Ykkösaamun kolumni

Risto Laitila: Kuuntele potilastasi, hän kertoo sinulle diagnoosin

  • 5 min
  • toistaiseksi

Sir William Osler oli maineikas kanadalainen lääkäri, joka eli ja vaikutti lääketieteen kehitykseen reilut sata vuotta sitten tavalla, joka antoi hänelle lisänimen modernin lääketieteen isähahmo.

Sir Williamilla oli tapana viljelellä iskulauseita. Yksi niistä toimii  edelleenkin lääkäreiden oppinuorana. ”Listen to your patient, he is telling you the diagnosis”. Kuuntele potilastasi, hän kertoo sinulle diagnoosin.

”Tohtori. Minulla on feokromosytooma. Minun täytyy päästä magneettiin.”

Sir William oli visionääri. Hän näki mitä tuleman piti. Potilaat hakeutuvat lääkärin vastaanotolle valmis diagnoosi mukanaan. Tohtorin täytyy vain nojata taaksepäin ja kuunnella. Vaivatonta ja tehokasta.

Lääkärin vastaanotolla potilaan kuuntelu tarkoittaa, että lääkäri ottaa potilaan anamneesin, joka on muistelo, tarina. Anamneesin ottaminen kertoo lääkärin aktiivisesta roolista. Hän johdattelee potilastaan tarinan poluille, joilta löytyvät tarpeelliset tiedot vaivan ymmärtämiseksi.

Ihannetilanteessa potilas ja lääkäri rakentavat yhdessä työdiagnoosin ja sen vaatimat jatkotoimet voidaan käynnistää. Tämä on se henki, jonka Sir William toivoi lääkärin vastaanotolla aina vallitsevan.

”Feokromosytooma. No onpahan harvinainen tauti.”

Terveydenhuollossa potilaan autonomia on pelin henki. Itsemääräämisoikeus. Se tarkoittaa potilaan laissa määrättyjä oikeuksia ja sitä, että kansalainen on kuskin paikalla omassa elämässään myös sairastuessaan. Tässä hengessä sanotaan myös, että potilas on itse oman sairautensa paras asiantuntija.

Tämä puolestaan rohkaisee kansalaista siihen, että hän ottaa itsestään tarkan anamneesin, tutkii itseään ja etsii luotettavista lähteistä osuvan diagnoosin. On Terveysporttia, Potilaan Lääkärilehteä ja Käypä Hoidon potilasversioita, mistä valita. Ja sitten lääkäriin, jos on tarvetta.

Akuutin toimittajan Mikko Penttilän kanssa kirjoitimme kotidiagnostiikan oppaan nimeltä ”Potilaan Opaskirja”. Kirjan julkistamitilaisuudessa Heikki Kahila, joka oli siellä oman ”Ääneen Elettyä” kirjansa tiimoilta, totesi, ettei mikään ole niin hirveää kuin lääkärikirjan avaaminen. Saa kaikki taudit niskaansa.

Heikki Kahila on oikeassa. Itse kullakin lie ainakin ajoittain oireita, jotka sopivat niin viattomiin kuin vakaviinkin tauteihin. Huolen ja pelon silmälasit vääristävät luettua terveystiedon tekstiä, eikä pian tiedä, mikä on olennaista ja mikä ei.

Sehän ei tarkalleen ottaen tarkoita, että potilas tuo lääkärille tarjottimella valmiin diagnoosin. Ei, vaan sitä, että kuuntele potilastasi, diagnoosi on kätketty hänen tarinaansa.

”Ei hemmetti. Se on feokromosytooma. Lisämunuaisen kasvain, joka erittää adrenaliinia ja noradrenaliinia. Se näkyy magneettikuvassa. Heti sinne.”

Monesti minultakin kysytään, mitä tutkimuksia pitäisi osata vaatia, kun vaikkapa iäkäs lähiomainen on menossa lääkäriin. Nimenomaan vaatia.

Tutkimuksia heti kättelyssä vaativa potilas tai tämän omainen herättää herkästi vastareaktion. ”Sinä tästä et päätä…” Ainakin minussa.

Mutta jos hetken malttaa ja tutkiskelee omia tunnereaktioitaan ja saa tunteet haltuun ja pyrkii niitä vieläpä ymmärtämäänkin, niin vaatimuksen takaa alkaa näkyä huolta ja  pelkoa.

”No kerro lisää. Miksi tällaista epäilet?”

Joskus kyllä vaativan potilaan kanssa vastaanotto menee kähinäksi. Tuntuu siltä kuin potilas heittäisi punaisen vaatteen härälle. Ei luota ammattitaitooni, ei siihen, että osaisin tehdä oikeita johtopäätöksiä, oikeaa tutkimus- tai hoitosuunnitelmaa.

Mutta tottahan sen. Johtopäätökset ja diagnoosit, eivät ne aina oikeita olekaan. Joskus menee metsään niin että rymisee. Siksi jokainen potilas on lääkärille oppitunti ja potilaan vihjeet vaivan syistä on syytä ottaa vakavasti.

”No, tehdään nyt ensin vähän muita kokeita. Katsotaan, sopivatko ne feokromosytoomaan”

Amerikkalainen lääkäriseura teki tutkimuksen kotidiagnoosien osuvuudesta. 40 % osui oikeaan. Parannettavaa siis löytyy. Vai  löytyykö? Olisiko ihanteellista, jos prosenttiluku olisi sata?

Lääkäriin voi mielestäni totta kai tulla ”sellaisena kuin olet”. Sairauden sattuessa mieli taantuu, regressoituu enemmän tai vähemmän, ja silloin reagoidaan tunteella ja intuitiivisesti. Toisin kuin lääkäri, joka kohtaa potilaansa ongelman toivon mukaan viileän analyyttisesti.

Mitä sanoisi Sir William tähän? Epäilemättä saman minkä vuosisata sitten: ”Listen to your patient, he is telling you the diagnosis.” Sehän ei tarkalleen ottaen tarkoita, että potilas tuo lääkärille tarjottimella valmiin diagnoosin. Ei, vaan sitä, että kuuntele potilastasi, diagnoosi on kätketty hänen tarinaansa. Jokaisen meistä on näin ollen hyvä tuntea oma tarinamme.

Ai miten sen feokromosytoomapotilaan kävi. No. Hänellä kyllä oli kohtauksia, joissa sydän jyskytti, verenpaine kihahti, hiki iski pintaan ja olo oli hirveä. Kerätystä virtsanäytteestä ei silti löytynyt kasvaimeen viittaavaa. Kohtaukset sopivat ahdistuneisuushäiriöön.

Risto Laitila on Ylen Akuutista tuttu yleislääkäri, jonka isona tehtävänä on lääketieteen ja terveydenhuollon kansantajuistaminen.

Lähetykset

  • to 4.8.2016 11.55 • Yle Areena

Jaksot

  • Olemme erinomaisia eristäytymään, väittää kolumnistimme, poliisi ja perheenisä Marko Kilpi. 100 vuotta on lyhyt aika. Kilven mielestä nyt olisi hyvä pohtia kyyhötämmekö jatkossakin omissa oloissamme vai näytämmekö maailmalle, että mekin olemme olemassa?

  • Hitsaus on suorastaan taikuutta, ylistää kieltenopettaja Paula Takio ja toivoo, että ammattikoulutus saisi ansaitsemansa arvostuksen. Paula Takion mielestä eri koulutusmuotoja ei pitäisi asettaa vastakkain, koska kaikkia tarvitaan.

  • Halpamaiselle kansankosiskelulle löytyy vastalääke, vakuuttaa kolumnistimme, filosofi ja kirjailija Jari Ehrnrooth. Hänen reseptinsä on sähköinen kansankokous.

  • Elämme ikävän mielenkiintoisia aikoja, sanoo kolumnistimme turpobloggari Janne "Rysky" Riiheläinen. Hän ennakoi, että Trump merkitsee epävarmuutta, mutta on hän löytänyt Trumpin puheista, myös joitakin selkeitä linjauksia.

  • Kasvu antaa toivoa paremmasta, mutta töitä on paiskittava, jotta kaikki pysyvät kehityksen kelkassa mukana. Ekonomisti Anne Brunila kehottaa kolumnissaan malttiin ja rohkeuteen, jotta löydämme ratkaisut, joilla pärjäämme jatkossa.

  • Lapsettomuus voi olla monelle murhe, mutta yhä useammalle myös oma valinta. Reetta Räty pohtii kolumnissaan eri tapoja suhtautua lapsettomuuteen.

  • Syntyykö kasvu työpaikkoja luomalla vai tuhoamalla?

  • Maailma ei pyörisi ilman äitejä ja isoäitejä sanoo päivän kolumnisti Jussi Viitala.

  • Curitiban kaupunki Brasiliassa. Slummien jäteongelma on kasvanut hallitsemattomaksi. Slummien kadut ovat niin kapeat, etteivät jäteautot mahdu ajamaan sinne. Eikä kaupungilla ole niin paljoa rahaa, että se voisi ajaa slummit tasaiseksi. Mitä tehdä?

    Pormestari Jaime Lerner keksi luovan ratkaisun. Hän pystytti slummeihin roskapisteitä, joissa oli oma astia muoville, lasille, metallille ja sekajätteelle. Jokainen, joka toi roskapisteelle pussillisen lajiteltua jätettä, sai bussipoletin tai kassillisen ruokaa. Koululaiset saivat lisäksi kouluvälineitä.

    Pormestarin keksintö oli jymymenestys. Slummien asukkaat ovat tähän päivään mennessä keränneet tuhansia tonneja jätettä. Vastapalvelukseksi he ovat saaneet yli miljoona bussipolettia, tuhansia kiloja ruokaa ja yli kaksi miljoonaa kouluvihkoa. Kaupunki on puhdistunut jätteistä, slummien asukkaat pääsevät kulkemaan työpaikkoihin keskustaan, heidän ravitsemuksensa on parantunut, Curitiban joukkoliikenne on parhaita koko maailmassa ja koululaisilla on työvälineitä.

    Miten kaupunki sai kaiken tämän aikaan nostamatta veroastetta? Yksinkertaista. Pormestarin keksintö bussipoletteineen toimii käytännössä rinnakkaisvaluuttana: julkisesta palvelusta maksetaan julkisina palveluina. Jos sinulla ei ole rahaa, olet käytännössä rahatalouden ulkopuolella. Curitiban rinnakkaisvaluuttaan sen sijaan saattoi liittyä ilman rahaa, ja löytää itsensä osana toisenlaista taloutta.

    Rinnakkaisvaluutta kuulostaa monien korvissa anarkistiselta hörhöilyltä. Se on harmi, sillä silloin jää näkemättä, miten merkittävällä tavalla ne rikastuttavat elämää kaikkialla, missä niitä käytetään. Todellakin, tarvitsemme elämän rikastuttamista, koska rahatalous on jättänyt meidät niin köyhäksi.

    Muistakaa esimerkiksi hiljattaista A2 -iltaa, jonka aiheena oli yksinäisyys. Ohjelma herätti kysymyksen, onko yksinäisyys yksinäisen syy? Vai onko kyse siitä, että yhteisöt ovat rikki, ja yksinäisyys vain rikkinäisen järjestelmän sivutuote.

    Ithacan pikkukaupunki Yhdysvalloissa oli yksi tällainen yhteisö. Elettiin lamavuotta 1991. Bisnes oli lamassa, monet kävivät töissä New Yorkissa eivätkä ihmiset tunteneet toisiaan. Sitten aktivisti Paul Glover perusti Ithacaan oman valuutan, jossa yhdellä tunnilla työtä ansaitsi yhden Ithaca-setelin. Näin kuka tahansa saattoi leikata ruohoa, siivota, maalata tai mitä vain, ja saada maksun Ithaca-rahana. Parhaimmilaan Ithacassa yli tuhat yritystä otti vastaan Ithaca-rahaa.

    Mitä tämä merkitsi yhteisölle? Laman vallitessa se piti monen yrityksen pään pinnalla. Sen lisäksi se toi yhteen ihmisiä, jotka eivät muuten olisi tavanneet toisiaan. Se loi ystävyyttä ja sosiaalisia suhteita ja jopa pienen paikallisen turvaverkon. Samanlaisia kokemuksia on saatu muista rinnakkaisvaluutoista eri puolilla maailmaa.

    Monien rinnakkaisvaluuttojen salaisuus näyttää olevan siinä, että ne toimivat hieman samalla tavalla kuin lahja. Ne eivät ole vain taloudellisia transaktioita, vaan niissä on mukana sosiaalisia ja moraalisia ulottuvuuksia, joita ei ole omassa rahajärjestelmässämme. Kirjailija Bernard Lietaerin määritelmän mukaan yhteisö on ryhmä ihmisiä, jotka kunnioittavat toistensa lahjoja. Tämä nimenomaisesti näyttää olevan se ajatus, jonka rinnakkaisvaluutat parhaillaan kykenevät elvyttämään. Siksi ne kykenevät elvyttämään myös yhteisöjä sosiaalisille juurilleen.

    Oman rahajärjestelmämme perustavan ongelman muotoili Silvio Gesell 1900-luvun alussa. Kaikki, mitä ostamme rahalla, kuluu, mätänee, lahoaa, häviää ja lakkaa olemasta. Vain raha yksin ei häviä, vaan sen arvo päinvastoin kasvaa. Riittää, että säilytät sitä pankissa korkoa kasvamassa.

    Jos rahaan voi säilöä arvoa, se luo lyhytnäköisen kannustimen. Haluaisitko sata euroa nyt vai sata euroa vuoden päästä? Tietenkin nyt: jos laitat sen kasvamaan korkoa, vuoden päästä sinulla on 110 euroa. Tässä on lyhyesti teollisen ajan ympäristötuhon resepti ja historia. Metsät ovat arvokkaampia rahana, koska raha kasvaa nopeammin kuin puut. Kalat kannattaa pyydystää merestä rahaksi nyt, tai sitten sen tekee joku muu.

    Mutta entä jos arvoa ei voisi säilyttää rahassa? Mitä jos raha, jonka saat tänään, menettäisi vähitellen arvoaan, niin että vuoden kuluttua se olisi täysin arvotonta? Missä säilyttäisimme arvoa jos ei rahassa? Vastaus: tulevaisuudessa.

    Maailmanhistoriasta löytyy kaksi laajempaa ajanjaksoa, jolloin arvoa ei voinut säilyttää rahassa. Yksi oli muinainen Egypti, toinen 1000-luvun alun Eurooppa, Mahtaako olla sattuma, että nämä ajanjaksot tuottivat ihmiskunnan pitkäaikaisimmat muistomerkit, pyramidit ja katedraalit.

    Jos siis haluat muuttaa maailmaa, muuta raha. Kaikki muu seuraa perässä.

  • Freudin mukaan ei ole suurempaa rakkautta kuin naisen rakkaus esikoispoikaansa kohtaan. Tämäkö selittää sen, että miniän ja anopin suhde on usein vaikea, pohtii kolumnistimme sosiaalitieteilijä, psykoterapeutti Heli Vaaranen.

  • Ihmisen muisti on tunnetusti kummallinen, mitkä asiat jäävät muistiin - mitkä eivät.

  • Sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari miettii kolumnissaan havaintoa, että alan politiikan tavoitteet saavutetaan enemmänkin satunnaisesti kaikesta hyvästä suunnittelusta huolimatta. Saari kertoo havaintoja sekä onnistumisista että epäonnistumisista. Hän kuitenkin panee toivonsa oikein toteutetun uudistamisen mahdollisuuksiin.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä