Ykkösaamun kolumni

Kun talous on tunteita, voisiko talouden ongelmia korjata muutenkin kuin rahalla?

  • 5 min
  • toistaiseksi

On tunnettu tosiasia, että pörssikurssien heittelyssä näkyy järjen lisäksi tunne. Sijoittajat ovat tekevinään järkeviä päätöksiä, mutta hyvin usein tunne kiilaa järjen edelle. Paniikissa tulee myytyä turhaan, hurmiossa ostettua höpsösti. Tämä on todennettu monin tutkimuksin. (LINKKI http://www.porssisaatio.fi/blog/2014/11/17/aly-ja-tunteet-sijoituksissa/ )

 Lisäksi se on hyvin inhimillistä: ihminen on enemmän tunneolento kuin järkiolento.

Pörssikapitalismi on vahvimpia maailmantaloutta tällä haavaa ohjaavia voimia. Jos tunteet vaikuttavat siihen, eivätkö ne voisi vaikuttaa muihinkin talousasioihin?

Kyllä ne vaikuttavatkin. Talous ei ole yksinomaan numeroita tai edes rahaa. Talous on ihmisten elämää, ja siksi tunteet kuuluvat siihen vahvasti.

Otetaan vaikkapa hyvinvointivaltion hautajaiset. Moni uskoo, että sellaiset ovat käsillä. Seuraa ahdistuksen tunne. Onko minulla tai muilla enää turvaa, jos käy köpelösti? Tähän tunteeseen ei vaikuta esimerkiksi se fakta, että valtio ja kunnat käyttävät vaikkapa terveydenhuoltoon tänä vuonna huomattavasti enemmän rahaa kuin kymmenen vuotta sitten (LINKKI https://www.thl.fi/fi/tilastot/tilastot-aiheittain/sosiaali-ja-terveydenhuollon-talous/terveydenhuollon-menot-ja-rahoitus ).

Ja kun kerran ahdistaa, pitää toimia. Hyvinvointivaltion hautajaisia pelkäävä ottaa yksityisen sairausvakuutuksen varmistakseen ainakin oman turvansa. Niin hän vaurastuttaa vakuutusyhtiötä ja poistaa ehkä vähän kuormaa julkisesta terveydenhuollosta mutta saattaa pian huomata, että hänen veronmaksuhalunsa on heikentynyt, joutuuhan hän itse joka tapauksessa maksamaan oman vakuutuksensa. Kun moni muu toimii samoin, talouteen liittyvät tunteet saattavat yllättäen vaikuttaa syvällisesti koko yhteiskuntaan ja kansantalouteen.

 Vähän rahaa, paljon tunteita

Niin tosiaan, tunteet ja Suomen kansantalous. Kaikkihan me olemme kuulleet, että Suomella eli meillä on isoja talousongelmia muttei rahaa korjata niitä. Tunteita sen sijaan on paljon, eivätkä ne tunteet ole kovin mukavia.

Otetaan esimerkiksi valtionvelka. Se on suuri. Se on kauhea. Se kasvaa koko ajan. KOHTA ME KUOLEMME KAIKKI!

Tämä on totta. Valtionvelka on iso ja kasvaa koko ajan. Ja kyllä me kaikki ennemmin tai myöhemmin kuolemmekin, joskaan tuskin valtionvelkaan.

Mutta valtionvelasta voisi puhua myös toisin. Voisi sanoa, että se on iso ja sen kasvu pitäisi pysäyttää, mutta se on edelleen jopa nokkaa päälle laskettuna huomattavasti pienempi kuin monien muiden kansantalouksien velka. Ja että meillä on itse asiassa hyvät mahdollisuudet saada velka aisoihin ajan mittaan ja samalla ylläpitää hyvää yhteiskuntaa.

Tai työn tuottavuus. Sekin on jäänyt matelemaan kauhean heikoksi, eikä se kohene vaikka kilpailijamaiden tuottavuus kohenee, joten nyt pidennetäänkin teidän laiskurien työpäiviä kuusi minuuttia.

Taas synkeä puhe on totta. Suomalaisen työn tuottavuuskehitys on viime vuosina ollut olematon. Mutta voisihan sitäkin tarkastella toisin. Voisi todeta, että kyllä, kuuden minuutin työajan pidennys on tietyissä töissä ihan hyvä tuottavuusruiske. Mutta ei läheskään kaikissa. Ja voisi todeta, että meillä suomalaisilla on erinomaiset edellytykset nostaa tuottavuustaso takaisin Nokian kultaisten päivien tasolle, kunhan vain otamme kaiken osaamisemme käyttöön ja luotamme itseemme ja toisiimme.

Sillä pohjimmiltaan taloudessa on kyse nimenomaan luottamuksesta.

Vain luottavainen voi parantaa talouden

Luottamus näyttäisi suomalaisessa yhteiskunnassa heikenneen. Kukin on epäluottavainen omasta kulmastaan. Yksi uskoo, että hän on nettomaksaja ja sosiaalipummit juhlivat hänen verorahoillaan, toinen että hän se vain pienestä palkastaan maksaa veroja samaan aikaan, kun eliitti kiertää veroja minkä ehtii.

Kumpikin löytää näkemykselleen faktapohjaa – mutta kummankin näkemys on kärjistynyt osatotuus. Jos istuisin Suomen hallituksessa, tai vaikka oppositiossakin, rupeaisin miettimään, miten näiden osatotuuksien välistä kuilua pystyisi täyttämään, niin että luottamus alkaisi taas vahvistua.

Samalla voisi koettaa kohentaa suomalaisten itseluottamusta. Vain se, joka luottaa itseensä, voi olla yritteliäs ja rohkea. Ja yritteliäisyys ja rohkeus ovat ne voimat, jotka voivat kääntää talouden nousuun.

Ehkä voisi siis lopettaa puheet siitä, miten huono Suomen tilanne on ja miten meidän on nyt kyllä ihan pakko kaikkien kiristää vyötä, paitsi ei ehkä juuri minun ja minun kavereideni.

Sen sijaan voisi puhua siitä, miten valtavan hyvät mahdollisuudet meillä on onnistua. Miten meistä suomalaisista valtaosa on maailman mittakaavassa etuoikeutettuja (LINKKI: http://www.nordea.com/fi/media/uutiset-ja-lehdistotiedotteet/finanssimaailma-blogin-kirjoittaja-olli-karkkainen/2016/2016-08-05-blogi-norsu-paljastaa-suomalaiset-ovat-globalisaation-voittajia.html) ja miten poikkeukselliset edellytykset meillä vakaana ja vauraana yhteiskuntana on saavuttaa vaikka mitä. Miten kyllä joudumme luopumaan joistakin hyvistä asioista mutta saamme ennen pitkää jotakin uutta hyvää tilalle. Ja miten pidämme yhteiskuntamme edelleen sellaisena, että saavutusten hedelmiä jaetaan kohtalaisen oikeudenmukaisesti.

Varmimminhan talouden ongelmat toki korjaantuisivat rahalla – mutta kun ei sitä rahaa loputtomasti ole, niin kokeiltaisiinko välillä tätä: luottamuksen tunteen vahvistamista?

Ykkösaamun kesäkolumnistina ElinaYrjölä

Lähetykset

  • to 25.8.2016 8.10 • Yle Areena

Jaksot

  • Kolumnisti Marko Kilpi pohtii huumausaineiden käyttöä ennen ja nyt. Kilpi on on poliisi, jonka havainnot ja päätelmät usein muuttuvat materiaaliksi kaunokirjallisiin tuotoksiin ja käsikirjoituksiin.

  • Viestintäyrittäjä Heidi Hammarsten pohtii kolumnissaan voiko numeroilla johtaa ihmisiä.

  • Turpobloggaaja Janne "Rysky" Riiheläisen aiheena on uudenlaisen ajan vaatima uudenlainen maanpuolustus. Muutoksen tarpeen on tuonut ennen kaikkea Venäjän muuttunut toiminta.

  • Samalla kun vanhoja työpaikkoja katoaa, uusia syntyy. Mutta ne eivät synny Suomeen, jos järjestelmä pidetään jäykkänä ja innovaatioita estävänä, kirjoittaa Anne Brunila.

  • Maanantain kolumnisti on kirjailija, kulttuurihistorian ja sosiologian dosentti Jari Ehrnrooth. Hänen aiheenaan on epäonnistunut terveyspolitiikka.

  • Työllisyysaste ei ratkaisevasti nouse, mutta korjauskeinoiksi sosiaalisen eheyden haasteeseen tarjotaan aina samaa vanhaa: työ ja kannustimet. Väestö eriytyy pysyvästi, jos vaihtoehtoja ei oikeasti pian haeta, kirjoittaa Juho Saari.

  • Aamun kolumnisti on Matias Möttölä. Hän pohdiskelee sijoitusneuvojien työtä.

  • Noin kaksi kolmasosaa suomalaismiehistä ei lue naisten kirjoittamia kirjoja. Ilmiö ei ole vain suomalainen. Miksi miehet vierastavat naisten tuottamaa tekstiä, pohtii kolumnisti Maria Pettersson.

  • Donald Trumpin voitto Yhdysvaltain presidentinvaaleissa kirvoitti toisenlaista lopputulosta toivoneiden suusta pettyneitä kommentteja demokratian toimimattomuudesta. Kolumnistimme Sinikukka Saari sanoo demokratian silti nytkin toimineen ja muistuttaa, että sen luonteeseen kuuluu epävarmuus ja yllätyksen mahdollisuus. Saari pohtii, että rajutkin muutokset voivat lopulta johtaa entistä toimivimpiin kompromisseihin.

  • Kolumnisti Erkki Virtasen aiheena on naisten ja miesten palkkaero - tai oikeammin nyt jo käytännössä toteutunut samapalkkaisuus. Hän myös kysyy, onko totuudella merkitystä?

  • Uusi puritanismi pelkää pahan saastutusta ja menettää samalla mahdollisuutensa tuntea vihollisensa. Kyseessä ei ole vain sananvapaus, vaan laajempi käsitys uuspuritanismista eli allergisuus kaikelle epäilyttävälle, pohdiskelee tietokirjailija, toimittaja Jani Kaaro.

  • Tiistaikolumnisti Roope Mokka: elämme juuri nyt ihmiskunnan historian parasta ja epävarminta aikaa: emme tiedä mitä tehdä ennennäkemättömän yltäkylläisyyden edessä.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä