Ykkösaamun kolumni

Elina Yrjölä: Kun palveluiden merkitys kasvaa, johtamisen on pakko parantua

  • 5 min
  • toistaiseksi

Suomesta ei kannata viedä maailmalle mitään hevosta pienempää.

Emmekä me täällä toistemme paitoja pesemällä vaurastu.

Veikkaan, ettei tämä ole ensimmäinen kerta, kun luet nämä lentävät lauseet. Se, joka arveli, että meidän kannattaa kaupata ulkomaille vain suuria tavaroita, oli teollisuusmies ja vuorineuvos Tauno Matomäki. Ja se, joka sanoi, ettei paitoja pesemällä ainakaan kovin leveästi elä, oli kokoomuslainen valtiovarainministeri Iiro Viinanen, insinööri kuten Matomäkikin.

Matomäen ja Viinasen heitoissa kuuluu suomalainen talousperinne. Me olemme insinöörikansaa. Osaamme tehdä paperikoneita ja paperia, matkapuhelimia ja matkapuhelinverkkoja.

Pidämme itsestäänselvänä sitä, että tavarasta kannattaakin maksaa. Tavaraa voi koskea käsin, joten se on varmasti olemassa ja hintansa väärti. Tavaran tekijä on muokannut maailmaa kouriintuntuvasti, joten hän on palkkansa ansainnut.

Sitä meidän on vähän vaikeampi hahmottaa, että niinkin höttöisestä asiasta kuin palvelusta voisi joku maksaa. Palvelu. Wihän sitä edes voi koskettaa. Saahan sen paidan itsekin pestyä. Ei siitä ainakaan kukaan ulkomaalainen maksa.

Mutta kun maksaa.

Tilastokeskus kertoi toissa viikolla, että palveluvienti kasvoi viime vuonna reippaasti. Toisin sanoen myimme viime vuonna palveluita ulkomaille enemmän kuin toissa vuonna. Mikä parasta, lisäsimme palveluiden ostamista ulkomailta vain vähän, eli palveluviennin ylijäämä kasvoi. Ylijäämää tavataan taloudessa pitää hyvänä asiana: se merkitsee, että tienaamme enemmän kuin syömme. Meille syntyy ylimääräistä hyvää.

Miten tämä on sopivinaan yhteen sen kanssa, että Suomella menee todella huonosti, vienti ei vedä, työpaikat vain vähenevät, joka päivä on raadettava kuusi minuuttia enemmän kuin ennen ja mitä kaikkea?

Kenties se ei sovikaan. Palveluviennin kasvu kertoo ehkä uudenlaisesta maailmasta. Sellaisesta, jossa Suomen todellakin kannattaa myydä ulkomaille paljonkin hevosta pienempää ja jossa paitojen peseminen on itse asiassa aika hyväkin leipäpuu. Siinä maailmassa teollisuusmiehillä on kyllä edelleen paikkansa, mutta se paikka on vähän syrjemmällä kuin ennen.

Palvelualojen työnantajaliitto huomautti toissa viikolla, että palvelualoille on tällä vuosituhannella syntynyt 230 000 uutta työpaikka. Samaan aikaan Suomesta on kadonnut kymmeniä tuhansia teollisuustyöpaikkoja.

Palvelualojen yritykset ovat kasvaneet reippaasti tällä vuosikymmenellä, vaikka teollisuus on synkistellyt ja riutunut taantumassa. Jo seitsemän kymmenestä suomalaisesta työskentelee palvelualoilla.

Uudet työpaikat ovat pahuksen hieno asia sekä yksilöiden että kansantalouden kannalta. Palveluala vaikuttaa aika fiksulta hommalta. Saadaan myytyä suomalaista työtä ulkomaille eli saadaan rahaa Suomeen, ja saadaan lisää työpaikkoja.

Eikä tässä vielä kaikki. Kun Suomi muuttuu teollisuusyhteiskunnasta palveluyhteiskunnaksi, johtamisen on pakko muuttua. Ja sen on pakko muuttua parempaan suuntaan.

Teollisuudessa on viime aikoina totuttu hakemaan tuottavuuden kasvua vähentämällä ihmistyötä. Tehdään tehokkaammin ja pannaan robotit hommiin ihmisten sijasta, niin saadaan pienemmällä panoksella enemmän tulosta aikaan.

Tietysti palvelualoillakin voidaan ottaa ja pitää ottaa käyttöön uutta teknologiaa ja parantaa prosesseja. Mutta palvelualat ovat ainakin toistaiseksi ikään kuin luonnostaan sellaisia, että ihmisen ajattelutyön ja muunkin työn merkitys on suuri.

Palveluahan ei nimittäin ole vain se paitojen peseminen. Sitä on myös vaikkapa mobiilipelien suunnitteleminen ja ylläpito. Kyllä, teknologialla on iso merkitys mobiilipeleissä. Silti näyttää, ettei ole ihmisen voittanutta, kun pitää keksiä hauska peli, jota on kiva pelata. Eikä teknologia korvaa ihmistä silloinkaan, kun pitää miettiä, miten käyttäjät saadaan maksamaan peleistä ja oheistuotteista niin, että pelien tekijät saavat palkkansa.

Vielä ihmislähtöisempiä esimerkkejä palveluista ovat vaikkapa lakipalvelut tai matkailupalvelut. Niissä nimenomaan ihmisen toiselle ihmiselle tarjoama palvelu on se, mistä asiakas maksaa.

Palveluyrityksissä ihmisillä ja näiden kyvyllä ja halulla tehdä hyvää työtä on siis valtavan iso merkitys. Palvelutaloudessa ei riitä, että juristin työpäivä on kuusi minuuttia pitempi kuin ennen. Juristin – tai pelintekijän, tai hotellin vastaanottovirkailijan – on oltava ainakin melko kiinnostunut työstään ja asiakkaastaan. Hänen on haluttava ja osattava tuottaa asiakkaalle ylimääräistä hyvää.

Siksi palveluyrityksen johtajalle ei riitä, että hän osaa ottaa käyttöön uutta teknologiaa ja tehostaa prosesseja. Hänen pitää olla kiinnostunut ihmisistä ja ymmärtää näitä. Muuten hän ei millään pysty johtamaan ihmisiä niin, että nämä haluavat ja osaavat keksiä ja tuottaa aina uusia palveluita, joista aina uudet asiakkaat ovat valmiita maksamaan.

Nyt on ehkä se hetki, jolloin suomalaisten kannattaisi päästää irti vanhasta teollisuusmaailmasta ja lähteä rakentamaan uudenlaista palveluiden maailmaa. Vientituloja, työpaikkoja, parempaa johtamista.

Elina Yrjölä, Ykkösaamun kolumnisti

LINKKEJÄ:

http://yle.fi/uutiset/valoa_ankeuteen_palveluiden_vienti_vetaa_ja_luo_jopa_tyopaikkoja/8918560

http://www.uusisuomi.fi/raha/194770-palta-230-000-uutta-tyopaikkaa-syntyi-jo-herataanko-suomessa-viimein

http://tilastokeskus.fi/til/pul/2015/pul_2015_2016-05-27_tie_001_fi.html

Lähetykset

  • to 9.6.2016 8.52 • Yle Areena

Jaksot

  • Automatisointi tarkoitti palkkaerojen kasvua ja yhteiskunnan polarisoitumista. Keinoäly taas tuo korkeakoulutetut osaksi työväenluokkaa ja yhdistää ihmiset taisteluun konetta vastaan.

  • Vaaleja häiritsevät niin toiset valtiot, ääriliikkeet kuin yksityiset ihmiset ja keinoja tulee koko ajan lisää. Kohteena voivat olla sekä ehdokkaat että puolueet. Vaalien turvallisuudesta ja luotettavuudesta huolehtiminen on demokratian ydintä.

  • Hallituksen puoliväliriihi lämpenee tänään. Lähtökohdat välitarkastelulle ovat jotensakin tyydyttävät ja tämän ja ensi vuoden talouskasvu-ennusteita hilataan koko ajan ylöspäin. Sinänsä on toki hyvä, että uskotaan parempaan. Se on omiaan hälventämään apatian tunnelmaa, joka maata on vuosikaudet vaivannut.

  • Helsingin Sanomat kertoi hiljattain 77-vuotiaasta leskirouvasta, joka oli houkuteltu pankissa tekemään hölmöjä sijoituksia. Kokematon asiakas ei ollut ymmärtänyt, että pankin suosittelemista osakekaupoista seuraisi valtava verolasku. Arvopaperilautakunta määräsikin pankin maksamaan korvauksia.
    Tällaisia kielteisiä uutisia sijoituspalveluista on saatu viime aikoina lukea muitakin.
    Finanssivalvonta varoitti ja mätkäisi maaliskuussa rapsut neljälle yhtiölle, joiden vanhuksille antama neuvonta oli järjestetty puutteellisesti. Suurimman, miljoonan euron maksun, sai Nordea, jonka asiakas myös 77-vuotias leskirouva oli.
    Eikä tarvitse kuin mennä viime vuoteen, kun otsikoissa pyörivät pankkien veronkiertopuuhat Panamassa ja sitä ennen Luxemburgissa.
    Negatiivinen julkisuus keskittyy toki pieneen osaan finanssiyhtiöiden toiminnasta. Mutta ne eivät ole tyhjästä temmattuja. Voitontavoittelu varsinkin sijoitustuotteiden kaupalla on mennyt osin liian pitkälle. Monet tuntuvat jo ajattelevan, että maailma olisi parempi ilman pankkiireja.
    Piiloon on jäänyt se myönteinen panos, joka finanssialalla yhteiskuntien vaurastumisessa kiistatta on. Rahoitusalan tehtävänä on kanavoida varallisuutta säästäjiltä investoijille. Harva meistä voisi ostaa omaa kotia ilman asuntolainaa, jonka pankki rahoittaa talletuksilla. Yritysten kasvu olisi paljon hitaampaa ilman lainoittajia. Eläkkeet jäisivät paljon pienemmiksi ilman sijoitustuottoja.
    Välitystehtävä on kuitenkin luottamustehtävä. Jos luottamus katoaa, on finanssiala pulassa, vaikka tekisikin edelleen voittoa.
    Tämä ymmärretään maailman finanssipäättäjien pöydissä. Alan ammattilaisten suurin yhteisö, CFA Institute, kysyi vastikään finanssijohtajilta, synnyttääkö varainhoito heistä merkittävää yhteiskunnallista lisäarvoa. Vain 11 prosenttia, joka yhdeksäs, uskoi, että heidän työllään on tärkeä yhteiskunnallinen merkitys.
    Suomessa tuudittaudutaan helposti siihen, että meillä finanssiala ei ole kohdannut skandaaleja, jotka olisivat romuttaneet luottamuksen tyystin. Esimerkiksi ruotsalaisiin verrattuna sijoitusneuvojiin luotetaan Suomessa enemmän.
    Ajan merkit ovat kuitenkin selvät. Uhkakuvana on finanssialan muuntuminen ammattikunnaksi, jonne hakeutuvat vain häikäilemättömimmät rahahaukat. Ne, joita ei haittaa muiden pilkka, kunhan palkka on riittävän hyvä.
    Se olisi paha takaisku Suomessa, jossa finanssialan palveluita tarvitaan enemmän ja enemmän. Suuri osa varallisuudesta on vanhemmilla ikäluokilla. Heidän on hoidettava rahojaan viisaasti ja osattava siirtää sitä lapsilleen ja lapsenlapsilleen. Tottumusta finanssipalveluiden käytöstä ei kuitenkaan monella ole. Haussa on luotettava kumppani.
    Yksinkertainen parannuskeino olisi lisätä etiikkasisältöjä alan koulutukseen ja tutkimukseen. Olin hämmästynyt, kun etsin verkosta suomenkielisiä julkaisuja aiheesta "finanssialan etiikka". Sain vain kaksi osumaa.
    Teema loistaa poissaolollaan myös suomalaisten sijoitusneuvojien tutkinnosta. Toisin kuin kilpailijamaissa, suomalaisten oppikirjoista puuttuvat etiikkaopinnot tyystin.
    Tietenkään pelkät luennot eivät riitä. Toimintatapa, joka lähtee asiakkaan eikä myyjän tarpeista, on istutettava koko alan toimintakulttuuriin. Ihmisten täytyisi voida luottaa sijoitusneuvojaan kuin lääkäriin tai asianajajaan, luotettuun naiseen tai mieheen.
    Finanssiyhtiöt voivat parhaimmillaan olla arvostettu osa yhteiskuntaa. Unelmien mahdollistaja ja vaurastumisen siivittäjä. Mutta siihen rooliin kasvaminen edellyttää nähdäkseni ajassamme elävän epäluulon havaitsemista ja luottamuksen synnyttämistä aidoilla teoilla.

  • Joskus jooga voi auttaa päihittämään riippuvaisuuden jopa kovista huumeista. Jooga yksin ei kuitenkaan riitä. Kolumnisti Maria Markus kertoo, mitä tarvitaan lisäksi.

  • Kun sote siirtyy maakuntiin, kuntapäättäjille jää "vain koulutus". Ei silti kannata kuvitella, että koulutus olisi politiikan osa-alue, josta kaikki ovat samanmielisiä, kirjoittaa toimittaja-yrittäjä Reetta Räty.

  • Kirjailija ja filosofi Jari Ehrnrooth pohtii Lutherin ongelmallista suhdetta juutalaisiin.

  • Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo pohtii propagandan tehoa. Sosiaalinen media on muuttanut julkisuuden ja poliitikkojen suhteen, hän sanoo.

  • Kolumnistivuorossa on kosmologi, teoreettisen fysiikan professori Kari Enqvist. Hän pitää puolustuspuheen tieteelle.

  • Ulkoministeriön tutkija Sinikukka Saari pohtii Venäjän ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin suhteita.

  • Kulttuurikriitikko Aleksis Salusjärvi ei oikein saa kiinni Espoosta, vaikka on siellä syntynyt. Espoolaisena Salusjärvi ei ole mielestään mistään kotoisin.

  • Kolumnisti, kirjailija ja filosofi Jari Ehrnrooth pohtii edustajuuden kriisiä. Hänen mielestään myllerryksen tilaan joutuneeseen politiikkaan on kehkeytynyt - pitkästä aikaa - kunnon shakespeareläinen asetelma.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä