Ykkösaamun kolumni

Reetta Räty: Naiset ja lapset pois kodeista

  • 5 min
  • toistaiseksi

Alkuviikosta ulkoministeri Timo Soinilla oli asiaa kansalaisille. Hän kirjoitti blogitekstin, joka on otsikoitu: "Kotiäitivihan lietsominen vastenmielistä". Kirjoitus koskee kotihoidontukea, ja ulkoministeri tekeekin heti otsikossa selväksi, mistä kotihoidontuessa on kysymys: äideistä.

Ei siis esimerkiksi lapsista tai isistä.

Soini aloittaa kirjoituksensa: "Olen viime aikoina useaan kertaan kiinnittänyt huomiota kotiäitivihaan. On ihmeellistä, että lastaan kotonaan hoitava äiti on uhka Suomenmaalle."

Kotiäitivihaan?

Ihan kuin Soini ei tietäisi, miksi kotihoidontuki on ongelmallinen juuri naisten kannalta. Se heikentää naisten työllistymismahdollisuuksia, ylläpitää epätasa-arvoa perheissä ja vaikuttaa merkittävästi naisten tuleviin eläkkeisiin.

Voi olettaa, että Soini tuntee tilanteen hyvin. Niinpä hänen mielipiteensä on entistä kiinnostavampi. Kotihoidontukea kannattaa vaalia, jos haluaa naisille pienemmät palkat, eläkkeet ja etenemismahdollisuudet.

Kotihoidontuki ei ole tarkoitettu vain naisille. Käytännössä tapahtuu kuten Soinin blogissa: isiä ei edes mainita.

Sosialismi Soinin tekstissä sen sijaan mainitaan. Kas näin: "Perhe saa itse päättää, miten se tämän tukiajan käyttää. Sosialismia ei pidä tuoda perheiden arkeen."

Sosialismiako se olisi, että ei maksettaisi kotona olemisesta?

Suomessa on nyt ja jatkossa täysi vapaus hoitaa lapset kotona. Mutta tämä maa on niin - sanotaanko vaikka sosialistinen, että jos valtio ei osallistu ihmisen itse tekemän ratkaisun rahoittamiseen, vaihtoehtoa ei edes käsitellä poliittisessa keskustelussa.

Sen sijaan heittäydytään marttyyreiksi. Esimerkiksi Eija-Riitta Korhola näyttää kysyvän ministeri Sanni Grahn-Laasosen julkisella Facebook-seinällä näin: "Teinkö väärin lapsiani kohtaan, kun hoidin heidät kotona?"

Pitää kai vastata vielä kerran: ei, et tehnyt.

Kotihoidontuessa ei ole kyse vain siitä, miten vanhemmat hoitavat lapsensa, vaan siitä, millaisia hoitoratkaisuja yhteiskunta tukee.

Kertaan: suomalaiset saavat hoitaa lapsiaan kotona, teltassa, mökillä, tai vaikka maailman ympäri matkaavassa purjeveneessä. Suomessa saa valita äidit koteihin. Suomessa saa olla viemättä pikkulapsia varhaiskasvatukseen. Isäkin voi lähteä työstään ja "keskittyä lapsiin". Siitä vaan! Mikään sosialisti ei tule komentamaan pikkulapsia tarhaan.

Kun puhutaan kotihoidontuesta, puhutaan siitä, millaisia hoitoratkaisuja valtio tukee taloudellisesti.  Kysymys ei kuulu: Teinkö väärin, kun hoidin lapsia kotona? Kysymys kuuluu: Millaisten lastenhoitojärjestelyiden tukeminen edistäisi tasa-arvoa, lasten hyvinvointia, naisten työllistymistä tai vaikka maahanmuuttajien kotoutumista?

Käytännössä yhteiskunnan valinnat tietenkin vaikuttavat perheiden valintoihin. Ne ohjaavat koko työmarkkinaa. Yksi iso kotihoidontukea nostava ryhmä ovat naiset, joilla ei ole työpaikkaa. Kotihoidontuki ei ole heillekään "valinta". Se on loukku.

Suomessa työikäisten naisten osallistuminen ansiotyöhön on jo harvinaisempaa kuin 1980-luvulla. Tätäkö me toivomme? Taantumusta?

Katri Merikallio kirjoitti hiljattain Suomen Kuvalehdessä (30. 9.), että kotihoidontuki on suomalainen kummajainen, jota ihmetellään muissa Pohjoismaissa. Meillä yli 110 000 naista on hoitovapaalla. Norjassa 80 prosenttia ja Tanskassa 90 prosenttia kaksivuotiaista on hoidossa. Suomessa luku on 40.

Kotihoidontuella ohjataan koteihin paitsi äitejä, myös lapsia, jotka hyötyisivät varhaiskasvatuksesta. Sosiaalipolitiikan emeritusprofessori Jorma Sipilä kirjoitti viime viikolla HS:ssä näin: "Suurin hyöty varhaiskasvatuksesta tulee lapsille, joiden vanhempien sosiaalinen asema on heikko."

Ja kun professori sanoo "sosiaalinen asema on heikko", meidän pitää uskaltaa ajatella, mitä se tarkoittaa. Varhaiskasvatus hyödyttää tutkimusten mukaan lasta enemmän kuin mikään myöhempi koulutus.

Lue: vaikka naiset olisivat kodeissa, lapset kannattaisi päästää sieltä pois.

Tähän auttaisi, että päivähoitoa ei demonisoitaisi, vaan se pidettäisiin hyvin resurssoituna, joustavana ja tasalaatuisena - sellaisena, että hoitoon ei "joudu", vaan pääsee. Perheen ja työn yhdistäminen on varsinkin pikkulapsivaiheessa raskasta. On luovuttamista, jos emme keksi muuta keinoa kuin uhrata naiset.

 

Reetta Räty

Ykkösaamun kolumni 6.10.2016

 

Linkkejä:

Katri Merikallio: Nainen, pysy kotona! – Keskusta pitää kiinni kotihoidontuesta, vaikka sen tavoite on työllisyyden kasvu (Suomen Kuvalehti)

Eläkelaskelmat:

Laulu 573 566 perheestä. Lpsiperheet ja perhepolitiikka 2000-luvulla. Toim. Anita Haataja, Ilpo Airio, Miia Saarikallio-Torp ja Maria Valaste. Kela 2016

Jorma Sipilä: Lasten kotihoidon tukea täytyy uudistaa (Helsingin Sanomat 30.9.2012)

Lähetykset

  • to 6.10.2016 9.00 • Yle Areena

Jaksot

  • Aikuisen ja lapsen suhdetta käsitellään teknisenä suorituksena ja kalenterin hallintana, vaikka se on tunteiden vuoristorata, katsoo keskiviikon kolumnistimme Reetta Räty.

  • Eläin ilmaisee karjumalla ja mylvimällä tunteitaan, ihminen laulamalla. Yhdessä laulaminen kohottaa aivojen kiintymyshormonitasoja. Kolumnistimme, eläkkeellä oleva ekologi, Jussi Viitala suosittelee laulamista ja erityisesti kuorolaulua, koska se tutkitusti vähentää yksinäisyyttä ja parantaa elämänlaatua.

  • Kolumnisti Marko Kilpi toivoo vapaampaa alkoholipolitiikkaa vaikka sanoo tuntevansa alkoholiongelman monet puolet. Hänen mukaansa ongelma ei kuitenkaan ole itse alkoholi, vaan se, kuinka me siihen suhtaudumme.

  • Suomi ei tarvitse vahvaa poliittista valtaa käyttävää presidenttiä, väittää kolumnisti, tutkija-kirjailija Jari Ehrnrooth. Hänen mukaansa meillä yhä on parlamentaarisesta kontrollista vapaa vahva presidentti keskuudessamme.

  • Viime kuukausina on tehty useita kyberhyökkäyksiä, joilla on ollut laajoja vaikutuksia. Kolumnisti Jarno Limnell arvioi, että kyberhyökkäyksiin tarvitaan poliittisia vastavoimia.

  • Mikä vaikutus käyttäytymiseemme ja lopulta jopa aivoihimme on sillä, että elämme maailmassa, jossa pelkojamme ruokitaan uhkakuvilla ja näyttävillä turvallisuustoimenpiteillä?

  • Kosmologi Kari Enqvist toivoisi, että tieteentekijöitä hehkutettaisiin urheilusankarien tapaan, tai ainakin nykyistä enemmän.

  • Vammaisten ihmisten syrjintä on yleistä, vaikka se on ihmisoikeusrikos, sanoo kolumnisti kulttuurikriitikko Aleksis Salusjärvi.

  • Kolumnisti, kieltenopettaja Paula Takio pohtii mitä toisten kunnioittaminen pohjimmiltaan tarkoittaa.

  • Jussi Viitalan kolumni: Älykkö ja intellektuelli

    Valtakunnan ykköslehdessä käytettiin hiljattain eräässä kirjoituksessa määritelmiä harkitseva älykkö ja analyyttinen intellektuelli asiayhteydessä, johon ne mielestäni sopivat erittäin huonosti. Jäin miettimään, riittääkö korkea älykkyysosamäärä yksistään siihen, että henkilöä voi luonnehtia intellektuelliksi.

    Mitä äly oikein on? Tunnettu kasvatustieteilijä Howard Gardner esitti jo 1983, että ihmisellä on useita eri tapoja käsitellä tietoa ja että nämä tavat ovat varsin riippumattomia toisistaan. Häntä oli jäänyt kiusaamaan se, että ihmisten henkisiä kykyjä arvioitiin yksinomaan älykkyystestien avulla. Hän löysi lahjakkuusalueista kahdeksan eri tyyppiä, joista älykkyystesti mittasi vain yhtä eli kykyä matemaattiseen ja loogiseen ajatteluun. Niinpä esimerkiksi kielellistä. musikaalista, sosiaalista ja liikunnallista lahjakkuutta älykkyystestit eivät ottaneet lainkaan huomioon.

    USA:n ilmavoimat joutuivat toisen maailmansodan aikana kamppailemaan aivan toisenlaisen älyn ominaisuuden kanssa. Saadakseen mahdollisimman hyviä lentäjiä, he ottivat älykkyystestin tärkeäksi valintaperusteeksi. Se ei kuitenkaan vähentänyt tappioita. Oivallettiin, että tarvittiin lentäjiä, joiden liikkeitä vastustaja ei pystynyt ennakoimaan ja tätä ominaisuutta älykkyystesti ei mitannut.

    Muutama vuosi sitten radiosta tulikin arkisto-ohjelma, jossa sodanaikaiset suomalaiset lentäjä-ässät muistelivat menneitä. He totesivat, että tärkeintä oli oppia lentämään "väärin", jotta vastustaja ei pystyisi ennakoimaan koneen liikkeitä. Esimerkiksi kaartotaistelussa lentäjä yleensä pyrkii ajamaan mahdollisimman kovaa saadakseen vastustajan kiinni. Eräs heistä kuitenkin kertoi oivaltaneensa, että jos ajaa hieman hitaammin, pystyy kaartamaan jyrkemmin ja saa vastustajan näin tähtäyslinjalle.

    Tätä hyvän hävittäjälentäjän ominaisuutta sanotaan luovuudeksi. Se on kykyä katsella tuttuja asioita aivan uudesta näkökulmasta ja löytää uusia ratkaisuja, jotka näyttävät syntyvän ilman loogista harkintaa. Älykkyystestin mittaama kyky on konvergenttia yhteen loogiseen ratkaisuun pyrkivää ajattelua. Luovuus taas edustaa divergenttiä ajattelua, joka on avoin erilaisille ratkaisuille aina tilanteen mukaan. Luovuutta on kuitenkin vaikea mitata objektiivisesti.

    Toronton yliopiston emeritusprofessori Keith Stanovich työtovereineen törmäsi 1980-luvulla toisenlaiseen älyn ominaisuuteen, rationaalisuuteen eli järkevyyteen. Se on kykyä muun muassa ennakoida omien toimien seurauksia omien tavoitteiden kannalta ja kykyä ottaa huomioon kaikki asiaan vaikuttavat tekijät. Tätä ominaisuutta voitiin tutkia objektiivisilla testeillä. Rationaalisuus koostuu paristakymmenestä osa-alueesta, joista suurin painoarvo on kyvyllä todennäköisyyksien arviointiin sekä tieteellisellä päättelyllä.

    Tutkijoille suurin yllätys oli, että korkea älykkyysosamäärä ei automaattisesti merkinnytkään korkeaa järkevyyttä, vaan ominaisuudet olivat varsin pitkälle toisistaan riippumattomia. Merkittävää huomiota aihe sai 2002 kun Daniel Kahneman sai taloustieteen Nobel-palkinnon ihmisten taloudellisten valintojen epärationaalisuutta koskevilla tutkimuksillaan.

    Stanovichin tutkimustulokset voi summata toteamukseen, että korkea älykkyysosamäärä yksinään on hyvin heikko suoja typeryyttä, mielen pimeyttä ja kelvottomia ratkaisuja vastaan. Asian voi kääntää niinkin päin, että todella suuret ja laajalle vaikuttavat tyhmyydet vaativat tekijältään huomattavan korkeaa älykkyysosamäärää. Tyhmä ihminen tekee paljon pienemmän mittakaavan tyhmyyksiä kolhien useimmiten vain itseään.

    Jonkun nimittäminen älyköksi tai intellektuelliksi vain korkean älykkyysosamäärän perusteella osoittaa huonoa arvostelukykyä. Intellektuelli ja tutkija tarvitsevat aina luovuutta ja tieteellisen ajattelun vaatimaa rationaalisuutta. Kansanvillitsijäksi pelkällä loogis-matemaattisella älyllä kyllä yltää.

    Luovuuden ja rationaalisuuden merkitystä kuvannee se, että Nobel-palkinto on voitettu jopa lähellä keskiarvoa olevilla älykkyysosamäärillä. Toisaalta rationaalisuuden puutteesta taas seuraa se kanadalaisen tutkimuksen tulos, että noin puolet sikäläisen Mensan jäsenistä uskoo astrologiaan, biorytmeihin ja UFO-miehiin! Ja he kuuluvat siis älykkäimpään kahteen prosenttiin.

    Suomen ja maailman merkittäviltä päättäjiltä toki toivoisi älyn, rationaalisuuden ja luovuuden lisäksi myös korkeaa moraalia ja heikomman lähimmäisen ymmärtämistä.

  • Miten parantaa omaa pitkäjänteisyyttään? Luo mahdollisimman yksityiskohtainen kuva tulevaisuudesta, väittää kolumnisti Matias Möttölä.

  • Roope Mokan mielestä meillä on velvollisuus uskoa tulevaisuuteen.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä