Radio Suomi Kotka

Kymi Sinfoniettan pääsolisti Tarja Turunen

  • 6 min
  • ei kuunneltavissa

Nightwish-bändistäkin tuttu ja soolouraa luova Tarja Turunen kuullaan haastattelussa Kymi Sinfoniettan syyskauden avauksessa, jossa tähti myös esiintyy pääsolistina elokuussa 2016.
Turusella on ollut kiireinen keikkakesä ympäri maailmaa, jossa yleisöä on ollut parhaimmillaan jopa puoli miljoonaa.
Tapasimme Turusen Kotkan konserttitalolla.

Lähetykset

  • ti 16.8.2016 17.20 • Yle Radio Suomi Kotka

Jaksot

  • Mika Palm on kokenut työelämässään paljon. Hänellä ollut erilaisia ammatteja, on irtisanottu, on irtisanonut itsensä, on ollut työttömänä... Maija Tuunila jututtaa Palmia työelämän eri vaiheista.

  • Kouvolan kaupunki esittää Anjalankosken entistä kaupungintaloa purettavaksi, jos se ei pian mene kaupaksi. Anjalankosken viimeinen kaupunginjohtaja Eero Mattila penää kaupungilta vaihtoehtoja purkamiselle. Ville Pisto haastatteli Mattilaan Anjalankosken kaupungintalolla.

  • Toimituksen aamutiimi oli luvannut maistaa hapansilakkaa, joten aamuna eräänä paikalle tuli hapansilakan ystävä Matti Hietanen silakkapurkin kanssa.
    Ensinnäkin purkki avattiin ulkona (hajuhaittojen vähentämisen takia). Sen jälkeen kalaa maistoivat toimittajat Aleksi Taponen, Antti Ojala ja Maija Tuunila.
    Lopuksi Matti Hietanen teki hapansilakasta maistuvaa välipalaa.

  • Pikku Kakkosen nelikymppisten kunniaksi selvitimme mitä ohjelman fanit sieltä seuraavat. Studiossa olivat Jonna Salo sekä 1-vuotias Mauno ja 2-vuotias Niilo, Juho ja Annina Tietäväinen sekä 2,5-vuotias Iiida, 2 kuukauden ikäinen Oona sekä Mirjam Tahkokorpi ja 2-vuotias Myy ja 2 kuukautta vanha Mai.
    Toimittajana oli Maija Tuunila.

  • Kouvolan Lakritsin omistaja ja lakutehtailija Timo Nisula ei halua matkia suuria firmoja eikä kamppailla markkinoista niiden välineillä. Yhtiö on panostanut muun muassa vientiin, johon menee neljäsosa tuotannosta. Petri Niemi haastattelee Timo Nisulaa.

  • Jääkiekkoliigajoukkue KooKoon päävalmentaja Tuomas Tuokkola tuli tehtäväänsä vajaat pari kuukautta sitten, kun edellinen päävalmentaja sai potkut. Tuokkola ei halua tuijotella sarjataulukkoa, mutta tavoittelee yhä joukkueen kanssa pudotuspelejä. Petri Niemi haastattelee Tuokkolaa.

  • Kouvolan uusi teatterinjohtaja Tiina Luhtaniemi sanoo, että teatterin ja kulttuurin yksi tehtävä on tuoda toivoa ja valoa. Luhtaniemen johtamassa teatterissa alkanut Suomi 100 -juhlavuosi tuo lavalle muun muassa tangomusikaalin ja farssin. Petri Niemi haastattelee Luhtaniemeä.

  • Iitin kunnan uusi kirjastoauto rakennettiin kuntakeskus Kausalassa Kiitokorin tehtaalla. Uusi vaaleanvihreä auto korvaa 19 vuotta palvelleen pinkin Pilkku-nimisen kirjastoauton. Toimittaja Ville Pisto haastatteli Kiitokori Oy:n markkinointipäällikkö Olli Aarnion.

  • Yli 360 ottelua jalkapallon kotimaisessa Veikkausliigassa tahkonnut Tuomas Aho päätti uransa muutama kuukausi sitten. Nyt arkea rytmittää muun muassa liikunnanopettajan työ Myllykoskella. Jalkapallo kulkee kuitenkin vielä menossa mukana. Petri Niemi haastattelee Ahoa.

  • Väkivaltatyön palvelukeskus Pysäkki auttaa puuttumaan perhe- ja lähisuhdeväkivaltaan sekä myös sen uhkaan Kouvolassa ja Kotkassa. Väkivallan tunnistaminen ja siitä puhuminen on tärkeää, kun perheen tai parisuhteen turvallisuutta halutaan lisätä. Petri Niemi haastattelee Jussi-työntekijä Jukka Mörskyä Pysäkin tiloissa.

  • Jouluna moni ihminen viettää aikaa läheistensä kanssa ja hiljentää tahtia esimerkiksi työasioista. Kouvolan seurakunnan vs. kappalainen ja pappi Tuija Nuutinen viettää sen sijaan työntäyteistä joulua, mutta tekee sen mielellään. Petri Niemi haastattelee Nuutista.

  • Kouvolalaisen Lasse Siukkolan sikalassa on liki 900 sikaa. Yrittäjän arki koostuu muun muassa liian alhaiseksi koetusta tuottajahinnasta mutta myös onnistumisen kokemuksista. Petri Niemi haastattelee Siukkolaa.

Ei tulossa olevia jaksoja

Klipit

  • Kotkan Metsolan päiväkodin lasten annettiin itse valita, mitä leikkiä kukin tahtoo leikkiä. Kuvaus ja editointi: Pyry Sarkiola

  • Kotkan Metsolan päiväkodin lasten annettiin itse valita, mitä leikkiä kukin tahtoo leikkiä.

    Kuvaus ja editointi: Pyry Sarkiola

  • Kouvolan kaupunginvaltuuston puheenjohtajalla Harri Helminen(sd.) laatii parhaillaan virkamiesten kanssa valtuutetuille pelisääntöjä, joiden toivotaan ohjaavan nykyistä asiallisempaan toimintaan luottamustehtävässä.

    Ylen toimittaja testasi puheenjohtajan sietokykyä ja reaktioita, kun toimittaja ei käyttäydykään niin kuin haastattelijan odotetaan käyttäytyvän.

    Toimittaja: Petri Niemi
    Kuvaaja: Pyry Sarkiola

  • Liikuntaesteisen asemaan asettuminen voi edistää esteetöntä rakentamista. Eläytyminen siihen, miten esimerkiksi vanhus kokee ympäristönsä, tuo esiin paikkoja, jotka tuottavat ikäihmisille vaikeuksia. Sini Ojanperä kävi testaamassa pukua, jonka avulla tällaista eläytymistä voi tehdä ihan käytännössä. Kuvaus ja editointi: Pyry Sarkiola

  • Pirkka-Pekka Peteliuksen pitkäaikainen haave on ollut veneilysäätietojen lukeminen radiossa. Toive toteutui, kun Pirkka-Pekka vieraili Kymenlaakson Radiossa. Kuuntele kuinka mies selviytyi. Samalla selviää myös mikä olisi Peteliuksen unelmien täyttymys ja miksi unelma ei ole vielä toteutunut.

  • Kymenlaakson Radio sai mieluisan vieraan, kun Pirkka-Pekka Petelius saapui Mari Pekkasen juontopariksi iltapäivälähetykseen. Lähetys täyttyi toivekappaleista, yleisön kysymyksistä ja vapaasta assosiaatiosta. Tarina luikerteli Kymenlaakson murteen ominaispiirteiden pohdinnasta nujakkaan Sami Hyypiän kanssa. Kuuntele iltapäivän parhaat palat!

  • Kymenlaakson Radion Parlamenttivieraana on kansanedustaja Ari Torniainen (kesk.) Lappeenrannasta. Haastattelussa hän arvostelee muun muassa hallituksen kaavailemaa kuntauudistusta. Toimittajana on Jaakko Mäntymaa.

  • Kotkan Maretariumissa rantakäärmeiden määrä moninkertaistui kesän lopulla. Käärmepariskunta sai 19 munaa, joista suurin osa on jo kuoriutunut. Rantakäärme on kaikenkaikkiaan mielenkiintoinen eläin. Esimerkiksi vaaran uhatessa se ruiskauttaa viholliseen kaamean pahanhajuista ainetta. Toinen keino sillä on heittäytyä selälleen ja esittää kuollutta.
    Maija Tuunila kävi ihmettelemässä maretariumin rantakäärmeitä Kotkan Maretariumin toimitusjohtaja Sari Saukkosen kanssa.

  • Tämänkertainen parlamenttivieras, kotkalainen kansanedustaja Sirpa Paatero (sd.), uskoo hovioikeuden jäävän Kouvolaan. Haastattelijana Vesa Grekula.

  • Viidestä tamperelaismiehestä koostuva yhtye 4W - hatunnosto Juha "Watt" Vainiolle soittaa ainoastaan Junnun tuotantoa. Mari Pekkasen jututettavina ovat solisti Kimmo Hoivassilta ja kitaristi Marko Aho.

  • Kymenlaakson Radion Parlamenttivieras -ohjelman haastattelussa on perussuomalaisten kotkalainen kansanedustaja Juho Eerola. Hän kertoo ohjelmassa muun muassa värikkäästä julkisuuskuvastaan sekä näkemyksensä kuntaliitoksista. Vesa Grekula haastattelee.

  • Kotkalainen Maiju Lanki on Metsähallituksessa suunnittelijana ja työpäivät kuluvat usein tutkimalla vedenalaista maailmaa sukeltaen. Olli Törönen tapasi Maiju Langin Haminan Nuokoissa.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä