Ykkösaamun kolumni

Elina Yrjölä: Huolestuttaako maahanmuutto? Anna maahanmuuttajalle duunia

  • 5 min
  • toistaiseksi

Alkuun varoitus: tämä kirjoitus saattaa kuohuttaa tunteitanne. Juttu käsittelee maahanmuuttajien työllistymistä. Se ei ole helppo eikä yksinkertainen aihe, mutta minusta meidän on täällä Suomessa ennemmin tai myöhemmin aloitettava tämä keskustelu. Uskon, että mitä aikaisemmin sen teemme ja mitä avoimemmin puhumme, sitä paremmin onnistumme.

Työ on nimittäin parasta kototuttamista.

Työtä tekemällä pääsee mukaan yhteiskuntaan. Tutustuu ihmisiin, löytää ystäviäkin. Oppii vierasta kieltä aika tehokkaasti. Ja mikä parasta, kun ihmisellä on mielekästä tekemistä ja rahaa, hän pysyy todennäköisemmin niin kutsutusti poissa pahanteosta.

Mutta mistä saamme maahanmuuttajille töitä, kun Suomessa on jo valmiiksi työttömiä?

Se onkin vaikea kysymys. On hyvin todennäköistä, että maahanmuuttajat kilpailevat ainakin aluksi jossain määrin samoista työpaikoista kuin suomalaiset. Tutkimusten mukaan (LINKKI EURO JA TALOUS -LEHTEEN, KS. ALLA) maahanmuutto ei kuitenkaan juuri heikennä kantaväestön työllisyystilannetta. Pikemminkin näyttää siltä, että maahanmuutto on omiaan tuomaan talouteen uutta puhtia. Maahanmuuttajat ovat usein taloudellisesti heikossa asemassa maahan tultuaan. Niinpä monilla heistä on kova hinku parantaa asemaansa ja siitä syystä kova hinku myös paiskia hommia.

Tämä näkyy hyvin esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa maahanmuuttajien rooli talouskasvussa on iso. Yhdysvallat ei ole ihanneyhteiskunta, mutta todennäköisesti meidän kannattaisi tässä asiassa pyrkiä siihen, missä Yhdysvallat on onnistunut: saamaan maahanmuuttajat töihin tai omia yrityksiä pyörittämään. Silloin maahanmuutto alkaa pikkuhiljaa luoda uutta hyvinvointia ja uusia työpaikkoja kaikille suomalaisille.

Osa maahanmuuttajista on hyvin koulutettuja tai ainakin valmiita kouluttautumaan. Suomessa onkin jo meneillään hankkeita, joissa maahanmuuttajista kurssitetaan vaikkapa tietokoneohjelmoijia, joista on pulaa.

Iso osa maahanmuuttajista sijoittuu kuitenkin hyvin tavallisiin ja arkisiin töihin – jopa sellaisiin, joita suomalaiset eivät halua tehdä. Erään henkilöstöpalveluyrityksen listoilla on pääkaupunkiseudulla pari ja puoli sataa tiskaajaa. Listalla ei tiettävästi ole yhtään suomalaista nimeä.

Mutta kyllä olisi, jos tiskaamisesta maksettaisiin kunnon palkkaa!

Totta. Jos tiskaaminen olisi erittäin hyvin palkattua, siihenkin hommaan hakeutuisi lisää väkeä.

Ja tässä tullaankin maahanmuuttajien työllistymisen toiseen hankalaan kohtaan. Jos haluamme maahanmuuttajille töitä, meidän on hyväksyttävä niin sanotun joustavuuden lisääminen työmarkkinoille.

Tämä merkitsee todennäköisesti esimerkiksi matalapalkkaisten töiden lisääntymistä. On tyypillistä, että työmarkkinoille kielitaidottomina ja vähän koulutettuina tulevat aloittavat matalapalkkaisissa töissä. Siitä he tai viimeistään heidän lapsensa etenevät parempiin paikkoihin, jos työmarkkinat ja muu yhteiskunta toimivat hyvin (LINKKI TALOUSELÄMÄN JUTTUUN, KS. ALLA).

Aihe on suomalaisille vaikea. Me olemme tasavertaisuuden yhteiskunta. Palkka- ja varallisuuserot ovat maailman mittakavassa mitättömän pienet. Meidän on vaikea pitää reiluna sitä, että jonkun palkka on vaikkapa 10 kertaa niin suuri kuin toisen, emmekä me tykkää sitä, mitä jotkut kutsuvat piikayhteiskunnaksi.

Nämä ovat hyviä ja kunniakkaita ajatuksia, joita ei kannata kokonaan hylätä. Mutta tuskin yhteiskunnalle on hyväksi sekään, että maahanmuuttajat vain kuluttavat yhteisiä varoja eivätkä ole omalla työllään mukana kartuttamassa niitä. Ei meidän kannata jättää käyttämättä sitä voimaa, mikä maahanmuuttajissa on. Maahanmuutto hyödyttää Suomea varmimmin silloin, kun saamme tulokkaat mukaan paiskimaan hommia hyvän Suomen puolesta (LINKKI VATTIN TIEDOTTEESEEN, KS. ALLA).

Entä miten tämä tilanne hoidetaan niin, että maahanmuuttajat tosiaan tuottavat hyvinvointia ja työpaikkoja sekä itselleen että muille? Ja että suomalaisillakin on töitä, mutta kuitenkin niin, että töistä maksetaan siedettävää palkkaa?

Yksi selkeä vinkki: aletaan joustaa kielitaitovaatimuksista. Ei liikaa kielikoulutusta vaan äkkiä töihin, sillä siellä oppii suomea juuri sillä tavalla, kuin omissa hommissa pitääkin.

Lopusta meidän kannattaa ryhtyä kiireen vilkkaa keskustelemaan laajasti ja avoimesti, tosiasiat tunnustaen. Meillä on entistä enemmän maahanmuuttajia, eivätkä he kaikki täältä lähde, vaikka joku niin toivoisikin. Niinpä on aika miettiä, miten luomme sellaiset työmarkkinat ja sellaisen yhteiskunnan, että mahdollisimman iso osa tulokkaista pääsee kunnolla mukaan rakentamaan suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Mistä olemme valmiita luopumaan, ja mistä haluamme ehdottomasti pitää kiinni? Voimmeko hyväksyä vaikkapa matalapalkkatyömarkkinoiden synnyn, jos tiedämme, että matalapalkkaisista töistä on reittejä paremmin palkattuihin?

Ja mitä enemmän maahanmuutto huolestuttaa, sitä innokkaammin tätä keskustelua kannattaa käydä. Työ on parasta kotouttamista ja siksi myös paras yhteiskuntarauhan tae. Ja hei, onhan se myös ihmismäistä koettaa tarjota mahdollisimman monelle tapa hankkia elanto itselleen ja perheelleen, olipa nimi sitten Aino, Natasha tai Fatma.

 

 

LINKKEJÄ:

http://yle.fi/uutiset/yle_selvitti_maahanmuuttajamies_tyollistyy_hyvin__naiseen_verrattuna/8403605

http://yle.fi/uutiset/maahanmuuttajien_tyottomyys_nujerretaan_saksan_mallilla_sanoo_taloustieteilija/8404739

http://www.eurojatalous.fi/fi/2015/5/maahanmuuton-vaikutus-julkiseen-talouteen-riippuu-tyollistymisesta/

 

Lähetykset

  • to 21.7.2016 9.00 • Yle Areena

Jaksot

  • Olemme erinomaisia eristäytymään, väittää kolumnistimme, poliisi ja perheenisä Marko Kilpi. 100 vuotta on lyhyt aika. Kilven mielestä nyt olisi hyvä pohtia kyyhötämmekö jatkossakin omissa oloissamme vai näytämmekö maailmalle, että mekin olemme olemassa?

  • Hitsaus on suorastaan taikuutta, ylistää kieltenopettaja Paula Takio ja toivoo, että ammattikoulutus saisi ansaitsemansa arvostuksen. Paula Takion mielestä eri koulutusmuotoja ei pitäisi asettaa vastakkain, koska kaikkia tarvitaan.

  • Halpamaiselle kansankosiskelulle löytyy vastalääke, vakuuttaa kolumnistimme, filosofi ja kirjailija Jari Ehrnrooth. Hänen reseptinsä on sähköinen kansankokous.

  • Elämme ikävän mielenkiintoisia aikoja, sanoo kolumnistimme turpobloggari Janne "Rysky" Riiheläinen. Hän ennakoi, että Trump merkitsee epävarmuutta, mutta on hän löytänyt Trumpin puheista, myös joitakin selkeitä linjauksia.

  • Kasvu antaa toivoa paremmasta, mutta töitä on paiskittava, jotta kaikki pysyvät kehityksen kelkassa mukana. Ekonomisti Anne Brunila kehottaa kolumnissaan malttiin ja rohkeuteen, jotta löydämme ratkaisut, joilla pärjäämme jatkossa.

  • Lapsettomuus voi olla monelle murhe, mutta yhä useammalle myös oma valinta. Reetta Räty pohtii kolumnissaan eri tapoja suhtautua lapsettomuuteen.

  • Syntyykö kasvu työpaikkoja luomalla vai tuhoamalla?

  • Maailma ei pyörisi ilman äitejä ja isoäitejä sanoo päivän kolumnisti Jussi Viitala.

  • Curitiban kaupunki Brasiliassa. Slummien jäteongelma on kasvanut hallitsemattomaksi. Slummien kadut ovat niin kapeat, etteivät jäteautot mahdu ajamaan sinne. Eikä kaupungilla ole niin paljoa rahaa, että se voisi ajaa slummit tasaiseksi. Mitä tehdä?

    Pormestari Jaime Lerner keksi luovan ratkaisun. Hän pystytti slummeihin roskapisteitä, joissa oli oma astia muoville, lasille, metallille ja sekajätteelle. Jokainen, joka toi roskapisteelle pussillisen lajiteltua jätettä, sai bussipoletin tai kassillisen ruokaa. Koululaiset saivat lisäksi kouluvälineitä.

    Pormestarin keksintö oli jymymenestys. Slummien asukkaat ovat tähän päivään mennessä keränneet tuhansia tonneja jätettä. Vastapalvelukseksi he ovat saaneet yli miljoona bussipolettia, tuhansia kiloja ruokaa ja yli kaksi miljoonaa kouluvihkoa. Kaupunki on puhdistunut jätteistä, slummien asukkaat pääsevät kulkemaan työpaikkoihin keskustaan, heidän ravitsemuksensa on parantunut, Curitiban joukkoliikenne on parhaita koko maailmassa ja koululaisilla on työvälineitä.

    Miten kaupunki sai kaiken tämän aikaan nostamatta veroastetta? Yksinkertaista. Pormestarin keksintö bussipoletteineen toimii käytännössä rinnakkaisvaluuttana: julkisesta palvelusta maksetaan julkisina palveluina. Jos sinulla ei ole rahaa, olet käytännössä rahatalouden ulkopuolella. Curitiban rinnakkaisvaluuttaan sen sijaan saattoi liittyä ilman rahaa, ja löytää itsensä osana toisenlaista taloutta.

    Rinnakkaisvaluutta kuulostaa monien korvissa anarkistiselta hörhöilyltä. Se on harmi, sillä silloin jää näkemättä, miten merkittävällä tavalla ne rikastuttavat elämää kaikkialla, missä niitä käytetään. Todellakin, tarvitsemme elämän rikastuttamista, koska rahatalous on jättänyt meidät niin köyhäksi.

    Muistakaa esimerkiksi hiljattaista A2 -iltaa, jonka aiheena oli yksinäisyys. Ohjelma herätti kysymyksen, onko yksinäisyys yksinäisen syy? Vai onko kyse siitä, että yhteisöt ovat rikki, ja yksinäisyys vain rikkinäisen järjestelmän sivutuote.

    Ithacan pikkukaupunki Yhdysvalloissa oli yksi tällainen yhteisö. Elettiin lamavuotta 1991. Bisnes oli lamassa, monet kävivät töissä New Yorkissa eivätkä ihmiset tunteneet toisiaan. Sitten aktivisti Paul Glover perusti Ithacaan oman valuutan, jossa yhdellä tunnilla työtä ansaitsi yhden Ithaca-setelin. Näin kuka tahansa saattoi leikata ruohoa, siivota, maalata tai mitä vain, ja saada maksun Ithaca-rahana. Parhaimmilaan Ithacassa yli tuhat yritystä otti vastaan Ithaca-rahaa.

    Mitä tämä merkitsi yhteisölle? Laman vallitessa se piti monen yrityksen pään pinnalla. Sen lisäksi se toi yhteen ihmisiä, jotka eivät muuten olisi tavanneet toisiaan. Se loi ystävyyttä ja sosiaalisia suhteita ja jopa pienen paikallisen turvaverkon. Samanlaisia kokemuksia on saatu muista rinnakkaisvaluutoista eri puolilla maailmaa.

    Monien rinnakkaisvaluuttojen salaisuus näyttää olevan siinä, että ne toimivat hieman samalla tavalla kuin lahja. Ne eivät ole vain taloudellisia transaktioita, vaan niissä on mukana sosiaalisia ja moraalisia ulottuvuuksia, joita ei ole omassa rahajärjestelmässämme. Kirjailija Bernard Lietaerin määritelmän mukaan yhteisö on ryhmä ihmisiä, jotka kunnioittavat toistensa lahjoja. Tämä nimenomaisesti näyttää olevan se ajatus, jonka rinnakkaisvaluutat parhaillaan kykenevät elvyttämään. Siksi ne kykenevät elvyttämään myös yhteisöjä sosiaalisille juurilleen.

    Oman rahajärjestelmämme perustavan ongelman muotoili Silvio Gesell 1900-luvun alussa. Kaikki, mitä ostamme rahalla, kuluu, mätänee, lahoaa, häviää ja lakkaa olemasta. Vain raha yksin ei häviä, vaan sen arvo päinvastoin kasvaa. Riittää, että säilytät sitä pankissa korkoa kasvamassa.

    Jos rahaan voi säilöä arvoa, se luo lyhytnäköisen kannustimen. Haluaisitko sata euroa nyt vai sata euroa vuoden päästä? Tietenkin nyt: jos laitat sen kasvamaan korkoa, vuoden päästä sinulla on 110 euroa. Tässä on lyhyesti teollisen ajan ympäristötuhon resepti ja historia. Metsät ovat arvokkaampia rahana, koska raha kasvaa nopeammin kuin puut. Kalat kannattaa pyydystää merestä rahaksi nyt, tai sitten sen tekee joku muu.

    Mutta entä jos arvoa ei voisi säilyttää rahassa? Mitä jos raha, jonka saat tänään, menettäisi vähitellen arvoaan, niin että vuoden kuluttua se olisi täysin arvotonta? Missä säilyttäisimme arvoa jos ei rahassa? Vastaus: tulevaisuudessa.

    Maailmanhistoriasta löytyy kaksi laajempaa ajanjaksoa, jolloin arvoa ei voinut säilyttää rahassa. Yksi oli muinainen Egypti, toinen 1000-luvun alun Eurooppa, Mahtaako olla sattuma, että nämä ajanjaksot tuottivat ihmiskunnan pitkäaikaisimmat muistomerkit, pyramidit ja katedraalit.

    Jos siis haluat muuttaa maailmaa, muuta raha. Kaikki muu seuraa perässä.

  • Freudin mukaan ei ole suurempaa rakkautta kuin naisen rakkaus esikoispoikaansa kohtaan. Tämäkö selittää sen, että miniän ja anopin suhde on usein vaikea, pohtii kolumnistimme sosiaalitieteilijä, psykoterapeutti Heli Vaaranen.

  • Ihmisen muisti on tunnetusti kummallinen, mitkä asiat jäävät muistiin - mitkä eivät.

  • Sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari miettii kolumnissaan havaintoa, että alan politiikan tavoitteet saavutetaan enemmänkin satunnaisesti kaikesta hyvästä suunnittelusta huolimatta. Saari kertoo havaintoja sekä onnistumisista että epäonnistumisista. Hän kuitenkin panee toivonsa oikein toteutetun uudistamisen mahdollisuuksiin.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä