Kuuluttajan vieras

Editoiva toimittaja Terhi Upola uutis- ja ajankohtaistoimituksesta

  • 9 min
  • toistaiseksi

Kuuluttajan vieras Terhi Upola on tehnyt aiemmin toimittajan töitä lehdissä ja verkkojulkaisuissa. Nykyisin hän sparraa Ylessä muita toimittajia verkkojuttujen tekemisessä. Harrastuksenaan hän kirjoittaa myös blogia. Terhi Upolan tapasi kuuluttaja Juha Salomaa.

Lähetykset

  • ke 17.8.2016 10.50 • Yle Radio 1

Jaksot

  • - Haluan nähdä Radio Suomen ikärajattomana kanavana, joka kuuluu ihan kaikille suomalaisille, kertoo Radio Suomen ohjelmapäällikkö Jonna Ferm. Juttutuokion aluksi kuuluttaja Heikki Puskala kysyi Jonna Fermiltä, kuinka kauan hän on ollut ohjelmapäällikkönä.

  • Teininä Pauliina Grym ihastui metallimusiikkiin ja halusi radiotoimittajaksi - ja kas: nyt hän kokoaa Kultakuumetta, jossa yhtenä aiheena on metallimusiikki. Kultakuumeen työstämisen välillä hän ehti juttelemaan Timo Teräsvuoren kanssa.

    (Kultakuume 21.6.2017 löytyy Yle Areenasta sekin.)

  • Yle Teeman ja Yle Femin naapuruudesta ja tarjonnasta kertoo Marika Kecskeméti. Hän muistelee myös aikaa Yleisradiossa ennen nykyistä Yle Teeman ohjelmapäällikön tehtäväänsä.

    Marika Kecskeméti pyyhälsi Radio 1:n kuuluttamoon kannettava tietokone kainalossaan; Marja Vehkanen uteli, tehdäänkö töitä milloin missäkin.

  • Pitkän uran ulkomaantoimittajana tehnyt Mika Hentunen kertoo, miten hänen työnsä USA:ssa sai lentävän lähdön vuonna 2001 ja paljastaa myös kuka on ollut hänen uransa paras haastateltava. Mika Hentusen toimittama 20-osainen Miehemme maailmalla -lyhytdokumenttisarja on kuunneltavissa Yle Areenassa ja vie kuuntelijan lähihistorian tärkeisiin paikkoihin ja tilanteisiin. Hentunen on päässyt hyödyntämään ulkomaankokemuksiaan myös uuden harrastuksensa, dekkarikirjoittamisen parissa. Haastattelun aluksi Heikki Puskala kysyi Mika Hentuselta, kuinka kauan hän on ollut Ylellä ulkomaantoimittajana.

  • Äänisuunnittelija Suvi Tuuli Kataja on toteuttanut Yle Radio 1:n Ääniversumi-ohjelman 'Uniraati'. Ohjelmaa varten Suvi Tuuli Kataja haali väkeä Yle:n käytäviltä. Kuuluttaja Juha Salomaa kyseli vieraaltaan myös mm. äänisuunnittelijan työn erikoisuuksista.

  • Toimittaja Sari Valtoa kiinnostavat ihmiseen liittyvät aiheet, erityisesti ihmiselämän muutokset ja ihmismieleen liittyvät kysymykset. Hän käväisi Yle Radio 1:n kuuluttamossa keskiviikkona Jari Aulan vieraana ja kertoi samalla ohjelmanteostaan.

  • Kirjallisuuden opinnot ovat toimittajalle vain hyödyksi, miettii Yle Novostin toimittaja Lioubov Shalygina. Hän poikkesi Kuuluttajan vieraana Timo Teräsvuoren jututettavana, eikä tämä ollut ensimmäinen kerta, kun häntä radioon haastateltiin.

  • Maaria Holman vieraana on Radio Suomen Tero Liete, joka määrittelee työnsä musiikkitoimittajana yleisön palvelemiseksi. Hän ei suostu nimeämään suosikkikappalettaan, mutta ei myöskään päästämään inhokkimusiikkiaan radioaalloille haukkuakseen sen - silloin menisi tilaa joltain paremmalta kappalleelta. Toimittajaksi hän päätyi sattuman kaupalla, mutta mikä oli tuo sattuma?

  • Tallinnassa syntynyt Hedi Viisma kuunteli lapsena iltasadut Viron radiosta. Hän kertoi kuuluttaja Juha Salomaalle mm. virolaisesta vapunvietosta. Ylessä tuotantokoordinaattorina työskentelevä Hedi Viisma on myös muusikko ja kanteleensoiton opettaja.

  • Ylen julkaisupäällikkö Petri Jauhiainen tietää, kuinka paljon televisiota katsotaan ja ketkä sitä katsovat. Kyllä radiotakin kuunnellaan. Erityisen tuttu hänelle on myös Areena julkaisualustana.

  • Ville Talola on paitsi toimittaja myös pastori - tosin pastorina hän ei ole toiminut päivääkään. Hän viihtyy erityisen hyvin radion äärellä, tekijänä ja kokijana. Horisontti-ohjelmassa Talola pyrkii yhdessä kollegojensa kanssa tuottamaan popularisoivaa journalismia uskonnon ympärillä.
    Marja Vehkanen kysyi juttutuokion aluksi, mitä meneillään oleva hiljainen viikko hänelle merkitsee.

  • Suomalaisilla on tarve osallistua asialliseen kansalaiskeskusteluun, kertoo Yle Puheeseen mm. Akti-ohjelmaa tuottava Heidi Laaksonen. Maaria Holma tapasi hänet merkkipäivänä: 20 vuotta Ylellä oli tullut täyteen.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä