Sari Valto

Seela Sella ja vanhenemisen taito

  • 54 min
  • toistaiseksi

"Minulla on kolme kotia. Yksi on perhe, toinen on teatteri ja kolmas on seurakunta", sanoo joulukuussa 80 vuotta täyttävä näyttelijä Seela Sella. Nämä kolme asiaa ovat olleet hänen elämässään oikeastaan aina. Isoäiti vei vasta 5-vuotiasta Seelaa Pelastusarmeijan tilaisuuksiin esiintymään, teatteria Seela on käynyt katsomassa lapsesta asti ja näyttämöllä hän on ollut jo lähes 60 vuotta. Seurakunta vaihtui juutalaiseen seurakuntaan 1970-luvulla.

Seela Sella ei ole jäänyt eläkeiässä laakereilleen lepäämään.

"Jäljellä on enää tämä tekemisen ilo. Enää ei tarvitse päteä."

Sellalla on ilmiselvästi taito vanheta. Elämänilo ja intohimo omaan työhön ei ole kadonnut mihinkään. Elämä on yhtä ihanaa ja mielenkiintoista kuin lapsena, kun on pystynyt säilyttämään uteliaan mielen. Miten se on onnistunut? Entä onko ikääntyminen muuttanut hänen käsityksiään rakkaudesta tai elämän tarkoituksesta? Muuttuko ihmisen sisin oikeastaan vuosien mittaan?

Tammikuussa 2017 Sella esittää Kansallisteatterissa juhlavuoteensa liittyvän monologin "Pieni eläin -  Seela Sella 80 vuotta". Siinä Seela esittää Nasun roolia ja ihmettelee maailman menoa Nasun silmin.

Lähetykset

  • ti 15.11.2016 10.05 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Suomessa on noin 300 000 leskeä, joista 240 000 on naisia. Yksi heistä on helsinkiläinen Kirsi Lihr-Koistinen, 67. Hän jäi leskeksi kuusi vuotta sitten. Takana oli yli 20 vuotta kestänyt onnellinen liitto Hannun kanssa.
    Hannun kuolema kuusi vuotta sitten tuli Kirsille järkytyksenä, vaikka Hannu sairasti vakavasti viimeiset vuotensa.
    "Hannun poismenon jälkeen olin turta ja väsynyt. Ensimmäinen vuosi meni sumussa, vain itkien. Elämänhalu sammui, millään ei ollut mitään merkitystä. Tuntui kuin yksi raajoistani olisi riuhtaistu pois. Olin toimintakyvytön. Ystävä tuli syöttämään minua kotiin", Kirsi kuvailee.
    Vähitellen olo parani sen verran, että Kirsi pystyi lukemaan suruoppaita. Hän meni myös kahteen sururyhmään, vaikka ei osaa sanoa, oliko niistä hyötyä. Pari vuotta Hannun kuoleman jälkeen Kirsi suuntasi vanhaan kotimaahansa Itävaltaan kylpylään ja tämä matka osoittautui käännekohdaksi suruprosessissa.
    "Olin kylpylässä neljä viikkoa ja otin erilaisia hoitoja. Se, että joku kosketti minua, lohdutti. Kävin vesijuoksussa ja istuin kappelissa. Matka alkoi hoitaa minua."
    Nykyään Kirsi tuntee olonsa jo valoisaksi, vaikkakaan ei koe enää olevansa se sama iloinen ja aurinkoinen ihminen, mitä hän oli ennen miehensä kuolemaa. Kaipaus iskee välillä lujaa, ja varsinkin aamiaispöydän hiljaisuus tuntuu raskaalta kestää. Kirsi käy mielessään liittoaan läpi ja huomaa vasta nyt pitäneensä montaa liiton hyvää asiaa itsestäänselvyytenä. Kiitollisuutta voi kokea jälkikäteenkin.
    Psykoterapeutti Liisa Salmenperä on jo vuosia vetänyt Eläkeliiton Yhtäkkiä yksin -kursseja leskille. Hän sanoo, että moni leski joutuu muovaamaan oman identiteettinsä uudelleen.
    "Jos olet aiemmin ollut vaimo, niin mitä olet nyt kun toinen on poissa? Myös arkiset asiat huolestuttavat leskiä. Mistä saa apua asioihin, jotka puoliso aiemmin aina hoiti. Yksinäisyys voi myös yllättää. Aiemmin kylään kutsuttiin pariskuntana, nyt ystävyysuhteita saattaa jopa katketa. Seksuaalisuus on tabu, joka hiertää myös leskiä. Moni kärsii kosketuksen puutteesta."
    Liisa Salmenperä valaa kuitenkin uskoa leskiin sen suhteen, että surun kanssa oppii elämään ja edessä voi olla uusi ja mielenkiintoinen elämänvaihe.

  • Elämme keskellä valtavaa tiedon ylitarjontaa. Kohina ja häly turruttavat ihmisiä, on vaikeaa tietää, mitä pitäisi oikeastaan tietää ja mistä sitä tietoa pitäisi etsiä. Tässä tilanteessa aivojemme on helppo rekisteröidä yksinkertaiset, tunteisiin vetoavat tarinat. Elämmekin tarinoiden ympäröiminä.

    Tarinoita tuottavat meille paitsi elokuvat, tv-sarjat, kirjallisuus, myös journalismi, mainonta, markkinointiviestintä, yritykset ja politiikka, nykyään myös tiede – aina emme edes huomaa, että meihin yritetään vaikuttaa tarinoiden kautta. Sillä sillä on valta, joka osaa kertoa tarinoita. Häntä kuunnellaan, hänet muistetaan. Näin on ollut aikojen alusta, mutta tarinallistaminen on nykyään tehokkaasti tuotteistettu.

    Tarinat eivät välttämättä ole valheellisia, mutta ne väkisinkin muovaavat todellisuutta yksinkertaisempaan muotoon. Ne karsivat jotain informaatiota pois ja korostavat jotain muuta. Näemmekö enää koko totuutta tarinoiden takaa? Asiaa pohtivat kielitieteen tutkija Janne Saarikivi sekä viestintäyrittäjä Riikka Kämppi.

  • Nykyään jo päiväkotilapset ovat oppineet puhumaan ongelmien sijaan haasteista. Ihmisen on nykyään ajateltava positiivisesti täyttääkseen ihannekansalaisen vaatimukset. Elämäntaito-oppaat, aikakauslehtijutut, ratkaisukeskeiset terapeutit ja työelämäkonsultit puhuvat yhdessä kuorossa positiivisen ajattelun autuaaksi tekevästä voimasta. Jopa poliitikot käyttävät yleisesti myönteisyyspuhetta, vaikka positiivisella ajattelulla ei työttömyysongelmaa ratkaistakaan. Pois tunnelmanpilaaja-ankeuttajat, tilalle innostuneet optimistit!

    Mutta tulevatko epäkohdat korjatuiksi vain positiivisesti ajattelemalla? Entä jos ihminen ei pystykään vaihtamaan negatiivisia ajatuksiaan positiivisiksi? Onko hän silloin huono ja välittömän terapian tarpeessa oleva ihminen? Voisiko joskus saada marista ilmoille ikäviä tuntemuksia saamatta ankeuttajan leimaa otsaansa? Entä jos me kaikki kelpaisimmekin sellaisina kuin olemme? Ja mikä vielä parempaa: entä jos meiltä vaadittaisiin mieluummin positiivisia tekoja kuin positiivista ajattelua? Teko kun suuntaa ihmisestä ulospäin, ajattelu aina sisäänpäin.

    Mitä mieltä tästä kaikesta ovat toimittaja, kolumnisti Anna Perho sekä filosofi Lauri Järvilehto?

    Toimittajana Sari Valto.

  • Mikäli mediaa on uskominen, vegaaneja on nyt kaikkialla ja lihansyönnistä on tulossa hyvää vauhtia yleisesti paheksuttavaa toimintaa. Mutta mitä kertovatkaan tilastot? Sen, että suomalaiset syövät lihaa nykyään enemmän kuin koskaan: lähes 80 kiloa henkilöä kohden vuodessa. Vihannesten kulutuksessa piikkiä ei näy, vain hedelmien kohdalla nähdään selvää kasvua. Toisaalta on huomattava, että kulutustilastot laahaavat todellisuudesta jäljessä. Kaupan myyntiluvut kertovat, että vihanneksia myytiin viime vuonna miljoonia kiloja enemmän kuin edellisenä vuonna.
    Ruokakulttuurin professori Johanna Mäkelä on nähnyt uransa aikana monta ruokatrendiä tulevan ja menevän. Kasvisruokavalion kohdalla hän kuitenkin arvelee, että kyse saattaa olla pysyvämmästä muutoksesta. "Jos ajatellaan esimerkiksi mennyttä karppausbuumia, niin silloin ruokavaliomuutosta perusteltiin vain yksilötasolla eli oman hyvinvoinnin kannalta. Kasvisten valintaa perustellaan tämän lisäksi isoilla muilla asioilla kuten tuotantoeläimiin liittyvillä eettisillä kysymyksillä ja lihantuotannon ekologisilla ongelmilla. Yksi merkki muutoksen alkamisesta on sekin, että isot elintarvikejätit ovat alkaneet ottaa vegaanit tosissaan ja tarjota heille omia tuotteitaan."
    Elintarviketieteiden maisteri Leena Saarisella on pitkä kokemus elintarviketeollisuudesta muun muassa Unileveriltä. Nykyään hän on suomalaisen start-up -yrityksen Verso Foodin hallituksen puheenjohtaja. Verso Food valmistaa kotimaisesta härkäpapusta Härkistä, jauhelihan korvaavaa kasvisproteiinituotetta.
    Kun Saarinen kumppaneineen alkoi nelisen vuotta sitten kehitellä härkäpapuvalmistetta, ei kasvisruokavalio ollut vielä niin paljon tapetilla kuin nyt. Hän kuitenkin aavisteli, että kiinnostus kasviksiin on nousemassa. Nyt Härkiksen myynti kasvaa jatkuvasti ja siitä suunnitellaan vientituotetta. Mutta onko suomalainen ruokakulttuuri todella muuttumassa vai onko kyse sittenkin vain pienestä lisästä suomalaisten lautasilla?

  • Kiusaajatyyppiejä löytyy aina kaikkialta. Päiväkodista, koulusta, yliopistosta, työpaikalta. Mikä saa ihmisen ilkeilemään toiselle? Monet tutkimukset kertovat, että kiusaajalla on heikot sosiaaliset taidot ja huono itsetunto.

    Psykologi Vesa Nevalainen on tästä eri mieltä: hänen mielestään kiusaaja on yksinkertaisesti "ilkeä paskiainen", jolla on päinvastoin erinomaiset sosiaaliset taidot. Hän osaa iskeä heikkoon kohtaan ja esittää muiden kuin kiusatun edessä viatonta. Hänellä on usein myös hyvä itsetunto. Hän on porukan kuningas. Nevalaisen mielestä ei ole järkeä yrittää liikaa ymmärtää kiusaajaa. Mitä hänen mielestään sitten asialle pitäisi tehdä?

    Mukana keskustelussa on työvalmentaja Timo Westman, joka otti kouluaikoinaan kiusaajan roolin. Ala-asteella opettaja kiusasi Timoa, yläasteella kapina oli kypsynyt ja Timo alkoi kiusata sekä opettajia että oppilaita. Mitä Timo sanoo Vesan mielipiteistä? Oliko hän nyt jälkikäteen ajateltuna ilkimys vai reppana, joka olisi tarvinnut apua?

  • Vuosia sitten ekonomi Tommi Kujala tunsi alitajuisesti hakeutuvansa kohti elämänmuutosta. Hän oli tehnyt pitkän uran markkinoinnin johtotehtävissä ja toimi tuolloin mainostoimiston varatoimitusjohtajana. Mutta hän huomasi alkaneensa vältellä työpaikan palavereja ja itse asiassa koko työpaikkaa. Työn merkitys oli alkanut tuntua tyhjältä. Seuraavaksi hän löysi itsensä joogasalilta, vaikka ei koskaan aiemmin ollut harrastanut muuta kuin pallopelejä . Alkoi intensiivinen joogaaminen, joka vei mennessään. Kujalasta tuntui, ettei hänellä ollut enää mitään muuta vaihtoehtoa kuin jättää entinen elämänsä. Hän irtisanoutui ja myi merenranta-asuntonsa. Nyt hän on perustanut oman joogakoulun ja kouluttautunut paitsi joogaopettajaksi myös enneagrammiohjaajaksi ja elämäntaitovalmentajaksi.
    Miksi ihmeessä korkeasti koulutettu ihminen jättää hyvin palkatun työnsä ja heittäytyy joogan ja enneagrammin maailmaan? Ehkä samasta syystä miksi ihmiset hakevat sankoin joukoin vastauksia elämäänsä erilaisista selfhelp-kirjoista ja henkisen kasvun kursseista ja hyvinvoinnin lisäystä lupaavilta valmentajilta. "Niin, ihmisillä on nykyään elintasonsa puolesta varaa pysähtyä ja miettiä, kuka minä oikeastaan olen ja mikä on elämän tarkoitus," Kujala sanoo.
    Samoihin kysymyksiin ihmiset toivovat löytävänsä vastauksia psykoterapeutin vastaanotolta. Psykologi Teemu Ollikainen on kuitenkin huolissaan siitä, että tänä psykokulttuurin, alituisen "minän" etsimisen kultakautena markkinoilla vaanii myös paljon huu-haata. "Suomessa kuka tahansa saa kutsua itseään terapeutiksi ja alkaa hoitaa kenties sairaitakin ihmisiä," Ollikainen sanoo. Hän ihmettelee, miksi korkeastikin koulutetut ihmiset turvautuvat nykyään epätieteellisiin selfhelp-kirjoihin ja maallikkoterapeutteihin.
    Sari Valto kysyykin molemmilta miehiltä, miksi nykyihmiset ylipäätään haluavat ulkoistaa henkisen hyvinvointinsa palveluntuottajille? Emmekö enää itse osaa määritellä, mikä on juuri itsellemme hyvää elämää? Onko käynnissä antiikin toisinto, jolloin ruumiin ja mielenkulttuurin rinnakkaiselo oli pinnalla? Ensin on trimmattava keho, sitten mieli. Tuleeko projektista koskaan valmista?

  • Avioero johtuu usein pariskunnan välisistä vuorovaikutusongelmista. Kuitenkin juuri vuorovaikutus pitäisi saada toiminaan eron jälkeen, jos pariskunnalla on lapsia, jotta lapsia ei kuormitettaisi aikuisten ristiriidoilla.

    Miten tämä onnistuu? "Olisi pystyttävä erottamaan omat myrskyisät tunteet ex-puolisoa kohtaan ja lasten asiat. On laitettava tietoisesti lapsi etusijalle. Usein ajatellaan, että jos kaksi aikuista ei tule toimeen, he eivät voi tulla toimeen eron jälkeenkään. Näin ei tarvitse olla," sanoo suunnittelija Päivi Hietanen Ensi-ja turvakotien liitosta. Hietanen on ollut mukana perustamassa Eroneuvo-vertaistukiryhmiä sekä Neuvokahvila-toimintaa ympäri Suomen.
    Keskustelussa etunimellään esiintyvä Sari kertoo omasta kuuden vuoden takaisesta erokokemuksestaan ja siitä, miten hän kouluttautui vapaaehtoistyöntekijäksi Eroneuvo-vertaistukiryhmän vetäjäksi. "Oma eroni tuli minulle järkytyksenä ja toivoin, että aikanaan olisin itsekin saanut tällaisesta ryhmästä apua. Siellä voi puida huoliaan siitä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, miten järjestetään lasten asuminen, miten taloudelliset asiat ja mistä kaikesta eron takia pitää luopua," sanoo Sari.
    Mukana keskustelussa on noin vuosi sitten eronnut Pasi, joka on myös hakenut erokipuiluunsa paljon ulkopuolista apua. "Jo ennen eroa lähdimme puolisoni kanssa pariterapiaan ja jatkoimme sitä vielä puoli vuotta eron jälkeen. Oli todella iso apu, että saimme käydä eropäätöksen jälkeen käytännön asioita läpi ulkopuolisen kanssa. Lisäksi lähdin myöhemmin itsekseni eroseminaariin ja parhaillaan olen mukana erovertaistukiryhmässä. Siellä puhutaan paljon juuri lasten asioista. Meille kaikille ensisijainen huoli on tietysti lapset," Pasi kertoo.

  • Kymmenen vuotta sitten sairaanhoitaja Kristiina Arramies heräsi olohuoneensa lattialta. Hän oli tokkurassa ja näki kaikkialla pyörivän valkoisia pillereitä. Hänen elämänsä oli menneet kuukaudet ollut päivittäistä ja runsasta rauhoittavien käyttöä. Rauhoittavien käyttö alkoi hänellä avioeron aiheuttamasta kriisistä. Hän käytti vapaa-ajallaan runsaasti alkoholia, mikä aiheutti hänelle voimakasta "morkkista". Tätä oloa hän oppi lieventämään sitten rauhoittavilla, joiden oli aiemmin kriisinsä keskellä huomannut olevan tehokkaita mielialan tasoittajia. Lopulta käyttö oli jo sekakäyttöä ja aivan viimeisinä vaiheina pelkkien lääkkeiden käyttöä. "Olin tuolloin teho-osastolla töissä sairaanhoitajana ja aluksi päihteiden käyttöni rajoittui vapaa-aikaan. Mutta poissaoloja töistä kertyi paljon ja lopulta jäin pitkälle sairaslomalle ja samalla päihteiden käyttö lisääntyi. En nähnyt, että päihderiippuvuuteni oli se ongelmien alkusyy. Lääkitsin riippuvuutta näillä lääkkeillä," toteaa Kristiina Arramies. Hän pääsi lopulta läheistensä tukemana Minnesota-hoitoon ja raitistui. "Minulle pelkkä raitistuminen ei kuitenkaan riittänyt, vaan halusin lisätä hyvinvointiani ja siksi tarvitsin lisäksi terapiaa," Arramies kertoo. Hän kouluttautui sittemmin itsekin psykoterapeutiksi. Työskennellessään sitten Kalliolan klinikalla hän näki, että asiakkaiksi tuli paljon työssä käyviä ja lääkkeisiin koukahtaneita ihmisiä, myös hoitohenkilökunnan edustajia.
    Unilääkkeiden, rauhoittavien ja kipulääkeiden väärinkäyttöä on tutkittu Suomessa vain vähän. Käyttäjistä tiedetään se, että heitä on kuukausittain noin 50 000 - 100 000. Keski-ikä on 48 vuotta ja väärinkäyttäjä on useammin nainen kuin mies. Kokopäivätöissä heistä käy 36 prosenttia.
    Hiukan alle puolella käyttöön liittyy alkoholi. Ongelma onkin, että lääkkeiden väärinkäyttö nähdään samassa sumpussa alkoholin ja muiden päihteiden käytön kanssa, vaikka lääkkeet on alunperin lääkäri määrännyt esimerkiksi unihäiriöihin tai ahdistukseen. Kaikki eivät hae niiden käytöstä päihtymistä vaan saadakseen itsensä "normaalitilaan", mutta koska toleranssi nousee nopeasti, lääkkeitä saatetaan alkaa käyttää yli lääkärin määräyksen.
    Miten riippuvuus näihin reseptilääkkeisiin syntyy ja miten riippuvuus eroaa muista aineista, siitä ohjelmassa kertoo päihdelääketieteen professori Hannu Alho Helsingin yliopistosta.

  • Viime vuonna 950 000 suomalaista yritti vakavissaan laihduttaa. Valtaosa heistä epäonnistui. Miksi?

    "Siksi, koska laihduttaminen ei onnistu, ellei ole ensin treenannut mieltään. Treenaamaton mieli valitsee aina lopulta mielihyvän. Meille tulee jokin tunne, vaikkapa ahdistus, ja ennen kuin huomaammekaan, olemme lääkinneet ahdistusta syömisellä. Annamme tunteen ohjata valintojamme. Tahdonvoimalla tässä ei onnistu ja sama pätee kaikkiin addiktioihin. Mutta mielenhallintaa on mahdollista opetella," sanoo tietokirjailija ja kouluttaja Paula Salomaa.

    Hän on työryhmänsä kanssa kehittämässä Tekesin rahoittamaa mielen hallitsemiseen tähtäävää mobiilisovellusta. Siinä ideana on, että ihminen oppisi siirtymään "automaattiohjauksesta manuaaliseksi". "Ajatuksia voi oppia pysäyttämään, esimerkiksi negatiivista ääntä sisällämme - 'et sinä kuitenkaan tässä onnistu'. Samaten voimme oppia vaikuttamaan ajatustemme laatuun. Voimme oppia ajattelemaan, että 'olen vahva ja vapaa, en halua vahingoittaa itseäni ruualla. Lisäksi missä tahansa tunnetilassa voimme oppia valitsemaan reaktion. Koemme ahdistuksen, otamme tunteen vastaan, odotamme kaksi minuuttia ja se on jo neutralisoitunut. Emme päästä itseämme toimimaan tietyssä tunnetilassa," selittää kouluttaja Paula Salomaa.

    Ylen toimittaja Jenny Lehtinen on yksi niistä sadoista tuhansista, jotka ovat aloittaneet lukemattomia kertoja erilaisia dieettejä ja "uusia, räväkkiä alkuja", mutta joutunut sitten toteamaan pettyneenä, että taaskaan ei onnistunut. Nyt Jenny on saanut tarpeekseen ja hän ei halua enää laihduttaa. Sen sijaan hän hakee itselleen lisää hyvinvointia. "Yleensä ajatellaan, että vasta kun olen laihtunut, voin olla onnellinen. Asia on juuri päinvastoin.

    Ensin pitää voida hyvin ja vasta sitten sitä saattaa laihtuakin."Jenny Lehtinen on perustanut Ylen nettisivuille Vaakakapina-kokonaisuuden, jonka idea on saada ihmisiä tekemään itselleen hyviä muutoksia. Jennyn mukaan kannattaa ensin tarkistaa, nukkuuko hyvin, millainen on ateriarytmi, onko elämässä mielekästä tekemistä, onko elämässä liikaa stressiä, onko sopivasti kivaa liikuntaa ja kun näihin kiinnittää huomiota, alkaa voida paremmin. Mitä mieltä Jenny on mielentreenistä,se kuullaan tässä toimittaja Sari Valton johtamassa keskustelussa.

  • Pidätkö perhettä tärkeimpänä asiana elämässäsi? Ja huomaat kuitenkin, että suurin osa ajastasi kuluu työpaikalla tai työasioita kotonakin miettien? Pidätkö kunnostasi huolehtimista tärkeänä arvona? Ja huomaat ilta illan jälkeen lösähtäväsi mieluummin sohvalle kuin lähteväsi kuntosalille? Entä onko kaikki periaatteessa hyvin, mutta tunnet elämäsi merkityksettömäksi ja tyhjäksi?

    Näissä kaikissa esimerkeissä on kysymys arvojen ja tekojen ristiriidasta tai siitä, että emme ylipäätään tunnista arvojamme. Psykologi ja psykoterapeutti Katja Myllyviidan vastaanotolle tulee tämän tästä ihminen, jolla on edellä kuvatun kaltaisia kokemuksia. Psykologi, psykoterapeutti Arto Pietikäinen puolestaan on kirjoittanut aiheesta kirjankin "Kohti arvoistasi - suuntaa mielekkäisiin muutoksiin".

    Myllyviita ja Pietikäinen kertovat, millaisten prosessien ja harjotteiden kautta ihminen voi muuttaa elämäänsä merkityksellisemmäksi. Ensin on löydettävä itselleen tärkeät arvot, sitten pohdittava, millaiset asiat oikeastaan estävät toimimasta näiden arvojen mukaisesti ja lopulta alettava tekemään harjoituksia, joiden avulla omaa käyttäytymistä aletaan muuttaa arvojen suuntaisiksi. On myös opittava tulemaan toimeen sellaisten ajatusesteiden kanssa kuin "ei sinusta kuitenkaan tähän ole" tai "ei mikään muutu kuitenkaan, anna olla". Omalle ystävälle osaamme kenties olla kannustavia, itsellemme emme.

    Myllyviidan ja Pietikäisen puheista kuullaankin myös nyt psykologian kentällä niin muodikkaat sanat kuin "itsemyötätunto" ja "tietoisuustaidot". Yksi asia on Myllyviidan ja Pietikäisen mielestä selvä: pelkästään jotain ulkoisesti päättämällä asiat eivät muutu. On tutustuttava itseensä syvällisemmin.

  • Mikä saa ihmisen vahingoittamaan kaltaisiaan, tappamaan toisen, tekemään joukkomurhan, kiduttamaan? Miten ihmisestä tulee pahoja tekoja tekevä hirviö? Vai onko pahuus meissä kaikissa ja voisiko meistä jokainen syyllistyä hirmutekoihin tietyissä olosuhteissa? Voidaanko paha kitkeä meistä pois?

    Sari Valton ohjelmassa pohditaan pahuuden ilmiötä filosofisesta, moraalisesta että lääketieteellisestä näkökulmasta. Vieraina ovat pitkän linjan filosofi Torsti Lehtinen sekä mielentilatutkimuksia tekevä oikeuspsykiatrian ylilääkäri Allan Seppänen.

  • Kirkon tutkimuskeskuksen mukaan 47 prosenttia suomalaisista uskoo enkeleihin. Millaisina enkeleitä pidetään ja miksi niihin uskotaan?
    Sari Valton vierailla on aiheeseen kaksi erilaista näkökulmaa. Teologi ja tietokirjailija Esko Miettinen näkee enkelit kristinuskoon vankasti kuuluvina olentoina, kun taas entinen tangokuningatar ja nykyinen enkeliseminaareja ja -iltoja pitävä Kirsi Ranto edustaa niin sanottua modernia enkeliuskoa.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä