Radio Suomesta poimittuja

Sananen – After work vai after all?

  • 4 min
  • toistaiseksi

Kotimaassamme ahkerin kymmenesosa juo puolet kaikesta viinasta. Trendikäs after work on jo monin paikoin korvautunut rouhealla after all-ilmiöllä!

Meillä Jyväskylässä on yleistynyt niin sanottu after all-kulttuuri. Se on sillä lailla sukua after work-ilmiölle, että siinäkin juodaan viinaa, keskellä päivää. Sen verran olen löytänyt itsestäni harrastaja-antropologia, että verkkatakki on kauttaaltaan nukkaantunut. Lähipubissa kannattaa käydä. Siellä näkee aitoja suomalaisia omassa liemessään.

Meillä suomalaisilla on harvaan asiaan mutkaton suhde, alkoholiin on. Sitä juodaan niin paljon kuin ehditään. Huolellisella tankkaamisella teemme yhä uudestaan toisistamme glamourmalleja ja sisäisiä sankareita. Olen nähnyt sen läheltä, kunnes luolan sisäilma on sokerihuurruttanut silmälasini jonkun toisen laseiksi.

Vasta muutama vuosi sitten tohistiin, että after work-kulttuuri tulee Suomeen. Tarkoitti suoraan töistä ravintolaan purjehtimista. Tarjouskuohuviinejä kannettiin pöytään. Viereiseen pöytään teki hajuraon viimeistään tilaamalla rakastamilleen työkavereille aitoa shampanjaa.

Jyväskylän korkeudelle after work ei koskaan ehtinyt. Jo silloin oli luontevampaa rytmittää työkaverin katseleminen humalan pyöristämin linssein muutamaan isompaan rykäisyyn vuodessa. Täällä seitinohut huppeli on itsensä kiusaamista. Vielä jos joku pyörittelee auton avaimia vihreässä teessä, niin johan tässä joutaa kotiin jo itsekin. Pikkujouluissa on seuraava mahdollisuus näyttää todellinen luontonsa, silloin viina penslaa karstat elimistöstä ja ihmissuhteista.

Silti olin aavistuksen yllättynyt, että meidän muunnelmamme, tämä after all, on niin iso ilmiö täällä. Kaupungin suosituin halpaolutpubi on jo iltapäivällä kuhiseva pesä ja karaokelaitteisto on kaakotettu ääriasentoon. Kaikki tuntuu niin kauan tahmealta, kunnes itse on muuttunut saman tuntuiseksi.

En tiedä muista kaupungeista, mutta after all-kulttuuri tuntuu voimistuvan Jyväskylässä koko ajan. Missään ei törmää niin sakeisiin ja pörheisiin puliukkoparviin kuin Jyväskylän keskustassa. He varistavat, kujertavat, sulkiaan toisiaan vasten. Kun yksi horjahtaa, koko retkikunta piirtää tampaten kävelykatuun kasinmallisen ikuisuusmerkin. Eivät ole maltaan haukkoja, nauttivat tasavaltaa.

After all-kulttuuri elää meillä vahvasti myös monissa ravintoloissa. After work-ilmiöstä se eroaa niin, että työ ei ole mukana ajatuksen tasolla eikä enää edes tunteen tasolla. Työtä ei ole ollut herran aikoihin. Työkavereita oli joskus muinoin, mutta yhdenkään nimi ei tule just nyt mieleen.

After all voisi tarkoittaa: jälkeen kaiken. Kaikki elämää joskus rytmittäneet asiat ovat poissa. Työ menetti merkityksensä, rytmi menetti luontaisen komppinsa. Toiset menivät ohituskaistalta ohi niin kovaa, että ei ehditty näkemään oliko bemari vai audi. Monesta pubista on tullut kohtu, jossa on aina tasaisen kosteaa ja lämmintä. Jos kaikki märkyys hulahtaisi nyt lattialle ja sitten vedettäisiin päivän valoon, itku ei ehkä loppuisi.

Meillä on ihan oikeasti iso after all-ilmiö. Itsestä ei ehkä löytynyt sitä sitkeyttä ja voimaa, joku oli pehmentänyt tärkeät paikat. Mutta ei yhteiskuntakaan tullut vastaan. Työtä ei ollut, joku halusi lakaista syrjään. Piti luoda uusi oma kulttuuri.

Silti tiedän, että moni odottaa selvää päivää. Semmoista, jolloin kaikki on hetken oudon kirkasta ja selkeää. Napanuora sieltä uudesta kohdusta on yllättäen niin pitkä, että pystyy kävelemään satamaan ja takaisin. Soittamaan lapselleen.

After all on englantia. Se ei oikeasti tarkoita jälkeen kaiken, e-hei. Se tarkoittaa loppujen lopuksi, kuitenkin.

Siitä voi jatkaa.

Maallikkosaarnaaja Maasola

Lähetykset

  • ti 20.9.2016 18.03 • Yle Radio Suomi

Jaksot

  • Kun lahtelaiselta Annikki Aaltoselta kysyy, että saako sinua kutsua kissamummoksi, hän pohtii tovin ja vastaa, että "kyllä kait mua saa". Aaltosella on kotonaan kahdeksan kissaa ja sen lisäksi hän on huolehtinut muiden kissoista ja muistakin lemmikeistä jo 40 vuoden ajan. Aaltonen on eläinsuojeluihminen henkeen ja vereen, hän puhuukin itse mieluummin elämäntavasta kuin työstä.
    Viime vuonna Aaltonen sai Helsingin eläinsuojeluyhdistykseltä eläinsuojelun Topelius- palkinnon tunnustukseksi siitä työstä, jota hän on tehnyt eläinten eteen.

    Eläinsuojelu-uransa alkuvuosina Aaltonen kertoo itkeneensä paljon; eläinten kohtaloa, ihmisten julmuutta ja typeryyttä. Mutta karujen kohtaloiden ääreen ei voi jäädä märehtimään, muuten työtä ei jaksa tehdä. Aaltonen sanoo, että ikävien eläinkohtaloiden vastapainoksi työ on tarjonnut lukemattomia onnen hetkiä.

    Kuten nyt vaikkapa se Päijät-Hämeen eläinsuojeluyhdistyksen löytötalolle postitettu kuvakirja Peikko-Eemelistä. Kissasta, jota Annikki Aaltonen hoivasi kahdeksan vuotta sitten. Lautakasaan jumiin jäänyt pennunrääpäle oli kasvanut komeaksi kolliksi, joka opasti omistajiensa nuoria kissoja talon tavoille. Kuvakirjaa selatessakin tuli kyynel. Mutta se oli Aaltosen mukaan onnenkyynel.
    Sanna Pirkkalainen vieraili Päijät-Hämeen eläinsuojeluyhdistyksen löytötalolla.

  • Auto oli pitkään vapauden symboli. Miehen väylät tuntemattomat, metsäautotie viimeinen pakopaikka. Nyt meidän suomalaisten näkemys liikenteestä on vanhentunut. Tuleeko sellaiset tiemerkintäkokeilut, että maalaisjärki puikkaa oikealta ohitse ja näkymättömiin?
    Maallikkosaarnaaja Maasola puristaa tuolia kuin repisi sompaa.

  • Torvimyyrä eli degu on meillä suht' harvinainen lemmikki. Eikä niitä luonnonvaraisenakaan riesaksi asti elele, degut elävät villeinä vain Andien vuoristossa Chilessä.

    Lahtelaisen Johanna Kiviluodon kotona asuu kaksi torvimyyräpoikaa, Bruno ja Hugo. Ne ovat uteiliaita, suloisia, vikkeliä ja eläväisiä. Kujertavat kuin kanarialinnut ja ovat vilkkaimmillaan iltasella. Juuri silloin, kun ihminen kaipaa piristystä pitkän päivän jälkeen ja jotain, joka irrottaa ajatukset arkisesta aherruksesta.

    Kiviluodon degukaksikko asuu niille varta vasten rakennetussa kaapissa, joka on muutettu monikerroksiseksi degu-taloksi. Pohjakerroksessa on kuopsutus-, kaivautumis- ja uimalaatikko, ylemmät kerrokset on varattu kiipeilyyn, kurkisteluun ja nukkumiseen.

    Degut sairastuvat helposti diabetekseen, joten ruoan kanssa on oltava tarkkana. Muutoin torvimyyryläiset ovat sangen helppohoitoisia ja tarjoavat omistajilleen ehtymättömästi iloa. Toimittajana Sanna Pirkkalainen.

  • Maallikkosaarnaaja Maasola havahtui olevansa keski-iässä tyypillisen perusmenokokeilun piirissä. Mitä perusmeno mahdollistaa? Voiko perusmenon varaan ladata onnellisuusodotuksia? Ja mitä ylipäätään tuo vaatimattoman näköinen puuhastelu pitää sisällään?

    Vuorossa laajasti vieroksuttu sapekas arkisaarna, Sananen.

  • Esittelyssä UMK17-kilpailukappaleet (Uuden musiikin kilpailu). Juontajana Sanna Pirkkalainen.

  • Lauluja ja niiden tarinoita. Kertojina Paula Koivuniemi ja Kirsi Väänänen.
    Ohjelman musiikit:
    14. PAULA KOIVUNIEMI - Sata kesää, tuhat yötä (1981)
    15. PAULA KOIVUNIEMI - Kaikkein kauneinta (1999)
    16. PAULA KOIVUNIEMI - Aikuinen nainen (1982)
    17. PAULA KOIVUNIEMI - Kun kuuntelen Tomppaa (1999)
    18. PAULA KOIVUNIEMI - Kyyneleet (1970)
    19. PAULA KOIVUNIEMI - Vain rakkaus (2010)
    20. PAULA KOIVUNIEMI - Laulun laitumille (1994)
    21. PAULA KOIVUNIEMI - Romantiikkaa (1981)
    22. PAULA KOIVUNIEMI - Hiljaisuuden äänet (1984)
    23. PAULA KOIVUNIEMI - Matka (2010)
    Kuva: Warner Music Live

  • Lauluja ja niiden tarinoita. Kertojina Paula Koivuniemi ja Kirsi Väänänen.
    Ohjelman musiikit:
    1. PAULA KOIVUNIEMI - Mikä boogie (2014)
    2. PAULA KOIVUNIEMI - Perhonen (1966)
    3. PIA CHRISTINA - Iltaisin (1965)
    4. PAULA JA VIKTOR - Yksin vain (1974)
    5. PAULA KOIVUNIEMI - Aigeian meren laulu (1970)
    6. PAULA KOIVUNIEMI - Miten voi (1977)
    7. PAULA KOIVUNIEMI - Punahilkka-rock (1975)
    8. PAULA KOIVUNIEMI - Tummat silmät, ruskea tukka (1980)
    9. PAULA KOIVUNIEMI - Laulut kun kuolevat (1980)
    10. PAULA KOIVUNIEMI - Lautturi (1987)
    11. PAULA KOIVUNIEMI - Jotakin jäi (1973)
    12. PAULA KOIVUNIEMI - Pienokainen (1989)
    13. PAULA KOIVUNIEMI JA TONI WIRTANEN - Oma tie (2016)
    Kuva: Warner Music Live

  • Jami Liukkonen tapasi yhden Suomen suurimmista rock-legendoista Henry "Remu" Aaltosen. Viime vuoden lopussa tehdyssä haastattelussa puhutaan mm. samaan aikaan kauppoihin ilmestyneestä Markku Salon kirjoittamasta "Remu"-kirjasta sekä "Electric Play" albumista.

    - - -
    ohjelmassa soivat kappaleet:
    REMU & HURRIGANES - Fool for your love [v. 2016 ilmestyneeltä albumilta "Electric Play"]
    REMU - Perhonen [v. 2013 ilmestyeeltä albumilta "Andalusian muistelot")
    HURRIGANES - Just for you [v. 1980 ilmestyneeltä albumilta "10/80")

    Kuva: Seppo Sarkkinen/Yle

  • Siili on elänyt ihmistäkin kauemmin maapallollamme. Tämä kompakti paketti valloittaa yhä useamman kodin nyt myös lemmikkinä. Puutarhasta tuttu eurooppalainen siili on rauhoitettu, mutta Päiväntasaajalta kotoisin oleva afrikkalainen kääpiösiili viihtyy Suomessakin, kunhan lämpötila sekä valaistus on kunnossa ja orja, eli siilin omistaja kantaa ruokaa eteen.

    Kirsi Tapanaisella on noin kymmenvuotinen historia niin siilin omistajana kuin kasvattajanakin. Nyt hänellä on kotonaan kaksi vanhempaa siilirouvaa, kumpikin asustaa omassa hyllykössään. Suomen siiliyhdistyksen aktiivina toimiva Kirsi hankki ensimmäisen siilinsä heräteostona, nykyisin siilit hankitaan pääosin kasvattajilta, ei lemmikkieläinliikkeistä.

    Kääpiösiili on aikuisen lemmikki, sillä välillä kiukkuisestikin tuhahteleva piikkipallo on virkeä vasta iltaisin. Luonteeltaan siilit ovat erakkoja, mutta luottamuksen osoituksena se antaa omistajansa rapsutella vatsaansa.
    Paula Jokimies tutustui siilien elämään.

  • Keskellä arktista hysteriaa peräänkuulutamme intohimoa, nyt enemmän kuin koskaan. Jos pikkuleijonat eivät onnistu, intohimo on ollut kateissa. Työhaastattelussa intohimon esiintuominen on tärkeämpää kuin ammattitaidon. Tuleeko meistä maailman intohimoisin kansa?!

    Maallikkosaarnaaja Maasola kaivelee sisintään.

  • Joulu on taas suoritettu, ja nyt ei tarvitse vähään aikaan olla tuntemattomista syistä pahalla päällä.
    Kaupungille on paljon asiaa, virheitä yritetään paikata sen minkä pystytään. Maallikkosaarnaaja Maasola haluaisi vaihtaa muitakin lahjoja kuin pukilta tulleita.

  • Johanna Uskia voisi lemmikkiensä ansiosta kutsua suurperheelliseksi. Silti kylään mennessä on hiirenhiljaista, kukaan ei ryntää vierailijaa ovelle vastaan tai hauku tulijaa. Johanna on herppiharrastaja, eli hänellä viisi liskoa, yhdeksän käärmettä ja kilpikonna. Tosin määrä on tainnut lisääntyä jo ainakin yhdellä kuningaspytonilla. On Johannalla ja puolisollaan Janilla myös kani ja marsuja, mutta niitä ei tässä jutussa nyt noteerata enempää.

    Allergian takia kissasta luopunut Johanna hankki omilla rahoillaan huolellisen selvittelyn jälkeen ensimmäisen kilpikonnansa joskus 90-luvun alussa. Nykyisin Suomen herppiharrastajiin kuuluva Johanna käy kertomassa lemmikeistään myös messuilla tai lemmikkieläinkaupoissa.

    Johanna sanoo olevansa television luontodokumenttien kasvattama, jo aikanaan ohjelmissa nähdyt matelijat sykähdyttivät. Herppieläimissä Johannaa kiehtoo niiden erilaisuus ja eläinten salaperäisyys. Yrittäessään ymmärtää lemmikkejään Johanna opiskelee ja ottaa koko ajan selvää uusista asioita, liittyen esimerkiksi biologiaan, kemiaan, vitamiinien imeytymiseen ja villikasveihin.

    Herppiharrastukseen liittyy paljon myös tekemistä itse. Muovilaatikoista voi rakennella väliasumuksia kasvaville käärmeille ja sirkkojen ja matojen kasvattaminen säästää niinikään kuluissa.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä