Aristoteleen kantapää

ke 12.10.2016

  • 25 min
  • toistaiseksi

Kaksi suurta: A. Kivi ja W. Shakespeare. Vieraana Riitta Pohjola.

Lähetykset

  • ke 12.10.2016 17.20 • Yle Radio 1
  • la 15.10.2016 15.30 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Aiheena arabian kieli, vieraana suomi-arabia-suomi-sanakirjan laatija Elias Harb. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Jani Tanskanen.

    ***

    Amiraali katsoo Aldebaran-tähteä ja juo alkoholia. Kuulostaa hyvin tutulta tilanteelta. Kun sanoja hiukan raaputtaa, paljastuu, että kaikkien takana on arabiankielinen lähde. Amiraali tulee keskiaikaisesta arabian sotapäällikköä merkitsevästä sanasta amir. Aldebaran on Härän tähdistön kirkkain tähti, ja se tulee arabian seuraajaa merkitsevästä sanasta, koska tähti näyttää seuraavan Seulasien tähtijoukkoa. Ja alkoholin taustalla taas on arabian sana al-kuhul, joka on alun perin tarkoittanut silmäluomien tummentamiseen tarkoitettua jauhetta.

    Meille nuo sanat ovat tulleet latinan, ranskan, englannin ja saksan kautta. Niinpä arabialaisten käsitteiden vaikutusalue käsittää koko läntisen maailman. Suomessakin arabiaan pohjautuvat sanat ovat hyvin vanhoja, joten luulisi, että meillä olisi jo kauan ollut väline eli sanakirja tuon maailmankielen ja oman kielemme väliseen ymmärtämiseen. Kävihän suomalainen tutkimusmatkailija G.A. Wallin uhkarohkeilla reissuillaan Egyptissä ja Arabian niemimaalla jo noin 170 vuotta sitten. Mutta ei, ensimmäinen Suomi-Arabia-Suomi -sanakirja ilmestyi vasta vuonna 2013.

    Suomalaiselle tuon sanakirjan käyttö edellyttää arabialaisen kirjoituksen opiskelua, joten kyseessä on enemmänkin opas arabiaa puhuville suomen kielen ja suomalaisuuden ymmärtämiseen.

    Millainen kieli arabia lopultakin on? Mihin suuntaan sitä kirjoitetaan? Montako aakkosta arabiassa on? Onko islamia ilman arabian kieltä? Entä arabian kieltä ilman islamia? Tulkki ja kääntäjä, ensimmäisen Suomi-Arabia-Suomi -sanakirjan tekijä Elias Harb kertoo.

  • Mistä tulevat monimutkaiset tes-termit kuten Pekkaset, TUPO:t ja lomaltapaluurahat? Vieraana SAK:n erikoistutkija Tapio Bergholm. Kuva: Yle.

  • Eduskunnassa puhutaan, ja siitä on puhumassa eduskunnan keskuskanslian entinen päällikkö Keijo Koivukangas. Lähetys on uusinta (4.9.2009).

    ***

    Eduskunnan kesäloma alkaa olla ohi ja uusi täysistuntokausi on alkanut. Pelkkää puhetta, sanovat politiikkaan kyllästyneet, ja ovat aivan oikeassa. Valtion johtaminen ja puhuminen liittyvät toisiinsa tiukasti. Kaksi paljon käytettyä valtion johtamisen tapaa on nimetty erilaisten puhetyylien mukaan.

    Parlamentarismi on meille tutuin valtiomuoto, ja sen perustana on ranskan sana parlera, puhua. Taustalla on ajatus siitä, että yhteiskunnassa vallitsevat tahtotilat sopivat yhteisistä asioista ja ristiriidoista keskenään puhumalla asiat halki. Tämän länsimaisen ja ajatusmallin mukaan pääasia on että ihmiset puhuvat. Lopullinen totuus asioista löytyy keskustelemalla, tai sitten tuo totuus muuttuu alituisesti keskustelun jatkuessa. Tärkeintä on se, että erilaisten poliittisten tahtotilojen välillä on puheyhteys.

    Toinen huomattava valtio-opillinen puhumiseen liittyvä suuntaus on diktatuuri, joka sisältää ajatuksen siitä, että on olemassa joku, joka sanelee, dikterar tai dictate, mitä muut tekevät. Kaikki diktaattorit eivät ole olleet hirmuhallitsijoita, vaikka kenraali Franco, Adolf Hitler ja Josif Stalin termiä värittävätkin. Historioitsijoiden mielestä mm. Antiikin Rooman yksinvaltias Cincinnatus oli hyvä diktaattori, mutta modernit itsevaltiaat vaikuttavat järkiään suuruudenhulluilta ääliöiltä, jotka olisi pitänyt ajoissa passittaa koulukuraattorin puheille.

    Parlamentarismiin läheisesti liittyy kansanvalta eli demokratia, jonka arvellaan syntyneen antiikin Kreikassa. Ateenan kaupunkivaltion demokratiassa äänioikeus oli vapailla miehillä, ei orjilla eikä naisilla. Nykyaikaisessa demokratiassa valinnan vapaus on niin pitkälle vietyä, että ihmiset saavat itse päättää, ovatko he kansalaisia ja käyttävät äänioikeuttaan vai ovatko he orjia eivätkä käytä äänioikeuttaan.

    Politiikan ja puhumisen tärkeä yhteys näkyy Suomen poliittisessa järjestelmässä mm. maan virallisessa protokollassa. Ensimmäisenä on tietenkin presidentti, jonka latinasta juontuva nimikin tarkoittaa edessä istujaa. Mutta protokollan seuraava ei olekaan pääministeri, jonka sana minister tulee myös latinasta ja tarkoittaa apulaista, vaan puhemies, mies joka puhuu ja säätelee muiden puhumista.

    Millaista on puhemiehen työ täysistunnossa? Millainen keskustelufoorumi eduskunnan täysistuntosali on? Millaisia puhujia kansanedustajat ovat? Eduskunnan keskuskanslian päällikkö lainsäädäntöjohtaja Keijo Koivukangas on avustanut maamme puhemiehiä, kysytäänpä häneltä.

    Ohjelman on toimittanut Pasi Heikura.

    Kuva: Jyrki Lyytikkä.

  • Sarkasmi eli pureva iva on tunnetusti vaikea laji. Se toimii muun ironian tavoin siten, että sanotaan yhtä ja tarkoitetaan toista, ja sarkasmilla on vieläpä kohde, johon suhtaudutaan arvostelevasti tai kriittisesti. Tieteen piirissä sarkasmi kiinnostaa paitsi kielen myös psykologian asiantuntijoita, kuten psykologi Henri Olkoniemeä.

    Miten sarkasmia tutkiva psykologi näkee sarkasmin? Kuka keksi sarkasmin? Onko sarkasmi merkki älykkyydestä?

    Psykologi Henri Olkoniemi kertoo aihepiiristä Aristoteleen kantapäässä, jonka ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Jani Tanskanen.

  • Kirjoittaja tarvitsee monenlaisia viivoja. On tavuviiva, yhdysviiva, ajatusviiva, pidempi ajatusviiva, ranskalainen viiva, miinusviiva ja mitä vielä. Mistä nämä kaikki viivat ovat tulleet? Mitä viivaa pitäisi käyttää missäkin? Tietokirjailija Jukka Korpela johdattaa meidät viivojen maailmaan. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Jani Tanskanen.

  • Heinäkuussa vuonna 1982 Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan antoi ilmoituksen numero 4954, jonka mukaan elokuun 14. julistettiin Yhdysvalloissa erityiseksi juhlapäiväksi nimeltään Navaho Code Talker Day, Navajo-koodinpuhujien päivä. Perusteluissa Reagan mainitsi navajokoodin roolin USA:n sotaponnistusten edistämisessä toisen maailmansodan aikana.

    Tuolloin Tyynenmeren rintamalla Yhdysvaltain sotatoimia häiritsi salakirjoitusjärjestelmän SIGABA:n hitaus. Simon Singh kertoo mainiossa Koodikirjassaan, miten losangelesilainen insinööri Philip Johnston alkoi miettiä parannusta ongelmaan.

    Johnston oli lähetyssaarnaajan poikana kasvanut navajoreservaatissa Arizonassa. Hän mietti, että navajo, kuten muutkin intiaanikielet, oli ulkopuolisille täydellisen käsittämätöntä. Jos jokaiseen pataljoonaan saataisiin radistiksi muutama navajo, turvallinen viestintä olisi taattu.

    Johnston vakuutti armeijan viskaalit idean hyvyydestä puhumalla muutaman lauseen navajoa. Hanke käynnistettiin. Ensin piti kuitenkin tutkia, oliko navajo paras intiaanikielistä tarkoitukseen. Lopulta muut ehdolla olleet kielet hylättiin, koska navajot olivat ainoa kansa, jonka luona saksalaiset opiskelijat ja tutkijat eivät olleet edellisen 20 vuoden aikana vierailleet tutkimassa intiaanien elämää ja kieltä.

    Vielä piti ratkaista navajo-kielestä puuttuvien sotakoneita merkitsevien sanojen ongelma. Niitä korvaamaan sovittiin uusia sanoja: hävittäjä oli kolibri, maihinnousualus oli sammakko ja sukellusvene rautakala.

    Lopulta lähes 500 navajoa lähti sotatoimiin koodiradisteiksi. Operaatio oli menestys, japanilaisilla ei ollut aavistustakaan tämän uuden koodin avaimesta. Sodan jälkeen asia salattiin, kunnes 1980-luvulla nämä ”koodin taitajat” nostettiin virallisesti sotasankareiksi. Viime vuodenvaihteessa uutisoitiin, miten viimeinenkin navajokoodin taitaja kuoli ja haudattiin.

    Millaisia nämä koodikieleksikin kelpaavat Pohjois-Amerikan intiaanikielet ovat? Kuka teki ensimmäisen intiaanikielten sanaluettelon? Mitä eroa on tiipiillä ja wigwamilla? Intiaanien tutkija dosentti Riku Hämäläinen kertoo.

    Toimittajana Pasi Heikura.

    Kuva: The Miriam and Ira D. Wallach Division of Art, Prints and Photographs: Photography Collection, The New York Public Library. "Preparing for an attack." The New York Public Library Digital Collections. 1895. http://digitalcollections.nypl.org/items/510d47e0-bbb0-a3d9-e040-e00a18064a99

  • Aristoteleen kantapään nerokkaiden haastateltavien haastatteluista jää aina yli jotain jännittävää, joka ei mahdu ohjelmaan. Tällä kertaa näitä pätkiä on peräti vuoden ajalta. Ohjelmassa selvitetään muun muassa latinan kielen dosentti Reijo Pitkärannan kanssa miksi sanojen taustoja selvitellessä aina päädytään muinaisiin kreikkalaisiin ja roomalaisiin. Nimistöntutkija Sirkka Paikkala selittää minkä takia paikannimet taipuvat niin eri tavoin.

    Tietokirjailija Inkeri Koskinen kertoo, että kansalliseepoksemme Kalevala ei ole aina tyydyttänyt kaikkien suomalaisten sankaritoiveita, vaan siihen on kaivattu sotaisampia hahmoja viikinkien malliin. Joululaulujen tutkija Reijo Pajamo taas näyttää, miten joululauluja sanoitettiin vanhoihin kansansävelmiin.

    Keväällä saimme vieraaksemme kuvataiteilija Pekka Kainulaisen, joka kertoi miten Kalevala kääntyy heavy-yhtye Amorphiksen sanoituksiksi. Retoriikan tutkija Markus Neuvonen antoi ohjeita miten hillitä tunteitaan netin keskustelupalstoilla loukkaantumisen ja loukkaamisen välttämiseksi.

    Rauman omaleimaiseen murteeseen antoi näytteen rauman kieltä vaalivan Nortamo-seuran kapteeni Markku Toivonen ja Kotuksen erityisasiantuntija Kirsti Aapala valotti suomen yleisimpien lehtipuiden nimien alkuperistä.

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Duuri on iloinen ja molli on surullinen, sanotaan. Pieni tutkinta sävellajien ominaisuuksista nostaa esiin tunteen, että sanotaan lähinnä Suomessa. Sanat duuri ja molli tulevat meille Ruotsin ja Saksan kautta latinasta, jossa durus ja mollis tarkoittavat kovaa ja pehmeää. Monissa muissa kielissä sävellajit määritellään asteikon terssin koon mukaan. Duurin terssi on suuri, joten se on major ja mollin terssi taas on pieni, joten se on minor.

    Sanat duuri ja molli ovat latinaa, mutta eivät muinaiset roomalaiset näitä sävellajeja käyttäneet. Länsimaisessa musiikkiteoriassa luotettiin pitkälle keskiajalle kreikkalaisen matemaatikon Pythagoraan oppeihin. Niinpä keskiajan yksinlauluissa ja alkeellisessa moniäänisessä musiikissa nojauduttiin 500 vuotta ennen ajanlaskun alkua eläneen Pythagoraan periaatteiden mukaan kvintti- ja kvarttiharmonioihin.

    Yhdysvaltalainen pianisti-kirjailija Stuart Isacoff nostaa kirjassaan Pianon taika esille 1400-luvulla eläneen englantilaisen säveltäjän John Dunstaplen, joka oli aikansa tunnetuimpia ja vaikutusvaltaisimpia säveltäjiä. Dunstaplen elämästä ei tiedetä juuri mitään ja hänen sävellyksensäkin ovat enimmäkseen kadonneet tulipaloissa, mutta koska hän oli niin tunnettu, sävellyksiä on löytynyt eri puolilta Eurooppaa.

    Ja näissä sävellyksissä on kiehtovia uutuuksia, kuten aivan uutta moniäänisyyttä ja uusia sävelten suhteita kuten terssejä ja sekstejä. Yhdessä maanmiestensä kanssa Dunstaple oli luomassa tyylisuuntaa nimeltään Contenance anglaise, joka hurmasi eurooppalaisia uusilla sävyillä. Siis suomeksi sanottuna duuri- ja mollisävyillä. Meillä ikuisena universaalina totuutena pidetty sääntö ”duuri – iloinen, molli – surullinen” onkin siis ollut edes mahdollinen vasta keskiajan lopulta saakka.

    Mutta milloin nuottikirjoitus tuli mukaan kuvaan? Onko musiikki universaali kieli ja nuotit sen kirjoitusjärjestelmä? Säveltäjä ja Sibelius-Akatemian lehtori Tapani Länsiö saa kertoa.

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Suomen keskiaika on hyvä esimerkki siitä, miten sopimuksen- ja tulkinnanvaraisia monet vankkoina faktoina pitämämme historialliset käsitteet ovat. Kun muualla Euroopassa
    keskiaikaa vietettiin noin tuhannen vuoden ajan noin vuodesta 400 tai 500 vuoteen 1500, Suomessa kyseinen ajanjakso määritellään vuosien 1155 ja 1523 väliin jääväksi alle neljänsadan vuoden pituiseksi ajaksi.

    Suomessa ei hötkyilty, täällä vietettiin vuonna 400 vielä rautakautta, jonka lasketaan päättyvän 1100 tai 1200-luvuilla, kun keskiaika vihdoin saapui meillekin. Tämän sivistyksen uuden aallon meille toi Ruotsin kuningas Eerik Pyhä, joka legendan mukaan saapui meille vuonna 1150 niin sanotulle ensimmäiselle ristiretkelle Suomeen piispa Henrikin kanssa. Kyseinen Pyhän Eerikin legenda on asiasta ainoa todiste, ja se kirjoitettiin reilut sata vuotta myöhemmin kuningas Eerikin kanonisoimiseksi pyhimykseksi.

    Rautakausi on saanut nimensä aikakauden uudesta materiaalista, raudasta. Keskiaika taas sai nimensä renessanssin aikana, kun sen ajan humanistit päihtyivät sivistyksen uudesta noususta ja päättivät korostaa sen hienoutta nimittämällä aiempaa ajanjaksoa pimeäksi keskiajaksi.

    Suomen rautakaudesta tiedetään vähän, eikä paljon tiedetä keskiajastakaan. Meillä oli silloin kuusi kaupunkia: Turku, Viipuri, Ulvila, Naantali, Rauma ja Porvoo. Asutusta oli etupäässä etelässä, niin sanotussa Varsinais-Suomessa ja Hämeessä. Ihmiset kalastivat, metsästivät ja yhä enemmän viljelivät maata. Asukkaita täällä oli arvioiden mukaan noin 50 000.

    Millaista suomea nuo ihmiset puhuivat? Puhuttiinko täällä suomea? Ymmärtäisikö nykyajan ihminen keskiajan suomen kieltä? Puhuttiinko Suomessa keskiajalla muita kieliä? Professori Kaisa Häkkinen on tutkinut keskiajan suomea, annetaan hänen kertoa.

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Antti Mustonen Liperistä oli 27-vuotias, kun hän tapasi 17-vuotiaan Anna Emilia Kyreniuksen. Pari ihastui toisiinsa. Elettiin 1800-luvun puoliväliä ja Mustonen oli innokas fennomaani eli suomalaisuusmies.

    Kansallisuusaate ei kuitenkaan estänyt Antti Mustosta muuttamasta nimeään Anders Lönnbohmiksi ruotsinkielistä Anna Emiliaa ja hänen perhettään miellyttääkseen. Nimenmuutos kannatti, sillä kolmen vuoden kuluttua Anna Emilia ja Anders viettivät häitä Sortavalassa.

    Anders opiskeli innokkaasti päästäkseen parempaan ammattiin ja saikin viimein erivapauden ryhtyä toimimaan maanmittarina. Työpaikka löytyi Kajaanista, josta nelihenkiseksi kasvanut perhe muutti parin vuoden kuluttua Paltamoon Hövelön tilalle.

    Seuraavien parinkymmenen vuoden aikana perheeseen syntyi vielä kahdeksan lasta. Vuonna 1878 vanhemmat sisarukset Oskar, Olga, Hilda Maria, Kaarlo, Viktor, Kasimir, Paul, Anna ja Arttur saivat pikkuveljen, joka kastettiin Armas Einar Leopoldiksi.

    Jälkipolvet tuntevat kuopuksen Eino Leinona. Millaiset eväät Armas Einar sai kotoaan ja sisaruksiltaan matkallaan suureksi runoilijaksemme? Kuka oli ensimmäinen runoilija Leino? Kajaanilainen emeritusopettaja, Kainuun Eino Leino -seuran puheenjohtaja ja tietokirjailija Esko Piippo on tutkinut Leinon taustoja vuosien ajan, kysytään häneltä.

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Paljon onnea mr Donald Trump äskettäisen 70-vuotissyntymäpäivänne kunniaksi! Jos teistä tulee marraskuun presidentinvaaleissa Yhdysvaltain presidentti, astutte virkaanne saman ikäisenä kuin Ronald Reagan vuonna 1981.

    Ronald Reagania Donald Trump muistuttaakin enemmän kuin monia muita USA:n presidenttejä. Reagan tuli kansalle tutuksi alun perin näyttelijänä viidessäkymmenessä Hollywood-elokuvassa kun taas Trump on menestynyt aiemmin tosi-tv-ohjelma The Apprenticen (eli ’oppipoika’; ohjelman suomalaisen version nimi oli Diili) päähenkilönä, sekä liike-elämässä kiinteistö-, kasino- ja hotellialalla.

    Republikaanisen puolueen presidentti Ronald Reagan oli nuorempana demokraatti. Myös Trump on rahoittanut demokraattista puoluetta ja väitetään hänen tarjoutuneen muutamia vuosia sitten puolueen presidenttiehdokkaaksi.

    Trumpin vaalikampanjaa ei kuitenkaan voi verrata kenenkään aiemman Yhdysvaltain presidentin vaalikampanjaan. Aggressiivista mielivaltaisten lausuntojen roiskimista on kauhisteltu kaikkialla, samoin kuin Trumpin etenemistä näistä sammakoista huolimatta.

    Mutta vähemmän on puhuttu siitä, keitä on Trumpin kampanjan taustalla. Vaikka hän ei tule puoluepolitiikasta, yksin ei ehdokkaan koneistoa pyöritetä. Kuka suunnittelee Trumpin puheet, haastattelulausunnot, tweetit ja facebookin päivitykset? Onko Trump niin puolueeton kuin antaa ymmärtää? Dosentti ja Pohjois-Amerikan tutkimuksen John Morton -keskuksen johtaja Benita Heiskanen vietti kevään Yhdysvalloissa, kysytään häneltä.

    Haastattelu on tehty ennen Trumpin kampanjapäällikön Corey Lewandowskin irtisanomista.

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

    Kuva: Gage Skidmore/ Wikimedia Commons

Klipit

  • Usein eri alojen erikoistermistö liukuu yleiskieleen. Monesti tästä seuraa sellaisia kysymyksiä kuin seuraava kuulijamme Jyrkisakarin meille lähettämä ihmettely:

    ”Me muusikot puhumme temposta ja urheiluselostajat temmosta. Olemmeko me väärässä, vai urheiluselostajat, vai taipuuko sana tempo käyttötarkoituksesta riippuen kahdella eri tavalla?”

    Tempo on tosiaan alun perin muusikoiden kieltä. Italiasta saatu lainasana tarkoittaa yleisesti aikaa ja musiikissa se viittaa sävellyksen nopeuteen, siihen montako nuottia tietyssä ajassa soitetaan. Ei ihme, että käsite sopii hyvin aikojen ja matkojen kanssa painivan urheilunkin filosofiaan.

    Jokainen ihminen kokee ajan eri tavalla, mutta aikaa koskevissa sanoissa ei kuitenkaan voi sallia erilaisia käytäntöjä. Musiikin ja urheilun tempot taipuvat siis samalla tavalla. Niinpä Aristoteleen kantapään nopeusfraasien aikaihminen määrää jokaisen temmon käyttäjän hankkimaan metronomin ja harjoittelemaan sen kanssa sanan tempo taivuttamista tempomerkinällä apassionato, intohimoisesti: tempo, tempon, tempoa, tempoon, tempot, tempojen, tempoja, tempoihin!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Aristoteleen kantapään kuulokuvasarja käy läpi 70-vuotisjuhliaan viettävän Kielitoimiston puhelinneuvonnan vuosikymmeniä. Sarjassa koetaan pikakelauksella joukko vuosikymmenten aikana esiinnousseita oleellisia kielellisiä ihmetyksen aiheita.

    Yle on tehnyt sarjan yhteistyössä Kotimaisten kielten keskuksen kanssa, ja sitä lähetään Aristoteleen kantapää -ohjelmassa kerran kuukaudessa heinäkuuhun asti.

    Viimeinen jakso 'Vuosituhannen arvoitus!' sijoittuu 2000-luvulle.

  • Toiset muinaiset työkalut kestävät yhä käytössä, vaikka aina vaan kehittyneempiä aikoja uusine keksintöineen tulee ja menee. Puukko mainitaan jo Kalevalassa, mutta se on yhä jokapäiväisessä käytössä – niin kouriintuntuvassa kuin vertauskuvallisessa mielessä.

    Kuulijamme Pekka jäi maaliskuussa ihmettelemään seuraavaa MTV3:n formula-autoilusivujen otsikkoa:

    "Hamilton käänsi puukkoa Ferrarin selässä."

    Pekka pohtii: ”Onko Ferrari siis joutunut selkään puukotuksen uhriksi? Kuka oli se Brutus, joka petti kunniakkaan italialaistallin? Vai hakeeko otsikon kirjoittaja kenties sanontaa Hamilton käänsi puukkoa Ferrarin haavassa? Kyseinen kisahan ei mennyt Ferrari-tallilta lainkaan hyvin kun Räikkösen autokin syttyi tuleen.”

    Pekka on aivan oikeassa, vaikka Brutus onkin tulenarka esimerkki selkään puukottamisesta. Tässä Julius Caesarin tapauksessa kuvaannollista pettämisen ilmausta ei saa sekoittaa hänen salamurhansa toteuttamistapaan, jossa Brutus oli yksi kymmenistä, jotka haavoittivat hallitsijaa tikarilla edestäpäin. Ja vaikka puukko on supisuomalainen keksintö, ymmärrettävämpää on kääntää veistä haavassa silloin kun halutaan lyödä lyötyä tai hieroa suolaa haavoihin.

    Aristoteleen kantapään puukkofraasien ylijunkkari julistaakin MTV3:n formulakirjoittajan syylliseksi puukon väärinkäyttöön yleisellä paikalla ja tuomitsee hänet kesän ajaksi keskittymään selkään suukottamiseen!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Ihmiset seuraavat kielen ilmiöitä suurella mielenkiinnolla. Niin tekee myös kuulijamme Seppo, joka lähestyi meitä hiljattain seuraavalla viestillä: ”Kiitti, okei ja moi. Ei ole Suomen kieltä. Varsinkin moi, jota kuulee jopa yleisissä radio-ohjelmissa. Jos Aristoteleen kantapää olisi ystävällinen ja tutkisi mistä moinen tervehdys on pesiytynyt Suomen kieleen.”

    Kielitoimiston sanakirjasta tämä arkinen tervehdyssana löytyy, mutta vuonna 1961 ilmestyneessä Nykysuomen sanakirjassa sitä ei vielä ollut. Se on siis melko tuore tuttavuus. Se – ja muut vastaavat sanat kuten moikka – on ilmeisesti muovautuneet hiukan pidemmästä tervehdyssanasta morjens, ehkä jopa hiukan vanhaa yleismaailmallista hei-tervehdystä mukaillen. Morjens, moron ja muut vastaavat taas tulevat mitä ilmeisimmin ruotsin aamua merkitsevästä morgon-sanasta ja hyvää huomenta eli god morgon –tervehdyksestä.

    Vuonna 2002 Taru Kolehmainen kertoi tosin Kielikello-lehdessä, että hyvää ja kaunista merkitsevä sana moi on käytössä myös saksassa, hollannissa ja ruotsissa, joskus jopa tervehdyssanana.

    Onko naapurikielestä lainattu sana sitten suomea? Niin kuin vaikka reipas terve? Kaisa Häkkisen etymologisen sanakirjan mukaan sana terve on vanha iranilainen laina. Taitaa olla niin, että kielet lainaavat sanoja toisista kielistä ja mukauttavat niitä omaan suuhun sopiviksi. Ei terve ole irania, se on suomea, niin kuin sana moi.

    Joten Seppo: kyllä moi on suomea. Samoin tuhannet muut lainasanat. Joten moi ensi kertaan!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Joskus eri lähtökohdista saattaa päätyä samanlaiseen lopputulokseen. Jos nyt ajatellaan vaikka pilkottamista eli sitä, että jostain näkyy vähäisen. Ja sitten pilkkomista, paloittelua, lohkomista. Kummastakin saa johdoksen pilke, joka voi tarkoittaa sitä jotain, joka pilkottaa tai vilahtaa, ja toisaalta pilkkomisen tulosta.

    Niinpä kuulijanimimerkin Puilla lämmittävä Kurikasta meille lähettämä otsikko maaliskuisesta Maaseudun Tulevaisuudesta saa aikaan huikaisevia näköaloja. Otsikko kuului näin:

    "Lemillä tehdään polttopuuta pilkettä silmäkulmassa."

    Ilmiantajamme Puilla lämmittävä Kurikasta tuumaa: ”Jos pilke on fyysistä, käynti silmälääkärillä auttaa. Henkistä pilkettä silmäkulmaan tarvinnevat kaikki!”

    Näinhän se on. Siinäpä polttoainetta ajatuksille!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Sanonnat ja idiomit helpottavat kielenkäyttöä. Niiden avulla voimme lähettää lukijoille ja kuulijoille tutun merkityksen tutussa paketissa eikä asiaa tarvitse joka kerta kirjoittaa alusta saakka. Joskus innostumme näistä elämää helpottavista ilmaisukeinoista kuitenkin liikaa. Niin kävi kirjoittajalle Aamulehdessä maaliskuussa, kun tarkoituksena oli selvittää lukijoille rahapelimonopolin ja EU:n säädösten suhteita.

    Kuulijamme Kain lähettämässä jutussa alku oli vielä ihan helppoa:

    "Euroopan unionin komissiolla on oma lehmä ojassa, sillä…"

    Kohta lukija pääsi kuitenkin laskemaan lisää karjaa:

    "Kotimaisilla peliyhteisöillä on oman toiminnan säilyttämisen lehmä ojassa."

    Pian kirjoituksessa nautoja alkoikin vilistä oikein toden teolla:

    "Ulkomaiset peliyhtiöt liputtavat lisenssijärjestelmän puolesta. Heidän lehmänsä keskustelun ojassa ei oikeastaan ole lehmä, vaan lypsäjä."

    Nyt lukija on pudonnut jo kärryiltä kuin lehmän häntä. Aristoteleen kantapään karjafraasien ylipaimenpoika tuomitsee omien lehmien ryöstöviljelyn ojissa ja määrää kirjoittajan osallistumaan pikimmiten lähimmälle käsinlypsykurssille ja märehtimään siellä saamansa oppia kotona pötsi täynnä ainakin satakertaa!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Informaatiosota on yhä kiinteämpi osa nykyaikaista sodankäyntiä. Sitä voidaan käydä vaikka varsinaista sotaa ei käytäisikään ja sen tarkoituksena on paitsi levittää väärää tietoa, myös sekasorron aiheuttaminen.

    Ilmiantajamme Nimetön uskoo törmänneensä keskelle informaatiosotaa tammikuussa Aamulehteä lukiessaan. Lehdessä oli otsikko ’Kasarmeilla nyt kaikkien aikojen heikoimmat sotilaat’ ja sen alta löytyi seuraava lausunto:

    "Kaikkien aikojen huonoin testitulos 12 minuutin juoksutestissä valitettavasti edelleen vahvistaa nuorten miesten yhä heikentyvää kestävyyskuntoa."

    Nimetön on sekasorron vallassa: ”Miten huono testitulos vahvistaa varusmiesten kuntoa?” hän kysyy paniikin partaalla.

    Rauhoittukaa kansalaiset. Siinä esikunnan liikuntapäällikkö vain hämäsi vieraiden valtioiden tiedustelijoita, jotka vakoilevat puolustusvalmiuttamme lukemalla Aamulehteä. Jutun perusteella vakoojat välittivät päämajaansa ristiriitaista tietoa ja leimautuivat harrastelijoiksi, mikä on heille aivan oikein!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Joskus monia eri asioita merkitsevä sana alkaa merkitä vain yhtä asiaa, jos oikein keskittyy ajattelemaan vain sitä yhtä merkitystä. Tässä ei ole mitään ongelmaa niin kauan kuin sanaa ei käytä vaikkapa lehtijutussa.

    Kuulijanimimerkki Pikku Pete ja Iso Pat lähetti meille esimerkin siitä, miten yllättävän moni on alkanut ajatella tutusta sanasta vain sitä yhtä merkitystä. Tämä Pikku Pete ja Iso Patin lähettämä pätkä ilmestyi viime lokakuussa Helsingin Sanomissa, mutta viimeksi ilmausta käytettiin kesäkuun puolivälissä mm. Ylen uutissivuilla. Helsingin Sanomien ote menee näin:

    "Poliisi etsi käsiasetta Kehä I:n varresta – paljastui lasten leikkipyssyksi."

    Närkästynyt Pikku Pete ja Iso Pat puhkuu sanan käsiase käytöstä näin: ”Toimittajat ovat yhä laajemmin infektoituneet karttamaan selkeää sanaa pistooli. Tässäkin uutisessa on yksinkertaisesti kysymys pistoolista. Ei muun tyyppisestä käsiaseesta.”

    Pikku Pete ja Iso Pat on oikeassa, käsiaseitahan ovat myös puukot, tikarit, miekat, keihäät ja pertuskat. Näiden kylmien käsiaseiden lisäksi on lyhyitä ja pitkiä käsiaseita. Lyhyitä ovat pistoolit, pitkiä kiväärit.

    Joskus oikeiden sanojen karttaminen menee niin pitkälle, että kirjoitetaan revolverityyppisestä käsiaseesta eikä yksinkertaisesti revolverista. Ja täällä lienee sekaannuksen alkukohtakin: halutaan välttää sekoittamasta revolveria ja pistoolia toisiinsa, ikään kuin ne olisivat eri asia. Revolveri on yksi pistooleiden alalaji ja pistooli on yksi käsiaseiden alalaji – näin singahtaa totuus kuin pyssyn suusta!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Valta turmelee ja täydellinen valta turmelee täydellisesti, sanotaan. Se jätetään kuitenkin liian usein sanomatta, että valta turmelee myös kielen. Ja joskus tähän riittää vain se, että katsoo vallanpitäjistä tehtyä elokuvaa.

    Ystävämme Kapteeni Nemoji löysi tällaisesta varoittavan esimerkin Helsingin Sanomien elokuva-arvostelusta huhtikuussa. Arviossa puhuttiin italialaisesta elokuvasta, jossa senaattorin hiukan vajaaälyinen kaksoisveli nousee korkealle vallan tikapuilla. Arvostelija luonnehti valtaannousun helppoutta näin:

    "Giovanni solahtaa politiikan huipulle kuin kusi sukkaan."

    Kapteeni Nemoji ällistelee ilmausta näin: ”Kiehtova osmoosi–ilmiö”! Aristoteleen kantapään sukkafraasien ylihuopatossu ei innostu diffuusio-tulkinnasta vaan jyrähtää, että ilmaukselle kuin kusi sukassa on varattu aivan tietynlainen merkitys koillis-eurooppalaisen Suomemme kieli-ilmastossa. Se on: aivan hiljaa.

    Arvostelijan käyttämä muoto solahtaa kuin kusi sukkaan on tässä mielessä tolkuton, joten julistamme skribentin syylliseksi sukkien tuottamukselliseen likaamiseen ja määräämme hänet hoitamaan sukkapyykkivuoron koko kesän ajan.

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Aristoteleen kantapään kuulokuvasarja käy läpi 70-vuotisjuhliaan viettävän Kielitoimiston puhelinneuvonnan vuosikymmeniä. Sarjassa koetaan pikakelauksella joukko vuosikymmenten aikana esiinnousseita oleellisia kielellisiä ihmetyksen aiheita.

    Yle on tehnyt sarjan yhteistyössä Kotimaisten kielten keskuksen kanssa, ja sitä lähetään Aristoteleen kantapää -ohjelmassa kerran kuukaudessa heinäkuuhun asti.

    Kuudes jakso 'Maanosa sekasorron vallassa!' sijoittuu 1990-luvulle.

  • Hyvin harvalla työssäkävijällä on kokemusta eläkkeelle jäämisestä. Yleensä eläköityvät ihmiset alkavat viettää eläkepäiviään eivätkä palaa työelämään, kuten vaikkapa kertomaan toimittajille, miten eläkkeelle jäämiseen liittyvät ilmaukset menisivät oikein.

    Niinpä Helsingin Sanomien urheilutoimittaja päätyikin tammikuussa kirjoittamaan seuraavanlaisen luonnehdinnan uransa päättäneen jääkiekkoilija Kimmo Timosen leppoisasta arjesta:

    "Ikuisesti mies ei aio kuitenkaan tolpillaan pysyä."

    Niin kuin ilmiantajamme Timo muusta jutusta ymmärsi, toimittajan tarkoituksena oli ”kuitenkin sanoa, että mies ei aio jämähtää eläkepäivillään oleilemaan, vaan jotakin on tarkoitus tehdä”. Ilmiantajamme Laura taas ehätti toivomaan, että ”jatkuipa Timosen ura kuinka tahansa, toivottavasti mies sentään tolpillaan pysyy!”

    Aristoteleen kantapään laakereillalepäämis-fraasien ylitolppa-apina yhtyy toiveisiin ja julistaa skribentin syylliseksi vihjailevan fraasin käyttöön väärässä tilanteessa. Tolpillaan eli jaloillaan pysymisestä puhuminen merkitsee suomessa nimittäin pysyjän kunnon kyseenalaistamista joko sairauden vai humalatilan vuoksi, ja näistä kummastakaan ei jutussa ole kyse. Paremmin tilanteeseen olisi sopinut puhua aloillaan pysymisestä tai laakereillaan lepäämisestä.

    Rangaistukseksi määräämmekin kirjoittajan pysymään tolpillaan koko kesälomansa ajan, niin oppii kantapään kautta, miltä tolpillaan oleminen tuntuu!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Jani Tanskanen.

  • Professori Häkli mainitsi äskeisessä haastattelussa, että: ”Kansalliskokous antoi lain virallisista papereista Brumaire-kuussa 1798 vuonna 7.” Brumaire-kuu – onko se ranskankielinen nimi jollekin kuukaudellemme? Ei. Selitys on monisyisempi ja vie meidät Ranskan suuren vallankumouksen aikoihin.

    Vuosien 1789 ja 1799 väliseen vuosikymmeneen ajoitettu vallankumous oli monipuolisempi kuin pelkän kuninkaanvallan ja feodaalisuuden vaihtaminen tasavaltaan ja demokratiaan. Vallankumous oli luonteeltaan myös ateistinen ja tieteellinen. Vanha kalenteri oli täynnä pyhimysten ja muiden ikivanhojen jumalien juhlapäiviä, joten se ei voinut kelvata uudelle yhteiskunnalle.

    Vallankumouskalenterissa päivä jaettiin kymmeneen tuntiin, tunnit sataan minuuttiin ja minuutit sataan sekuntiin. Viikot olivat kymmenen päivän mittaisia ja jokaisessa kahdessatoista kuukaudessa oli kolme viikkoa.

    Vuosi alkoi syyspäiväntasauksesta ja kuukausien nimet menivät myös uusiksi. Uuden nimet luonnehtivat kunkin vuodenajan luonnonilmiöitä. Ensimmäinen kuu vendémiaire sai nimensä viininkorjuusta, toinen – brumaire – usvasta ja kolmas – frimaire – hallasta. Sitten seurasivat ’lumikuu’, ’sadekuu’, ’tuulikuu’, ’siemenkuu’, ’kukkakuu’, ’niittykuu’, ’elonkorjuukuu’, ’kuumakuu’ ja ’hedelmäkuu’. Myös vuosien numerointi alettiin uudestaan, muttei desimaalijärjestelmällä vaan roomalaisin järjestysnumeroin.

    Vallankumouskalenteri ei kuitenkaan onnistunut syrjäyttämään vanhaa kalenteria, johon palattiin 1806. Ehkä uudessa kalenterissa olisi ollut paljon hyvääkin, mutta yksi asia osoittautui ylitsepääsemättömäksi: vallankumouskalenterissa oli vapaapäiviä kuukautta kohti vain kolme, kun vanhassa niitä oli neljä. Siinäpä syy mestata kalenteriuudistukseen osallistuneet tiedemiehet!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Jani Tanskanen.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä