Ykkösaamun kolumni

Jani Kaaro: Trollaamisen oudossa ytimessä

  • 5 min
  • toistaiseksi

Kaikkihan me heitä vihaamme: Internetin trolleja. Tuota kyberajan susllaumaa, joka kulkee nimettömyyden suojassa, ja loukkaa, raatelee ja häpäisee kaiken, mikä meille muille on tärkeää ja kaunista. He elävät vahingonilosta, osaavat provokaation kaikki likaiset keinot, ja saavat tyydytyksensä sinun päiväsi pilaamisesta. Niin käsittämätön on tämä ilmiö, että psykologit uskovat trollien edustavan ainutlaatuista ihmistyyppiä. Heissä yhdistyvät persoonallisuuden kolme "pimeää" piirrettä: psykopaattisuus, macchiavellismi ja narsismi.

 

Paitsi, en ole oikein koskaan uskonut tuota psykologista selitystä. Tätä voi olla vaikea niellä, mutta aion tässä esittää, että trollaus on yksi ilmentymä ikiaikaisesta kulttuuri-instituutiosta.

 

Kun tässä kolumnissa puhun trolleista, en tarkoita ketä tahansa pölkkypäätä. joka laukoo törkyä internetissä. Tarkoitan trollien enemmän tai vähemmän järjestäytynyttä alakulttuuria, jossa ihmiset identifioivat itsensä trolleiksi. Vaikka mikään ei ole heille pyhää, heillä kuitenkin on oma pyhä kirjansa. Se on filosofi Arthur Schopenhauerin Taito olla ja pysyä oikeassa. Satiirisessa teoksessa annetaan ohjeita siihen, miten väittelyn voi voittaa, totuudesta viis.

 

Näistä ohjeista mainittakoon muutama: Vie vastustajasi väite loogiseen äärimmäisyyteensä, jolloin vastustaja joutuu puolustelemaan olkiukkoa, ja menettää näin uskottavuutensa. Provosoi vastustajasi vihaiseksi, sillä vihainen vastustaja on huolimaton ja tekee virheitä. Käytä kaikki tilaisuudet henkilökohtaisiin solvauksiin. Jos vastustajasi vastaa samalla mitalla, tyrmistytä hänet toteamalla, että keskustelussa ei sovi mennä henkilökohtaisuuksiin. Tämä ei ole omaa keksintöäni. Lähteeni on tutkija Whitney Philllipsin trollausta käsittelevä kirja That's Why We Can't Have Nice Things. Siinä trollit avoimesti myöntävät henkisen velkansa Schopenhauerln satiirille.

 

Phillips kertoo, että monien kulttuurien tarinaperinteestä löytyy myyttinen arkkityyppi, joka muistuttaa kovasti trollia. Tämä hahmo on englanniksi trickster, ja paremman termin puuttuessa kutsun häntä tässä keppostelijaksi. Keppostelija on antisankari. Hän on itsekäs, häpeämätön ja täysin moraaliton. Hän on rajojen rikkoja, kiinnostunut vain omista tarpeistaan ja etsii vain omaa tyydytystään. Mitä ihminen rakentaa, sen keppostelija rikkoo, ja mitä ihminen saa aikaan, sen keppostelija mitätöi. Keppostelijaa vetää puoleensa kaikki elämän nurjat puolet; uloste, lika, jätteet.

 

Keppostelijatarinat ovat universaaleja, sillä niihin kätkeytyy myös suurta viisautta. Omia alhaisia viettejään seuraava ja alituisesti hölmöilevä keppostelija nimittäin paljastaa kustakin kulttuurista aina jotakin, mitä kukaan ei oikein halua katsoa. Kun keppostelija rikkoo sanattomat sopimukset, hän tekee sanattomat sopimukset näkyväksi. Kun keppostelija könyää elämän nurjalla puolella, hän tekee näkyväksi sen, minkä ihmiset ovat halunneet työntää pois silmistään. Missä vain on jotakin tekopyhää, senkin keppostelija saa näkymään. Tämä tietenkin on naurattanut ihmisiä kautta aikojen.

 

Jos trollit ja hakkerit ovat kyberajan keppostelijoita, mitä he sitten ovat tehneet näkyväksi? Katsotaan.

 

Muistatteko kun trollit hakkeroivat tiensä pettämissivusto Ashley Madisonin asiakastietoihin ja julkaisivat ne netissä? Se oli järkytytys niille, joiden toiminta tuli päivänvaloon, mutta eivätkö trollit paljastaneet jotakin olennaista kaksoisstandardeista, joista en ole kuullut paljon puhuttavan. Tarkoitan sitä, että miehet antavat aamulla töihin lähtiessään suukon vaimon poskelle, ja kun kukaan ei näe, he kirjautuvat Ashley Madisonin sivuille etsimään vierasta naista. Miten meillä ylipäänsä voi olla tällainen sivusto ja miten se voi millään tavalla olla okei?

 

Entäpä sitten ne trollien liikkeelle laittamat huhut, väitteet ja uutisvinkit, jotka ovat täysin perättömiä, mutta ovat silti päätyneet valtamedian totena julkaisemiksi uutisiksi. Trolli haluaa vain pitää hauskaa, mutta tulee samalla paljastaneeksi, ettei median faktantarkistus olekaan sitä luokkaa kuin olemme vuosikaudet olettaneet? Entä mikä on ideana trollien jatkuvassa rasistisessa tai muussa häirinnässä keskustelupalstoilla ja facebookissa? Trolli haluaa tietenkin vain ärsyttää, mutta samalla hän tulee paljastaneeksi, että ihanteiden kannattaja ei aina olekaan niin kovin ihanteellinen, jos ihanteet pannaan trollitestiin.

 

Kansantarinoiden keppostelijalla on aina nälkä, ja samalla tavalla myös trolli etsii tyydytystä sinun pahasta mielestäsi. Jos haluat vielä nähdä itsensä suurtrollin, katso vain Donald Trumpia. Keppostelijatarinat ovat kaikissa kulttuurissa suurta viihdettä, ja Trump on tämän viihteen ruumiillistuma. Ihmiset odottavat henkeä pidätellen, ketä tai mitä ryhmää hän seuraavaksi uskaltaa loukata. Hän myös tekee näkyväksi jotain, mitä republikaanien johdon on ollut tavattoman vaikea myöntää: Kuinka heidän puolueensa on muuttunut yrittäjyyden, isänmaallisuuden ja markkinatalouden puolestapuhujasta kiihkoilevaksi, nurkkakuntaiseksi ja umpimieliseksi, ja he ovat sallineet sen tapahtua.

 

Jos trollaus on modernia keppostelua, mitä me voimme siitä oppia? Tärkein asia on mielestäni se, että trollit eivät tule ulkoavaruudesta tai noitametsästä. He tulevat täältä, omasta kulttuuristamme, omista kouluistamme, omista perheistämme. He eivät ole keksineet pyörää uudestaan, vaan ammentavat oppinsa ja kokemuksensa täältä. Mitä he siis ammentavat?

 

On keltainen lehdistö, joka uutisoi: Nyt on rohkeaa - Rihanna vilautti punaisella matolla. On ministeri, joka keksii lukuja päästään ja kommentoi "sori siitä". On terrori-iskuja ja Välimereen hukkuvia lapsia, jotka muuttuvat median käsittelyssä "ikonisiksi kuviksi" ja "spektaakkeleiksi", ja joilla tahkotaan kasapäin rahaa. On rasismia, josta tulee salonkikelpoista, kun sitä kutsutaan maahanmuuttokriittisyydeksi. Mikään ei ole todellista ja kaikki on showta ja vitsiä. Kaiken tämän trollit vievät loogiseen ja rationaaliseen äärimmäisyyteensä ja paljastavat siinä sivussa jotakin meidän omasta vastenmielisestä todellisuudestamme.

 

Millään tällä en halua sanoa, etteikö trollaaminen olisi ongelma. Se on, etenkin jos joudut sen kohteeksi, enkä herra paratkoon tiedä, mitä sille voi tehdä. Kansantarinoissa keppostelija jättää aina jälkeensä suuren hämmennyksen ja hajaannuksen, ja sellaisen hämmennyksen vallassa me taidamme olla nyt, koko kansakunta.

 

Jani Kaaro/Ykkösaamun kolumnisti 15.9.2016

 

 

Lähetykset

  • to 15.9.2016 8.10 • Yle Areena

Jaksot

  • Aikuisen ja lapsen suhdetta käsitellään teknisenä suorituksena ja kalenterin hallintana, vaikka se on tunteiden vuoristorata, katsoo keskiviikon kolumnistimme Reetta Räty.

  • Eläin ilmaisee karjumalla ja mylvimällä tunteitaan, ihminen laulamalla. Yhdessä laulaminen kohottaa aivojen kiintymyshormonitasoja. Kolumnistimme, eläkkeellä oleva ekologi, Jussi Viitala suosittelee laulamista ja erityisesti kuorolaulua, koska se tutkitusti vähentää yksinäisyyttä ja parantaa elämänlaatua.

  • Kolumnisti Marko Kilpi toivoo vapaampaa alkoholipolitiikkaa vaikka sanoo tuntevansa alkoholiongelman monet puolet. Hänen mukaansa ongelma ei kuitenkaan ole itse alkoholi, vaan se, kuinka me siihen suhtaudumme.

  • Suomi ei tarvitse vahvaa poliittista valtaa käyttävää presidenttiä, väittää kolumnisti, tutkija-kirjailija Jari Ehrnrooth. Hänen mukaansa meillä yhä on parlamentaarisesta kontrollista vapaa vahva presidentti keskuudessamme.

  • Viime kuukausina on tehty useita kyberhyökkäyksiä, joilla on ollut laajoja vaikutuksia. Kolumnisti Jarno Limnell arvioi, että kyberhyökkäyksiin tarvitaan poliittisia vastavoimia.

  • Mikä vaikutus käyttäytymiseemme ja lopulta jopa aivoihimme on sillä, että elämme maailmassa, jossa pelkojamme ruokitaan uhkakuvilla ja näyttävillä turvallisuustoimenpiteillä?

  • Kosmologi Kari Enqvist toivoisi, että tieteentekijöitä hehkutettaisiin urheilusankarien tapaan, tai ainakin nykyistä enemmän.

  • Vammaisten ihmisten syrjintä on yleistä, vaikka se on ihmisoikeusrikos, sanoo kolumnisti kulttuurikriitikko Aleksis Salusjärvi.

  • Kolumnisti, kieltenopettaja Paula Takio pohtii mitä toisten kunnioittaminen pohjimmiltaan tarkoittaa.

  • Jussi Viitalan kolumni: Älykkö ja intellektuelli

    Valtakunnan ykköslehdessä käytettiin hiljattain eräässä kirjoituksessa määritelmiä harkitseva älykkö ja analyyttinen intellektuelli asiayhteydessä, johon ne mielestäni sopivat erittäin huonosti. Jäin miettimään, riittääkö korkea älykkyysosamäärä yksistään siihen, että henkilöä voi luonnehtia intellektuelliksi.

    Mitä äly oikein on? Tunnettu kasvatustieteilijä Howard Gardner esitti jo 1983, että ihmisellä on useita eri tapoja käsitellä tietoa ja että nämä tavat ovat varsin riippumattomia toisistaan. Häntä oli jäänyt kiusaamaan se, että ihmisten henkisiä kykyjä arvioitiin yksinomaan älykkyystestien avulla. Hän löysi lahjakkuusalueista kahdeksan eri tyyppiä, joista älykkyystesti mittasi vain yhtä eli kykyä matemaattiseen ja loogiseen ajatteluun. Niinpä esimerkiksi kielellistä. musikaalista, sosiaalista ja liikunnallista lahjakkuutta älykkyystestit eivät ottaneet lainkaan huomioon.

    USA:n ilmavoimat joutuivat toisen maailmansodan aikana kamppailemaan aivan toisenlaisen älyn ominaisuuden kanssa. Saadakseen mahdollisimman hyviä lentäjiä, he ottivat älykkyystestin tärkeäksi valintaperusteeksi. Se ei kuitenkaan vähentänyt tappioita. Oivallettiin, että tarvittiin lentäjiä, joiden liikkeitä vastustaja ei pystynyt ennakoimaan ja tätä ominaisuutta älykkyystesti ei mitannut.

    Muutama vuosi sitten radiosta tulikin arkisto-ohjelma, jossa sodanaikaiset suomalaiset lentäjä-ässät muistelivat menneitä. He totesivat, että tärkeintä oli oppia lentämään "väärin", jotta vastustaja ei pystyisi ennakoimaan koneen liikkeitä. Esimerkiksi kaartotaistelussa lentäjä yleensä pyrkii ajamaan mahdollisimman kovaa saadakseen vastustajan kiinni. Eräs heistä kuitenkin kertoi oivaltaneensa, että jos ajaa hieman hitaammin, pystyy kaartamaan jyrkemmin ja saa vastustajan näin tähtäyslinjalle.

    Tätä hyvän hävittäjälentäjän ominaisuutta sanotaan luovuudeksi. Se on kykyä katsella tuttuja asioita aivan uudesta näkökulmasta ja löytää uusia ratkaisuja, jotka näyttävät syntyvän ilman loogista harkintaa. Älykkyystestin mittaama kyky on konvergenttia yhteen loogiseen ratkaisuun pyrkivää ajattelua. Luovuus taas edustaa divergenttiä ajattelua, joka on avoin erilaisille ratkaisuille aina tilanteen mukaan. Luovuutta on kuitenkin vaikea mitata objektiivisesti.

    Toronton yliopiston emeritusprofessori Keith Stanovich työtovereineen törmäsi 1980-luvulla toisenlaiseen älyn ominaisuuteen, rationaalisuuteen eli järkevyyteen. Se on kykyä muun muassa ennakoida omien toimien seurauksia omien tavoitteiden kannalta ja kykyä ottaa huomioon kaikki asiaan vaikuttavat tekijät. Tätä ominaisuutta voitiin tutkia objektiivisilla testeillä. Rationaalisuus koostuu paristakymmenestä osa-alueesta, joista suurin painoarvo on kyvyllä todennäköisyyksien arviointiin sekä tieteellisellä päättelyllä.

    Tutkijoille suurin yllätys oli, että korkea älykkyysosamäärä ei automaattisesti merkinnytkään korkeaa järkevyyttä, vaan ominaisuudet olivat varsin pitkälle toisistaan riippumattomia. Merkittävää huomiota aihe sai 2002 kun Daniel Kahneman sai taloustieteen Nobel-palkinnon ihmisten taloudellisten valintojen epärationaalisuutta koskevilla tutkimuksillaan.

    Stanovichin tutkimustulokset voi summata toteamukseen, että korkea älykkyysosamäärä yksinään on hyvin heikko suoja typeryyttä, mielen pimeyttä ja kelvottomia ratkaisuja vastaan. Asian voi kääntää niinkin päin, että todella suuret ja laajalle vaikuttavat tyhmyydet vaativat tekijältään huomattavan korkeaa älykkyysosamäärää. Tyhmä ihminen tekee paljon pienemmän mittakaavan tyhmyyksiä kolhien useimmiten vain itseään.

    Jonkun nimittäminen älyköksi tai intellektuelliksi vain korkean älykkyysosamäärän perusteella osoittaa huonoa arvostelukykyä. Intellektuelli ja tutkija tarvitsevat aina luovuutta ja tieteellisen ajattelun vaatimaa rationaalisuutta. Kansanvillitsijäksi pelkällä loogis-matemaattisella älyllä kyllä yltää.

    Luovuuden ja rationaalisuuden merkitystä kuvannee se, että Nobel-palkinto on voitettu jopa lähellä keskiarvoa olevilla älykkyysosamäärillä. Toisaalta rationaalisuuden puutteesta taas seuraa se kanadalaisen tutkimuksen tulos, että noin puolet sikäläisen Mensan jäsenistä uskoo astrologiaan, biorytmeihin ja UFO-miehiin! Ja he kuuluvat siis älykkäimpään kahteen prosenttiin.

    Suomen ja maailman merkittäviltä päättäjiltä toki toivoisi älyn, rationaalisuuden ja luovuuden lisäksi myös korkeaa moraalia ja heikomman lähimmäisen ymmärtämistä.

  • Miten parantaa omaa pitkäjänteisyyttään? Luo mahdollisimman yksityiskohtainen kuva tulevaisuudesta, väittää kolumnisti Matias Möttölä.

  • Roope Mokan mielestä meillä on velvollisuus uskoa tulevaisuuteen.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä