Ykkösaamun kolumni

Roskajuttu

  • 5 min
  • toistaiseksi

Näyttää siltä, että Suomen Lapissa liikkuu kulkijoita kahdesta heimosta. Toiset liikkuvat

ympäristöään kunnioittaen ja toiset vaeltajat huomioon ottaen. Toinen - useimmiten konevoimalla

liikkuva - jättää jätöksensä niin kuin ne sattuvat kädestä putoamaan. Jos tämä heimo saataisiin

kasvatettua sivistyksen piiriin, ei tarvittaisi enää Tunturiluuta-tapahtumia ja Pidä-Lappi- siistinä-

yhdistys voisi julistaa itsensä tarpeettomaksi. Toistaiseksi yhdistys on mitä tarpeellisin.

 

Omilla retkillämme tunturimaassa koetamme huolehtia siitä, että seuraava retkeilijä ei meidän

reitillemme tullessaan voisi mistään havaita meidän siellä olleen. Tämän isäni opetti jo

pikkupoikana. Se opetus henki ikiaikaista ajatusta, että metsä - luonto - on pyhä, eikä siellä saa

käyttäytyä sopimattomasti. Siinä on myös ajatus toisten ihmisten huomioon ottamisesta, ettemme

pilaisi heidän luontokokemustaan omilla roskillamme ja muilla jätöksillämme. Nuotionsija on

ainoa merkki, jota ei voi hävittää. Se on merkki kodista, joka kutsuu seuraavan retkeilijän

käyttämään samaa paikkaa ja sytyttämään oman nuotionsa samaan "kotilieteen". Nykyisenä

Trangia-aikana ei edes nuotionsijoja jää merkiksi vaeltajasta, mikä vaeltajamäärien kasvaessa on

vain hyvä asia.

 

Kaikki eivät selvästikään ajattele näin. Kouriintuntuvimmin tämän koin retkeillessäni yksikseni

Käsivarren välitunturien alueella Ropin ja Tsaiman maisemissa Torisenon seutuvilla. Lätäsenoon

laskeva Toriseno on kaunis polveileva joki koskineen ja korkeine reunaharjuineen. Torisenon

varrella koin yhden tunturiseudun ikimuistoisista ukkosmyrskyistä. Nuotion loisteessa

kypsentämäni tammukkakin jäi vähän raa'aksi armottoman raesateen sammutettua nuotioni. Itse

seurailin komeaa luonnonnäytelmää laavun alta. Se olikin viimeinen tammukkani sillä retkellä

ukkossateen nostettua vedenpintaa ja vyörytettyä joen täyteen luonnon roskaa. Muuta roskaa en

maisemassa nähnytkään.

 

Kaikki muuttui siirryttyäni Lätäsenon varteen. Oli, kuin olisin tullut kaatopaikalle. Paperi- ja

muoviroska ja tyhjät pullot ja säilykepurkit hulvehtivat kaikkialla. Joskus oli selvästi pidetty

siivoustalkoitakin, kun löysin metrin korkuisen 2 x 2 metrin roskakeon. Roskaantumisen syykin

paljastui tuota pikaa. Olin tuskin ennättänyt hikisen marssin jälkeen kaulaani myöten veteen, kun

ylävirran puolella olevaa pientä koskea lasketteli kaksi alusta. Edessä tuli kanadalaiskanootti, jossa

oli kolme matkustajaa, ja takana kumivene jossa istui neljä. Kummallakin aluksella oli

perämoottori perässään.

 

Eihän tämä porukka tietysti ollut näitä kaikkia roskia tuonut, mutta he liikkuivat konevoimalla.

Heidän kulkuneuvonsa kertoi myös sen, että joen varteen oli tultu ainakin kahdella maastoautolla,

joilla saa kulkemaan paljon tavaraa. Jos he olivat tulleet joelle autolla, oli sinne tullut samoin moni

muukin. Niinpä niin - tämä kuvio oli jo selvitetty.

 

Ensimmäisellä Jyväskylän yliopiston tunturiekologian kurssilla Saariselällä 1970-luvun

puolimaissa selvitimme muun muassa tunturireittien ja tupien ympäristöjen roskaantumista.

Laskimme ja punnitsimme opiskelijoiden kanssa kaikki roskat ja selvitimme tuvan kävijämäärät

vieraskirjoista. Tulokset olivat hyvin selvät. Roskaantuminen ei ollut missään suhteessa

kävijämääriin. Ainoa selittävä tekijä oli etäisyys lähimmältä pysäköintipaikalta. Mitä kauempana

tien päästä tupa oli, sitä vähemmän sen ympärillä oli roskia. Siivottoman roskaantumisen raja oli

noin kymmenen kilometriä tieltä. Niin kauas jaksetaan kaljatölkit, säilykepurkit ja makkarapaketit

kantaa. Sen kauemmaksi kaljankantajat eivät kai jaksakaan.

 

Käsivarren Yliperällä tiet ovat useimmiten kaukana. Silti roskaantuminen on ainakin Suomen

puolella melkoinen ongelma, sillä alueelle on päässyt jo kymmeniä vuosia sekä lentokoneella että

moottorikelkalla. Molemmilla saa rahdattua tunturiin paljon roskaa ja roskaajia. Toistuu sama kuin

Saariselällä. Roskavyöhyke ulottuu sinne, minne konevoimalla pääsee.

 

On tietysti väärin tuomita kaikki koneilla liikkuvat. Siihen voi olla monta syytä. Koneet ovat

parantaneet turvallisuutta, kun onnettomuuden uhrit ja tunturissa sairastuneet saadaan nopeammin

hoitoon. Aivan varmasti virkistyksekseen tunturiin lentävien suurin osa on kunnolla käyttäytyviä,

mutta lähes kaikki roskia levittävät törkeleet ovat juuri siinä koneilla kulkevien joukossa ja

pilaavat muunkin moottoriväen maineen.

 

Onneksi uusimmat tiedot kertovat, että tunturireittien varrella roskaantuminen on vähentynyt,

mutta jokivarsien tilanne on ennallaan. Paljon on vielä valistuksen tarvetta.

Jussi Viitala, Ykkösaamun kolumni 29.9.2016

Lähetykset

  • to 29.9.2016 8.53 • Yle Areena

Jaksot

  • Automatisointi tarkoitti palkkaerojen kasvua ja yhteiskunnan polarisoitumista. Keinoäly taas tuo korkeakoulutetut osaksi työväenluokkaa ja yhdistää ihmiset taisteluun konetta vastaan.

  • Vaaleja häiritsevät niin toiset valtiot, ääriliikkeet kuin yksityiset ihmiset ja keinoja tulee koko ajan lisää. Kohteena voivat olla sekä ehdokkaat että puolueet. Vaalien turvallisuudesta ja luotettavuudesta huolehtiminen on demokratian ydintä.

  • Hallituksen puoliväliriihi lämpenee tänään. Lähtökohdat välitarkastelulle ovat jotensakin tyydyttävät ja tämän ja ensi vuoden talouskasvu-ennusteita hilataan koko ajan ylöspäin. Sinänsä on toki hyvä, että uskotaan parempaan. Se on omiaan hälventämään apatian tunnelmaa, joka maata on vuosikaudet vaivannut.

  • Helsingin Sanomat kertoi hiljattain 77-vuotiaasta leskirouvasta, joka oli houkuteltu pankissa tekemään hölmöjä sijoituksia. Kokematon asiakas ei ollut ymmärtänyt, että pankin suosittelemista osakekaupoista seuraisi valtava verolasku. Arvopaperilautakunta määräsikin pankin maksamaan korvauksia.
    Tällaisia kielteisiä uutisia sijoituspalveluista on saatu viime aikoina lukea muitakin.
    Finanssivalvonta varoitti ja mätkäisi maaliskuussa rapsut neljälle yhtiölle, joiden vanhuksille antama neuvonta oli järjestetty puutteellisesti. Suurimman, miljoonan euron maksun, sai Nordea, jonka asiakas myös 77-vuotias leskirouva oli.
    Eikä tarvitse kuin mennä viime vuoteen, kun otsikoissa pyörivät pankkien veronkiertopuuhat Panamassa ja sitä ennen Luxemburgissa.
    Negatiivinen julkisuus keskittyy toki pieneen osaan finanssiyhtiöiden toiminnasta. Mutta ne eivät ole tyhjästä temmattuja. Voitontavoittelu varsinkin sijoitustuotteiden kaupalla on mennyt osin liian pitkälle. Monet tuntuvat jo ajattelevan, että maailma olisi parempi ilman pankkiireja.
    Piiloon on jäänyt se myönteinen panos, joka finanssialalla yhteiskuntien vaurastumisessa kiistatta on. Rahoitusalan tehtävänä on kanavoida varallisuutta säästäjiltä investoijille. Harva meistä voisi ostaa omaa kotia ilman asuntolainaa, jonka pankki rahoittaa talletuksilla. Yritysten kasvu olisi paljon hitaampaa ilman lainoittajia. Eläkkeet jäisivät paljon pienemmiksi ilman sijoitustuottoja.
    Välitystehtävä on kuitenkin luottamustehtävä. Jos luottamus katoaa, on finanssiala pulassa, vaikka tekisikin edelleen voittoa.
    Tämä ymmärretään maailman finanssipäättäjien pöydissä. Alan ammattilaisten suurin yhteisö, CFA Institute, kysyi vastikään finanssijohtajilta, synnyttääkö varainhoito heistä merkittävää yhteiskunnallista lisäarvoa. Vain 11 prosenttia, joka yhdeksäs, uskoi, että heidän työllään on tärkeä yhteiskunnallinen merkitys.
    Suomessa tuudittaudutaan helposti siihen, että meillä finanssiala ei ole kohdannut skandaaleja, jotka olisivat romuttaneet luottamuksen tyystin. Esimerkiksi ruotsalaisiin verrattuna sijoitusneuvojiin luotetaan Suomessa enemmän.
    Ajan merkit ovat kuitenkin selvät. Uhkakuvana on finanssialan muuntuminen ammattikunnaksi, jonne hakeutuvat vain häikäilemättömimmät rahahaukat. Ne, joita ei haittaa muiden pilkka, kunhan palkka on riittävän hyvä.
    Se olisi paha takaisku Suomessa, jossa finanssialan palveluita tarvitaan enemmän ja enemmän. Suuri osa varallisuudesta on vanhemmilla ikäluokilla. Heidän on hoidettava rahojaan viisaasti ja osattava siirtää sitä lapsilleen ja lapsenlapsilleen. Tottumusta finanssipalveluiden käytöstä ei kuitenkaan monella ole. Haussa on luotettava kumppani.
    Yksinkertainen parannuskeino olisi lisätä etiikkasisältöjä alan koulutukseen ja tutkimukseen. Olin hämmästynyt, kun etsin verkosta suomenkielisiä julkaisuja aiheesta "finanssialan etiikka". Sain vain kaksi osumaa.
    Teema loistaa poissaolollaan myös suomalaisten sijoitusneuvojien tutkinnosta. Toisin kuin kilpailijamaissa, suomalaisten oppikirjoista puuttuvat etiikkaopinnot tyystin.
    Tietenkään pelkät luennot eivät riitä. Toimintatapa, joka lähtee asiakkaan eikä myyjän tarpeista, on istutettava koko alan toimintakulttuuriin. Ihmisten täytyisi voida luottaa sijoitusneuvojaan kuin lääkäriin tai asianajajaan, luotettuun naiseen tai mieheen.
    Finanssiyhtiöt voivat parhaimmillaan olla arvostettu osa yhteiskuntaa. Unelmien mahdollistaja ja vaurastumisen siivittäjä. Mutta siihen rooliin kasvaminen edellyttää nähdäkseni ajassamme elävän epäluulon havaitsemista ja luottamuksen synnyttämistä aidoilla teoilla.

  • Joskus jooga voi auttaa päihittämään riippuvaisuuden jopa kovista huumeista. Jooga yksin ei kuitenkaan riitä. Kolumnisti Maria Markus kertoo, mitä tarvitaan lisäksi.

  • Kun sote siirtyy maakuntiin, kuntapäättäjille jää "vain koulutus". Ei silti kannata kuvitella, että koulutus olisi politiikan osa-alue, josta kaikki ovat samanmielisiä, kirjoittaa toimittaja-yrittäjä Reetta Räty.

  • Kirjailija ja filosofi Jari Ehrnrooth pohtii Lutherin ongelmallista suhdetta juutalaisiin.

  • Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo pohtii propagandan tehoa. Sosiaalinen media on muuttanut julkisuuden ja poliitikkojen suhteen, hän sanoo.

  • Kolumnistivuorossa on kosmologi, teoreettisen fysiikan professori Kari Enqvist. Hän pitää puolustuspuheen tieteelle.

  • Ulkoministeriön tutkija Sinikukka Saari pohtii Venäjän ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin suhteita.

  • Kulttuurikriitikko Aleksis Salusjärvi ei oikein saa kiinni Espoosta, vaikka on siellä syntynyt. Espoolaisena Salusjärvi ei ole mielestään mistään kotoisin.

  • Kolumnisti, kirjailija ja filosofi Jari Ehrnrooth pohtii edustajuuden kriisiä. Hänen mielestään myllerryksen tilaan joutuneeseen politiikkaan on kehkeytynyt - pitkästä aikaa - kunnon shakespeareläinen asetelma.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä