Ykkösaamun kolumni

Kun talous on tunteita, voisiko talouden ongelmia korjata muutenkin kuin rahalla?

  • 5 min
  • toistaiseksi

On tunnettu tosiasia, että pörssikurssien heittelyssä näkyy järjen lisäksi tunne. Sijoittajat ovat tekevinään järkeviä päätöksiä, mutta hyvin usein tunne kiilaa järjen edelle. Paniikissa tulee myytyä turhaan, hurmiossa ostettua höpsösti. Tämä on todennettu monin tutkimuksin. (LINKKI http://www.porssisaatio.fi/blog/2014/11/17/aly-ja-tunteet-sijoituksissa/ )

 Lisäksi se on hyvin inhimillistä: ihminen on enemmän tunneolento kuin järkiolento.

Pörssikapitalismi on vahvimpia maailmantaloutta tällä haavaa ohjaavia voimia. Jos tunteet vaikuttavat siihen, eivätkö ne voisi vaikuttaa muihinkin talousasioihin?

Kyllä ne vaikuttavatkin. Talous ei ole yksinomaan numeroita tai edes rahaa. Talous on ihmisten elämää, ja siksi tunteet kuuluvat siihen vahvasti.

Otetaan vaikkapa hyvinvointivaltion hautajaiset. Moni uskoo, että sellaiset ovat käsillä. Seuraa ahdistuksen tunne. Onko minulla tai muilla enää turvaa, jos käy köpelösti? Tähän tunteeseen ei vaikuta esimerkiksi se fakta, että valtio ja kunnat käyttävät vaikkapa terveydenhuoltoon tänä vuonna huomattavasti enemmän rahaa kuin kymmenen vuotta sitten (LINKKI https://www.thl.fi/fi/tilastot/tilastot-aiheittain/sosiaali-ja-terveydenhuollon-talous/terveydenhuollon-menot-ja-rahoitus ).

Ja kun kerran ahdistaa, pitää toimia. Hyvinvointivaltion hautajaisia pelkäävä ottaa yksityisen sairausvakuutuksen varmistakseen ainakin oman turvansa. Niin hän vaurastuttaa vakuutusyhtiötä ja poistaa ehkä vähän kuormaa julkisesta terveydenhuollosta mutta saattaa pian huomata, että hänen veronmaksuhalunsa on heikentynyt, joutuuhan hän itse joka tapauksessa maksamaan oman vakuutuksensa. Kun moni muu toimii samoin, talouteen liittyvät tunteet saattavat yllättäen vaikuttaa syvällisesti koko yhteiskuntaan ja kansantalouteen.

 Vähän rahaa, paljon tunteita

Niin tosiaan, tunteet ja Suomen kansantalous. Kaikkihan me olemme kuulleet, että Suomella eli meillä on isoja talousongelmia muttei rahaa korjata niitä. Tunteita sen sijaan on paljon, eivätkä ne tunteet ole kovin mukavia.

Otetaan esimerkiksi valtionvelka. Se on suuri. Se on kauhea. Se kasvaa koko ajan. KOHTA ME KUOLEMME KAIKKI!

Tämä on totta. Valtionvelka on iso ja kasvaa koko ajan. Ja kyllä me kaikki ennemmin tai myöhemmin kuolemmekin, joskaan tuskin valtionvelkaan.

Mutta valtionvelasta voisi puhua myös toisin. Voisi sanoa, että se on iso ja sen kasvu pitäisi pysäyttää, mutta se on edelleen jopa nokkaa päälle laskettuna huomattavasti pienempi kuin monien muiden kansantalouksien velka. Ja että meillä on itse asiassa hyvät mahdollisuudet saada velka aisoihin ajan mittaan ja samalla ylläpitää hyvää yhteiskuntaa.

Tai työn tuottavuus. Sekin on jäänyt matelemaan kauhean heikoksi, eikä se kohene vaikka kilpailijamaiden tuottavuus kohenee, joten nyt pidennetäänkin teidän laiskurien työpäiviä kuusi minuuttia.

Taas synkeä puhe on totta. Suomalaisen työn tuottavuuskehitys on viime vuosina ollut olematon. Mutta voisihan sitäkin tarkastella toisin. Voisi todeta, että kyllä, kuuden minuutin työajan pidennys on tietyissä töissä ihan hyvä tuottavuusruiske. Mutta ei läheskään kaikissa. Ja voisi todeta, että meillä suomalaisilla on erinomaiset edellytykset nostaa tuottavuustaso takaisin Nokian kultaisten päivien tasolle, kunhan vain otamme kaiken osaamisemme käyttöön ja luotamme itseemme ja toisiimme.

Sillä pohjimmiltaan taloudessa on kyse nimenomaan luottamuksesta.

Vain luottavainen voi parantaa talouden

Luottamus näyttäisi suomalaisessa yhteiskunnassa heikenneen. Kukin on epäluottavainen omasta kulmastaan. Yksi uskoo, että hän on nettomaksaja ja sosiaalipummit juhlivat hänen verorahoillaan, toinen että hän se vain pienestä palkastaan maksaa veroja samaan aikaan, kun eliitti kiertää veroja minkä ehtii.

Kumpikin löytää näkemykselleen faktapohjaa – mutta kummankin näkemys on kärjistynyt osatotuus. Jos istuisin Suomen hallituksessa, tai vaikka oppositiossakin, rupeaisin miettimään, miten näiden osatotuuksien välistä kuilua pystyisi täyttämään, niin että luottamus alkaisi taas vahvistua.

Samalla voisi koettaa kohentaa suomalaisten itseluottamusta. Vain se, joka luottaa itseensä, voi olla yritteliäs ja rohkea. Ja yritteliäisyys ja rohkeus ovat ne voimat, jotka voivat kääntää talouden nousuun.

Ehkä voisi siis lopettaa puheet siitä, miten huono Suomen tilanne on ja miten meidän on nyt kyllä ihan pakko kaikkien kiristää vyötä, paitsi ei ehkä juuri minun ja minun kavereideni.

Sen sijaan voisi puhua siitä, miten valtavan hyvät mahdollisuudet meillä on onnistua. Miten meistä suomalaisista valtaosa on maailman mittakaavassa etuoikeutettuja (LINKKI: http://www.nordea.com/fi/media/uutiset-ja-lehdistotiedotteet/finanssimaailma-blogin-kirjoittaja-olli-karkkainen/2016/2016-08-05-blogi-norsu-paljastaa-suomalaiset-ovat-globalisaation-voittajia.html) ja miten poikkeukselliset edellytykset meillä vakaana ja vauraana yhteiskuntana on saavuttaa vaikka mitä. Miten kyllä joudumme luopumaan joistakin hyvistä asioista mutta saamme ennen pitkää jotakin uutta hyvää tilalle. Ja miten pidämme yhteiskuntamme edelleen sellaisena, että saavutusten hedelmiä jaetaan kohtalaisen oikeudenmukaisesti.

Varmimminhan talouden ongelmat toki korjaantuisivat rahalla – mutta kun ei sitä rahaa loputtomasti ole, niin kokeiltaisiinko välillä tätä: luottamuksen tunteen vahvistamista?

Ykkösaamun kesäkolumnistina ElinaYrjölä

Lähetykset

  • to 25.8.2016 8.10 • Yle Areena

Jaksot

  • Automatisointi tarkoitti palkkaerojen kasvua ja yhteiskunnan polarisoitumista. Keinoäly taas tuo korkeakoulutetut osaksi työväenluokkaa ja yhdistää ihmiset taisteluun konetta vastaan.

  • Vaaleja häiritsevät niin toiset valtiot, ääriliikkeet kuin yksityiset ihmiset ja keinoja tulee koko ajan lisää. Kohteena voivat olla sekä ehdokkaat että puolueet. Vaalien turvallisuudesta ja luotettavuudesta huolehtiminen on demokratian ydintä.

  • Hallituksen puoliväliriihi lämpenee tänään. Lähtökohdat välitarkastelulle ovat jotensakin tyydyttävät ja tämän ja ensi vuoden talouskasvu-ennusteita hilataan koko ajan ylöspäin. Sinänsä on toki hyvä, että uskotaan parempaan. Se on omiaan hälventämään apatian tunnelmaa, joka maata on vuosikaudet vaivannut.

  • Helsingin Sanomat kertoi hiljattain 77-vuotiaasta leskirouvasta, joka oli houkuteltu pankissa tekemään hölmöjä sijoituksia. Kokematon asiakas ei ollut ymmärtänyt, että pankin suosittelemista osakekaupoista seuraisi valtava verolasku. Arvopaperilautakunta määräsikin pankin maksamaan korvauksia.
    Tällaisia kielteisiä uutisia sijoituspalveluista on saatu viime aikoina lukea muitakin.
    Finanssivalvonta varoitti ja mätkäisi maaliskuussa rapsut neljälle yhtiölle, joiden vanhuksille antama neuvonta oli järjestetty puutteellisesti. Suurimman, miljoonan euron maksun, sai Nordea, jonka asiakas myös 77-vuotias leskirouva oli.
    Eikä tarvitse kuin mennä viime vuoteen, kun otsikoissa pyörivät pankkien veronkiertopuuhat Panamassa ja sitä ennen Luxemburgissa.
    Negatiivinen julkisuus keskittyy toki pieneen osaan finanssiyhtiöiden toiminnasta. Mutta ne eivät ole tyhjästä temmattuja. Voitontavoittelu varsinkin sijoitustuotteiden kaupalla on mennyt osin liian pitkälle. Monet tuntuvat jo ajattelevan, että maailma olisi parempi ilman pankkiireja.
    Piiloon on jäänyt se myönteinen panos, joka finanssialalla yhteiskuntien vaurastumisessa kiistatta on. Rahoitusalan tehtävänä on kanavoida varallisuutta säästäjiltä investoijille. Harva meistä voisi ostaa omaa kotia ilman asuntolainaa, jonka pankki rahoittaa talletuksilla. Yritysten kasvu olisi paljon hitaampaa ilman lainoittajia. Eläkkeet jäisivät paljon pienemmiksi ilman sijoitustuottoja.
    Välitystehtävä on kuitenkin luottamustehtävä. Jos luottamus katoaa, on finanssiala pulassa, vaikka tekisikin edelleen voittoa.
    Tämä ymmärretään maailman finanssipäättäjien pöydissä. Alan ammattilaisten suurin yhteisö, CFA Institute, kysyi vastikään finanssijohtajilta, synnyttääkö varainhoito heistä merkittävää yhteiskunnallista lisäarvoa. Vain 11 prosenttia, joka yhdeksäs, uskoi, että heidän työllään on tärkeä yhteiskunnallinen merkitys.
    Suomessa tuudittaudutaan helposti siihen, että meillä finanssiala ei ole kohdannut skandaaleja, jotka olisivat romuttaneet luottamuksen tyystin. Esimerkiksi ruotsalaisiin verrattuna sijoitusneuvojiin luotetaan Suomessa enemmän.
    Ajan merkit ovat kuitenkin selvät. Uhkakuvana on finanssialan muuntuminen ammattikunnaksi, jonne hakeutuvat vain häikäilemättömimmät rahahaukat. Ne, joita ei haittaa muiden pilkka, kunhan palkka on riittävän hyvä.
    Se olisi paha takaisku Suomessa, jossa finanssialan palveluita tarvitaan enemmän ja enemmän. Suuri osa varallisuudesta on vanhemmilla ikäluokilla. Heidän on hoidettava rahojaan viisaasti ja osattava siirtää sitä lapsilleen ja lapsenlapsilleen. Tottumusta finanssipalveluiden käytöstä ei kuitenkaan monella ole. Haussa on luotettava kumppani.
    Yksinkertainen parannuskeino olisi lisätä etiikkasisältöjä alan koulutukseen ja tutkimukseen. Olin hämmästynyt, kun etsin verkosta suomenkielisiä julkaisuja aiheesta "finanssialan etiikka". Sain vain kaksi osumaa.
    Teema loistaa poissaolollaan myös suomalaisten sijoitusneuvojien tutkinnosta. Toisin kuin kilpailijamaissa, suomalaisten oppikirjoista puuttuvat etiikkaopinnot tyystin.
    Tietenkään pelkät luennot eivät riitä. Toimintatapa, joka lähtee asiakkaan eikä myyjän tarpeista, on istutettava koko alan toimintakulttuuriin. Ihmisten täytyisi voida luottaa sijoitusneuvojaan kuin lääkäriin tai asianajajaan, luotettuun naiseen tai mieheen.
    Finanssiyhtiöt voivat parhaimmillaan olla arvostettu osa yhteiskuntaa. Unelmien mahdollistaja ja vaurastumisen siivittäjä. Mutta siihen rooliin kasvaminen edellyttää nähdäkseni ajassamme elävän epäluulon havaitsemista ja luottamuksen synnyttämistä aidoilla teoilla.

  • Joskus jooga voi auttaa päihittämään riippuvaisuuden jopa kovista huumeista. Jooga yksin ei kuitenkaan riitä. Kolumnisti Maria Markus kertoo, mitä tarvitaan lisäksi.

  • Kun sote siirtyy maakuntiin, kuntapäättäjille jää "vain koulutus". Ei silti kannata kuvitella, että koulutus olisi politiikan osa-alue, josta kaikki ovat samanmielisiä, kirjoittaa toimittaja-yrittäjä Reetta Räty.

  • Kirjailija ja filosofi Jari Ehrnrooth pohtii Lutherin ongelmallista suhdetta juutalaisiin.

  • Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo pohtii propagandan tehoa. Sosiaalinen media on muuttanut julkisuuden ja poliitikkojen suhteen, hän sanoo.

  • Kolumnistivuorossa on kosmologi, teoreettisen fysiikan professori Kari Enqvist. Hän pitää puolustuspuheen tieteelle.

  • Ulkoministeriön tutkija Sinikukka Saari pohtii Venäjän ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin suhteita.

  • Kulttuurikriitikko Aleksis Salusjärvi ei oikein saa kiinni Espoosta, vaikka on siellä syntynyt. Espoolaisena Salusjärvi ei ole mielestään mistään kotoisin.

  • Kolumnisti, kirjailija ja filosofi Jari Ehrnrooth pohtii edustajuuden kriisiä. Hänen mielestään myllerryksen tilaan joutuneeseen politiikkaan on kehkeytynyt - pitkästä aikaa - kunnon shakespeareläinen asetelma.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä