Politiikkaradio

Reikien kairaaminen verotukseen jatkuu

  • 29 min
  • toistaiseksi

VTV:n mukaan verotukia jaetaan edelleen liikaa huolimatta viraston jo Kataisen hallitukselle antamista moitteista, toteaa Valtiontalouden tarkastusviraston finanssipolitiikan tarkastuspäällikkö Matti Okko Politiikkaradiossa. Tuoreessa budjettiriihessä Sipilän hallitus päätti jälleen uusista verotuista, kuten metsälahjavähennyksestä.

Miksi reikien poraaminen verojärjestelmään jatkuu VTV:n ohjeista huolimatta? Rapautuko veropohja, jos hallitukset käyttävät verotusta omien eturyhmiensä tavoitteiden ajamisessa?

Vieraina ovat eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaoston jäsenet Elina Lepomäki (kok.) ja Touko Aalto (vihr.), sekä Valtiontalouden tarkastusviraston finanssipolitiikan tarkastuspäällikkö Matti Okko.

Toimittajana on Tapio Pajunen.

Lähetykset

  • ti 13.9.2016 12.30 • Yle Puhe

Jaksot

  • Isänmaallisuus on tasavallassa elävän kansalaisen tärkein hyve, väittivät uuden ajan filosofit. Myös 2010-luvulla isänmaallisuus herättää intohimoja. Jälleen kerran itsenäisyyspäivän mielenosoituksissa ja vastamielenosoituksissa otettiin kantaa itsenäisyyden ja isänmaallisuuden moniin merkityksiin.

    Minkälaisia mielikuvia isänmaallisuus käsitteenä on saamassa? Yhdistyykö Suomen leijonaan aggressiivisuus ja suvaitsemattomuus, vai tasa-arvo ja sallivuus?

    Mikä on Suomi 99 -viikon politiikan sana?

    Suomen kielen dosentti Vesa Heikkinen ja toimittaja Tapio Pajunen puivat politiikan kielen ajankohtaisuuksia. Puheet päreiksi -ohjelmaa esitetään Politiikkaradiossa joka toinen perjantai.

  • Robotiikka, automatiikka, globaalit arvoketjut, kotimaan kysyntä, kaupungistuminen, sisäinen muuttoliike, työn tarjonnan ja kysynnän kohtaaminen. Millaisia paineita tulevaisuuden työmarkkinoihin kohdistuu? Onko nykyinen järjestelmämme ajautunut umpikujaan vai voidaanko eteenpäin päästä nykyjärjestelmän parametrejä säätämällä? Tulevaisuustutkija, työelämätutkija Ilkka Halava on Sakari Sirkkasen haastateltavana.

  • 2010-luvulla kamppaillaan moninaisten poliittisten, taloudellisten, sosiaalisten ja ekologisten kriisien kanssa: ilmastonmuutos uhkaa ekosysteemiä, globalisaatio muuttaa maailmantalouden työnjakoa, digitalisaatio hävittää työpaikkoja, Trump-ilmiö ravistelee maailman vanhinta demokratiaa Yhdysvaltoja.

    Myös julkinen keskustelu viestii kriisiajasta: julkisuus on kiihkeämpää ja reaktiivisempaa, kohut äityvät helposti vihapostaukseksi. Tulehtuneesta ilmapiiristä kertoo myös pääministeri Juha Sipilän (kesk.) ja Yleisradion välillä vellonut sananvapauskohu.

    Kertovatko ajanmerkit umpikujasta? Onko liioiteltua väittää, että nykyhetken kriiseissä olisi vaakalaudalla jopa demokratian tulevaisuus?

    Vieraana on Dialogi demokratiassa -kirjan tekijä, filosofi Kai Alhanen.

    Toimittajana on Tapio Pajunen.

  • Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen kertoo Politiikkaradiossa, että investointeja Euroopassa lisäävän kasvupaketin kokoa pyritään kasvattamaan 500 miljardiin euroon vuoteen 2020 mennessä. EU-rahaa paketissa olisi tuolloin viidesosa ja loput 400 miljardia euroa tulisi yksityisiltä sijoittajilta. Entä miltä Eurooppa näyttää isossa kuvassa Italian kansanäänestyksen jälkeen, Brexit-projektin edistyessä ja merkittävän vaalivuoden 2017 kynnyksellä? Miltä 99 vuotta täyttävä Suomi näyttää Brysselin näkökulmasta? Sakari Sirkkasen haastattelee.

  • Italian pääministeri Matteo Renzi on jättänyt eropyyntönsä. Mitä Italiassa tapahtuu? Millaisia vaikuksia tuloksella on ensi vuonna Eurooppassa järjestettäviin merkittäviin vaaleihin? Sakari Sirkkasen kanssa studiossa ovat pääekonomisti Reijo Heiskanen OP:sta ja politiikan historian tutkija, Kalevi Sorsa Säätiön toiminnanjohtaja Mikko Majander. Puhelimessa on Rooman suurlähettiläs Janne Taalas.

  • Politiikan viikon kuumottava #sipilägate ja kohun eri aspekteja. Pääministeri, Yle, muu media ja mitä nyt tapahtuu? Sakari Sirkkasen kanssa studiossa ovat Riikka Uosukainen Yleltä ja Tuomo Lappalainen Suomen Kuvalehdestä.

  • Italiassa järjestetään sunnuntaina kansanäänestys. Mistä on kysymys? Senaatin vallan vähentämisestä, vaalilain uudistamisesta, pääministeri Renzin asemasta, populismin torjumisesta, eliitin suosimisesta vai mistä? Tätä samaa nimittäin pohtivat monet italialaisetkin parhaillaan. Eurooppalaisessa establishment talousmediassa Renzin häviö on kuvattu huomattavana riskinä, jota seuraisi populistien nousu ja Viiden tähden liikkeen - keulahahmonaan Bebbe Grillo - valtaannousu. Mutta onko tämä mahdollista? Entä jos olisi, olisiko tämä katastrofi Euroopalle? Sitten on Silvio Berlusconi. Mitä tarkoittaa, että runsaat kaksikymmentävuotta Italian politiikkaa luotsannut kiistelty hahmo ja mediamoguli tekisi comebackin? Sakari Sirkkasen studiovieraina ovat The Ulkopolitist -verkkolehden toimittaja Jenna Vehviläinen sekä suomalais-italialainen Anton Monti. Puhelimessa on suurlähettiläs Janne Taalas Roomasta.

  • Suomen Kuvalehden tietojen mukaan pääministeri Juha Sipilä (kesk.) olisi painostanut Yleisradiota häntä itseään koskevassa jääviysuutisoinnissa. Ylen vastaava uutispäätoimittaja Atte Jääskeläinen kiistää tulkinnan Ylen vaientamisesta, mutta vahvistaa Sipilän ilmoittaneen, ettei luottamusta Yleen ole.

    ”En todellakaan usko tällaiseen”, sanoo eduskunnan varapuhemies Mauri Pekkarinen (kesk.) painostusväitteistä, mutta korostaa, ettei ole ulkomaanmatkastaan johtuen seurannut tarkkaan kohun käänteitä.

    Vihreiden puheenjohtajan Ville Niinistön mukaan "Pääministerin harkintakyky on pahan kerran pettänyt".

    "Ei median tarvitse edes nauttia pääministerin luottamusta, vaan pääministerin pitää nauttia kansan valitseman eduskunnan luottamusta. Ja hän on se, joka on tilivelvollinen roolissaan Suomen kansalle ja media ei ole hänelle tilivelvollinen mistään", sanoo Niinistö Politiikkaradiossa.

    Politiikkaradiossa keskusteltiin myös hallituksen energia- ja ilmastostrategiasta, joka lisäisi puun ja biomassan käyttöä teollisuudessa ja energiantuotannossa.

    Uhkaako strategia Suomen hiilinieluja? Eteneekö Suomi riittävän kunnianhimoisesti sekä ilmastonsuojelussa, että käsillä olevan energiamurroksen edistämisessä?

    Vieraina ovat Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö ja eduskunnan varapuhemies Mauri Pekkarinen (kesk.).

    Toimittajana on Tapio Pajunen.

  • Sotien jälkeen syntyneet ikäluokat rakensivat hyvinvointivaltion ja saivat palkinnoksi houkuttelevan eläkelupauksen: kansa vaurastuu ja seuraavilla sukupolvilla on mistä maksaa ansaittuja eläkevuosia. Mutta entä jos jälkeläiset eivät olekaan niin vauraita kuin ajateltiin? Entä jos teollisen ajan kasvu päättyy ja väestön ikääntyminen sakkaa talouskasvun?

    Entä miksi työeläkkeet ovat paljolti viime hallitusten toteuttamien leikkausten ulottumattomissa, vaikka kestävyysvaje johtuu suurelti juuri eläkemenojen paisumisesta, kysyvät Eläketurma-kirjan tekijät toimittajat Jari Hanska ja Teemu Muhonen. Miksi työeläkkeet nauttivat vahvaa perustuslaintulkinnan suojaa?

    Vaihtuiko kauan povattu eläkepommi vuoden 2014 eläkeuudistuksessa sukupolvipommiksi?

    Vieraina ovat Eläketurma-kirjan tekijät toimittajat Jari Hanska ja Teemu Muhonen.

    Politiikkaradion toimittajana on Tapio Pajunen.

  • Heinäkuun 15. päivän eli kaatuneen Turkin vallankaappausyrityksen jälkimainingeissa puhdistukset ovat olleet Turkissa rajuja. Viime viikolla EU-parlamentti äänestikin Turkin jäsenyysneuvottelujen jäädyttämiseksi. Mitä maassa tapahtuu? Onko Erdoganista tulossa sulttaani 2.0? Voiko Erdogan avata rajat pakolaisille unionimaihin? Entä suhteet Venäjään ja Yhdysvaltoihin tärkeänä Nato-maana? Vanhempi tutkija Toni Alaranta Ulkopoliittisesta instituutista on Sakari Sirkkasen vieraana.

  • Spekulaatiot Yhdysvaltain ulkopolitiikan tulevista linjoista jatkuvat. Millaisia mahdollisia vaihtoehtoja on edessä? Minkälaatuinen sitoutuminen Yhdysvalloilla tullee olemaan eurooppalaisiin Nato-kumppaneihinsa? Entä Suomen Nato-optio? Onko Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan vakiintunut linjaus siitä, että Suomi pitää sotilasliiton jäsenyyttä mahdollisena vaihtoehtona yhtä voimissaan kuin ennen Yhdysvaltain presidentinvaalien tulosta? Populismi on nousussa Euroopassa ja sillä saattaa olla myös ulko- ja turvallisuuspoliittisia vaikutuksia. Sakari Sirkkasen kanssa studiossa ovat ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen (kesk) ja valiokunnan jäsen Stefan Wallin (r).

  • Yhdysvaltain tulevan presidentin Donald Trumpin puheet ilmastopolitiikasta hämmentävät. Vaaleissa Trump väitti ilmastonmuutoksen olevan kiinalaisten salajuoni USA:n teollisuutta vastaan. Vaalien jälkeen Trump nimitti tunnetun ilmastoskeptikon ympäristönsuojeluviraston johtoon. Lisäksi Trump julkaisi energialinjauksen, jossa sanoudutaan irti Obaman hallinnon määrämistä esteistä hiilen käytölle. Kansainväliseen ilmastopolitiikkaan tai Pariisin ilmastosopimukseen ei Trumpin linjauksessa kuitenkaan viitata lainkaan. Sen sijaan tuoreessa haastatelussa Trump sanoo, että ilmastonmuutoksen ja ihmisen toiminnan välillä on "jonkinlainen" yhteys.

    Ovatko Trumpin energiapuheet ja ilmastolinjaukset halpaa retoriikkaa, "cheap talkia", vai totisinta totta? Voiko yksi mies muuttaa kansainvälistä ilmastopolitiikkaa?

    Vieraina ovat eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Satu Hassi (vihr.) ja valiokunnan jäsen Mirja Vehkaperä (kesk.).

    Toimittajana on Tapio Pajunen.

Klipit

  • Yhdysvaltain presidenttikandidaatit Hillary Clinton ja Donald Trump kohtasivat toisensa ensimmäistä kertaa suorassa tv-väittelyssä. Debatin jälkikäteisarvioissa Clinton arvioitiin selkeäksi voittajaksi: Clinton osasi asiat, oli valmistautunut.

    Trump sen sijaan on poliitikkona pikemminkin katutappelija: arvaamaton persoona, joka haastaa piittaamatta käytöstavoista tai faktoista. Väittely Clintoninkin kanssa muistutti Trumpin osalta enemmän tosi-tv sirkusta kuin poliittista debattia.

    Mitä äärimmilleen viritetty ja paineistettu tv-debatti poliitikoista puristaa esiin? Mikä ratkaisee, jos sanoilla ja faktoilla ei ole merkitystä?

    Kuva: EPA/Andrew Gombert

  • Mitä VATTin ylijohtaja Juhana Vartiainen oikein tarkoittaa puhuessaan työn tarjonnasta? Millainen on Vartiasien lista, jolla Suomen taloutta saataisiin uuteen nousuun? Vartiainen on Sakari Sirkkasen haastateltavana.

  • Leikola&Lähde-kirjamessulähetyksen vieraana oli politiikan tutkija Anu Kantola, joka kertoo skandaaleista suomalaisessa politiikasta, ja vastaa siihen, missä luuraavat vaalikirjat. Vakiomiehityksenä Markus Leikola, Jussi Lähde ja Sakari Sirkkanen.

  • Leikola&Lähde-kirjamessulähetyksen vieraana oli historioitsija Timo J. Tuikka, joka kertoo muun muassa maan tavasta, ja siitä, millainen hyvä veli -verkosto presidentti Kekkosen ympärille rakentui. Vakiomiehityksenä Markus Leikola, Jussi Lähde ja Sakari Sirkkanen.

  • Leikola&Lähde-kirjamessulähetyksen vieraana oli kirjallisuustaivaan supertähti Sofi Oksanen, jonka kanssa puhuttiin muun muassa vallanvaihdoksista ja vallankumouksista. Vakiomiehityksenä Markus Leikola, Jussi Lähde ja Sakari Sirkkanen.

  • Kansanedustaja Mikko Alatalon mukaan Suomen ei pidä lisätä takausvastuitaan Euroopan rahoitusvakausvälineessä. Alatalon mielestä Kreikan olisi pitänyt tehdä tarvittavat valtiotalouden leikkaukset viimeistään viime keväänä. Koska näin ei ole tapahtunut, Kreikan tukipakettia ei pidä enää kasvattaa, vaan aika on kypsä Kreikan hallitulle velkajärjestelylle. Päivän kansanedustajaa Mikko Alataloa haastattelee Tapio Pajunen.

  • Päivän kansanedustajana on RKP:n Thomas Blomqvist. Sakari Sirkkanen haastattelee.

  • Politiikkaradion perjantain talkshown vieraana on Finanssialan keskusliiton toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi. Markus Leikola ja Jussi Lähde vakiojäseninä. Sakari Sirkkanen luotsaa.

  • Hallitus ajaa kuntauudistusta, kunnat ryhtyvät kapinaan ja keskustaoppositio vastaa välikysymyksellä. Politiikkaradion torstaigrillissä otetaan erä kuntapolitiikkaa. Studiossa ovat Keskustan Anu Vehviläinen, SDP Anneli Kiljunen sekä Sitran julkishallinnon kehittämisjohtaja Juha Kostiainen. Toimittajina Sakari Sirkkanen ja Tapio Pajunen.

  • Demarien ryhmäjohtaja ei lupaa, että YLEn rahoitus saadaan ratkaisua vuoden loppuun mennessä. Jouni Backman toisaalta kritisoi toista päähallituspuoluetta kokoomusta vastuunkantamattomuudesta. Sakari Sirkkanen haastattelee.

  • Päivän kansanedustaja -haastattelussa Sirkka-Liisa Anttila syyttää kuntaministeri Henna Virkkusta politikoinnista. Anttilan mukaan Suomessa ei voi tehdä kuntauudistuksen kaltaisia isoja poliittisia uudistuksia sanelemalla ja pelkällä poliittisella vallalla, vaan kuntapäättäjät on otettava aidosti mukaan keskusteluun. Virkkusen tapa toimia on Anttilan mukaan pelkkää valtapolitiikkaa. Sirkka-Liisa Anttilaa haastattelee Tapio Pajunen.

  • Politiikkaradiossa selvitetään mikä mahdollistaa henkisen väkivallan työpaikoilla ja olisiko sovittelu se avain, jolla työpaikan lukkiutuneet ihmissuhdetilanteet saataisiin avattua ja työuria pidennettyä.

    Raimo Tyykiluodon vieraana on työyhteisösovittelun tutkija Timo Pehrman.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä