Ykkösaamun kolumni

Kun talous on tunteita, voisiko talouden ongelmia korjata muutenkin kuin rahalla?

  • 5 min
  • toistaiseksi

On tunnettu tosiasia, että pörssikurssien heittelyssä näkyy järjen lisäksi tunne. Sijoittajat ovat tekevinään järkeviä päätöksiä, mutta hyvin usein tunne kiilaa järjen edelle. Paniikissa tulee myytyä turhaan, hurmiossa ostettua höpsösti. Tämä on todennettu monin tutkimuksin. (LINKKI http://www.porssisaatio.fi/blog/2014/11/17/aly-ja-tunteet-sijoituksissa/ )

 Lisäksi se on hyvin inhimillistä: ihminen on enemmän tunneolento kuin järkiolento.

Pörssikapitalismi on vahvimpia maailmantaloutta tällä haavaa ohjaavia voimia. Jos tunteet vaikuttavat siihen, eivätkö ne voisi vaikuttaa muihinkin talousasioihin?

Kyllä ne vaikuttavatkin. Talous ei ole yksinomaan numeroita tai edes rahaa. Talous on ihmisten elämää, ja siksi tunteet kuuluvat siihen vahvasti.

Otetaan vaikkapa hyvinvointivaltion hautajaiset. Moni uskoo, että sellaiset ovat käsillä. Seuraa ahdistuksen tunne. Onko minulla tai muilla enää turvaa, jos käy köpelösti? Tähän tunteeseen ei vaikuta esimerkiksi se fakta, että valtio ja kunnat käyttävät vaikkapa terveydenhuoltoon tänä vuonna huomattavasti enemmän rahaa kuin kymmenen vuotta sitten (LINKKI https://www.thl.fi/fi/tilastot/tilastot-aiheittain/sosiaali-ja-terveydenhuollon-talous/terveydenhuollon-menot-ja-rahoitus ).

Ja kun kerran ahdistaa, pitää toimia. Hyvinvointivaltion hautajaisia pelkäävä ottaa yksityisen sairausvakuutuksen varmistakseen ainakin oman turvansa. Niin hän vaurastuttaa vakuutusyhtiötä ja poistaa ehkä vähän kuormaa julkisesta terveydenhuollosta mutta saattaa pian huomata, että hänen veronmaksuhalunsa on heikentynyt, joutuuhan hän itse joka tapauksessa maksamaan oman vakuutuksensa. Kun moni muu toimii samoin, talouteen liittyvät tunteet saattavat yllättäen vaikuttaa syvällisesti koko yhteiskuntaan ja kansantalouteen.

 Vähän rahaa, paljon tunteita

Niin tosiaan, tunteet ja Suomen kansantalous. Kaikkihan me olemme kuulleet, että Suomella eli meillä on isoja talousongelmia muttei rahaa korjata niitä. Tunteita sen sijaan on paljon, eivätkä ne tunteet ole kovin mukavia.

Otetaan esimerkiksi valtionvelka. Se on suuri. Se on kauhea. Se kasvaa koko ajan. KOHTA ME KUOLEMME KAIKKI!

Tämä on totta. Valtionvelka on iso ja kasvaa koko ajan. Ja kyllä me kaikki ennemmin tai myöhemmin kuolemmekin, joskaan tuskin valtionvelkaan.

Mutta valtionvelasta voisi puhua myös toisin. Voisi sanoa, että se on iso ja sen kasvu pitäisi pysäyttää, mutta se on edelleen jopa nokkaa päälle laskettuna huomattavasti pienempi kuin monien muiden kansantalouksien velka. Ja että meillä on itse asiassa hyvät mahdollisuudet saada velka aisoihin ajan mittaan ja samalla ylläpitää hyvää yhteiskuntaa.

Tai työn tuottavuus. Sekin on jäänyt matelemaan kauhean heikoksi, eikä se kohene vaikka kilpailijamaiden tuottavuus kohenee, joten nyt pidennetäänkin teidän laiskurien työpäiviä kuusi minuuttia.

Taas synkeä puhe on totta. Suomalaisen työn tuottavuuskehitys on viime vuosina ollut olematon. Mutta voisihan sitäkin tarkastella toisin. Voisi todeta, että kyllä, kuuden minuutin työajan pidennys on tietyissä töissä ihan hyvä tuottavuusruiske. Mutta ei läheskään kaikissa. Ja voisi todeta, että meillä suomalaisilla on erinomaiset edellytykset nostaa tuottavuustaso takaisin Nokian kultaisten päivien tasolle, kunhan vain otamme kaiken osaamisemme käyttöön ja luotamme itseemme ja toisiimme.

Sillä pohjimmiltaan taloudessa on kyse nimenomaan luottamuksesta.

Vain luottavainen voi parantaa talouden

Luottamus näyttäisi suomalaisessa yhteiskunnassa heikenneen. Kukin on epäluottavainen omasta kulmastaan. Yksi uskoo, että hän on nettomaksaja ja sosiaalipummit juhlivat hänen verorahoillaan, toinen että hän se vain pienestä palkastaan maksaa veroja samaan aikaan, kun eliitti kiertää veroja minkä ehtii.

Kumpikin löytää näkemykselleen faktapohjaa – mutta kummankin näkemys on kärjistynyt osatotuus. Jos istuisin Suomen hallituksessa, tai vaikka oppositiossakin, rupeaisin miettimään, miten näiden osatotuuksien välistä kuilua pystyisi täyttämään, niin että luottamus alkaisi taas vahvistua.

Samalla voisi koettaa kohentaa suomalaisten itseluottamusta. Vain se, joka luottaa itseensä, voi olla yritteliäs ja rohkea. Ja yritteliäisyys ja rohkeus ovat ne voimat, jotka voivat kääntää talouden nousuun.

Ehkä voisi siis lopettaa puheet siitä, miten huono Suomen tilanne on ja miten meidän on nyt kyllä ihan pakko kaikkien kiristää vyötä, paitsi ei ehkä juuri minun ja minun kavereideni.

Sen sijaan voisi puhua siitä, miten valtavan hyvät mahdollisuudet meillä on onnistua. Miten meistä suomalaisista valtaosa on maailman mittakaavassa etuoikeutettuja (LINKKI: http://www.nordea.com/fi/media/uutiset-ja-lehdistotiedotteet/finanssimaailma-blogin-kirjoittaja-olli-karkkainen/2016/2016-08-05-blogi-norsu-paljastaa-suomalaiset-ovat-globalisaation-voittajia.html) ja miten poikkeukselliset edellytykset meillä vakaana ja vauraana yhteiskuntana on saavuttaa vaikka mitä. Miten kyllä joudumme luopumaan joistakin hyvistä asioista mutta saamme ennen pitkää jotakin uutta hyvää tilalle. Ja miten pidämme yhteiskuntamme edelleen sellaisena, että saavutusten hedelmiä jaetaan kohtalaisen oikeudenmukaisesti.

Varmimminhan talouden ongelmat toki korjaantuisivat rahalla – mutta kun ei sitä rahaa loputtomasti ole, niin kokeiltaisiinko välillä tätä: luottamuksen tunteen vahvistamista?

Ykkösaamun kesäkolumnistina ElinaYrjölä

Lähetykset

  • to 25.8.2016 8.10 • Yle Areena

Jaksot

  • Olemme erinomaisia eristäytymään, väittää kolumnistimme, poliisi ja perheenisä Marko Kilpi. 100 vuotta on lyhyt aika. Kilven mielestä nyt olisi hyvä pohtia kyyhötämmekö jatkossakin omissa oloissamme vai näytämmekö maailmalle, että mekin olemme olemassa?

  • Hitsaus on suorastaan taikuutta, ylistää kieltenopettaja Paula Takio ja toivoo, että ammattikoulutus saisi ansaitsemansa arvostuksen. Paula Takion mielestä eri koulutusmuotoja ei pitäisi asettaa vastakkain, koska kaikkia tarvitaan.

  • Halpamaiselle kansankosiskelulle löytyy vastalääke, vakuuttaa kolumnistimme, filosofi ja kirjailija Jari Ehrnrooth. Hänen reseptinsä on sähköinen kansankokous.

  • Elämme ikävän mielenkiintoisia aikoja, sanoo kolumnistimme turpobloggari Janne "Rysky" Riiheläinen. Hän ennakoi, että Trump merkitsee epävarmuutta, mutta on hän löytänyt Trumpin puheista, myös joitakin selkeitä linjauksia.

  • Kasvu antaa toivoa paremmasta, mutta töitä on paiskittava, jotta kaikki pysyvät kehityksen kelkassa mukana. Ekonomisti Anne Brunila kehottaa kolumnissaan malttiin ja rohkeuteen, jotta löydämme ratkaisut, joilla pärjäämme jatkossa.

  • Lapsettomuus voi olla monelle murhe, mutta yhä useammalle myös oma valinta. Reetta Räty pohtii kolumnissaan eri tapoja suhtautua lapsettomuuteen.

  • Syntyykö kasvu työpaikkoja luomalla vai tuhoamalla?

  • Maailma ei pyörisi ilman äitejä ja isoäitejä sanoo päivän kolumnisti Jussi Viitala.

  • Curitiban kaupunki Brasiliassa. Slummien jäteongelma on kasvanut hallitsemattomaksi. Slummien kadut ovat niin kapeat, etteivät jäteautot mahdu ajamaan sinne. Eikä kaupungilla ole niin paljoa rahaa, että se voisi ajaa slummit tasaiseksi. Mitä tehdä?

    Pormestari Jaime Lerner keksi luovan ratkaisun. Hän pystytti slummeihin roskapisteitä, joissa oli oma astia muoville, lasille, metallille ja sekajätteelle. Jokainen, joka toi roskapisteelle pussillisen lajiteltua jätettä, sai bussipoletin tai kassillisen ruokaa. Koululaiset saivat lisäksi kouluvälineitä.

    Pormestarin keksintö oli jymymenestys. Slummien asukkaat ovat tähän päivään mennessä keränneet tuhansia tonneja jätettä. Vastapalvelukseksi he ovat saaneet yli miljoona bussipolettia, tuhansia kiloja ruokaa ja yli kaksi miljoonaa kouluvihkoa. Kaupunki on puhdistunut jätteistä, slummien asukkaat pääsevät kulkemaan työpaikkoihin keskustaan, heidän ravitsemuksensa on parantunut, Curitiban joukkoliikenne on parhaita koko maailmassa ja koululaisilla on työvälineitä.

    Miten kaupunki sai kaiken tämän aikaan nostamatta veroastetta? Yksinkertaista. Pormestarin keksintö bussipoletteineen toimii käytännössä rinnakkaisvaluuttana: julkisesta palvelusta maksetaan julkisina palveluina. Jos sinulla ei ole rahaa, olet käytännössä rahatalouden ulkopuolella. Curitiban rinnakkaisvaluuttaan sen sijaan saattoi liittyä ilman rahaa, ja löytää itsensä osana toisenlaista taloutta.

    Rinnakkaisvaluutta kuulostaa monien korvissa anarkistiselta hörhöilyltä. Se on harmi, sillä silloin jää näkemättä, miten merkittävällä tavalla ne rikastuttavat elämää kaikkialla, missä niitä käytetään. Todellakin, tarvitsemme elämän rikastuttamista, koska rahatalous on jättänyt meidät niin köyhäksi.

    Muistakaa esimerkiksi hiljattaista A2 -iltaa, jonka aiheena oli yksinäisyys. Ohjelma herätti kysymyksen, onko yksinäisyys yksinäisen syy? Vai onko kyse siitä, että yhteisöt ovat rikki, ja yksinäisyys vain rikkinäisen järjestelmän sivutuote.

    Ithacan pikkukaupunki Yhdysvalloissa oli yksi tällainen yhteisö. Elettiin lamavuotta 1991. Bisnes oli lamassa, monet kävivät töissä New Yorkissa eivätkä ihmiset tunteneet toisiaan. Sitten aktivisti Paul Glover perusti Ithacaan oman valuutan, jossa yhdellä tunnilla työtä ansaitsi yhden Ithaca-setelin. Näin kuka tahansa saattoi leikata ruohoa, siivota, maalata tai mitä vain, ja saada maksun Ithaca-rahana. Parhaimmilaan Ithacassa yli tuhat yritystä otti vastaan Ithaca-rahaa.

    Mitä tämä merkitsi yhteisölle? Laman vallitessa se piti monen yrityksen pään pinnalla. Sen lisäksi se toi yhteen ihmisiä, jotka eivät muuten olisi tavanneet toisiaan. Se loi ystävyyttä ja sosiaalisia suhteita ja jopa pienen paikallisen turvaverkon. Samanlaisia kokemuksia on saatu muista rinnakkaisvaluutoista eri puolilla maailmaa.

    Monien rinnakkaisvaluuttojen salaisuus näyttää olevan siinä, että ne toimivat hieman samalla tavalla kuin lahja. Ne eivät ole vain taloudellisia transaktioita, vaan niissä on mukana sosiaalisia ja moraalisia ulottuvuuksia, joita ei ole omassa rahajärjestelmässämme. Kirjailija Bernard Lietaerin määritelmän mukaan yhteisö on ryhmä ihmisiä, jotka kunnioittavat toistensa lahjoja. Tämä nimenomaisesti näyttää olevan se ajatus, jonka rinnakkaisvaluutat parhaillaan kykenevät elvyttämään. Siksi ne kykenevät elvyttämään myös yhteisöjä sosiaalisille juurilleen.

    Oman rahajärjestelmämme perustavan ongelman muotoili Silvio Gesell 1900-luvun alussa. Kaikki, mitä ostamme rahalla, kuluu, mätänee, lahoaa, häviää ja lakkaa olemasta. Vain raha yksin ei häviä, vaan sen arvo päinvastoin kasvaa. Riittää, että säilytät sitä pankissa korkoa kasvamassa.

    Jos rahaan voi säilöä arvoa, se luo lyhytnäköisen kannustimen. Haluaisitko sata euroa nyt vai sata euroa vuoden päästä? Tietenkin nyt: jos laitat sen kasvamaan korkoa, vuoden päästä sinulla on 110 euroa. Tässä on lyhyesti teollisen ajan ympäristötuhon resepti ja historia. Metsät ovat arvokkaampia rahana, koska raha kasvaa nopeammin kuin puut. Kalat kannattaa pyydystää merestä rahaksi nyt, tai sitten sen tekee joku muu.

    Mutta entä jos arvoa ei voisi säilyttää rahassa? Mitä jos raha, jonka saat tänään, menettäisi vähitellen arvoaan, niin että vuoden kuluttua se olisi täysin arvotonta? Missä säilyttäisimme arvoa jos ei rahassa? Vastaus: tulevaisuudessa.

    Maailmanhistoriasta löytyy kaksi laajempaa ajanjaksoa, jolloin arvoa ei voinut säilyttää rahassa. Yksi oli muinainen Egypti, toinen 1000-luvun alun Eurooppa, Mahtaako olla sattuma, että nämä ajanjaksot tuottivat ihmiskunnan pitkäaikaisimmat muistomerkit, pyramidit ja katedraalit.

    Jos siis haluat muuttaa maailmaa, muuta raha. Kaikki muu seuraa perässä.

  • Freudin mukaan ei ole suurempaa rakkautta kuin naisen rakkaus esikoispoikaansa kohtaan. Tämäkö selittää sen, että miniän ja anopin suhde on usein vaikea, pohtii kolumnistimme sosiaalitieteilijä, psykoterapeutti Heli Vaaranen.

  • Ihmisen muisti on tunnetusti kummallinen, mitkä asiat jäävät muistiin - mitkä eivät.

  • Sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari miettii kolumnissaan havaintoa, että alan politiikan tavoitteet saavutetaan enemmänkin satunnaisesti kaikesta hyvästä suunnittelusta huolimatta. Saari kertoo havaintoja sekä onnistumisista että epäonnistumisista. Hän kuitenkin panee toivonsa oikein toteutetun uudistamisen mahdollisuuksiin.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä