Ooppera

Rossinin Sevillan parturi Lontoon Covent Gardenissa

  • 3 h 50 min
  • ei kuunneltavissa

Gioachino Rossinin Sevillan parturi sai surkuhupaisan lähdön kantaesityksessään Roomassa helmikuussa 1816, mutta jo toinen esitys sai yleisön suunniltaan – riemusta. Riemuvoitto on jatkunut katkeamatta 200 vuotta. Lauantaina tuhattaituri Figaro (baritoni Vito Priante) häärii Lontoon kuninkaallisessa oopperassa. Paitsi Rosinan (mezzosopraano Daniela Mack) myös koko illan saattaa hyvinkin varastaa kreivi Almaviva, kun roolissa laulaa suurenmoinen meksikolaistenori Javier Camarena.

Pasilassa iltaa seuraavat korrepetiittori Liisa Pimiä, oopperalaulaja Ville Rusanen ja toimittaja Outi Paananen. Suora lähetys Lontoosta alkaa lauantaina klo 20.30.

Mitkä kaikki lennokkaat tarinat ensi-illasta Teatro dell'Argentinassa 20. päivä helmikuuta 1816 ovat totta, on mahdotonta tietää. Luotettavimpana lähteenä voinee pitää Rosinana loistanutta, koloratuureistaan tunnettua alttolaulajatar Geltrude Righettiä. Rossini luotti lyhyen, mutta loistokkaan uran tehneeseen Righettiin myös Tuhkimon kantaesityksessä. Uransa jo päätettyään Signora Giorgio-Righetti kirjasi muisteloihinsa "Cenni d’una donna già cantante sopra il Maestro Rossini" (Bologna, 1823) koko joukon hupaisia sattumuksia Parturin ensi-illasta. Yksi niistä liittyy oopperan ensimmäiseen kohtaukseen.

Kreivi Almavivana lauloi aikansa huomattavimpiin oopperataiteilijoihin kuulunut tenori Manuel Garcia vanhempi (1775 – 1832). García oli oopperan monitoimimies; hän sävelsi, opetti, toimi impressaariona ja johti omaa oopperaseuruettaan. Garcían jälkeläisistä tuli monessa polvessa merkittäviä laulutaiteilijoita ja pedagogeja, mutta suoranaisia tähtiä olivat hänen tyttärensä Maria Malibran (1808–1836) ja Pauline Viardot (1821-1910).

Ilmeisesti Garcíaa kohtaan tuntemansa arvostuksen tähden Rossini suostui vaihtamaan oopperan alussa kuultavan kreivin serenadin ”Ecco ridente” toiseen, espanjalaistyyliseen lauluun. Garcían mukaan se toisi teokseen kaivattua paikallisväriä.

Kun Almaviva sitten saapui Rosinan parvekkeen alle ja ryhtyi säestämään itseään kitaralla, hän huomasi, kuinka ruokottomassa vireessä soitin oli. Garcían ei auttanut kuin ryhtyä virittämään sitä, mutta kaikeksi onnettomuudeksi yksi kielistä katkesi. Sitten paikalle kiikutettiin, ei uutta kitaraa, vaan uusi kieli, jonka näppärä tenori vaihtoi vihellysten ja naurunpyrskähdysten säestyksellä. Siinä katastrofissa ei paikallisvärikään auttanut.

Gioachino Rossini: Sevillan parturi

Libretto: Cesare Sterbini, Pierre-Augustin Caron de Beaumarchais’n komedian Le Barbier de Séville ou La Précaution inutile (Sevillan parturi eli Turha varoivaisuus) mukaan

Kantaesitys: Rooman Teatro dell'Argentina 20.2.1816

Musiikinjohto: Henrik Nánási
Lontoon kuninkaallisen oopperan kuoro ja orkesteri

Kreivi Almaviva alias Lindoro alias laulunopettaja Don Alonso - Javier Camarena, tenori
Tohtori Bartolo - José Fardilha, basso
Rosina, tohtorin holhokki - Daniela Mack, mezzosopraano
Figaro, parturi - Vito Priante, baritoni
Don Basilio, musiikinopettaja - Ferruccio Furlanetto, basso
Fiorello, kreivin palvelija - Gyula Nagy, baritoni
Ambrogio, Bartolon palvelija – Jonathan Coad, basso
Berta, Bartolon taloudenhoitajatar - Madeleine Pierard, sopraano
Poliisiupseeri – Donaldson Bell, basso
Notaari – Andrew Macnair (mykkä rooli)

Oopperan tapahtumat

Kreivi Almaviva on ihastunut Madridissa neitoon, jonka jäljissä hän on saapunut Sevillaan. Kekseliäs parturi Figaro auttaa kreivin ja Rosina-neidon yhteydenpidossa. Tytön holhooja, tohtori Bartolo mielii Rosinasta vaimoa itselleen, mutta jää lopulta nuolemaan näppejään. Rosinasta tulee kreivitär Almaviva. 

I näytös

Kreivi Almaviva lurittelee serenadia Rosinan parvekkeen alla. Kreivi ei kuitenkaan halua, että hänen aatelisarvonsa vaikuttaisi neidon päätökseen. Niinpä Almavivasta tulee köyhä opiskelija nimeltään Lindoro. Kun Rosina ei tunnu heltyvän tenorin sulosoinnulle ja kitaran rämpytykselle, Almaviva kääntyy entisen palvelijansa Figaron puoleen.

Lindoron lemmenluritukset ovat sittenkin tehneet Rosinaan vaikutuksen ja hän kirjoittaa miehelle kirjettä. Rosinan holhooja, tohtori Bartolo suunnittelee avioituvansa varakkaan holhokkinsa kanssa. Paikalle pelmahtaa outo tyyppi, musiikinopettaja Don Basilio. Hänellä on tuomisinaan huonoja uutisia, sillä  kreivi Almaviva on kuulemma saapunut Sevillaan. Don Basilio ehdottaa tunnetussa juoruaariassaan oikein mehevän juorun levittämistä kreivin päänmenoksi. Nyt Bartolon on pidettävä kiirettä: avioliitto on saatava solmituksi heti samana päivänä.

Epäluuloisen tohtorin talo on kuin linnoitus. Figarolla on ongelmaan ratkaisu: Almavivan on esiinnyttävä sotilaana, jolla on näyttää Bartololle tekaistu ”virallinen” määräys. Määräyksen mukaan tohtori on velvollinen tarjoamaan sotilaalle yösijan. Almaviva rymistelee sisään teeskennellen humalaista.

Rosina on pian kartalla, sillä öykkäröivä vieras kuiskaa neidolle olevansa Lindoro. Don Basilio ja Don Bartolo koettavat saada tunkeilijan lähtemään, mutta tämä ei suostu hievahtamaankaan. Kaiken sekasorron keskellä Lindoro onnistuu sujauttamaan Rosinalle kirjeen. Mekkaloinnin havainnut sotilaspartio saapuu paikalle ja juuri kun se on pidättämässä rähinöitsijää, tämä tekee partiolle, mutta vain sille, tiettäväksi kuka hän oikeastaan on. Näytös päättyy yleiseen hämminkiin ja Rossinin suurenmoiseesti rullaavaan crescendoon.

II näytös

Figaron seuraava suunnitelma liittyy Rosinan laulunopettajaan Don Basilioon. Basilio on muka sairastunut ja lähettää sijaisekseen Don Alonson.

Kun Almaviva sitten astuu tohtori Bartolon taloon musiikkia opettavaksi kirkonmieheksi Don Alonsoksi naamioituneena, hän toivottaa kovin perusteellisesti taivaan rauhaa. Hämätäkseen Bartoloa vielä vakuuttavammin Don Alonso ojentaa kirjeen, jonka itse kreivi on muka kirjoittanut. Laulutunnin kääntyessä lemmenleikiksi, taivaan rauhasta ei ole tietoakaan. Tohtori Bartolo sentään nukahtaa tuoliinsa.

Don Alonson kehuessa oppilaansa kaunista ääntä, tohtori Bartolo toteaa, että ääni on kyllä sievä, mutta hän ei henkilökohtaisesti voi sietää tuollaista modernia musiikkia. Bartolo ryhtyy muistelemaan, kuinka ihastuttavasti hänen nuoruudessaan Caffariello-niminen suuruus lauloi muuatta laulua. Siinä siunaamassa ilmestyy Figaro paikalle suorittaakseen tohtorille parranajon. Aikansa tohtori vastustelee, mutta myöntyy lopulta.

Parranajon kuluessa Figaro puolestaan kehittelee leikin, jolla hän saa varastettua  Bartololta talon avaimen. Yllättäen ovesta ilmestyy oikea musiikinopettaja Don Basilio. Tämä ei ole uskoa silmiään: kuka ihme on Don Alonso? Figaro, Kreivi eli valeopettaja Don Alonso ja Rosina ryhtyvät uskottelemaan Don Basiliolle, että tämä näyttää kauhean huonolta. Nyt on parasta painua pehkuihin!

Rahan voima on ihmeellinen: painava massi saa Basilion uskomaan, että hänen on mitä pikimmin poistuttava sängyn pohjalle potemaan vakavaa tautiaan, tulirokkoa. Mainiossa kvintetossa Rosina, Figaro, kreivi alias Lindoro alias Don Alonso ja tohtori Bartolo hyvästelevät omalaatuisen laulupedagogin. Figaron hämätessä tohtoria, Almaviva kuiskaa Rosinalle tulevansa keskiyöllä hakemaan tämän.

Tohtori Bartolon epäluulot eivät kuitenkaan hellitä ja tämä lähettää hakemaan Basilion takaisin. Bartolon taloudenpitäjä Berta puhkeaa laulamaan, kuinka rakkaus on yleismaailmallinen sairaus, joka sekoittaa jokaisen pään.

Keskiyöllä Bartolon talossa. Edestakaisin seikkailevien kirjelappusten avulla Bartolon onnistuu vakuuttaa Rosinalle, että Lindoro onkin konna, joka on koko ajan työskennellyt Almavivan hyväksi eikä siis oikeasti rakasta Rosinaa. Kiukustunut Rosina lupautuu avioitumaan holhoojansa kanssa.

Kun Almaviva ja Figaro kapuavat yön turvin Rosinan luo, Rosina raivostuu. Nyt kaikki kortit on lyötävä pöytään. Kreivi Almaviva kertoo Rosinalle todellisen henkilöllisyytensä. Bartolo on kuitenkin havainnut tikkaat parvekkeen alla ja nappaa ne pois.

Basilio on puolestaan tajunnut, ettei olekaan sairas. Hän on saanut aiemmin Bartololta tehtävän hakea paikalle notaari. Figaro tarttuu jälleen tilaisuuteen ja saa puolipakolla Basilion toimimaan rakastavaisten avioliittosopimuksen todistajana.

Paikalle ryntäävä tohtori Bartolo on raivoissaan tajutessaan tilanteen lopullisuuden: ”Ja minä aasi vein vielä tikkaat ja näin varmistin avioliiton.” ”Sitähän se on, se turha varovaisuus”, toteaa Figaro. Loppujen lopuksi Bartolo leppyy, varsinkin kun hänelle kerrotaan, ettei myötäjäisiä tarvitse maksaa.

 

Lähetykset

  • la 17.9.2016 20.30 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Ensimmäinen Kalevala-aiheinen ooppera. Libretto Friedrich Wilhelm Otto Spengler. Musiikinjohto Leif Segerstam. Turun filharmoninen orkesteri. Chorus Cathedralis Aboensis (valm. Märt Krell). Ilmarinen - Tommi Hakala, baritoni. Louchi - Johanna Rusanen-Kartano, sopraano. Achti Lemminkäinen - Christian Juslin, tenori. Ismo - Kaisa Ranta, sopraano. Luonnotar - Anna Danik, mezzosopraano. Wäinämöinen - Petri Lindroos, basso. Zauberer - Petter Andersson, baritoni. - Oopperan väliajalla ja päätteeksi professori Timo Virtanen, pianisti Erkki Korhonen ja Outi Paananen keskustelevat teoksesta ja sen esityksestä. (Äänitetty Turun Logomossa samana päivänä).

    OOPPERAN TAPAHTUMAT

    I näytös - Morsiamen kosinta
    Kalevalaiset saapuvat Pohjolaan, jonne heidät on houkutellut huhu hallitsijantyttären, Ismon kauneudesta. Ensin tytärtä tavoittelee Ahti Lemminkäinen. Pohjolan tietäjät pilkkaavat isottelevaa Ahtia, mutta tämä kostaa tuhoamalla heidät. Raivostunut Louhi asettaa Ahdille mahdottomia tehtäviä: tämä lähettää nuorukaisen Hiiden hirven hiihdäntään ja ampumaan Tuonelan joutsenen. Varmistaakseen toivotun tuloksen Louhi järjestää Tuonen virralle väijytyksen, jossa Ahti menettää henkensä.

    Ismo näkee harmaahapsisen miehen pihamaalla. Louhi riemastuu, sillä hän oivaltaa, että tulija on Väinämöinen, jalo laulaja. Louhi ei kuitenkaan aio luovuttaa tytärtään ilmaiseksi: hän vaatii Väinämöistä takomaan Sammon ja antamaan sen vastalahjaksi Pohjolaan. Väinämöinen ei kuitenkaan voi takoa Sampoa, sillä hänen ilonsa on miekassa ja laulussa. Oikea mies työhön on suuren laulajan veli, seppä Ilmarinen.

    Väinämöinen kehottaa Ilmarista takomaan Sammon. "Pitääkö minun auttaa sinua vielä kosinnassakin", leukailee Ilmarinen. Ilmarinen lupaa takoa Sammon, kunhan keksii miten se tehdään.

    Ilmarinen kohtaa Ismon, joka paljastaa äidiltään oppimallaan salaisuudella Sammon synnyn: "Sepän pitää huutaa Sammon syntysanat hiillokseen". Ilmarinen oivaltaa, että "rakkaus" on se taikasana, jolla avataan autuuden portit. Louhi vaatii Ilmarista tarttumaan toimeen ja ihmettelee tytärtään, joka halajaa metsään poimimaan kukkia hääseppelettä varten.

    Louhen Tuonelan joelle lähettämä tietäjä saapuu ja kertoo Ahdin kuolemasta. Ismon sydäntä kylmää: pihamaalla on outo ja pelottava vieras. Luonnotar on aavistanut poikansa kohtalon ja saapunut etsimään Ahtia Pohjolasta. Louhi ei suo äidille tietoa pojan haudanpaikasta ja raivostunut Luonnotar langettaa Pohjolan emännän ylle kirouksen.

    II näytös - Sampo
    Ilmarinen saa Sammon taontaan avukseen renkijoukon, joka pumppaa palkeilla ilmaa hiillokseen niin, että liekit roihuavat kohti taivasta. Ilmarinen huutaa ilmoille syntysanoja: Valo! Voima! Runsaus! Ne eivät auta: "Ei, sinäkään et ole onni! Sinutkin isken kappaleiksi! Palaa hiillokseen ja muovaudu uudelleen."

    Maanhenget ja vedenhenget kiiruhtavat apuun ja kun Ilmarinen kuulee Ismon laulavan yksikseen "Sinä olet rakkaus", hän muistaa taikasanan. Ilmarisen kajauttaessa tuon sanan hiillokseen syntyy Sampo. Ilmarinen ja Ismo julistavat rakkauttaan, mutta Louhi varastaa Sammon ja vie Ismon mukanaan.

    III näytös - Ahdin henkiinherääminen
    Väinämöinen saattaa Luonnotarta Tuonelan joelle. Äidin etsiessä poikansa ruumista Väinämöinen laulaa kanteleen säestyksellä rukouksen, jossa hän pyytää tähtiä osoittamaan tietä Luonnottarelle ja Tapion tyttäriä valmistamaan pehmoisen leposijan tämän pojalle.

    Luonnotar anoo Ukkoa kuulemaan rukouksensa. Sitten hän pyytää mehiläisiä laskeutumaan Ahdin suulle ja vuodattamaan tilkkasen hunajaa. Ahti herää henkiin ja kohtaa Väinämöisen, joka kehottaa Ahtia taisteluun. Paikalle saapuu myös Ilmarinen miehineen. Yhdessä Ilmarinen, Väinämöinen ja Ahti päättävät saada Sammon takaisin. Luonnotar ei haluaisi päästää manan majoilta pelastamaansa poikaa uusiin taistoihin, mutta antaa lopulta periksi. Kaikki vannovat kuolemaa Pohjan tuville ja kunniaa Kalevan pojille.

    IV näytös - Kamppailu onnesta
    Sampo jauhaa Pohjolaan onnea. Tietäjä saapuu ja ilmoittaa Louhelle Kalevan miesten lähestyvän. Äitinsä vankina oleva Ismo laulaa surumielistä lauluaan. Laulun johdattamana Ilmarinen, Väinämöinen ja Ahti miehineen löytävät Ismon. Pohjolan ja Kalevan joukkojen välinen taistelu on jo kääntymässä kalevalaisten tappioksi, mutta silloin Väinämöinen poistaa Sammon päällä olevan verhon ja ihmemyllyn kirkkaus sokaisee pohjolalaiset väistymään.

    Väinämöinen laulaa Louhen ja Pohjolan väen jääpatsaiksi. Kalevan väki lähtee kotimatkalle (libreton mukaan nousee laivaan ja suuntaa kohti Suomen rantoja) ja pyytää Ukkoa suojaamaan heidän kotimatkaansa.

  • 3-näytöksinen ooppera. Libretto: säveltäjä. Ohjaus: Kasper Holten.
    Musiikinjohto John Fiore.
    Suomen kansallisoopperan kuoro ja orkesteri.

    Hollantilainen - Johan Reuter, bassobaritoni, Senta - Camilla Nylund, sopraano. Daland - Gregory Frank, basso, Erik - Mika Pohjonen, tenori. Mary - Sari Nordqvist, mezzosopraano, Perämies - Tuomas Katajala, tenori. - Suoran radio- ja verkkolähetyksen toimittaa Outi Paananen. Oopperan väliajalla ja päätteeksi Risto Nordell, Juha Uusitalo ja Laura Åkerlund keskustelevat illan teoksesta ja sen esityksestä.

    Oopperan tapahtumat:

    I näytös
    Oopperan päähenkilö on hollantilainen merikapteeni, joka rangaistukseksi jumalanpilkasta on tuomittu ikuisesti harhailemaan maailman merillä. Tuomio ei ole kuitenkaan ehdoton. Hollantilainen saa kerran seitsemässä vuodessa tilaisuuden noustsa maihin, ja mikäli hän onnistuu tuolloin löytämään vaimon, joka on uskollinen ja uhrautuvainen, päättyy rangaistus ja hollantilaisen piinattu sielu saa rauhan.

    Oopperan alussa seitsemän vuotta on jälleen kulunut, ja hollantilainen purjehtii vuonoon Norjan rannikolla. Hänen mielialansa on synkkä, sillä hän tietää aiempien kokemustensa perusteella, että uskollisen vaimon löytäminen on lähes mahdotonta. Samaan vuonoon on aiemmin purjehtinut myrskyä pakoon norjalainen laiva, jota komentaa kapteeni Daland. Kun hollantilainen saa kuulla, että Dalandilla on naimaton tytär, hän esittelee Dalandille rikkauksiaan. Daland vakuuttuu siitä, että hollantilainen on hyvä sulhasehdokas hänen tyttärelleen.

    II näytös
    Dalandin tytär Senta on jo pitkään haaveillut tutustuvansa hollantilaiseen. Hän on kuullut merimiesten tarinoita hollantilaisen onnettomasta kohtalosta ja tullut vakuuttuneeksi siitä, että juuri hän on tuo hollantilaisen etsimä uskollinen vaimo. Kun Daland sitten esittelee matkalla tapaamansa hollantilaisen Sentalle, on tunnelma dramaattinen. Hollantilainen ja Senta tuntevat välittömästi kuuluvansa toisilleen ikuisesti.

    III näytös
    Dalandin laivan miehistö juhlii kotiinpaluutaan. Juhliminen ja meluaminen herättävät hollantilaisen laivan miehistön, joka koostuu kammottavista haamuista. Seuraa laulukilpailu Dalandin merimiesten ja hollantilaisen haamujen välillä, jonka haamut voittavat. Sitten siirrytään seuraamaan Erikin ja Sentan välistä riitaa. Erik on mustasukkainen, sillä hän on pitänyt Sentaa morsiamenaan, ja nyt hollantilainen on vietellyt tämän. Hollantilainen kuulee Erikin puheet ja tekee niistä johtopäätöksen, että Senta on pettänyt häntä Erikin kanssa. Hän ryntää epätoivoisena laivalleen ja valmistautuu aloittamaan seuraavan seitsemän vuoden purjehduksen. Sentalle ei jää nyt muuta vaihtoehtoa kuin heittäytyä rantajyrkänteeltä alas, jotta hänen äärimmäinen uskollisuutensa hollantilaiselle tulisi todistetuksi.
    Hollantilaisen rangaistus on päättynyt. Lopussa yleisö näkee, kuinka aavelaiva uppoaa ja miten hollantilaisen sekä Sentan toisiaan syleilevät sielut nousevat taivaaseen, kohti ikuista rauhaa ja autuutta.

  • 3-näytöstä ja epilogi. Libretto: W.H. Auden ja Chester Kallman William Hogarthin samannimisen kuparipiirrossarjan vuodelta 1735 mukaan. Suomen kansallisoopperan kuoro ja orkesteri. Musiikinjohto Eivind Gullberg Jensen. Tom Rakewell - Steve Davislim, tenori. Anne - Hanna Rantala, sopraano. Nick Shadow - Jaakko Kortekangas, baritoni. Baba Turkkilainen - Päivi Nisula, mezzosopraano. Trulove - Koit Soasepp, basso. Sellem - Mika Pohjonen, tenori. Mother Goose - Merle Silmato, altto. Mielisairaalan vartija - Juha Eskelinen, baritoni. - Kansallisoopperassa 9.4. äänitetyn esityksen toimittaa Risto Nordell. Outi Paananen sekä säveltäjät Kimmo Hakola ja Olli Kortekangas keskustelevat illan teoksesta ja sen esityksestä.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä