Radio Suomesta poimittuja

Sananen - Minulla on tänään anttila

  • 4 min
  • toistaiseksi

Kotikaupunkini Anttila lopetti. Jotenkin tuntuu, että se jatkaa elämäänsä nimenä ja käsitteenä. Minulla saattaa jopa olla se.

Kotikaupunkini Anttila lopetti viikonloppuna. En olisi arvannut, että tyhjyydentunne on näin lamauttava. Ihan kuin olisin itse uretaanin ja teryleenin tuoksuinen tyhjä halli, jossa on sisällä vain yhdet yhdenkoon sukkahousut. Haarakiila on pingotettu ehkä iäksi sieluuni. Anttila oli koko kansan kauppa, jossa en juuri koskaan käynyt. Mutta haaveilin kaikki nämä vuodet tulevani kansan mieheksi, tavalliseksi ja vahingossa onnelliseksi.

Anttilassa moni koki ensimmäisen kerran vapauden huuman, irtaantumisen painovoimasta ja raskaan askeleen raskauttamasta arjesta. Puhun tietenkin liukuportaista. Se oli rakkautta ensi nykäisyllä. Se oli ensimmäinen paikka äidin sylin jälkeen, josta ei ollut kiire mihinkään. Siihen olisi halunnut jäädä. Kunpa nuo Anttilan liukuportaat olisivat kuljettaneet läpi koko elämän. Tasaisesti ja kuitenkin juuri sopivasti huipaten.

Ensikänni on tärkeä etappi muistojen possujunassa. Sen hohto kuitenkin muuttuu mattapinnan suuntaan, varsinkin jos muistikuvat ovat yksittäisiä efektejä. Ja kun ikä piikkaa nousuhumalasta siivet.

Liukuportailla ajelu on kestävämpi juttu. Olen itse ajellut Anttilan liukuportaita itkuun asti, nuoren järkahtämättömällä uskolla, että nyt ihmiskunnan teknologinen murros on saavuttanut päätepisteensä. Muutamaa vuotta myöhemmin sain todistaa kun maakuntien lapset ja erityisesti aikuiset tulivat ajelemaan. Maakuntamatkoillaan he kokivat ihmeen. Jokin suurempi voima kuljetti. Me kaikki saatoimme vain antautua.

Ei siitä niin kauaa ole, kun ajelimme suu auki ääriasentoon retkahtaneena ja Anttilan henkilökunta yritti totutella jatkuvaan kovaääniseen kiljahteluun. Ja mikä tuska heillä on täytynyt hapottaa rinnassa, kun eivät itse päässeet työaikana koko ajan ajelemaan liukuportailla.

Meitä vietiin - ja se on maaginen tunne. Nykyisinkin meitä viedään, mutta tavat ovat kierompia ja enemmän pahoinvointia aiheuttavia. Elämäämme viedään pysyvästi verkkoon. Pankki vie rahamme uusilla tuotteillaan. Meidän aikamme on lyhyttavaraa. Meitä viedään nyt valon (ja valokuidun) nopeudella. Liukuportaat tuntuvat monista nykyään liian hitailta. Nautinto on tapettu.

Anttila oli synagoga. Se oli tavallisuuden paratiisi. Ympärillään tauotta risteilevät ihmeet, liukuportaat.

Kun halusin päivästäni tavallisen, menin Anttilaan. Etenin niin hitaasti levyosastolla, että aikakin pysähtyi. C-kasetteihin oli talletettu kaikki maailman ihanuus kompaktiin muotoon.

Nykyajan designliikkeet ja halpakaupat ovat toista maata. Ne eivät ole tavallisuuden, puhtaan maalaisjärjen, asialla. Pikkuliikkeet ovat sairaalloisen kalliita. Halpakaupat taas ihan liian halpoja. Pitääkö minun ostaa nämä kaikki, koska voin? Ihmisten suhteellisuudentaju ja rahan arvo on hämärretty, lisäksi vielä todellisten tarpeiden arvomaailma. Se ei ole ihan vähän.

Anttila-kaupat häviävät. Pitääkö käsitteen hävitä?

Meille monelle anttila ei ole enää ollut viime vuosina kauppana välttämätön, mutta nuoruutemme ja kauniin kohtuullisuuden nimenä, ja käsitteenä, sen soisi säilyvän.

Anttila saattaa olla mielentilamme! Meidän on usein vaikea sanoa, olemmeko juuri nyt kohmelossa, masentuneita, ahdistuneita vai itse aiheutetussa autistisessa tilassa.

Mikään näistä ei yksinään natsaa. Muuttomyynnin jälkeinen tyhjyys, pieni loppu, ohkanen onttous ja selittämätön kaipuu yhdistyvät usein katseessamme liikutukseen ja passiiviseen hyvyyteen.

Minulla on tänään anttila. Jos haluat tietää tarkemmin, tule viereeni tuijottamaan lampea.

Maallikkosaarnaaja Maasola

Lähetykset

  • ti 13.9.2016 18.03 • Yle Radio Suomi

Jaksot

  • Kun lahtelaiselta Annikki Aaltoselta kysyy, että saako sinua kutsua kissamummoksi, hän pohtii tovin ja vastaa, että "kyllä kait mua saa". Aaltosella on kotonaan kahdeksan kissaa ja sen lisäksi hän on huolehtinut muiden kissoista ja muistakin lemmikeistä jo 40 vuoden ajan. Aaltonen on eläinsuojeluihminen henkeen ja vereen, hän puhuukin itse mieluummin elämäntavasta kuin työstä.
    Viime vuonna Aaltonen sai Helsingin eläinsuojeluyhdistykseltä eläinsuojelun Topelius- palkinnon tunnustukseksi siitä työstä, jota hän on tehnyt eläinten eteen.

    Eläinsuojelu-uransa alkuvuosina Aaltonen kertoo itkeneensä paljon; eläinten kohtaloa, ihmisten julmuutta ja typeryyttä. Mutta karujen kohtaloiden ääreen ei voi jäädä märehtimään, muuten työtä ei jaksa tehdä. Aaltonen sanoo, että ikävien eläinkohtaloiden vastapainoksi työ on tarjonnut lukemattomia onnen hetkiä.

    Kuten nyt vaikkapa se Päijät-Hämeen eläinsuojeluyhdistyksen löytötalolle postitettu kuvakirja Peikko-Eemelistä. Kissasta, jota Annikki Aaltonen hoivasi kahdeksan vuotta sitten. Lautakasaan jumiin jäänyt pennunrääpäle oli kasvanut komeaksi kolliksi, joka opasti omistajiensa nuoria kissoja talon tavoille. Kuvakirjaa selatessakin tuli kyynel. Mutta se oli Aaltosen mukaan onnenkyynel.
    Sanna Pirkkalainen vieraili Päijät-Hämeen eläinsuojeluyhdistyksen löytötalolla.

  • Auto oli pitkään vapauden symboli. Miehen väylät tuntemattomat, metsäautotie viimeinen pakopaikka. Nyt meidän suomalaisten näkemys liikenteestä on vanhentunut. Tuleeko sellaiset tiemerkintäkokeilut, että maalaisjärki puikkaa oikealta ohitse ja näkymättömiin?
    Maallikkosaarnaaja Maasola puristaa tuolia kuin repisi sompaa.

  • Torvimyyrä eli degu on meillä suht' harvinainen lemmikki. Eikä niitä luonnonvaraisenakaan riesaksi asti elele, degut elävät villeinä vain Andien vuoristossa Chilessä.

    Lahtelaisen Johanna Kiviluodon kotona asuu kaksi torvimyyräpoikaa, Bruno ja Hugo. Ne ovat uteiliaita, suloisia, vikkeliä ja eläväisiä. Kujertavat kuin kanarialinnut ja ovat vilkkaimmillaan iltasella. Juuri silloin, kun ihminen kaipaa piristystä pitkän päivän jälkeen ja jotain, joka irrottaa ajatukset arkisesta aherruksesta.

    Kiviluodon degukaksikko asuu niille varta vasten rakennetussa kaapissa, joka on muutettu monikerroksiseksi degu-taloksi. Pohjakerroksessa on kuopsutus-, kaivautumis- ja uimalaatikko, ylemmät kerrokset on varattu kiipeilyyn, kurkisteluun ja nukkumiseen.

    Degut sairastuvat helposti diabetekseen, joten ruoan kanssa on oltava tarkkana. Muutoin torvimyyryläiset ovat sangen helppohoitoisia ja tarjoavat omistajilleen ehtymättömästi iloa. Toimittajana Sanna Pirkkalainen.

  • Maallikkosaarnaaja Maasola havahtui olevansa keski-iässä tyypillisen perusmenokokeilun piirissä. Mitä perusmeno mahdollistaa? Voiko perusmenon varaan ladata onnellisuusodotuksia? Ja mitä ylipäätään tuo vaatimattoman näköinen puuhastelu pitää sisällään?

    Vuorossa laajasti vieroksuttu sapekas arkisaarna, Sananen.

  • Esittelyssä UMK17-kilpailukappaleet (Uuden musiikin kilpailu). Juontajana Sanna Pirkkalainen.

  • Lauluja ja niiden tarinoita. Kertojina Paula Koivuniemi ja Kirsi Väänänen.
    Ohjelman musiikit:
    14. PAULA KOIVUNIEMI - Sata kesää, tuhat yötä (1981)
    15. PAULA KOIVUNIEMI - Kaikkein kauneinta (1999)
    16. PAULA KOIVUNIEMI - Aikuinen nainen (1982)
    17. PAULA KOIVUNIEMI - Kun kuuntelen Tomppaa (1999)
    18. PAULA KOIVUNIEMI - Kyyneleet (1970)
    19. PAULA KOIVUNIEMI - Vain rakkaus (2010)
    20. PAULA KOIVUNIEMI - Laulun laitumille (1994)
    21. PAULA KOIVUNIEMI - Romantiikkaa (1981)
    22. PAULA KOIVUNIEMI - Hiljaisuuden äänet (1984)
    23. PAULA KOIVUNIEMI - Matka (2010)
    Kuva: Warner Music Live

  • Lauluja ja niiden tarinoita. Kertojina Paula Koivuniemi ja Kirsi Väänänen.
    Ohjelman musiikit:
    1. PAULA KOIVUNIEMI - Mikä boogie (2014)
    2. PAULA KOIVUNIEMI - Perhonen (1966)
    3. PIA CHRISTINA - Iltaisin (1965)
    4. PAULA JA VIKTOR - Yksin vain (1974)
    5. PAULA KOIVUNIEMI - Aigeian meren laulu (1970)
    6. PAULA KOIVUNIEMI - Miten voi (1977)
    7. PAULA KOIVUNIEMI - Punahilkka-rock (1975)
    8. PAULA KOIVUNIEMI - Tummat silmät, ruskea tukka (1980)
    9. PAULA KOIVUNIEMI - Laulut kun kuolevat (1980)
    10. PAULA KOIVUNIEMI - Lautturi (1987)
    11. PAULA KOIVUNIEMI - Jotakin jäi (1973)
    12. PAULA KOIVUNIEMI - Pienokainen (1989)
    13. PAULA KOIVUNIEMI JA TONI WIRTANEN - Oma tie (2016)
    Kuva: Warner Music Live

  • Jami Liukkonen tapasi yhden Suomen suurimmista rock-legendoista Henry "Remu" Aaltosen. Viime vuoden lopussa tehdyssä haastattelussa puhutaan mm. samaan aikaan kauppoihin ilmestyneestä Markku Salon kirjoittamasta "Remu"-kirjasta sekä "Electric Play" albumista.

    - - -
    ohjelmassa soivat kappaleet:
    REMU & HURRIGANES - Fool for your love [v. 2016 ilmestyneeltä albumilta "Electric Play"]
    REMU - Perhonen [v. 2013 ilmestyeeltä albumilta "Andalusian muistelot")
    HURRIGANES - Just for you [v. 1980 ilmestyneeltä albumilta "10/80")

    Kuva: Seppo Sarkkinen/Yle

  • Siili on elänyt ihmistäkin kauemmin maapallollamme. Tämä kompakti paketti valloittaa yhä useamman kodin nyt myös lemmikkinä. Puutarhasta tuttu eurooppalainen siili on rauhoitettu, mutta Päiväntasaajalta kotoisin oleva afrikkalainen kääpiösiili viihtyy Suomessakin, kunhan lämpötila sekä valaistus on kunnossa ja orja, eli siilin omistaja kantaa ruokaa eteen.

    Kirsi Tapanaisella on noin kymmenvuotinen historia niin siilin omistajana kuin kasvattajanakin. Nyt hänellä on kotonaan kaksi vanhempaa siilirouvaa, kumpikin asustaa omassa hyllykössään. Suomen siiliyhdistyksen aktiivina toimiva Kirsi hankki ensimmäisen siilinsä heräteostona, nykyisin siilit hankitaan pääosin kasvattajilta, ei lemmikkieläinliikkeistä.

    Kääpiösiili on aikuisen lemmikki, sillä välillä kiukkuisestikin tuhahteleva piikkipallo on virkeä vasta iltaisin. Luonteeltaan siilit ovat erakkoja, mutta luottamuksen osoituksena se antaa omistajansa rapsutella vatsaansa.
    Paula Jokimies tutustui siilien elämään.

  • Keskellä arktista hysteriaa peräänkuulutamme intohimoa, nyt enemmän kuin koskaan. Jos pikkuleijonat eivät onnistu, intohimo on ollut kateissa. Työhaastattelussa intohimon esiintuominen on tärkeämpää kuin ammattitaidon. Tuleeko meistä maailman intohimoisin kansa?!

    Maallikkosaarnaaja Maasola kaivelee sisintään.

  • Joulu on taas suoritettu, ja nyt ei tarvitse vähään aikaan olla tuntemattomista syistä pahalla päällä.
    Kaupungille on paljon asiaa, virheitä yritetään paikata sen minkä pystytään. Maallikkosaarnaaja Maasola haluaisi vaihtaa muitakin lahjoja kuin pukilta tulleita.

  • Johanna Uskia voisi lemmikkiensä ansiosta kutsua suurperheelliseksi. Silti kylään mennessä on hiirenhiljaista, kukaan ei ryntää vierailijaa ovelle vastaan tai hauku tulijaa. Johanna on herppiharrastaja, eli hänellä viisi liskoa, yhdeksän käärmettä ja kilpikonna. Tosin määrä on tainnut lisääntyä jo ainakin yhdellä kuningaspytonilla. On Johannalla ja puolisollaan Janilla myös kani ja marsuja, mutta niitä ei tässä jutussa nyt noteerata enempää.

    Allergian takia kissasta luopunut Johanna hankki omilla rahoillaan huolellisen selvittelyn jälkeen ensimmäisen kilpikonnansa joskus 90-luvun alussa. Nykyisin Suomen herppiharrastajiin kuuluva Johanna käy kertomassa lemmikeistään myös messuilla tai lemmikkieläinkaupoissa.

    Johanna sanoo olevansa television luontodokumenttien kasvattama, jo aikanaan ohjelmissa nähdyt matelijat sykähdyttivät. Herppieläimissä Johannaa kiehtoo niiden erilaisuus ja eläinten salaperäisyys. Yrittäessään ymmärtää lemmikkejään Johanna opiskelee ja ottaa koko ajan selvää uusista asioita, liittyen esimerkiksi biologiaan, kemiaan, vitamiinien imeytymiseen ja villikasveihin.

    Herppiharrastukseen liittyy paljon myös tekemistä itse. Muovilaatikoista voi rakennella väliasumuksia kasvaville käärmeille ja sirkkojen ja matojen kasvattaminen säästää niinikään kuluissa.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä