Ykkösaamun kolumni

Janne Riiheläinen: Taas leikitään luottamusta

  • 6 min
  • toistaiseksi

Ulkoministeri Timo Soini lausui puheessaan suurlähettiläspäivillä toissa viikolla, että "Suomikin on hybridivaikuttamisen kohteena. Yhteiskuntamme kestokykyä ja ymmärrystä tästä vaikuttamisesta on vahvistettava, ja vahvistunut se onkin".

Hybridivaikuttamisella tarkoitetaan tässä yhteydessä talouden, informaation, lain, diplomatian ja sotilaallisen toiminnan koordinoitua käyttöä valtion poliittisen tavoitteen saavuttamiseksi. Kun käytetään sanaa kestokyky, niin se kertoo toiminnan laadun olevan vähintäänkin epäystävällista ja kuluttavaa. Kun puhutaan ymmärryksen vahvistamisesta, puhutaan siitä, ettei asiaa vielä ole ymmärretty tarpeellisella tasolla.

Viime viikolla julkistetussa Ulkopoliittisen instituutin UPI:n raportissa nyky-Venäjän toimintatavoista käytettiin termiä täyden skaalan konflikti. Raportissa käydään läpi Venäjän toimia ja logiikkaa niiden takana. Raportin saama vastaanotto paljasti miten erilaisia käsityksiä ihmisillä on Putinin Venäjästä. Laaja-alaisen hyväksyvän nyökyttelyn ohella raportti on herättänyt raivoisia vastalauseita. Näissä raportin totaalisesti runttaavissa mielipiteissä on muun muassa epäilty raportin sabotoivan Venäjän-suhteita tai kyseessä olevan poliittisen tilaustyön. Yllättävän moni näyttää olevan sitä mieltä, että kun tilannekuva liian ristiriidassa oman näkemyksen kanssa, on muutettava tilannekuvaa. Osa näistä vastalauseista ammentaa myös ulkopoliittisen kielen perinteisestä kaksoispuheesta ja hämärtämisestä, jotka olivat kylmän sodan aikana keinoja pärjätä Neuvostoliiton kanssa. Siinä perinteessä suorasanaisuus on yksi pahimmista synneistä.

Hybiridivaikuttamisesta puhuttaessa saatetaan sanoa, että kaikkihan sitä tekevät. Kyllä, kaikki valtiot kommunikoivat kaikkien kanssa. Kaikki yrittävät vaikuttaa muihin omien etujensa mukaisesti ja melkein kaikki myös vakoilevat kaikkia keitä pystyvät. Mutta tämä ei ole vielä hybridivaikuttamista. Hybridivaikuttamista on se, että pyrkii suunnitelmallisesti manipuloimaan tai häikäilemättömästi pakottamaan toisen toimimaan omia etujaan vastaan. Suomen turvallisuusympäristössä niin toimii tällä hetkellä vain Venäjä.

Poliitikkojen on vaikea puhua hybridivaikuttamisesta, koska poliitikon puhe on poliitikon teko. Venäjän toimet ovat sellaisia, että pelkkä niiden kuvailu ilman arvottamista on rankkaa tekstiä. Tämä näkyy hyvin myös UPI:n raportin saamassa vastaanotossa. Asiasta puhuva poliitikko saa niskoilleen syytöksiä Suomen ja Venäjän suhteiden heikentämisestä, natottamisesta ja jopa sodanlietsonnasta. Moni näyttää tulkitsevan, että suhde Venäjän ulkopolitiikkaan kertoo myös ihmisen suhteesta Venäjään ja venäläisyyteen. Tätä samaa, suomettumisen ajoilta tuttua  suhtautumistapaa vaalii myös Venäjän nykyinen informaatiovaikuttaminen Suomen suuntaan.

Vaikka hybridiuhkat ovat olemassa ja niiden olemassaolo yleisellä tasolla tuodaan esiin, jäävät konkreettisemmat puheet suljettujen ovien taakse. Ensinnäkin hybriditoimia on useimmiten lähes mahdotonta osoittaa sellaisilla tavoilla, etteivätkö ne olisi suhteellisen helposti kiistettävissä tai muuksi selitettävissä. Tilanne on kuin taitavassa kiusaamisessa. Uhri kyllä tuntee asioita nahoissaan, mutta niiden todistaminen tai edes osoittaminen saattaa olla hyvin vaikeaa. Toisekseen he, ketkä asioista tietävät, eivät saa puhua. Turvallisuuskoneistomme on tietysti hiljaa, mutta myös muut virkamiehet ja poliitikot pitkälti vaikenevat näistä. Jotain kuitenkin kertoo UPI:n saama hyväksyvä vastaanotto. Ei tällaiselle suorasanaisuudelle nyökyteltäisi, jos ei ainakin päälinjoista oltaisi samaa mieltä.

Hybridivaikuttamiseen varautumisesta puhutaan, mutta tekoja on toistaiseksi ollut suhteellisen vähän näkyvillä. Valtion virkamiehiä on koulutettu havaitsemaan informaatiovaikuttamista. Käynnissä on myös hanke rajavartiolainsäädännön muutoksista, jotka ovat tarpeen hybridiuhkiin varautumiseksi ja niiden torjumiseksi. Muitakin asioita varmaan tehdään konepellin alla. Niistä kerrota, kuten ei valmiusasioista yleensäkään. Ikävä kyllä suurin välitön vaikutus kykyihimme reagoida hybridivaikuttamiseen on valtion säästöillä. Rajavartiolaitokselta niistetään edelleen, vapaaehtoinen maanpuolustus joutuu leikkaamaan toimintaansa ja poliisiltakin nipistetään. Valtiojohdon suu siis puhuu yhtä ja kädet tekevät toista.

Harvinaisen selväpiirteinen esimerkki hybridivaikuttamisesta on Fennovoiman ydinvoimalahanke. Ulkopoliittisen instituutin raportti käy tapausta läpi hyvin tarkkaan ja selväksi käy, miten pässiä on viety narussa. Pässi on Suomi ja hybridivaikuttamisen keinoista punotun narun toisessa päässä Kreml. Fennovoiman rakentamisen yhteydessä tehdään itse asiassa kaksi kauppaa: me saamme melko edullisesti ydinvoimalan ja Venäjä saa halvalla vaikutusvaltaa Suomeen. Pääministeri Juha Sipilä kuitenkin kielsi viime sunnuntaina hyvin jyrkkäsanaisesti hankkeen poliittisuuden. Tällainen lausunto edellyttää pääministeriltä hyvää syytä puhua julkisesti pehmoisia. Fennovoimaan liittyvien ulottuvuuksien paljastaminen jääneekin tulevaisuudessa kirjoitettavien historiankirjojen tehtäväksi.

Joka tapauksessa Fennovoiman tapauksesta on nähtävissä, miten vaikeaa on vastustaa isomman pienempään suuntaamaa ja hyvin toteutettua hybridivaikuttamista. Nyt ei pidä vauhkoontua ja turvallistaa kaikkea ympärillämme tapahtuvaa, mutta sinisilmäisyyteenkään ei ole varaa. Olemme ikävä kyllä tilanteessa, jossa luottamus on jätettävä kokonaan sivuun Suomen ja Venäjän valtiollisista suhteista. Mutta pitää sitä silti leikkiä. Muissa, toivottavasti mahdollisimman runsaissa, yhteistyön ja kanssakäymisen muodoissa rajan yli niin ei onneksi tarvitse eikä pidä tehdä.

Janne "Rysky" Riiheläinen, Ykkösaamun kolumnisti 8.9.2016

Lähetykset

  • to 8.9.2016 12.48 • Yle Areena

Jaksot

  • Kaikkialla yhteiskunnassa vaaditaan tekoja juuri nyt, vaikkei kukaan enää tunnu tietävän, mitä tekeminen on, sanoo kolumnisti Tuija Siltamäki. Hänen mielestään rohkeinta on joskus olla tekemättä yhtään mitään. Tuija Siltamäki on Tampereella päivystävä vapaa toimittaja.

  • Inka Mero on hallitusammattilainen ja teknologian kasvuyrityksiin keskittyvä sijoittaja. Hän kehottaa netissä liikkuvia muistamaan, että siellä tieto on valtaa ja kaikki on kaupan.

  • Venäjällä viettelykoulut ovat suosiossa. Varakkaista miehistä kilpaillaan ainakin suurkaupungeissa. Yhteiskunta ei takaa tasa-arvoa. Konservatiivisten arvojen nousu ja heikosti pyörivät talouden rattaat nakertavat naisten asemaa.

  • Käynnissä on kulttuurivallankumous. Siinä tilastollinen normaalijakauma syrjäyttää muut normaaliuden määritelmät. Uusi normaali ei kuitenkaan synny riidatta.

    Korjaus 17.5.: Jutusta on poistettu viittaus Anja Snellmanin toiseen ammattiin, jonka virheellisesti sanottiin olevan psykologi. Oikeasti Snellman on toiselta ammatiltaan terapeutti.

  • Maatalouden harjoittamista näillä pohjoisilla leveysasteilla perustellaan ja vastustetaan monin argumentein. Näkökulmia on monia järkevyydestä, kannattavuudesta ja ilmaston kannalta. Aamun kolumnisti Jussi Viitala lisää mukaan vielä ajan kulumisen tuoman muutoksen.

  • Kolumnistimme on tällä kertaa sotentuntija. Lailla tavoitellaan, ei enempää eikä vähempää kuin hyvää elämää. Mutta toteutetaanko se vapaudella vai pakolla? Heikki Hiilamo kirjoittaa valinnanvapauden pakosta.

  • Kolumnisti pohtii elämän suuria virheitä, niiden syitä ja seurauksia.

  • Pitkä ikä ei tarkoita vain lisää elinvuosia. Mihin eliniän venyminen voisi johtaa, sitä pohtii kosmologi, teoreettisen fysiikan professori Kari Enqvist.

  • Ukrainan sota jatkuu neljättä vuotta. Sotaa ei enää seurata tiedotusvälineissä päivittäin. Kolumnisti Janne Riiheläinen kysyykin: vieläkö muistat Ukrainan?

  • Venäläinen Facebook-sivusto seuraa Venäjän vallankumousvuotta fiktiivisten statuspäivitysten kautta 'reaaliajassa' - joskin siis 100 vuotta myöhässä. Sivulla elämästään kertovat esimerkiksi nuoret kulttuuriradikaalit, eksyksissä olevat aateliset, maltillisempaa muutosta kannattavat ja ajan henkeä ilmentävät taiteilijat. Suomi 100 -juhlarahakohun keskellä huomasin ajattelevani, että ehkäpä myös Suomen historian vaikeita aikoja olisi voinut ilmentää tällä tavalla.

  • Työpaikan ilmapiirin merkitys työviihtyvyydelle tunnetaan, mutta pitäisikö myös kodin ilmapiiriin kiinnittää huomiota. Kodin tunnelman tiedetään vaikuttavan paljon lasten kehitykseen.

  • Automatisointi tarkoitti palkkaerojen kasvua ja yhteiskunnan polarisoitumista. Keinoäly taas tuo korkeakoulutetut osaksi työväenluokkaa ja yhdistää ihmiset taisteluun konetta vastaan.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä