Ykkösaamun kolumni

Salaista tietoa

  • 5 min
  • toistaiseksi

Ruotsi on nostanut sotilaallista valmiuttaan "salaisen uhan" takia. Suomessa ei vastaavaa uhkaa tai tarvetta valmiuden nostamiseen katsota olevan. Vaikka Ruotsin ele ei suuren suuri ole sotilaallisesti, on se poliittisesti hyvin raskas. Taustalla täytyy olla jotain paljon konkreettisempaa kuin pahan aavistelu. Ruotsi ei ole jakanut tätä valmiuden nostamiseen johtanutta tietoa Suomen kanssa, kertoo puolustusministeri Jussi Niinistö. Ja vaikka olisikin, hän olisi varmaan sanonut silti noin. Ruotsin omillekaan kansanedustajille kun ei ole kerrottu syytä, miksi Gotlantiin sijoitettiin nopeasti uudestaan vakituisia joukkoja.

Tällainen tietoa pimittävä käytös ei ole Suomessakaan vierasta. Kovin usein on vaikuttanut siltä, että tietoa turvallisuuspolitiikkaan liittyvistä asioista pantataan eduskunnan valiokunnilta mahdollisimman pitkään. Menneinä vuosikymmeninä tällaista panttausta tehtiin sen takia, että tietojen arveltiin menevän suoriltaan Neuvostoliitolle. Nyt kysymys lienee enemmän siitä, että halutaan kontrolloida asioiden tulemista julkisuuteen.

Yhdysvaltain varapresidentti Joe Biden teki elokuun lopussa Euroopan kiertueen. Hänen lausuntonsa Ruotsissa oli äärimmäisen mielenkiintoinen: "Kukaan ei voi ymmärtää väärin, ei herra Putin eikä kukaan muu, että tämä on loukkaamatonta aluetta. Ja piste." Hän hieman epäkorrektisti puhutteli suoraan toisen maan valtionpäämiestä ja sävy oli suorastaan napauttava. Ennen kaikkea lausunto vaikutti ikävän täsmälliseltä. Aivan kuin Biden olisi sanonut Putinille: "Tiedämme mitä aiotte. Älkää."

Bidenin lausuma sisälsi myös vähintäänkin vahvan vihjauksen turvatakuista Ruotsille. Kylmän sodan ajan Ruotsilla ja Yhdysvalloilla oli salainen sopimus sodan varalle. Ei ole vaikeaa ajatella sen järjestelyn saaneen nyt jonkinlaista jatkoa. Kuinka ollakaan heti Bidenin vierailun jälkeen Suomen presidentti ja pääministeri saivat kutsun Ruotsin pääministerin rapukesteihin. Tietoa näistä ei annettu etukäteen, eikä jälkikäteenkään keskusteluista juuri mitään kerrottu. Presidentti twiittasi tapahtumasta huolettomaan sävyyn "Pian pohjoismaista yhteistyötä parhaimmillaan! Kultarannassa 2v sitten palautettu perinne, Fin-Swe kesätapaaminen, nyt PM Löfven isäntänä."

Presidentti Niinistölle tällaiset tavat toimia epävirallisemmissa puitteissa ovat tuttuja. Kultaranta-keskustelut ovat tarpeellisuutensa takia muodostuneet jo instituutioksi. Presidentti on myös tavannut puoluejohtajia tarpeen tullen. Nämä rapukestit sopivat siis hyvin tämän jonon jatkoksi. Hankalassa paikassa pitää tietoa liikuttaa ja mahdollisia yhteisiä näkemyksiä etsiä vapaana normaaliin hallintoon kuuluvasta avoimuudesta ja jäykkyydestä.

Epäviralliset ja salaiset sopimukset ovat aina olleet osa kansakunnan turvallisuutta. Julkisuudessa Suomi on solminut ja solmimassa erilaisia puolustuspoliittisia sopimuksia. Aiemminkin tällaisiin sopimuksiin on saattanut oheen kuulua julkistamattomia ulottuvuuksia. Uskallan arvailla, että viime aikoina on ainakin keskustelun tasolla käyty läpi kansainvälisin sopimuksin demilitarisoidun Ahvenanmaan tilannetta. Paitsi että se on strategisesti tärkeä paikka koko Itämeren kannalta, se on Suomen kauppamerenkululle eräänlainen ovi maailmaan. Suljettuna Ahvenanmaan ovi sulkee käytännössä Suomen muusta maailmasta.

Avoimessa, läpinäkyvyyteen panostavassa demokratiassa salassa pidettävät tärkeät asiat ovat väistämättömyydestään huolimatta vahingollisia. Paitsi että ne heikentävät ajan mittaan luottamusta valtiojohtoon, niin ne luovat heikkoja kohtia informaatiovaikuttamiselle. Sota-ajan julisteissa luki "Kuulut kotirintamaan - Tukahduta jokainen kuulopuhe, juoru, huhu". Keskusteluun ja avoimeen tiedonjakamiseen perustuvassa yhteiskunnassa tämä vaatimus on muuttunut absurdiksi. Joka tarkoittaa kuitenkin sitä, että lähdekritiikki ja vastuu omista sanomisista on yhä suurempi. Meihin yritetään vaikuttaa oikealla, väärällä ja niitä sekoittavalla tiedolla. Ja myös kätkemällä tietoa. Mitä valistuneempia olemme, sitä paremmin pystymme punnitsemaan tilannetta. Tilannekuvan kirkastaminen kansalaisille, varsinkin muutosten yhteydessä, on asioista parhaiten perillä olevan valtiojohdon keskeinen tehtävä.

Tähtitieteessä löydetään uusia planeettoja joskus niin, että niitä itseään ei nähdä, mutta niiden vaikutus muiden taivaankappaleiden kiertoratoihin kertoo niiden olemassaolosta ja koosta. Aivan viime viikkojen turvallisuuspoliittisten tapahtumien valossa tällainen merkittävän kokoinen pimeä planeetta on ilmestynyt turpotaivaankannelle. Kiertoradoissa on nimittäin tapahtunut muutoksia, jotka voivat olla vasta alkua. Saa nähdä onko omassa asemassamme isojakin muutoksia edessä. Pahoin pelkään.

Ykkösaamun kolumni 22.9.2016 Janne Rysky Riiheläinen

 

Lähetykset

  • to 22.9.2016 8.10 • Yle Areena

Jaksot

  • Olemme erinomaisia eristäytymään, väittää kolumnistimme, poliisi ja perheenisä Marko Kilpi. 100 vuotta on lyhyt aika. Kilven mielestä nyt olisi hyvä pohtia kyyhötämmekö jatkossakin omissa oloissamme vai näytämmekö maailmalle, että mekin olemme olemassa?

  • Hitsaus on suorastaan taikuutta, ylistää kieltenopettaja Paula Takio ja toivoo, että ammattikoulutus saisi ansaitsemansa arvostuksen. Paula Takion mielestä eri koulutusmuotoja ei pitäisi asettaa vastakkain, koska kaikkia tarvitaan.

  • Halpamaiselle kansankosiskelulle löytyy vastalääke, vakuuttaa kolumnistimme, filosofi ja kirjailija Jari Ehrnrooth. Hänen reseptinsä on sähköinen kansankokous.

  • Elämme ikävän mielenkiintoisia aikoja, sanoo kolumnistimme turpobloggari Janne "Rysky" Riiheläinen. Hän ennakoi, että Trump merkitsee epävarmuutta, mutta on hän löytänyt Trumpin puheista, myös joitakin selkeitä linjauksia.

  • Kasvu antaa toivoa paremmasta, mutta töitä on paiskittava, jotta kaikki pysyvät kehityksen kelkassa mukana. Ekonomisti Anne Brunila kehottaa kolumnissaan malttiin ja rohkeuteen, jotta löydämme ratkaisut, joilla pärjäämme jatkossa.

  • Lapsettomuus voi olla monelle murhe, mutta yhä useammalle myös oma valinta. Reetta Räty pohtii kolumnissaan eri tapoja suhtautua lapsettomuuteen.

  • Syntyykö kasvu työpaikkoja luomalla vai tuhoamalla?

  • Maailma ei pyörisi ilman äitejä ja isoäitejä sanoo päivän kolumnisti Jussi Viitala.

  • Curitiban kaupunki Brasiliassa. Slummien jäteongelma on kasvanut hallitsemattomaksi. Slummien kadut ovat niin kapeat, etteivät jäteautot mahdu ajamaan sinne. Eikä kaupungilla ole niin paljoa rahaa, että se voisi ajaa slummit tasaiseksi. Mitä tehdä?

    Pormestari Jaime Lerner keksi luovan ratkaisun. Hän pystytti slummeihin roskapisteitä, joissa oli oma astia muoville, lasille, metallille ja sekajätteelle. Jokainen, joka toi roskapisteelle pussillisen lajiteltua jätettä, sai bussipoletin tai kassillisen ruokaa. Koululaiset saivat lisäksi kouluvälineitä.

    Pormestarin keksintö oli jymymenestys. Slummien asukkaat ovat tähän päivään mennessä keränneet tuhansia tonneja jätettä. Vastapalvelukseksi he ovat saaneet yli miljoona bussipolettia, tuhansia kiloja ruokaa ja yli kaksi miljoonaa kouluvihkoa. Kaupunki on puhdistunut jätteistä, slummien asukkaat pääsevät kulkemaan työpaikkoihin keskustaan, heidän ravitsemuksensa on parantunut, Curitiban joukkoliikenne on parhaita koko maailmassa ja koululaisilla on työvälineitä.

    Miten kaupunki sai kaiken tämän aikaan nostamatta veroastetta? Yksinkertaista. Pormestarin keksintö bussipoletteineen toimii käytännössä rinnakkaisvaluuttana: julkisesta palvelusta maksetaan julkisina palveluina. Jos sinulla ei ole rahaa, olet käytännössä rahatalouden ulkopuolella. Curitiban rinnakkaisvaluuttaan sen sijaan saattoi liittyä ilman rahaa, ja löytää itsensä osana toisenlaista taloutta.

    Rinnakkaisvaluutta kuulostaa monien korvissa anarkistiselta hörhöilyltä. Se on harmi, sillä silloin jää näkemättä, miten merkittävällä tavalla ne rikastuttavat elämää kaikkialla, missä niitä käytetään. Todellakin, tarvitsemme elämän rikastuttamista, koska rahatalous on jättänyt meidät niin köyhäksi.

    Muistakaa esimerkiksi hiljattaista A2 -iltaa, jonka aiheena oli yksinäisyys. Ohjelma herätti kysymyksen, onko yksinäisyys yksinäisen syy? Vai onko kyse siitä, että yhteisöt ovat rikki, ja yksinäisyys vain rikkinäisen järjestelmän sivutuote.

    Ithacan pikkukaupunki Yhdysvalloissa oli yksi tällainen yhteisö. Elettiin lamavuotta 1991. Bisnes oli lamassa, monet kävivät töissä New Yorkissa eivätkä ihmiset tunteneet toisiaan. Sitten aktivisti Paul Glover perusti Ithacaan oman valuutan, jossa yhdellä tunnilla työtä ansaitsi yhden Ithaca-setelin. Näin kuka tahansa saattoi leikata ruohoa, siivota, maalata tai mitä vain, ja saada maksun Ithaca-rahana. Parhaimmilaan Ithacassa yli tuhat yritystä otti vastaan Ithaca-rahaa.

    Mitä tämä merkitsi yhteisölle? Laman vallitessa se piti monen yrityksen pään pinnalla. Sen lisäksi se toi yhteen ihmisiä, jotka eivät muuten olisi tavanneet toisiaan. Se loi ystävyyttä ja sosiaalisia suhteita ja jopa pienen paikallisen turvaverkon. Samanlaisia kokemuksia on saatu muista rinnakkaisvaluutoista eri puolilla maailmaa.

    Monien rinnakkaisvaluuttojen salaisuus näyttää olevan siinä, että ne toimivat hieman samalla tavalla kuin lahja. Ne eivät ole vain taloudellisia transaktioita, vaan niissä on mukana sosiaalisia ja moraalisia ulottuvuuksia, joita ei ole omassa rahajärjestelmässämme. Kirjailija Bernard Lietaerin määritelmän mukaan yhteisö on ryhmä ihmisiä, jotka kunnioittavat toistensa lahjoja. Tämä nimenomaisesti näyttää olevan se ajatus, jonka rinnakkaisvaluutat parhaillaan kykenevät elvyttämään. Siksi ne kykenevät elvyttämään myös yhteisöjä sosiaalisille juurilleen.

    Oman rahajärjestelmämme perustavan ongelman muotoili Silvio Gesell 1900-luvun alussa. Kaikki, mitä ostamme rahalla, kuluu, mätänee, lahoaa, häviää ja lakkaa olemasta. Vain raha yksin ei häviä, vaan sen arvo päinvastoin kasvaa. Riittää, että säilytät sitä pankissa korkoa kasvamassa.

    Jos rahaan voi säilöä arvoa, se luo lyhytnäköisen kannustimen. Haluaisitko sata euroa nyt vai sata euroa vuoden päästä? Tietenkin nyt: jos laitat sen kasvamaan korkoa, vuoden päästä sinulla on 110 euroa. Tässä on lyhyesti teollisen ajan ympäristötuhon resepti ja historia. Metsät ovat arvokkaampia rahana, koska raha kasvaa nopeammin kuin puut. Kalat kannattaa pyydystää merestä rahaksi nyt, tai sitten sen tekee joku muu.

    Mutta entä jos arvoa ei voisi säilyttää rahassa? Mitä jos raha, jonka saat tänään, menettäisi vähitellen arvoaan, niin että vuoden kuluttua se olisi täysin arvotonta? Missä säilyttäisimme arvoa jos ei rahassa? Vastaus: tulevaisuudessa.

    Maailmanhistoriasta löytyy kaksi laajempaa ajanjaksoa, jolloin arvoa ei voinut säilyttää rahassa. Yksi oli muinainen Egypti, toinen 1000-luvun alun Eurooppa, Mahtaako olla sattuma, että nämä ajanjaksot tuottivat ihmiskunnan pitkäaikaisimmat muistomerkit, pyramidit ja katedraalit.

    Jos siis haluat muuttaa maailmaa, muuta raha. Kaikki muu seuraa perässä.

  • Freudin mukaan ei ole suurempaa rakkautta kuin naisen rakkaus esikoispoikaansa kohtaan. Tämäkö selittää sen, että miniän ja anopin suhde on usein vaikea, pohtii kolumnistimme sosiaalitieteilijä, psykoterapeutti Heli Vaaranen.

  • Ihmisen muisti on tunnetusti kummallinen, mitkä asiat jäävät muistiin - mitkä eivät.

  • Sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari miettii kolumnissaan havaintoa, että alan politiikan tavoitteet saavutetaan enemmänkin satunnaisesti kaikesta hyvästä suunnittelusta huolimatta. Saari kertoo havaintoja sekä onnistumisista että epäonnistumisista. Hän kuitenkin panee toivonsa oikein toteutetun uudistamisen mahdollisuuksiin.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä