Ykkösaamun kolumni

Erkki Virtanen: Velkavarkaus

  • 4 min
  • toistaiseksi

Viime viikolla tein jotain pikkuremonttia kotosalla ja kuuntelin samalla radiota, niin kuin aina. Uutistenlukija kertoi Kansainvälisen Valuuttarahaston (IMF) Suomea koskevasta tuoreesta talousraportista. Vasara oli pudota kädestäni, kun kerrottiin, että maamme talous on lähtemässä hienoon kasvuun.

Piti oikein istahtaa ja kuunnella lisää. Kun IMF:n raporttia tarkemmin selostettiin kävi ilmi, että arvelivat taloutemme voivan lähteä hienoiseen kasvuun. Minusta uutistenlukija ei ollut ihan reilu, kun hän muutti hienoinen-sanan hienoksi. Saatoin jatkaa remonttia, entisin tiedoin, talousmieli maassa.

Tänä vuonna taloutemme tila on bruttokansantuotteella mitattuna sama kuin vuonna 2006. Valtiontalouden tila ei ole sama. Kymmenen vuotta sitten budjetin menot olivat 40 miljardia euroa, eikä velkaa otettu. Nyt menot ovat 55 miljardia ja sitä rahoitetaan ottamalla lisää velkaa entisten päälle.

Velkaantumista pyritään toki hillitsemään. Edellisen hallituksen loppuvaiheissa syntyi valtiosihteeri Hetemäen vetämänä ns. rakennepoliittinen ohjelma, jonka mukaan julkisia menoja leikataan kymmenellä miljardilla eurolla 2030 mennessä. Nykyinen hallitus on ohjelmassaan sitoutunut tekemään nämä 10 miljardin säästöjen edellyttämät päätökset, siis myös kahden seuraavan hallituksen puolesta. Kova juttu! Tuo summa on muuten sattumalta samaa suuruusluokkaa, jolla näitä menoja leikattiin 1990-luvulla, siis leikattiin ihan oikeasti. Silloin asialla olivat Sailas ja allekirjoittanut.

Olin myös Hetemäen kanssa tekemässä tätä ohjelmaa ja tunnen sen erinomaisen hyvin. Hankalaa työssä oli se, että kulissien takana monet ministerit kehottivat virkamiehiään olemaan osallistumatta tähän valmistelutyöhön. Hetemäen kovista ponnisteluista huolimatta paperiin jäi monia pehmeitä, jopa epärealistisia kohtia. Esimerkiksi toimeentulotuen maksatusten siirtäminen KELAlle ei satavarmasti tuota ilmoitettua 50 miljoonan euron säästöä, vaan satojen miljoonien lisämenot, pysyvästi. Sote-uudistuksen varassa on noin kolmannes tuosta säästöpotista. Haluamatta olla erityisesti mikään pahanilmanlintu uskallan ennustaa, että tuon kolmen miljardin säästön tiellä on vielä aika monta mutkaa. Menokehysmenettely ulotettiin koskemaan myös kuntia. Valtion menokehysjärjestelmän isänä en jaksa uskoa, että laajennus koskaan alkaa toimia, ainakaan samalla ankaruudella kuin valtion puolella.

Sen verran masokisti olen, että hankin "iltojeni iloksi" valtion ensi vuoden budjettiesityksen. Sepä ei ollutkaan kansiltaan perinteisen keltainen, vaan valkoinen, koristeltuna sinisillä hymyilevillä tai nauravilla kasvoilla, pääasiassa nuorten ja lasten. Tämä kuulemma maamme 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Tuossa budjetissa valtio ottaa edelleen lisävelkaa viisi ja puoli miljardia euroa. Viime vuonna selvittiin miljardia vähemmällä. Se siitä velkaantumisen hidastamisesta.

Itse asiassa velkaa otetaan kokonaisuudessaan melkein 24 miljardia euroa, mistä yli 18 miljardia menee vanhojen velkojen maksamiseen. Suomeksi sanottuna me äänestysikäiset olemme valinneet itsellemme päättäjät, jotka lainaavat aina vaan lisää rahaa alaikäisiltä lapsiltamme ja lapsenlapsiltamme, heiltä mitään kysymättä. Arkielämässä tätä ei sanota lainaamiseksi, vaan varastamiseksi.

Itse en olisi kehdannut piirtää budjetin kanteen kuvia nauravista lapsistamme.

 

Erkki Virtanen

Ykkösaamun kolumni 13.10.2016

Kirjoittaja on pitkän linjan virkamies, joka jäi eläkkeelle työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikön tehtävästä viime vuonna. Virtanen tuli suuren yleisön tietoon viimeistään 90-luvun laman aikaan, jolloin hän oli mukana laatimassa paljon porua aiheuttaneita leikkauslistoja. Virtasta on pidetty yhtenä aikansa vaikutusvaltaisimpana virkamiehenä.

Lähetykset

  • to 13.10.2016 8.10 • Yle Areena

Jaksot

  • Helsingin Sanomat kertoi hiljattain 77-vuotiaasta leskirouvasta, joka oli houkuteltu pankissa tekemään hölmöjä sijoituksia. Kokematon asiakas ei ollut ymmärtänyt, että pankin suosittelemista osakekaupoista seuraisi valtava verolasku. Arvopaperilautakunta määräsikin pankin maksamaan korvauksia.
    Tällaisia kielteisiä uutisia sijoituspalveluista on saatu viime aikoina lukea muitakin.
    Finanssivalvonta varoitti ja mätkäisi maaliskuussa rapsut neljälle yhtiölle, joiden vanhuksille antama neuvonta oli järjestetty puutteellisesti. Suurimman, miljoonan euron maksun, sai Nordea, jonka asiakas myös 77-vuotias leskirouva oli.
    Eikä tarvitse kuin mennä viime vuoteen, kun otsikoissa pyörivät pankkien veronkiertopuuhat Panamassa ja sitä ennen Luxemburgissa.
    Negatiivinen julkisuus keskittyy toki pieneen osaan finanssiyhtiöiden toiminnasta. Mutta ne eivät ole tyhjästä temmattuja. Voitontavoittelu varsinkin sijoitustuotteiden kaupalla on mennyt osin liian pitkälle. Monet tuntuvat jo ajattelevan, että maailma olisi parempi ilman pankkiireja.
    Piiloon on jäänyt se myönteinen panos, joka finanssialalla yhteiskuntien vaurastumisessa kiistatta on. Rahoitusalan tehtävänä on kanavoida varallisuutta säästäjiltä investoijille. Harva meistä voisi ostaa omaa kotia ilman asuntolainaa, jonka pankki rahoittaa talletuksilla. Yritysten kasvu olisi paljon hitaampaa ilman lainoittajia. Eläkkeet jäisivät paljon pienemmiksi ilman sijoitustuottoja.
    Välitystehtävä on kuitenkin luottamustehtävä. Jos luottamus katoaa, on finanssiala pulassa, vaikka tekisikin edelleen voittoa.
    Tämä ymmärretään maailman finanssipäättäjien pöydissä. Alan ammattilaisten suurin yhteisö, CFA Institute, kysyi vastikään finanssijohtajilta, synnyttääkö varainhoito heistä merkittävää yhteiskunnallista lisäarvoa. Vain 11 prosenttia, joka yhdeksäs, uskoi, että heidän työllään on tärkeä yhteiskunnallinen merkitys.
    Suomessa tuudittaudutaan helposti siihen, että meillä finanssiala ei ole kohdannut skandaaleja, jotka olisivat romuttaneet luottamuksen tyystin. Esimerkiksi ruotsalaisiin verrattuna sijoitusneuvojiin luotetaan Suomessa enemmän.
    Ajan merkit ovat kuitenkin selvät. Uhkakuvana on finanssialan muuntuminen ammattikunnaksi, jonne hakeutuvat vain häikäilemättömimmät rahahaukat. Ne, joita ei haittaa muiden pilkka, kunhan palkka on riittävän hyvä.
    Se olisi paha takaisku Suomessa, jossa finanssialan palveluita tarvitaan enemmän ja enemmän. Suuri osa varallisuudesta on vanhemmilla ikäluokilla. Heidän on hoidettava rahojaan viisaasti ja osattava siirtää sitä lapsilleen ja lapsenlapsilleen. Tottumusta finanssipalveluiden käytöstä ei kuitenkaan monella ole. Haussa on luotettava kumppani.
    Yksinkertainen parannuskeino olisi lisätä etiikkasisältöjä alan koulutukseen ja tutkimukseen. Olin hämmästynyt, kun etsin verkosta suomenkielisiä julkaisuja aiheesta "finanssialan etiikka". Sain vain kaksi osumaa.
    Teema loistaa poissaolollaan myös suomalaisten sijoitusneuvojien tutkinnosta. Toisin kuin kilpailijamaissa, suomalaisten oppikirjoista puuttuvat etiikkaopinnot tyystin.
    Tietenkään pelkät luennot eivät riitä. Toimintatapa, joka lähtee asiakkaan eikä myyjän tarpeista, on istutettava koko alan toimintakulttuuriin. Ihmisten täytyisi voida luottaa sijoitusneuvojaan kuin lääkäriin tai asianajajaan, luotettuun naiseen tai mieheen.
    Finanssiyhtiöt voivat parhaimmillaan olla arvostettu osa yhteiskuntaa. Unelmien mahdollistaja ja vaurastumisen siivittäjä. Mutta siihen rooliin kasvaminen edellyttää nähdäkseni ajassamme elävän epäluulon havaitsemista ja luottamuksen synnyttämistä aidoilla teoilla.

  • Joskus jooga voi auttaa päihittämään riippuvaisuuden jopa kovista huumeista. Jooga yksin ei kuitenkaan riitä. Kolumnisti Maria Markus kertoo, mitä tarvitaan lisäksi.

  • Kun sote siirtyy maakuntiin, kuntapäättäjille jää "vain koulutus". Ei silti kannata kuvitella, että koulutus olisi politiikan osa-alue, josta kaikki ovat samanmielisiä, kirjoittaa toimittaja-yrittäjä Reetta Räty.

  • Kirjailija ja filosofi Jari Ehrnrooth pohtii Lutherin ongelmallista suhdetta juutalaisiin.

  • Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo pohtii propagandan tehoa. Sosiaalinen media on muuttanut julkisuuden ja poliitikkojen suhteen, hän sanoo.

  • Kolumnistivuorossa on kosmologi, teoreettisen fysiikan professori Kari Enqvist. Hän pitää puolustuspuheen tieteelle.

  • Ulkoministeriön tutkija Sinikukka Saari pohtii Venäjän ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin suhteita.

  • Kulttuurikriitikko Aleksis Salusjärvi ei oikein saa kiinni Espoosta, vaikka on siellä syntynyt. Espoolaisena Salusjärvi ei ole mielestään mistään kotoisin.

  • Kolumnisti, kirjailija ja filosofi Jari Ehrnrooth pohtii edustajuuden kriisiä. Hänen mielestään myllerryksen tilaan joutuneeseen politiikkaan on kehkeytynyt - pitkästä aikaa - kunnon shakespeareläinen asetelma.

  • Niemimaan valtaus kävi äkkiä, mutta valmistelu oli huolellista. Krimin tilanteen vaikutukset ulottuvat laajalle, jopa Suomen puolustusvalmiuteen ja euroviisuihin. Helppoa ratkaisua kriisiin ei ole.

  • Poliittinen satiiri puhdistaa ja virkistää, mutta vaaleilla vitsailu on monella tavalla myös ongelmallista. // Muokattu to 23.3.: Kolumnista on poistettu hallitusta ja natseja koskeva lause, jonka saattoi käsittää väärin.

  • Poliittinen satiiri puhdistaa ja virkistää, mutta tyhmät ihmiset eivät saa pilkata poliitikkoja, sillä he eivät käsitä tekojensa seurauksia. Vaaleilla vitsailu on monella muullakin tavalla ongelmallista.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä