Ykkösaamun kolumni

Jussi Viitala: Luomakunnan kruunu?

  • 6 min
  • toistaiseksi

Onhan ihminen luomakunnan älykkäin laji? Vastaukseni on varsin savolainen: Saattaapa olla, mutta saattaa olla olemattakin. Ainakaan älykkyystesteillä asiaa ei voi selvittää. Nehän mittaavat varsin kapeaa, jos kohta merkityksellistä osa-aluetta vain ihmisen kognitiivisista kyvyistä. Tosin se ennustaa varsin hyvin elämässä menestymistä. Toronton yliopiston Keth E. Stanovich työtovereineen kuitenkin muutama vuosi sitten osoitti, että rationaalisuus ja älykkyysosamäärä korreloivat hyvin heikosti. Se tarkoittaa, ettei korkea älykkyysosamäärä ole juuri minkäänlainen suoja typeryyttä tai mielen pimeyttä ja huonoja ratkaisuja vastaan. Itse asiassa todella suurten tyhmyyksien tekoon vaaditaan huomattavan korkeaa älykkyysosamäärää.

Mitä älykkyys oikeastaan on? Howard Gardner esitti vuonna 1983, että ihmisellä on 8½ eri älyn lajia. Niitä ovat kielellinen, matemaattis-looginen, musiikillinen, avaruudellinen ja visuaalinen, liikunnallinen, intrapsyykkinen eli itsensä tajuaminen, interpsyykkinen eli sosiaalinen ja naturalistinen älykkyys ja ehkä myös eksistentiaalinen äly (se puolikas). Näistä lahjakkuuden lajeista rakentuvat ihmisten erilaiset älykkyysprofiilit. Myöhemmin Gardner ehdotti vielä joukkoa muita älyn lajeja. Miten monta ja miten painottunutta kognitiivisten kykyjen eri muotoa muilla lajeilla on? Kukaan ei tiedä. Niiden äly on oletettavasti kuitenkin erilaista kuin meillä. Tältä pohjalta lajien älykkyyksien vertailulle ei ole perusteita.

Mitä aivojen koosta voidaan päätellä? Sillä perusteella suuret valaat 6-8-kiloisine aivoineen ovat kirkkaasti johdossa. Norsutkin 4-5-kilollaan ovat kaukana ihmisen 1,3 kilon edellä. Pullokuonodelfiinillä ja maitovalaallakin on lähes kaksikiloiset aivot. Myös aivojen poimuttuneisuus usein liitetään älykkyyteen. Taaskin valaiden aivot ovat kertaluokkaa ihmisen aivoja poimuisemmat parhaana miekkavalas, ja norsuillakin on ihmistä enemmän poimuja aivoissaan.

Aivojen hermosolujen lukumäärässä kai ihminen sentään pärjää vähän paremmin, sillä ihmisen aivojen hermosolut ovat pienempiä kuin useimmilla muilla suuriaivoisilla lajeilla. Niitä mahtuu kalloomme noin 90 miljardia. Joillakin muilla lajeilla on esitetty suurempiakin lukumääriä. Tosin ihmislajin sisällä hermosolujen lukumäärä korreloi verraten löyhästi älykkyyden kanssa. Tiedetään tapauksia, joissa älykkäällä, hyvin menestyneellä henkilöllä on ollut vain puolet ihmisen normaalista aivosolumäärästä. Aivojen koon suhteessa ruumiinpainoon on usein esitetty selittävän älykkyyttä, mutta ei silläkään keinolla saada ihmistä ykköseksi. Päästäinen ja hiiri menevät ihmisen edelle, ja niitä tuskin pidetään hengen jättiläisinä.

Viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana on selvinnyt, että aivojen kuorikerroksen tähtisoluilla on paljon tekemistä älykkyyden kanssa. Tähtisolut kuuluvat hermosolujen tuki- eli glia–soluihin. Ne ovat aivojen ja verenkierron rajapinta ja päättävät, mitkä aineet verenkierrosta pääsevät hermosoluihin. Hermosolujen väliset kontaktit – synapsit – syntyvät vain tähtisolujen ohjauksessa. Tähtisolun haara ympäröi jokaista synapsia ja poistaa ärsykkeen kulusta yli jääneen välittäjäaineen. Näin ne kuuntelevat hermosolujen toimintaa. Ne voivat myös estää tai vahvistaa synapsien toimintaa ja yhteistyötä tehden ja keskenään välittäjäaineiden avulla keskustellen ne tahdistavat hermosoluja. Ne ohjaavat myös uusien hermosolujen syntyä esimerkiksi muistijäljen syntyessä ja ohjaavat verenkiertoa aktiivisille aivojen alueille. Ensimmäisiä vinkkejä niiden roolista saatiin, kun huomattiin Einsteinin aivojen kuoressa olevan enemmän tähtisoluja kuin ihmisillä keskimäärin. (Einsteinhan testamenttasi ruumiinsa tutkimukselle.)

Tähtisolut ovat tosiaan oppimisen ja oivalluksen työkaluja. Hiirellä on vain yksi tähtisolu kahta hermosolua kohden. Ihmisellä on jokaista hermosolua kohti keskimäärin kaksi tähtisolua. Ihmisen tähtisoluindeksi on siis 2 ja hiiren 0,5. Mitä pitää ajatella siitä, että pullokuonodelfiinin tähtisoluindeksi on 3, sillivalaan 4,5 ja ryhävalaan vielä korkeampi? Olisiko niin, että maapallon valtiaslaji olisi aivan joku muu, jos delfiineillä olisi ihmisen käden tasoinen työkalu tekniikan kehittämiseen. Niillä olisi ollut jo 20 miljoonaa vuotta kehittää vaikka mitä.

Olipa mikä laji tahansa luomakunnan älykkäin tai viisain tai rationaalisin, niin ihminen on joka tapauksessa luonut kätevien käsiensä ja puhekyvyn varassa kehittyneimmän teknisen kulttuurin. Siitä syystä ihminen tietää ja vaikuttaa maailman asioihin enemmän kuin mikään muu laji. Siksi meidän vastuumme on suurin. Kannattaa kuitenkin suhtautua arvostuksella pallomme muihin älykkäisiin lajeihin. Ei sitä koskaan varmasti tiedä, vaikka joku niistä olisi viisaampi kuin me. Ainakaan uhanalainen tila, johon olemme maapallomme ajaneet, ei kerro lajimme kovin suuresta viisaudesta. Tällä hetkellä tuntuu jopa perustellulta tituleerata ihmistä luomakunnan kruunun sijasta luomakunnan syöpäkasvaimeksi.

Jussi Viitala on eläkkeellä oleva ekologi ja tietokirjailija

Lähetykset

  • to 28.7.2016 8.10 • Yle Areena

Jaksot

  • Olemme erinomaisia eristäytymään, väittää kolumnistimme, poliisi ja perheenisä Marko Kilpi. 100 vuotta on lyhyt aika. Kilven mielestä nyt olisi hyvä pohtia kyyhötämmekö jatkossakin omissa oloissamme vai näytämmekö maailmalle, että mekin olemme olemassa?

  • Hitsaus on suorastaan taikuutta, ylistää kieltenopettaja Paula Takio ja toivoo, että ammattikoulutus saisi ansaitsemansa arvostuksen. Paula Takion mielestä eri koulutusmuotoja ei pitäisi asettaa vastakkain, koska kaikkia tarvitaan.

  • Halpamaiselle kansankosiskelulle löytyy vastalääke, vakuuttaa kolumnistimme, filosofi ja kirjailija Jari Ehrnrooth. Hänen reseptinsä on sähköinen kansankokous.

  • Elämme ikävän mielenkiintoisia aikoja, sanoo kolumnistimme turpobloggari Janne "Rysky" Riiheläinen. Hän ennakoi, että Trump merkitsee epävarmuutta, mutta on hän löytänyt Trumpin puheista, myös joitakin selkeitä linjauksia.

  • Kasvu antaa toivoa paremmasta, mutta töitä on paiskittava, jotta kaikki pysyvät kehityksen kelkassa mukana. Ekonomisti Anne Brunila kehottaa kolumnissaan malttiin ja rohkeuteen, jotta löydämme ratkaisut, joilla pärjäämme jatkossa.

  • Lapsettomuus voi olla monelle murhe, mutta yhä useammalle myös oma valinta. Reetta Räty pohtii kolumnissaan eri tapoja suhtautua lapsettomuuteen.

  • Syntyykö kasvu työpaikkoja luomalla vai tuhoamalla?

  • Maailma ei pyörisi ilman äitejä ja isoäitejä sanoo päivän kolumnisti Jussi Viitala.

  • Curitiban kaupunki Brasiliassa. Slummien jäteongelma on kasvanut hallitsemattomaksi. Slummien kadut ovat niin kapeat, etteivät jäteautot mahdu ajamaan sinne. Eikä kaupungilla ole niin paljoa rahaa, että se voisi ajaa slummit tasaiseksi. Mitä tehdä?

    Pormestari Jaime Lerner keksi luovan ratkaisun. Hän pystytti slummeihin roskapisteitä, joissa oli oma astia muoville, lasille, metallille ja sekajätteelle. Jokainen, joka toi roskapisteelle pussillisen lajiteltua jätettä, sai bussipoletin tai kassillisen ruokaa. Koululaiset saivat lisäksi kouluvälineitä.

    Pormestarin keksintö oli jymymenestys. Slummien asukkaat ovat tähän päivään mennessä keränneet tuhansia tonneja jätettä. Vastapalvelukseksi he ovat saaneet yli miljoona bussipolettia, tuhansia kiloja ruokaa ja yli kaksi miljoonaa kouluvihkoa. Kaupunki on puhdistunut jätteistä, slummien asukkaat pääsevät kulkemaan työpaikkoihin keskustaan, heidän ravitsemuksensa on parantunut, Curitiban joukkoliikenne on parhaita koko maailmassa ja koululaisilla on työvälineitä.

    Miten kaupunki sai kaiken tämän aikaan nostamatta veroastetta? Yksinkertaista. Pormestarin keksintö bussipoletteineen toimii käytännössä rinnakkaisvaluuttana: julkisesta palvelusta maksetaan julkisina palveluina. Jos sinulla ei ole rahaa, olet käytännössä rahatalouden ulkopuolella. Curitiban rinnakkaisvaluuttaan sen sijaan saattoi liittyä ilman rahaa, ja löytää itsensä osana toisenlaista taloutta.

    Rinnakkaisvaluutta kuulostaa monien korvissa anarkistiselta hörhöilyltä. Se on harmi, sillä silloin jää näkemättä, miten merkittävällä tavalla ne rikastuttavat elämää kaikkialla, missä niitä käytetään. Todellakin, tarvitsemme elämän rikastuttamista, koska rahatalous on jättänyt meidät niin köyhäksi.

    Muistakaa esimerkiksi hiljattaista A2 -iltaa, jonka aiheena oli yksinäisyys. Ohjelma herätti kysymyksen, onko yksinäisyys yksinäisen syy? Vai onko kyse siitä, että yhteisöt ovat rikki, ja yksinäisyys vain rikkinäisen järjestelmän sivutuote.

    Ithacan pikkukaupunki Yhdysvalloissa oli yksi tällainen yhteisö. Elettiin lamavuotta 1991. Bisnes oli lamassa, monet kävivät töissä New Yorkissa eivätkä ihmiset tunteneet toisiaan. Sitten aktivisti Paul Glover perusti Ithacaan oman valuutan, jossa yhdellä tunnilla työtä ansaitsi yhden Ithaca-setelin. Näin kuka tahansa saattoi leikata ruohoa, siivota, maalata tai mitä vain, ja saada maksun Ithaca-rahana. Parhaimmilaan Ithacassa yli tuhat yritystä otti vastaan Ithaca-rahaa.

    Mitä tämä merkitsi yhteisölle? Laman vallitessa se piti monen yrityksen pään pinnalla. Sen lisäksi se toi yhteen ihmisiä, jotka eivät muuten olisi tavanneet toisiaan. Se loi ystävyyttä ja sosiaalisia suhteita ja jopa pienen paikallisen turvaverkon. Samanlaisia kokemuksia on saatu muista rinnakkaisvaluutoista eri puolilla maailmaa.

    Monien rinnakkaisvaluuttojen salaisuus näyttää olevan siinä, että ne toimivat hieman samalla tavalla kuin lahja. Ne eivät ole vain taloudellisia transaktioita, vaan niissä on mukana sosiaalisia ja moraalisia ulottuvuuksia, joita ei ole omassa rahajärjestelmässämme. Kirjailija Bernard Lietaerin määritelmän mukaan yhteisö on ryhmä ihmisiä, jotka kunnioittavat toistensa lahjoja. Tämä nimenomaisesti näyttää olevan se ajatus, jonka rinnakkaisvaluutat parhaillaan kykenevät elvyttämään. Siksi ne kykenevät elvyttämään myös yhteisöjä sosiaalisille juurilleen.

    Oman rahajärjestelmämme perustavan ongelman muotoili Silvio Gesell 1900-luvun alussa. Kaikki, mitä ostamme rahalla, kuluu, mätänee, lahoaa, häviää ja lakkaa olemasta. Vain raha yksin ei häviä, vaan sen arvo päinvastoin kasvaa. Riittää, että säilytät sitä pankissa korkoa kasvamassa.

    Jos rahaan voi säilöä arvoa, se luo lyhytnäköisen kannustimen. Haluaisitko sata euroa nyt vai sata euroa vuoden päästä? Tietenkin nyt: jos laitat sen kasvamaan korkoa, vuoden päästä sinulla on 110 euroa. Tässä on lyhyesti teollisen ajan ympäristötuhon resepti ja historia. Metsät ovat arvokkaampia rahana, koska raha kasvaa nopeammin kuin puut. Kalat kannattaa pyydystää merestä rahaksi nyt, tai sitten sen tekee joku muu.

    Mutta entä jos arvoa ei voisi säilyttää rahassa? Mitä jos raha, jonka saat tänään, menettäisi vähitellen arvoaan, niin että vuoden kuluttua se olisi täysin arvotonta? Missä säilyttäisimme arvoa jos ei rahassa? Vastaus: tulevaisuudessa.

    Maailmanhistoriasta löytyy kaksi laajempaa ajanjaksoa, jolloin arvoa ei voinut säilyttää rahassa. Yksi oli muinainen Egypti, toinen 1000-luvun alun Eurooppa, Mahtaako olla sattuma, että nämä ajanjaksot tuottivat ihmiskunnan pitkäaikaisimmat muistomerkit, pyramidit ja katedraalit.

    Jos siis haluat muuttaa maailmaa, muuta raha. Kaikki muu seuraa perässä.

  • Freudin mukaan ei ole suurempaa rakkautta kuin naisen rakkaus esikoispoikaansa kohtaan. Tämäkö selittää sen, että miniän ja anopin suhde on usein vaikea, pohtii kolumnistimme sosiaalitieteilijä, psykoterapeutti Heli Vaaranen.

  • Ihmisen muisti on tunnetusti kummallinen, mitkä asiat jäävät muistiin - mitkä eivät.

  • Sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari miettii kolumnissaan havaintoa, että alan politiikan tavoitteet saavutetaan enemmänkin satunnaisesti kaikesta hyvästä suunnittelusta huolimatta. Saari kertoo havaintoja sekä onnistumisista että epäonnistumisista. Hän kuitenkin panee toivonsa oikein toteutetun uudistamisen mahdollisuuksiin.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä