Aristoteleen kantapää

Klingon – scifi-kieli joka lähti lapasesta

  • 24 min
  • toistaiseksi

Miten luodaan kieli TV-viihdettä varten? Tarkasteltavana Star Trek -kulttisarjasta tuttujen klingonien kieli, vieraana Star Trek -harrastaja ja tietokirjailija Juho Kuorikoski. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Jani Tanskanen.

***

Tasan viisikymmentä vuotta sitten, syyskuun kahdeksantena 1966 klo 20.00 yhdysvaltalainen tv-kanava NBC esitti ensimmäisen jakson uudesta sarjasta nimeltään Star Trek. Sarja kertoi avaruusaluksesta päämäärättömällä tähtivaelluksella, joka vie monikulttuurisen miehistön avaruusseikkailusta toiseen. Lopulta kolmannen kauden jälkeen sarja päätettiin vuonna 1969, ja viimeinen jakso esitettiin puolitoista kuukautta ennen kuin Neil Armstrong käveli Kuun pinnalla.

Jokin Star Trekissä kuitenkin vetosi suuriin katsojajoukkoihin. Sarjan uusintakierrokset pienillä televisiokanavilla alkoivat kerätä suosiota. Vuonna 1973 New Yorkissa toiseen Star Trek –kokoontumiseen saapui 6000 fania ja seuraavana vuonna väkeä saapui jo 14 000. Tämä huomattiin myös elokuvastudioissa ja viimein vuonna 1979 ilmestyi ensimmäinen Star Trek –elokuva Avaruusmatka. Tuon jälkeen erilaisia televisiosarjoja aiheesta on tehty kuusi ja elokuvia on ilmestynyt kaksitoista – viimeisin viime kesänä.

Yhtä ennalta-arvaamaton kuin Star Trekin taival kalliista kulttisuosikista pitkäkestoiseksi saagaksi on sarjassa esiintyvän Klingon-kansan kielen suosio. Tv-sarjassa ulkoavaruuden sotaisat klingonit vain murahtelivat, mutta elokuvaa varten heille luotiin oma kielensä. Kieli ei kuitenkaan jäänyt pelkästään elokuvan henkilöiden käyttöön, vaan fanit ovat ottaneet sen omakseen.

Millainen kieli on kyseessä? Kuka klingonin on luonut? Millaista väkeä klingonit ovat? Miten sanotaan ’minä rakastan sinua’ klingoniksi? Star Trek -harrastaja, tietokirjailija Juho Kuorikoski vastaa.

Kuva: Flick / Gage Skidmore. CC BY-SA 2.

Lähetykset

  • ke 5.10.2016 17.20 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Nuoren miehen rankat harharetket kiinnostavat vuosituhannesta toiseen. Odysseuksen vaikea kotimatka toimii ihmisenä kasvamisen vertauskuvana. Mikä on tarinan alkuperä? Millainen oli Odysseian taival historian hämäristä nykypäivään? Pasi Heikura kysyi professori Paavo Castrénilta, joka on hiljattain suomentanut Homeroksen Odysseuksen harharetket. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.

    ----------------

    Yksi elämäni suurimmista televisiopettymyksistä sijoittuu vuoteen 1975, kun MTV alkoi esittää italialaista Luca Ronconin ohjaamaa minisarjaa Orlando Furioso eli Raivoisa Roland. Sarjaa nimittäin markkinoitiin saman tyyppisenä kuin hiukan tuota aiemmin esitetty sarja, joka oli tehnyt nuoreen rillipäähän aivan giganttisen vaikutuksen.

    Tuo vaikuttava televisioteos oli italialais-jugoslavialais-ranskalais-saksalainen tuotanto nimeltään Le Avventure di Ulisse, eli Odysseuksen seikkailut. Tuon kahdeksanosaisen tiivistelmän Odysseuksen harharetkistä olivat ohjanneet Franco Rossi ja Piero Schivazappa ja hyvin tehokkaan modernin musiikin siihen oli säveltänyt Carlo Rustichelli.

    Vähän yli kymmenvuotias uppoutui täysillä jugoslavialaisen pääosan esittäjä Bekim Fehmiun esittämän Odysseuksen turhiin yrityksiin päästä kotiin Välimeren aurinkoisissa maisemissa. Vierailu pelottavan kykloopin luona oli asiaankuuluvan vaikuttava ja sarjan tyyli loi muutenkin tarunhohtoisen ja tenhoavan tunnelman.

    Tällaisen realistisesti lavastetun seikkailun jälkeen italialainen, monella festivaalilla palkittu taiteellinen tulkinta keskiaikaisesta Raivoisa Roland –tarusta oli auttamatta lässähdys: koko sarja oli kuvattu yhden linnan autioissa ja hämärissä huoneissa, joissa Roland ystävineen lausui teatraalisia repliikkejään rullaavien puuhevosten päällä.

    Jokin Odysseuksen harharetkissä tuntuu kiehtovan vuosituhannesta toiseen. Kulkeehan yksi nykyaikaisen esikoiskirjallisuuden lajityyppikin luonnehdinnalla nuoren miehen raju odysseia. Haahuilu seikkailusta toiseen elämän myrskyisillä merillä toimii ihmisenä kasvamisen vertauskuvana ajasta riippumatta. Niinpä myös Paavo Castrénin uusi runomittaa lukuun ottamatta tarkka suomennos Troijan sota ja Odysseuksen harharetket on myös mukaansatempaava lukukokemus. Vaikka kyse on maailman vanhimmasta eepoksesta, tunnelma ei ole ollenkaan pölyinen.

    Millainen on Iliaan ja Odysseian taival historian hämäristä nykyaikaan? Milloin Homeroksen tarinat löydettiin? Seuraavassa kysymme asiaa professori Paavo Castrénilta.

    Viime syksynä nimimerkki Ale Ylenius toivoi Aristoteleen kantapäältä ohjelmaa ”klassisen kreikan pohjalta ponnistaen, Hellaan mytologian hahmojen ja aihelmien vaikutuksesta”. Kyseessä on siis kuluvan vuoden viides Aristoteleen kantapään yleisön toiveohjelma.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

    Kuva: Wikimedia Commons / Sailko

  • Aristoteleen kantapäässä pohditaan kielen painottamista. Onko suomen kielessä paino aina ensimmäisellä tavulla, ja painotetaanko muitakin kieliä miten sattuu. Pasi Heikuran vieraana Tampereen yliopiston fonetiikan tutkija ja lehtori Michael O'Dell. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Pulakka. Se on uusinta huhtikuulta 2013.

    --------------

    Hyvää suomen kielen päivää, suomen kieli! Suomen kielen päivähän on joka päivä, vaikka kieltä onkin vuodesta 1978 juhlittu kirjakielemme perustajan Mikael Agricolan kuolinpäivänä yhdeksäs huhtikuuta – siitä yksinkertaisesta syystä, että hänen syntymäpäiväänsä ei tiedetä. Ja seuraavaksi puhumme Mikaelin kunniaksi hiukan ruotsia, olihan ruotsi Agricolan aikaan oppineiston ja papiston kieli ja Agricola oli oppinut pappi:

    Las tenko dinka dulla meri komme reen.

    Tämähän on helppoa! Puhutaan ruotsia hiukan lisää:

    I tikka lens po vitas kuun.

    Toivottavasti nuoremmatkin kuulijat muistavat nämä muka-ruotsinkieliset lauseet koulun välituntien opetussuunnitelmista. Ensimmäinen lausehan kuuluu suomennettuna Lastenkodinkadulla me rikomme reen ja toinen kuuluu suomeksi: itikka lens povitaskuun.

    Nämä ikivanhat lasten höpöttelylorut opettavat meille myös vakavaa asiaa: ne kertovat meille, miten kielet eroavat toisistaan sanojen ja kieliopin lisäksi myös painotuksen ja intonaation perusteella. Suomen kielessä paino on tyypillisesti sanan ensimmäisellä tavulla, joten kun painon siirtää jollekin muulle tavulle, sanojen merkitys katoaa.

    Tähän liittyy yksi keskeinen kieleen liittyvien valitusten aihe: monen kielikorvaa ärsyttää valtavasti se, miten monet julkiset puhujat televisiossa ja radiossa painottavat sanoja väärin. Niin kuin vaikka marrasKUU tai joukkueMÄKI. Tai kun: iltaPÄIVÄLLÄ kerrotaan seuraMATKASTA.

    Mistä tässä on kysymys? Miten jotkut voivat olla niin tolloja, etteivät osaa kielemme oikeaa painotusta? Vai johtuuko väärä painotus jostain muusta kuin tolloudesta? Entä miten asia on hoidettu muissa kielissä? Tampereen yliopiston fonetiikan tutkija ja lehtori Michael O'Dell kasvoi Coloradossa ja hän on nyt kuunnellut suomen kielen painotusta kolmisenkymmentä vuotta, joten kysytään häneltä.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

  • Heprean kieltä puhuttiin yli 2000 vuotta sitten juutalaisten keskuudessa, mutta se jäi pitkäksi aikaa käytöstä muissa kuin uskonnollisissa yhteyksissä. Heprean kieltä alettiin elvyttää juutalaisten yhteiseksi puhekieleksi sionistisen liikkeen toimesta 1800-luvun lopulta alkaen.
    Seemiläisten kielten emeritusprofessori Tapani Harviainen kertoo heprean kielen historiasta ja nykytilanteesta ja pohtii Pasi Heikuran kanssa, mistä sanonta “täyttä hepreaa” on saanut alkunsa. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.

    ------------

    Näinä päivinä 69 vuotta täyttävä moderni Israel on sikäli jännittävä kansallisvaltio, että monikansallisempaa maata saa hakea. Kirjavaa joukkoa yhdistävänä tekijänä ei toimi ihonväri tai syntyperä vaan tuhansia vuosia vanha uskonto, juutalaisuus, jonka mukana tulevat sekä kulttuuri että kieli, heprea. Tavallaan kyseessä on siis nuori kansa, jolla on ikivanhat perinteet, juuri sellaiset joita monet muut kansat epätoivoisena kehittelevät perustellakseen olemassaolonsa.

    Heprea on myös kuuluisa kieli. Kun suomalaiset eivät ymmärrä jotain – oli kyse sitten vieraasta tai omakielisestä sekamelskasta – me sanomme, että se on täyttä hepreaa. Kukaan ei tunnu tietävän, mistä moinen sanonta on saanut alkunsa, mutta niinhän asian laita on monen sanontamme kohdalla.

    Englannin kielessä on toisin. Siellähän on vastaava sanonta it’s greek to me – se on minulle kreikkaa. Sen alkuperälle on kaksi vaihtoehtoista selitystä. Ensimmäisen mukaan se on suora käännös latinasta, josta tunnetaan ilmeisen muukalaiskielteinen idiomi Graecum est, non legitur eli: tämä on kreikkaa, sitä ei voi lukea. Ehkä William Shakespeare tunsi tämän ilmauksen, koska näytelmässään Julius Caesar hän käyttää ilmausta it’s greek to me, mikä on ilmeisesti pitänyt ilmauksen elinvoimaisena kautta vuosisatojen.

    Lähes jokaisessa kielessä on oma vastaava ilmaus ymmärryksen loppumiselle, mutta kielet, joihin viitataan, vaihtelevat kovasti. Netistä löytyvien hauskojen kaavioiden mukaan esimerkiksi tsekeille se voi olla espanja, romanialaisille turkki, turkkilaisille ranska ja ranskalaisille jaava.

    Jos suomalaisilla kerran on sanonta: se on täyttä hepreaa, niin onko heprean puhujilla ilmaus: se on täyttä suomea? Miten vanha heprean kieli on? Miksi hepreaa kirjoitetaan oikealta vasemmalle? Seemiläisten kielten emeritusprofessori Tapani Harviainen kertoo.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

  • Wolmar Schildt kehitti suomen kieleen 500 uudissanaa, joista noin 100 on edelleen päivittäisessä käytössä. Esimerkiksi taide, tiede, ympyrä, neliö, uskonto, puoliso ja henkilö ovat hänen kehittämiään sanoja.

    Schildt ehti uudissanojen lisäksi sekaantua myös valtakunnan politiikkaan ja erityisesti Jyväskylän seudun kehittämiseen. Piirilääkärin viran ohella hän omisti ja päätoimitti sanomalehteä, perusti ensimmäisen suomalaisen säästöpankin ja oppikoulun.

    Vain yksi hänen ajamansa hanke ei onnistunut. Schildt kehitti suomen kielelle nk. venykekirjoituksen, mutta ei onnistunut ponnisteluistaan huolimatta saamaan sille kannatusta. Wolmar Schildtistä ja venykekirjoituksesta kertoo Aristoteleen kantapää -ohjelmassa kamarineuvos Erkki Fredrikson. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.

    Kuva: Wolmar Schildt ja vaimonsa Matilda (o.s. Wadenstjerna), Museovirasto

    -------------------------

    Monelle on tuttu kysymys siitä, mitä Aleksis Kiven Nummisuutarien Topias lausuu katsellessaan kosioretkelle valmistautuvaa poikaansa Eskoa. Jos erehtyy siteeraamaan repliikkiä muodossa ”niin muuttuu maailma, Eskoseni”, saa heti korvilleen. Kiven sanamuotohan kuuluu tietenkin ”niin muuttuu mailma, Eskoni”.

    Kyllä, mailma, ei maailma. Onko sana ollut vuonna 1864 erilainen, vai onko Kivi halunnut kuvailla Topiaksen luonnetta laittamalla tämän suuhun sanasta tuollaisen oudon muodon? Ennen syvällisempiä luonnekartoituksia kannattaa muistaa, että pitkää vokaalia ei vielä 1800-luvun puolivälissä itsestään selvästi merkitty kahdella vokaalilla.

    Vielä 1847 lehdissä keskusteltiin kuitenkin siitä, pitäisikö kahden vokaalin sijasta sittenkin noudattaa tanskalaisen kielentutkijan Rasmus Raskin ehdotusta siirtymisestä unkarin kielen mukaiseen käytäntöön. Siinä pitkä vokaali merkitään erityisellä venykkeellä vokaalin päällä, ei toisella.

    Piirilääkäri Wolmar Schildt eli Kilpinen oli innostunut tuosta mannermaisesta menetelmästä. Mutta toisaalta Schildt oli innostunut paljon muustakin. Kuten nyt suomen kielen uusien sanojen sepittelystä.

    Edeltää, esine, henkilö, hoitola, itsenäisyys, kirjailija, kirje, laskento, sisustaa, suure, taide, tiede, umpio, uskonto, vankila, yksilö, yleisö ja ympyrä ovat kaikki Wolmar Schildtin luomuksia. Mikä mies Wolmar Schildt oikein oli ja miten ruotsia puhuvien aatelisten vanhempien vesaan tarttui suomen kielen edistämisen into? Kamarineuvos Erkki Fredrikson tietää.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

  • Pikakirjoitus luotiin, jotta puhetta voitaisiin kirjoittaa muistiin samassa tahdissa kun sitä syntyy. Mihin pikakirjoitus perustuu? Missä sitä käytetään? Miksi eri kielissä käytetään erilaista pikakirjoitusta?
    Haastateltavana on pikakirjoittaja ja eduskunnan erityisasiantuntija Niklas Varisto.
    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén

    Kuvassa näyte Nevanlinnan pikakirjoituksen oppikirjasta vuodelta 1883, katkelma Julius Krohnin puheesta J.V. Snellmanille Vilho Sedederholmin kirjaamana.

    --------------

    Moni tähtitieteilijä on sitä mieltä, että matka Marsiin on yksi meidän aikamme tärkeimpiä missioita. Meidän aikamme ei kuitenkaan ole Mars-planeetan kohdalla ensimmäinen, joka ajattelee näin. Jo vuonna 1875 Helsingissä ilmestyi Edvard Engelbert Neoviuksen kirjoittama kirja nimeltään Vår tids största uppgift eli Aikamme suurin tehtävä. Kirjassa esitetään suunnitelma, kuinka Mars-planeetan mahdollisiin asukkaisiin voitaisiin pitää yhteyttä valomerkkien avulla. Kirja herätti aikanaan runsaasti huomiota ja se käännettiin myös saksaksi, ranskaksi ja venäjäksi.

    Kirjan kirjoittaja ei ollut kuka tahansa yksityisajattelija. Reilu vuosikymmen aiemmin tämä Haminan kadettikoulun matematiikan, topografian ja tähtitieteen opettaja aiemmin oli kirjoittanut teoksen metrijärjestelmän käyttöönotosta Suomessa. Tämän vuoksi hänet nimitettiin komiteaan, joka valmisteli metrijärjestelmään siirtymisen lisäksi myös oman rahan lyömisestä.

    Samoihin aikoihin kun tämä isä Neovius suunnitteli yhteydenpitoa marsilaisten kanssa hänen toiseksi vanhin poikansa Lars Neovius – eli Nevanlinna – kehitteli matematiikan ja fysiikan opettajan toimensa ohessa pikakirjoitusmenetelmää suomenkielelle.

    Vuonna 1872 Suomen senaatti oli nimittäin luvannut palkinnon sille, joka tällaisen menetelmän kehittää. Syy palkinnolle oli se, että noihin aikoihin valtiopäivillä kirjoitettiin muistiin vain ruotsinkieliset puheenvuorot, koska pikakirjoitusjärjestelmä oli valmiina vain ruotsinkielelle. Niinpä talonpoikaissääty teki vihdoin aloitteen tilanteen korjaamiseksi.

    Lars Nevanlinnan neljän vuoden työskentelyn tuloksena viimein syntyi suomenkielinen pikakirjoitusjärjestelmä, joka voitti senaatin palkinnon. Vuonna 1877 eli 140 vuotta sitten valtiopäivillä alettiin kirjoittaa ylös myös suomenkielisiä puheita.

    Niinpä on aika juhlia huhtikuun lopulla syntynyttä Nevanlinnaa ja selvittää, miten pikakirjoitus toimii. Onko Nevanlinnan järjestelmä ainoa? Kirjoitetaanko eduskunnassa yhä pikakirjoitusta? Oppaanamme toimii pikakirjoittaja, joka oppi tämän vauhdikkaan kirjoitusmenetelmän jo nuorena. Niklas Varisto on paitsi eduskunnan erityisasiantuntija myös Egotrippi-yhtyeen kitaristi. Annetaan hänen kertoa.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

  • Kevään kuntavaalien retoriikkaa puntaroi Pasi Heikuran kanssa puhetaidon tutkija ja Puhujakoulun vastaava opettaja Severi Hämäri. Millä puheen keinoilla poliitikot vaaleissa voittivat ja hävisivät? Onko sanalla “tasa-arvo” eri merkitys, silloin kun siitä puhutaan oikeiston tai vasemmiston vaalipuheissa?
    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén

    ------------------

    Ennen kuntavaaleja monet epäilivät, jaksavatko puolueet ja äänestäjät innostua valitsemaan kuntiin uusia päättäjiä, kun maakunnat ovat tulossa viemään merkittävän osan kuntien tehtävistä, rahoista ja vallasta. Kaikesta päätellen into kuitenkin oli suurta sekä puolueiden että kansalaisten keskuudessa. Tuleva maakuntauudistus on vielä ehkä liian keskeneräinen tuntuakseen kouriintuntuvalta uhkalta lähidemokratialle.

    Eikä ihme, onhan sana kunta ikivanhaa perua. Kaisa Häkkisen etymologisen sanakirjan mukaan sana tunnetaan kaikissa sukukielissämme, mutta lähisukukielissämme ja saamessa kunta on tavallisesti yhdyssanan jälkiosana. Karjalassa on venehkunda, lyydissä ’suku’ on heimokund ja virossa ’pöytäkunta’ on laudkond. Onko kunta omaperäinen sana vai lainasana, sitä ei osata varmuudella sanoa.

    Hallinnollisessa merkityksessä kuntaa on käytetty jo vuoden 1570 maalain suomennoksessa kihlakunnan tapaisen alueen merkityksessä. 1700-luvun lopulla ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden perustaja Antti Lizelius käytti sanaa läänin merkityksessä. Nykymerkitykseen sana on vakiintunut vasta vuoden 1865 kunnallislain myötä.

    Tuolloin kunnat saivat vastuulleen niin sanotut maalliset asiat niitä siihen saakka hoitaneilta kirkkopitäjiltä. Suuressa mittakaavassa ideana oli siirtää valtion alati lisääntyviä tehtäviä alemmille tasoille: tsaarilta Suomen senaatilta ja senaatilta edelleen kunnalliselle tasolle. Ja sana pitäjähän taas on myös vanha sana: se on esikristilliseltä ajalta tunnettu veronkantoalueen nimitys.

    Miten kevään kuntavaaleja puntaroi puhetaidon tutkija? Puhujakoulun vastaava opettaja Severi Hämäri opastaa meidät seuraavassa siihen, millä keinoilla poliitikot vaaleissa voittivat ja hävisivät.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

    Kuva: Yle Petteri Sopanen

  • Martin Lutherin Saksassa käynnistämän uskonpuhdistuksen seurauksena Mikael Agricola käänsi Raamatun suomeksi. Kieleemme vakiintui sanoja ja sanontoja, joiden raamatullista alkuperää emme usein edes muista.

    Kuinka sanonnat ovat muuttuneet vuosisatojen aikana? Perustuvatko ne Raamatun alkuperäisteksteihin? Pasi Heikura kysyy Turun yliopiston saksan kielen dosentilta Tuomo Fonsénilta, joka on tutkinut asiaa.

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén

    Tänä vuonna juhlitaan yhtä historian merkittävimmistä teksteistä, jonka Martin Luther –niminen saksalainen kirkkoherra kirjoitti ja lähetti piispalleen Albertille lokakuussa tasan viisisataa vuotta sitten vuonna 1517. Luther oli katolinen kirkkoherra, joten tämä teksti – nimeltään suomeksi Väittely aneiden voimasta ja tehokkuudesta – oli kirjoitettu latinaksi.

    Edellisenä vuonna Saksaan oli tullut Vatikaanista jälleen yksi lähettiläs myymään aneita, nyt Pietarinkirkon rakentamisen rahoittamiseksi. Tämä sai Martti Lutherin kirjoittamaan tekstinsä, joka tunnetaan myös Lutherin 95 teesinä.

    ”Miksei rikas paavi rakenna kirkkoa omilla rahoillaan vaan köyhien kustannuksella?”, ihmetteli Luther muun muassa. Piispa Albert ja Vatikaani kuitenkin pitivät Lutheria uhkana ja alkoivat toimenpiteisiin estääkseen häntä saarnaamasta kansalle.

    Tästä alkoi koko maailman mullistanut tapahtumasarja, jota on kutsuttu reformaation lisäksi uskonpuhdistukseksi. Se ei ollut pelkästään uskonnollinen mullistus, vaan sen seurauksena vaikkapa Suomessa alettiin noin kolmen vuosikymmenen kuluttua hahmotella kirjakieltä kansan puhuman kielen pohjalta. Reformaation idea johti siihen, että Mikael Agricola käänsi Raamatun suomeksi. Tämän seurauksena kieleemme vakiintui satoja sanoja ja sanontoja eri puolilta Pipliaa, niin ettemme aina edes tiedä siteeraavamme isoa kirjaa.

    Vai tunnettiinko Raamatun sanontoja Suomessa jo katolisella ajalla? Ovatko sanonnat muuttuneet vuosisatojen aikana? Perustuvatko ne Raamatun alkuperäisteksteihin vai Lutherin versioon? Turun yliopiston saksan kielen dosentti Tuomo Fonsén on tutkinut asiaa, kysytään häneltä.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

    Kuva: Creative Commons

  • Muumit, mäkihyppy, metallimusiikki ja Kalevala ovat esimerkkejä syistä alkaa opiskella suomen kieltä. Myös suomalaisten formulakuskien ja Aki Kaurismäen tapa ilmaista itseään innoittaa perehtymään kieleen. Missä kaikkialla voi opiskella suomea, ja paljonko opiskelijoita maailmalla on? Pasi Heikura haastattelee Opetushallituksen vastaava asiantuntija Krista Heikkilää.
    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.

    Näinä päivinä vietetään suomen kielen päivää, joten onneksi olkoon, suomen kieli! Äidinkielemme voi isänmaansa juhlavuonna huhuista huolimatta hyvin, maailman noin kuudesta tuhannesta kielestä suomea vähemmän puhuttuja kieliä on noin 98%. Verkkosanakirjan listauksen mukaan suomen puhujia on hiukan vähemmän kuin tanskan puhujia, mutta hiukan enemmän kuin hepreaa puhuvia ihmisiä.

    Säännöllisesti meilläkin nousevat uutiseksi erilaiset listaukset siitä, että suomi on päässyt mukaan maailman vaikeimpien kielten joukkoon. Yleensä listaukset ovat kuitenkin peräisin yhdysvaltalaisista tai englantilaisista lähteistä, joten ne on tietenkin tehty englannin kielen puhujan lähtökohdista.

    Mitään absoluuttista mittaria ei kuitenkaan ole, jolla voisi mitata, onko jokin kieli vaikea vai helppo. Esimerkiksi käy matkailusivusto Matador Networkin kuuden vuoden takainen listaus yhdeksästä vaikeimmasta kielestä englanninkieliselle ihmiselle. Suomi on listalla neljäntenä, mutta ensimmäisenä on arabia, kolmantena Kantonin kiina, kuudentena japani, kahdeksantena mandariinikiina ja viimeisenä korea. Näitä ”vaikeita” kieliä puhuu äidinkielenään maailmassa siis noin puolitoista miljardia ihmistä, kun taas englanninkielisiä on vain noin 400 miljoonaa. Aika paljon maailman vaikeimmille kielille!

    Moni ulkomaalainen on kuitenkin rohkea ja ryhtyy opiskelemaan suomen kieltä. Usein tähän on mahdollisuus lähempänäkin kuin Suomessa, suomea opetetaan maailmalla yliopistoissa siinä kuin meillä opetetaan ruotsia, saksaa ja muinaiskreikkaa. Skandinaavisista kielistä ruotsia opetetaan maailmalla laajimmalla, sitä on mahdollista oppia 225 yliopistossa. Toisena on norjan kieli 140 yliopistolla.

    Miten monessa yliopistossa ulkomailla opetetaan suomen kieltä? Miten monessa maassa? Paljonko suomen kielellä on maailmalla opiskelijoita? Opetushallituksen vastaava asiantuntija Krista Heikkilä tietää vastaukset.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

    Kuva: Yle Pertti Pekkala

  • Piilosana on sanaristikko, jossa vihjeet annetaan varsinaisesta ristikosta erillisinä, ja jossa jokainen vihje sisältää sekä suoran vihjeen että piilosanamaisen kätketyn vihjeen ratkaisusanasta.
    Piilosana on peräisin Englannista. Suomeen tehtävätyypin toi Risto Pitkänen. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén

    --------------

    Tappio vaatii maavoimien kärjen; loput pirstoina syteen (seitsemän kirjainta). Näin kuului piilosanaristikon ensimmäinen vihje vaakasuoraan vuonna 1975 Suomen Kuvalehden numerossa yhdeksän. Kyseessä oli ensimmäinen suomenkielinen piilosanaristikko koskaan, ja sen oli laatinut Risto Pitkänen.

    Piilosana vakiintui nopeasti kiinteäksi osaksi Suomen Kuvalehden tehtäväosastoa ja levisi sieltä myös joihinkin sanomalehtiin ja ristikkolehtiin. Tämä arvoituksellisiin ja jopa runollisiin vihjeisiin perustuva harrastus ei ole yltänyt aivan kuvaristikoiden laajuiseen suosioon, mutta sen harrastajat ovat sitäkin fanaattisempia.

    Kun pyysimme kuulijoilta viime syksynä toiveaiheita Aristoteleen kantapää -ohjelmaan, saimme Pentti Oskalalta seuraavan kirjeen: ”Ajelin tänään kotiin Tuusulasta piilosanan ratkonnan suomenmestaruuskilpailuista ja kuuntelin radiosta mieliohjelmaani Aristoteleen kantapäätä. Piilosanaristikko näyttää aivan klassiselta sanaristikolta, mutta vihjeet eivät. Kukin vihjelause on ensilukemalta aivan mieletön, mutta lähemmässä tarkastelussa se sisältää viitteen sekä ratkaisusanan sisältöön, että sen rakenteeseen jonkin sanaleikin muodossa. Koskaan ei tiedä, minkä tyyppinen sanaleikki on kysymyksessä. Ratkojan aivo raksuttaa.

    Piilosanan ratkaiseminen on aivan muuta kuin synonyymivaraston pengastamista. Se vaatii oivaltamista, kielitietoisuutta ja ajattelun notkeutta. Se tuottaa uskomattoman suurta tyydytystä sanaharrastajalle. Piilosana on aivan ehdottomasti korkeampi pyrintö kuin tavallinen ristisana. Aristoteleen kantapää tekisi todellisen kulttuuriteon tuomalla tätä lajia yleisempään tietoisuuteen.”

    Piilosanamies Pentti on aivan oikeassa. Seuraavaksi selvitämmekin, miten ihmeessä piilosanaristikko toimii. Oppaana piilosanaharrastaja, filosofi ja omien sanojensa mukaan ”kaiken maailman dosentti” Risto Pitkänen, joka toi piilosanat Suomeen. Ai niin: vastaus alun vihjeeseen on: menetys.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

    Kuva: C C Susanne Nilsson

  • Luonnonvarakeskuksen tutkija, biologi ja paikkatietoanalytiikan asiantuntija Kari Mikkola innostui Maanmittauslaitoksen nimitietokannasta. Hän alkoi laatia kartakkeita erilaisten paikannimien perusteella. Kuten esimerkiksi Suomen kartta, johon on punaisella täplällä merkitty paikannimet, joissa on sana äijä ja sinisellä täplällä paikannimet, joissa on sana ukko. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén

    ------------

    Sanapari big data – eli iso tieto, suuret tietomassat – on yleistynyt viime vuosina monenlaisissa teksteissä. Big dataa ovat muunmuassa ne paikkatietoaineistot, jotka Maanmittauslaitos avasi Vuonna 2011 vapaasti saataville. Sen nimitietokannassa on noin 800 tuhatta paikannimeä, joista luontonimiä noin 480 tuhatta.

    Luonnonvarakeskus Luken tutkija, biologi ja paikkatietoanalytiikkaan erikoistunut Kari Mikkola innostui aineistosta. Muutama vuosi sitten hän alkoi laatia kartakkeita erilaisten paikannimien perusteella. Esimerkiksi Suomen kartta, johon on punaisella täplällä merkitty paikannimet, joissa on sana äijä ja sinisellä täplällä paikannimet, joissa on sana ukko.

    Mikkola kirjoitti minulle tutkimusharrastuksestaan näin: ”Koko ajan paukahtelee mielenkiintoisia yllätyksiä eteen ja aukkopaikkojen täyttäminen vaati aikamoista salapoliisityötä. Esimerkiksi saukko -kantaisten nimien kohdalle jäi Itä-Suomeen iso aukko, kunnes hoksasin, että saarva tai sakarvahan se saukko siellä päin on!

    Olen suunnitellut pureutumista tuohon dataan käyttäen tilastollisia menetelmiä, joilla paikkatiedosta etsitään piileviä, monien nimikerrosten sisään verhoutuneita rajapintoja. Pitäisi vain värvätä joku kielentutkija tai historioitsija mukaan matkaan.”

    Kuulijamme Risto Jalkanen oli törmännyt Mikkolan tutkimuksiin ja hän toivoi aiheesta ohjelmaa. Nyt kiitämmekin Ristoa vinkistä ja lähdemme tutustumaan Kari Mikkolan paikannimikarttoihin.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

    Kuva: Metla

  • Vuonna 2008 menehtyneen säveltäjä, basisti Pekka Pohjolan progressiivista rockia ja fuusiojazzia edustava tuotanto on lajinsa huippua. Fantasiahenkisten soololevyjen kappaleiden erikoiset nimet herättävät uteliaisuutta. Haastateltavana Keesojen lehto -levyn kappaleiden nimet luonut Heikki "Hector" Harma. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.

    -----------------

    Tasan neljäkymmentä vuotta sitten punkrockin ensi soinnut alkoivat kaikua Suomessakin.

    Maaliskuussa 1977 ilmestynyt basisti Pekka Pohjolan kolmas soololevy Keesojen lehto oli kaikkea muuta kuin punkrockia. Pohjolan aiemmat läpisävelletyt levytykset – Pihkasilmä kaarnakorva vuodelta 1972 ja Harakka Bialoipokku vuodelta 1974 – olivat vakiinnuttaneet Pohjolalle maineen tinkimättömän taiteellisena niin sanotun progen eli progressiivisen, edistyksellisen, rockin säveltäjänä.

    Keesojen lehdon kappaleiden nimet noudattelivat progelle tuttuja mystisiä polkuja: Oivallettu matkalyhty, Kädet suoristavat veden, Matemaatikon lentonäytös ja Pääntaivuttelun seuraukset, joka koostui kahdesta osasta, nimeltään: Sulamaan jätetty kipu ja Nykivä keskustelu tuntemattoman kanssa.

    Kauas oli tultu klassisen musiikin mestareiden ajan kappaleiden nimistä: Sinfonia numero 1, e-molli, viulukonsertto d-mollissa. Eivätkä nuo muistuta enää vanhojen iskelmien tai pop-kappaleidenkaan nimilinjaa: Siks’ oon mä suruinen, Nuori rytmi.

    Jo klassisen musiikin säveltäjillä oli ollut silloin tällöin humoristisia kappaleiden nimiä, kuten Erik Satien Kahdeksan päärynänmuotoista sävellystä, mutta varsinaisesti hassuttelevien nimien alku tuntuu johtavan The Beatles -yhtyeeseen . Yellow Submarine (Keltainen sukellusvene), Lucy In The Sky With The Diamonds (Lucia taivaalla timanttien kanssa) edustivat aivan uutta tapaa ajatella popmusiikkia myös kappaleiden nimien suhteen.

    Oliko yltiötaiteellisen rockin korkealentoisten visioiden lähtökohta humoristinen vai runollinen? Tätä kysymme tänään mieheltä, joka laati Pekka Pohjolan Keesojen lehdon kappaleiden nimet. Heikki ”Hector” Harma oli juuri edellisenä vuonna kiertänyt 10-vuotistaiteilijajuhlansa tiimoilla H.E.C.-yhtyeen kanssa, mutta ehti myös antaa nimet tämän Pohjolan eniten myydyn levyn kappaleille. Mitä ovat keesot? Millainen paikka on keesojen lehto? Heikki ”Hector” Harma kertoo.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

    Kuva: Yle Ari Ojanperä

  • Mistä tietää, onko EKP laskemassa viitekorkoaan? Entä mistä tietää,aikooko EKP nostaa korkoa?
    Aristoteleen kantapää kysyy tänään,miten tulkita Euroopan Keskuspankin laatimaa kieltä ja kuukausikatsauksia.Katsaukset ovat monelle vaikeaselkoisuutensa vuoksi suorastaan salakieltä. Pasi Heikuran vieraana EKP:n kielen tulkintoihin johdattaa taloustoimittaja Aapo Parviainen."
    Toimittajina Pasi heikura ja Emilia Cronvall.

    -------------

    Muistatteko Neuvosto-ajat? Jokaisen valtiovierailun aikaan Suomi tärisi jännityksestä: miten valtiomiehet päätyvät muotoilemaan vierailun loppujulkilausuman? Jos siellä oli viittausta puolueettomuuteen, huokaisimme helpotuksesta. Jos siellä oli puhe neuvostoystävyydestä, koko kansa jatkoi varpaillaan oloa: tämäkö on itsenäisyytemme loppu!?

    Kremlologia eli Neuvostoliiton johdon todellisuuden tulkitseminen pienistä vihjeistä saattaa nykykansalaisesta tuntua liioittelulta, mutta jos nykyään elämme vainoharhaista aikaa noin ylipäänsä, silloin saman vainoharhamäärän aiheuttajalla oli osoite: Kreml. Venäjä-asiantuntija Ilmari Susiluoto juontaa vainoharhan synnyn Stalinin suorittamiin likvidointeihin 1930-luvulla, mutta arvelee venäläisen tsaristisen mystisen valtionjohtoperinteen periytyneen vallankumouksessa eteenpäin bolsevikeille.

    Kun kukaan ei uskaltanut kysyä keneltäkään suoraan, asioita pääteltiin puoluelehti Pravdan sanamuodoista ja siitä miten jutut oli järjestelty, hallintotilojen muotokuvien poistamisista, siitä, miten johtajisto asettui vastaanottamaan sotilasparaateja Punaiselle Torille ja mistä tahansa, mikä olisi kertonut valtataistelun tilanteesta. Suoraan ei voinut kysyä, koska jos olisi mennyt kysymään väärältä ihmiseltä, kohtalona olisi ollut vähintään maastakarkoitus. Saksassa tämän pohdinnan lajin nimenä oli Kreml-astrologie, jossa on siis mukana vihjaus siihen, että tulkinnat eivät aina pitäneet paikkaansa.

    Suomessa kremlologian tarve oli Susiluodon mukaan paitsi ulkopoliittinen, myös sisäpoliittinen: Neuvostoliiton asiamiehiä oli tavalla tai toisella soluttautunut kaikkiin puolueisiimme. Siksi naapurin mielenilmauksia seurattiin tarkasti. Ja Kremlillä tosiaan oli tavallaan oma sanastonsakin: valtion riippumattomuus ei ollut suinkaan mitään harmitonta maailmanmenon sivustaseuraamista, se oli kätkettyä imperialismia! Tätä taustaa vasten on helpompi ymmärtää niitä aplodeja, jotka seurasivat Mihail Gorbatshovin tervehdystä Finlandia-talolla 25. lokakuuta vuonna 1989, kun hän kutsui Suomea puolueettomaksi valtioksi. Suomi oli jo vuosien ajan tolkuttanut tuota puolueettomuutta, mutta vasta juuri Neuvosto-imperiumin hajoamisen aattona kommunistisen puolueen pääsihteeri päätyi samoille linjoille.

    Suljetun Neuvostoliiton vainoharhat ovat menneisyyttä, mutta yhä meillä on oma ammattikuntamme tulkitsemaan tärkeitä elämäämme vaikuttavia hämäriä ilmauksia. Niiden lähde on tietenkin Euroopan Keskuspankki EKP. Mistä tietää, onko EKP laskemassa viitekorkoaan? Mistä tietää, aikooko EKP nostaa korkoa? Taloustoimittaja Aapo Parviainen johdattaa meidät nyt EKP:n vivahteikkaan kielen tulkinnan syövereihin.
    – – –
    aristoteles@)yle.fi
    Pasi Heikura

Klipit

  • Kielentutkija elokuvissa. Aristoteleen kantapään taustatoimittaja Jani Tanskanen ja kielentutkija Lea Nieminen keskustelevat Tatu ja Patu -elokuvan sekä -kirjojen kielestä.

    Kuva kirjasta Tatun ja Patun avaruusseikkailu: © Aino Havukainen ja Sami Toivonen / Otava.

  • Usein eri alojen erikoistermistö liukuu yleiskieleen. Monesti tästä seuraa sellaisia kysymyksiä kuin seuraava kuulijamme Jyrkisakarin meille lähettämä ihmettely:

    ”Me muusikot puhumme temposta ja urheiluselostajat temmosta. Olemmeko me väärässä, vai urheiluselostajat, vai taipuuko sana tempo käyttötarkoituksesta riippuen kahdella eri tavalla?”

    Tempo on tosiaan alun perin muusikoiden kieltä. Italiasta saatu lainasana tarkoittaa yleisesti aikaa ja musiikissa se viittaa sävellyksen nopeuteen, siihen montako nuottia tietyssä ajassa soitetaan. Ei ihme, että käsite sopii hyvin aikojen ja matkojen kanssa painivan urheilunkin filosofiaan.

    Jokainen ihminen kokee ajan eri tavalla, mutta aikaa koskevissa sanoissa ei kuitenkaan voi sallia erilaisia käytäntöjä. Musiikin ja urheilun tempot taipuvat siis samalla tavalla. Niinpä Aristoteleen kantapään nopeusfraasien aikaihminen määrää jokaisen temmon käyttäjän hankkimaan metronomin ja harjoittelemaan sen kanssa sanan tempo taivuttamista tempomerkinällä apassionato, intohimoisesti: tempo, tempon, tempoa, tempoon, tempot, tempojen, tempoja, tempoihin!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Aristoteleen kantapään kuulokuvasarja käy läpi 70-vuotisjuhliaan viettävän Kielitoimiston puhelinneuvonnan vuosikymmeniä. Sarjassa koetaan pikakelauksella joukko vuosikymmenten aikana esiinnousseita oleellisia kielellisiä ihmetyksen aiheita.

    Yle on tehnyt sarjan yhteistyössä Kotimaisten kielten keskuksen kanssa, ja sitä lähetään Aristoteleen kantapää -ohjelmassa kerran kuukaudessa heinäkuuhun asti.

    Viimeinen jakso 'Vuosituhannen arvoitus!' sijoittuu 2000-luvulle.

  • Joskus eri lähtökohdista saattaa päätyä samanlaiseen lopputulokseen. Jos nyt ajatellaan vaikka pilkottamista eli sitä, että jostain näkyy vähäisen. Ja sitten pilkkomista, paloittelua, lohkomista. Kummastakin saa johdoksen pilke, joka voi tarkoittaa sitä jotain, joka pilkottaa tai vilahtaa, ja toisaalta pilkkomisen tulosta.

    Niinpä kuulijanimimerkin Puilla lämmittävä Kurikasta meille lähettämä otsikko maaliskuisesta Maaseudun Tulevaisuudesta saa aikaan huikaisevia näköaloja. Otsikko kuului näin:

    "Lemillä tehdään polttopuuta pilkettä silmäkulmassa."

    Ilmiantajamme Puilla lämmittävä Kurikasta tuumaa: ”Jos pilke on fyysistä, käynti silmälääkärillä auttaa. Henkistä pilkettä silmäkulmaan tarvinnevat kaikki!”

    Näinhän se on. Siinäpä polttoainetta ajatuksille!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Toiset muinaiset työkalut kestävät yhä käytössä, vaikka aina vaan kehittyneempiä aikoja uusine keksintöineen tulee ja menee. Puukko mainitaan jo Kalevalassa, mutta se on yhä jokapäiväisessä käytössä – niin kouriintuntuvassa kuin vertauskuvallisessa mielessä.

    Kuulijamme Pekka jäi maaliskuussa ihmettelemään seuraavaa MTV3:n formula-autoilusivujen otsikkoa:

    "Hamilton käänsi puukkoa Ferrarin selässä."

    Pekka pohtii: ”Onko Ferrari siis joutunut selkään puukotuksen uhriksi? Kuka oli se Brutus, joka petti kunniakkaan italialaistallin? Vai hakeeko otsikon kirjoittaja kenties sanontaa Hamilton käänsi puukkoa Ferrarin haavassa? Kyseinen kisahan ei mennyt Ferrari-tallilta lainkaan hyvin kun Räikkösen autokin syttyi tuleen.”

    Pekka on aivan oikeassa, vaikka Brutus onkin tulenarka esimerkki selkään puukottamisesta. Tässä Julius Caesarin tapauksessa kuvaannollista pettämisen ilmausta ei saa sekoittaa hänen salamurhansa toteuttamistapaan, jossa Brutus oli yksi kymmenistä, jotka haavoittivat hallitsijaa tikarilla edestäpäin. Ja vaikka puukko on supisuomalainen keksintö, ymmärrettävämpää on kääntää veistä haavassa silloin kun halutaan lyödä lyötyä tai hieroa suolaa haavoihin.

    Aristoteleen kantapään puukkofraasien ylijunkkari julistaakin MTV3:n formulakirjoittajan syylliseksi puukon väärinkäyttöön yleisellä paikalla ja tuomitsee hänet kesän ajaksi keskittymään selkään suukottamiseen!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Ihmiset seuraavat kielen ilmiöitä suurella mielenkiinnolla. Niin tekee myös kuulijamme Seppo, joka lähestyi meitä hiljattain seuraavalla viestillä: ”Kiitti, okei ja moi. Ei ole Suomen kieltä. Varsinkin moi, jota kuulee jopa yleisissä radio-ohjelmissa. Jos Aristoteleen kantapää olisi ystävällinen ja tutkisi mistä moinen tervehdys on pesiytynyt Suomen kieleen.”

    Kielitoimiston sanakirjasta tämä arkinen tervehdyssana löytyy, mutta vuonna 1961 ilmestyneessä Nykysuomen sanakirjassa sitä ei vielä ollut. Se on siis melko tuore tuttavuus. Se – ja muut vastaavat sanat kuten moikka – on ilmeisesti muovautuneet hiukan pidemmästä tervehdyssanasta morjens, ehkä jopa hiukan vanhaa yleismaailmallista hei-tervehdystä mukaillen. Morjens, moron ja muut vastaavat taas tulevat mitä ilmeisimmin ruotsin aamua merkitsevästä morgon-sanasta ja hyvää huomenta eli god morgon –tervehdyksestä.

    Vuonna 2002 Taru Kolehmainen kertoi tosin Kielikello-lehdessä, että hyvää ja kaunista merkitsevä sana moi on käytössä myös saksassa, hollannissa ja ruotsissa, joskus jopa tervehdyssanana.

    Onko naapurikielestä lainattu sana sitten suomea? Niin kuin vaikka reipas terve? Kaisa Häkkisen etymologisen sanakirjan mukaan sana terve on vanha iranilainen laina. Taitaa olla niin, että kielet lainaavat sanoja toisista kielistä ja mukauttavat niitä omaan suuhun sopiviksi. Ei terve ole irania, se on suomea, niin kuin sana moi.

    Joten Seppo: kyllä moi on suomea. Samoin tuhannet muut lainasanat. Joten moi ensi kertaan!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Sanonnat ja idiomit helpottavat kielenkäyttöä. Niiden avulla voimme lähettää lukijoille ja kuulijoille tutun merkityksen tutussa paketissa eikä asiaa tarvitse joka kerta kirjoittaa alusta saakka. Joskus innostumme näistä elämää helpottavista ilmaisukeinoista kuitenkin liikaa. Niin kävi kirjoittajalle Aamulehdessä maaliskuussa, kun tarkoituksena oli selvittää lukijoille rahapelimonopolin ja EU:n säädösten suhteita.

    Kuulijamme Kain lähettämässä jutussa alku oli vielä ihan helppoa:

    "Euroopan unionin komissiolla on oma lehmä ojassa, sillä…"

    Kohta lukija pääsi kuitenkin laskemaan lisää karjaa:

    "Kotimaisilla peliyhteisöillä on oman toiminnan säilyttämisen lehmä ojassa."

    Pian kirjoituksessa nautoja alkoikin vilistä oikein toden teolla:

    "Ulkomaiset peliyhtiöt liputtavat lisenssijärjestelmän puolesta. Heidän lehmänsä keskustelun ojassa ei oikeastaan ole lehmä, vaan lypsäjä."

    Nyt lukija on pudonnut jo kärryiltä kuin lehmän häntä. Aristoteleen kantapään karjafraasien ylipaimenpoika tuomitsee omien lehmien ryöstöviljelyn ojissa ja määrää kirjoittajan osallistumaan pikimmiten lähimmälle käsinlypsykurssille ja märehtimään siellä saamansa oppia kotona pötsi täynnä ainakin satakertaa!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Informaatiosota on yhä kiinteämpi osa nykyaikaista sodankäyntiä. Sitä voidaan käydä vaikka varsinaista sotaa ei käytäisikään ja sen tarkoituksena on paitsi levittää väärää tietoa, myös sekasorron aiheuttaminen.

    Ilmiantajamme Nimetön uskoo törmänneensä keskelle informaatiosotaa tammikuussa Aamulehteä lukiessaan. Lehdessä oli otsikko ’Kasarmeilla nyt kaikkien aikojen heikoimmat sotilaat’ ja sen alta löytyi seuraava lausunto:

    "Kaikkien aikojen huonoin testitulos 12 minuutin juoksutestissä valitettavasti edelleen vahvistaa nuorten miesten yhä heikentyvää kestävyyskuntoa."

    Nimetön on sekasorron vallassa: ”Miten huono testitulos vahvistaa varusmiesten kuntoa?” hän kysyy paniikin partaalla.

    Rauhoittukaa kansalaiset. Siinä esikunnan liikuntapäällikkö vain hämäsi vieraiden valtioiden tiedustelijoita, jotka vakoilevat puolustusvalmiuttamme lukemalla Aamulehteä. Jutun perusteella vakoojat välittivät päämajaansa ristiriitaista tietoa ja leimautuivat harrastelijoiksi, mikä on heille aivan oikein!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Joskus monia eri asioita merkitsevä sana alkaa merkitä vain yhtä asiaa, jos oikein keskittyy ajattelemaan vain sitä yhtä merkitystä. Tässä ei ole mitään ongelmaa niin kauan kuin sanaa ei käytä vaikkapa lehtijutussa.

    Kuulijanimimerkki Pikku Pete ja Iso Pat lähetti meille esimerkin siitä, miten yllättävän moni on alkanut ajatella tutusta sanasta vain sitä yhtä merkitystä. Tämä Pikku Pete ja Iso Patin lähettämä pätkä ilmestyi viime lokakuussa Helsingin Sanomissa, mutta viimeksi ilmausta käytettiin kesäkuun puolivälissä mm. Ylen uutissivuilla. Helsingin Sanomien ote menee näin:

    "Poliisi etsi käsiasetta Kehä I:n varresta – paljastui lasten leikkipyssyksi."

    Närkästynyt Pikku Pete ja Iso Pat puhkuu sanan käsiase käytöstä näin: ”Toimittajat ovat yhä laajemmin infektoituneet karttamaan selkeää sanaa pistooli. Tässäkin uutisessa on yksinkertaisesti kysymys pistoolista. Ei muun tyyppisestä käsiaseesta.”

    Pikku Pete ja Iso Pat on oikeassa, käsiaseitahan ovat myös puukot, tikarit, miekat, keihäät ja pertuskat. Näiden kylmien käsiaseiden lisäksi on lyhyitä ja pitkiä käsiaseita. Lyhyitä ovat pistoolit, pitkiä kiväärit.

    Joskus oikeiden sanojen karttaminen menee niin pitkälle, että kirjoitetaan revolverityyppisestä käsiaseesta eikä yksinkertaisesti revolverista. Ja täällä lienee sekaannuksen alkukohtakin: halutaan välttää sekoittamasta revolveria ja pistoolia toisiinsa, ikään kuin ne olisivat eri asia. Revolveri on yksi pistooleiden alalaji ja pistooli on yksi käsiaseiden alalaji – näin singahtaa totuus kuin pyssyn suusta!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Aristoteleen kantapään kuulokuvasarja käy läpi 70-vuotisjuhliaan viettävän Kielitoimiston puhelinneuvonnan vuosikymmeniä. Sarjassa koetaan pikakelauksella joukko vuosikymmenten aikana esiinnousseita oleellisia kielellisiä ihmetyksen aiheita.

    Yle on tehnyt sarjan yhteistyössä Kotimaisten kielten keskuksen kanssa, ja sitä lähetään Aristoteleen kantapää -ohjelmassa kerran kuukaudessa heinäkuuhun asti.

    Kuudes jakso 'Maanosa sekasorron vallassa!' sijoittuu 1990-luvulle.

  • Valta turmelee ja täydellinen valta turmelee täydellisesti, sanotaan. Se jätetään kuitenkin liian usein sanomatta, että valta turmelee myös kielen. Ja joskus tähän riittää vain se, että katsoo vallanpitäjistä tehtyä elokuvaa.

    Ystävämme Kapteeni Nemoji löysi tällaisesta varoittavan esimerkin Helsingin Sanomien elokuva-arvostelusta huhtikuussa. Arviossa puhuttiin italialaisesta elokuvasta, jossa senaattorin hiukan vajaaälyinen kaksoisveli nousee korkealle vallan tikapuilla. Arvostelija luonnehti valtaannousun helppoutta näin:

    "Giovanni solahtaa politiikan huipulle kuin kusi sukkaan."

    Kapteeni Nemoji ällistelee ilmausta näin: ”Kiehtova osmoosi–ilmiö”! Aristoteleen kantapään sukkafraasien ylihuopatossu ei innostu diffuusio-tulkinnasta vaan jyrähtää, että ilmaukselle kuin kusi sukassa on varattu aivan tietynlainen merkitys koillis-eurooppalaisen Suomemme kieli-ilmastossa. Se on: aivan hiljaa.

    Arvostelijan käyttämä muoto solahtaa kuin kusi sukkaan on tässä mielessä tolkuton, joten julistamme skribentin syylliseksi sukkien tuottamukselliseen likaamiseen ja määräämme hänet hoitamaan sukkapyykkivuoron koko kesän ajan.

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Hyvin harvalla työssäkävijällä on kokemusta eläkkeelle jäämisestä. Yleensä eläköityvät ihmiset alkavat viettää eläkepäiviään eivätkä palaa työelämään, kuten vaikkapa kertomaan toimittajille, miten eläkkeelle jäämiseen liittyvät ilmaukset menisivät oikein.

    Niinpä Helsingin Sanomien urheilutoimittaja päätyikin tammikuussa kirjoittamaan seuraavanlaisen luonnehdinnan uransa päättäneen jääkiekkoilija Kimmo Timosen leppoisasta arjesta:

    "Ikuisesti mies ei aio kuitenkaan tolpillaan pysyä."

    Niin kuin ilmiantajamme Timo muusta jutusta ymmärsi, toimittajan tarkoituksena oli ”kuitenkin sanoa, että mies ei aio jämähtää eläkepäivillään oleilemaan, vaan jotakin on tarkoitus tehdä”. Ilmiantajamme Laura taas ehätti toivomaan, että ”jatkuipa Timosen ura kuinka tahansa, toivottavasti mies sentään tolpillaan pysyy!”

    Aristoteleen kantapään laakereillalepäämis-fraasien ylitolppa-apina yhtyy toiveisiin ja julistaa skribentin syylliseksi vihjailevan fraasin käyttöön väärässä tilanteessa. Tolpillaan eli jaloillaan pysymisestä puhuminen merkitsee suomessa nimittäin pysyjän kunnon kyseenalaistamista joko sairauden vai humalatilan vuoksi, ja näistä kummastakaan ei jutussa ole kyse. Paremmin tilanteeseen olisi sopinut puhua aloillaan pysymisestä tai laakereillaan lepäämisestä.

    Rangaistukseksi määräämmekin kirjoittajan pysymään tolpillaan koko kesälomansa ajan, niin oppii kantapään kautta, miltä tolpillaan oleminen tuntuu!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Jani Tanskanen.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä