Aristoteleen kantapää

Kansanuskon monet sanat

  • 24 min
  • toistaiseksi

Miten muinaissuomalaiset puhuivat jumalista ja haltioista? Miksi pohjoissuomalaiset toivottivat toisen tervemenneeksi Helsinkiin, kun halusivat pahasti sanoa? Suomalaisen kansanuskon sanoihin perehdyttää uskontotieteen dosentti Risto Pulkkinen. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Jani Tanskanen.

***

Mikael Agricola oli huumorimiehiä. Vuonna 1551 hän laati Psalmien kirjan eli Daavidin psalttarin alkuun luettelon suomalaisista pakanallisista jumalista. Hänen mukaansa Häme ja Karjala uskoivat eri jumaliin, joita kummallakin oli tasan tusina. Näin Agricola kirjoitti jotakuinkin nykysuomeksi käännettynä Hämeen jumalista:

Epäjumalia monia tässä, muinoin palveltiin kaukana ja läsnä.
Näitä kumarsivat hämäläiset, sekä miehet että naiset.
Tapio metsästä pyydykset soi, ja Ahti vedestä kaloja toi.
Väinämöinen virret takoi, Rahko kuun mustaksi jakoi.

Ja niin edelleen. Karjalaisten jumalista Agricola tiesi taas seuraavaa:

Vaan karjalaisten nämä olivat, epäjumalat joita he rukoilivat.
Rongoteus ruista antoi, Pellonpekko ohran kasvun soi.
Vironkannas kauran kaitsi, muutoin oltiin kaurasta paitsi.
Äkräs herneet, pavut, nauriit loi, kaalit, liinat ja hamput edestoi.
Köndös huuhdat ja pellot teki, kun heidän epäuskonsa näki.

Ja niin edelleen. Entä missä se huumori sitten piilee? Se löytyy loppukaneetissa, jossa piispa kertoo rennolla otteella, että lisäksi: Palveltin mös paljo muuta / Kivet Cannot Tädhet ja Cwuta.

Risto Pulkkinen ja Stina Lindfors ovat kirjoittaneet suomalaisen kansanuskon sanakirjan. Uskontotieteen dosentti Pulkkinen on oikea ihminen kertomaan, mihin täällä uskottiin ennen kristinuskon saapumista vai uskottiinko mihinkään.

Kuva: Pentti Palmu / Yle.

Lähetykset

  • ke 16.11.2016 17.20 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Aristoteleen kantapää on toteuttanut tänä vuonna kuulijoiden toiveita. Tuomo Grundström Raumalta halusi kuulla uusintana Esperanton kielestä kertovan ohjelman, joka on uusinta lokakuulta 2006.

    Mitä esperanton kielelle kuuluu? Miksi sitä kannattaisi opettaa peruskoulussa? Aristoteleen kantapään vieraana on pitkän linjan esperantisti Pentti Järvinen.

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Anu Heikkinen.

  • Kun tavalliset sanat eivät riitä, helluntailainen alkaa puhua kielillä. Silloin hän ei itsekään ymmärrä omaa puhettaan. Kielilläpuhuminen ei edellytä hurmostilaa. Kielillä voi rukoilla vaikka autolla ajaessa, tietää Turun yliopiston uskontotieteen dosentti Tuija Hovi. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.

  • Yllättävän moni kärsii puhetekniikan ongelmista. Harjoittelemalla oikeaa tekniikkaa voi päästä eroon kurkkukivusta ja narisevasta äänestä. Pasi Heikura kysyi Tampereen yliopiston puhetekniikan ja vokologian professori Anne-Maria Laukkaselta, pitäisikö kouluissa opettaa lukemisen ja kirjoittamisen lisäksi myös puhumista. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.

    -------------

    Vähän alta kolmikymppisenä rokkiyhtyeelläni alkoi yhtäkkiä olla keikkoja hyvin säännöllisesti. Ympärivuotisen viikonloppukeikkailun sijasta siirryimme tekemään tiiviimpiä kiertueita. Kesken ensimmäistä kiertuetta tajusin pikkuhiljaa, että kurkkuni oli ollut kipeä jo melkein vuoden ajan. Muita tavallisia hengitystieoireita ei ollut, joten päättelin, että se johtui silloisesta tavastani polttaa savukkeita. Ja koska itse näin aiheutin kurkkukipuni, en tietenkään mennyt lääkärille asiaa valittamaan.

    Keväällä 1992 teimme Kuopiossa keikkapaikassa iltapäivällä soundcheckiä. Testasin omaa mikrofoniani, kun yhtäkkiä en saanut suutani kiinni! Koetin hölmistyneenä sulkea suuta, mutta mikään ei auttanut. Minulla oli leukalukko, joka onneksi laukesi tunnin sisällä.

    Oli pakko mennä lääkärille, joka antoi lähetteen puheterapeutille. Puheterapeutti kysyi, mikä ongelmani on. Kerroin asian lyhyesti ja hän vastasi, että puheeni perusteella minulla oli kolme puheteknistä vikaa. Ensinnäkin narisin. Toisekseen minulla oli ns. kovat alukkeet, eli aloitin vokaalit pienellä äänihuulia rasittavalla paukahduksella. Ja kolmannekseen en puhunut pallean tuella vaan hengitin puhuessani pinnallisesti. Nämä yhdessä rasittivat äänihuuliani ja kurkkuani niin, että ne väsyivät helposti ja kipeytyivät. Olin ällistynyt, olin luullut puhuvani ihan normaalisti!

    Parin kuukauden harjoittelujen jälkeen aloin löytää helpomman, luonnollisemman ja vähemmän rasittavan tavan puhua. Kurkkukipu hävisi. Ja tietenkin ääneni muuttui. Nauhoitukset aiemmasta narinastani alkoivat kuulostaa teini-ikäisen epävarmalta koviksen teeskentelyltä.

    Jo tämä pinnallinen kokemus puhetekniikasta opetti minut huomaamaan, miten ihmiset tekevät puheesta itselleen vaikeaa. Erilaiset haitat ovat yllättävän yleisiä. Miten yleisiä ne ovat? Miksei puhetekniikkaa opeteta ihmisille? Pitäisikö kouluissa opettaa lukemisen ja kirjoittamisen lisäksi myös puhumista? Kysytään Tampereen yliopiston puhetekniikan ja vokologian professori Anne-Maria Laukkaselta.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

  • Stadin slangista voi päätellä ketkä Suomessa asuivat kulloinkin, ja keiden kanssa he olivat kanssakäymisissä. Tsennaaks stadii, bonjaaks slangii -sanakirjan kirjoittanut Heikki Paunonen kertoo, että stadin slangi ei ole murre vaan kieli. Slangi on puhujalleen paitsi ylepeyden, myös loputtomien oikeakielisyyskiistojen aihe. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén

    ----------------

    Työvoimapula. 1800-luvun lopulla Helsinki oli kasvava kaupunki. Aleksis Kiven kuoleman tienoilla 1870-luvun alussa Helsingissä oli asukkaita noin kolmekymmentäkaksi tuhatta, eli jotakuinkin saman verran kuin Kangasalla nykyään. Kolme vuosikymmentä myöhemmin helsinkiläisiä oli liki kolme kertaa sen verran, noin 93 tuhatta.

    Kansaa tuli vauhdilla teollistuvaan kaupunkiin työläisiksi. Eri murteet sekoittuivat. Eri kielet sekoittuivat. Syntyi uusia yhteiskuntaluokkia, syntyi uutta kieltä. Samaan aikaan kun oppineet tehtailivat kieleemme satoja sanoja tieteen, taiteen ja kirjallisuuden tarpeisiin, Helsingin kaduilla niin sanottujen sakilaisten keskuudessa syntyi oma kielensä, jota alettiin pian nimittää stadin slangiksi.

    Koska kyseessä oli katujen kundien kieli, sillä oli pitkään halveksittu maine. Vasta reilusti toisen maailmansodan jälkeen slangia alettiin tutkia ja sillä alettiin kirjoittaa vaikkapa runoja. Nykyään puheenparresta osataan erottaa jo vanha sekä uusi slangi, vaikka luonnollisesti se uudistuukin koko ajan, ja niin sanottu uusikin slangi on jo ikivanhaa. Slangiin sekoittuu koko ajan uusien kielten puhujien sanoja, kun kaupunki jatkaa kasvamistaan.

    Vanhaa slangia tutkimalla voi ehkä oppia jotain siitä, miten kielten sekamelskasta voi syntyä jotain ainutlaatuista ja ennenkuulematonta, jotain josta ei voi kuin olla ylpeä. Jotain, mikä tuntuu omalta, kuten vaikka sanat remontti, akkuna ja sapuska – vaikka ne kaikki ovat tulleet meille venäjän kielestä, enemmän tai vähemmän stadin slangin kautta.

    Otettiinko stadin slangiin mukaan sanoja ruotsista ja venäjästä vai suomesta ja venäjästä? Millaista sanastoa stadin slangiin tuli eri kielistä? Stadin slangin guru, kingi ja bomtsika Heikki Paunonen kertokoon.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

    Kuva: Helsingin kaupunginmuseo

  • Alussa oli Raamattu. Juutalais-kristillinen perinne vaikuttaa edelleen kielen, tapojen, nimistön ja tarinakertomisperinteeseen kautta länsimaiseen kulttuuriin. Raamattu on siten vaikuttanut myös suomalaiseen kirjallisuuteen aina Kalevalaa ja Aleksis Kiveä myöten. Pasi Heikuran vieraana tutkijatohtori Jyrki Korpua Oulun yliopistosta. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.

    --------------------

    Muutama vuosi sitten sulkapallokaverini herra V. tapasi vanhan työkaverinsa marketin käytävillä ja puhe kääntyi tuolloin ilmestyneeseen uuteen Tähtien sota –elokuvasarjan jaksoon. Ystäväni herra V. ilmaisi, ettei ole niin kauhean suuri Star Wars –fani, koska parempiakin tieteiselokuvia on tehty. Tällöin hänen vanha työkaverinsa meni vakavaksi ja sanoi: ”Mutta Star Wars on totta!”

    Jos George Lucas 1960-luvun lopulla elokuvakoulunsa loppuvaiheilla olisi saanut sarjakuvasyndikaatti King Featuresilta luvat toteuttaa lapsuuden unelmansa, elokuvan 1930-luvun tieteissarjakuvasta Flash Gordon, Star Wars ei olisi yhtä totta.

    Kun Lucas ei saanut sarjakuvan oikeuksia, hän alkoi laatia elokuvalleen omaa universumia. Tutkimustyössään hän löysi uskontotieteilijä Joseph Campbellin vuonna 1949 ilmestyneen kirjan Sankarin tuhannet kasvot, jossa Campbell esittelee monomyytin käsitteen. Monomyytti on myyttinen peruskertomus, joka löytyy kaikista maailman uskonnoista ja myyteistä erilaisina variaatioina, mutta pohjimmiltaan samanlaisena. Campbellin kehittämä tiivistelmä maailman myyteistä sisältää mm. kuvauksen sankarin matkasta, jota Lucas sovelsi kirjoittaessaan Luke Skywalkerin vaiheista.

    Ei siis ihme, että Tähtien sodasta muistetaan usein jedi-ritarien uskonnollinen toivotus olkoon voima kanssasi ja että tavallinen tapakristittykin löytää elokuvasarjasta viittauksia vaikkapa Raamatun kertomuksiin.

    Jos moderni elokuvateollisuus ammentaa innoitusta Raamatusta, on sitä osattu ennenkin. Kirjallisuuden tutkijaprofessori Oulun Yliopistossa Jyrki Korpua selvittelee Raamatun vaikutusta kirjallisuuteen kautta aikojen kirjassaan Alussa oli sana. Hän on osaa vastata, miten moneen paikkaan nuo Lähi-Idän muinaisten paimentolaisten sadut ovat vaeltaneet.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

  • Nuoren miehen rankat harharetket kiinnostavat vuosituhannesta toiseen. Odysseuksen vaikea kotimatka toimii ihmisenä kasvamisen vertauskuvana. Mikä on tarinan alkuperä? Millainen oli Odysseian taival historian hämäristä nykypäivään? Pasi Heikura kysyi professori Paavo Castrénilta, joka on hiljattain suomentanut Homeroksen Odysseuksen harharetket. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.

    ----------------

    Yksi elämäni suurimmista televisiopettymyksistä sijoittuu vuoteen 1975, kun MTV alkoi esittää italialaista Luca Ronconin ohjaamaa minisarjaa Orlando Furioso eli Raivoisa Roland. Sarjaa nimittäin markkinoitiin saman tyyppisenä kuin hiukan tuota aiemmin esitetty sarja, joka oli tehnyt nuoreen rillipäähän aivan giganttisen vaikutuksen.

    Tuo vaikuttava televisioteos oli italialais-jugoslavialais-ranskalais-saksalainen tuotanto nimeltään Le Avventure di Ulisse, eli Odysseuksen seikkailut. Tuon kahdeksanosaisen tiivistelmän Odysseuksen harharetkistä olivat ohjanneet Franco Rossi ja Piero Schivazappa ja hyvin tehokkaan modernin musiikin siihen oli säveltänyt Carlo Rustichelli.

    Vähän yli kymmenvuotias uppoutui täysillä jugoslavialaisen pääosan esittäjä Bekim Fehmiun esittämän Odysseuksen turhiin yrityksiin päästä kotiin Välimeren aurinkoisissa maisemissa. Vierailu pelottavan kykloopin luona oli asiaankuuluvan vaikuttava ja sarjan tyyli loi muutenkin tarunhohtoisen ja tenhoavan tunnelman.

    Tällaisen realistisesti lavastetun seikkailun jälkeen italialainen, monella festivaalilla palkittu taiteellinen tulkinta keskiaikaisesta Raivoisa Roland –tarusta oli auttamatta lässähdys: koko sarja oli kuvattu yhden linnan autioissa ja hämärissä huoneissa, joissa Roland ystävineen lausui teatraalisia repliikkejään rullaavien puuhevosten päällä.

    Jokin Odysseuksen harharetkissä tuntuu kiehtovan vuosituhannesta toiseen. Kulkeehan yksi nykyaikaisen esikoiskirjallisuuden lajityyppikin luonnehdinnalla nuoren miehen raju odysseia. Haahuilu seikkailusta toiseen elämän myrskyisillä merillä toimii ihmisenä kasvamisen vertauskuvana ajasta riippumatta. Niinpä myös Paavo Castrénin uusi runomittaa lukuun ottamatta tarkka suomennos Troijan sota ja Odysseuksen harharetket on myös mukaansatempaava lukukokemus. Vaikka kyse on maailman vanhimmasta eepoksesta, tunnelma ei ole ollenkaan pölyinen.

    Millainen on Iliaan ja Odysseian taival historian hämäristä nykyaikaan? Milloin Homeroksen tarinat löydettiin? Seuraavassa kysymme asiaa professori Paavo Castrénilta.

    Viime syksynä nimimerkki Ale Ylenius toivoi Aristoteleen kantapäältä ohjelmaa ”klassisen kreikan pohjalta ponnistaen, Hellaan mytologian hahmojen ja aihelmien vaikutuksesta”. Kyseessä on siis kuluvan vuoden viides Aristoteleen kantapään yleisön toiveohjelma.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

    Kuva: Wikimedia Commons / Sailko

  • Aristoteleen kantapäässä pohditaan kielen painottamista. Onko suomen kielessä paino aina ensimmäisellä tavulla, ja painotetaanko muitakin kieliä miten sattuu. Pasi Heikuran vieraana Tampereen yliopiston fonetiikan tutkija ja lehtori Michael O'Dell. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Pulakka. Se on uusinta huhtikuulta 2013.

    --------------

    Hyvää suomen kielen päivää, suomen kieli! Suomen kielen päivähän on joka päivä, vaikka kieltä onkin vuodesta 1978 juhlittu kirjakielemme perustajan Mikael Agricolan kuolinpäivänä yhdeksäs huhtikuuta – siitä yksinkertaisesta syystä, että hänen syntymäpäiväänsä ei tiedetä. Ja seuraavaksi puhumme Mikaelin kunniaksi hiukan ruotsia, olihan ruotsi Agricolan aikaan oppineiston ja papiston kieli ja Agricola oli oppinut pappi:

    Las tenko dinka dulla meri komme reen.

    Tämähän on helppoa! Puhutaan ruotsia hiukan lisää:

    I tikka lens po vitas kuun.

    Toivottavasti nuoremmatkin kuulijat muistavat nämä muka-ruotsinkieliset lauseet koulun välituntien opetussuunnitelmista. Ensimmäinen lausehan kuuluu suomennettuna Lastenkodinkadulla me rikomme reen ja toinen kuuluu suomeksi: itikka lens povitaskuun.

    Nämä ikivanhat lasten höpöttelylorut opettavat meille myös vakavaa asiaa: ne kertovat meille, miten kielet eroavat toisistaan sanojen ja kieliopin lisäksi myös painotuksen ja intonaation perusteella. Suomen kielessä paino on tyypillisesti sanan ensimmäisellä tavulla, joten kun painon siirtää jollekin muulle tavulle, sanojen merkitys katoaa.

    Tähän liittyy yksi keskeinen kieleen liittyvien valitusten aihe: monen kielikorvaa ärsyttää valtavasti se, miten monet julkiset puhujat televisiossa ja radiossa painottavat sanoja väärin. Niin kuin vaikka marrasKUU tai joukkueMÄKI. Tai kun: iltaPÄIVÄLLÄ kerrotaan seuraMATKASTA.

    Mistä tässä on kysymys? Miten jotkut voivat olla niin tolloja, etteivät osaa kielemme oikeaa painotusta? Vai johtuuko väärä painotus jostain muusta kuin tolloudesta? Entä miten asia on hoidettu muissa kielissä? Tampereen yliopiston fonetiikan tutkija ja lehtori Michael O'Dell kasvoi Coloradossa ja hän on nyt kuunnellut suomen kielen painotusta kolmisenkymmentä vuotta, joten kysytään häneltä.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

  • Heprean kieltä puhuttiin yli 2000 vuotta sitten juutalaisten keskuudessa, mutta se jäi pitkäksi aikaa käytöstä muissa kuin uskonnollisissa yhteyksissä. Heprean kieltä alettiin elvyttää juutalaisten yhteiseksi puhekieleksi sionistisen liikkeen toimesta 1800-luvun lopulta alkaen.
    Seemiläisten kielten emeritusprofessori Tapani Harviainen kertoo heprean kielen historiasta ja nykytilanteesta ja pohtii Pasi Heikuran kanssa, mistä sanonta “täyttä hepreaa” on saanut alkunsa. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.

    ------------

    Näinä päivinä 69 vuotta täyttävä moderni Israel on sikäli jännittävä kansallisvaltio, että monikansallisempaa maata saa hakea. Kirjavaa joukkoa yhdistävänä tekijänä ei toimi ihonväri tai syntyperä vaan tuhansia vuosia vanha uskonto, juutalaisuus, jonka mukana tulevat sekä kulttuuri että kieli, heprea. Tavallaan kyseessä on siis nuori kansa, jolla on ikivanhat perinteet, juuri sellaiset joita monet muut kansat epätoivoisena kehittelevät perustellakseen olemassaolonsa.

    Heprea on myös kuuluisa kieli. Kun suomalaiset eivät ymmärrä jotain – oli kyse sitten vieraasta tai omakielisestä sekamelskasta – me sanomme, että se on täyttä hepreaa. Kukaan ei tunnu tietävän, mistä moinen sanonta on saanut alkunsa, mutta niinhän asian laita on monen sanontamme kohdalla.

    Englannin kielessä on toisin. Siellähän on vastaava sanonta it’s greek to me – se on minulle kreikkaa. Sen alkuperälle on kaksi vaihtoehtoista selitystä. Ensimmäisen mukaan se on suora käännös latinasta, josta tunnetaan ilmeisen muukalaiskielteinen idiomi Graecum est, non legitur eli: tämä on kreikkaa, sitä ei voi lukea. Ehkä William Shakespeare tunsi tämän ilmauksen, koska näytelmässään Julius Caesar hän käyttää ilmausta it’s greek to me, mikä on ilmeisesti pitänyt ilmauksen elinvoimaisena kautta vuosisatojen.

    Lähes jokaisessa kielessä on oma vastaava ilmaus ymmärryksen loppumiselle, mutta kielet, joihin viitataan, vaihtelevat kovasti. Netistä löytyvien hauskojen kaavioiden mukaan esimerkiksi tsekeille se voi olla espanja, romanialaisille turkki, turkkilaisille ranska ja ranskalaisille jaava.

    Jos suomalaisilla kerran on sanonta: se on täyttä hepreaa, niin onko heprean puhujilla ilmaus: se on täyttä suomea? Miten vanha heprean kieli on? Miksi hepreaa kirjoitetaan oikealta vasemmalle? Seemiläisten kielten emeritusprofessori Tapani Harviainen kertoo.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

  • Wolmar Schildt kehitti suomen kieleen 500 uudissanaa, joista noin 100 on edelleen päivittäisessä käytössä. Esimerkiksi taide, tiede, ympyrä, neliö, uskonto, puoliso ja henkilö ovat hänen kehittämiään sanoja.

    Schildt ehti uudissanojen lisäksi sekaantua myös valtakunnan politiikkaan ja erityisesti Jyväskylän seudun kehittämiseen. Piirilääkärin viran ohella hän omisti ja päätoimitti sanomalehteä, perusti ensimmäisen suomalaisen säästöpankin ja oppikoulun.

    Vain yksi hänen ajamansa hanke ei onnistunut. Schildt kehitti suomen kielelle nk. venykekirjoituksen, mutta ei onnistunut ponnisteluistaan huolimatta saamaan sille kannatusta. Wolmar Schildtistä ja venykekirjoituksesta kertoo Aristoteleen kantapää -ohjelmassa kamarineuvos Erkki Fredrikson. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.

    Kuva: Wolmar Schildt ja vaimonsa Matilda (o.s. Wadenstjerna), Museovirasto

    -------------------------

    Monelle on tuttu kysymys siitä, mitä Aleksis Kiven Nummisuutarien Topias lausuu katsellessaan kosioretkelle valmistautuvaa poikaansa Eskoa. Jos erehtyy siteeraamaan repliikkiä muodossa ”niin muuttuu maailma, Eskoseni”, saa heti korvilleen. Kiven sanamuotohan kuuluu tietenkin ”niin muuttuu mailma, Eskoni”.

    Kyllä, mailma, ei maailma. Onko sana ollut vuonna 1864 erilainen, vai onko Kivi halunnut kuvailla Topiaksen luonnetta laittamalla tämän suuhun sanasta tuollaisen oudon muodon? Ennen syvällisempiä luonnekartoituksia kannattaa muistaa, että pitkää vokaalia ei vielä 1800-luvun puolivälissä itsestään selvästi merkitty kahdella vokaalilla.

    Vielä 1847 lehdissä keskusteltiin kuitenkin siitä, pitäisikö kahden vokaalin sijasta sittenkin noudattaa tanskalaisen kielentutkijan Rasmus Raskin ehdotusta siirtymisestä unkarin kielen mukaiseen käytäntöön. Siinä pitkä vokaali merkitään erityisellä venykkeellä vokaalin päällä, ei toisella.

    Piirilääkäri Wolmar Schildt eli Kilpinen oli innostunut tuosta mannermaisesta menetelmästä. Mutta toisaalta Schildt oli innostunut paljon muustakin. Kuten nyt suomen kielen uusien sanojen sepittelystä.

    Edeltää, esine, henkilö, hoitola, itsenäisyys, kirjailija, kirje, laskento, sisustaa, suure, taide, tiede, umpio, uskonto, vankila, yksilö, yleisö ja ympyrä ovat kaikki Wolmar Schildtin luomuksia. Mikä mies Wolmar Schildt oikein oli ja miten ruotsia puhuvien aatelisten vanhempien vesaan tarttui suomen kielen edistämisen into? Kamarineuvos Erkki Fredrikson tietää.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

  • Pikakirjoitus luotiin, jotta puhetta voitaisiin kirjoittaa muistiin samassa tahdissa kun sitä syntyy. Mihin pikakirjoitus perustuu? Missä sitä käytetään? Miksi eri kielissä käytetään erilaista pikakirjoitusta?
    Haastateltavana on pikakirjoittaja ja eduskunnan erityisasiantuntija Niklas Varisto.
    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén

    Kuvassa näyte Nevanlinnan pikakirjoituksen oppikirjasta vuodelta 1883, katkelma Julius Krohnin puheesta J.V. Snellmanille Vilho Sedederholmin kirjaamana.

    --------------

    Moni tähtitieteilijä on sitä mieltä, että matka Marsiin on yksi meidän aikamme tärkeimpiä missioita. Meidän aikamme ei kuitenkaan ole Mars-planeetan kohdalla ensimmäinen, joka ajattelee näin. Jo vuonna 1875 Helsingissä ilmestyi Edvard Engelbert Neoviuksen kirjoittama kirja nimeltään Vår tids största uppgift eli Aikamme suurin tehtävä. Kirjassa esitetään suunnitelma, kuinka Mars-planeetan mahdollisiin asukkaisiin voitaisiin pitää yhteyttä valomerkkien avulla. Kirja herätti aikanaan runsaasti huomiota ja se käännettiin myös saksaksi, ranskaksi ja venäjäksi.

    Kirjan kirjoittaja ei ollut kuka tahansa yksityisajattelija. Reilu vuosikymmen aiemmin tämä Haminan kadettikoulun matematiikan, topografian ja tähtitieteen opettaja aiemmin oli kirjoittanut teoksen metrijärjestelmän käyttöönotosta Suomessa. Tämän vuoksi hänet nimitettiin komiteaan, joka valmisteli metrijärjestelmään siirtymisen lisäksi myös oman rahan lyömisestä.

    Samoihin aikoihin kun tämä isä Neovius suunnitteli yhteydenpitoa marsilaisten kanssa hänen toiseksi vanhin poikansa Lars Neovius – eli Nevanlinna – kehitteli matematiikan ja fysiikan opettajan toimensa ohessa pikakirjoitusmenetelmää suomenkielelle.

    Vuonna 1872 Suomen senaatti oli nimittäin luvannut palkinnon sille, joka tällaisen menetelmän kehittää. Syy palkinnolle oli se, että noihin aikoihin valtiopäivillä kirjoitettiin muistiin vain ruotsinkieliset puheenvuorot, koska pikakirjoitusjärjestelmä oli valmiina vain ruotsinkielelle. Niinpä talonpoikaissääty teki vihdoin aloitteen tilanteen korjaamiseksi.

    Lars Nevanlinnan neljän vuoden työskentelyn tuloksena viimein syntyi suomenkielinen pikakirjoitusjärjestelmä, joka voitti senaatin palkinnon. Vuonna 1877 eli 140 vuotta sitten valtiopäivillä alettiin kirjoittaa ylös myös suomenkielisiä puheita.

    Niinpä on aika juhlia huhtikuun lopulla syntynyttä Nevanlinnaa ja selvittää, miten pikakirjoitus toimii. Onko Nevanlinnan järjestelmä ainoa? Kirjoitetaanko eduskunnassa yhä pikakirjoitusta? Oppaanamme toimii pikakirjoittaja, joka oppi tämän vauhdikkaan kirjoitusmenetelmän jo nuorena. Niklas Varisto on paitsi eduskunnan erityisasiantuntija myös Egotrippi-yhtyeen kitaristi. Annetaan hänen kertoa.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

  • Kevään kuntavaalien retoriikkaa puntaroi Pasi Heikuran kanssa puhetaidon tutkija ja Puhujakoulun vastaava opettaja Severi Hämäri. Millä puheen keinoilla poliitikot vaaleissa voittivat ja hävisivät? Onko sanalla “tasa-arvo” eri merkitys, silloin kun siitä puhutaan oikeiston tai vasemmiston vaalipuheissa?
    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén

    ------------------

    Ennen kuntavaaleja monet epäilivät, jaksavatko puolueet ja äänestäjät innostua valitsemaan kuntiin uusia päättäjiä, kun maakunnat ovat tulossa viemään merkittävän osan kuntien tehtävistä, rahoista ja vallasta. Kaikesta päätellen into kuitenkin oli suurta sekä puolueiden että kansalaisten keskuudessa. Tuleva maakuntauudistus on vielä ehkä liian keskeneräinen tuntuakseen kouriintuntuvalta uhkalta lähidemokratialle.

    Eikä ihme, onhan sana kunta ikivanhaa perua. Kaisa Häkkisen etymologisen sanakirjan mukaan sana tunnetaan kaikissa sukukielissämme, mutta lähisukukielissämme ja saamessa kunta on tavallisesti yhdyssanan jälkiosana. Karjalassa on venehkunda, lyydissä ’suku’ on heimokund ja virossa ’pöytäkunta’ on laudkond. Onko kunta omaperäinen sana vai lainasana, sitä ei osata varmuudella sanoa.

    Hallinnollisessa merkityksessä kuntaa on käytetty jo vuoden 1570 maalain suomennoksessa kihlakunnan tapaisen alueen merkityksessä. 1700-luvun lopulla ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden perustaja Antti Lizelius käytti sanaa läänin merkityksessä. Nykymerkitykseen sana on vakiintunut vasta vuoden 1865 kunnallislain myötä.

    Tuolloin kunnat saivat vastuulleen niin sanotut maalliset asiat niitä siihen saakka hoitaneilta kirkkopitäjiltä. Suuressa mittakaavassa ideana oli siirtää valtion alati lisääntyviä tehtäviä alemmille tasoille: tsaarilta Suomen senaatilta ja senaatilta edelleen kunnalliselle tasolle. Ja sana pitäjähän taas on myös vanha sana: se on esikristilliseltä ajalta tunnettu veronkantoalueen nimitys.

    Miten kevään kuntavaaleja puntaroi puhetaidon tutkija? Puhujakoulun vastaava opettaja Severi Hämäri opastaa meidät seuraavassa siihen, millä keinoilla poliitikot vaaleissa voittivat ja hävisivät.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

    Kuva: Yle Petteri Sopanen

  • Martin Lutherin Saksassa käynnistämän uskonpuhdistuksen seurauksena Mikael Agricola käänsi Raamatun suomeksi. Kieleemme vakiintui sanoja ja sanontoja, joiden raamatullista alkuperää emme usein edes muista.

    Kuinka sanonnat ovat muuttuneet vuosisatojen aikana? Perustuvatko ne Raamatun alkuperäisteksteihin? Pasi Heikura kysyy Turun yliopiston saksan kielen dosentilta Tuomo Fonsénilta, joka on tutkinut asiaa.

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén

    Tänä vuonna juhlitaan yhtä historian merkittävimmistä teksteistä, jonka Martin Luther –niminen saksalainen kirkkoherra kirjoitti ja lähetti piispalleen Albertille lokakuussa tasan viisisataa vuotta sitten vuonna 1517. Luther oli katolinen kirkkoherra, joten tämä teksti – nimeltään suomeksi Väittely aneiden voimasta ja tehokkuudesta – oli kirjoitettu latinaksi.

    Edellisenä vuonna Saksaan oli tullut Vatikaanista jälleen yksi lähettiläs myymään aneita, nyt Pietarinkirkon rakentamisen rahoittamiseksi. Tämä sai Martti Lutherin kirjoittamaan tekstinsä, joka tunnetaan myös Lutherin 95 teesinä.

    ”Miksei rikas paavi rakenna kirkkoa omilla rahoillaan vaan köyhien kustannuksella?”, ihmetteli Luther muun muassa. Piispa Albert ja Vatikaani kuitenkin pitivät Lutheria uhkana ja alkoivat toimenpiteisiin estääkseen häntä saarnaamasta kansalle.

    Tästä alkoi koko maailman mullistanut tapahtumasarja, jota on kutsuttu reformaation lisäksi uskonpuhdistukseksi. Se ei ollut pelkästään uskonnollinen mullistus, vaan sen seurauksena vaikkapa Suomessa alettiin noin kolmen vuosikymmenen kuluttua hahmotella kirjakieltä kansan puhuman kielen pohjalta. Reformaation idea johti siihen, että Mikael Agricola käänsi Raamatun suomeksi. Tämän seurauksena kieleemme vakiintui satoja sanoja ja sanontoja eri puolilta Pipliaa, niin ettemme aina edes tiedä siteeraavamme isoa kirjaa.

    Vai tunnettiinko Raamatun sanontoja Suomessa jo katolisella ajalla? Ovatko sanonnat muuttuneet vuosisatojen aikana? Perustuvatko ne Raamatun alkuperäisteksteihin vai Lutherin versioon? Turun yliopiston saksan kielen dosentti Tuomo Fonsén on tutkinut asiaa, kysytään häneltä.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

    Kuva: Creative Commons

Klipit

  • Kielentutkija elokuvissa. Aristoteleen kantapään taustatoimittaja Jani Tanskanen ja kielentutkija Lea Nieminen keskustelevat Tatu ja Patu -elokuvan sekä -kirjojen kielestä.

    Kuva kirjasta Tatun ja Patun avaruusseikkailu: © Aino Havukainen ja Sami Toivonen / Otava.

  • Aristoteleen kantapään kuulokuvasarja käy läpi 70-vuotisjuhliaan viettävän Kielitoimiston puhelinneuvonnan vuosikymmeniä. Sarjassa koetaan pikakelauksella joukko vuosikymmenten aikana esiinnousseita oleellisia kielellisiä ihmetyksen aiheita.

    Yle on tehnyt sarjan yhteistyössä Kotimaisten kielten keskuksen kanssa, ja sitä lähetään Aristoteleen kantapää -ohjelmassa kerran kuukaudessa heinäkuuhun asti.

    Viimeinen jakso 'Vuosituhannen arvoitus!' sijoittuu 2000-luvulle.

  • Usein eri alojen erikoistermistö liukuu yleiskieleen. Monesti tästä seuraa sellaisia kysymyksiä kuin seuraava kuulijamme Jyrkisakarin meille lähettämä ihmettely:

    ”Me muusikot puhumme temposta ja urheiluselostajat temmosta. Olemmeko me väärässä, vai urheiluselostajat, vai taipuuko sana tempo käyttötarkoituksesta riippuen kahdella eri tavalla?”

    Tempo on tosiaan alun perin muusikoiden kieltä. Italiasta saatu lainasana tarkoittaa yleisesti aikaa ja musiikissa se viittaa sävellyksen nopeuteen, siihen montako nuottia tietyssä ajassa soitetaan. Ei ihme, että käsite sopii hyvin aikojen ja matkojen kanssa painivan urheilunkin filosofiaan.

    Jokainen ihminen kokee ajan eri tavalla, mutta aikaa koskevissa sanoissa ei kuitenkaan voi sallia erilaisia käytäntöjä. Musiikin ja urheilun tempot taipuvat siis samalla tavalla. Niinpä Aristoteleen kantapään nopeusfraasien aikaihminen määrää jokaisen temmon käyttäjän hankkimaan metronomin ja harjoittelemaan sen kanssa sanan tempo taivuttamista tempomerkinällä apassionato, intohimoisesti: tempo, tempon, tempoa, tempoon, tempot, tempojen, tempoja, tempoihin!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Joskus eri lähtökohdista saattaa päätyä samanlaiseen lopputulokseen. Jos nyt ajatellaan vaikka pilkottamista eli sitä, että jostain näkyy vähäisen. Ja sitten pilkkomista, paloittelua, lohkomista. Kummastakin saa johdoksen pilke, joka voi tarkoittaa sitä jotain, joka pilkottaa tai vilahtaa, ja toisaalta pilkkomisen tulosta.

    Niinpä kuulijanimimerkin Puilla lämmittävä Kurikasta meille lähettämä otsikko maaliskuisesta Maaseudun Tulevaisuudesta saa aikaan huikaisevia näköaloja. Otsikko kuului näin:

    "Lemillä tehdään polttopuuta pilkettä silmäkulmassa."

    Ilmiantajamme Puilla lämmittävä Kurikasta tuumaa: ”Jos pilke on fyysistä, käynti silmälääkärillä auttaa. Henkistä pilkettä silmäkulmaan tarvinnevat kaikki!”

    Näinhän se on. Siinäpä polttoainetta ajatuksille!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Toiset muinaiset työkalut kestävät yhä käytössä, vaikka aina vaan kehittyneempiä aikoja uusine keksintöineen tulee ja menee. Puukko mainitaan jo Kalevalassa, mutta se on yhä jokapäiväisessä käytössä – niin kouriintuntuvassa kuin vertauskuvallisessa mielessä.

    Kuulijamme Pekka jäi maaliskuussa ihmettelemään seuraavaa MTV3:n formula-autoilusivujen otsikkoa:

    "Hamilton käänsi puukkoa Ferrarin selässä."

    Pekka pohtii: ”Onko Ferrari siis joutunut selkään puukotuksen uhriksi? Kuka oli se Brutus, joka petti kunniakkaan italialaistallin? Vai hakeeko otsikon kirjoittaja kenties sanontaa Hamilton käänsi puukkoa Ferrarin haavassa? Kyseinen kisahan ei mennyt Ferrari-tallilta lainkaan hyvin kun Räikkösen autokin syttyi tuleen.”

    Pekka on aivan oikeassa, vaikka Brutus onkin tulenarka esimerkki selkään puukottamisesta. Tässä Julius Caesarin tapauksessa kuvaannollista pettämisen ilmausta ei saa sekoittaa hänen salamurhansa toteuttamistapaan, jossa Brutus oli yksi kymmenistä, jotka haavoittivat hallitsijaa tikarilla edestäpäin. Ja vaikka puukko on supisuomalainen keksintö, ymmärrettävämpää on kääntää veistä haavassa silloin kun halutaan lyödä lyötyä tai hieroa suolaa haavoihin.

    Aristoteleen kantapään puukkofraasien ylijunkkari julistaakin MTV3:n formulakirjoittajan syylliseksi puukon väärinkäyttöön yleisellä paikalla ja tuomitsee hänet kesän ajaksi keskittymään selkään suukottamiseen!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Ihmiset seuraavat kielen ilmiöitä suurella mielenkiinnolla. Niin tekee myös kuulijamme Seppo, joka lähestyi meitä hiljattain seuraavalla viestillä: ”Kiitti, okei ja moi. Ei ole Suomen kieltä. Varsinkin moi, jota kuulee jopa yleisissä radio-ohjelmissa. Jos Aristoteleen kantapää olisi ystävällinen ja tutkisi mistä moinen tervehdys on pesiytynyt Suomen kieleen.”

    Kielitoimiston sanakirjasta tämä arkinen tervehdyssana löytyy, mutta vuonna 1961 ilmestyneessä Nykysuomen sanakirjassa sitä ei vielä ollut. Se on siis melko tuore tuttavuus. Se – ja muut vastaavat sanat kuten moikka – on ilmeisesti muovautuneet hiukan pidemmästä tervehdyssanasta morjens, ehkä jopa hiukan vanhaa yleismaailmallista hei-tervehdystä mukaillen. Morjens, moron ja muut vastaavat taas tulevat mitä ilmeisimmin ruotsin aamua merkitsevästä morgon-sanasta ja hyvää huomenta eli god morgon –tervehdyksestä.

    Vuonna 2002 Taru Kolehmainen kertoi tosin Kielikello-lehdessä, että hyvää ja kaunista merkitsevä sana moi on käytössä myös saksassa, hollannissa ja ruotsissa, joskus jopa tervehdyssanana.

    Onko naapurikielestä lainattu sana sitten suomea? Niin kuin vaikka reipas terve? Kaisa Häkkisen etymologisen sanakirjan mukaan sana terve on vanha iranilainen laina. Taitaa olla niin, että kielet lainaavat sanoja toisista kielistä ja mukauttavat niitä omaan suuhun sopiviksi. Ei terve ole irania, se on suomea, niin kuin sana moi.

    Joten Seppo: kyllä moi on suomea. Samoin tuhannet muut lainasanat. Joten moi ensi kertaan!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Sanonnat ja idiomit helpottavat kielenkäyttöä. Niiden avulla voimme lähettää lukijoille ja kuulijoille tutun merkityksen tutussa paketissa eikä asiaa tarvitse joka kerta kirjoittaa alusta saakka. Joskus innostumme näistä elämää helpottavista ilmaisukeinoista kuitenkin liikaa. Niin kävi kirjoittajalle Aamulehdessä maaliskuussa, kun tarkoituksena oli selvittää lukijoille rahapelimonopolin ja EU:n säädösten suhteita.

    Kuulijamme Kain lähettämässä jutussa alku oli vielä ihan helppoa:

    "Euroopan unionin komissiolla on oma lehmä ojassa, sillä…"

    Kohta lukija pääsi kuitenkin laskemaan lisää karjaa:

    "Kotimaisilla peliyhteisöillä on oman toiminnan säilyttämisen lehmä ojassa."

    Pian kirjoituksessa nautoja alkoikin vilistä oikein toden teolla:

    "Ulkomaiset peliyhtiöt liputtavat lisenssijärjestelmän puolesta. Heidän lehmänsä keskustelun ojassa ei oikeastaan ole lehmä, vaan lypsäjä."

    Nyt lukija on pudonnut jo kärryiltä kuin lehmän häntä. Aristoteleen kantapään karjafraasien ylipaimenpoika tuomitsee omien lehmien ryöstöviljelyn ojissa ja määrää kirjoittajan osallistumaan pikimmiten lähimmälle käsinlypsykurssille ja märehtimään siellä saamansa oppia kotona pötsi täynnä ainakin satakertaa!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Informaatiosota on yhä kiinteämpi osa nykyaikaista sodankäyntiä. Sitä voidaan käydä vaikka varsinaista sotaa ei käytäisikään ja sen tarkoituksena on paitsi levittää väärää tietoa, myös sekasorron aiheuttaminen.

    Ilmiantajamme Nimetön uskoo törmänneensä keskelle informaatiosotaa tammikuussa Aamulehteä lukiessaan. Lehdessä oli otsikko ’Kasarmeilla nyt kaikkien aikojen heikoimmat sotilaat’ ja sen alta löytyi seuraava lausunto:

    "Kaikkien aikojen huonoin testitulos 12 minuutin juoksutestissä valitettavasti edelleen vahvistaa nuorten miesten yhä heikentyvää kestävyyskuntoa."

    Nimetön on sekasorron vallassa: ”Miten huono testitulos vahvistaa varusmiesten kuntoa?” hän kysyy paniikin partaalla.

    Rauhoittukaa kansalaiset. Siinä esikunnan liikuntapäällikkö vain hämäsi vieraiden valtioiden tiedustelijoita, jotka vakoilevat puolustusvalmiuttamme lukemalla Aamulehteä. Jutun perusteella vakoojat välittivät päämajaansa ristiriitaista tietoa ja leimautuivat harrastelijoiksi, mikä on heille aivan oikein!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Joskus monia eri asioita merkitsevä sana alkaa merkitä vain yhtä asiaa, jos oikein keskittyy ajattelemaan vain sitä yhtä merkitystä. Tässä ei ole mitään ongelmaa niin kauan kuin sanaa ei käytä vaikkapa lehtijutussa.

    Kuulijanimimerkki Pikku Pete ja Iso Pat lähetti meille esimerkin siitä, miten yllättävän moni on alkanut ajatella tutusta sanasta vain sitä yhtä merkitystä. Tämä Pikku Pete ja Iso Patin lähettämä pätkä ilmestyi viime lokakuussa Helsingin Sanomissa, mutta viimeksi ilmausta käytettiin kesäkuun puolivälissä mm. Ylen uutissivuilla. Helsingin Sanomien ote menee näin:

    "Poliisi etsi käsiasetta Kehä I:n varresta – paljastui lasten leikkipyssyksi."

    Närkästynyt Pikku Pete ja Iso Pat puhkuu sanan käsiase käytöstä näin: ”Toimittajat ovat yhä laajemmin infektoituneet karttamaan selkeää sanaa pistooli. Tässäkin uutisessa on yksinkertaisesti kysymys pistoolista. Ei muun tyyppisestä käsiaseesta.”

    Pikku Pete ja Iso Pat on oikeassa, käsiaseitahan ovat myös puukot, tikarit, miekat, keihäät ja pertuskat. Näiden kylmien käsiaseiden lisäksi on lyhyitä ja pitkiä käsiaseita. Lyhyitä ovat pistoolit, pitkiä kiväärit.

    Joskus oikeiden sanojen karttaminen menee niin pitkälle, että kirjoitetaan revolverityyppisestä käsiaseesta eikä yksinkertaisesti revolverista. Ja täällä lienee sekaannuksen alkukohtakin: halutaan välttää sekoittamasta revolveria ja pistoolia toisiinsa, ikään kuin ne olisivat eri asia. Revolveri on yksi pistooleiden alalaji ja pistooli on yksi käsiaseiden alalaji – näin singahtaa totuus kuin pyssyn suusta!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Valta turmelee ja täydellinen valta turmelee täydellisesti, sanotaan. Se jätetään kuitenkin liian usein sanomatta, että valta turmelee myös kielen. Ja joskus tähän riittää vain se, että katsoo vallanpitäjistä tehtyä elokuvaa.

    Ystävämme Kapteeni Nemoji löysi tällaisesta varoittavan esimerkin Helsingin Sanomien elokuva-arvostelusta huhtikuussa. Arviossa puhuttiin italialaisesta elokuvasta, jossa senaattorin hiukan vajaaälyinen kaksoisveli nousee korkealle vallan tikapuilla. Arvostelija luonnehti valtaannousun helppoutta näin:

    "Giovanni solahtaa politiikan huipulle kuin kusi sukkaan."

    Kapteeni Nemoji ällistelee ilmausta näin: ”Kiehtova osmoosi–ilmiö”! Aristoteleen kantapään sukkafraasien ylihuopatossu ei innostu diffuusio-tulkinnasta vaan jyrähtää, että ilmaukselle kuin kusi sukassa on varattu aivan tietynlainen merkitys koillis-eurooppalaisen Suomemme kieli-ilmastossa. Se on: aivan hiljaa.

    Arvostelijan käyttämä muoto solahtaa kuin kusi sukkaan on tässä mielessä tolkuton, joten julistamme skribentin syylliseksi sukkien tuottamukselliseen likaamiseen ja määräämme hänet hoitamaan sukkapyykkivuoron koko kesän ajan.

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Aristoteleen kantapään kuulokuvasarja käy läpi 70-vuotisjuhliaan viettävän Kielitoimiston puhelinneuvonnan vuosikymmeniä. Sarjassa koetaan pikakelauksella joukko vuosikymmenten aikana esiinnousseita oleellisia kielellisiä ihmetyksen aiheita.

    Yle on tehnyt sarjan yhteistyössä Kotimaisten kielten keskuksen kanssa, ja sitä lähetään Aristoteleen kantapää -ohjelmassa kerran kuukaudessa heinäkuuhun asti.

    Kuudes jakso 'Maanosa sekasorron vallassa!' sijoittuu 1990-luvulle.

  • Hyvin harvalla työssäkävijällä on kokemusta eläkkeelle jäämisestä. Yleensä eläköityvät ihmiset alkavat viettää eläkepäiviään eivätkä palaa työelämään, kuten vaikkapa kertomaan toimittajille, miten eläkkeelle jäämiseen liittyvät ilmaukset menisivät oikein.

    Niinpä Helsingin Sanomien urheilutoimittaja päätyikin tammikuussa kirjoittamaan seuraavanlaisen luonnehdinnan uransa päättäneen jääkiekkoilija Kimmo Timosen leppoisasta arjesta:

    "Ikuisesti mies ei aio kuitenkaan tolpillaan pysyä."

    Niin kuin ilmiantajamme Timo muusta jutusta ymmärsi, toimittajan tarkoituksena oli ”kuitenkin sanoa, että mies ei aio jämähtää eläkepäivillään oleilemaan, vaan jotakin on tarkoitus tehdä”. Ilmiantajamme Laura taas ehätti toivomaan, että ”jatkuipa Timosen ura kuinka tahansa, toivottavasti mies sentään tolpillaan pysyy!”

    Aristoteleen kantapään laakereillalepäämis-fraasien ylitolppa-apina yhtyy toiveisiin ja julistaa skribentin syylliseksi vihjailevan fraasin käyttöön väärässä tilanteessa. Tolpillaan eli jaloillaan pysymisestä puhuminen merkitsee suomessa nimittäin pysyjän kunnon kyseenalaistamista joko sairauden vai humalatilan vuoksi, ja näistä kummastakaan ei jutussa ole kyse. Paremmin tilanteeseen olisi sopinut puhua aloillaan pysymisestä tai laakereillaan lepäämisestä.

    Rangaistukseksi määräämmekin kirjoittajan pysymään tolpillaan koko kesälomansa ajan, niin oppii kantapään kautta, miltä tolpillaan oleminen tuntuu!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Jani Tanskanen.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä