Sari Valto

Tavara pois ja onni tilalle?

  • 54 min
  • toistaiseksi

Jos koti on sekainen, pitää tavarat laittaa paikoilleen ja koti on taas siisti. Tämän luulisi kuusivuotiaankin osaavan. Vaan eipä osaa ja eivät osaa aikuisetkaan. Japanilainen Marie Kondo teki havainnon: ihmiset luulevat osaavansa siivota, mutta miksi sitten niin monella koti on kohta taas sekaisin? Siksi, ettei ongelma ole itse siivoamistaidossa vaan siinä, että tavaraa on yksinkertaisesti liikaa ja se on väärin säilytettyä.

Marie Kondo on nuori nainen, joka jo pienenä tyttönä ihasteli sisustuslehtien kauniita ja avaria koteja ja joka innostui sitten siivoamaan perinpohjin oman lapsuudenkotinsa jokaisen sopen. Nyt aikuisena Kondo johtaa supermenestyvää ammattijärjestämisen yritystä. Hänen kirjansa "KonMari – siivouksen elämänmullistava taika" on ollut hitti kaikkialla, Suomessa sitä on myyty 50 000 kappaletta ja maailmalla yli 6 miljoonaa. KonMari  -nimi tulee Marie Kondon etu ja sukunimien yhdistelmästä. KonMari –kirjassa Kondo vakuuttaa, että mikään ei ole perusteellisen uudelleen järjestämisen jälkeen enää ennallaan. Ja nyt paino on sanalla perusteellinen uudelleen järjestäminen. Nyt ei puhuta mistään imuroimisesta ja uusien säilytyslaatikoiden ostamisesta vaan kodin jokaikisen tavaran läpikäymisestä. Jokainen tavara - olkoon se sitten mikä tahansa - on heitettävä pois, mikäli se ei tuota iloa omistajalleen. Toki on myös pakollisia ei-niin-iloa-tuottavia asioita, joita on pakko säilyttää. Esimerkiksi erilaiset tärkeät paperit. Niidenkin määrän voi kuitenkin Kondon mukaan karsia vain muutamaan muovitaskulliseen.

Karkkilalainen Mira Ahjoniemi innostui KonMari-metodista ja teki kotonansa suursiivouksen. Nyt hänen vaatekaappinsa on väljä, kengät siellä luotisuorassa rivissä, keittiössä vain yhden astiasarjan välttämättömimmät astiat. Mitään turhaa roinaa ei näy missään. Ahjoniemi vetää Suomen KonMari-ryhmää Facebookissa. Hän kokee, että KonMari sai hänet miettimään, kuka hän on ja mitä hän elämältään haluaa. Elämänasenne muuttui iloisemmaksi.

Turkulainen perhelähihistorian tutkija Ilana Aalto on myös ammattijärjestäjä. Hän uskoo, että KonMari-metodin suosio kertoo aikamme muuttuneesta ilmapiiristä. Kulutusyhteiskunnasta ollaan siirtymässä yhä tietoisemman kuluttamisen kullttuuriin. Enää ei olekaan hienoa omistaa mahdollisimman paljon vaan mahdollisimman vähän. Myös jakamiskulttuurin nousu kertoo samasta ilmiöstä. Aallon mukaan minimalistien blogit USA:ssa saavat miljoonia seuraajia. Ammattijärjestämisen buumi on sekin nousemassa.

 

Lähetykset

  • ti 22.11.2016 10.05 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Kiusaajatyyppiejä löytyy aina kaikkialta. Päiväkodista, koulusta, yliopistosta, työpaikalta. Mikä saa ihmisen ilkeilemään toiselle? Monet tutkimukset kertovat, että kiusaajalla on heikot sosiaaliset taidot ja huono itsetunto.

    Psykologi Vesa Nevalainen on tästä eri mieltä: hänen mielestään kiusaaja on yksinkertaisesti "ilkeä paskiainen", jolla on päinvastoin erinomaiset sosiaaliset taidot. Hän osaa iskeä heikkoon kohtaan ja esittää muiden kuin kiusatun edessä viatonta. Hänellä on usein myös hyvä itsetunto. Hän on porukan kuningas. Nevalaisen mielestä ei ole järkeä yrittää liikaa ymmärtää kiusaajaa. Mitä hänen mielestään sitten asialle pitäisi tehdä?

    Mukana keskustelussa on työvalmentaja Timo Westman, joka otti kouluaikoinaan kiusaajan roolin. Ala-asteella opettaja kiusasi Timoa, yläasteella kapina oli kypsynyt ja Timo alkoi kiusata sekä opettajia että oppilaita. Mitä Timo sanoo Vesan mielipiteistä? Oliko hän nyt jälkikäteen ajateltuna ilkimys vai reppana, joka olisi tarvinnut apua?

  • Vuosia sitten ekonomi Tommi Kujala tunsi alitajuisesti hakeutuvansa kohti elämänmuutosta. Hän oli tehnyt pitkän uran markkinoinnin johtotehtävissä ja toimi tuolloin mainostoimiston varatoimitusjohtajana. Mutta hän huomasi alkaneensa vältellä työpaikan palavereja ja itse asiassa koko työpaikkaa. Työn merkitys oli alkanut tuntua tyhjältä. Seuraavaksi hän löysi itsensä joogasalilta, vaikka ei koskaan aiemmin ollut harrastanut muuta kuin pallopelejä . Alkoi intensiivinen joogaaminen, joka vei mennessään. Kujalasta tuntui, ettei hänellä ollut enää mitään muuta vaihtoehtoa kuin jättää entinen elämänsä. Hän irtisanoutui ja myi merenranta-asuntonsa. Nyt hän on perustanut oman joogakoulun ja kouluttautunut paitsi joogaopettajaksi myös enneagrammiohjaajaksi ja elämäntaitovalmentajaksi.
    Miksi ihmeessä korkeasti koulutettu ihminen jättää hyvin palkatun työnsä ja heittäytyy joogan ja enneagrammin maailmaan? Ehkä samasta syystä miksi ihmiset hakevat sankoin joukoin vastauksia elämäänsä erilaisista selfhelp-kirjoista ja henkisen kasvun kursseista ja hyvinvoinnin lisäystä lupaavilta valmentajilta. "Niin, ihmisillä on nykyään elintasonsa puolesta varaa pysähtyä ja miettiä, kuka minä oikeastaan olen ja mikä on elämän tarkoitus," Kujala sanoo.
    Samoihin kysymyksiin ihmiset toivovat löytävänsä vastauksia psykoterapeutin vastaanotolta. Psykologi Teemu Ollikainen on kuitenkin huolissaan siitä, että tänä psykokulttuurin, alituisen "minän" etsimisen kultakautena markkinoilla vaanii myös paljon huu-haata. "Suomessa kuka tahansa saa kutsua itseään terapeutiksi ja alkaa hoitaa kenties sairaitakin ihmisiä," Ollikainen sanoo. Hän ihmettelee, miksi korkeastikin koulutetut ihmiset turvautuvat nykyään epätieteellisiin selfhelp-kirjoihin ja maallikkoterapeutteihin.
    Sari Valto kysyykin molemmilta miehiltä, miksi nykyihmiset ylipäätään haluavat ulkoistaa henkisen hyvinvointinsa palveluntuottajille? Emmekö enää itse osaa määritellä, mikä on juuri itsellemme hyvää elämää? Onko käynnissä antiikin toisinto, jolloin ruumiin ja mielenkulttuurin rinnakkaiselo oli pinnalla? Ensin on trimmattava keho, sitten mieli. Tuleeko projektista koskaan valmista?

  • Avioero johtuu usein pariskunnan välisistä vuorovaikutusongelmista. Kuitenkin juuri vuorovaikutus pitäisi saada toiminaan eron jälkeen, jos pariskunnalla on lapsia, jotta lapsia ei kuormitettaisi aikuisten ristiriidoilla.

    Miten tämä onnistuu? "Olisi pystyttävä erottamaan omat myrskyisät tunteet ex-puolisoa kohtaan ja lasten asiat. On laitettava tietoisesti lapsi etusijalle. Usein ajatellaan, että jos kaksi aikuista ei tule toimeen, he eivät voi tulla toimeen eron jälkeenkään. Näin ei tarvitse olla," sanoo suunnittelija Päivi Hietanen Ensi-ja turvakotien liitosta. Hietanen on ollut mukana perustamassa Eroneuvo-vertaistukiryhmiä sekä Neuvokahvila-toimintaa ympäri Suomen.
    Keskustelussa etunimellään esiintyvä Sari kertoo omasta kuuden vuoden takaisesta erokokemuksestaan ja siitä, miten hän kouluttautui vapaaehtoistyöntekijäksi Eroneuvo-vertaistukiryhmän vetäjäksi. "Oma eroni tuli minulle järkytyksenä ja toivoin, että aikanaan olisin itsekin saanut tällaisesta ryhmästä apua. Siellä voi puida huoliaan siitä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, miten järjestetään lasten asuminen, miten taloudelliset asiat ja mistä kaikesta eron takia pitää luopua," sanoo Sari.
    Mukana keskustelussa on noin vuosi sitten eronnut Pasi, joka on myös hakenut erokipuiluunsa paljon ulkopuolista apua. "Jo ennen eroa lähdimme puolisoni kanssa pariterapiaan ja jatkoimme sitä vielä puoli vuotta eron jälkeen. Oli todella iso apu, että saimme käydä eropäätöksen jälkeen käytännön asioita läpi ulkopuolisen kanssa. Lisäksi lähdin myöhemmin itsekseni eroseminaariin ja parhaillaan olen mukana erovertaistukiryhmässä. Siellä puhutaan paljon juuri lasten asioista. Meille kaikille ensisijainen huoli on tietysti lapset," Pasi kertoo.

  • Kymmenen vuotta sitten sairaanhoitaja Kristiina Arramies heräsi olohuoneensa lattialta. Hän oli tokkurassa ja näki kaikkialla pyörivän valkoisia pillereitä. Hänen elämänsä oli menneet kuukaudet ollut päivittäistä ja runsasta rauhoittavien käyttöä. Rauhoittavien käyttö alkoi hänellä avioeron aiheuttamasta kriisistä. Hän käytti vapaa-ajallaan runsaasti alkoholia, mikä aiheutti hänelle voimakasta "morkkista". Tätä oloa hän oppi lieventämään sitten rauhoittavilla, joiden oli aiemmin kriisinsä keskellä huomannut olevan tehokkaita mielialan tasoittajia. Lopulta käyttö oli jo sekakäyttöä ja aivan viimeisinä vaiheina pelkkien lääkkeiden käyttöä. "Olin tuolloin teho-osastolla töissä sairaanhoitajana ja aluksi päihteiden käyttöni rajoittui vapaa-aikaan. Mutta poissaoloja töistä kertyi paljon ja lopulta jäin pitkälle sairaslomalle ja samalla päihteiden käyttö lisääntyi. En nähnyt, että päihderiippuvuuteni oli se ongelmien alkusyy. Lääkitsin riippuvuutta näillä lääkkeillä," toteaa Kristiina Arramies. Hän pääsi lopulta läheistensä tukemana Minnesota-hoitoon ja raitistui. "Minulle pelkkä raitistuminen ei kuitenkaan riittänyt, vaan halusin lisätä hyvinvointiani ja siksi tarvitsin lisäksi terapiaa," Arramies kertoo. Hän kouluttautui sittemmin itsekin psykoterapeutiksi. Työskennellessään sitten Kalliolan klinikalla hän näki, että asiakkaiksi tuli paljon työssä käyviä ja lääkkeisiin koukahtaneita ihmisiä, myös hoitohenkilökunnan edustajia.
    Unilääkkeiden, rauhoittavien ja kipulääkeiden väärinkäyttöä on tutkittu Suomessa vain vähän. Käyttäjistä tiedetään se, että heitä on kuukausittain noin 50 000 - 100 000. Keski-ikä on 48 vuotta ja väärinkäyttäjä on useammin nainen kuin mies. Kokopäivätöissä heistä käy 36 prosenttia.
    Hiukan alle puolella käyttöön liittyy alkoholi. Ongelma onkin, että lääkkeiden väärinkäyttö nähdään samassa sumpussa alkoholin ja muiden päihteiden käytön kanssa, vaikka lääkkeet on alunperin lääkäri määrännyt esimerkiksi unihäiriöihin tai ahdistukseen. Kaikki eivät hae niiden käytöstä päihtymistä vaan saadakseen itsensä "normaalitilaan", mutta koska toleranssi nousee nopeasti, lääkkeitä saatetaan alkaa käyttää yli lääkärin määräyksen.
    Miten riippuvuus näihin reseptilääkkeisiin syntyy ja miten riippuvuus eroaa muista aineista, siitä ohjelmassa kertoo päihdelääketieteen professori Hannu Alho Helsingin yliopistosta.

  • Viime vuonna 950 000 suomalaista yritti vakavissaan laihduttaa. Valtaosa heistä epäonnistui. Miksi?

    "Siksi, koska laihduttaminen ei onnistu, ellei ole ensin treenannut mieltään. Treenaamaton mieli valitsee aina lopulta mielihyvän. Meille tulee jokin tunne, vaikkapa ahdistus, ja ennen kuin huomaammekaan, olemme lääkinneet ahdistusta syömisellä. Annamme tunteen ohjata valintojamme. Tahdonvoimalla tässä ei onnistu ja sama pätee kaikkiin addiktioihin. Mutta mielenhallintaa on mahdollista opetella," sanoo tietokirjailija ja kouluttaja Paula Salomaa.

    Hän on työryhmänsä kanssa kehittämässä Tekesin rahoittamaa mielen hallitsemiseen tähtäävää mobiilisovellusta. Siinä ideana on, että ihminen oppisi siirtymään "automaattiohjauksesta manuaaliseksi". "Ajatuksia voi oppia pysäyttämään, esimerkiksi negatiivista ääntä sisällämme - 'et sinä kuitenkaan tässä onnistu'. Samaten voimme oppia vaikuttamaan ajatustemme laatuun. Voimme oppia ajattelemaan, että 'olen vahva ja vapaa, en halua vahingoittaa itseäni ruualla. Lisäksi missä tahansa tunnetilassa voimme oppia valitsemaan reaktion. Koemme ahdistuksen, otamme tunteen vastaan, odotamme kaksi minuuttia ja se on jo neutralisoitunut. Emme päästä itseämme toimimaan tietyssä tunnetilassa," selittää kouluttaja Paula Salomaa.

    Ylen toimittaja Jenny Lehtinen on yksi niistä sadoista tuhansista, jotka ovat aloittaneet lukemattomia kertoja erilaisia dieettejä ja "uusia, räväkkiä alkuja", mutta joutunut sitten toteamaan pettyneenä, että taaskaan ei onnistunut. Nyt Jenny on saanut tarpeekseen ja hän ei halua enää laihduttaa. Sen sijaan hän hakee itselleen lisää hyvinvointia. "Yleensä ajatellaan, että vasta kun olen laihtunut, voin olla onnellinen. Asia on juuri päinvastoin.

    Ensin pitää voida hyvin ja vasta sitten sitä saattaa laihtuakin."Jenny Lehtinen on perustanut Ylen nettisivuille Vaakakapina-kokonaisuuden, jonka idea on saada ihmisiä tekemään itselleen hyviä muutoksia. Jennyn mukaan kannattaa ensin tarkistaa, nukkuuko hyvin, millainen on ateriarytmi, onko elämässä mielekästä tekemistä, onko elämässä liikaa stressiä, onko sopivasti kivaa liikuntaa ja kun näihin kiinnittää huomiota, alkaa voida paremmin. Mitä mieltä Jenny on mielentreenistä,se kuullaan tässä toimittaja Sari Valton johtamassa keskustelussa.

  • Pidätkö perhettä tärkeimpänä asiana elämässäsi? Ja huomaat kuitenkin, että suurin osa ajastasi kuluu työpaikalla tai työasioita kotonakin miettien? Pidätkö kunnostasi huolehtimista tärkeänä arvona? Ja huomaat ilta illan jälkeen lösähtäväsi mieluummin sohvalle kuin lähteväsi kuntosalille? Entä onko kaikki periaatteessa hyvin, mutta tunnet elämäsi merkityksettömäksi ja tyhjäksi?

    Näissä kaikissa esimerkeissä on kysymys arvojen ja tekojen ristiriidasta tai siitä, että emme ylipäätään tunnista arvojamme. Psykologi ja psykoterapeutti Katja Myllyviidan vastaanotolle tulee tämän tästä ihminen, jolla on edellä kuvatun kaltaisia kokemuksia. Psykologi, psykoterapeutti Arto Pietikäinen puolestaan on kirjoittanut aiheesta kirjankin "Kohti arvoistasi - suuntaa mielekkäisiin muutoksiin".

    Myllyviita ja Pietikäinen kertovat, millaisten prosessien ja harjotteiden kautta ihminen voi muuttaa elämäänsä merkityksellisemmäksi. Ensin on löydettävä itselleen tärkeät arvot, sitten pohdittava, millaiset asiat oikeastaan estävät toimimasta näiden arvojen mukaisesti ja lopulta alettava tekemään harjoituksia, joiden avulla omaa käyttäytymistä aletaan muuttaa arvojen suuntaisiksi. On myös opittava tulemaan toimeen sellaisten ajatusesteiden kanssa kuin "ei sinusta kuitenkaan tähän ole" tai "ei mikään muutu kuitenkaan, anna olla". Omalle ystävälle osaamme kenties olla kannustavia, itsellemme emme.

    Myllyviidan ja Pietikäisen puheista kuullaankin myös nyt psykologian kentällä niin muodikkaat sanat kuin "itsemyötätunto" ja "tietoisuustaidot". Yksi asia on Myllyviidan ja Pietikäisen mielestä selvä: pelkästään jotain ulkoisesti päättämällä asiat eivät muutu. On tutustuttava itseensä syvällisemmin.

  • Mikä saa ihmisen vahingoittamaan kaltaisiaan, tappamaan toisen, tekemään joukkomurhan, kiduttamaan? Miten ihmisestä tulee pahoja tekoja tekevä hirviö? Vai onko pahuus meissä kaikissa ja voisiko meistä jokainen syyllistyä hirmutekoihin tietyissä olosuhteissa? Voidaanko paha kitkeä meistä pois?

    Sari Valton ohjelmassa pohditaan pahuuden ilmiötä filosofisesta, moraalisesta että lääketieteellisestä näkökulmasta. Vieraina ovat pitkän linjan filosofi Torsti Lehtinen sekä mielentilatutkimuksia tekevä oikeuspsykiatrian ylilääkäri Allan Seppänen.

  • Kirkon tutkimuskeskuksen mukaan 47 prosenttia suomalaisista uskoo enkeleihin. Millaisina enkeleitä pidetään ja miksi niihin uskotaan?
    Sari Valton vierailla on aiheeseen kaksi erilaista näkökulmaa. Teologi ja tietokirjailija Esko Miettinen näkee enkelit kristinuskoon vankasti kuuluvina olentoina, kun taas entinen tangokuningatar ja nykyinen enkeliseminaareja ja -iltoja pitävä Kirsi Ranto edustaa niin sanottua modernia enkeliuskoa.

  • Kun lapsi syntyy maailmaan, ensimmäinen kysymys sukulaisilla ja ystävillä on useimmiten: ”Kumpi tuli?” Kysymys ärsyttää Leo Straniusta.
    Luonto-Liiton toiminnanjohtaja Stranius ei tähän kysymykseen välttämättä vastannut, kun hänen lapsensa syntyivät. ”Haastoin kyselijät miettimään, miksi he haluavat tietää sukupuolen. Miksi se on oikeastaan tärkeää? Muuttaako se jotenkin aikuisen suhtautumista lapseen, jos hän tietää lapsen olevan poika tai tyttö? Itselleni on jo selkärangassa se, etten erottele lapsia sukupuolittain, he ovat yksinkertaisesti ’lapsia’. Vaalimme sukupuolisensitiivisyyttä puolisoni kanssa muussakin kielenkäytössä. Emme puhu esimerkiksi virkamiehistä vaan viranhaltijoista, emme tädeistä tai sedistä vaan henkilöistä, emme äitiyslomasta vaan vanhempainlomasta,” selittää Stranius.
    Sukupuolisensitiivisyys on kuitenkin muutakin kuin kielenkäyttöä. Lastenkasvatuksen kohdalla se on opettamista tasa-arvoisuuteen pois kahlehtivista sukupuolirooleista, se on opettamista yhtäläisiin mahdollisuuksiin molempien sukupuolien kohdalla.
    ”On valtava yhteiskunnallinen merkitys sillä, jos emme saa yksilöiden koko kykypotentiaalia käyttöön. Jos tyttö on oppinut rajoittamaan älykkyyttään tai poika herkkyyttään, niin siitä on haittaa koko yhteiskunnan kehitykselle, ” sanoo akatemiatutkija Tuija Huuki Oulun yliopiston nais-ja sukupuolen tutkimuksen yksiköstä.
    Huukin mielestä on havaittavissa, että tytöille kuitenkin sallitaan omassa sukupuolessaan enemmän liikkumavaraa kuin pojille. ”On jotenkin sallitumpaa olla rasavilli tyttö kuin pehmeä, hoivaava poika. Kuitenkin esimerkiksi miesjohtajilta kaivataan usein enemmän tunneherkkyyttä.”
    Leo Stranius pyrkii pienten lastensa kanssa välttämään kulttuurisesti meihin iskostettuja sukupuolirooleja. ”Tärkeää on mallioppiminen. Totta kai se vaikuttaisi lapseen, jos hän näkisi, että se on aina äiti, joka ompelee vaatteita tai isä, jonka urheilusuoritusta kehutaan. Vaikea pala minulle on ollut se, kun tyttöni haluaa pukeutua prinsessaksi. Se kirpaisee, mutta sallin sen hänelle,” Leo Stranius sanoo.

  • Jos koti on sekainen, pitää tavarat laittaa paikoilleen ja koti on taas siisti. Tämän luulisi kuusivuotiaankin osaavan. Vaan eipä osaa ja eivät osaa aikuisetkaan. Japanilainen Marie Kondo teki havainnon: ihmiset luulevat osaavansa siivota, mutta miksi sitten niin monella koti on kohta taas sekaisin? Siksi, ettei ongelma ole itse siivoamistaidossa vaan siinä, että tavaraa on yksinkertaisesti liikaa ja se on väärin säilytettyä.

    Marie Kondo on nuori nainen, joka jo pienenä tyttönä ihasteli sisustuslehtien kauniita ja avaria koteja ja joka innostui sitten siivoamaan perinpohjin oman lapsuudenkotinsa jokaisen sopen. Nyt aikuisena Kondo johtaa supermenestyvää ammattijärjestämisen yritystä. Hänen kirjansa "KonMari – siivouksen elämänmullistava taika" on ollut hitti kaikkialla, Suomessa sitä on myyty 50 000 kappaletta ja maailmalla yli 6 miljoonaa. KonMari -nimi tulee Marie Kondon etu ja sukunimien yhdistelmästä. KonMari –kirjassa Kondo vakuuttaa, että mikään ei ole perusteellisen uudelleen järjestämisen jälkeen enää ennallaan. Ja nyt paino on sanalla perusteellinen uudelleen järjestäminen. Nyt ei puhuta mistään imuroimisesta ja uusien säilytyslaatikoiden ostamisesta vaan kodin jokaikisen tavaran läpikäymisestä. Jokainen tavara - olkoon se sitten mikä tahansa - on heitettävä pois, mikäli se ei tuota iloa omistajalleen. Toki on myös pakollisia ei-niin-iloa-tuottavia asioita, joita on pakko säilyttää. Esimerkiksi erilaiset tärkeät paperit. Niidenkin määrän voi kuitenkin Kondon mukaan karsia vain muutamaan muovitaskulliseen.

    Karkkilalainen Mira Ahjoniemi innostui KonMari-metodista ja teki kotonansa suursiivouksen. Nyt hänen vaatekaappinsa on väljä, kengät siellä luotisuorassa rivissä, keittiössä vain yhden astiasarjan välttämättömimmät astiat. Mitään turhaa roinaa ei näy missään. Ahjoniemi vetää Suomen KonMari-ryhmää Facebookissa. Hän kokee, että KonMari sai hänet miettimään, kuka hän on ja mitä hän elämältään haluaa. Elämänasenne muuttui iloisemmaksi.

    Turkulainen perhelähihistorian tutkija Ilana Aalto on myös ammattijärjestäjä. Hän uskoo, että KonMari-metodin suosio kertoo aikamme muuttuneesta ilmapiiristä. Kulutusyhteiskunnasta ollaan siirtymässä yhä tietoisemman kuluttamisen kullttuuriin. Enää ei olekaan hienoa omistaa mahdollisimman paljon vaan mahdollisimman vähän. Myös jakamiskulttuurin nousu kertoo samasta ilmiöstä. Aallon mukaan minimalistien blogit USA:ssa saavat miljoonia seuraajia. Ammattijärjestämisen buumi on sekin nousemassa.

  • "Minulla on kolme kotia. Yksi on perhe, toinen on teatteri ja kolmas on seurakunta", sanoo joulukuussa 80 vuotta täyttävä näyttelijä Seela Sella. Nämä kolme asiaa ovat olleet hänen elämässään oikeastaan aina. Isoäiti vei vasta 5-vuotiasta Seelaa Pelastusarmeijan tilaisuuksiin esiintymään, teatteria Seela on käynyt katsomassa lapsesta asti ja näyttämöllä hän on ollut jo lähes 60 vuotta. Seurakunta vaihtui juutalaiseen seurakuntaan 1970-luvulla.
    Seela Sella ei ole jäänyt eläkeiässä laakereilleen lepäämään.
    "Jäljellä on enää tämä tekemisen ilo. Enää ei tarvitse päteä."
    Sellalla on ilmiselvästi taito vanheta. Elämänilo ja intohimo omaan työhön ei ole kadonnut mihinkään. Elämä on yhtä ihanaa ja mielenkiintoista kuin lapsena, kun on pystynyt säilyttämään uteliaan mielen. Miten se on onnistunut? Entä onko ikääntyminen muuttanut hänen käsityksiään rakkaudesta tai elämän tarkoituksesta? Muuttuko ihmisen sisin oikeastaan vuosien mittaan?
    Tammikuussa 2017 Sella esittää Kansallisteatterissa juhlavuoteensa liittyvän monologin "Pieni eläin -  Seela Sella 80 vuotta". Siinä Seela esittää Nasun roolia ja ihmettelee maailman menoa Nasun silmin.

  • Ihannekansalaiselta vaaditaan nykyään suvaitsevaisuutta. Mutta mitä suvaitsevaisuudella oikeastaan tarkoitetaan?
    Jos sanon olevani suvaitsevainen, se tarkoittaa, että on olemassa ihmisryhmä, jota täytyy erikseen suvaita, koska se on erilainen kuin oma yhteisöni. Onko tämä tasa-arvoinen lähtökohta todelliselle kohtaamiselle? Samoin kun sanon olevani suvaitsevainen, haluan erottautua niin kutsutuista suvaitsemattomista. Tämä asenne puolestaan ärsyttää kriittisesti esim maahanmuuttoon suhtautuvia.  Se saattaa lisätä vaikkapa maahanmuuttokriittisten kommenttien julkituontia siihen mittaan, että kyse on jo rasismista.
    Voimistaako ylenpalttinen suvaitsevaisuuden vaatimus siis paradoksaalisesti rasismia? Tai ainakin kärjistää keskustelua, kun päinvastoin pitäisi päästä kärjistyksistä lähemmäs toisiaan, jotta voitaisiin keskustella varsinaisista ongelmista. Olisiko parempi, että meiltä vaadittaisiin suvaitsevaisuuden sijaan toistemme sietämistä? Ja toistemme sietämistä ihmisinä, ei tietyn kulttuurin tai aatteen edustajina?
    Sari Valton vieraina ovat kulttuurintutkija ja tietokirjailija Olli Löytty ja dogmatiikan dosentti, yliopistolehtori Olli-Pekka Vainio.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä