Radio Suomi Kuopio

Kaukokaipuu ja matkamaisemat musiikin lähteinä

  • 8 min
  • toistaiseksi

Jonas and I on kuopiolainen yhtye, joka ammentaa reissukokemuksista folkmusiikkia. Keväällä julkaistu pitkäsoitto on noteerattu mm. Ranskassa ja Britanniassa radioasemilla. Yhtyeen musiikki on päätynyt 70-luvulla Atlantilla pienellä paatilla seilanneiden suomalaismiesten kaitafilmiin. Oman jyvänsä tyylin on antanut Outokummun äänituotantolinja. Roope Hakkaraista ja Juho Väliahoa haastattelee Juhani Forsman.

Lähetykset

  • to 29.9.2016 12.30 • Yle Areena

Jaksot

  • Kun järvet ovat vielä jäässä, jokien virtapaikoilla pääsee jo melomaan. Silloin on parasta aikaa seurata lintuja vesistöjen varsilla. Linnut ovat keväällä äänekkäimmillään, sillä kesän tullen ne hiljentyvät pesimään.

    Mari Karjalainen pääsi melomaan kanootilla ensimmäisen kerran elämässään Arto Keinäsen opastuksella. Varkaudessa virtaava Osmajoki johdatti Ruokojärven luontoelämyksen äärelle.

  • Tapasimme kolme pikkukaupungin sinkkumiestä, joiden kanssa juttelimme tunteista ja siitä, mistä uusi rakkaus löytyy.

    Iisalmelainen Pasi Raatikainen on 39-vuotias lähihoitaja. Vapaalla mies harrastaa hiihtoa, jääkiekkoa, lenkkeilyä sekä kalastusta ja metsästystä. Liikkeessä pitää myös sisarusten lapset, joiden kanssa mies tykkää leikkiä useita tunteja. Vajaa nelikymppisellä puheliaalla savolaismiehellä on ollut parisuhteita ja sitten ne ovat menneet, kun homma ei ole lopulta toiminut.
    Kaipaako mies elämäänsä kumppania?

  • Tapasimme kolme pikkukaupungin sinkkumiestä, joiden kanssa juttelimme tunteista ja siitä, mistä uusi rakkaus löytyy.

    Kari Kärkkäinen on 26-vuotias elämäniloinen ja energinen sinkkumies Iisalmesta. Tällä hetkellä hän opiskelee agronomiksi ammattikorkeakoulussa. Vapaalla hän harrastaa urheilua, kavereiden kanssa kujeilua ja näyttelemistä. Kärkkäinen oli pitkässä parisuhteessa. Hän uskoo, että uusi rakkaus löytyy sattumalta ja antaa myös meille muutaman vinkin, että miten se uusi ihastus voisi löytyä. Nuori mies käy baareissa, mutta ovatko kuppilat edelleen se paikka jossa lempi leimahtaa?

  • Tapasimme kolme pikkukaupungin sinkkumiestä, joiden kanssa juttelimme tunteista ja siitä, mistä uusi rakkaus löytyy.

    Tomi Vesterinen on 28-vuotias iisalmelainen, joka on eronnut pitkästä parisuhteesta. Vapaa-aika on mennyt urheilullisella miehellä tiiviisti salibandyä pelatessa ja luonnossa liikkuessa. Vesteristä harmittaa, kuinka maaseudun miehistä on varsin yksipuolinen mielikuva.

  • Miten luonnistuu maiseman maalaminen ilman aiempaa kokemusta ja mitä se antaa harrastajalle? Juhani Forsman ilmoittautui kurssille Kansalaisopiston 100v-juhlavuoden hengessä Kuopiossa. Hyvää oppia neljän päivän kurssilla antoivat kuvataideopettaja Helena Arffman sekä maalaus- ja akvarelliharrastajat.

  • Jääkiekko-ottelut ovat kokonaisuutena melkoinen oma shownsa. Tärkein on tietysti itse peli, mutta yleisöä varten tarvitaan paljon muutakin viihdyttäviä elementtejä kuten valoja ja savuja, musiikkia ja tanssia. Showtanssiryhmä Wibes Dancers on siivittänyt KalPan pelejä ja hallin tunnelmaa kahtena kautena. Tarkkakatseiset katsojat olette varmasti havainneet pelitauoilla Mustanverkoston fanikatsomon edessä lavan, jossa tanssijat esiintyvät. Kritiikkiä on kuulunut, että miksi tanssijat eivät näy paremmin katsomojen käytävillä, mutta siihen on ihan selkeä syy, kertoo tanssiryhmästä Vuokko Lappalainen. Toimittajana on Varpu Mäntymäki.

  • Kuopiolainen yrittäjä Riitta Laitinen on ommellut yötä päivää KalPan fanituotteita. Puserot ja huivit menee nyt kuin kuumille kiville. Toimittaja Varpu Mäntymäki pistäytyi ompelimossa.

  • Lampaanlihan kulutus ja tuotanto ovat kasvussa. Kotimaista karitsaa on entistä paremmin tarjolla.
    Suurin osa lihasta myydään suoraan tiloilta mutta karitsanlihaa on alkanut saada myös melko hyvin kaupoista, kertoo lampuri Annaelina Kotilainen Lapinlahdelta. Ylä-Savossa toimii kuusi suoramyyntitilaa, ja lampaanlihaa on aina jollakin tarjolla joko tuoreena tai pakastimesta ympäri vuoden. Pääsiäissesonki on takana ja emäntä Annaelina Kotilaisella on aikaa pyöräyttää tarjolle lampaanlihapyörykät. Toimittajana on Varpu Mäntymäki.

  • Kuopio tanssii ja soi -festivaalin taiteellinen johtaja kävi Radio Suomen iltapäivälähetyksen vieraana. Uotinen kertoi mm. ensi kesän ohjelmistosta, Hulahula-ohjelmasta ja myös Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kuulumisia. Toimittaja on Marianne Mattila.

  • Tavaratalo Carlsonin pukeutumisneuvoja Elina Kärkkäinen kertoo Radio Suomen Kuopion iltapäivässä kevään muodista ja pukeutumisen trendeistä. Naisten kevään juhlamuodissa korostuu sekä hempeät värit että voimakkaat värit ja kuviot. Miesten kohdalla muotia on edelleen sininen puku. Arkipukeutujan kannattaa unohtaa mustaan piiloutuminen. Asiakkaat ovatkin kyllästyneitä tummiin väreihin pitkän talven jälkeen. Toimittaja on Marianne Mattila.

  • Kuopion Muotoiluakatemia, Kalevalan koulun valmistavan luokan maahanmuuttajanuoret ja Haapaniemen alakoulun oppilaat sekä joukko huippuasiantuntijoita ovat suunnitelleet Kuopion Palloseuran kotistadionille KuPS-fanialueen. Fanialueen tavoitteena on saada uusia katsojia nauttimaan ottelutapahtuman tunnelmasta. Aluetta ja sen toimintoja on suunniteltu eri katsojaryhmien näkökulmasta. Hankkeen nimi on Pallo haltuun. Toimittaja Marjo Linnasalmi haastattelee hankkeen projektipäällikkö Jarkko Tirrosta, muotoilija Anna Räisästä sekä suunnitteluun osallistuneita lapsia, Neaa, Pinjaa ja Amia.

  • Mämmi jakaa usein suomalaisten mielipiteet. Entä, jos mämmin päivittäisi vuoteen 2017 ja tekisi siitä jotakin uutta? Pääsiäispöydässä voisi sopia vaikka mämmidrinkki! Yle Kuopion mämmidrinkkihaasteeseen vastasi kolme kuopiolaista baarityöntekijää: Ravintola Panzan osakas Joona Mäkäräinen, Ravintola Intron baarimestari Anssi Hytönen sekä Passion Clubin ravintolapäällikkö Anssi Leskinen. Mämmidrinkkihaasteen tuloksena syntyivät uudet mämmidrinkit "Mässymämmi", "Mämmi Surprise" ja "Juha Mieto". Kuuntele, kun miehet jakavat mämmidrinkkireseptinsä.

Ei tulossa olevia jaksoja

Klipit

  • Kuopion pakkaspäivien yksi vetonauloista on musiikkikeskuksessa esitettävä (23.-24.1.) Pakkassirkus Usva. Siinä esiintyvät taitavat nuoret sirkuksen harrastajat Kuopion Sirkuksesta yhdessä kaupungin sinfoniaorkesterin kanssa. Toimittajana Varpu Mäntymäki.

  • Kansanedustaja Markku Rossi (kesk.) antaa huonon arvosanan hallitukselle kuluneesta syyskaudesta. Hallituspuolueen Markku Eestilä (kok.) vastaa kritiikkiin ja pyytää katsomaan asioita kauemmas. Yle Savon kansanedustajatentissä puhutaan eduskunnan hyväksymästä rakenneuudistuksesta ja kuntien valtionosuuksista sekä arvioidaan sote-uudistusta ja eduskunnan syyskautta. Toimittaja on Jukka Eskanen.

  • Toiset ovat erämiehiä ja toiset ovat enemmän kaupunkilaisia. Miten erämieheksi kasvetaan? Pohjois-Savon vuoden 2013 erämies Matti Herd kertoo tarinansa, jossa luonnosta ammennetaan monipuolisesti. Toimittajana on Jouni Pilto.

  • Ihmisen paras ystävä voi olla paitsi omistajansa silminä, myös korvina. Kuulovammaisten avuksi koulutettuja kuulokoiria ei ole vielä Suomessa kuin parikymmentä. Toimittajana on Heidi Törnroos.

  • Timo Mustakallio -laulukilpailun voittanut Miina-Liisa Värelä esiintyy perjantaina oopperagaalassa Kuopiossa. Värelä vieraili torstaina Radio Savon lähetyksessä, jossa hänelle esitettiin yllättävä toive. Toimittajana Juhani Forsman.

  • Kuopion jäämaraton alkoi keskiviikkona perinteisillä koululaisluisteluilla. Kallaveden jäällä viilettää kahden päivän aikana noin 6 000 koululaista. Luistinradalla kävi liukastelemassa toimittaja Petri Julkunen.

  • Lavarunouden Suomenmestaruus on taas pian jaossa. Runopuulaakin finaali käydään viikon päästä lauantaina Kuopiossa. Lavarunouden hallitseva Suomenmestari, kuopiolainen Jukka Kervinen kävi Radio Savon vieraana. Toimittajana Anu Myllärinen.

  • Jos joku ruoka on tämän kauden ruoka, niin se on hirvi. Mutta mistäs sitä hirveä saa, jos pyssy ei pysy kädessä ja mehtuuhommat ovat vieraita? No hirvenlihahuutokaupasta tietenkin. Pöytä on katettu -sarjamme tässä osassa laitoimme ensikertalaisen Kuopion Lamperilan kylälle lihaa etsimään. Asialla Petri Julkunen:

  • Kuopiossa meneillään oleva ANTI-festivaali näyttäytyi keskiviikkona hieman erilaisemmassa ympäristössä. Kuopion yliopistollisessa sairaalassa nähtiin kuoroesitys, joka ei tällä kertaa sisältänyt laulua sen perinteisimmässä merkityksessä. (Uudelleen) virittäytyvä kuoro johtajansa sanoin ilmaantui sairaalan käytäville. Vajaan tunnin kestäneen kierroksen aikana ryhmä liikkui niin neurologian kuin päivystyspoliklinikan käytävillä ja herätti ihmetystä ja ilmeistä päätellen myös ihastusta. Toimittajana on Antti Karhunen.

  • Savo tulee tutuksi Ahtisaaren presidentintekijä, lobbari, toimittaja ja kirjailija Jussi Lähteen uusimmasta romaanista nimeltä "Napit vastakkain", jossa savolainen untuvikkokansanedustaja Känsä joutuu valintansa jälkeen melkoiseen pyöritykseen Arkadianmäellä ja muuallakin. Totta vai tarua, sen selvittää kirjailijan kanssa Petri Julkunen. Ja taitaapa tarinatuokion lopussa selvitä Suomen tuleva presidenttikin.

  • Mitä kuuluu Euroopan parlamenttiin ja parlamentaarikko Riikka Mannerille Brysseliin? Varkautelainen Manner toimi aiemmin Paavo Väyrysen lehdistöavustajana. Mitä Manner ajattelee Väyrysen presidenttiehdokkuudesta? Muun muassa siitä otti selvää Kati Myöhänen.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä