Julkinen sana

ke 12.10.2016

  • 45 min
  • toistaiseksi

Lähetykset

  • ke 12.10.2016 12.10 • Yle Radio 1

Jaksot

  • FT Carl-Gustav Lindèn on seurannut vuosia Nokian vaiheita toimittajana ja journalismin tutkijana. Parhaimmillaan maailman viiden suurimman yrityksen joukkoon kuuluneesta Nokiasta on kirjoitettu paljon ja yhtiön nopea nousu ja kriisiytyminen on kiinnostanut tutkijoita eri puolilla maailmaa.
    Lindèn kirjoitti kolme vuotta Nokian valtakunta - Raportti hulluilta vuosilta -kirjaansa ja kokosi aineistoa yhtiöstä. Julkisessa sanassa kuullaan millainen oli Nokialandian suhde mediaan. Toimittajana Anna-Liisa Haavikko.

  • Broadcastingin tulevaisuus. Kuinka kauan AntenniTV ja FM-radio vielä jaksavat? Ohjelma on uusinta toukokuulta 2013, jolloin keskustelemassa olivat VTT:n erikoistutkija Ville Ollikainen, Digitan tv-päällikkö Teppo Ahonen ja Viestintäviraston erityisasiantuntija Kari Kangas. Ylessäkin mietitään parhaillaan mitkä broadcast-jakelun tv-kanavat jatkavat vuoden 2017 alusta kun julkaisun painopiste siirtyy yhä enemmän nettiin eli Yle Areenaan. Toimittajana on Juha Kulmanen.

  • Kirjailija-journalisti Yrsa Stenius on vuosikymmeniä seurannut näköalapaikalta ruotsalaista ja suomalaista mediaa. Hän aloitti ylioppilaslehdestä ja päätyi nuorena Arbetarbladetin päätoimittajaksi, josta siirtyi kulttuuriosaston päälliköksi Aftonbladetiin ja siitä politiikan päätoimittajaksi samaan lehteen.

    Lehdistön sanomisen rajoja Yrsa Stenius pohti päätoimisesti Ruotsin lehdistöasiamiehenä neljä vuotta (2007-11).

    Stenius on nähnyt Kekkosen Suomen ja Palmen Ruotsin sekä sosiaalisen median nousun vaikutuksen. Median roolista ja sen muutoksesta puhutaan Julkisessa sanassa Yrsa Steniuksen kanssa.

    Toimittajana Anna-Liisa Haavikko.

  • Yle täyttää 9.9. 2016 90 vuotta. Juhlien aatonaattona Juha Kulmanen on koonnut aiemmin toimittamistaan ohjelmista katsauksen yhtiön menneisyydestä 2000-luvun digiajan kynnykselle saakka.

    Näytteitä kuullaan seuraavista ohjelmista:
    - Kun politiikka tuli radioon (1979),
    - Huomio! Huomio! Yleisradio 60 vuotta (1986),
    - Yleisradion Ison Pajan vihkiäiset (1993) ja
    - Ylen julkinen palvelu markkinavoiminen puristuksessa (1998).

    Juha Kulmasen haastateltavina koosteessa ovat muun muassa vuorineuvos, SOK:n pääjohtaja Martti Mustonen, agronomi, Ylen hallintoneuvoston pitkäaikainen puheenjohtaja Atte Pakkanen, Ylen pääjohtajat Eino S. Repo, Sakari Kiuru ja Reino Paasilinna, toimitusjohtaja Arne Wessberg sekä hallintoneuvoston edustajat Reino Karpola, Maria-Kaisa Aula ja Teppo Turkki.

    Ensi vuonna 2017 Yle pääosin luopuu Isosta Pajasta ja sen jälkeen sinne muuttaa Valtion Rautatiet eli VR.

  • Emeritus suurlähettiläs Mikko Pyhälä aloitti diplomaattina 1970-luvun alussa Tsekkoslovakiassa. Hän on työurallaan nähnyt erilaisia kriisialueita ja tavannut poliitikkoja, joiden tapaamisesta ei ole voinut julkisesti kertoa, Vuonna 1983 Pyhälä tapasi tiibetiläisten hengellisen ja poliittisen johtajan Dalai Laman, mutta se pysyi salassa eikä siitä jäänyt jälkeä edes arkistoihin.
    Kun Pyhälä aloitti työnsä diplomaattina, ulkopoliittista keskustelua hallitsi presidentti Kekkonen. Kun hän jäi eläkkeelle, ulkopoliittisessa keskustelussa oli otettava huomioon EU-politiikka.
    Mikko Pyhälä kertoo muistelmissaan Valtaa ja vastarintaa avoimesti työstään ja niistä asioista, joista ei aktiiviaikana voinut puhua. Julkisessa sanassa tavataan Mikko Pyhälä. Toimittajana Anna-Liisa Haavikko.

  • Miten eläkkeistä oikein pitäisi keskustella? Juha Kulmasen kanssa aiheesta on puhumassa pitkän linjan eläkevaikuttaja, toimitusjohtaja Jukka Rantala Eläketurvakeskuksesta.

  • Puisto täyttyy lapsista ja aikuisista, jotka jahtaavat Pokémoneja. Jotta voit pelata, sinun täytyy antaa tiedot sijainnistasi.

    Nykylapsen digitaalinen jalanjälki on suuri. Hänestä kertyy tietoa sosiaalisen median palveluissa ja peleissä. Älylaitteet ovat tulleet jäädäkseen lastenhuoneen lelukoppaan. Mikä on lapsen tietosuoja tai yksityisyys, kun vanhemmat julkaisevat verkkoon vauvasta jo ultraäänikuvia?

    Lasten tietosuojasta ja yksityisyydestä puhuvat Julkisessa sanassa viestintäoikeuden professori Päivi Korpisaari, asianajaja Eija Warma sekä lakimies Leena Kuusniemi.

    Toimittajana Anna-Liisa Haavikko.

  • Kun tieto Jouko Turkan kuolemasta kiiri, miten reagoi toimitus? Mitä kirjoittamattomia tai kirjoitettuja sääntöjä muistokirjoituksiin sanomalehdissä liittyy? Miten kuolema koskettaa toimittajaa työssään? Kuolemasta mediassa keskustelevat Aamulehden toimittaja Marja Aaltio ja Helsingin Sanomien toimittaja Miska Rantanen. Lisäksi kuullaan asiaa tutkinutta Teemu Hallamaata Ylen uutisista. Ohjelman toimittaja on Janne Junttila.

  • Helsingin yliopiston viestinnän professori Anu Kantola on tutkimuksissaan valottanut poliittisen taloudellisen eliitin julkisuuskuvaa ja vaikutustapoja. Hän on myös selvittänyt, millaista oli poliittisen eliitin puhetapa 90-luvun talouskriisissä. Julkisessa sanassa on vieraana Anu Kantola, joka kertoo millaista puhetta nykyinen taloustilanne tuottaa. Toimittajana Anna-Liisa Haavikko. Ohjelma on uusinta huhtikuulta 2016.

  • Valtiotieteen tohtori Ele Alenius on tehnyt mittavan poliittisen uran kansanedustajana ja ministerinä sekä SKDL:n pääsihteerinä ja puheenjohtajana. Työuransa lopuksi hän toimi viitisentoista vuotta Suomen pankin johtokunnan jäsenenä. Eläkkeellä ollessa Alenius on kirjoittanut useita kirjoja, joista viimeisin `Maailman kehityksen suuri käänne´, ilmestyi vuonna 2015 hänen täyttäessään 90 vuotta. Juha Kulmanen on toiminut Ylessä nyt 40 vuotta ja politiikan toimituksessa hän teki ensimmäisen pitkän haastattelunsa silloin juuri uudelleen SKDL:n johtoon valitun Ele Aleniuksen kanssa loppukeväästä 1976. Nyt Kulmanen kävi tapaamassa kohta 91-vuotiasta Aleniusta tämän kotona Helsingissä.

  • Julkinen sana -ohjelman pontimena on Sofi Oksasen ja Arno Kotron virittämä keskustelu 1980-luvun suomettuneista historian koulukirjoista. Kotron perkasi omaa yläasteen historiankirjaansa ja löysi sieltä suoranaista Neuvostoliiton ihailua.

    Suomen suhden Venäjään on ollut aina suomalaisen historiantutkimuksen polttopisteessä. Toimittaja Janne Junttilan vieraana on historian professori Henrik Meinander Helsingin yliopistosta.

    Miten politiikka, ajan henki ja tutkijan subjektiivinen ideologia vaikuttavat historian tutkimukseen - ja koulukirjoihin? Kykeneekö tutkija tai toimittaja todelliseen itsekritiikkiin? Estääkö kansallinen katsanto näkemästä kokokuvaa?

  • Sanan – ja lehdistönvapauden loukkaukset eivät enää rajoitu kaukaisiin diktatuureihin. . Joukkoviestinnän valtiollinen kontrolli on kääntynyt kasvuun keskellä valistunutta Eurooppaa, EU:n jäsenmaissa.
    Julkinen Sana-ohjelma tutkii sananvapauden kiristymistä Turkin lisäksi Puolassa ja Unkarissa.
    Miten on mahdollista, että modernit, valistuneet eurooppalaiset sallivat lehdistönvapauden rajoittamisen? Kestääkö eurooppalainen demokratia sananvapauden rikkomukset?
    Räikeimmin lehdistönvapautta vastaan hyökätään kuitenkin Turkissa, missä kriittisiä toimittajia ammutaan kadulla keskellä päivää. Presidentti Ergogan on ottanut henkilökohtaiseksi huolekseen toimittajien vainoamisen ja joukkoviestinnän sensuroinnin.
    Ohjelman toimittaa Berliinistä Jorma Mattila

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä