YleX Etusivu

Tiistain koko lähetys: Lähdetään toimittajaksi Turkkiin, pelataan jääkiekkoa ja juostaan metroon

  • 1 h 57 min
  • 25 pv

Poliitikot ovat ottaneet kantaa Helsingin Asema-aukion tapahtumiin ja pahoinpitelyyn. Miksi näissä yhteyksissä on nostettu esiin myös Otanmäen ryöstö ja tappo? Miksi näistä puhutaan samassa lausessa? Jääkiekon World Cupissa on mukana mm. Euroopan joukkue ja Pohjois-Amerikan joukkue. Onko joukkueurheilu menossa suuntaan, jossa kilpaillaan ilman maatunnuksia? YleX Etusivun vieraaksi saapuu Turkkiin erikoistunut toimittaja Sanna Raita-aho, joka on lähdössä medianedustajana Turkkiin. Millaisessa tilanteessa maa tällä hetkellä on? Millaista on lähteä maahan, jonka poliittinen tilanne on kiristynyt? Miten hän on varautunut esimerkiksi sensuurin kohtaamiseen? Puhutaan myös henkilökohtaisista aikatauluista ja niiden psykologisista merkityksistä. Miksi esimerkiksi bussista tai metrosta myöhästyminen ottaa niin paljon päähän? Entä miksi me juoksemme esimerkiksi metroon vaikka seuraava tulisi jo 2,5 minuutin päästä. Lähetyksen toimittavat Henry Tikkanen ja Eve Väyrynen.

Lähetykset

  • ti 20.9.2016 10.59 • YleX

Jaksot

  • Etusivussa puhutaan tänään elokuvien ja dokumenttielokuvien suhteesta. Jo muutaman vuoden takaisista tapahtumista tehdään nykyään filmatisointeja. Muuttaako Hollywood historiaa vai historia Hollywoodia? Tutustutaan myös ihmiseen, joka on tutkinut 40 vuotta hamapaita ja selviää, miksi jokaisella tulisi olla elämässään tutkijasankari. Lisäksi pohditaan hyvännäköisten ja seksikkäiden miesten rekrytointia. Lähetyksen toimittavat Henry Tikkanen ja Eve Väyrynen!

  • Facebookin perustaja aikoo lahjoittaa lähes 3 miljardia euroa terveystutkimukseen. Mitä sinä tekisit kolmella miljardilla? Entä mikä viihdeuutisoinnissa vetää? Onko klikkijournalismista tullut ilkeydellä mässäilyä? Miksi nauramme esimerkiksi Brad Pittin ja Angelina Jolien avioerolle? Puhutaan myös yliopistorankingeista, sillä säästöt alkavat jo näkyä. Hanna Hantula kysyy: tappaako politiikka idealismin. Studiossa Henry Tikkanen ja Eve Väyrynen!

  • Etusivussa pohditaan politiikan puhujia. Kuinka esimerkiksi Kanadan pääministerin Justin Trudeaun puhetyyli eroaa suomalaisten poliitikkojen puheista? Puhutaan myös siitä, mitä yhteistä on eduskunnalla ja Sherwoodin metsällä. Kuka on eduskunnan Robin Hood? Otetaan yhteys Finnwatchin toiminnanjohtajaan Sonja Vartialaan ja kysytään, vaikuttavatko Andy Hallin paljastukset konkreettisesti suomalaisten yritysten toimintaan. Hanna Hantulan haastattelussa on vammaisaktivisti Jaana Tiiri, jonka kanssa keskustellaan seksistä Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvafestivaalin hengessä. Studiossa Henry Tikkanen ja Eve Väyrynen!

  • Poliitikot ovat ottaneet kantaa Helsingin Asema-aukion tapahtumiin ja pahoinpitelyyn. Miksi näissä yhteyksissä on nostettu esiin myös Otanmäen ryöstö ja tappo? Miksi näistä puhutaan samassa lausessa? Jääkiekon World Cupissa on mukana mm. Euroopan joukkue ja Pohjois-Amerikan joukkue. Onko joukkueurheilu menossa suuntaan, jossa kilpaillaan ilman maatunnuksia? YleX Etusivun vieraaksi saapuu Turkkiin erikoistunut toimittaja Sanna Raita-aho, joka on lähdössä medianedustajana Turkkiin. Millaisessa tilanteessa maa tällä hetkellä on? Millaista on lähteä maahan, jonka poliittinen tilanne on kiristynyt? Miten hän on varautunut esimerkiksi sensuurin kohtaamiseen? Puhutaan myös henkilökohtaisista aikatauluista ja niiden psykologisista merkityksistä. Miksi esimerkiksi bussista tai metrosta myöhästyminen ottaa niin paljon päähän? Entä miksi me juoksemme esimerkiksi metroon vaikka seuraava tulisi jo 2,5 minuutin päästä. Lähetyksen toimittavat Henry Tikkanen ja Eve Väyrynen.

  • Viikonlopun puhutuin aihe on poliittinen väkivalta sekä Suomen vastarintaliikkeen mielenilmauksessa pahoinpidellyn miehen kuolema. Mikä on SVL ja mitä se ajaa takaa? Paralympialaiset kilpailtiin päätökseen ja nyt on tilinteon hetki. Paralympialaisissa Suomella oli mitalitavoite toisin kuin olympialaisissa. Sitä ei kuitenkaan saavutettu, mutta mitalituomisia oli kuitenkin olympialaisiin verrattuna kolminkertainen määrä. Alkoholin riskirajoja esitetään laskettavaksi. Uusimpien tutkimusten mukaan lasi päivässä tai naukku illassa ei olekaan terveellistä, vaan jopa yhdellä alkoholiannoksella on negatiivinen terveysvaikutus. Onko riskirajoilla kuitenkaan mitään väliä? Lopetatko sinä juomisen, kuin viikkokohtainen riskiraja ylittyy? Emmy-palkinnot jaettiin viime yönä ja pöydän putsasi taas Game of Thrones. Millainen on sarjan tulevaisuus, kun lähes kaikki on jo saavutettu? Lähetyksen toimittavat Henry Tikkanen, Eve Väyrynen ja Hanna Hantula.

  • YleX:n Etusivu on Suomen ainoa nuorille suunnattu asiaohjelma valtakunnallisella radiokanavalla. Ohjelma pureutuu kriittisesti päivän merkittävimpiin uutisiin ja puheenaiheisiin. Etusivu selvittää, kyseenalaistaa ja viihdyttää.

    Soita (09) 1482822, ylex.fi, ylex.etusivu@yle.fi

  • Presidentti Sauli Niinistö ei Demi-lehden tubehaasteessa osannut nimetä yhtään kännykkäsovellusta. Onko sillä väliä, millaista maan johtajan teknologian tuntemus on? Ylen esittämä Pekka ja Pätkä -elokuva on herättänyt kohun sen rasistisuuden takia. Mitä ajattelee Pirkka-Pekka Petelius vuonna 2016 Pulttiboisin 90-luvun alussa tehdyistä saamelais-sketseistä? YleX Etusivu piipahtaa myös Helsinkiin avatussa Epäihmisyyden museossa. Mitä on epäinhimillistäminen nyt verrattuna menneeseen? Lähetyksen toimittavat Henry Tikkanen, Eve Väyrynen ja Hanna Hantula.

  • Inarissa sijaitseva Lemmenjoki on noussut otsikoihin sen samean veden vuoksi. Sameutuminen on syntynyt ilmeisesti koneellisen kullankaivannan toiminnasta. Siperiassa joki värjäytyi verenpunaiseksi. Tähän syy paljastui, kun maailman suurin nikkelintuottaja tunnusti värjäytymisen johtuneen tehtaassa tapahtuneesta vuodosta. YleX Etusivu pohtii vesistöjen tulevaisuutta. Björn Wahlroos on avannut sanaisen arkkunsa. Hänen mielestään Suomessa ei arvosteta tarpeeksi liikemiehiä. Onko tosiaan näin? Lukion kalleus puhuttaa. Mistä lukiolainen hankkii tulevaisuudessa pari tonnia sähköisiin oppikirjoihin? Selvitetään myös, millaisia maksuja ammatilliseen opetukseen kuuluu. Perustuuko tulevaisuudessa musiikki dataan? Levy-yhtiöt voivat nykyään saada todella tarkkaa dataa siitä, mikä toimii, kenellä ja kuinka hyvin. Voiko hitti syntyä ilman luovuutta, pelkkään dataan perustuen? Lähetyksen toimittavat Eve Väyrynen, Henry Tikkanen ja Hanna Hantula.

  • YleX:n Etusivu on Suomen ainoa nuorille suunnattu asiaohjelma valtakunnallisella radiokanavalla. Ohjelma pureutuu kriittisesti päivän merkittävimpiin uutisiin ja puheenaiheisiin. Etusivu selvittää, kyseenalaistaa ja viihdyttää.

    Soita (09) 1482822, ylex.fi, ylex.etusivu@yle.fi

  • Rakennusalan uusissa työehdoissa sovitaan, että kokemattoman työntekijän voi ottaa hommiin kuuden euron tuntipalkalla. Työnantajien järjestö Rakennusliitto on sitä mieltä, että työkokeilu antaa uusia mahdollisuuksia ihmisille, joiden on vaikea saada töitä. Kokeilua on kuitenkin kritisoitu ankarasti ja verrattu jopa orjatyöhön. Lähtisitkö sinä tällä rahalla työkokeiluun? Uuden Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun lyhenne on saanut osakseen arvostelua. Tämä lyhenne on nimittäin Xamk. Onko kirjain X "rohkea" vai pelkästään epäselvä? Mitä mieltä YleX Etusivu? Pohditaan myös neroutta ja siihen panostamista. Olisiko Suomessa tarvetta Yhdysvaltojen tavoin erityisen älykkäiden lasten erikoiskouluille? Lähetyksen toimittavat Eve Väyrynen ja Henry Tikkanen.

  • Etusivussa juhlitaan tänään 90-vuotiasta Yleä! Luvassa kuuntelijoiden toivebiisejä sekä tiukkaa musa-analyysia. Musiikista puhumassa myös Tuulikki Blom Sibelius-Akatemiasta. Lisäksi Eve ja Henkka ihmettelevät, miksi Sauli Niinistön lapsille lähettämät kirjeet herättävät niin paljon huomiota. Ohjelmassa myös musanäyte Pohjois-Korean suosituimmalta tyttöbändiltä! Lähetyksen toimittavat Eve Väyrynen ja Henry Tikkanen.

  • Suomeen pitäisi perustaa avaruusministerin pesti, vaatii Henkka! Miksi? Kannattavatko Etusivun kuuntelijat ajatusta? Ylioppilaskoe on ensimmäistä kertaa tänä syksynä sähköinen! Voiko kokeen hakkeroida? Miten uudessa kokeessa voi luntata? Entä jos kone kaatuu, mitä tapahtuu vastauksille? Etusivun toimittaja Hanna Hantula tapasi Matti Latun ylioppilastutkintolautakunnasta ja Elli Luukkasen Suomen lukiolaisten liitosta. Lähetyksen toimittavat Eve Väyrynen ja Henry Tikkanen.

Klipit

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä