Ykkösaamun kolumni

Janne Riiheläinen: Pelko on pahin pelättävä

  • 6 min
  • toistaiseksi

Euroopan turvallisuuskriisin ytimessä on Venäjä, joka haluaa olla edeltäjiensä, Venäjän keisarillisen imperiumin ja Neuvostoliiton, kaltainen globaali jättiläinen. Venäjä haluaa, että pienemmät kuuntelevat sitä nöyrästi, supervallat USA ja Kiina kunnioittaen.

Olennainen osa tätä pyrkimystä on vuosisatainen kertomus hyökkäyksen uhkaamasta äiti-Venäjästä. Toimiessaan aggressiivisesti Venäjä siis vain puolustautuu uhkaa vastaan. Läntinen hyökkäys Venäjälle nykyisen kaltaisessa maailmassa on tosin monesta syystä mahdoton ja järjetön ajatus.

Tästä lännen hyökkäyksen teemasta nousi myös presidentti Putinin varmasti hyvin harkittu heitto Kultarannan vierailulla. Hän kertoi suomalaisen ystävänsä sanoneen Nato-jäsenyydestä, että amerikkalaiset ovat valmiita sotimaan Venäjää vastaan viimeiseen suomalaiseen. Jos Suomi siis liittyisi Natoon, olisi sen kohtalona hyökätä Venäjälle. Toinen looginen tulkinta Putinin murjaisusta olisi, että Venäjä hyökkää Natoa vastaan ja suomalaiset joutuvat kohteeksi kovin seurauksin. Kummassakaan tulkinnassa ei oikein ole järkeä.

Venäläisten pelolle hyökkäykseen lännestä on helppo löytää historiallisia perusteita. Sinne ovat hyökänneet ainakin viikingit, turkkilaiset paimentolaisheimot, mongolit, saksalaiset ristiretkeilijät, Ruotsi ja Japani. Napoleon onnistui jopa valtaamaan Moskovan, vaikka huonostihan hänellekin siinä sodassa kävi. Venäjän sisällissodassa ulkopuoliset sotavoimat tukivat valkoisia. Muun muassa juuri itsenäistyneen Suomen alueelta toimi Britannian laivasto-osasto Pietarin suuntaan.

Oma lukunsa näiden päälle on vielä nykyhallinnon voimakkaasti rummuttama Suuri Isänmaallinen Sota. Liittolainen Natsi-Saksa hyökkäsi yllättäen, aiheuttaen käsittämättömän määrän tuhoa ja kärsimystä. Suomikin oli mukana natsi-Saksan rinnalla tässä hyökkäyksessä. Ei siis mikään ihme, että Neuvostoliitto YYA-sopimuksella sitoi miehityksen uhalla Suomen puolustamaan itseään "Saksaa tai muuta sen kanssa liitossa olevan valtiota" vastaan. Mahdollinen hyökkäys lännestä on tällä hetkellä Venäjän valtiojohdon ja valtamedian rummuttama teema. Venäjällä, kuten meilläkin, oma historia on täynnä arvokkaita opetuksia. Muiden historia taas tapaa olla vain menneitä tapahtumia, josta ei voi päätellä nykymaailmasta paljoakaan.

Ulkoinen uhka on suosittu tapa johtajalle suoristaa laumansa rivejä. Öljyn hinta mataa, Venäjän talouden rakenteet ovat auttamattoman vanhanaikaisia ja infrastruktuuri on yhä heikommassa tilassa. Putinin on vahvistettava valtaansa muullakin kuin kansan vaurastumisella. Pelon avulla hallitsemisessa on vain se huono puoli, että annostusta on lisättävä, sillä pelkoonkin turtuu.

Jos joku nyt kuitenkin ihan vakavissaan haluaisi vängätä läntisen Euroopan maat hyökkäämään Venäjälle, olisi hänellä edessään toivoton urakka. Läntinen päätöksentekokoneisto on erilaisia etuja edustavista demokraattisista toimijoista koottuna käytännössä kyvytön nopeisiin, dramaattisiin päätöksiin. Putin onkin tämän hitauden avulla pitänyt aloitteen käsissään voimapoliittisissa pyrkimyksissään.

Sotilaallisesti hyökkäys olisi tuomittu epäonnistumaan monista syistä. Totaalisen sodan vaatima totaalinen liikekannallepano veisi nykyisellä sotaväen ja yhteiskunnan rakenteella vähintään vuosia. Sinä aikana talous romahtaisi ja vallanpitäjät joutuisivat vaihtoon viimeistään vaaleissa. Jos taas Venäjälle hyökättäisiin nykyisin voimin, niin niitä ei yksinkertaisesti olisi tarpeeksi. Viimeisenä lukkona hyökkäyksen mahdottomuudessa on Venäjän ydinase. Se on kertonut käyttävänsä sitä, jos katsoo tarpeelliseksi. Tämän vakuudeksi se on sotaharjoituksissaan harjoitellut taktisen ydinaseen käyttöä läntisen Euroopan maita vastaan. Ei siis ole olemassa skenaariota, jossa lännellä olisi sotilaallisessa hyökkäyksessä Venäjälle mitään muuta saavutettavaa kuin molemminpuolinen tuho. Sama pätee toki myös toisinpäin.

Toinen tapa tulkita Venäjän väitettä lännen uhasta on, että uhka kohdistuu oikeastaan Venäjän vaikutusvaltaan. Venäjä on määrätietoisesti luonut reuna-alueilleen itseään palvelevaa epäjärjestystä lukuisten jäätyneiden ja yhden perin aktiivisenkin konfliktin myötä. Natoon liittyneiden valtioiden kohdalla Venäjän vaikutusvalta on törmännyt esteeseen. Kreml laskenee uhaksi itseään kohtaan myös sen vaikutusmahdollisuuksia kaventavat muutokset rajojensa ulkopuolella.

Suomen Nato-jäsenyys olisi tällainen loukkaus Venäjän valtapiirikseen katsomallaan alueella. Venäjän reaktioita Suomessa resonoineet ovatkin viime aikoina pelotelleet rajusti sodalla ja kuolemalla sotilaallisen liittoutumisen varmana seurauksena. Sapelinkalistelu on usein käytetty kiertoilmaisu sille, että Venäjän toimiin konkreettisella tasolla reagoimista pidetään sodanlietsontana.

Venäjän johdossa on sen vainoharhaisimpia osia lukuunottamatta varmasti tiedossa se, ettei hyökkäystä lännestä ole tulossa. Kreml on toiminut tähän asti yllättävästi ja häikäilemättömästi, ei missään nimessä järjettömästi. Putinin Venäjä on laajentumishaluinen ja aggressiivinen toimija, tyytymätön valta. Venäjän valtiolliset sanat sanovat, ettei sitä tarvitse pelätä. Teot puolestaan pyrkivät selvästi sitä pelkoa herättämään, vaikka samaan aikaan Venäjä syyttää länttä vainoharhaisuudesta sen pelätessä Venäjän sotilaallista hyökkäystä.

Taustalta löytyy neuvostoperintönä kulkeva psykologinen teoria, refleksiivinen kontrolli. Siinä ohjataan muita tekemään päätöksiä muka itsenäisesti. Pelon ja epävarmuuden herättäminen on silloin keskeinen väline, koska ihminen on pelkojensa suhteen oman ajattelunsa vanki. Oma pelko on aina perusteltua ja rationaalista. Toisen pelko vaikuttaa usein ylimitoitetulta, jopa täysin turhalta.

Valtioiden välisissä suhteissa on Venäjälle näytettävä, ettei pelko voita. Suomi tekee omat ratkaisunsa pelkästään omien etujensa pohjalta. Ruohonjuuritasolla yhteydenpito Venäjälle antaa puolin ja toisin henkilökohtaisen kokemuksen siitä, ettei kukaan oikeasti halua sotaa. Kumpikin näistä ulottuvuuksista on elintärkeä. Suomen on tässä ajassa ja paikassa säilytettävä maltti ja strateginen kärsivällisyys, olla provosoitumatta kun provosoidaan. On vain pysyttävä valppaana ja pää kylmänä punnittava eteen tulevia tilanteita.

Janne "Rysky" Riiheläinen/Ykkösaamun kolumnisti 14.7.2016

Lähetykset

  • to 14.7.2016 9.00 • Yle Areena

Jaksot

  • Inka Mero on hallitusammattilainen ja teknologian kasvuyrityksiin keskittyvä sijoittaja. Hän kehottaa netissä liikkuvia muistamaan, että siellä tieto on valtaa ja kaikki on kaupan.

  • Venäjällä viettelykoulut ovat suosiossa. Varakkaista miehistä kilpaillaan ainakin suurkaupungeissa. Yhteiskunta ei takaa tasa-arvoa. Konservatiivisten arvojen nousu ja heikosti pyörivät talouden rattaat nakertavat naisten asemaa.

  • Käynnissä on kulttuurivallankumous. Siinä tilastollinen normaalijakauma syrjäyttää muut normaaliuden määritelmät. Uusi normaali ei kuitenkaan synny riidatta.

    Korjaus 17.5.: Jutusta on poistettu viittaus Anja Snellmanin toiseen ammattiin, jonka virheellisesti sanottiin olevan psykologi. Oikeasti Snellman on toiselta ammatiltaan terapeutti.

  • Maatalouden harjoittamista näillä pohjoisilla leveysasteilla perustellaan ja vastustetaan monin argumentein. Näkökulmia on monia järkevyydestä, kannattavuudesta ja ilmaston kannalta. Aamun kolumnisti Jussi Viitala lisää mukaan vielä ajan kulumisen tuoman muutoksen.

  • Kolumnistimme on tällä kertaa sotentuntija. Lailla tavoitellaan, ei enempää eikä vähempää kuin hyvää elämää. Mutta toteutetaanko se vapaudella vai pakolla? Heikki Hiilamo kirjoittaa valinnanvapauden pakosta.

  • Kolumnisti pohtii elämän suuria virheitä, niiden syitä ja seurauksia.

  • Pitkä ikä ei tarkoita vain lisää elinvuosia. Mihin eliniän venyminen voisi johtaa, sitä pohtii kosmologi, teoreettisen fysiikan professori Kari Enqvist.

  • Ukrainan sota jatkuu neljättä vuotta. Sotaa ei enää seurata tiedotusvälineissä päivittäin. Kolumnisti Janne Riiheläinen kysyykin: vieläkö muistat Ukrainan?

  • Venäläinen Facebook-sivusto seuraa Venäjän vallankumousvuotta fiktiivisten statuspäivitysten kautta 'reaaliajassa' - joskin siis 100 vuotta myöhässä. Sivulla elämästään kertovat esimerkiksi nuoret kulttuuriradikaalit, eksyksissä olevat aateliset, maltillisempaa muutosta kannattavat ja ajan henkeä ilmentävät taiteilijat. Suomi 100 -juhlarahakohun keskellä huomasin ajattelevani, että ehkäpä myös Suomen historian vaikeita aikoja olisi voinut ilmentää tällä tavalla.

  • Työpaikan ilmapiirin merkitys työviihtyvyydelle tunnetaan, mutta pitäisikö myös kodin ilmapiiriin kiinnittää huomiota. Kodin tunnelman tiedetään vaikuttavan paljon lasten kehitykseen.

  • Automatisointi tarkoitti palkkaerojen kasvua ja yhteiskunnan polarisoitumista. Keinoäly taas tuo korkeakoulutetut osaksi työväenluokkaa ja yhdistää ihmiset taisteluun konetta vastaan.

  • Vaaleja häiritsevät niin toiset valtiot, ääriliikkeet kuin yksityiset ihmiset ja keinoja tulee koko ajan lisää. Kohteena voivat olla sekä ehdokkaat että puolueet. Vaalien turvallisuudesta ja luotettavuudesta huolehtiminen on demokratian ydintä.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä