Yle Pohjois-Karjala

Reko-lähiruokaryhmä kasvaa huimaa vauhtia Pohjois-Karjalassa

  • 9 min
  • toistaiseksi

Reko-ryhmiä on perustettu ripeään tahtiin ympäri Suomea.

Kevättalvella toimintasa aloittanut Reko-lähiruokaryhmä on kasvanut vauhdilla Joensuussa ja Kiteellä. Ryhmän ideana on välittää lähellä tuotettuja paikallisia elintarvikkeita suoraan tuottajalta kuluttajille. Roosa Honkanen on yksi Reko-ryhmän ylläpitäjistä.
(toim. Milla Holm)

Lähetykset

  • to 21.7.2016 13.00 • Yle Areena

Jaksot

Ei tulossa olevia jaksoja

Klipit

  • Konevanhus DC-3 vieraili Joensuussa hakemassa päivitystä navigointivarustukseensa. Lähes viikon reissulla päivitettiin myös lentäjien valmiudet ilmaveteraanin ohjaimiin.

  • Kari Rontti kuvasi autopalon Joensuussa.

  • Suomen Punaisen Ristin Konttiin on tuotu valtava määrä avustuksia Joensuussa.

  • Joensuun kauppahalli aiotaan purkaa. Rakennuksen arkkitehtuuri on herättänyt ristiriitaisia tunteita.

  • The LittleBigMusic teatteri- ja musiikkiryhmän johtaja Samuli Moilanen antaa esimakua siitä, miltä kuulostaa ryhmän Maestro ja Antonio -tragikomedia.

  • Joensuun lyseo täyttää tänä vuonna 150 vuotta. Kaupan ja teollisuuden tarpeisiin syntynyt koulu on nähnyt Joensuun kasvun ja muutoksen. Kuvat: Joensuun lyseo ja Pohjois-Karjalan museo.

  • Koreografi Ritva Kasurinen viettää kesät mökillään Kesälahdella.

  • Antero Pasanen on säilyttänyt 1960-luvun nostalgisen Soli 125 -moottorisahan.

  • Liperiläinen Timo Flink löysi vanhan Auster MK 5 -lentokoneen ladosta Ruotsista. Koneen raato oli maannut ladossa vuodesta 1968. Neljän vuoden kunnostustyön jälkeen kone lentää nyt Joensuussa.

  • Maatalousyhtymä Pikkunupun yrittäjä Niina Kaplas kertoo, kuinka he yrittävät pitää rusakot poissa luomuviljelmiltään.

  • Suomalaisen muotoilun merkkituotteita ovat Mariskooli-kulho, Unikko-kuosi ja Pehtoori-kannu. Niiden rinnalle voidaan kenties nostaa Leea-salpa, jonka tuotanto ehdittiin lopettaa välillä. Salpojen kysyntä nousi niin korkeaksi, että klassikko otettiin uudelleen tuotantoon. Perinteikäs Leea-salpa on monelle tuttu esimerkiksi mummolan kaappien ovista.

  • Lieksan Vaskiviikkoa vietetään 24.7.-1.8.2015. Tänä vuonna teemasoitin on pasuuna. Soitinta kokeilee toimittaja Anu Rummukainen ja opastajana Lieksan Vaskiviikon toiminnanjohtaja Minna Kajander.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä