Aristoteleen kantapää

Meidän jokapäiväinen leipämme

  • 24 min
  • toistaiseksi

Työtä tekemällä tuodaan leipää pöytään, köyhät ovat leipäjonossa ja Isä meidän -rukouksessa toivotaan jokapäivästä leipää. Miksi leipä käy ravinnon vertauskuvaksi? Millainen sija leivällä on kulttuurissa ja kielessä? Aiheeseen tutustuttaa professori emeritus Bo Lönnqvist. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Jani Tanskanen.

Kuva: Arja Lento.

***

Pyhäinpäivä on yksi suosituimpia kirkkopyhiämme, joten Isä meidän -rukousta luetaan puoliääneen näinä aikoina taajaan. Tämä katolisessa latinankielisessä perinteessä pater nosterina tunnettu rukous löytyy Uudesta testamentista kahdesta kohdasta. Se on osa Matteuksen evankeliumin Vuorisaarnaa, ja toisaalla Luukas kertoo, että Jeesus opetti sen opetuslapsilleen sen jälkeen, kun nämä olivat pyytäneet Jeesusta opettamaan heille, miten rukoilla.

Isä meidän -rukous on siis ikivanhaa perua ja sen sanamuodot ovat muuttuneet aina kun Raamattua on käännetty uudelleen. Kiinnostavaa Isä meidän -rukouksen alkuperäisessä, muinaiskreikankielisessä muodossa on yksi sana, joka ei esiinny missään muualla Raamatussa eikä muissakaan vanhan kreikan kielellä kirjoitetuissa teksteissä. Sana on epiousios.

Jännittäväksi asian tekee se, että Pyhä Hieronymus, mies, joka käänsi Raamatun hepreasta ja kreikasta latinan kielelle 300-luvun lopulla, käänsi sanan epiousios kahdella eri tavalla. Matteuksen evankeliumissa hän käänsi sen uudissanalla supersubstantial eli yliluonnollinen, transsendentaalinen tai olennainen ja Luukkaan evankeliumissa sanalla jokapäiväinen. Alkuperäisen sanan etymologia antaa mahdollisuuden kumpaankin merkitykseen, joten yksimielisyyttä sanan olemuksesta ei ole vieläkään.

Jokapäiväisen leivän rukoileminen sopii pyhäinpäivän tienoille hyvin, koska ennen kristinuskoa näinä päivinä vietettiin vanhan maatalousyhteiskunnan sadonkorjuun ja vuoden vaihtumisen juhlaa, kekriä. Kekrin aikaan kesän sato oli tallessa, joten siitä saatettiin nauttia. Voitiin vihdoinkin syödä ja juoda oikein kunnolla.

Mutta miten niin leipää? Miksei jokapäiväinen puuromme, perunamme tai kyljyksemme? Professori emeritus Bo Lönnqvist on tutkinut suomalaista leipäkulttuuria, kysytään häneltä.

Lähetykset

  • ke 2.11.2016 17.20 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Luonnonvarakeskuksen tutkija, biologi ja paikkatietoanalytiikan asiantuntija Kari Mikkola innostui Maanmittauslaitoksen nimitietokannasta. Hän alkoi laatia kartakkeita erilaisten paikannimien perusteella. Kuten esimerkiksi Suomen kartta, johon on punaisella täplällä merkitty paikannimet, joissa on sana äijä ja sinisellä täplällä paikannimet, joissa on sana ukko. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén

    ------------

    Sanapari big data – eli iso tieto, suuret tietomassat – on yleistynyt viime vuosina monenlaisissa teksteissä. Big dataa ovat muunmuassa ne paikkatietoaineistot, jotka Maanmittauslaitos avasi Vuonna 2011 vapaasti saataville. Sen nimitietokannassa on noin 800 tuhatta paikannimeä, joista luontonimiä noin 480 tuhatta.

    Luonnonvarakeskus Luken tutkija, biologi ja paikkatietoanalytiikkaan erikoistunut Kari Mikkola innostui aineistosta. Muutama vuosi sitten hän alkoi laatia kartakkeita erilaisten paikannimien perusteella. Esimerkiksi Suomen kartta, johon on punaisella täplällä merkitty paikannimet, joissa on sana äijä ja sinisellä täplällä paikannimet, joissa on sana ukko.

    Mikkola kirjoitti minulle tutkimusharrastuksestaan näin: ”Koko ajan paukahtelee mielenkiintoisia yllätyksiä eteen ja aukkopaikkojen täyttäminen vaati aikamoista salapoliisityötä. Esimerkiksi saukko -kantaisten nimien kohdalle jäi Itä-Suomeen iso aukko, kunnes hoksasin, että saarva tai sakarvahan se saukko siellä päin on!

    Olen suunnitellut pureutumista tuohon dataan käyttäen tilastollisia menetelmiä, joilla paikkatiedosta etsitään piileviä, monien nimikerrosten sisään verhoutuneita rajapintoja. Pitäisi vain värvätä joku kielentutkija tai historioitsija mukaan matkaan.”

    Kuulijamme Risto Jalkanen oli törmännyt Mikkolan tutkimuksiin ja hän toivoi aiheesta ohjelmaa. Nyt kiitämmekin Ristoa vinkistä ja lähdemme tutustumaan Kari Mikkolan paikannimikarttoihin.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

    Kuva: Metla

  • Vuonna 2008 menehtyneen säveltäjä, basisti Pekka Pohjolan progressiivista rockia ja fuusiojazzia edustava tuotanto on lajinsa huippua. Fantasiahenkisten soololevyjen kappaleiden erikoiset nimet herättävät uteliaisuutta. Haastateltavana Keesojen lehto -levyn kappaleiden nimet luonut Heikki "Hector" Harma. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.

    -----------------

    Tasan neljäkymmentä vuotta sitten punkrockin ensi soinnut alkoivat kaikua Suomessakin.

    Maaliskuussa 1977 ilmestynyt basisti Pekka Pohjolan kolmas soololevy Keesojen lehto oli kaikkea muuta kuin punkrockia. Pohjolan aiemmat läpisävelletyt levytykset – Pihkasilmä kaarnakorva vuodelta 1972 ja Harakka Bialoipokku vuodelta 1974 – olivat vakiinnuttaneet Pohjolalle maineen tinkimättömän taiteellisena niin sanotun progen eli progressiivisen, edistyksellisen, rockin säveltäjänä.

    Keesojen lehdon kappaleiden nimet noudattelivat progelle tuttuja mystisiä polkuja: Oivallettu matkalyhty, Kädet suoristavat veden, Matemaatikon lentonäytös ja Pääntaivuttelun seuraukset, joka koostui kahdesta osasta, nimeltään: Sulamaan jätetty kipu ja Nykivä keskustelu tuntemattoman kanssa.

    Kauas oli tultu klassisen musiikin mestareiden ajan kappaleiden nimistä: Sinfonia numero 1, e-molli, viulukonsertto d-mollissa. Eivätkä nuo muistuta enää vanhojen iskelmien tai pop-kappaleidenkaan nimilinjaa: Siks’ oon mä suruinen, Nuori rytmi.

    Jo klassisen musiikin säveltäjillä oli ollut silloin tällöin humoristisia kappaleiden nimiä, kuten Erik Satien Kahdeksan päärynänmuotoista sävellystä, mutta varsinaisesti hassuttelevien nimien alku tuntuu johtavan The Beatles -yhtyeeseen . Yellow Submarine (Keltainen sukellusvene), Lucy In The Sky With The Diamonds (Lucia taivaalla timanttien kanssa) edustivat aivan uutta tapaa ajatella popmusiikkia myös kappaleiden nimien suhteen.

    Oliko yltiötaiteellisen rockin korkealentoisten visioiden lähtökohta humoristinen vai runollinen? Tätä kysymme tänään mieheltä, joka laati Pekka Pohjolan Keesojen lehdon kappaleiden nimet. Heikki ”Hector” Harma oli juuri edellisenä vuonna kiertänyt 10-vuotistaiteilijajuhlansa tiimoilla H.E.C.-yhtyeen kanssa, mutta ehti myös antaa nimet tämän Pohjolan eniten myydyn levyn kappaleille. Mitä ovat keesot? Millainen paikka on keesojen lehto? Heikki ”Hector” Harma kertoo.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

    Kuva: Yle Ari Ojanperä

  • Mistä tietää, onko EKP laskemassa viitekorkoaan? Entä mistä tietää,aikooko EKP nostaa korkoa?
    Aristoteleen kantapää kysyy tänään,miten tulkita Euroopan Keskuspankin laatimaa kieltä ja kuukausikatsauksia.Katsaukset ovat monelle vaikeaselkoisuutensa vuoksi suorastaan salakieltä. Pasi Heikuran vieraana EKP:n kielen tulkintoihin johdattaa taloustoimittaja Aapo Parviainen."
    Toimittajina Pasi heikura ja Emilia Cronvall.

    -------------

    Muistatteko Neuvosto-ajat? Jokaisen valtiovierailun aikaan Suomi tärisi jännityksestä: miten valtiomiehet päätyvät muotoilemaan vierailun loppujulkilausuman? Jos siellä oli viittausta puolueettomuuteen, huokaisimme helpotuksesta. Jos siellä oli puhe neuvostoystävyydestä, koko kansa jatkoi varpaillaan oloa: tämäkö on itsenäisyytemme loppu!?

    Kremlologia eli Neuvostoliiton johdon todellisuuden tulkitseminen pienistä vihjeistä saattaa nykykansalaisesta tuntua liioittelulta, mutta jos nykyään elämme vainoharhaista aikaa noin ylipäänsä, silloin saman vainoharhamäärän aiheuttajalla oli osoite: Kreml. Venäjä-asiantuntija Ilmari Susiluoto juontaa vainoharhan synnyn Stalinin suorittamiin likvidointeihin 1930-luvulla, mutta arvelee venäläisen tsaristisen mystisen valtionjohtoperinteen periytyneen vallankumouksessa eteenpäin bolsevikeille.

    Kun kukaan ei uskaltanut kysyä keneltäkään suoraan, asioita pääteltiin puoluelehti Pravdan sanamuodoista ja siitä miten jutut oli järjestelty, hallintotilojen muotokuvien poistamisista, siitä, miten johtajisto asettui vastaanottamaan sotilasparaateja Punaiselle Torille ja mistä tahansa, mikä olisi kertonut valtataistelun tilanteesta. Suoraan ei voinut kysyä, koska jos olisi mennyt kysymään väärältä ihmiseltä, kohtalona olisi ollut vähintään maastakarkoitus. Saksassa tämän pohdinnan lajin nimenä oli Kreml-astrologie, jossa on siis mukana vihjaus siihen, että tulkinnat eivät aina pitäneet paikkaansa.

    Suomessa kremlologian tarve oli Susiluodon mukaan paitsi ulkopoliittinen, myös sisäpoliittinen: Neuvostoliiton asiamiehiä oli tavalla tai toisella soluttautunut kaikkiin puolueisiimme. Siksi naapurin mielenilmauksia seurattiin tarkasti. Ja Kremlillä tosiaan oli tavallaan oma sanastonsakin: valtion riippumattomuus ei ollut suinkaan mitään harmitonta maailmanmenon sivustaseuraamista, se oli kätkettyä imperialismia! Tätä taustaa vasten on helpompi ymmärtää niitä aplodeja, jotka seurasivat Mihail Gorbatshovin tervehdystä Finlandia-talolla 25. lokakuuta vuonna 1989, kun hän kutsui Suomea puolueettomaksi valtioksi. Suomi oli jo vuosien ajan tolkuttanut tuota puolueettomuutta, mutta vasta juuri Neuvosto-imperiumin hajoamisen aattona kommunistisen puolueen pääsihteeri päätyi samoille linjoille.

    Suljetun Neuvostoliiton vainoharhat ovat menneisyyttä, mutta yhä meillä on oma ammattikuntamme tulkitsemaan tärkeitä elämäämme vaikuttavia hämäriä ilmauksia. Niiden lähde on tietenkin Euroopan Keskuspankki EKP. Mistä tietää, onko EKP laskemassa viitekorkoaan? Mistä tietää, aikooko EKP nostaa korkoa? Taloustoimittaja Aapo Parviainen johdattaa meidät nyt EKP:n vivahteikkaan kielen tulkinnan syövereihin.
    – – –
    aristoteles@)yle.fi
    Pasi Heikura

  • Suomen itsenäistyminen oli Eino Leinolle unelmien täyttymys. Sitä seurannut kansalaissota oli puolestaan masentava painajainen, josta molempia osapuolia ymmärtävä Leino ei koskaan toipunut. Leinon viimeisistä vuosista kertoo Kainuun Eino Leino -seuran puheenjohtaja, kirjailija Esko Piippo. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.

    Satavuotista Suomea juhlitaan tänä vuonna sadoin eri tilaisuuksin kaikkialla maassa. Miten suuret juhlallisuudet olivat sata vuotta sitten, kun Suomesta tuli vuosien ponnistelujen jälkeen itsenäinen Suomi?

    Ulkoministeriön tietopalvelupäällikkö Jyrki Paloposki on kirjoittanut Suomen vuoden nolla juhlista seuraavasti: "Kansallisteatterissa järjestettiin 13.1.1918 suuri itsenäisyysjuhla, jolla kunnioitettiin Suomen itsenäistymiselle tunnustuksen antaneita maita. Näyttämöllä oli suuri Suomen vaakuna ja sen molemmin puolin Venäjän ja Ranskan värit. Sivuseiniä koristivat Ruotsin, Saksan, Norjan ja Tanskan liput.

    Saksalla ei ollut juhlassa edustajaa, mutta yleisön vaatimuksesta orkesteri soitti "Die Wacht am Rheinin", vieläpä kahdesti.

    Toinen juhlapuhuja, kirjailija Maila Talvio kohdisti sanansa suomalaisille ja vetosi kansan yhtenäisyyden puolesta. Kahden viikon kuluttua itsenäisyysjuhlasta Suomi oli kuitenkin jo sisällissodassa."

    Näin juhlittiin kansakunnan syntyä, josta suomalaismielinen runoilija Eino Leino oli uransa varrella kirjoittanut monia runoja ja lehtijuttuja. Kun sisällissota Suomessa alkoi, Eino Leino oli 39-vuotias runoilija. Kesällä hän juhlisi 40-vuotispäiviään ystävien kanssa ja syksyllä hän saisi valtion taiteilijaeläkkeen. Miesten elinajanodote oli tuolloin aikaan hiukan yli 40 vuotta, joten Leino ei ollut enään mikään nuorukainen.

    Miten Leino koki Suomen itsenäistymisen? Entä kohta alkaneen sisällissodan? Miten sisällissota vaikutti Leinoon? Kainuun Eino Leino -seuran puheenjohtaja kirjailija Esko Piippo kertoo.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

    Kuva: Yle, Pentti Palmu

  • Venäjä ei ehkä olisi meidän silmissämme niin outo ja arvaamaton, jos ymmärtäisimme paremmin sen kieltä ja kulttuuria. Mutta kieltä oppiakseen täytyy ensin osata lukea kyrillisiä kirjaimia. Sen jälkeen venäjä on vain yksi indoeurooppalainen kieli muiden joukossa. Miksi venäjän kieltä kirjoitetaan kyrillisillä kirjaimilla? Emeritusprofessori Arto Mustajoki Pasi Heikuran haastateltavana. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén

    -----------------

    Vuoden toinen kuulijoilta saamamme toiveaihe saa meidät suuntaamaan katseemme itään. Marja K. kirjoitti meille seuraavan tuumailun:

    ”Arvoisa Aristoteles ja muut kielifilosofit, ehdotan, että pohdinnan kohteeksi otettaisiin se, millaisilla erilaisilla kirjaimilla kieliä kirjoitetaan. Euroopassakin on ainakin latinalainen, kreikkalainen ja kyrillinen merkistö käytössä. Jos puhutut kielet eroavat toisistaan, eroavat myös ne symbolit, joilla sitä ääntelyä muistiin pannaan. Ihmeellistä on tämä ihmisen kanssakäyminen!”

    Kirjoitusmerkkien olemusta on Aristoteleen kantapäässä sivuttu aika ajoin. Vuonna 2011 keskustelimme Tapani Harviaisen kanssa siitä, miten käyttämiemme latinalaisten kirjainten juuret ovat foinikialaisten kehittämissä merkeissä, jotka muuten olivat jopa sopivasti aakkosjärjestyksessä ihan alusta alkaen. Kreikkalaiset omaksuivat nuo kirjaimet samalla niitä muokaten ja lopulta roomalaiset työstivät niistä meidän tuntemamme kirjaimiston perustan.

    Kreikkalainen aakkosto jäi elämään Kreikkaan. Hiukan samantapaista eksoottista kirjaimistoa löydämme niinkin läheltä kuin itänaapuristamme Venäjältä. Itärajan ylitys tuntuu todella eksoottiselta, kun kylttien kyrillisistä teksteistä ei saa enää mitään tolkkua.

    Tästä oudosta kirjoitustavasta on nyt otettava selkoa. Miten kyrilliset kirjaimet ovat syntyneet? Montako aakkosta kyrillisissä aakkosissa on? Tarkoittako kirjainten erilaisuus sitä, että kielet ovat erilaisia? Kysytään emeritusprofessori Arto Mustajoelta, jolla on takanaan monivuotinen ura Helsingin Yliopiston venäjän kielen professorina. Hän on myös laatinut materiaalin sellaisiin television takavuosien venäjän kielen kursseihin kuin Raz dva tri, Zakuska ja Kapusta.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

    Kuva: Yle / Markku Värtö

  • Ovatko erilaiset puhehäiriöt persoonallisia ominaisuuksia, vai vikoja, joista täytyy päästä eroon? Logopedian professori Sari Kunnari kertoo, mistä puhehäiriöt aiheutuvat ja kuinka niitä hoidetaan. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.

    -----------------

    Antiikin kreikkalaiset eivät enää kiinnosta ketään, mutta kun mietimme, mikä yhdistää toisaalta Lola Wallinkoskea, Michael Monroeta ja Tarja Halosta ja toisaalta muinaista ateenalaista valtiomiestä Demosthenestä, ollaan ihmisen ikiaikaisen sisun äärellä. Heillä kaikilla on ollut jonkinasteinen ärrävika.

    Yksi vanhan Hellaan kouriintuntuvimmista tarinoista kertookin siitä, miten ärrävikaisesta Demostheneestä tuli muinaisen kreikan arvostetuin puhuja. Aikalaiset kuvasivat Demostheneen alkuaikojen puheita niin, että niitä leimasivat epäselvät lausahdukset, hengenahdistuksen kaltainen tunne, liian pitkät lauseet ja tuskallisuuteen saakka muodolliset argumentit. Ja huono r-kirjain.

    Ei ihme, että nuori ateenalainen masentui. Onneksi hän törmäsi rohkaiseviin ihmisiin ja niinpä hän aloitti ankaran opiskelun paremmaksi puhujaksi. Tarinoiden mukaan hän harjoitteli selkeämpää artikulaatiota ja terävämpää ärrää karjumalla puheitaan pikkukiviä suussaan meren rannassa ja koetti saada äänensä kuuluviin aaltojen pauhun yli. Lopulta hänestä tuli merkittävä valtiomies, josta puhutaan yhä Suomen radiossa saakka!

    Omien lasteni myötä olen oppinut, että r-äännettä opetellaan mielellään päivittäisillä mutta lyhyillä harjoituksilla. R on lähellä d-äännettä, joten ensin korvataan r d:llä: dotta, podtti, mudina. Sitten lisätään r d:n perään: drontti, dreija, Hadrianus. Ja koko ajan kannattaa kaasutella autolla: drnn-drnn-drnn! Kunnes eräänä päivänä r-äänne vihdoin löytyy.

    Onko ärrävikaa sukua s-vialle? Onko kyseessä vika vai ominaisuus? Mikseivät ihmiset saa puhua niin kuin he luonnostaan puhuvat? Kysytään logopedian eli ihmisäänen toimintaa ja häiriöitä tutkivan tieteenalan professorilta Sari Kunnarilta.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

    Kuva: Yle/Antti Haanpää

  • Suomen kansalaisuuden saamiseksi pitää osata suomen kieltä. Miten sitä taitoa mitataan?
    Opetushallitus järjestää kielitutkintoja. Migri, eli maahanmuuttovirasto määrittelee tulokset ja tason, jotka kansalaisuuden saamiseen vaaditaan.

    Millaista kielitaitoa suomalaiseksi pyrkivältä vaaditaan? Ketkä näihin kokeisiin osallistuvat? Yleisten kielitutkintojen tutkimuskoordinaattori Sari Ahola kertoo. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.

    Kuva: Yle/Juha Kivioja

  • Sanat ovat myös tekoja. Filosofi Risto Koskensilta väittää, että sanat eivät pelkästään kuvaile todellisuutta, ne myös luovat sitä. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.

    ------------

    Kun liittoutuneiden sotilaat vuonna 1944 nousivat maihin Normandiassa, heillä oli mukanaan käsikirja, johon oli koottu tarkat tiedot saksalaisten joukkojen asemista, vahvuuksista ja aseistuksesta. Kirjasen nimi oli Invade mecum, joka on sanaleikki sanasta invade, eli ’hyökätä’ ja latinankielisestä käsitteestä vade mecum, kirjaimellisesti ’kulje kanssani’ ja konkreettisesti: käsikirja. Eli hyökkäyksen käsikirja.

    Käsikirjan toimittamisen ja sanaleikin takana oli Ison-Britannian tiedustelujoukkojen tuolloin 33-vuotias everstiluutnantti John Langshaw Austin. Ennen sotaa Austin opiskeli ja opetti Oxfordissa filosofiaa ja etenkin klassista filosofiaa; Aristoteles oli hänelle elinikäisen kiinnostuksen kohde. Hän oli oxfordilaisen filosofikoulukunnan kärkihahmo ja Euroopan filosofimaailmassa samaa sarjaa mm. Ludwig Wittgensteinin kanssa.

    Sodan jälkeen Austin jatkoi opettamista Oxfordissa. Hän julkaisi muutamia artikkeleita, mutta ei kirjoja – joko hän oli kirjoitustensa suhteen perfektionisti tai sitten Austin oli kiinnostuneempi kuuntelevista oppilaistaan kuin lukijoistaan. Hänen tunnetuimmat luentoihin perustuvat teoksensa Sense And Sensibilia ja Näin tehdään sanoilla julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen. John Langshaw Austin menehtyi keuhkosyöpään 48-vuotiaana vuonna 1960.

    Näin tehdään sanoilla ilmestyi viime syksynä vihdoin suomeksi ja nyt kaikki, jotka haluavat tehdä sanoilla voivat tutustua alan perusteokseen ja sen käsitteisiin kuten puheteko, konstatiivi, performatiivi, luontumisehto ja tietenkin lokuutio, illokuutio ja perlokuutio.

    Jotta tutustuminen hieman helpottuisi, kysytään nyt Austinin teoksen suomentaneelta filosofi Risto Koskensillalta, voiko sanoilla tehdä.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

    Kuva: Yle/Jouni Immonen

  • Mitä yhteistä on kalliomaalauksilla ja katutaiteella? Paljonkin, jos kysytään läänintaiteilija Tero Karviselta. Karvinen kertoo Aristoteleen kantapäälle, millaista viestintää graffitit ja tagit sisältävät, ja mitä kaikkea sähkökaapin kylkeen piirretystä tussinjäljestä voi päätellä. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Pulakka. Ohjelma on uusinta helmikuulta 2013.

    ----------

    Graffitikulttuuri saapui Tampereelle 1980-luvun puolivälissä. Eräänä kesäaamuna Kauppakadulla sijaitsevan talon seinään lähelle kaupungin virastotaloa oli ilmestynyt spraymaalattu lause: Mummoille suklaata!

    Vahva suoran toiminnan poliittinen vaikuttaminen lähti Pirkanmaalla siis käyntiin seudun henkeen sopivalla irtonaisen humoristisella asenteella. Suorempaan asiaan, vaikka runollisella otteella, meni samoihin aikoihin keskustaan ilmestynyt teksti: Miten voi laulaa suu täynnä ruokaa?

    Tämä iskulause jo kieli siitä, että asialla oli vapaamuotoinen ympäristöryhmä, johon kuului kourallinen tamperelaisia ympäristöasioista kiinnostuneita opiskelijoita, toimittajia ja aktivisteja. Ryhmä kokoontui ahkerasti, järjesti ensimmäisiä vierailuja kaatopaikalle ja koetti muutenkin herättää tietoisuutta kerskakulutuksen aiheuttamasta jäteongelmasta ja ympäristökuormituksesta. Asia oli tuolloin vielä uusi, mutta pian vapaamuotoisesta porukasta muovautui Tampereen Yliopiston Ylioppilaskunnan Tamyn Ympäristöryhmä ja toiminta muuttui organisoiduksi maailmanparantamiseksi.

    Mutta sitä ennen seiniin ilmestyivät nuo graffitit. Kolmannessa julistettiin Tiina Pystysen sarjakuvasta lainattua slogania: Hyvä voittaa pahan 6-0. Kyseessä oli siis selvä vanhanaikainen julistaminen, vaikkakin virne suupielessä.

    Ainoa seinäkirjoitus, joka vihjasi siitä, että tietoisuus amerikkalaisesta niin sanotusta uudesta graffitiperinteestä oli saavuttanut Pohjoismaiden suurimman sisämaakaupungin, oli erääseen Pyynikillä sijaitsevaan aitaan ilmestynyt värikäs teos, jossa luki: FLIP FLOP. Graffititalkoisiin osallistunut ryhmän jäsen muistelee, että tekijät eivät suoraan halunneet jäljitellä amerikkalaista hip hop -kulttuuria, joten sanat hip hop muunnettiin sanoiksi flip flop!

    Graffitien tekeminen on rikollista ja nykyään niiden sisällöstä ei enää saa Tampereellakaan selvää. Ne ovat joko noita isoja taideteoksia tai sitten ihme söherrystä. Mitä niillä yritetään kertoa? Kenelle? Millä keinoilla? Miksi? Tero Karvinen on tehnyt graffititaidetta jo noin kolmen vuosikymmenen ajan, ja tällä hetkellä hän toimii Tampereella läänintaiteilijana, joten kysytään häneltä.

    Pasi Heikura

    Kuva YLE/Erik Vierkens

  • Aristoteleen kantapää on kaivanut esiin kiinnostavia haastattelunpätkiä, jotka eivät ole mahtuneet varsinaisiin ohjelmiin syksyllä 2016. Ääneen pääsevät muiden muassa presidentti Tarja Halonen ja intiaaniasiantuntija Riku Hämäläinen. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.
    ---

    Kirsti Aapala kävi lokakuussa kertomassa meille, mistä havupuiden nimet juontuvat. Marjakuusi on saanut nimensä tuntomerkkiensä perusteella.

    SAK:n historioitsija Tapio Bergholm kävi syyskuussa avaamassa meille työehtosopimusterminologian syntyhistoriaa. Kuulemme miksi toisten järjestöjen nimilyhenteet ovat pidempiä kuin toisten.

    Uudenvuoden kynnyksellä pyysimme kaksi kautta tasavallan presidenttinä istunutta konkaria Tarja Halosta valottamaan meille, miten tasavallan presidentin uudenvuoden puheet syntyvät. Joskus valmistautuminen voi tapahtua dramaattisella hetkellä. Näin oli vuonna 2004, kun tsunamiuutinen levisi maailmalle.

    Tanssintutkija Petri Hoppu johdatti meidät joulukuussa kotoisten kansantanssiemme maailmaan. Samalla, kun sanojen polska, katrilli ja tanhu selviteltiin, muinainen maailma alkoi hahmottua paikkana, jossa kansainväliset virtaukset – kuten muotitanssit – kulkivat vastustamattomasti syrjäisimpiinkin torppiin ilman radiota, televisiota, äänilevyjä tai internetiä. Kuulemme miten menuetti levisi hovista kansan pariin ja kuinka vaatekappaleet ja tanssit antavat vaikutteita toisilleen.

    Yhdysvalloissa vietetään elokuussa kansallista Navajo-koodinpuhujien päivää sen kunniaksi, että toisen maailmansodan aikana joukko navajoja toimi Tyynenmeren rintaman radisteina. Navajoiden kieli toimi koodina, jota japanilaiset eivät pystyneet murtamaan.

    Käytimme tilaisuutta hyväksemme tutustuaksemme intiaaniasiaintuntija dosentti Riku Hämäläisen johdolla Pohjois-Amerikan intiaanikieliin. Ensiksi saamme kuulla kaikille valkonaamoille tutun inkkarisanan tomahawk etymologiaa. Oppivatko eurooppalaiset helposti uuden mantereen asukkaiden kieliä? Oliko Pohjois-Amerikan intiaaneilla jonkinlaista myyttistä runoelmaa tai eeposta?

    Elokuussa keskustelimme tietokirjailija Jukka Korpelan kanssa viivojen hämmentävästä maailmasta. Minkä pituinen on ajatusviiva? Mitä eroa on tavuviivalla ja ajatusviivalla? Entä ranskalainen viiva?

    Syyskuussa ohjelmassamme vieraili yritysten brändejä tutkinut Timo Leppänen. Hänen kirjansa Merkilliset nimet on hauska lukukokemus kaikille, jotka ovat miettineet, mistä tulee virvoitusjuoman nimi Koff.

    Risto Pulkkinen avasi marraskuussa Aristoteleen kantapäälle suomalaisen kansanuskon sanastoa. Pulkkiselta ja Stina Lindforsilta ilmestyi viime vuonna järkälemäinen sanakirja nimeltään Suomalaisen kansanuskon sanakirja. Se kertoo sanakirjan muodossa huimia asioita menneiden aikojen maailmasta, jossa uskonnollisuus oli kiinteä osa elämäämme. Mm. keijukaiset ovat nykymaailmassa täysin väärinymmärrettyjä.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

    Kuva: YLE/Erkki Wranger

  • Aristoteleen kantapää selvittää mitä on oikeustulkkaaminen, ja miten se eroaa tavallisesta tulkkaamisesta. Miksi tulkkia tarvitaan yhä useammin suomalaisissa oikeussaleissa? Haastateltavana on oikeustulkki ja tutkija Nina Isolahti. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.

    Muinaiset roomalaiset ja kreikkalaiset eivät ole kovin hyvä esimerkkejä meille nykyajan kielten opiskelijoille. Näille sivistyskansoina pidetyille antiikin kulttuureille vieraan kielen opettelu oli kauhistus ja alentavaksi koettua puuhaa. Niinpä orjia, vankeja ja eri etnisten ryhmien risteymänä syntyneitä pakotettiin opettelemaan kieliä ja toimimaan tulkkeina.

    Kaupankäynti, uskontojen levittäminen ja löytöretket ovat työllistäneet tulkkeja aina. Simultaanitulkkaus kansainvälisessä neuvottelussa keksittiin vuonna 1927 Sveitsissä työläisten kansainvälisessä kokouksessa, mutta koska se oli kallista, sitä ei käytetty uudestaan ennen kuin Nürnbergin sotarikosoikeudenkäynneissä vuonna 1945. Tämän jälkeen simultaanitulkkaus yleistyikin vauhdilla ja kun oikeuden istuminen Nürnbergissä loppui vuonna 1947 Yhdistyneet kansakunnat päätti ottaa simultaanitulkkauksen jatkuvaan käyttöön kokouksissaan.

    Tulkkaaminen oikeudessa ei suinkaan päättynyt Nürnbergin oikeudenkäyntiin. Itseasiassa meillä Suomessakin tulkkaaminen oikeussaleissa ja muissa juridisissa yhteyksissä on viime vuosina ollut koko ajan lisääntymään päin.

    Nina Isolahti on opiskellut, tutkinut ja harjoittanut oikeustulkkaamista. Miten se eroaa tavallisesta tulkkaamisesta? Miksi Suomessa on totuttu oikeustulkkaamiseen? Onko kyseessä hämärän lakikielen tulkkaamisesta arkikielelle? Kysytään Nina Isolahdelta.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

    Kuva: Korkein oikeus YLE/Nella Nuora

  • Joskus itse paperi kertoo tutkijalle enemmän kuin sille kirjoitettu teksti. Näin väittää Kansallisarkiston sektorijohtaja, paperikonservoinnin asiantuntija István Kecskeméti. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura, Tina Cavén ja Jani Tanskanen.

    Suomen sodalla oli muitakin seurauksia kuin myöhemmin Suomena tunnettujen alueiden siirtyminen Ruotsilta Venäjälle ja Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat. Sodan vuonna 1809 solmittu rauhansopimus määräsi muun muassa, että Suomea koskevat asiapaperit siirretään Tukholmasta Suomeen. Tämä hanke toteutui vuonna 1816 ja siksi joulukuun alussa vietettiin Suomen arkistolaitoksen 200-vuotisjuhlia. Onnea, arkistolaitos ja etenkin Kansallisarkisto!

    Alun perin Suomen arkistot sijoitettiin Senaatin linnaan, joka nykyään tunnetaan Valtioneuvoston linnana. 1890 arkisto sai oman rakennuksen Rauhankadulle. Kyseessä oli Pohjoismaiden ensimmäinen nimenomaan arkistolle suunniteltu rakennus ja sen suunnittelija Gustav Nyström haki työhön vaikutteita British Museumin kirjaston ja Ranskan kansallisarkiston arkkitehtuurista.

    Arkisto sai keinovalaistuksen vasta 1909, ja niinpä sen julkisivussa on paljon lasia. Kaikki valo taloon tuli ikkunoista, joista se eteni välipohjan ritilöiden halki talon läpi.

    Arkisto on kansakunnan muisti, ja se onkin yksi niin sanotuista muistiorganisaatioistamme. Muita muistiorganisaatioita ovat kaikki kirjastot ja museot. Kansallismuseo juhli 100-vuotisjuhliaan viime vuonna ja tänä vuonna museoilla on meneillään Yhteinen perintömme –hanke Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.

    Kaikissa muistiorganisaatioissa säilytetään tietoa, joka useimmiten on paperille kirjoitettua tekstiä. Mutta silkan tekstin lisäksi arkistoihmisiä kiinnostaa tieto siitä, mille se on kirjoitettu. Millaisia eri papereita on olemassa? Mille kirjoitettiin ennen paperia? Onko Suomi ollut aina paperin tekemisen suurvalta? Miksei pergamentti yleistynyt jokapäiväiseen käyttöön? Kansallisarkiston aineistohallinnan yksikön sektorijohtaja Istvan Kecskemeti kertoo, mitä paperi voi kertoa.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

    Kuva: Haarlan paperitehtaan paperikone vuonna 1954. Kuva: Vapriikin kuva-arkisto/Mauno Mannelin

Klipit

  • Kielentutkija elokuvissa. Aristoteleen kantapään taustatoimittaja Jani Tanskanen ja kielentutkija Lea Nieminen keskustelevat Tatu ja Patu -elokuvan sekä -kirjojen kielestä.

    Kuva kirjasta Tatun ja Patun avaruusseikkailu: © Aino Havukainen ja Sami Toivonen / Otava.

  • Aristoteleen kantapään kuulokuvasarja käy läpi 70-vuotisjuhliaan viettävän Kielitoimiston puhelinneuvonnan vuosikymmeniä. Sarjassa koetaan pikakelauksella joukko vuosikymmenten aikana esiinnousseita oleellisia kielellisiä ihmetyksen aiheita.

    Yle on tehnyt sarjan yhteistyössä Kotimaisten kielten keskuksen kanssa, ja sitä lähetään Aristoteleen kantapää -ohjelmassa kerran kuukaudessa heinäkuuhun asti.

    Viimeinen jakso 'Vuosituhannen arvoitus!' sijoittuu 2000-luvulle.

  • Usein eri alojen erikoistermistö liukuu yleiskieleen. Monesti tästä seuraa sellaisia kysymyksiä kuin seuraava kuulijamme Jyrkisakarin meille lähettämä ihmettely:

    ”Me muusikot puhumme temposta ja urheiluselostajat temmosta. Olemmeko me väärässä, vai urheiluselostajat, vai taipuuko sana tempo käyttötarkoituksesta riippuen kahdella eri tavalla?”

    Tempo on tosiaan alun perin muusikoiden kieltä. Italiasta saatu lainasana tarkoittaa yleisesti aikaa ja musiikissa se viittaa sävellyksen nopeuteen, siihen montako nuottia tietyssä ajassa soitetaan. Ei ihme, että käsite sopii hyvin aikojen ja matkojen kanssa painivan urheilunkin filosofiaan.

    Jokainen ihminen kokee ajan eri tavalla, mutta aikaa koskevissa sanoissa ei kuitenkaan voi sallia erilaisia käytäntöjä. Musiikin ja urheilun tempot taipuvat siis samalla tavalla. Niinpä Aristoteleen kantapään nopeusfraasien aikaihminen määrää jokaisen temmon käyttäjän hankkimaan metronomin ja harjoittelemaan sen kanssa sanan tempo taivuttamista tempomerkinällä apassionato, intohimoisesti: tempo, tempon, tempoa, tempoon, tempot, tempojen, tempoja, tempoihin!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Joskus eri lähtökohdista saattaa päätyä samanlaiseen lopputulokseen. Jos nyt ajatellaan vaikka pilkottamista eli sitä, että jostain näkyy vähäisen. Ja sitten pilkkomista, paloittelua, lohkomista. Kummastakin saa johdoksen pilke, joka voi tarkoittaa sitä jotain, joka pilkottaa tai vilahtaa, ja toisaalta pilkkomisen tulosta.

    Niinpä kuulijanimimerkin Puilla lämmittävä Kurikasta meille lähettämä otsikko maaliskuisesta Maaseudun Tulevaisuudesta saa aikaan huikaisevia näköaloja. Otsikko kuului näin:

    "Lemillä tehdään polttopuuta pilkettä silmäkulmassa."

    Ilmiantajamme Puilla lämmittävä Kurikasta tuumaa: ”Jos pilke on fyysistä, käynti silmälääkärillä auttaa. Henkistä pilkettä silmäkulmaan tarvinnevat kaikki!”

    Näinhän se on. Siinäpä polttoainetta ajatuksille!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Toiset muinaiset työkalut kestävät yhä käytössä, vaikka aina vaan kehittyneempiä aikoja uusine keksintöineen tulee ja menee. Puukko mainitaan jo Kalevalassa, mutta se on yhä jokapäiväisessä käytössä – niin kouriintuntuvassa kuin vertauskuvallisessa mielessä.

    Kuulijamme Pekka jäi maaliskuussa ihmettelemään seuraavaa MTV3:n formula-autoilusivujen otsikkoa:

    "Hamilton käänsi puukkoa Ferrarin selässä."

    Pekka pohtii: ”Onko Ferrari siis joutunut selkään puukotuksen uhriksi? Kuka oli se Brutus, joka petti kunniakkaan italialaistallin? Vai hakeeko otsikon kirjoittaja kenties sanontaa Hamilton käänsi puukkoa Ferrarin haavassa? Kyseinen kisahan ei mennyt Ferrari-tallilta lainkaan hyvin kun Räikkösen autokin syttyi tuleen.”

    Pekka on aivan oikeassa, vaikka Brutus onkin tulenarka esimerkki selkään puukottamisesta. Tässä Julius Caesarin tapauksessa kuvaannollista pettämisen ilmausta ei saa sekoittaa hänen salamurhansa toteuttamistapaan, jossa Brutus oli yksi kymmenistä, jotka haavoittivat hallitsijaa tikarilla edestäpäin. Ja vaikka puukko on supisuomalainen keksintö, ymmärrettävämpää on kääntää veistä haavassa silloin kun halutaan lyödä lyötyä tai hieroa suolaa haavoihin.

    Aristoteleen kantapään puukkofraasien ylijunkkari julistaakin MTV3:n formulakirjoittajan syylliseksi puukon väärinkäyttöön yleisellä paikalla ja tuomitsee hänet kesän ajaksi keskittymään selkään suukottamiseen!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Ihmiset seuraavat kielen ilmiöitä suurella mielenkiinnolla. Niin tekee myös kuulijamme Seppo, joka lähestyi meitä hiljattain seuraavalla viestillä: ”Kiitti, okei ja moi. Ei ole Suomen kieltä. Varsinkin moi, jota kuulee jopa yleisissä radio-ohjelmissa. Jos Aristoteleen kantapää olisi ystävällinen ja tutkisi mistä moinen tervehdys on pesiytynyt Suomen kieleen.”

    Kielitoimiston sanakirjasta tämä arkinen tervehdyssana löytyy, mutta vuonna 1961 ilmestyneessä Nykysuomen sanakirjassa sitä ei vielä ollut. Se on siis melko tuore tuttavuus. Se – ja muut vastaavat sanat kuten moikka – on ilmeisesti muovautuneet hiukan pidemmästä tervehdyssanasta morjens, ehkä jopa hiukan vanhaa yleismaailmallista hei-tervehdystä mukaillen. Morjens, moron ja muut vastaavat taas tulevat mitä ilmeisimmin ruotsin aamua merkitsevästä morgon-sanasta ja hyvää huomenta eli god morgon –tervehdyksestä.

    Vuonna 2002 Taru Kolehmainen kertoi tosin Kielikello-lehdessä, että hyvää ja kaunista merkitsevä sana moi on käytössä myös saksassa, hollannissa ja ruotsissa, joskus jopa tervehdyssanana.

    Onko naapurikielestä lainattu sana sitten suomea? Niin kuin vaikka reipas terve? Kaisa Häkkisen etymologisen sanakirjan mukaan sana terve on vanha iranilainen laina. Taitaa olla niin, että kielet lainaavat sanoja toisista kielistä ja mukauttavat niitä omaan suuhun sopiviksi. Ei terve ole irania, se on suomea, niin kuin sana moi.

    Joten Seppo: kyllä moi on suomea. Samoin tuhannet muut lainasanat. Joten moi ensi kertaan!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Sanonnat ja idiomit helpottavat kielenkäyttöä. Niiden avulla voimme lähettää lukijoille ja kuulijoille tutun merkityksen tutussa paketissa eikä asiaa tarvitse joka kerta kirjoittaa alusta saakka. Joskus innostumme näistä elämää helpottavista ilmaisukeinoista kuitenkin liikaa. Niin kävi kirjoittajalle Aamulehdessä maaliskuussa, kun tarkoituksena oli selvittää lukijoille rahapelimonopolin ja EU:n säädösten suhteita.

    Kuulijamme Kain lähettämässä jutussa alku oli vielä ihan helppoa:

    "Euroopan unionin komissiolla on oma lehmä ojassa, sillä…"

    Kohta lukija pääsi kuitenkin laskemaan lisää karjaa:

    "Kotimaisilla peliyhteisöillä on oman toiminnan säilyttämisen lehmä ojassa."

    Pian kirjoituksessa nautoja alkoikin vilistä oikein toden teolla:

    "Ulkomaiset peliyhtiöt liputtavat lisenssijärjestelmän puolesta. Heidän lehmänsä keskustelun ojassa ei oikeastaan ole lehmä, vaan lypsäjä."

    Nyt lukija on pudonnut jo kärryiltä kuin lehmän häntä. Aristoteleen kantapään karjafraasien ylipaimenpoika tuomitsee omien lehmien ryöstöviljelyn ojissa ja määrää kirjoittajan osallistumaan pikimmiten lähimmälle käsinlypsykurssille ja märehtimään siellä saamansa oppia kotona pötsi täynnä ainakin satakertaa!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Informaatiosota on yhä kiinteämpi osa nykyaikaista sodankäyntiä. Sitä voidaan käydä vaikka varsinaista sotaa ei käytäisikään ja sen tarkoituksena on paitsi levittää väärää tietoa, myös sekasorron aiheuttaminen.

    Ilmiantajamme Nimetön uskoo törmänneensä keskelle informaatiosotaa tammikuussa Aamulehteä lukiessaan. Lehdessä oli otsikko ’Kasarmeilla nyt kaikkien aikojen heikoimmat sotilaat’ ja sen alta löytyi seuraava lausunto:

    "Kaikkien aikojen huonoin testitulos 12 minuutin juoksutestissä valitettavasti edelleen vahvistaa nuorten miesten yhä heikentyvää kestävyyskuntoa."

    Nimetön on sekasorron vallassa: ”Miten huono testitulos vahvistaa varusmiesten kuntoa?” hän kysyy paniikin partaalla.

    Rauhoittukaa kansalaiset. Siinä esikunnan liikuntapäällikkö vain hämäsi vieraiden valtioiden tiedustelijoita, jotka vakoilevat puolustusvalmiuttamme lukemalla Aamulehteä. Jutun perusteella vakoojat välittivät päämajaansa ristiriitaista tietoa ja leimautuivat harrastelijoiksi, mikä on heille aivan oikein!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Joskus monia eri asioita merkitsevä sana alkaa merkitä vain yhtä asiaa, jos oikein keskittyy ajattelemaan vain sitä yhtä merkitystä. Tässä ei ole mitään ongelmaa niin kauan kuin sanaa ei käytä vaikkapa lehtijutussa.

    Kuulijanimimerkki Pikku Pete ja Iso Pat lähetti meille esimerkin siitä, miten yllättävän moni on alkanut ajatella tutusta sanasta vain sitä yhtä merkitystä. Tämä Pikku Pete ja Iso Patin lähettämä pätkä ilmestyi viime lokakuussa Helsingin Sanomissa, mutta viimeksi ilmausta käytettiin kesäkuun puolivälissä mm. Ylen uutissivuilla. Helsingin Sanomien ote menee näin:

    "Poliisi etsi käsiasetta Kehä I:n varresta – paljastui lasten leikkipyssyksi."

    Närkästynyt Pikku Pete ja Iso Pat puhkuu sanan käsiase käytöstä näin: ”Toimittajat ovat yhä laajemmin infektoituneet karttamaan selkeää sanaa pistooli. Tässäkin uutisessa on yksinkertaisesti kysymys pistoolista. Ei muun tyyppisestä käsiaseesta.”

    Pikku Pete ja Iso Pat on oikeassa, käsiaseitahan ovat myös puukot, tikarit, miekat, keihäät ja pertuskat. Näiden kylmien käsiaseiden lisäksi on lyhyitä ja pitkiä käsiaseita. Lyhyitä ovat pistoolit, pitkiä kiväärit.

    Joskus oikeiden sanojen karttaminen menee niin pitkälle, että kirjoitetaan revolverityyppisestä käsiaseesta eikä yksinkertaisesti revolverista. Ja täällä lienee sekaannuksen alkukohtakin: halutaan välttää sekoittamasta revolveria ja pistoolia toisiinsa, ikään kuin ne olisivat eri asia. Revolveri on yksi pistooleiden alalaji ja pistooli on yksi käsiaseiden alalaji – näin singahtaa totuus kuin pyssyn suusta!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Aristoteleen kantapään kuulokuvasarja käy läpi 70-vuotisjuhliaan viettävän Kielitoimiston puhelinneuvonnan vuosikymmeniä. Sarjassa koetaan pikakelauksella joukko vuosikymmenten aikana esiinnousseita oleellisia kielellisiä ihmetyksen aiheita.

    Yle on tehnyt sarjan yhteistyössä Kotimaisten kielten keskuksen kanssa, ja sitä lähetään Aristoteleen kantapää -ohjelmassa kerran kuukaudessa heinäkuuhun asti.

    Kuudes jakso 'Maanosa sekasorron vallassa!' sijoittuu 1990-luvulle.

  • Valta turmelee ja täydellinen valta turmelee täydellisesti, sanotaan. Se jätetään kuitenkin liian usein sanomatta, että valta turmelee myös kielen. Ja joskus tähän riittää vain se, että katsoo vallanpitäjistä tehtyä elokuvaa.

    Ystävämme Kapteeni Nemoji löysi tällaisesta varoittavan esimerkin Helsingin Sanomien elokuva-arvostelusta huhtikuussa. Arviossa puhuttiin italialaisesta elokuvasta, jossa senaattorin hiukan vajaaälyinen kaksoisveli nousee korkealle vallan tikapuilla. Arvostelija luonnehti valtaannousun helppoutta näin:

    "Giovanni solahtaa politiikan huipulle kuin kusi sukkaan."

    Kapteeni Nemoji ällistelee ilmausta näin: ”Kiehtova osmoosi–ilmiö”! Aristoteleen kantapään sukkafraasien ylihuopatossu ei innostu diffuusio-tulkinnasta vaan jyrähtää, että ilmaukselle kuin kusi sukassa on varattu aivan tietynlainen merkitys koillis-eurooppalaisen Suomemme kieli-ilmastossa. Se on: aivan hiljaa.

    Arvostelijan käyttämä muoto solahtaa kuin kusi sukkaan on tässä mielessä tolkuton, joten julistamme skribentin syylliseksi sukkien tuottamukselliseen likaamiseen ja määräämme hänet hoitamaan sukkapyykkivuoron koko kesän ajan.

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Hyvin harvalla työssäkävijällä on kokemusta eläkkeelle jäämisestä. Yleensä eläköityvät ihmiset alkavat viettää eläkepäiviään eivätkä palaa työelämään, kuten vaikkapa kertomaan toimittajille, miten eläkkeelle jäämiseen liittyvät ilmaukset menisivät oikein.

    Niinpä Helsingin Sanomien urheilutoimittaja päätyikin tammikuussa kirjoittamaan seuraavanlaisen luonnehdinnan uransa päättäneen jääkiekkoilija Kimmo Timosen leppoisasta arjesta:

    "Ikuisesti mies ei aio kuitenkaan tolpillaan pysyä."

    Niin kuin ilmiantajamme Timo muusta jutusta ymmärsi, toimittajan tarkoituksena oli ”kuitenkin sanoa, että mies ei aio jämähtää eläkepäivillään oleilemaan, vaan jotakin on tarkoitus tehdä”. Ilmiantajamme Laura taas ehätti toivomaan, että ”jatkuipa Timosen ura kuinka tahansa, toivottavasti mies sentään tolpillaan pysyy!”

    Aristoteleen kantapään laakereillalepäämis-fraasien ylitolppa-apina yhtyy toiveisiin ja julistaa skribentin syylliseksi vihjailevan fraasin käyttöön väärässä tilanteessa. Tolpillaan eli jaloillaan pysymisestä puhuminen merkitsee suomessa nimittäin pysyjän kunnon kyseenalaistamista joko sairauden vai humalatilan vuoksi, ja näistä kummastakaan ei jutussa ole kyse. Paremmin tilanteeseen olisi sopinut puhua aloillaan pysymisestä tai laakereillaan lepäämisestä.

    Rangaistukseksi määräämmekin kirjoittajan pysymään tolpillaan koko kesälomansa ajan, niin oppii kantapään kautta, miltä tolpillaan oleminen tuntuu!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Jani Tanskanen.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä