Ykkösaamun kolumni

Elina Yrjölä: Kun palveluiden merkitys kasvaa, johtamisen on pakko parantua

  • 5 min
  • toistaiseksi

Suomesta ei kannata viedä maailmalle mitään hevosta pienempää.

Emmekä me täällä toistemme paitoja pesemällä vaurastu.

Veikkaan, ettei tämä ole ensimmäinen kerta, kun luet nämä lentävät lauseet. Se, joka arveli, että meidän kannattaa kaupata ulkomaille vain suuria tavaroita, oli teollisuusmies ja vuorineuvos Tauno Matomäki. Ja se, joka sanoi, ettei paitoja pesemällä ainakaan kovin leveästi elä, oli kokoomuslainen valtiovarainministeri Iiro Viinanen, insinööri kuten Matomäkikin.

Matomäen ja Viinasen heitoissa kuuluu suomalainen talousperinne. Me olemme insinöörikansaa. Osaamme tehdä paperikoneita ja paperia, matkapuhelimia ja matkapuhelinverkkoja.

Pidämme itsestäänselvänä sitä, että tavarasta kannattaakin maksaa. Tavaraa voi koskea käsin, joten se on varmasti olemassa ja hintansa väärti. Tavaran tekijä on muokannut maailmaa kouriintuntuvasti, joten hän on palkkansa ansainnut.

Sitä meidän on vähän vaikeampi hahmottaa, että niinkin höttöisestä asiasta kuin palvelusta voisi joku maksaa. Palvelu. Wihän sitä edes voi koskettaa. Saahan sen paidan itsekin pestyä. Ei siitä ainakaan kukaan ulkomaalainen maksa.

Mutta kun maksaa.

Tilastokeskus kertoi toissa viikolla, että palveluvienti kasvoi viime vuonna reippaasti. Toisin sanoen myimme viime vuonna palveluita ulkomaille enemmän kuin toissa vuonna. Mikä parasta, lisäsimme palveluiden ostamista ulkomailta vain vähän, eli palveluviennin ylijäämä kasvoi. Ylijäämää tavataan taloudessa pitää hyvänä asiana: se merkitsee, että tienaamme enemmän kuin syömme. Meille syntyy ylimääräistä hyvää.

Miten tämä on sopivinaan yhteen sen kanssa, että Suomella menee todella huonosti, vienti ei vedä, työpaikat vain vähenevät, joka päivä on raadettava kuusi minuuttia enemmän kuin ennen ja mitä kaikkea?

Kenties se ei sovikaan. Palveluviennin kasvu kertoo ehkä uudenlaisesta maailmasta. Sellaisesta, jossa Suomen todellakin kannattaa myydä ulkomaille paljonkin hevosta pienempää ja jossa paitojen peseminen on itse asiassa aika hyväkin leipäpuu. Siinä maailmassa teollisuusmiehillä on kyllä edelleen paikkansa, mutta se paikka on vähän syrjemmällä kuin ennen.

Palvelualojen työnantajaliitto huomautti toissa viikolla, että palvelualoille on tällä vuosituhannella syntynyt 230 000 uutta työpaikka. Samaan aikaan Suomesta on kadonnut kymmeniä tuhansia teollisuustyöpaikkoja.

Palvelualojen yritykset ovat kasvaneet reippaasti tällä vuosikymmenellä, vaikka teollisuus on synkistellyt ja riutunut taantumassa. Jo seitsemän kymmenestä suomalaisesta työskentelee palvelualoilla.

Uudet työpaikat ovat pahuksen hieno asia sekä yksilöiden että kansantalouden kannalta. Palveluala vaikuttaa aika fiksulta hommalta. Saadaan myytyä suomalaista työtä ulkomaille eli saadaan rahaa Suomeen, ja saadaan lisää työpaikkoja.

Eikä tässä vielä kaikki. Kun Suomi muuttuu teollisuusyhteiskunnasta palveluyhteiskunnaksi, johtamisen on pakko muuttua. Ja sen on pakko muuttua parempaan suuntaan.

Teollisuudessa on viime aikoina totuttu hakemaan tuottavuuden kasvua vähentämällä ihmistyötä. Tehdään tehokkaammin ja pannaan robotit hommiin ihmisten sijasta, niin saadaan pienemmällä panoksella enemmän tulosta aikaan.

Tietysti palvelualoillakin voidaan ottaa ja pitää ottaa käyttöön uutta teknologiaa ja parantaa prosesseja. Mutta palvelualat ovat ainakin toistaiseksi ikään kuin luonnostaan sellaisia, että ihmisen ajattelutyön ja muunkin työn merkitys on suuri.

Palveluahan ei nimittäin ole vain se paitojen peseminen. Sitä on myös vaikkapa mobiilipelien suunnitteleminen ja ylläpito. Kyllä, teknologialla on iso merkitys mobiilipeleissä. Silti näyttää, ettei ole ihmisen voittanutta, kun pitää keksiä hauska peli, jota on kiva pelata. Eikä teknologia korvaa ihmistä silloinkaan, kun pitää miettiä, miten käyttäjät saadaan maksamaan peleistä ja oheistuotteista niin, että pelien tekijät saavat palkkansa.

Vielä ihmislähtöisempiä esimerkkejä palveluista ovat vaikkapa lakipalvelut tai matkailupalvelut. Niissä nimenomaan ihmisen toiselle ihmiselle tarjoama palvelu on se, mistä asiakas maksaa.

Palveluyrityksissä ihmisillä ja näiden kyvyllä ja halulla tehdä hyvää työtä on siis valtavan iso merkitys. Palvelutaloudessa ei riitä, että juristin työpäivä on kuusi minuuttia pitempi kuin ennen. Juristin – tai pelintekijän, tai hotellin vastaanottovirkailijan – on oltava ainakin melko kiinnostunut työstään ja asiakkaastaan. Hänen on haluttava ja osattava tuottaa asiakkaalle ylimääräistä hyvää.

Siksi palveluyrityksen johtajalle ei riitä, että hän osaa ottaa käyttöön uutta teknologiaa ja tehostaa prosesseja. Hänen pitää olla kiinnostunut ihmisistä ja ymmärtää näitä. Muuten hän ei millään pysty johtamaan ihmisiä niin, että nämä haluavat ja osaavat keksiä ja tuottaa aina uusia palveluita, joista aina uudet asiakkaat ovat valmiita maksamaan.

Nyt on ehkä se hetki, jolloin suomalaisten kannattaisi päästää irti vanhasta teollisuusmaailmasta ja lähteä rakentamaan uudenlaista palveluiden maailmaa. Vientituloja, työpaikkoja, parempaa johtamista.

Elina Yrjölä, Ykkösaamun kolumnisti

LINKKEJÄ:

http://yle.fi/uutiset/valoa_ankeuteen_palveluiden_vienti_vetaa_ja_luo_jopa_tyopaikkoja/8918560

http://www.uusisuomi.fi/raha/194770-palta-230-000-uutta-tyopaikkaa-syntyi-jo-herataanko-suomessa-viimein

http://tilastokeskus.fi/til/pul/2015/pul_2015_2016-05-27_tie_001_fi.html

Lähetykset

  • to 9.6.2016 8.52 • Yle Areena

Jaksot

  • Kolumnisti Marko Kilpi pohtii huumausaineiden käyttöä ennen ja nyt. Kilpi on on poliisi, jonka havainnot ja päätelmät usein muuttuvat materiaaliksi kaunokirjallisiin tuotoksiin ja käsikirjoituksiin.

  • Viestintäyrittäjä Heidi Hammarsten pohtii kolumnissaan voiko numeroilla johtaa ihmisiä.

  • Turpobloggaaja Janne "Rysky" Riiheläisen aiheena on uudenlaisen ajan vaatima uudenlainen maanpuolustus. Muutoksen tarpeen on tuonut ennen kaikkea Venäjän muuttunut toiminta.

  • Samalla kun vanhoja työpaikkoja katoaa, uusia syntyy. Mutta ne eivät synny Suomeen, jos järjestelmä pidetään jäykkänä ja innovaatioita estävänä, kirjoittaa Anne Brunila.

  • Maanantain kolumnisti on kirjailija, kulttuurihistorian ja sosiologian dosentti Jari Ehrnrooth. Hänen aiheenaan on epäonnistunut terveyspolitiikka.

  • Työllisyysaste ei ratkaisevasti nouse, mutta korjauskeinoiksi sosiaalisen eheyden haasteeseen tarjotaan aina samaa vanhaa: työ ja kannustimet. Väestö eriytyy pysyvästi, jos vaihtoehtoja ei oikeasti pian haeta, kirjoittaa Juho Saari.

  • Aamun kolumnisti on Matias Möttölä. Hän pohdiskelee sijoitusneuvojien työtä.

  • Noin kaksi kolmasosaa suomalaismiehistä ei lue naisten kirjoittamia kirjoja. Ilmiö ei ole vain suomalainen. Miksi miehet vierastavat naisten tuottamaa tekstiä, pohtii kolumnisti Maria Pettersson.

  • Donald Trumpin voitto Yhdysvaltain presidentinvaaleissa kirvoitti toisenlaista lopputulosta toivoneiden suusta pettyneitä kommentteja demokratian toimimattomuudesta. Kolumnistimme Sinikukka Saari sanoo demokratian silti nytkin toimineen ja muistuttaa, että sen luonteeseen kuuluu epävarmuus ja yllätyksen mahdollisuus. Saari pohtii, että rajutkin muutokset voivat lopulta johtaa entistä toimivimpiin kompromisseihin.

  • Kolumnisti Erkki Virtasen aiheena on naisten ja miesten palkkaero - tai oikeammin nyt jo käytännössä toteutunut samapalkkaisuus. Hän myös kysyy, onko totuudella merkitystä?

  • Uusi puritanismi pelkää pahan saastutusta ja menettää samalla mahdollisuutensa tuntea vihollisensa. Kyseessä ei ole vain sananvapaus, vaan laajempi käsitys uuspuritanismista eli allergisuus kaikelle epäilyttävälle, pohdiskelee tietokirjailija, toimittaja Jani Kaaro.

  • Tiistaikolumnisti Roope Mokka: elämme juuri nyt ihmiskunnan historian parasta ja epävarminta aikaa: emme tiedä mitä tehdä ennennäkemättömän yltäkylläisyyden edessä.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä