänen reseptinsä on sähköinen kansankokous.

  • Elämme ikävän mielenkiintoisia aikoja, sanoo kolumnistimme turpobloggari Janne "Rysky" Riiheläinen. Hän ennakoi, että Trump merkitsee epävarmuutta, mutta on hän löytänyt Trumpin puheista, myös joitakin selkeitä linjauksia.

  • Kasvu antaa toivoa paremmasta, mutta töitä on paiskittava, jotta kaikki pysyvät kehityksen kelkassa mukana. Ekonomisti Anne Brunila kehottaa kolumnissaan malttiin ja rohkeuteen, jotta löydämme ratkaisut, joilla pärjäämme jatkossa.

  • Lapsettomuus voi olla monelle murhe, mutta yhä useammalle myös oma valinta. Reetta Räty pohtii kolumnissaan eri tapoja suhtautua lapsettomuuteen.

  • Syntyykö kasvu työpaikkoja luomalla vai tuhoamalla?

  • Maailma ei pyörisi ilman äitejä ja isoäitejä sanoo päivän kolumnisti Jussi Viitala.

  • Curitiban kaupunki Brasiliassa. Slummien jäteongelma on kasvanut hallitsemattomaksi. Slummien kadut ovat niin kapeat, etteivät jäteautot mahdu ajamaan sinne. Eikä kaupungilla ole niin paljoa rahaa, että se voisi ajaa slummit tasaiseksi. Mitä tehdä?

    Pormestari Jaime Lerner keksi luovan ratkaisun. Hän pystytti slummeihin roskapisteitä, joissa oli oma astia muoville, lasille, metallille ja sekajätteelle. Jokainen, joka toi roskapisteelle pussillisen lajiteltua jätettä, sai bussipoletin tai kassillisen ruokaa. Koululaiset saivat lisäksi kouluvälineitä.

    Pormestarin keksintö oli jymymenestys. Slummien asukkaat ovat tähän päivään mennessä keränneet tuhansia tonneja jätettä. Vastapalvelukseksi he ovat saaneet yli miljoona bussipolettia, tuhansia kiloja ruokaa ja yli kaksi miljoonaa kouluvihkoa. Kaupunki on puhdistunut jätteistä, slummien asukkaat pääsevät kulkemaan työpaikkoihin keskustaan, heidän ravitsemuksensa on parantunut, Curitiban joukkoliikenne on parhaita koko maailmassa ja koululaisilla on työvälineitä.

    Miten kaupunki sai kaiken tämän aikaan nostamatta veroastetta? Yksinkertaista. Pormestarin keksintö bussipoletteineen toimii käytännössä rinnakkaisvaluuttana: julkisesta palvelusta maksetaan julkisina palveluina. Jos sinulla ei ole rahaa, olet käytännössä rahatalouden ulkopuolella. Curitiban rinnakkaisvaluuttaan sen sijaan saattoi liittyä ilman rahaa, ja löytää itsensä osana toisenlaista taloutta.

    Rinnakkaisvaluutta kuulostaa monien korvissa anarkistiselta hörhöilyltä. Se on harmi, sillä silloin jää näkemättä, miten merkittävällä tavalla ne rikastuttavat elämää kaikkialla, missä niitä käytetään. Todellakin, tarvitsemme elämän rikastuttamista, koska rahatalous on jättänyt meidät niin köyhäksi.

    Muistakaa esimerkiksi hiljattaista A2 -iltaa, jonka aiheena oli yksinäisyys. Ohjelma herätti kysymyksen, onko yksinäisyys yksinäisen syy? Vai onko kyse siitä, että yhteisöt ovat rikki, ja yksinäisyys vain rikkinäisen järjestelmän sivutuote.

    Ithacan pikkukaupunki Yhdysvalloissa oli yksi tällainen yhteisö. Elettiin lamavuotta 1991. Bisnes oli lamassa, monet kävivät töissä New Yorkissa eivätkä ihmiset tunteneet toisiaan. Sitten aktivisti Paul Glover perusti Ithacaan oman valuutan, jossa yhdellä tunnilla työtä ansaitsi yhden Ithaca-setelin. Näin kuka tahansa saattoi leikata ruohoa, siivota, maalata tai mitä vain, ja saada maksun Ithaca-rahana. Parhaimmilaan Ithacassa yli tuhat yritystä otti vastaan Ithaca-rahaa.

    Mitä tämä merkitsi yhteisölle? Laman vallitessa se piti monen yrityksen pään pinnalla. Sen lisäksi se toi yhteen ihmisiä, jotka eivät muuten olisi tavanneet toisiaan. Se loi ystävyyttä ja sosiaalisia suhteita ja jopa pienen paikallisen turvaverkon. Samanlaisia kokemuksia on saatu muista rinnakkaisvaluutoista eri puolilla maailmaa.

    Monien rinnakkaisvaluuttojen salaisuus näyttää olevan siinä, että ne toimivat hieman samalla tavalla kuin lahja. Ne eivät ole vain taloudellisia transaktioita, vaan niissä on mukana sosiaalisia ja moraalisia ulottuvuuksia, joita ei ole omassa rahajärjestelmässämme. Kirjailija Bernard Lietaerin määritelmän mukaan yhteisö on ryhmä ihmisiä, jotka kunnioittavat toistensa lahjoja. Tämä nimenomaisesti näyttää olevan se ajatus, jonka rinnakkaisvaluutat parhaillaan kykenevät elvyttämään. Siksi ne kykenevät elvyttämään myös yhteisöjä sosiaalisille juurilleen.

    Oman rahajärjestelmämme perustavan ongelman muotoili Silvio Gesell 1900-luvun alussa. Kaikki, mitä ostamme rahalla, kuluu, mätänee, lahoaa, häviää ja lakkaa olemasta. Vain raha yksin ei häviä, vaan sen arvo päinvastoin kasvaa. Riittää, että säilytät sitä pankissa korkoa kasvamassa.

    Jos rahaan voi säilöä arvoa, se luo lyhytnäköisen kannustimen. Haluaisitko sata euroa nyt vai sata euroa vuoden päästä? Tietenkin nyt: jos laitat sen kasvamaan korkoa, vuoden päästä sinulla on 110 euroa. Tässä on lyhyesti teollisen ajan ympäristötuhon resepti ja historia. Metsät ovat arvokkaampia rahana, koska raha kasvaa nopeammin kuin puut. Kalat kannattaa pyydystää merestä rahaksi nyt, tai sitten sen tekee joku muu.

    Mutta entä jos arvoa ei voisi säilyttää rahassa? Mitä jos raha, jonka saat tänään, menettäisi vähitellen arvoaan, niin että vuoden kuluttua se olisi täysin arvotonta? Missä säilyttäisimme arvoa jos ei rahassa? Vastaus: tulevaisuudessa.

    Maailmanhistoriasta löytyy kaksi laajempaa ajanjaksoa, jolloin arvoa ei voinut säilyttää rahassa. Yksi oli muinainen Egypti, toinen 1000-luvun alun Eurooppa, Mahtaako olla sattuma, että nämä ajanjaksot tuottivat ihmiskunnan pitkäaikaisimmat muistomerkit, pyramidit ja katedraalit.

    Jos siis haluat muuttaa maailmaa, muuta raha. Kaikki muu seuraa perässä.

  • Freudin mukaan ei ole suurempaa rakkautta kuin naisen rakkaus esikoispoikaansa kohtaan. Tämäkö selittää sen, että miniän ja anopin suhde on usein vaikea, pohtii kolumnistimme sosiaalitieteilijä, psykoterapeutti Heli Vaaranen.

  • Ihmisen muisti on tunnetusti kummallinen, mitkä asiat jäävät muistiin - mitkä eivät.

  • Sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari miettii kolumnissaan havaintoa, että alan politiikan tavoitteet saavutetaan enemmänkin satunnaisesti kaikesta hyvästä suunnittelusta huolimatta. Saari kertoo havaintoja sekä onnistumisista että epäonnistumisista. Hän kuitenkin panee toivonsa oikein toteutetun uudistamisen mahdollisuuksiin.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä