Brysselin kone

EU ja vakavat ajat

  • 44 min
  • toistaiseksi

Europarlamentti ja jäsenmaat ovat erimielisiä EU:n yhteisen budjetin suuruudesta.
Minkälaista keskustelua asian ympärillä käydään ja miten EU ja EU-aate tunteuvat kestävän näinä monin tavoin kuohuvina aikoina.Siitä puhuu europarlamentaarikko Petri Sarvamaa.Toimittajana Maija Elonheimo.

Lähetykset

  • ke 9.11.2016 10.04 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Kun EU määrää raamit eri maiden taloudenpidolle, niin miten niihin vaatimuksiin on sovitettavissa köyhyyden torjunta, jota EU myös haluaa tehtävän.
    Ja miten iso työ köyhyyden torjunta on, kun esim. joka neljäs lapsi EU:n alueella on köyhyys- ja syrjäytymisriskissä ja EU:ssa on maita, joissa nuorista puolet on työttömiä. Toisaalta työntekokaan ei aina ratkaise köyhyysongelmaa, vaan EU:ssa työntekijöistäkin 8 prosenttia on virallisten määritelmien mukaan köyhiä.
    Haastateltavana on varapuheenjohtaja Jiri Sironen Suomen köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisesta verkostosta ja toimittajana on Maija Elonheimo

  • Onko Suomi EU:n jäsenenä enää teoreettisesti tai käytännössä itsenäinen maa? Olisiko meidän viisasta erota EU:sta? Haastateltavana on Itsenäisyyspuolueen eli IPU:n puheenjohtaja Antti Pesonen.

    Ohjelma on heinäkuulta 2012. Antti Pesonen menehtyi vakavaan sairauteen 5. huhtikuuta 2017.

    Toimittajana Maija Elonheimo.

  • Pitäisikö EU:n alueiden pankkien kriisiytyessä ottaa pankkien hallitusten hallitusvastuu vakavammin, kun pankkiunionissa ollaan osin siirtymässä pankkien yhteisvastuihin ja sijoittajavastuuseen. Ja olisiko samalla syytä nostaa pankkien vakavaraisuusasteita. Haastateltavana on KHT-tilintarkastaja Yrjö Tuokko ja toimittajana Maija Elonheimo.

  • EU:n komissio on antanut keskustelun pohjaksi valkoisen paperin, jossa esitellään viisi erilaista kehitysvaihtoehtoa keskustelun pohjaksi tulevaisuuden EU:lle.
    Kuusi EU:n perustajamaata on jo ilmoittanut kannattavansa tulevaisuudessa kahden raiteen EU:n mallia. Keskustelua käy ja siis myös mahdollisesta EU:n eritahtisuudesta, ympäri Eurooppaa.
    Mutta millainen tulevaisuuden EU:n malli voisi käytännössä olla..
    Haastateltavana on ohjelmajohtaja Juha Jokela Ulkopoliittisesta instituutista ja toimittajana on Maija Elonheimo.

  • Jos EU:n perustajajäsenmaissa on iso kannatus EU:n kahden raiteen mallille, niin tuleeko se malli eittämättä toteutumaan ja mitkä muut asiat vaikuttavat EU:n tulevaisuuteen.
    Entä miten etenee EU:n turvallisuuspolitiikka. Tuleeko USA:n muuttunut poliittinen tilanne ja mahdollinen Brexit vaikuttamaan tilanteeseen Haastateltavana EU:n komission entinen korkea virkamies Eero Vuohula. Toimittajana on Maija Elonheimo.

  • Minkälainen EU olisi Suomen kannalta paras, mitä EU-alueella on odotettavissa, kun korot taas kerran nousevat, pitäisikö EKP:tä, joka käyttää isoa valtaa EU:ssa hallita avoimemmin ja demokraattisemmin, miksi pienten valuutta-alueiden kannatta pysyä itsenäisiä, ja onko pankkiunioni hyvä ajatus.

    Haastateltavana on valtiotieteen tohtori Pekka Korpinen ja toimittajana Maija Elonheimo.

  • Standardien käyttö tuotteissa on vapaaehtoista, mutta EU:nkin sisämarkkinoilla kauppa sujuu usein paremmin, jos tavarat täyttävät käyttää EU:n alueella yhteisesti sovitut standardit. Miten yhteiset standardit käytännössä sovitaan ja miten esimerkiksi tulevaisuudessa sisämarkkinoilla palveluita mahdollisesti standardoidaan. Haastateltavana on Suomen Standardisoimisliiton teknillinen johtaja Antti Karppinen ja toimittajana on Maija Elonheimo

  • Miten Rooman sopimukseen ja EU:n kehitykseen vaikutti sen alkuaikoina kauppapoliittiset paineet ja miten suurvaltapolitiikka. Entä mitkä taho lisääntyvää integraatiota eniten halusivat ja mitkä eivät.

    Haastateltavana poliittisen historian dosentti Tapani Paavonen ja toimittajana Maija Elonheimo.

  • Maahanmuuttokysymys on iso teema kun Ranskassa käydään keskustelua parin kuukauden päästä pidettävien presidentinvaalien ympärillä.
    Mutta miten iso teema se on ja miksi EU:n asiat eivät ainakaan juuri nyt tunnu isosti kiinnostavan ranskalaisia ja ranskalaista mediaa.
    Minkälaisia poliittisia mielipiteitä eri presidenttiehdokkailla on Ranskassa, jossa presidentin valta on iso.
    Ja minkälainen EU:n jäsenmaa on Ranska.
    Haastateltavana on väitöskirjatutkija Laura Parkkinen ja toimittajana on Maija Elonheimo.

  • Miten suomalaisten kuluttajasuojaan vaikuttaa se, että kuluttajansuoja on muuttumassa yhä yhtenäisemmäksi EU:n alueella. Ja miten vaikuttaa se, että EU:n alueella ei niinkään enää määritellä minimisuojaa kuluttajille, vaan on siirrytty siihen ajattelutapaan että EU:n alueella kuluttajansuojassa määritetään maksimisuoja, jota eri jäsenmaissa ei saa ylittää.
    Entä jos on ostanut tuotteita yli jäsenmaiden rajojen EU:n alueella, niin mitä kannattaa pitää mielessä esim. viallisten esineiden korvausvaatimuksia suunnitellessaan.
    Haastateltavana on kauppaoikeuden yliopistonlehtori Klaus Viitanen Helsingin yliopistosta ja toimittajana on Maija Elonheimo.

  • Ranskassa, Hollannissa ja Saksassa käydään lähitulevaisuudessa EU:n kannalta tärkeitä vaaleja.
    Onko EU:n edessä hajoaminen, jos EU-vastaiset puolueet voittavat näissä vaaleissa. Vai onko edessä kertakaikkinen muutos kahden raiteen EU:ksi, jossa eri jäsenmaat jakautuvat kiinteämmän yhteistyön ja väljemmän yhteistyön jäsenmaiksi. Mitä kahden raiteen EU:n malli voi käytännössä tarkoittaa. Ja miten maahanmuuttotilanne EU:ssa vaikuttaa siihen, mitkä puolueet EU:ssa vaaleissa menestyvät. Aiheesta keskustelee entinen EU:n oikeusasiamies ja entinen SDP:n kansanedustaja Jacob Söderman. Toimittajana on Maija Elonheimo.

  • EU:n tietosuoja-asetus astuu voimaan toukokuussa 2018 ja se tulee mm. vahvistamaan EU:n alueella käytävässä kaupassa yritysten asiakkaiden yksityisyydensuojan huomattavasti vahvemmaksi, kuin mitä vastaava yksityisyydensuoja on meidän isoilla kauppakumppaneillamme.
    Samalla tämä uusi tietosuoja-asetus edellyttää yrityksiltä isoja satsauksia asiakkaidensa tietosuojaan, ja mikäli näitä sääntöjä rikotaan, siitä seuraa kovimmillaan sakot, joiden arvo voi olla enimmillään jopa 20 milj. € tai 4 % yrityksen edeltävän tilikauden vuotuisesta maailmanlaajuisesta kokonaisliikevaihdosta.
    Haastateltavana on asianajaja Jukka Lång ja toimittajana Maija Elonheimo.

Klipit

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä