Amerikkalaisia puheenvuoroja

Yhdysvaltojen opintolainakupla

  • 14 min
  • toistaiseksi

"Kun finanssiteollisuus – pankit, rahoituslaitokset, lainayhtiöt, yksityiset sijoitusyhtiöt – sekaantuvat liian likeisesti mihin tahansa yhteiskunnan eri osa-alueeseen, on aika huolestua."

Näin aloittaa kirjailija, toimittaja Rana Foroohar artikkelinsa hiljattain ilmestyneessä The New York Review of Books -aikakauskirjassa. Hän muistuttaa, että finanssisektori työllistää vain neljä prosenttia amerikkalaisista, mutta kahmii yli neljäsosan kaikista yksityisen sijoitustoiminnan voitoista. Siitä on tullut kuin Las Vegasin kasino; se voittaa aina ja jättää jälkeensä ison joukon häviäjiä.

Eli varoituskellojen olisi pitänyt soida finanssisektorin valvojien ja opetusmaailman päättäjien joukossa kaksi vuosikymmentä sitten kun opinahjoja alettiin laittaa NASDAQ:in kautta pörssiin, jossa yksityiset sijoittajat saattoivat ostaa niitä kuin mitä tahansa tuotteita. Phoenixin yliopiston isäntäyhtiö Apollo Group oli yksi ensimmäisistä vuonna 1994, jolloin yliopistossa oli noin 25 000 opiskelijaa. Vuoteen 2007 mennessä se oli laajentunut 125 000 opiskelijaan yli 116 paikassa. Tätä kasvua sijoittajat vauhdittivat ja liittovaltion tuki opiskelijoille merkitsi tasaista ja varmaa tuottoa.

Nyt tämä kehityskulku on noussut jälleen poliittisen kiistelyn keskiöön Yhdysvaltain presidentinvaalikampanjassa kun toisen ehdokkaan omistaman, nyt monien oikeusjuttujen vuoksi kymmenvuotiaana suljetun Trump-yliopiston ympärillä käyty rahoitusskandaali on tullut julkiseksi ja myös toisen ehdokkaan puolison, entisen presidentin Bill Clintonin nostamat yhteensä lähes 20 miljoonan dollarin luentopalkkiot Laureate International Universities - opinahjoista ovat herättäneet kovaa arvostelua.

Mistä sitten on kysymys kun puhumme koulutuksen ja pörssimaailman sekoittumisesta keskenään?

”Kuten eräs Credit Suisse-pankin analyytikko tämän 35 miljardin dollarin teollisuuden alan kiteytti: ”ei ole vaikea tehdä voittoja” sijoitustoimintaan suunnatulla opetussektorilla.”

Pörssiin sijoitettujen yliopistojen ja korkeakoulujen osakkeiden hinnat nousivat yli 460 prosenttia pelkästään vuosien 2000 ja 2003 välillä, jolloin julkiset tuet alalla olivat myös korkeimmillaan. Itse asiassa jo mainittu Apollo Group käyttää enemmän rahaa mainontaan ja markkinointiin kuin maailman rikkain yhtiö Apple.

”Mutta opetus, surullista kyllä, ei hyödy tästä mitään”,

väittää Rana Foroohar.

”Kuten A.J. Angulo yksityiskohtaisessa historiakirjassaan `Diploma Mills´ kertoo, tämä johtuu siitä, että tällaiset koulut kuluttavat suurimman osan rahoistaan ei suinkaan opetukseen, vaan lisärahan hankkimiseen ja sen tulouttamiseen sijoittajille.”

Surkeinta tässä on, että tämän kehityksen seurauksena on varattomampien oppilaiden opiskelun vaikeutuminen, tai jos he sattuvat valmistumaan, he ovat kenties suorittaneet tutkinnon, jolla ei ole työmarkkinoilla suurtakaan arvoa.

Kaikkein suurimmaksi ongelmaksi tämän kehityksen seurauksena on kuitenkin nousemassa opiskelijoiden niin sanottu velkakupla, joka kasvaa räjähdysmäisesti. Sitä on alettu jo verrata asuntorahoituskuplan subprime roskalainoihin, jotka laukaisivat vuonna 2007 alkaneen ja vuodesta 2008 laajaa tuhoa ympäri maailman niittäneeseen finanssikriisiin.

”Nämä sijoittajilleen voittoa tuottavat yliopistot ja korkeakoulut eivät suinkaan elä tyhjiössä. Niiden lukumäärän kasvu on tapahtunut samaan aikaan kun pelkästään julkisella rahoituksella toimiva koulusektori on surkastunut ja joutunut rajujen budjettileikkausten kohteeksi ja ne ovat joutuneet nostamaan opiskelumaksujaan. Myös opiskelijoiden nostamat lainat ovat räjähdysmäisesti lisääntyneet samaan aikaan kun palkat eivät ole nousseet ja tämä on aiheuttanut jopa hysteriaa – joskus oikeutetusti, joskus ei – että koko Yhdysvaltojen korkeampi opetusjärjestelmä on rikki ja täytyy korjata.”

Kaikki nämä asiat ovat olleet siis keskeisesti esillä nyt käytävässä presidentinvaalikampanjassa ja selittävät pitkälti myös sen miksi Bernie Sanders pärjäsi niin hyvin demokraattien kampanjassa. Moni hänen nuori kannattajansa itki vuolaasti kun Sanders joutui lopulta antamaan tukensa Hillary Clintonille. Clintonin kampanja puolestaan joutui omaksumaan Sandersilta, että se tietyissä – hyvin ahtaissa - rajoissa tukee ilmaista yliopisto- ja korkeakoulututkintoa.

”Ajattelevat ihmiset voivat hyvin väitellä siitä, että pitääkö college-tyyppisen opiskelun olla ilmaista vai ei ja kenelle, mutta se on äärimmäisen ajankohtainen ja tärkeä kysymys.”

Kansallinen kilpailukyky, jonka menetyksestä Donald Trump puhuu, on mitä suurimmassa määrin kiinni siitä kuinka koulutettua väestö on. Taloudellinen kasvu perustuu kirjoittajan mielestä kahteen seikkaan: tuottavuuteen ja väestötekijöihin. Vuoden 1980 jälkeen tämä linkki on ollut poikki ja USA:n koulutuksellinen etumatka on hiipunut niin, että maa on nyt OECD:n mittauksissa pohjalla kun puhutaan lukion jälkeisestä opetuksesta.

Rana Foroohar pyrkii osoittamaan kehityksen johtuvan uusliberalistisesta talouspolitiikasta, jonka mukaan taloudellinen ajattelu ja markkinat pitää tuoda joka paikkaan, myös koulutukseen. Markkinat eivät suinkaan aina ole oikeassa, myös sääntelyä tarvitaan, hän sanoo.

”Opetussektorin pääomittaminen on ollut osa sitä perustavanlaatuista muutosta, jonka opiskelija-aktivisti Cryn Johannsen toi julki `Solving The Student Loan Crisis` eli ´Opintolainakriisin ratkaisu` - teoksessaan. Kuten hän muotoilee asian: ”opiskelijat on määritelty kuluttajiksi kun he etsivät itselleen parasta koulutusta ja sen jälkeen heistä tulee markkinakelpoisia.” Tällainen kehitys katkaisee yhteyden korkeamman opetuksen ja perusopetuksen julkisen hyvän arvojen väliltä. Tietenkään Amerikan koulutus ei ole koskaan ollut vapaa 1800-luvun merkantilismista eikä se koskaan ole ollut täysin ilmaista, mutta sen rahoitus oli aiemmin selkeämmin jakautunut perheille, julkiselle vallalle ja vapaaehtoisavustuksille; sivistysarvo oli yleisesti hyväksytty päämäärä sekä yhteiskunnan että yksilön tasolla, toisin kuin nyt, kun taloudelliset arvot ovat kaiken yläpuolella.”

Yhdysvaltain liittovaltio tukee edelleen suurilla summilla opintoja. Kaikesta opintotuesta kaksi kolmasosaa tulee Washingtonista. Miksi sitten maahan on syntynyt yli tuhannen miljardin dollarin opintolainakupla? Siihen on Rana Forooharin mielestä useita syitä. Tärkein on ehkä se, että samaan aikaan kun liittovaltion tuki on säilynyt tasaisena, osavaltioiden antama tuki on pudonnut. Kehitys alkoi republikaanien hallitsemista niin sanotuista punaniskaosavaltioista Texasista, Virginiasta ja Pohjois-Carolinasta, jotka tekivät massiivisia veroleikkauksia. Ennen vuotta 2008 osavaltiot tukivat opintoja keskimäärin 9000 dollarilla vuodessa, tänään summa on pudonnut 7000 dollariin vuodessa. Alimmalle tasolle yli 30 vuoteen.

”Opintolainamarkkinoiden ja finanssikriisin väliset samankaltaiset yhteydet eivät tähän lopu. Rinta rinnan samean markkinatilanteen ja nousevien omaisuushintojen kanssa, opintovelalliset maksavat suurempia markkinakorkoja. Esimerkiksi opintolainojen korot eivät ole laskeneet, vaikka asuntolainakorot ovat olleet lähellä nollaa. Laajalle ovat levinneet myöskin väärinkäytökset, jopa petokset sekä opetusta antavien tahojen ja niitä alimitoituksella valvovien viranomaisten väliset eturistiriidat. Kaiken kruunaa se valtava lobbaustyö, jota pörssissä noteeratut opetusalan yhtiöt harjoittavat pitääkseen tilanteen sellaisena kuin se nyt on. Ei siis ole mikään yllätys, että voittoa tuottavat opetusteollisuuden firmat ovat saaneet huonon maineen tässä suhteessa; kuten itse finanssiteollisuus, myös opetusteollisuus on nostanut valtaisan sodan lainsäädännön muuttamista vastaan onnistuen estämään läpinäkyvyyden lisääntymisen lukuisilla oikeudenkäynneillä, joita on nostettu opetusta valvovien tahojen lannistamiseksi. Rahamäärä, jonka kaupallinen opetusteollisuus upottaa sekä markkinointiin että silkkaan lobbaamiseen alkaa olla samalla tasolla kuin summat, jotka käytetään julkisen sektorin opetuksen ylläpitämiseen.”

Rana Forooharin mielestä opintolainakriisi alkaa olla subprime-kriisin tasoinen myös toisella perustavanlaatuisella tavalla: tällaiset petomaiset hyökkäykset vahingoittavat nimenomaan haavoittuvaisempia ihmisryhmiä eli samoin keinoin, joilla monimutkaisilla tietokonejärjestelmillä oli saatu riskipitoiset asuntolainat näyttämään kiinnostavilta sijoituskohteilta. Nyt algoritmeja käytetään siihen kuinka näitä keskenään kilpailevia opinahjoja rankataan eli sijoitetaan keskinäiseen paremmuusjärjestykseen. Tästä voi lukea vaikka US News and World Report ”Best Colleges” listasta, jonka sijoittumiseen yritetään hyvin kyseenalaisin menetelmin vaikuttaa.

”Nämä voittoa tavoittelevat opetuslaitokset suorastaan trollaavat informaatiota ja kohteena ovat usein ne kaikkein köyhimmät ja haavoittuvimmat opiskelijoiksi pyrkivät, joita havitellaan maksajiksi mitä kummallisimpiin tutkintoihin. Tästä on kirjoittanut yhteiskunnallinen aktivisti Cathy O´Neill osuvasti nimetyssä kirjassaan ”Weapons of Math Destruction” eli `Matematiikan massatuhoaseet`, kuinka koulut lähestyvät erityisesti työttömiä yksihuoltajaäitejä, jotka saavat yhteiskunnan tukia. Saattaapa houkutusviestin saada jopa onnettomuuteen joutuneet ja niissä loukkaantuneet henkilöt tai perheet, joista joku on kuollut.”

Olennaista on siis, että jos saa yhteiskunnan tukia, pyritään niitä rahoja tätä kautta ohjaamaan yksityisen pääoman hyväksi nyt koulutusreittiä pitkin.

Entä miksi sitten opetusalasta vastaavat johtajat eivät ole pitäneet asiasta suurempaa meteliä, kirjoittaja kysyy.

”Ehkä siksi, että viranomaiset ja poliitikot ovat vuoden 2008 finanssikriisin jäljiltä vielä uusliberalistisen ajattelutavan uhreja. Wall Street on voinut vetää yliopistot pahoihin velkaongelmiin samalla tavalla kuin se aikanaan sotki yksittäisen kaupungin, muun muassa Detroitin. Roosevelt Instituutin tuore tutkimus osoittaa, että esimerkiksi Michiganin osavaltion seitsemän, kahdeksan suurinta yliopistoa ovat sekaantuneet hyvin riskipitoisiin korkosopimuksiin viime vuosien aikana ja aiheuttaneet sitä kautta opiskelijamaksujen merkittävää, mutta turhaa nousua. Ajatus siitä, että amerikkalaiset yliopistot ja korkeakoulut ovat laajasti kytkeytyneet hankaliin johdannaiskauppoihin, herättää huolestuneita kysymyksiä kuinka niiden tasapainoa voidaan jatkossa pitää yllä.”

Mutta ehkä kaikkein hankalin kysymys tänään sittenkin on, että ketä varten ylempi koulutus enää on? Ja miksi sitä pidetään näin laajasti yllä? Nämä kysymykset on pakko nostaa, koska viime vuosien tilanne on johtanut siihen, että nykyisin annettava korkeakoulutus ei enää ole avain menestykseen eikä siis välttämättä lainkaan hyvä sijoitus. Neljän vuoden korkeakoulututkinnon suorittaneelle nuorelle pariskunnalle voi tulla yli 200 000 dollarin elinikäinen tappio sijoituksestaan. Tällainen seikka ei voi olla vaikuttamatta niin sanotun vuosituhatsukupolven ajatuksiin ja ratkaisuihin.

Me tunnemme muutaman amerikkalaisen huippuyliopiston nimen Harvard, Yale, Stanford, MIT, jossa nyt suomalainen talousnobelisti Bengt Holmströmkin työskentelee. Monilla muillakin amerikkalaisilla yliopistoilla on kunniakas menneisyys ja se perustuu paljolti esimerkiksi vuoden 1862 Morril- lakiin, joka antoi perustan sille, että monet parhaiten tunnetut julkiset amerikkalaisyliopistot avasivat ovensa myös keskiluokkaistuvien vähemmän varakkaiden perheiden, mutta lahjakkaiden, opiskelijoiden opintoihin erilasten julkisten tukien kautta. Yksityiset yliopistot tekivät samaa, mutta ne kukoistivat eliitin lahjoitusten ja varakkaitten perheitten maksamien jälkeläistensä korkeiden lukukausimaksujen vuoksi.

Köyhät jätettiin tuolloin vielä ulkopuolelle, mutta toisen maailmansodan jälkeen myös osalle heistä ovet ylempiin opintoihin vähitellen aukenivat. Erityisesti 1960-ja 1970-luvuilla Yhdysvalloissa ryhdyttiin kovan yhteiskunnallisen liikehdinnän vuoksi panostamaan koulutukseen kaikille väestöryhmille.

Nyt siis tilanne on jälleen pahasti sumentunut ja mahdollisuus luokkaretkeen pysähtynyt.

Mikä siis avuksi? Rana Foroohar mainitsee nämä korjausehdotukset:

”Ensimmäinen askel olisi presidentti Obaman ehdottaman kansallisen tietopankin kerääminen ylemmän koulutuksen saavutuksista. Niin sanotut kovat tieteet – teknologia, fysiikka, ja matematiikka – eivät saa polkea jalkoihinsa humanistisia aineita. Me tarvitsemme molempia, siksi että emme tiedä millaisia taitoja tulevaisuuden työ meiltä vaatii, ja myös siksi, että tarvitsemme kriittistä ajattelua kaikilla elämänalueilla jos haluamme pärjätä. Ennen kaikkea kuitenkin meidän on mietittävä uudelleen julkinen opetuksemme ja uskallettava pitää sitä sijoituksena tulevaisuuteen, juuri niin kuin johtajamme tekivät vielä neljäkymmentä vuotta sitten. Pitkällä tähtäyksellä kaikille mahdollinen julkinen opetus ei ole rasite, pelkkä kuluerä, vaan etu, joka luo vaurautta kansakuntamme taseisiin.”

Juha Kulmanen

 

Lähetykset

  • la 15.10.2016 12.35 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Onko Yhdysvaltain opintolainakupla yhtä vaarallinen kuin vuoden 2007 asuntolainakupla oli? Ylemmän opetuksen kehityskulku on noussut jälleen poliittisen kiistelyn keskiöön Yhdysvaltain presidentinvaalikampanjassa kun toisen ehdokkaan omistaman, nyt monien oikeusjuttujen vuoksi kymmenvuotiaana suljetun Trump-yliopiston ympärillä käyty rahoitusskandaali on tullut julkiseksi ja myös toisen ehdokkaan puolison, entisen presidentin Bill Clintonin nostamat yhteensä lähes 20 miljoonan dollarin luentopalkkiot Laureate International Universities - opinahjoista ovat herättäneet kovaa arvostelua.
    Juha Kulmanen esittelee kirjailija, toimittaja Rana Forooharin The New York Review of Books -aikakauskirjassa ilmestynyttä artikkelia korkeamman koulutuksen kriisistä. Näytteet lukee Minna Korhonen.

  • Islamilaisen valtion strategia ja tuomiopäivän näkymä. Juha Kulmanen esittelee William McCantsin uusinta teosta ´The ISIS Apocalypse`. Näytteet lukee Minna Korhonen.

  • "Staten Island, Ferguson, Baltimore…. Viime kesänä tapahtuneen kahden mustan nuoren miehen ampuminen poliisien kiinniottotilanteissa nosti Yhdysvalloissa jälleen pintaan rotukysymyksen. Tämän jälkeenkin uusia tapauksia on sattunut, nyt viimeksi siis on rajusti roihunnut Baltimoressa siellä sattuneen mustan miehen kuolemaan johtaneen pidätyksen jälkeen. Raivoa on herättänyt erityisesti se, että kyseessä on lähes poikkeuksetta ollut valkoisen poliisin tekemä nuorehkon aseettoman mustan miehen surmaan johtanut välikohtaus. Tämä on saanut monet mustat Yhdysvalloissa jälleen protestoimaan, että ”mustien elämällä on merkitystä.”

    Rotu on taas jakanut Amerikan Yhdysvallat kahtia. Foreign Affairs- lehti omisti kevään 2015 numeronsa kokonaan tälle ajankohtaiselle teemalle ja tämä puheenvuoro perustuu politiikan tutkijoiden Columbian yliopiston Fredrick C. Harrisin ja Johns Hopkins yliopiston Robert C. Liebermanin artikkeliin kyseisessä lehdessä.

    Juha Kulmanen esittelee Harrisin ja Liebermanin näkemyksiä ja näytteet lukee Jorma Honkanen.

  • Eurooppalaiset ihmettelevät usein Kanadan erittäin kielteistä suhtautumista kasvihuonepäästöjä rajoittavaan politiikkaan yleensä ja erityisesti Kioton pöytäkirjan velvoitteisiin. Kanadan energiateollisuuden pääkaupungin, Calgaryn yliopiston ympäristötiedekunnan apulaisprofessorin Noel Keoughin mielestä syy on erittäin selvä: öljy- ja kaasuteollisuus määrää Kanadan ilmastopolitiikasta. Liisa Liimatainen esittelee Keoughin näkemyksiä ja näytteet lukee Juha Kulmanen.

  • Kuka Yhdysvaltain entisistä ulkoministereistä on maailmalla kaikkein tunnetuin? Epäilemättä vuonna 1923 Saksan Baijerissa juutalaiseen perheeseen syntynyt Henry Alfred Kissinger. Hän on nyt, 91-vuotiaana, julkaissut uusimman 400 sivun teoksensa ´World Order`, jota voidaan pitää hänen maailmanpoliittisena testamenttinaan. Juha Kulmanen esittelee Kissingerin näkemyksiä ja näytteet lukee Jukka Vanninen.

  • Hillary Clintonin lähes 1000-sivuinen muistelmakirja `Hard Choices` eli `Kovia valintoja´ alkaa siitä kun hän pyrki Yhdysvaltain presidentiksi Barack Obaman kovimpana vastustajana demokraattisen puolueen sisällä. Hän päätyi kuitenkin maan ulkoministeriksi vuosiksi 2009-2013. Muistelmissa käydään lävitse koko maailman tapahtumat, mutta mitä hän kirjoittaa Venäjästä ja sen johtajasta Vladimir Putinista? Miksi USA:n ja Venäjän välit viilenivät? Juha Kulmanen esittelee Hillary Clintonin muistelmia ja näytteet lukee Päivi Leino.

  • Sekä Bushia että Obamaa palvellut Yhdysvaltain puolustusministeri Robert M. Gates julkaisi juuri muistelmansa `Duty`. Pääosin siinä käydään lävitse Irakin ja Afganistanin sodan kokemuksia, mutta tärkeässä roolissa on myös USA:n ja Venäjän suhteet. Miksi Naton nopea laajentuminen oli Gatesin mielestä virhe? Juha Kulmanen esittelee Gatesin näkemyksiä ja näytteet lukee Jorma Honkanen.

  • Internet on yksi ihmisen keksimä rakennelma, jota he eivät itsekään täysin ymmärrä. Tämä on Googlen toimitusjohtajan Eric Schmidtin ja Google Ideas –yksikön johtajan Jared Cohenin kesän kynnyksellä ilmestyneen teoksen the `The New Digital Age` ensimmäinen lause. Mihin suuntaan internet kehittyy? Juha Kulmanen esittelee Schmidtin ja Cohenin näkemyksiä ja näytteet lukee Reetta Arvila.

  • NSA:sta eli Yhdysvaltain kansallisesta turvallisuusvirastosta on viime aikojen paljastusten vuoksi puhuttu paljon. Aiheesta on kuitenkin kirjoitettu jo kauan. James Bamford on yksi heistä. Hän kertoo mm. siitä millainen on Utahiin syyskuussa 2013 valmistuva Amerikan suurin vakoilukeskus. Juha Kulmanen esittelee Bamfordin näkemyksiä ja näytteet lukee Päivi Leino.

  • NSA kuuntelee sinunkin puhelusi. Patrick Radden Keefen kirjaa "Chatter" esittelee Antero Pietilä. Näytteet lukee Riitta Vanhatalo. Ohjelma on uusinta vuodelta 2005.

  • Digitaalisen maailman gurut ovat löytäneet isoisänsä ja huomanneet että bitit ja atomit ovat yhdistymässä. Onko tästä syntymässä uusi teollinen vallankumous kuten Wired-lehden päätoimittaja Chris Anderson uudessa kirjassaan `Makers` väittää? Juha Kulmanen esittelee Andersonin näkemyksiä ja näytteet lukee Jorma Honkanen.

  • Nykyinen maailmanjärjestys on Amerikan Yhdysvaltojen luomus. Mutta onko Amerikan rooli nyt hiipumassa, tätä pohtii Robert Kagan kirjassaan `The World America made`. Juha Kulmanen esittelee Kaganin näkemyksiä ja näytteet lukee Juha Virtanen.

Ei tulossa olevia jaksoja

Klipit

  • Kohti täysosumaa: Piilaakson matka orkideapelloista sovellustehtaaksi. Tätä matkaa on aikanaan kuvannut Mike Malone kirjassaan `The Big Score´ ja Tanja Aitamurto haastatteli häntä mitä sen jälkeen onkaan tapahtunut. Näytteet lukee Juha Kulmanen.

  • Obama-huuma vaihtui Yhdysvalloissa vuoden 2010 aikana äärikonservatiivien esiinmarssiksi.
    Mitä teekutsuliike haluaa? Tanja Aitamurto esittelee liikkeen kannattajien näkemyksiä ja näytteet lukee Juha Kulmanen.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä