Radio Suomi Kuopio

Matto on aina muodissa

  • 3 min
  • toistaiseksi

Mattojen paukuttaminen kangaspuilla saa kaikki raajat liikkeelle. Toimittaja Mari Karjalainen vierailee Ylä-Savon Taito ry:n käsityökeskuksessa, missä hän kokeilee ensimmäistä kertaa maton kudontaa kangaspuilla.
Opastamassa ovat käsityökeskus Alliinan toiminnanjohtaja Eija Rasanen ja neuvoja Anne Luosola.

Kun mattojen paukuttaminen yltyy liian kiivaaksi, keskuksen henkilökunta kutsuu kutojat kahville. Takahuoneen jäähyaitoissa Sinikka Nousiainen kertoo, että ohjeiden mukaan matossa pitää näkyä mummon selkäranka.

Lähetykset

  • ti 4.10.2016 19.35 • Yle Areena

Jaksot

  • Luovien alojen keskus Mylly on etsinyt sopivia työtiloja taiteilijoille Kuopion keskustasta kuukausien ajan. Edellinen vuokrasopimus vanhoissa Muotoiluakatemian tiloissa päättyi vuodenvaihteessa. Nyt vihdoin on löydetty yhtenäiset työtilat Puijonkatu 26:sta. Haaveissa taiteilijoilla kuitenkin on, että Kuopioon saataisiin joskus yhtenäinen työskentely-ja galleriakeskus. Puijonkadun tiloissa ei voida järjestää näyttelyitä. Kävimme tutustumassa paikan päällä Myllyn hallituksen puheenjohtaja Erno Säisäsen ja muutaman sinne jo asettuneen taiteilijan kanssa. Mukana jutussa ovat tekstiilitaiteilija Tarja Wallius, kuvanveistäjä Sanna Nissinen, valokuvataiteilija Tiina Tanskanen, korumuotoilija ja kuvataiteilija Anja Sollas sekä projektikoordinaattori Jyri Väisänen. Toimittajana on Varpu Mäntymäki.

  • Kuopiossa Saaristokadun alkupäässä sijaitsevassa Bellanrannassa yrittäjät ovat ryhtyneet toimeen alueen kehittämiseksi. Alueen yritykset tempaisevat helatorstaina järjestämällä hyväntekeväisyyshuutokaupan ja tarkoitus on myös avata ilmainen urheiluvälinelainaamo. Juhani Forsman haastattelee alueen suunnitelmista Krista Kinnusta:

  • Olemme erkaantuneet ruoan alkulähteiltä, pohti kuopiolainen Pro Agria Pohjois-Savon tiedottaja ja tuottaja muutama vuosi sitten. Tämä ajatus poiki kirjan Mukulat maalla, joka toteutui yhdessä kirjailija Katariina Vuoren kanssa. Jarkko Kääriäinen kävi Marianne Mattilan haastattelussa.

  • Apua tarvitsevan siilin tunnistaminen voi olla vaikeaa. Siili tarvitsee apua, jos se ei mene kunnolla kerälle, ei puolustaudu uhkia vastaan tai ei reagoi millään lailla, on hyvin laiha tai siinä näkyy ulkoisia vammoja. Jos kohtaa apua tarvitsevan siilin, se kannattaa toimittaa eläinsuojeluun tai luonnonvaraisia siilejä hoitavalle henkilölle.

    Yksi tällainen henkilö löytyy Pohjois-Savosta Sonkajärveltä. Erja Luukkonen on hoitanut siilejä 14-vuotiaan Max-poikansa kanssa talven yli jo parin vuoden ajan. Tänä talvena hänellä on ollut hoidossa yhteensä viisi siiliä: Tiuhti, Tahti, Viuhti, Siiri ja Saara.

    Vaikka siili olisi tottunut ihmisen hoitoon ja ruokintaan, sillä on hyvät edellytykset selviytyä itsenäisesti luonnossa palautuksen jälkeen. Toimittaja Eerikki Pitkänen pääsi paikalle, kun Tiuhti ja Tahti pääsivät takaisin luontoon. Mistä Erjalla kaikki lähti liikkeelle?

  • Kuopion museoiden vuosi 2017 on alkanut upeasti. Kävijämäärät ovat kasvaneet ja varsinkin valokuvanäyttelyt kiinnostavat paikallisia. Museoiden työntekijät uskaltavatkin odottaa vilkasta kesää. Museolehtori Sanna Reinikainen kertoo kesän näyttelyistä ja myös omasta historiastaan. Reinikaisen uravalintaan vaikutti aikoinaan mummon oma kotimuseo. Toimittaja on Marianne Mattila.

  • Yle Kuopion juontaja ja toimittaja Heidi Törnroos jäi eläkkeelle pitkän uran jälkeen toukokuussa. Heidin aloittaessa 1980-luvulla yhteiskunta oli erilainen, mutta radion tekemisessä päti samat säännöt kuin nykyään: ihminen on kohdattava aina häntä kunnioittaen ja tarina toimii aina. Heidi Törnroosia haastattelee Marianne Mattila.

  • Blogaaja ja leipomoyrittäjä Nanna Monosen bravuurejaan ovat korkeat täytekakut ja macaronsit.
    Tiesitkö muuten, että sokerimunavaahtoa kannattaa vatkata ainakin 10 minuuttia että kakkupohjasta saa riittävän kuohkean. Taikinaa voi myös mehevöittää vaikka piimällä tai kahvilla. Toimittajana on Varpu Mäntymäki.

  • Eilisestä Euroviisujen semifinaalista kansainväliseksi some-ilmiöksi noussut Suomi-Verka eli hopeiseen asuun sonnustautunut Petri Virta yllättyi saamastaan suosiosta. Tavoitimme Petrin tänään, viisujen välipäivänä, bussimatkalta Tsernobyliin. Anu Pöntinen haastatteli.

  • Unelmien liikuntapäivän aikana kaikkialla Suomessa järjestetään tuhansia liikuntatempauksia ja tapahtumia. Päivän tarkoituksena on innostaa kaikki vauvasta vaariin löytämään itselleen mieluisia tapoja liikkua. Toimittaja Seppo Tikkanen kävi tutkimassa, millaista liikuntaa Kuopion Alavan päiväkodin lapsille oli järjestetty.

  • Varkaudessa järjestetään tulevana kesänä toista kertaa dekkari-festivaali. Varkautelainen tapahtuma on erikoistunut kotimaiseen dekkarikirjallisuuteen ja skandinaavisiin dekkarielokuviin. Vetovastuun tämän vuoden festivaalista ottivat paikalliset Kati ja Teemu Paananen. Tapahtumapaikaksi löytyi uuden omistajan saanut vanha rakennus, virkamiesklubi. Marianne Mattila tapasi Kati Paanasen klubilla.

  • Osuuskuntayrittäminen sopii henkilölle, joka haluaa tarjota palveluitaan asiakkaille ilman yksityisen yrittäjän riskejä. Suomessa toimii tällä hetkellä n. 4500 osuuskuntaa, uusia syntyy vuosittain n. 250. Suonenjoella ja Rautalammilla aloitti toimintansa osuuskunta Pirtsakki, jonka juuret ovat työtä osuuskunnasta -hankkeessa. Radio Suomen Kuopion iltapäivässä haastateltiin Pirtsakin tekijöitä. Mukana olivat äiti ja tytär, Paula ja Kirsi Savinoff, sekä ohjaaja Hanne Seppälä. Toimittaja on Marianne Mattila.

  • Kuopion reumayhdistys ja reumaliitto ovat tuottaneet yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa ravitsemustietopaketin kaikille reumasairauksia sairastaville. Tietopaketti löytyy reumaliiton nettisivuilta. Pakettia on ollut laatimassa ravitsemusterapian professori Ursula Schwab, joka kertoi siitä Radio Suomen Kuopion iltapäivälähetyksessä. Omista kokemuksistaan lähetyksessä kertoi siilinjärveläinen Anja Korhonen. Toimittaja on Marianne Mattila.

Ei tulossa olevia jaksoja

Klipit

  • Kuopion pakkaspäivien yksi vetonauloista on musiikkikeskuksessa esitettävä (23.-24.1.) Pakkassirkus Usva. Siinä esiintyvät taitavat nuoret sirkuksen harrastajat Kuopion Sirkuksesta yhdessä kaupungin sinfoniaorkesterin kanssa. Toimittajana Varpu Mäntymäki.

  • Kansanedustaja Markku Rossi (kesk.) antaa huonon arvosanan hallitukselle kuluneesta syyskaudesta. Hallituspuolueen Markku Eestilä (kok.) vastaa kritiikkiin ja pyytää katsomaan asioita kauemmas. Yle Savon kansanedustajatentissä puhutaan eduskunnan hyväksymästä rakenneuudistuksesta ja kuntien valtionosuuksista sekä arvioidaan sote-uudistusta ja eduskunnan syyskautta. Toimittaja on Jukka Eskanen.

  • Toiset ovat erämiehiä ja toiset ovat enemmän kaupunkilaisia. Miten erämieheksi kasvetaan? Pohjois-Savon vuoden 2013 erämies Matti Herd kertoo tarinansa, jossa luonnosta ammennetaan monipuolisesti. Toimittajana on Jouni Pilto.

  • Ihmisen paras ystävä voi olla paitsi omistajansa silminä, myös korvina. Kuulovammaisten avuksi koulutettuja kuulokoiria ei ole vielä Suomessa kuin parikymmentä. Toimittajana on Heidi Törnroos.

  • Timo Mustakallio -laulukilpailun voittanut Miina-Liisa Värelä esiintyy perjantaina oopperagaalassa Kuopiossa. Värelä vieraili torstaina Radio Savon lähetyksessä, jossa hänelle esitettiin yllättävä toive. Toimittajana Juhani Forsman.

  • Kuopion jäämaraton alkoi keskiviikkona perinteisillä koululaisluisteluilla. Kallaveden jäällä viilettää kahden päivän aikana noin 6 000 koululaista. Luistinradalla kävi liukastelemassa toimittaja Petri Julkunen.

  • Lavarunouden Suomenmestaruus on taas pian jaossa. Runopuulaakin finaali käydään viikon päästä lauantaina Kuopiossa. Lavarunouden hallitseva Suomenmestari, kuopiolainen Jukka Kervinen kävi Radio Savon vieraana. Toimittajana Anu Myllärinen.

  • Jos joku ruoka on tämän kauden ruoka, niin se on hirvi. Mutta mistäs sitä hirveä saa, jos pyssy ei pysy kädessä ja mehtuuhommat ovat vieraita? No hirvenlihahuutokaupasta tietenkin. Pöytä on katettu -sarjamme tässä osassa laitoimme ensikertalaisen Kuopion Lamperilan kylälle lihaa etsimään. Asialla Petri Julkunen:

  • Kuopiossa meneillään oleva ANTI-festivaali näyttäytyi keskiviikkona hieman erilaisemmassa ympäristössä. Kuopion yliopistollisessa sairaalassa nähtiin kuoroesitys, joka ei tällä kertaa sisältänyt laulua sen perinteisimmässä merkityksessä. (Uudelleen) virittäytyvä kuoro johtajansa sanoin ilmaantui sairaalan käytäville. Vajaan tunnin kestäneen kierroksen aikana ryhmä liikkui niin neurologian kuin päivystyspoliklinikan käytävillä ja herätti ihmetystä ja ilmeistä päätellen myös ihastusta. Toimittajana on Antti Karhunen.

  • Savo tulee tutuksi Ahtisaaren presidentintekijä, lobbari, toimittaja ja kirjailija Jussi Lähteen uusimmasta romaanista nimeltä "Napit vastakkain", jossa savolainen untuvikkokansanedustaja Känsä joutuu valintansa jälkeen melkoiseen pyöritykseen Arkadianmäellä ja muuallakin. Totta vai tarua, sen selvittää kirjailijan kanssa Petri Julkunen. Ja taitaapa tarinatuokion lopussa selvitä Suomen tuleva presidenttikin.

  • Mitä kuuluu Euroopan parlamenttiin ja parlamentaarikko Riikka Mannerille Brysseliin? Varkautelainen Manner toimi aiemmin Paavo Väyrysen lehdistöavustajana. Mitä Manner ajattelee Väyrysen presidenttiehdokkuudesta? Muun muassa siitä otti selvää Kati Myöhänen.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä