Yle Uutiset selkosuomeksi

Sunnuntai 9.10.2016

  • 4 min
  • ei kuunneltavissa

Sisäministeriö toivoo, että irakilaiset turvapaikanhakijat palaavat Irakiin vapaaehtoisesti, jos he eivät saa oleskelulupaa Suomesta. Liettualaiset ovat äänestäneet parlamenttivaaleissa. Pian on aika ottaa rokote influenssaa vastaan. Sisututkija suosittelee minisisua.

Lähetykset

  • su 9.10.2016 17.45 • Yle Areena

Jaksot

  • Suomen ja Venäjän pääministerit ovat tavanneet Oulussa. Äiti ja 3 lasta kuolivat tulipalossa Helsingissä. Tämän vuoden turhake on muovikassi. Suomalainen laulaja Saara Aalto kilpailee Britannian X Factor -kilpailun finaalissa lauantaina.

  • Pääministeri Juha Sipilä sanoo, että Suomen talous on alkanut kasvaa. Suomessa suljetaan vastaanottokeskuksia. Donald Trump sanoo, että suomalaiset ovat hienoa kansaa. Torstaina on vietetty Sibeliuksen ja suomalaisen musiikin päivää. Tupakointi on vaarallista, vaikka ihminen polttaa tupakkaa vain vähän.

  • Oikeus on vanginnut miehen, joka ehkä ampui 3 naista viikonloppuna. Imatran ampumistapaus huolestuttaa venäläisiä. Viron pääministeri Jüri Ratas on vieraillulla Helsingissä. Indonesiassa on ollut maanjäristys. Linnan juhlilla oli paljon tv-katsojia. Alkoholi muuttaa nuoren aivoja.

  • Suomi juhlii itsenäisyyttään. Poliisi valvoo mielenosoituksia. Köyhille jaettiin yli 1 000 ruokakassia. Suomalaisten nuorten luonnontieteiden osaaminen heikkenee.

  • Tiistaina vietetään Suomen itsenäisyyspäivää. Tarjoilijaopiskelijat auttavat Linnan juhlissa. Poliisi tutkii Imatran ampumistapausta. Laulaja Saara Aalto tuli käymään Suomessa. Kiinalaisille turisteille on julkaistu Suomessa kiinankielinen lehti.

  • Mies ampui 3 naista Imatralla. Ampumistapaus on järkyttänyt imatralaisia. Kuuban entinen presidentti Fidel Castro on haudattu. Auttaminen on terveellistä. Lapissa on lunta ja pakkasta.

  • Vanhukset saavat Suomessa liikaa lääkkeitä. Turvapaikanhakijat järjestivät lauantaina mielenosoituksen Helsingissä. New Yorkin Metropolitanissa on esitetty suomalainen ooppera. Suomalaiset keksivät uusia etunimiä.

  • Iso osa suomalaisista ei tiedä, mitä puoluetta aikoo äänestää. Formulakuski Nico Rosberg lopettaa kilpailemisen. Saamenkielisiä sananlaskuja voi nyt lukea myös japanin kielellä. Päätäi on tavallinen ongelma päiväkodissa ja koulussa.

  • Guggenheimin museota ei tule Suomeen. Irakilaisveljekset saavat joukkomurhasyytteet. Perussuomalaisten poliitikko sai tuomion vihakirjoituksesta. Pienet lapset katsovat paljon televisiota. Slush-tapahtumassa sijoittajat etsivät mielenkiintoisia firmoja.

  • Pääministeri sanoo, että hän ei yrittänyt vaikuttaa Ylen uutisointiin. Paperittomien tuesta ei päätöstä. Syyriassa väki pakenee Itä-Alepposta. Poliisi epäilee, että kolme tyttöä suunnitteli kouluhyökkäystä. Istuminen heikentää koulumenestystä.

  • Suomalaisten lasten matematiikkaosaaminen laskee. Poliisi etsii taas huumeita koirien avulla festivaaleilla. Pankki aloittaa sähköautojen vuokraamisen. Turvapaikanhakijoiden työharjoittelusta hyviä kokemuksia. Veronpalautuksia maksetaan suomalaisille.

  • Suomalaiset luottavat taas maan talouteen. Asuntojen hinnat nousevat Helsingissä ja sen ympäristössä. Suomalaisen poplaulajan Saara Aallon menestys Britanniassa jatkuu. Keskosvauvat saavat Suomessa hyvää hoitoa. Suurin osa maailman joulukoristeista tehdään Yiwun kaupungissa Kiinassa. Monissa kouluissa oppilaille järjestetään yhteistä leikkiä ja liikuntaa välitunneilla.

Ei tulossa olevia jaksoja

Klipit

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä