Radio Suomi Kuopio

"Jos olen tänään jotain mieltä, niin kertoisin sen samantein"

  • 8 min
  • toistaiseksi

Ihmiset kommentoivat päivittäin kuvia ja kysymyksiä älypuhelimilla. ICT-demokratialla halutaan viedä myös kunnan ja asukkaiden vuorovaikutus vastaavanlaiselle matalan kynnyksen tasolle. - Kuntalaisten pitäisi pystyä vaikuttamaan asioihin enemmän reaaliajassa, eikä vaan vaalien alla, sanoo Toni Auvinen. Hän on Tuusniemen kunnanjohtajan tehtävästä virkavapaalla ja selvittää ICT-yhteistoimintaa Pohjois-Savon kunnissa. Tavoitteena on selkiyttää sähköisiä toimintoja. Juhani Forsman haastattelee.

Lähetykset

  • ma 15.8.2016 11.20 • Yle Areena

Jaksot

  • Laulaja Katri Helenasta nähdään tänä kesänä musiikkinäytelmä Kuopion Uudessa Kesäteatterissa. Katri Helena saapui paikalle näytelmän ensi-iltaan ja pohtii tässä muun muassa sitä, miltä tuntuu, kun itsestä tehdään näytelmiä.

  • Kuopiolainen Jussi Vainionperä kävi kolmen viikon moottoripyöräsafarilla Himalajan vuoristoissa. Huikeista näkymistä tuli paras matkamuisto ja jännitystä toivat vuoristojen vaaralliset tiet. Juhani Forsman ja Maija Ilmoniemi haastattelevat.

  • Lapinlahtelainen Mervi Eskelinen on nähnyt aina ihmisten hylkäämät tavarat ja roskat mahdollisuutena tehdä taidetta. Ensimmäiset teokset syntyivätkin jo 1990-luvulla. Tuolloin Eskelisen taide herätti ihmetystä, tänä päivänä voi ostaa ohjekirjoja, joissa neuvotaan kuinka valmistuu tölkinnipsulaukku. Toki Mervi Eskelisen kohdalla suuntautumiseen vaikuttaa myös työ arkkitehtuuri -ja ympäristökulttuurikoulu Lastun opettajana. Lastun toimintaperiaatteisiin kuuluu kaiken hyödyntäminen. Taiteilija Mervi Eskelisen näyttely on avoinna henäkuun 2017 ajan Lapinlahden kirjastossa. Toimittaja on Marianne Mattila.

  • Takana on vuosien työ, uudistaminen aloitettiin vuonna 2008. Uudistettuja virsiä on jo veisattu, mutta virallisesti ne otetaan käyttöön Herättäjäjuhlilla. Muusikko Jaakko Löytty on ollut mukana Siionin virsien uudistustyössä tekstijaoston jäsenenä. Herättäjäjuhlilla hän toimii toisena esiveisaajana. Toimittaja on Marianne Mattila.

  • Savossa on virinnyt tämän kesän aikana into pesäpallon pelaamiseen. Erilaisia porukoita kokoontuu viikottain kentille ainakin Kuopiossa, Varkaudessa ja Siilinjärvellä. Myös Ykköspesisjoukkueilla SiiPellä ja PuPella on pelit menneet hyvin. SiiPe porskuttaa sarjan kärjessä ja voittoputki lupaa, että tavoite noususta superpesikseen on lähellä. Marianne Mattila tapasi SiiPen toiminnanjohtajan Marko Heikkisen ja pelaaja Antti Tolosen ennen jännittävää peliä PuPea vastaan (5.7.2017). Samalla hän pääsi kokeilemaan, miten entiseltä hupipelaajalta osuu maila palloon 30 vuoden tauon jälkeen.

  • Ylä-Savossa käynnissä oleva Kylät sydämellä -hanke on kouluttanut yhteistyössä paikallisen Radio Sandelsin kanssa parikymmentä vapaaehtoista kyläreportteria. He tekevät juttuja kylien kuulumisista Iisalmen, Kiuruveden, Sonkajärven ja Vieremän alueilta. Juttuja kuullaan Radio Sandelsin taajuudella perjantaisin ja lauantaisin. Toimittaja Markku Malinen tapasi kaksi vapaaehtoista reportteria Sonkajärvellä eukonkannon MM-kisojen yhteydessä. Jututettavina ovat sonkajärveläiset Sirpa Mäklin Paisuan kylältä ja Eeva Heiskanen Jyrkän kylältä.

  • Suonenjokelainen sarjakuvataiteilija Jorma "Jope" Pitkänen täyttää heinäkuun viimeinen päivä 70 vuotta. Juhlapäivän kunniaksi avataan paikallisessa Kellarikalleriassa Jopen sarjakuvista näyttely, josta osa lähtee myös kiertueelle muualle Suomeen. Vuosikymmeniä piirtänyt taiteilija on katsonut maailman menoa aina pienen ihmisen näkökulmasta. Toimittaja on Marianne Mattila.

  • Pumpulikirkko on suuri, yhdeltä sivulta avoin hiidenkirnu. Aikanaan kallioseinämä on joutunut antamaan periksi veden ja eroosion voimalle. Sen sisälle pääsee katselemaan jyrkkäseinäistä ja kirkkosalimaista aukiota.
    Juha Vauhkonen on nyt ihastelemassa Pumpulikirkkoa Nuorisokeskus Metsäkartanon toiminnanjohtaja Jari Korkalaisen kanssa.

  • Neulamäki-Vuorilammen alue on Kuopion lehtokeskuksen ydinaluetta.
    Alueen korkeusvaihtelut ovat huomattavat, kun rotkolaaksossa sijaitsevan Vuorilammen vieressä oleva Neulamäki kohoaa 200 metriä merenpinnan ja 120 metriä Kallaveden yläpuolelle.
    Juha Vauhkonen tutustuu seuraavassa tarkemmin Vuorilammen ympäristöön suunnittelija Kalle Ruokolaisen kanssa.

  • Etelä-Konneveden kansallispuisto perustettiin syksyllä 2014 ja se sijaitsee Keski-Suomen ja Pohjois-Savon maakuntien rajalla. Juha Vauhkonen lähti veneilemään kansallispuiston Pohjois-Savon puolella olevalle Hakovedelle projektipäällikkö Rositsa Bliznakovan ja venetaksiyrittäjä Jouko Korhosen kanssa.

  • Kuopiolainen proviisori Markus Lumipuu on ihastunut oluiden eri makuihin. Muutama vuosi sitten alkanut harrastus on saanut hänet jakamaan omia makuelämyksiään muille blogissa "Musamiehen oluet". Pienpanimo-buumi on tuonut lisää arvioitavaa, joskin Lumipuukin arvelee monen muun tavoin pienpanimoiden kasvun taittuneen tämän vuoden puolella. Markus Lumipuu vieraili Radio Suomen Kuopion iltapäivälähetyksessä. Toimittaja on Marianne Mattila.

  • Frisbeegolfin SM-kisojen järjestelyistä vastaavat Deep In The Forest ja Vuorelan Veikot. Juhani Forsman jututtaa kilpailujohtaja Janne Mönkköstä ja kisoihin valmistautuvaa parivaljakkoa Jesse Niemistä ja Mikael Räsästä Puijolla:

Ei tulossa olevia jaksoja

Klipit

  • Kuopion pakkaspäivien yksi vetonauloista on musiikkikeskuksessa esitettävä (23.-24.1.) Pakkassirkus Usva. Siinä esiintyvät taitavat nuoret sirkuksen harrastajat Kuopion Sirkuksesta yhdessä kaupungin sinfoniaorkesterin kanssa. Toimittajana Varpu Mäntymäki.

  • Kansanedustaja Markku Rossi (kesk.) antaa huonon arvosanan hallitukselle kuluneesta syyskaudesta. Hallituspuolueen Markku Eestilä (kok.) vastaa kritiikkiin ja pyytää katsomaan asioita kauemmas. Yle Savon kansanedustajatentissä puhutaan eduskunnan hyväksymästä rakenneuudistuksesta ja kuntien valtionosuuksista sekä arvioidaan sote-uudistusta ja eduskunnan syyskautta. Toimittaja on Jukka Eskanen.

  • Toiset ovat erämiehiä ja toiset ovat enemmän kaupunkilaisia. Miten erämieheksi kasvetaan? Pohjois-Savon vuoden 2013 erämies Matti Herd kertoo tarinansa, jossa luonnosta ammennetaan monipuolisesti. Toimittajana on Jouni Pilto.

  • Ihmisen paras ystävä voi olla paitsi omistajansa silminä, myös korvina. Kuulovammaisten avuksi koulutettuja kuulokoiria ei ole vielä Suomessa kuin parikymmentä. Toimittajana on Heidi Törnroos.

  • Timo Mustakallio -laulukilpailun voittanut Miina-Liisa Värelä esiintyy perjantaina oopperagaalassa Kuopiossa. Värelä vieraili torstaina Radio Savon lähetyksessä, jossa hänelle esitettiin yllättävä toive. Toimittajana Juhani Forsman.

  • Kuopion jäämaraton alkoi keskiviikkona perinteisillä koululaisluisteluilla. Kallaveden jäällä viilettää kahden päivän aikana noin 6 000 koululaista. Luistinradalla kävi liukastelemassa toimittaja Petri Julkunen.

  • Lavarunouden Suomenmestaruus on taas pian jaossa. Runopuulaakin finaali käydään viikon päästä lauantaina Kuopiossa. Lavarunouden hallitseva Suomenmestari, kuopiolainen Jukka Kervinen kävi Radio Savon vieraana. Toimittajana Anu Myllärinen.

  • Jos joku ruoka on tämän kauden ruoka, niin se on hirvi. Mutta mistäs sitä hirveä saa, jos pyssy ei pysy kädessä ja mehtuuhommat ovat vieraita? No hirvenlihahuutokaupasta tietenkin. Pöytä on katettu -sarjamme tässä osassa laitoimme ensikertalaisen Kuopion Lamperilan kylälle lihaa etsimään. Asialla Petri Julkunen:

  • Kuopiossa meneillään oleva ANTI-festivaali näyttäytyi keskiviikkona hieman erilaisemmassa ympäristössä. Kuopion yliopistollisessa sairaalassa nähtiin kuoroesitys, joka ei tällä kertaa sisältänyt laulua sen perinteisimmässä merkityksessä. (Uudelleen) virittäytyvä kuoro johtajansa sanoin ilmaantui sairaalan käytäville. Vajaan tunnin kestäneen kierroksen aikana ryhmä liikkui niin neurologian kuin päivystyspoliklinikan käytävillä ja herätti ihmetystä ja ilmeistä päätellen myös ihastusta. Toimittajana on Antti Karhunen.

  • Savo tulee tutuksi Ahtisaaren presidentintekijä, lobbari, toimittaja ja kirjailija Jussi Lähteen uusimmasta romaanista nimeltä "Napit vastakkain", jossa savolainen untuvikkokansanedustaja Känsä joutuu valintansa jälkeen melkoiseen pyöritykseen Arkadianmäellä ja muuallakin. Totta vai tarua, sen selvittää kirjailijan kanssa Petri Julkunen. Ja taitaapa tarinatuokion lopussa selvitä Suomen tuleva presidenttikin.

  • Mitä kuuluu Euroopan parlamenttiin ja parlamentaarikko Riikka Mannerille Brysseliin? Varkautelainen Manner toimi aiemmin Paavo Väyrysen lehdistöavustajana. Mitä Manner ajattelee Väyrysen presidenttiehdokkuudesta? Muun muassa siitä otti selvää Kati Myöhänen.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä