Ykkösaamun kolumni

Salaista tietoa

  • 5 min
  • toistaiseksi

Ruotsi on nostanut sotilaallista valmiuttaan "salaisen uhan" takia. Suomessa ei vastaavaa uhkaa tai tarvetta valmiuden nostamiseen katsota olevan. Vaikka Ruotsin ele ei suuren suuri ole sotilaallisesti, on se poliittisesti hyvin raskas. Taustalla täytyy olla jotain paljon konkreettisempaa kuin pahan aavistelu. Ruotsi ei ole jakanut tätä valmiuden nostamiseen johtanutta tietoa Suomen kanssa, kertoo puolustusministeri Jussi Niinistö. Ja vaikka olisikin, hän olisi varmaan sanonut silti noin. Ruotsin omillekaan kansanedustajille kun ei ole kerrottu syytä, miksi Gotlantiin sijoitettiin nopeasti uudestaan vakituisia joukkoja.

Tällainen tietoa pimittävä käytös ei ole Suomessakaan vierasta. Kovin usein on vaikuttanut siltä, että tietoa turvallisuuspolitiikkaan liittyvistä asioista pantataan eduskunnan valiokunnilta mahdollisimman pitkään. Menneinä vuosikymmeninä tällaista panttausta tehtiin sen takia, että tietojen arveltiin menevän suoriltaan Neuvostoliitolle. Nyt kysymys lienee enemmän siitä, että halutaan kontrolloida asioiden tulemista julkisuuteen.

Yhdysvaltain varapresidentti Joe Biden teki elokuun lopussa Euroopan kiertueen. Hänen lausuntonsa Ruotsissa oli äärimmäisen mielenkiintoinen: "Kukaan ei voi ymmärtää väärin, ei herra Putin eikä kukaan muu, että tämä on loukkaamatonta aluetta. Ja piste." Hän hieman epäkorrektisti puhutteli suoraan toisen maan valtionpäämiestä ja sävy oli suorastaan napauttava. Ennen kaikkea lausunto vaikutti ikävän täsmälliseltä. Aivan kuin Biden olisi sanonut Putinille: "Tiedämme mitä aiotte. Älkää."

Bidenin lausuma sisälsi myös vähintäänkin vahvan vihjauksen turvatakuista Ruotsille. Kylmän sodan ajan Ruotsilla ja Yhdysvalloilla oli salainen sopimus sodan varalle. Ei ole vaikeaa ajatella sen järjestelyn saaneen nyt jonkinlaista jatkoa. Kuinka ollakaan heti Bidenin vierailun jälkeen Suomen presidentti ja pääministeri saivat kutsun Ruotsin pääministerin rapukesteihin. Tietoa näistä ei annettu etukäteen, eikä jälkikäteenkään keskusteluista juuri mitään kerrottu. Presidentti twiittasi tapahtumasta huolettomaan sävyyn "Pian pohjoismaista yhteistyötä parhaimmillaan! Kultarannassa 2v sitten palautettu perinne, Fin-Swe kesätapaaminen, nyt PM Löfven isäntänä."

Presidentti Niinistölle tällaiset tavat toimia epävirallisemmissa puitteissa ovat tuttuja. Kultaranta-keskustelut ovat tarpeellisuutensa takia muodostuneet jo instituutioksi. Presidentti on myös tavannut puoluejohtajia tarpeen tullen. Nämä rapukestit sopivat siis hyvin tämän jonon jatkoksi. Hankalassa paikassa pitää tietoa liikuttaa ja mahdollisia yhteisiä näkemyksiä etsiä vapaana normaaliin hallintoon kuuluvasta avoimuudesta ja jäykkyydestä.

Epäviralliset ja salaiset sopimukset ovat aina olleet osa kansakunnan turvallisuutta. Julkisuudessa Suomi on solminut ja solmimassa erilaisia puolustuspoliittisia sopimuksia. Aiemminkin tällaisiin sopimuksiin on saattanut oheen kuulua julkistamattomia ulottuvuuksia. Uskallan arvailla, että viime aikoina on ainakin keskustelun tasolla käyty läpi kansainvälisin sopimuksin demilitarisoidun Ahvenanmaan tilannetta. Paitsi että se on strategisesti tärkeä paikka koko Itämeren kannalta, se on Suomen kauppamerenkululle eräänlainen ovi maailmaan. Suljettuna Ahvenanmaan ovi sulkee käytännössä Suomen muusta maailmasta.

Avoimessa, läpinäkyvyyteen panostavassa demokratiassa salassa pidettävät tärkeät asiat ovat väistämättömyydestään huolimatta vahingollisia. Paitsi että ne heikentävät ajan mittaan luottamusta valtiojohtoon, niin ne luovat heikkoja kohtia informaatiovaikuttamiselle. Sota-ajan julisteissa luki "Kuulut kotirintamaan - Tukahduta jokainen kuulopuhe, juoru, huhu". Keskusteluun ja avoimeen tiedonjakamiseen perustuvassa yhteiskunnassa tämä vaatimus on muuttunut absurdiksi. Joka tarkoittaa kuitenkin sitä, että lähdekritiikki ja vastuu omista sanomisista on yhä suurempi. Meihin yritetään vaikuttaa oikealla, väärällä ja niitä sekoittavalla tiedolla. Ja myös kätkemällä tietoa. Mitä valistuneempia olemme, sitä paremmin pystymme punnitsemaan tilannetta. Tilannekuvan kirkastaminen kansalaisille, varsinkin muutosten yhteydessä, on asioista parhaiten perillä olevan valtiojohdon keskeinen tehtävä.

Tähtitieteessä löydetään uusia planeettoja joskus niin, että niitä itseään ei nähdä, mutta niiden vaikutus muiden taivaankappaleiden kiertoratoihin kertoo niiden olemassaolosta ja koosta. Aivan viime viikkojen turvallisuuspoliittisten tapahtumien valossa tällainen merkittävän kokoinen pimeä planeetta on ilmestynyt turpotaivaankannelle. Kiertoradoissa on nimittäin tapahtunut muutoksia, jotka voivat olla vasta alkua. Saa nähdä onko omassa asemassamme isojakin muutoksia edessä. Pahoin pelkään.

Ykkösaamun kolumni 22.9.2016 Janne Rysky Riiheläinen

 

Lähetykset

  • to 22.9.2016 8.10 • Yle Areena

Jaksot

  • Aikuisen ja lapsen suhdetta käsitellään teknisenä suorituksena ja kalenterin hallintana, vaikka se on tunteiden vuoristorata, katsoo keskiviikon kolumnistimme Reetta Räty.

  • Eläin ilmaisee karjumalla ja mylvimällä tunteitaan, ihminen laulamalla. Yhdessä laulaminen kohottaa aivojen kiintymyshormonitasoja. Kolumnistimme, eläkkeellä oleva ekologi, Jussi Viitala suosittelee laulamista ja erityisesti kuorolaulua, koska se tutkitusti vähentää yksinäisyyttä ja parantaa elämänlaatua.

  • Kolumnisti Marko Kilpi toivoo vapaampaa alkoholipolitiikkaa vaikka sanoo tuntevansa alkoholiongelman monet puolet. Hänen mukaansa ongelma ei kuitenkaan ole itse alkoholi, vaan se, kuinka me siihen suhtaudumme.

  • Suomi ei tarvitse vahvaa poliittista valtaa käyttävää presidenttiä, väittää kolumnisti, tutkija-kirjailija Jari Ehrnrooth. Hänen mukaansa meillä yhä on parlamentaarisesta kontrollista vapaa vahva presidentti keskuudessamme.

  • Viime kuukausina on tehty useita kyberhyökkäyksiä, joilla on ollut laajoja vaikutuksia. Kolumnisti Jarno Limnell arvioi, että kyberhyökkäyksiin tarvitaan poliittisia vastavoimia.

  • Mikä vaikutus käyttäytymiseemme ja lopulta jopa aivoihimme on sillä, että elämme maailmassa, jossa pelkojamme ruokitaan uhkakuvilla ja näyttävillä turvallisuustoimenpiteillä?

  • Kosmologi Kari Enqvist toivoisi, että tieteentekijöitä hehkutettaisiin urheilusankarien tapaan, tai ainakin nykyistä enemmän.

  • Vammaisten ihmisten syrjintä on yleistä, vaikka se on ihmisoikeusrikos, sanoo kolumnisti kulttuurikriitikko Aleksis Salusjärvi.

  • Kolumnisti, kieltenopettaja Paula Takio pohtii mitä toisten kunnioittaminen pohjimmiltaan tarkoittaa.

  • Jussi Viitalan kolumni: Älykkö ja intellektuelli

    Valtakunnan ykköslehdessä käytettiin hiljattain eräässä kirjoituksessa määritelmiä harkitseva älykkö ja analyyttinen intellektuelli asiayhteydessä, johon ne mielestäni sopivat erittäin huonosti. Jäin miettimään, riittääkö korkea älykkyysosamäärä yksistään siihen, että henkilöä voi luonnehtia intellektuelliksi.

    Mitä äly oikein on? Tunnettu kasvatustieteilijä Howard Gardner esitti jo 1983, että ihmisellä on useita eri tapoja käsitellä tietoa ja että nämä tavat ovat varsin riippumattomia toisistaan. Häntä oli jäänyt kiusaamaan se, että ihmisten henkisiä kykyjä arvioitiin yksinomaan älykkyystestien avulla. Hän löysi lahjakkuusalueista kahdeksan eri tyyppiä, joista älykkyystesti mittasi vain yhtä eli kykyä matemaattiseen ja loogiseen ajatteluun. Niinpä esimerkiksi kielellistä. musikaalista, sosiaalista ja liikunnallista lahjakkuutta älykkyystestit eivät ottaneet lainkaan huomioon.

    USA:n ilmavoimat joutuivat toisen maailmansodan aikana kamppailemaan aivan toisenlaisen älyn ominaisuuden kanssa. Saadakseen mahdollisimman hyviä lentäjiä, he ottivat älykkyystestin tärkeäksi valintaperusteeksi. Se ei kuitenkaan vähentänyt tappioita. Oivallettiin, että tarvittiin lentäjiä, joiden liikkeitä vastustaja ei pystynyt ennakoimaan ja tätä ominaisuutta älykkyystesti ei mitannut.

    Muutama vuosi sitten radiosta tulikin arkisto-ohjelma, jossa sodanaikaiset suomalaiset lentäjä-ässät muistelivat menneitä. He totesivat, että tärkeintä oli oppia lentämään "väärin", jotta vastustaja ei pystyisi ennakoimaan koneen liikkeitä. Esimerkiksi kaartotaistelussa lentäjä yleensä pyrkii ajamaan mahdollisimman kovaa saadakseen vastustajan kiinni. Eräs heistä kuitenkin kertoi oivaltaneensa, että jos ajaa hieman hitaammin, pystyy kaartamaan jyrkemmin ja saa vastustajan näin tähtäyslinjalle.

    Tätä hyvän hävittäjälentäjän ominaisuutta sanotaan luovuudeksi. Se on kykyä katsella tuttuja asioita aivan uudesta näkökulmasta ja löytää uusia ratkaisuja, jotka näyttävät syntyvän ilman loogista harkintaa. Älykkyystestin mittaama kyky on konvergenttia yhteen loogiseen ratkaisuun pyrkivää ajattelua. Luovuus taas edustaa divergenttiä ajattelua, joka on avoin erilaisille ratkaisuille aina tilanteen mukaan. Luovuutta on kuitenkin vaikea mitata objektiivisesti.

    Toronton yliopiston emeritusprofessori Keith Stanovich työtovereineen törmäsi 1980-luvulla toisenlaiseen älyn ominaisuuteen, rationaalisuuteen eli järkevyyteen. Se on kykyä muun muassa ennakoida omien toimien seurauksia omien tavoitteiden kannalta ja kykyä ottaa huomioon kaikki asiaan vaikuttavat tekijät. Tätä ominaisuutta voitiin tutkia objektiivisilla testeillä. Rationaalisuus koostuu paristakymmenestä osa-alueesta, joista suurin painoarvo on kyvyllä todennäköisyyksien arviointiin sekä tieteellisellä päättelyllä.

    Tutkijoille suurin yllätys oli, että korkea älykkyysosamäärä ei automaattisesti merkinnytkään korkeaa järkevyyttä, vaan ominaisuudet olivat varsin pitkälle toisistaan riippumattomia. Merkittävää huomiota aihe sai 2002 kun Daniel Kahneman sai taloustieteen Nobel-palkinnon ihmisten taloudellisten valintojen epärationaalisuutta koskevilla tutkimuksillaan.

    Stanovichin tutkimustulokset voi summata toteamukseen, että korkea älykkyysosamäärä yksinään on hyvin heikko suoja typeryyttä, mielen pimeyttä ja kelvottomia ratkaisuja vastaan. Asian voi kääntää niinkin päin, että todella suuret ja laajalle vaikuttavat tyhmyydet vaativat tekijältään huomattavan korkeaa älykkyysosamäärää. Tyhmä ihminen tekee paljon pienemmän mittakaavan tyhmyyksiä kolhien useimmiten vain itseään.

    Jonkun nimittäminen älyköksi tai intellektuelliksi vain korkean älykkyysosamäärän perusteella osoittaa huonoa arvostelukykyä. Intellektuelli ja tutkija tarvitsevat aina luovuutta ja tieteellisen ajattelun vaatimaa rationaalisuutta. Kansanvillitsijäksi pelkällä loogis-matemaattisella älyllä kyllä yltää.

    Luovuuden ja rationaalisuuden merkitystä kuvannee se, että Nobel-palkinto on voitettu jopa lähellä keskiarvoa olevilla älykkyysosamäärillä. Toisaalta rationaalisuuden puutteesta taas seuraa se kanadalaisen tutkimuksen tulos, että noin puolet sikäläisen Mensan jäsenistä uskoo astrologiaan, biorytmeihin ja UFO-miehiin! Ja he kuuluvat siis älykkäimpään kahteen prosenttiin.

    Suomen ja maailman merkittäviltä päättäjiltä toki toivoisi älyn, rationaalisuuden ja luovuuden lisäksi myös korkeaa moraalia ja heikomman lähimmäisen ymmärtämistä.

  • Miten parantaa omaa pitkäjänteisyyttään? Luo mahdollisimman yksityiskohtainen kuva tulevaisuudesta, väittää kolumnisti Matias Möttölä.

  • Roope Mokan mielestä meillä on velvollisuus uskoa tulevaisuuteen.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä