Ykkösaamun kolumni

Roskajuttu

  • 5 min
  • toistaiseksi

Näyttää siltä, että Suomen Lapissa liikkuu kulkijoita kahdesta heimosta. Toiset liikkuvat

ympäristöään kunnioittaen ja toiset vaeltajat huomioon ottaen. Toinen - useimmiten konevoimalla

liikkuva - jättää jätöksensä niin kuin ne sattuvat kädestä putoamaan. Jos tämä heimo saataisiin

kasvatettua sivistyksen piiriin, ei tarvittaisi enää Tunturiluuta-tapahtumia ja Pidä-Lappi- siistinä-

yhdistys voisi julistaa itsensä tarpeettomaksi. Toistaiseksi yhdistys on mitä tarpeellisin.

 

Omilla retkillämme tunturimaassa koetamme huolehtia siitä, että seuraava retkeilijä ei meidän

reitillemme tullessaan voisi mistään havaita meidän siellä olleen. Tämän isäni opetti jo

pikkupoikana. Se opetus henki ikiaikaista ajatusta, että metsä - luonto - on pyhä, eikä siellä saa

käyttäytyä sopimattomasti. Siinä on myös ajatus toisten ihmisten huomioon ottamisesta, ettemme

pilaisi heidän luontokokemustaan omilla roskillamme ja muilla jätöksillämme. Nuotionsija on

ainoa merkki, jota ei voi hävittää. Se on merkki kodista, joka kutsuu seuraavan retkeilijän

käyttämään samaa paikkaa ja sytyttämään oman nuotionsa samaan "kotilieteen". Nykyisenä

Trangia-aikana ei edes nuotionsijoja jää merkiksi vaeltajasta, mikä vaeltajamäärien kasvaessa on

vain hyvä asia.

 

Kaikki eivät selvästikään ajattele näin. Kouriintuntuvimmin tämän koin retkeillessäni yksikseni

Käsivarren välitunturien alueella Ropin ja Tsaiman maisemissa Torisenon seutuvilla. Lätäsenoon

laskeva Toriseno on kaunis polveileva joki koskineen ja korkeine reunaharjuineen. Torisenon

varrella koin yhden tunturiseudun ikimuistoisista ukkosmyrskyistä. Nuotion loisteessa

kypsentämäni tammukkakin jäi vähän raa'aksi armottoman raesateen sammutettua nuotioni. Itse

seurailin komeaa luonnonnäytelmää laavun alta. Se olikin viimeinen tammukkani sillä retkellä

ukkossateen nostettua vedenpintaa ja vyörytettyä joen täyteen luonnon roskaa. Muuta roskaa en

maisemassa nähnytkään.

 

Kaikki muuttui siirryttyäni Lätäsenon varteen. Oli, kuin olisin tullut kaatopaikalle. Paperi- ja

muoviroska ja tyhjät pullot ja säilykepurkit hulvehtivat kaikkialla. Joskus oli selvästi pidetty

siivoustalkoitakin, kun löysin metrin korkuisen 2 x 2 metrin roskakeon. Roskaantumisen syykin

paljastui tuota pikaa. Olin tuskin ennättänyt hikisen marssin jälkeen kaulaani myöten veteen, kun

ylävirran puolella olevaa pientä koskea lasketteli kaksi alusta. Edessä tuli kanadalaiskanootti, jossa

oli kolme matkustajaa, ja takana kumivene jossa istui neljä. Kummallakin aluksella oli

perämoottori perässään.

 

Eihän tämä porukka tietysti ollut näitä kaikkia roskia tuonut, mutta he liikkuivat konevoimalla.

Heidän kulkuneuvonsa kertoi myös sen, että joen varteen oli tultu ainakin kahdella maastoautolla,

joilla saa kulkemaan paljon tavaraa. Jos he olivat tulleet joelle autolla, oli sinne tullut samoin moni

muukin. Niinpä niin - tämä kuvio oli jo selvitetty.

 

Ensimmäisellä Jyväskylän yliopiston tunturiekologian kurssilla Saariselällä 1970-luvun

puolimaissa selvitimme muun muassa tunturireittien ja tupien ympäristöjen roskaantumista.

Laskimme ja punnitsimme opiskelijoiden kanssa kaikki roskat ja selvitimme tuvan kävijämäärät

vieraskirjoista. Tulokset olivat hyvin selvät. Roskaantuminen ei ollut missään suhteessa

kävijämääriin. Ainoa selittävä tekijä oli etäisyys lähimmältä pysäköintipaikalta. Mitä kauempana

tien päästä tupa oli, sitä vähemmän sen ympärillä oli roskia. Siivottoman roskaantumisen raja oli

noin kymmenen kilometriä tieltä. Niin kauas jaksetaan kaljatölkit, säilykepurkit ja makkarapaketit

kantaa. Sen kauemmaksi kaljankantajat eivät kai jaksakaan.

 

Käsivarren Yliperällä tiet ovat useimmiten kaukana. Silti roskaantuminen on ainakin Suomen

puolella melkoinen ongelma, sillä alueelle on päässyt jo kymmeniä vuosia sekä lentokoneella että

moottorikelkalla. Molemmilla saa rahdattua tunturiin paljon roskaa ja roskaajia. Toistuu sama kuin

Saariselällä. Roskavyöhyke ulottuu sinne, minne konevoimalla pääsee.

 

On tietysti väärin tuomita kaikki koneilla liikkuvat. Siihen voi olla monta syytä. Koneet ovat

parantaneet turvallisuutta, kun onnettomuuden uhrit ja tunturissa sairastuneet saadaan nopeammin

hoitoon. Aivan varmasti virkistyksekseen tunturiin lentävien suurin osa on kunnolla käyttäytyviä,

mutta lähes kaikki roskia levittävät törkeleet ovat juuri siinä koneilla kulkevien joukossa ja

pilaavat muunkin moottoriväen maineen.

 

Onneksi uusimmat tiedot kertovat, että tunturireittien varrella roskaantuminen on vähentynyt,

mutta jokivarsien tilanne on ennallaan. Paljon on vielä valistuksen tarvetta.

Jussi Viitala, Ykkösaamun kolumni 29.9.2016

Lähetykset

  • to 29.9.2016 8.53 • Yle Areena

Jaksot

  • Tietämisen tunne synnyttää vastakkainasetteluja, tietäminen voi niistä vapauttaa, sanoo kolumnisti, tietokirjailija Jani Kaaro.

  • Aikuisen ja lapsen suhdetta käsitellään teknisenä suorituksena ja kalenterin hallintana, vaikka se on tunteiden vuoristorata, katsoo keskiviikon kolumnistimme Reetta Räty.

  • Eläin ilmaisee karjumalla ja mylvimällä tunteitaan, ihminen laulamalla. Yhdessä laulaminen kohottaa aivojen kiintymyshormonitasoja. Kolumnistimme, eläkkeellä oleva ekologi, Jussi Viitala suosittelee laulamista ja erityisesti kuorolaulua, koska se tutkitusti vähentää yksinäisyyttä ja parantaa elämänlaatua.

  • Kolumnisti Marko Kilpi toivoo vapaampaa alkoholipolitiikkaa vaikka sanoo tuntevansa alkoholiongelman monet puolet. Hänen mukaansa ongelma ei kuitenkaan ole itse alkoholi, vaan se, kuinka me siihen suhtaudumme.

  • Suomi ei tarvitse vahvaa poliittista valtaa käyttävää presidenttiä, väittää kolumnisti, tutkija-kirjailija Jari Ehrnrooth. Hänen mukaansa meillä yhä on parlamentaarisesta kontrollista vapaa vahva presidentti keskuudessamme.

  • Viime kuukausina on tehty useita kyberhyökkäyksiä, joilla on ollut laajoja vaikutuksia. Kolumnisti Jarno Limnell arvioi, että kyberhyökkäyksiin tarvitaan poliittisia vastavoimia.

  • Mikä vaikutus käyttäytymiseemme ja lopulta jopa aivoihimme on sillä, että elämme maailmassa, jossa pelkojamme ruokitaan uhkakuvilla ja näyttävillä turvallisuustoimenpiteillä?

  • Kosmologi Kari Enqvist toivoisi, että tieteentekijöitä hehkutettaisiin urheilusankarien tapaan, tai ainakin nykyistä enemmän.

  • Vammaisten ihmisten syrjintä on yleistä, vaikka se on ihmisoikeusrikos, sanoo kolumnisti kulttuurikriitikko Aleksis Salusjärvi.

  • Kolumnisti, kieltenopettaja Paula Takio pohtii mitä toisten kunnioittaminen pohjimmiltaan tarkoittaa.

  • Jussi Viitalan kolumni: Älykkö ja intellektuelli

    Valtakunnan ykköslehdessä käytettiin hiljattain eräässä kirjoituksessa määritelmiä harkitseva älykkö ja analyyttinen intellektuelli asiayhteydessä, johon ne mielestäni sopivat erittäin huonosti. Jäin miettimään, riittääkö korkea älykkyysosamäärä yksistään siihen, että henkilöä voi luonnehtia intellektuelliksi.

    Mitä äly oikein on? Tunnettu kasvatustieteilijä Howard Gardner esitti jo 1983, että ihmisellä on useita eri tapoja käsitellä tietoa ja että nämä tavat ovat varsin riippumattomia toisistaan. Häntä oli jäänyt kiusaamaan se, että ihmisten henkisiä kykyjä arvioitiin yksinomaan älykkyystestien avulla. Hän löysi lahjakkuusalueista kahdeksan eri tyyppiä, joista älykkyystesti mittasi vain yhtä eli kykyä matemaattiseen ja loogiseen ajatteluun. Niinpä esimerkiksi kielellistä. musikaalista, sosiaalista ja liikunnallista lahjakkuutta älykkyystestit eivät ottaneet lainkaan huomioon.

    USA:n ilmavoimat joutuivat toisen maailmansodan aikana kamppailemaan aivan toisenlaisen älyn ominaisuuden kanssa. Saadakseen mahdollisimman hyviä lentäjiä, he ottivat älykkyystestin tärkeäksi valintaperusteeksi. Se ei kuitenkaan vähentänyt tappioita. Oivallettiin, että tarvittiin lentäjiä, joiden liikkeitä vastustaja ei pystynyt ennakoimaan ja tätä ominaisuutta älykkyystesti ei mitannut.

    Muutama vuosi sitten radiosta tulikin arkisto-ohjelma, jossa sodanaikaiset suomalaiset lentäjä-ässät muistelivat menneitä. He totesivat, että tärkeintä oli oppia lentämään "väärin", jotta vastustaja ei pystyisi ennakoimaan koneen liikkeitä. Esimerkiksi kaartotaistelussa lentäjä yleensä pyrkii ajamaan mahdollisimman kovaa saadakseen vastustajan kiinni. Eräs heistä kuitenkin kertoi oivaltaneensa, että jos ajaa hieman hitaammin, pystyy kaartamaan jyrkemmin ja saa vastustajan näin tähtäyslinjalle.

    Tätä hyvän hävittäjälentäjän ominaisuutta sanotaan luovuudeksi. Se on kykyä katsella tuttuja asioita aivan uudesta näkökulmasta ja löytää uusia ratkaisuja, jotka näyttävät syntyvän ilman loogista harkintaa. Älykkyystestin mittaama kyky on konvergenttia yhteen loogiseen ratkaisuun pyrkivää ajattelua. Luovuus taas edustaa divergenttiä ajattelua, joka on avoin erilaisille ratkaisuille aina tilanteen mukaan. Luovuutta on kuitenkin vaikea mitata objektiivisesti.

    Toronton yliopiston emeritusprofessori Keith Stanovich työtovereineen törmäsi 1980-luvulla toisenlaiseen älyn ominaisuuteen, rationaalisuuteen eli järkevyyteen. Se on kykyä muun muassa ennakoida omien toimien seurauksia omien tavoitteiden kannalta ja kykyä ottaa huomioon kaikki asiaan vaikuttavat tekijät. Tätä ominaisuutta voitiin tutkia objektiivisilla testeillä. Rationaalisuus koostuu paristakymmenestä osa-alueesta, joista suurin painoarvo on kyvyllä todennäköisyyksien arviointiin sekä tieteellisellä päättelyllä.

    Tutkijoille suurin yllätys oli, että korkea älykkyysosamäärä ei automaattisesti merkinnytkään korkeaa järkevyyttä, vaan ominaisuudet olivat varsin pitkälle toisistaan riippumattomia. Merkittävää huomiota aihe sai 2002 kun Daniel Kahneman sai taloustieteen Nobel-palkinnon ihmisten taloudellisten valintojen epärationaalisuutta koskevilla tutkimuksillaan.

    Stanovichin tutkimustulokset voi summata toteamukseen, että korkea älykkyysosamäärä yksinään on hyvin heikko suoja typeryyttä, mielen pimeyttä ja kelvottomia ratkaisuja vastaan. Asian voi kääntää niinkin päin, että todella suuret ja laajalle vaikuttavat tyhmyydet vaativat tekijältään huomattavan korkeaa älykkyysosamäärää. Tyhmä ihminen tekee paljon pienemmän mittakaavan tyhmyyksiä kolhien useimmiten vain itseään.

    Jonkun nimittäminen älyköksi tai intellektuelliksi vain korkean älykkyysosamäärän perusteella osoittaa huonoa arvostelukykyä. Intellektuelli ja tutkija tarvitsevat aina luovuutta ja tieteellisen ajattelun vaatimaa rationaalisuutta. Kansanvillitsijäksi pelkällä loogis-matemaattisella älyllä kyllä yltää.

    Luovuuden ja rationaalisuuden merkitystä kuvannee se, että Nobel-palkinto on voitettu jopa lähellä keskiarvoa olevilla älykkyysosamäärillä. Toisaalta rationaalisuuden puutteesta taas seuraa se kanadalaisen tutkimuksen tulos, että noin puolet sikäläisen Mensan jäsenistä uskoo astrologiaan, biorytmeihin ja UFO-miehiin! Ja he kuuluvat siis älykkäimpään kahteen prosenttiin.

    Suomen ja maailman merkittäviltä päättäjiltä toki toivoisi älyn, rationaalisuuden ja luovuuden lisäksi myös korkeaa moraalia ja heikomman lähimmäisen ymmärtämistä.

  • Miten parantaa omaa pitkäjänteisyyttään? Luo mahdollisimman yksityiskohtainen kuva tulevaisuudesta, väittää kolumnisti Matias Möttölä.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä