Kaikki kotona

Sananen – After work vai after all?

  • 32 min
  • ei kuunneltavissa

Maallikkosaarnaaja Maasola tietää, että moni odottaa selvää päivää. Semmoista, jolloin kaikki on hetken oudon kirkasta ja selkeää, ja kyse ei tällä kertaa ole säätilasta. Meteorologi Kerttu Kotakorpi kertoo, pysyykö korkeapaine Suomen yllä. Juontajina Sanna Pirkkalainen ja Paula Jokimies.

Lähetykset

  • ti 20.9.2016 18.03 • Yle Radio Suomi Kokkola

Jaksot

  • Kaikki kotona -lähetys ihmettelee mm. kaupunkien jouluvalojen loistetta. Juontajina Paula Jokimies ja Sanna Pirkkalainen.

  • Kotimme kertoo paitsi meistä, myös ajasta. Arvostuksen kohteet muuttuvat, mutta kuka määrittää sen, mikä on tällä hetkellä "se juttu". Miksi johonkin asuntoon rakastuu heti, kun sisään astuu? Kaikki kotona -lähetyksen vieraina arkkitehti Sanna Meriläinen, joka on kirjoittanut Tavallisia koteja -kirjan sekä kiinteistönvälittäjä Jani Pomell. Juontajina Paula Jokimies ja Sanna Pirkkalainen.

  • Maallikkosaarnaaja Maasola haaveilee ihmisen talviunista ja uumoilee myös, että tulevaisuudessa Marsiin tonttimarkkinoille matkaavat vaivutetaan horrokseen.
    Meteorologi Marjo Hoikkanen kertoo, että lähipäivinä sää lauhtuu ja viikonloppua kohti taas kylmenee. Juontajina Paula Jokimies ja Sanna Pirkkalainen.

  • Paula Jokimies tiedusteli gallupissa, mitä mieltä kauneuskirurgiasta.

  • Tissit roikkuu, niihin pitäisi kyllä saada vähän kohennusta ja terhakkuuttakin voisi korjata. Otsaa ja suupieliäkin voisi entrata, ruttuja on - kanjoneita suorastaan.
    Yllättävän useat näitä asioita miettivät, mutta silti harva vie ajatusta pidemmälle, aina kirurgin pöydälle asti. Karsastammeko edelleen kauneuden kohentamista kirurgisin keinoin? Vieraina plastiikkakirurgian erikoislääkäri Kaarlo Ståhlberg ja kauneusleikkauksin kehoaan muokannut Minna Klintrup. Juontajina Sanna Pirkkalainen ja Paula Jokimies.

  • Maallikkosaarnaaja Maasola tunnustaa rakentaneensa temppelinsä eineksillä. Meteorologi Anne Borgström kertoo sään lähipäivinä hieman kylmenevän. Juontajina Sanna Pirkkalainen ja Paula Jokimies.

  • Sotkun tunnetuin tuote on munkki, mutta tärkeintä toiminnassa ei ehkä ole se sokerinen herkku, vaan läsnäoleva ja välittävä sotilaskotisisar.
    Viivi Lehtinen ajautui lukioikäisenä sotilaskotitoiminnan pariin osin sattumalta. Käynnistävinä tekijöinä toimivat oma kiinnostus historiaan, maanpuolustushenkinen opettaja ja ystävän patistus. Paula Jokimies kävi Santahaminan sotilaskodissa munkkikahvilla sotilaskotisisar Viivi Lehtisen kanssa.

  • Onko armeijan tarkoituksena kasvattaa karskeja tappajia, jotka eivät suotta tunteile vai sallitaanko siellä koko elämän tunnekirjo? Entä rauhanturvaajien koulutus? Miten kohdataan siviilit sodan keskellä? Vieraina kenttärovasti Janne Aalto ja Kosovossa tiedotusupseerina palvellut Mika Virta. Juontajina Sanna Pirkkalainen ja Paula Jokimies.

  • Ensi vuonna on Suomen suuri Juhlavuosi. Maallikkosaarnaaja Maasola pureksii asiaa Sananen pakinassaan. Meteorologi Anne Borgström varoittaa lauhtuvan sään sateineen liukastavan tiet ja jalkakäytävät. Juontajina Sanna Pirkkalainen ja Paula Jokimies.

  • Kaikki kotona - elämän kirjopyykkiä. Juontajina Paula Jokimies ja Sanna Pirkkalainen.

  • Miten syntyy suomalainen presidentti? Käykö ehdokas läpi muodonmuutoksen, jossa harmaastakin eminenssistä kuoriutuu jämäkkä ja karismaattinen koko kansan johtaja? Kuinka paljon taustavoimat voivat muokata? Vieraina päätoimittaja Jussi Lähde ja Eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkija Erkka Railo. Juontajina Paula Jokimies ja Sanna Pirkkalainen.

  • Maallikkosaarnaaja Maasola ihmettelee pakinassaan, että kukaan ei kyseenalaista sitä, että 70-vuotias ajoittain notkahteleva hahmonen on se, joka halutaan maailman mahtavimman valtion johtajaksi. Muualla työelämässä 50-vuotias on jo liian vanha. Meteorologi Matti Huutonen kertoo, jatkuuko talvinen sää. Juontajina Paula Jokimies ja Sanna Pirkkalainen.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä