Ykkösaamun kolumni

Jani Kaaro: Trollaamisen oudossa ytimessä

  • 5 min
  • toistaiseksi

Kaikkihan me heitä vihaamme: Internetin trolleja. Tuota kyberajan susllaumaa, joka kulkee nimettömyyden suojassa, ja loukkaa, raatelee ja häpäisee kaiken, mikä meille muille on tärkeää ja kaunista. He elävät vahingonilosta, osaavat provokaation kaikki likaiset keinot, ja saavat tyydytyksensä sinun päiväsi pilaamisesta. Niin käsittämätön on tämä ilmiö, että psykologit uskovat trollien edustavan ainutlaatuista ihmistyyppiä. Heissä yhdistyvät persoonallisuuden kolme "pimeää" piirrettä: psykopaattisuus, macchiavellismi ja narsismi.

 

Paitsi, en ole oikein koskaan uskonut tuota psykologista selitystä. Tätä voi olla vaikea niellä, mutta aion tässä esittää, että trollaus on yksi ilmentymä ikiaikaisesta kulttuuri-instituutiosta.

 

Kun tässä kolumnissa puhun trolleista, en tarkoita ketä tahansa pölkkypäätä. joka laukoo törkyä internetissä. Tarkoitan trollien enemmän tai vähemmän järjestäytynyttä alakulttuuria, jossa ihmiset identifioivat itsensä trolleiksi. Vaikka mikään ei ole heille pyhää, heillä kuitenkin on oma pyhä kirjansa. Se on filosofi Arthur Schopenhauerin Taito olla ja pysyä oikeassa. Satiirisessa teoksessa annetaan ohjeita siihen, miten väittelyn voi voittaa, totuudesta viis.

 

Näistä ohjeista mainittakoon muutama: Vie vastustajasi väite loogiseen äärimmäisyyteensä, jolloin vastustaja joutuu puolustelemaan olkiukkoa, ja menettää näin uskottavuutensa. Provosoi vastustajasi vihaiseksi, sillä vihainen vastustaja on huolimaton ja tekee virheitä. Käytä kaikki tilaisuudet henkilökohtaisiin solvauksiin. Jos vastustajasi vastaa samalla mitalla, tyrmistytä hänet toteamalla, että keskustelussa ei sovi mennä henkilökohtaisuuksiin. Tämä ei ole omaa keksintöäni. Lähteeni on tutkija Whitney Philllipsin trollausta käsittelevä kirja That's Why We Can't Have Nice Things. Siinä trollit avoimesti myöntävät henkisen velkansa Schopenhauerln satiirille.

 

Phillips kertoo, että monien kulttuurien tarinaperinteestä löytyy myyttinen arkkityyppi, joka muistuttaa kovasti trollia. Tämä hahmo on englanniksi trickster, ja paremman termin puuttuessa kutsun häntä tässä keppostelijaksi. Keppostelija on antisankari. Hän on itsekäs, häpeämätön ja täysin moraaliton. Hän on rajojen rikkoja, kiinnostunut vain omista tarpeistaan ja etsii vain omaa tyydytystään. Mitä ihminen rakentaa, sen keppostelija rikkoo, ja mitä ihminen saa aikaan, sen keppostelija mitätöi. Keppostelijaa vetää puoleensa kaikki elämän nurjat puolet; uloste, lika, jätteet.

 

Keppostelijatarinat ovat universaaleja, sillä niihin kätkeytyy myös suurta viisautta. Omia alhaisia viettejään seuraava ja alituisesti hölmöilevä keppostelija nimittäin paljastaa kustakin kulttuurista aina jotakin, mitä kukaan ei oikein halua katsoa. Kun keppostelija rikkoo sanattomat sopimukset, hän tekee sanattomat sopimukset näkyväksi. Kun keppostelija könyää elämän nurjalla puolella, hän tekee näkyväksi sen, minkä ihmiset ovat halunneet työntää pois silmistään. Missä vain on jotakin tekopyhää, senkin keppostelija saa näkymään. Tämä tietenkin on naurattanut ihmisiä kautta aikojen.

 

Jos trollit ja hakkerit ovat kyberajan keppostelijoita, mitä he sitten ovat tehneet näkyväksi? Katsotaan.

 

Muistatteko kun trollit hakkeroivat tiensä pettämissivusto Ashley Madisonin asiakastietoihin ja julkaisivat ne netissä? Se oli järkytytys niille, joiden toiminta tuli päivänvaloon, mutta eivätkö trollit paljastaneet jotakin olennaista kaksoisstandardeista, joista en ole kuullut paljon puhuttavan. Tarkoitan sitä, että miehet antavat aamulla töihin lähtiessään suukon vaimon poskelle, ja kun kukaan ei näe, he kirjautuvat Ashley Madisonin sivuille etsimään vierasta naista. Miten meillä ylipäänsä voi olla tällainen sivusto ja miten se voi millään tavalla olla okei?

 

Entäpä sitten ne trollien liikkeelle laittamat huhut, väitteet ja uutisvinkit, jotka ovat täysin perättömiä, mutta ovat silti päätyneet valtamedian totena julkaisemiksi uutisiksi. Trolli haluaa vain pitää hauskaa, mutta tulee samalla paljastaneeksi, ettei median faktantarkistus olekaan sitä luokkaa kuin olemme vuosikaudet olettaneet? Entä mikä on ideana trollien jatkuvassa rasistisessa tai muussa häirinnässä keskustelupalstoilla ja facebookissa? Trolli haluaa tietenkin vain ärsyttää, mutta samalla hän tulee paljastaneeksi, että ihanteiden kannattaja ei aina olekaan niin kovin ihanteellinen, jos ihanteet pannaan trollitestiin.

 

Kansantarinoiden keppostelijalla on aina nälkä, ja samalla tavalla myös trolli etsii tyydytystä sinun pahasta mielestäsi. Jos haluat vielä nähdä itsensä suurtrollin, katso vain Donald Trumpia. Keppostelijatarinat ovat kaikissa kulttuurissa suurta viihdettä, ja Trump on tämän viihteen ruumiillistuma. Ihmiset odottavat henkeä pidätellen, ketä tai mitä ryhmää hän seuraavaksi uskaltaa loukata. Hän myös tekee näkyväksi jotain, mitä republikaanien johdon on ollut tavattoman vaikea myöntää: Kuinka heidän puolueensa on muuttunut yrittäjyyden, isänmaallisuuden ja markkinatalouden puolestapuhujasta kiihkoilevaksi, nurkkakuntaiseksi ja umpimieliseksi, ja he ovat sallineet sen tapahtua.

 

Jos trollaus on modernia keppostelua, mitä me voimme siitä oppia? Tärkein asia on mielestäni se, että trollit eivät tule ulkoavaruudesta tai noitametsästä. He tulevat täältä, omasta kulttuuristamme, omista kouluistamme, omista perheistämme. He eivät ole keksineet pyörää uudestaan, vaan ammentavat oppinsa ja kokemuksensa täältä. Mitä he siis ammentavat?

 

On keltainen lehdistö, joka uutisoi: Nyt on rohkeaa - Rihanna vilautti punaisella matolla. On ministeri, joka keksii lukuja päästään ja kommentoi "sori siitä". On terrori-iskuja ja Välimereen hukkuvia lapsia, jotka muuttuvat median käsittelyssä "ikonisiksi kuviksi" ja "spektaakkeleiksi", ja joilla tahkotaan kasapäin rahaa. On rasismia, josta tulee salonkikelpoista, kun sitä kutsutaan maahanmuuttokriittisyydeksi. Mikään ei ole todellista ja kaikki on showta ja vitsiä. Kaiken tämän trollit vievät loogiseen ja rationaaliseen äärimmäisyyteensä ja paljastavat siinä sivussa jotakin meidän omasta vastenmielisestä todellisuudestamme.

 

Millään tällä en halua sanoa, etteikö trollaaminen olisi ongelma. Se on, etenkin jos joudut sen kohteeksi, enkä herra paratkoon tiedä, mitä sille voi tehdä. Kansantarinoissa keppostelija jättää aina jälkeensä suuren hämmennyksen ja hajaannuksen, ja sellaisen hämmennyksen vallassa me taidamme olla nyt, koko kansakunta.

 

Jani Kaaro/Ykkösaamun kolumnisti 15.9.2016

 

 

Lähetykset

  • to 15.9.2016 8.10 • Yle Areena

Jaksot

  • Automatisointi tarkoitti palkkaerojen kasvua ja yhteiskunnan polarisoitumista. Keinoäly taas tuo korkeakoulutetut osaksi työväenluokkaa ja yhdistää ihmiset taisteluun konetta vastaan.

  • Vaaleja häiritsevät niin toiset valtiot, ääriliikkeet kuin yksityiset ihmiset ja keinoja tulee koko ajan lisää. Kohteena voivat olla sekä ehdokkaat että puolueet. Vaalien turvallisuudesta ja luotettavuudesta huolehtiminen on demokratian ydintä.

  • Hallituksen puoliväliriihi lämpenee tänään. Lähtökohdat välitarkastelulle ovat jotensakin tyydyttävät ja tämän ja ensi vuoden talouskasvu-ennusteita hilataan koko ajan ylöspäin. Sinänsä on toki hyvä, että uskotaan parempaan. Se on omiaan hälventämään apatian tunnelmaa, joka maata on vuosikaudet vaivannut.

  • Helsingin Sanomat kertoi hiljattain 77-vuotiaasta leskirouvasta, joka oli houkuteltu pankissa tekemään hölmöjä sijoituksia. Kokematon asiakas ei ollut ymmärtänyt, että pankin suosittelemista osakekaupoista seuraisi valtava verolasku. Arvopaperilautakunta määräsikin pankin maksamaan korvauksia.
    Tällaisia kielteisiä uutisia sijoituspalveluista on saatu viime aikoina lukea muitakin.
    Finanssivalvonta varoitti ja mätkäisi maaliskuussa rapsut neljälle yhtiölle, joiden vanhuksille antama neuvonta oli järjestetty puutteellisesti. Suurimman, miljoonan euron maksun, sai Nordea, jonka asiakas myös 77-vuotias leskirouva oli.
    Eikä tarvitse kuin mennä viime vuoteen, kun otsikoissa pyörivät pankkien veronkiertopuuhat Panamassa ja sitä ennen Luxemburgissa.
    Negatiivinen julkisuus keskittyy toki pieneen osaan finanssiyhtiöiden toiminnasta. Mutta ne eivät ole tyhjästä temmattuja. Voitontavoittelu varsinkin sijoitustuotteiden kaupalla on mennyt osin liian pitkälle. Monet tuntuvat jo ajattelevan, että maailma olisi parempi ilman pankkiireja.
    Piiloon on jäänyt se myönteinen panos, joka finanssialalla yhteiskuntien vaurastumisessa kiistatta on. Rahoitusalan tehtävänä on kanavoida varallisuutta säästäjiltä investoijille. Harva meistä voisi ostaa omaa kotia ilman asuntolainaa, jonka pankki rahoittaa talletuksilla. Yritysten kasvu olisi paljon hitaampaa ilman lainoittajia. Eläkkeet jäisivät paljon pienemmiksi ilman sijoitustuottoja.
    Välitystehtävä on kuitenkin luottamustehtävä. Jos luottamus katoaa, on finanssiala pulassa, vaikka tekisikin edelleen voittoa.
    Tämä ymmärretään maailman finanssipäättäjien pöydissä. Alan ammattilaisten suurin yhteisö, CFA Institute, kysyi vastikään finanssijohtajilta, synnyttääkö varainhoito heistä merkittävää yhteiskunnallista lisäarvoa. Vain 11 prosenttia, joka yhdeksäs, uskoi, että heidän työllään on tärkeä yhteiskunnallinen merkitys.
    Suomessa tuudittaudutaan helposti siihen, että meillä finanssiala ei ole kohdannut skandaaleja, jotka olisivat romuttaneet luottamuksen tyystin. Esimerkiksi ruotsalaisiin verrattuna sijoitusneuvojiin luotetaan Suomessa enemmän.
    Ajan merkit ovat kuitenkin selvät. Uhkakuvana on finanssialan muuntuminen ammattikunnaksi, jonne hakeutuvat vain häikäilemättömimmät rahahaukat. Ne, joita ei haittaa muiden pilkka, kunhan palkka on riittävän hyvä.
    Se olisi paha takaisku Suomessa, jossa finanssialan palveluita tarvitaan enemmän ja enemmän. Suuri osa varallisuudesta on vanhemmilla ikäluokilla. Heidän on hoidettava rahojaan viisaasti ja osattava siirtää sitä lapsilleen ja lapsenlapsilleen. Tottumusta finanssipalveluiden käytöstä ei kuitenkaan monella ole. Haussa on luotettava kumppani.
    Yksinkertainen parannuskeino olisi lisätä etiikkasisältöjä alan koulutukseen ja tutkimukseen. Olin hämmästynyt, kun etsin verkosta suomenkielisiä julkaisuja aiheesta "finanssialan etiikka". Sain vain kaksi osumaa.
    Teema loistaa poissaolollaan myös suomalaisten sijoitusneuvojien tutkinnosta. Toisin kuin kilpailijamaissa, suomalaisten oppikirjoista puuttuvat etiikkaopinnot tyystin.
    Tietenkään pelkät luennot eivät riitä. Toimintatapa, joka lähtee asiakkaan eikä myyjän tarpeista, on istutettava koko alan toimintakulttuuriin. Ihmisten täytyisi voida luottaa sijoitusneuvojaan kuin lääkäriin tai asianajajaan, luotettuun naiseen tai mieheen.
    Finanssiyhtiöt voivat parhaimmillaan olla arvostettu osa yhteiskuntaa. Unelmien mahdollistaja ja vaurastumisen siivittäjä. Mutta siihen rooliin kasvaminen edellyttää nähdäkseni ajassamme elävän epäluulon havaitsemista ja luottamuksen synnyttämistä aidoilla teoilla.

  • Joskus jooga voi auttaa päihittämään riippuvaisuuden jopa kovista huumeista. Jooga yksin ei kuitenkaan riitä. Kolumnisti Maria Markus kertoo, mitä tarvitaan lisäksi.

  • Kun sote siirtyy maakuntiin, kuntapäättäjille jää "vain koulutus". Ei silti kannata kuvitella, että koulutus olisi politiikan osa-alue, josta kaikki ovat samanmielisiä, kirjoittaa toimittaja-yrittäjä Reetta Räty.

  • Kirjailija ja filosofi Jari Ehrnrooth pohtii Lutherin ongelmallista suhdetta juutalaisiin.

  • Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo pohtii propagandan tehoa. Sosiaalinen media on muuttanut julkisuuden ja poliitikkojen suhteen, hän sanoo.

  • Kolumnistivuorossa on kosmologi, teoreettisen fysiikan professori Kari Enqvist. Hän pitää puolustuspuheen tieteelle.

  • Ulkoministeriön tutkija Sinikukka Saari pohtii Venäjän ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin suhteita.

  • Kulttuurikriitikko Aleksis Salusjärvi ei oikein saa kiinni Espoosta, vaikka on siellä syntynyt. Espoolaisena Salusjärvi ei ole mielestään mistään kotoisin.

  • Kolumnisti, kirjailija ja filosofi Jari Ehrnrooth pohtii edustajuuden kriisiä. Hänen mielestään myllerryksen tilaan joutuneeseen politiikkaan on kehkeytynyt - pitkästä aikaa - kunnon shakespeareläinen asetelma.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä