Ykkösaamun kolumni

Elina Yrjölä: Kun palveluiden merkitys kasvaa, johtamisen on pakko parantua

  • 5 min
  • toistaiseksi

Suomesta ei kannata viedä maailmalle mitään hevosta pienempää.

Emmekä me täällä toistemme paitoja pesemällä vaurastu.

Veikkaan, ettei tämä ole ensimmäinen kerta, kun luet nämä lentävät lauseet. Se, joka arveli, että meidän kannattaa kaupata ulkomaille vain suuria tavaroita, oli teollisuusmies ja vuorineuvos Tauno Matomäki. Ja se, joka sanoi, ettei paitoja pesemällä ainakaan kovin leveästi elä, oli kokoomuslainen valtiovarainministeri Iiro Viinanen, insinööri kuten Matomäkikin.

Matomäen ja Viinasen heitoissa kuuluu suomalainen talousperinne. Me olemme insinöörikansaa. Osaamme tehdä paperikoneita ja paperia, matkapuhelimia ja matkapuhelinverkkoja.

Pidämme itsestäänselvänä sitä, että tavarasta kannattaakin maksaa. Tavaraa voi koskea käsin, joten se on varmasti olemassa ja hintansa väärti. Tavaran tekijä on muokannut maailmaa kouriintuntuvasti, joten hän on palkkansa ansainnut.

Sitä meidän on vähän vaikeampi hahmottaa, että niinkin höttöisestä asiasta kuin palvelusta voisi joku maksaa. Palvelu. Wihän sitä edes voi koskettaa. Saahan sen paidan itsekin pestyä. Ei siitä ainakaan kukaan ulkomaalainen maksa.

Mutta kun maksaa.

Tilastokeskus kertoi toissa viikolla, että palveluvienti kasvoi viime vuonna reippaasti. Toisin sanoen myimme viime vuonna palveluita ulkomaille enemmän kuin toissa vuonna. Mikä parasta, lisäsimme palveluiden ostamista ulkomailta vain vähän, eli palveluviennin ylijäämä kasvoi. Ylijäämää tavataan taloudessa pitää hyvänä asiana: se merkitsee, että tienaamme enemmän kuin syömme. Meille syntyy ylimääräistä hyvää.

Miten tämä on sopivinaan yhteen sen kanssa, että Suomella menee todella huonosti, vienti ei vedä, työpaikat vain vähenevät, joka päivä on raadettava kuusi minuuttia enemmän kuin ennen ja mitä kaikkea?

Kenties se ei sovikaan. Palveluviennin kasvu kertoo ehkä uudenlaisesta maailmasta. Sellaisesta, jossa Suomen todellakin kannattaa myydä ulkomaille paljonkin hevosta pienempää ja jossa paitojen peseminen on itse asiassa aika hyväkin leipäpuu. Siinä maailmassa teollisuusmiehillä on kyllä edelleen paikkansa, mutta se paikka on vähän syrjemmällä kuin ennen.

Palvelualojen työnantajaliitto huomautti toissa viikolla, että palvelualoille on tällä vuosituhannella syntynyt 230 000 uutta työpaikka. Samaan aikaan Suomesta on kadonnut kymmeniä tuhansia teollisuustyöpaikkoja.

Palvelualojen yritykset ovat kasvaneet reippaasti tällä vuosikymmenellä, vaikka teollisuus on synkistellyt ja riutunut taantumassa. Jo seitsemän kymmenestä suomalaisesta työskentelee palvelualoilla.

Uudet työpaikat ovat pahuksen hieno asia sekä yksilöiden että kansantalouden kannalta. Palveluala vaikuttaa aika fiksulta hommalta. Saadaan myytyä suomalaista työtä ulkomaille eli saadaan rahaa Suomeen, ja saadaan lisää työpaikkoja.

Eikä tässä vielä kaikki. Kun Suomi muuttuu teollisuusyhteiskunnasta palveluyhteiskunnaksi, johtamisen on pakko muuttua. Ja sen on pakko muuttua parempaan suuntaan.

Teollisuudessa on viime aikoina totuttu hakemaan tuottavuuden kasvua vähentämällä ihmistyötä. Tehdään tehokkaammin ja pannaan robotit hommiin ihmisten sijasta, niin saadaan pienemmällä panoksella enemmän tulosta aikaan.

Tietysti palvelualoillakin voidaan ottaa ja pitää ottaa käyttöön uutta teknologiaa ja parantaa prosesseja. Mutta palvelualat ovat ainakin toistaiseksi ikään kuin luonnostaan sellaisia, että ihmisen ajattelutyön ja muunkin työn merkitys on suuri.

Palveluahan ei nimittäin ole vain se paitojen peseminen. Sitä on myös vaikkapa mobiilipelien suunnitteleminen ja ylläpito. Kyllä, teknologialla on iso merkitys mobiilipeleissä. Silti näyttää, ettei ole ihmisen voittanutta, kun pitää keksiä hauska peli, jota on kiva pelata. Eikä teknologia korvaa ihmistä silloinkaan, kun pitää miettiä, miten käyttäjät saadaan maksamaan peleistä ja oheistuotteista niin, että pelien tekijät saavat palkkansa.

Vielä ihmislähtöisempiä esimerkkejä palveluista ovat vaikkapa lakipalvelut tai matkailupalvelut. Niissä nimenomaan ihmisen toiselle ihmiselle tarjoama palvelu on se, mistä asiakas maksaa.

Palveluyrityksissä ihmisillä ja näiden kyvyllä ja halulla tehdä hyvää työtä on siis valtavan iso merkitys. Palvelutaloudessa ei riitä, että juristin työpäivä on kuusi minuuttia pitempi kuin ennen. Juristin – tai pelintekijän, tai hotellin vastaanottovirkailijan – on oltava ainakin melko kiinnostunut työstään ja asiakkaastaan. Hänen on haluttava ja osattava tuottaa asiakkaalle ylimääräistä hyvää.

Siksi palveluyrityksen johtajalle ei riitä, että hän osaa ottaa käyttöön uutta teknologiaa ja tehostaa prosesseja. Hänen pitää olla kiinnostunut ihmisistä ja ymmärtää näitä. Muuten hän ei millään pysty johtamaan ihmisiä niin, että nämä haluavat ja osaavat keksiä ja tuottaa aina uusia palveluita, joista aina uudet asiakkaat ovat valmiita maksamaan.

Nyt on ehkä se hetki, jolloin suomalaisten kannattaisi päästää irti vanhasta teollisuusmaailmasta ja lähteä rakentamaan uudenlaista palveluiden maailmaa. Vientituloja, työpaikkoja, parempaa johtamista.

Elina Yrjölä, Ykkösaamun kolumnisti

LINKKEJÄ:

http://yle.fi/uutiset/valoa_ankeuteen_palveluiden_vienti_vetaa_ja_luo_jopa_tyopaikkoja/8918560

http://www.uusisuomi.fi/raha/194770-palta-230-000-uutta-tyopaikkaa-syntyi-jo-herataanko-suomessa-viimein

http://tilastokeskus.fi/til/pul/2015/pul_2015_2016-05-27_tie_001_fi.html

Lähetykset

  • to 9.6.2016 8.52 • Yle Areena

Jaksot

  • Tietämisen tunne synnyttää vastakkainasetteluja, tietäminen voi niistä vapauttaa, sanoo kolumnisti, tietokirjailija Jani Kaaro.

  • Aikuisen ja lapsen suhdetta käsitellään teknisenä suorituksena ja kalenterin hallintana, vaikka se on tunteiden vuoristorata, katsoo keskiviikon kolumnistimme Reetta Räty.

  • Eläin ilmaisee karjumalla ja mylvimällä tunteitaan, ihminen laulamalla. Yhdessä laulaminen kohottaa aivojen kiintymyshormonitasoja. Kolumnistimme, eläkkeellä oleva ekologi, Jussi Viitala suosittelee laulamista ja erityisesti kuorolaulua, koska se tutkitusti vähentää yksinäisyyttä ja parantaa elämänlaatua.

  • Kolumnisti Marko Kilpi toivoo vapaampaa alkoholipolitiikkaa vaikka sanoo tuntevansa alkoholiongelman monet puolet. Hänen mukaansa ongelma ei kuitenkaan ole itse alkoholi, vaan se, kuinka me siihen suhtaudumme.

  • Suomi ei tarvitse vahvaa poliittista valtaa käyttävää presidenttiä, väittää kolumnisti, tutkija-kirjailija Jari Ehrnrooth. Hänen mukaansa meillä yhä on parlamentaarisesta kontrollista vapaa vahva presidentti keskuudessamme.

  • Viime kuukausina on tehty useita kyberhyökkäyksiä, joilla on ollut laajoja vaikutuksia. Kolumnisti Jarno Limnell arvioi, että kyberhyökkäyksiin tarvitaan poliittisia vastavoimia.

  • Mikä vaikutus käyttäytymiseemme ja lopulta jopa aivoihimme on sillä, että elämme maailmassa, jossa pelkojamme ruokitaan uhkakuvilla ja näyttävillä turvallisuustoimenpiteillä?

  • Kosmologi Kari Enqvist toivoisi, että tieteentekijöitä hehkutettaisiin urheilusankarien tapaan, tai ainakin nykyistä enemmän.

  • Vammaisten ihmisten syrjintä on yleistä, vaikka se on ihmisoikeusrikos, sanoo kolumnisti kulttuurikriitikko Aleksis Salusjärvi.

  • Kolumnisti, kieltenopettaja Paula Takio pohtii mitä toisten kunnioittaminen pohjimmiltaan tarkoittaa.

  • Jussi Viitalan kolumni: Älykkö ja intellektuelli

    Valtakunnan ykköslehdessä käytettiin hiljattain eräässä kirjoituksessa määritelmiä harkitseva älykkö ja analyyttinen intellektuelli asiayhteydessä, johon ne mielestäni sopivat erittäin huonosti. Jäin miettimään, riittääkö korkea älykkyysosamäärä yksistään siihen, että henkilöä voi luonnehtia intellektuelliksi.

    Mitä äly oikein on? Tunnettu kasvatustieteilijä Howard Gardner esitti jo 1983, että ihmisellä on useita eri tapoja käsitellä tietoa ja että nämä tavat ovat varsin riippumattomia toisistaan. Häntä oli jäänyt kiusaamaan se, että ihmisten henkisiä kykyjä arvioitiin yksinomaan älykkyystestien avulla. Hän löysi lahjakkuusalueista kahdeksan eri tyyppiä, joista älykkyystesti mittasi vain yhtä eli kykyä matemaattiseen ja loogiseen ajatteluun. Niinpä esimerkiksi kielellistä. musikaalista, sosiaalista ja liikunnallista lahjakkuutta älykkyystestit eivät ottaneet lainkaan huomioon.

    USA:n ilmavoimat joutuivat toisen maailmansodan aikana kamppailemaan aivan toisenlaisen älyn ominaisuuden kanssa. Saadakseen mahdollisimman hyviä lentäjiä, he ottivat älykkyystestin tärkeäksi valintaperusteeksi. Se ei kuitenkaan vähentänyt tappioita. Oivallettiin, että tarvittiin lentäjiä, joiden liikkeitä vastustaja ei pystynyt ennakoimaan ja tätä ominaisuutta älykkyystesti ei mitannut.

    Muutama vuosi sitten radiosta tulikin arkisto-ohjelma, jossa sodanaikaiset suomalaiset lentäjä-ässät muistelivat menneitä. He totesivat, että tärkeintä oli oppia lentämään "väärin", jotta vastustaja ei pystyisi ennakoimaan koneen liikkeitä. Esimerkiksi kaartotaistelussa lentäjä yleensä pyrkii ajamaan mahdollisimman kovaa saadakseen vastustajan kiinni. Eräs heistä kuitenkin kertoi oivaltaneensa, että jos ajaa hieman hitaammin, pystyy kaartamaan jyrkemmin ja saa vastustajan näin tähtäyslinjalle.

    Tätä hyvän hävittäjälentäjän ominaisuutta sanotaan luovuudeksi. Se on kykyä katsella tuttuja asioita aivan uudesta näkökulmasta ja löytää uusia ratkaisuja, jotka näyttävät syntyvän ilman loogista harkintaa. Älykkyystestin mittaama kyky on konvergenttia yhteen loogiseen ratkaisuun pyrkivää ajattelua. Luovuus taas edustaa divergenttiä ajattelua, joka on avoin erilaisille ratkaisuille aina tilanteen mukaan. Luovuutta on kuitenkin vaikea mitata objektiivisesti.

    Toronton yliopiston emeritusprofessori Keith Stanovich työtovereineen törmäsi 1980-luvulla toisenlaiseen älyn ominaisuuteen, rationaalisuuteen eli järkevyyteen. Se on kykyä muun muassa ennakoida omien toimien seurauksia omien tavoitteiden kannalta ja kykyä ottaa huomioon kaikki asiaan vaikuttavat tekijät. Tätä ominaisuutta voitiin tutkia objektiivisilla testeillä. Rationaalisuus koostuu paristakymmenestä osa-alueesta, joista suurin painoarvo on kyvyllä todennäköisyyksien arviointiin sekä tieteellisellä päättelyllä.

    Tutkijoille suurin yllätys oli, että korkea älykkyysosamäärä ei automaattisesti merkinnytkään korkeaa järkevyyttä, vaan ominaisuudet olivat varsin pitkälle toisistaan riippumattomia. Merkittävää huomiota aihe sai 2002 kun Daniel Kahneman sai taloustieteen Nobel-palkinnon ihmisten taloudellisten valintojen epärationaalisuutta koskevilla tutkimuksillaan.

    Stanovichin tutkimustulokset voi summata toteamukseen, että korkea älykkyysosamäärä yksinään on hyvin heikko suoja typeryyttä, mielen pimeyttä ja kelvottomia ratkaisuja vastaan. Asian voi kääntää niinkin päin, että todella suuret ja laajalle vaikuttavat tyhmyydet vaativat tekijältään huomattavan korkeaa älykkyysosamäärää. Tyhmä ihminen tekee paljon pienemmän mittakaavan tyhmyyksiä kolhien useimmiten vain itseään.

    Jonkun nimittäminen älyköksi tai intellektuelliksi vain korkean älykkyysosamäärän perusteella osoittaa huonoa arvostelukykyä. Intellektuelli ja tutkija tarvitsevat aina luovuutta ja tieteellisen ajattelun vaatimaa rationaalisuutta. Kansanvillitsijäksi pelkällä loogis-matemaattisella älyllä kyllä yltää.

    Luovuuden ja rationaalisuuden merkitystä kuvannee se, että Nobel-palkinto on voitettu jopa lähellä keskiarvoa olevilla älykkyysosamäärillä. Toisaalta rationaalisuuden puutteesta taas seuraa se kanadalaisen tutkimuksen tulos, että noin puolet sikäläisen Mensan jäsenistä uskoo astrologiaan, biorytmeihin ja UFO-miehiin! Ja he kuuluvat siis älykkäimpään kahteen prosenttiin.

    Suomen ja maailman merkittäviltä päättäjiltä toki toivoisi älyn, rationaalisuuden ja luovuuden lisäksi myös korkeaa moraalia ja heikomman lähimmäisen ymmärtämistä.

  • Miten parantaa omaa pitkäjänteisyyttään? Luo mahdollisimman yksityiskohtainen kuva tulevaisuudesta, väittää kolumnisti Matias Möttölä.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä