Ykkösaamun kolumni

Jussi Viitala: Luomakunnan kruunu?

  • 6 min
  • toistaiseksi

Onhan ihminen luomakunnan älykkäin laji? Vastaukseni on varsin savolainen: Saattaapa olla, mutta saattaa olla olemattakin. Ainakaan älykkyystesteillä asiaa ei voi selvittää. Nehän mittaavat varsin kapeaa, jos kohta merkityksellistä osa-aluetta vain ihmisen kognitiivisista kyvyistä. Tosin se ennustaa varsin hyvin elämässä menestymistä. Toronton yliopiston Keth E. Stanovich työtovereineen kuitenkin muutama vuosi sitten osoitti, että rationaalisuus ja älykkyysosamäärä korreloivat hyvin heikosti. Se tarkoittaa, ettei korkea älykkyysosamäärä ole juuri minkäänlainen suoja typeryyttä tai mielen pimeyttä ja huonoja ratkaisuja vastaan. Itse asiassa todella suurten tyhmyyksien tekoon vaaditaan huomattavan korkeaa älykkyysosamäärää.

Mitä älykkyys oikeastaan on? Howard Gardner esitti vuonna 1983, että ihmisellä on 8½ eri älyn lajia. Niitä ovat kielellinen, matemaattis-looginen, musiikillinen, avaruudellinen ja visuaalinen, liikunnallinen, intrapsyykkinen eli itsensä tajuaminen, interpsyykkinen eli sosiaalinen ja naturalistinen älykkyys ja ehkä myös eksistentiaalinen äly (se puolikas). Näistä lahjakkuuden lajeista rakentuvat ihmisten erilaiset älykkyysprofiilit. Myöhemmin Gardner ehdotti vielä joukkoa muita älyn lajeja. Miten monta ja miten painottunutta kognitiivisten kykyjen eri muotoa muilla lajeilla on? Kukaan ei tiedä. Niiden äly on oletettavasti kuitenkin erilaista kuin meillä. Tältä pohjalta lajien älykkyyksien vertailulle ei ole perusteita.

Mitä aivojen koosta voidaan päätellä? Sillä perusteella suuret valaat 6-8-kiloisine aivoineen ovat kirkkaasti johdossa. Norsutkin 4-5-kilollaan ovat kaukana ihmisen 1,3 kilon edellä. Pullokuonodelfiinillä ja maitovalaallakin on lähes kaksikiloiset aivot. Myös aivojen poimuttuneisuus usein liitetään älykkyyteen. Taaskin valaiden aivot ovat kertaluokkaa ihmisen aivoja poimuisemmat parhaana miekkavalas, ja norsuillakin on ihmistä enemmän poimuja aivoissaan.

Aivojen hermosolujen lukumäärässä kai ihminen sentään pärjää vähän paremmin, sillä ihmisen aivojen hermosolut ovat pienempiä kuin useimmilla muilla suuriaivoisilla lajeilla. Niitä mahtuu kalloomme noin 90 miljardia. Joillakin muilla lajeilla on esitetty suurempiakin lukumääriä. Tosin ihmislajin sisällä hermosolujen lukumäärä korreloi verraten löyhästi älykkyyden kanssa. Tiedetään tapauksia, joissa älykkäällä, hyvin menestyneellä henkilöllä on ollut vain puolet ihmisen normaalista aivosolumäärästä. Aivojen koon suhteessa ruumiinpainoon on usein esitetty selittävän älykkyyttä, mutta ei silläkään keinolla saada ihmistä ykköseksi. Päästäinen ja hiiri menevät ihmisen edelle, ja niitä tuskin pidetään hengen jättiläisinä.

Viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana on selvinnyt, että aivojen kuorikerroksen tähtisoluilla on paljon tekemistä älykkyyden kanssa. Tähtisolut kuuluvat hermosolujen tuki- eli glia–soluihin. Ne ovat aivojen ja verenkierron rajapinta ja päättävät, mitkä aineet verenkierrosta pääsevät hermosoluihin. Hermosolujen väliset kontaktit – synapsit – syntyvät vain tähtisolujen ohjauksessa. Tähtisolun haara ympäröi jokaista synapsia ja poistaa ärsykkeen kulusta yli jääneen välittäjäaineen. Näin ne kuuntelevat hermosolujen toimintaa. Ne voivat myös estää tai vahvistaa synapsien toimintaa ja yhteistyötä tehden ja keskenään välittäjäaineiden avulla keskustellen ne tahdistavat hermosoluja. Ne ohjaavat myös uusien hermosolujen syntyä esimerkiksi muistijäljen syntyessä ja ohjaavat verenkiertoa aktiivisille aivojen alueille. Ensimmäisiä vinkkejä niiden roolista saatiin, kun huomattiin Einsteinin aivojen kuoressa olevan enemmän tähtisoluja kuin ihmisillä keskimäärin. (Einsteinhan testamenttasi ruumiinsa tutkimukselle.)

Tähtisolut ovat tosiaan oppimisen ja oivalluksen työkaluja. Hiirellä on vain yksi tähtisolu kahta hermosolua kohden. Ihmisellä on jokaista hermosolua kohti keskimäärin kaksi tähtisolua. Ihmisen tähtisoluindeksi on siis 2 ja hiiren 0,5. Mitä pitää ajatella siitä, että pullokuonodelfiinin tähtisoluindeksi on 3, sillivalaan 4,5 ja ryhävalaan vielä korkeampi? Olisiko niin, että maapallon valtiaslaji olisi aivan joku muu, jos delfiineillä olisi ihmisen käden tasoinen työkalu tekniikan kehittämiseen. Niillä olisi ollut jo 20 miljoonaa vuotta kehittää vaikka mitä.

Olipa mikä laji tahansa luomakunnan älykkäin tai viisain tai rationaalisin, niin ihminen on joka tapauksessa luonut kätevien käsiensä ja puhekyvyn varassa kehittyneimmän teknisen kulttuurin. Siitä syystä ihminen tietää ja vaikuttaa maailman asioihin enemmän kuin mikään muu laji. Siksi meidän vastuumme on suurin. Kannattaa kuitenkin suhtautua arvostuksella pallomme muihin älykkäisiin lajeihin. Ei sitä koskaan varmasti tiedä, vaikka joku niistä olisi viisaampi kuin me. Ainakaan uhanalainen tila, johon olemme maapallomme ajaneet, ei kerro lajimme kovin suuresta viisaudesta. Tällä hetkellä tuntuu jopa perustellulta tituleerata ihmistä luomakunnan kruunun sijasta luomakunnan syöpäkasvaimeksi.

Jussi Viitala on eläkkeellä oleva ekologi ja tietokirjailija

Lähetykset

  • to 28.7.2016 8.10 • Yle Areena

Jaksot

  • Automatisointi tarkoitti palkkaerojen kasvua ja yhteiskunnan polarisoitumista. Keinoäly taas tuo korkeakoulutetut osaksi työväenluokkaa ja yhdistää ihmiset taisteluun konetta vastaan.

  • Vaaleja häiritsevät niin toiset valtiot, ääriliikkeet kuin yksityiset ihmiset ja keinoja tulee koko ajan lisää. Kohteena voivat olla sekä ehdokkaat että puolueet. Vaalien turvallisuudesta ja luotettavuudesta huolehtiminen on demokratian ydintä.

  • Hallituksen puoliväliriihi lämpenee tänään. Lähtökohdat välitarkastelulle ovat jotensakin tyydyttävät ja tämän ja ensi vuoden talouskasvu-ennusteita hilataan koko ajan ylöspäin. Sinänsä on toki hyvä, että uskotaan parempaan. Se on omiaan hälventämään apatian tunnelmaa, joka maata on vuosikaudet vaivannut.

  • Helsingin Sanomat kertoi hiljattain 77-vuotiaasta leskirouvasta, joka oli houkuteltu pankissa tekemään hölmöjä sijoituksia. Kokematon asiakas ei ollut ymmärtänyt, että pankin suosittelemista osakekaupoista seuraisi valtava verolasku. Arvopaperilautakunta määräsikin pankin maksamaan korvauksia.
    Tällaisia kielteisiä uutisia sijoituspalveluista on saatu viime aikoina lukea muitakin.
    Finanssivalvonta varoitti ja mätkäisi maaliskuussa rapsut neljälle yhtiölle, joiden vanhuksille antama neuvonta oli järjestetty puutteellisesti. Suurimman, miljoonan euron maksun, sai Nordea, jonka asiakas myös 77-vuotias leskirouva oli.
    Eikä tarvitse kuin mennä viime vuoteen, kun otsikoissa pyörivät pankkien veronkiertopuuhat Panamassa ja sitä ennen Luxemburgissa.
    Negatiivinen julkisuus keskittyy toki pieneen osaan finanssiyhtiöiden toiminnasta. Mutta ne eivät ole tyhjästä temmattuja. Voitontavoittelu varsinkin sijoitustuotteiden kaupalla on mennyt osin liian pitkälle. Monet tuntuvat jo ajattelevan, että maailma olisi parempi ilman pankkiireja.
    Piiloon on jäänyt se myönteinen panos, joka finanssialalla yhteiskuntien vaurastumisessa kiistatta on. Rahoitusalan tehtävänä on kanavoida varallisuutta säästäjiltä investoijille. Harva meistä voisi ostaa omaa kotia ilman asuntolainaa, jonka pankki rahoittaa talletuksilla. Yritysten kasvu olisi paljon hitaampaa ilman lainoittajia. Eläkkeet jäisivät paljon pienemmiksi ilman sijoitustuottoja.
    Välitystehtävä on kuitenkin luottamustehtävä. Jos luottamus katoaa, on finanssiala pulassa, vaikka tekisikin edelleen voittoa.
    Tämä ymmärretään maailman finanssipäättäjien pöydissä. Alan ammattilaisten suurin yhteisö, CFA Institute, kysyi vastikään finanssijohtajilta, synnyttääkö varainhoito heistä merkittävää yhteiskunnallista lisäarvoa. Vain 11 prosenttia, joka yhdeksäs, uskoi, että heidän työllään on tärkeä yhteiskunnallinen merkitys.
    Suomessa tuudittaudutaan helposti siihen, että meillä finanssiala ei ole kohdannut skandaaleja, jotka olisivat romuttaneet luottamuksen tyystin. Esimerkiksi ruotsalaisiin verrattuna sijoitusneuvojiin luotetaan Suomessa enemmän.
    Ajan merkit ovat kuitenkin selvät. Uhkakuvana on finanssialan muuntuminen ammattikunnaksi, jonne hakeutuvat vain häikäilemättömimmät rahahaukat. Ne, joita ei haittaa muiden pilkka, kunhan palkka on riittävän hyvä.
    Se olisi paha takaisku Suomessa, jossa finanssialan palveluita tarvitaan enemmän ja enemmän. Suuri osa varallisuudesta on vanhemmilla ikäluokilla. Heidän on hoidettava rahojaan viisaasti ja osattava siirtää sitä lapsilleen ja lapsenlapsilleen. Tottumusta finanssipalveluiden käytöstä ei kuitenkaan monella ole. Haussa on luotettava kumppani.
    Yksinkertainen parannuskeino olisi lisätä etiikkasisältöjä alan koulutukseen ja tutkimukseen. Olin hämmästynyt, kun etsin verkosta suomenkielisiä julkaisuja aiheesta "finanssialan etiikka". Sain vain kaksi osumaa.
    Teema loistaa poissaolollaan myös suomalaisten sijoitusneuvojien tutkinnosta. Toisin kuin kilpailijamaissa, suomalaisten oppikirjoista puuttuvat etiikkaopinnot tyystin.
    Tietenkään pelkät luennot eivät riitä. Toimintatapa, joka lähtee asiakkaan eikä myyjän tarpeista, on istutettava koko alan toimintakulttuuriin. Ihmisten täytyisi voida luottaa sijoitusneuvojaan kuin lääkäriin tai asianajajaan, luotettuun naiseen tai mieheen.
    Finanssiyhtiöt voivat parhaimmillaan olla arvostettu osa yhteiskuntaa. Unelmien mahdollistaja ja vaurastumisen siivittäjä. Mutta siihen rooliin kasvaminen edellyttää nähdäkseni ajassamme elävän epäluulon havaitsemista ja luottamuksen synnyttämistä aidoilla teoilla.

  • Joskus jooga voi auttaa päihittämään riippuvaisuuden jopa kovista huumeista. Jooga yksin ei kuitenkaan riitä. Kolumnisti Maria Markus kertoo, mitä tarvitaan lisäksi.

  • Kun sote siirtyy maakuntiin, kuntapäättäjille jää "vain koulutus". Ei silti kannata kuvitella, että koulutus olisi politiikan osa-alue, josta kaikki ovat samanmielisiä, kirjoittaa toimittaja-yrittäjä Reetta Räty.

  • Kirjailija ja filosofi Jari Ehrnrooth pohtii Lutherin ongelmallista suhdetta juutalaisiin.

  • Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo pohtii propagandan tehoa. Sosiaalinen media on muuttanut julkisuuden ja poliitikkojen suhteen, hän sanoo.

  • Kolumnistivuorossa on kosmologi, teoreettisen fysiikan professori Kari Enqvist. Hän pitää puolustuspuheen tieteelle.

  • Ulkoministeriön tutkija Sinikukka Saari pohtii Venäjän ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin suhteita.

  • Kulttuurikriitikko Aleksis Salusjärvi ei oikein saa kiinni Espoosta, vaikka on siellä syntynyt. Espoolaisena Salusjärvi ei ole mielestään mistään kotoisin.

  • Kolumnisti, kirjailija ja filosofi Jari Ehrnrooth pohtii edustajuuden kriisiä. Hänen mielestään myllerryksen tilaan joutuneeseen politiikkaan on kehkeytynyt - pitkästä aikaa - kunnon shakespeareläinen asetelma.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä